Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Suomi tulee tuhoutumaan. Taistelu on ohi. 1944 oli kymmenientuhansien vuosien tarinan lopun alku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohjoismaat ovat huonoin mahdollinen kulttuuri onnelliselle ja idylliselle perhe-elämälle. Missä ovat naisen ja miehen roolimallit, tunteet, halaukset ja suudelmat?

Ei mitään muuta kuin työ, television katselu, laskujen maksu puoliksi ja riitelyä rahasta.

Epäempaattisia, heikko itsetuntoisia, mielenterveysongelmaisia, katkeria ja kyynisiä ihmisiä, koska kulttuurimme ajaa tähän. Sitten juodaan humalahaluisesti juuri yllämainituista syistä.

Vertaa vaikka muun Euroopan perhekeskeisiin kulttuureihin. Erot ovat uskomattoman isot.

Toivottavasti joku joskus muuttuu Suomessa parempaan suuntaan. Sen muutoksen tulisi lähteä jokaisesta.

Kuvaat aika vahvasti huono-osaisten ihmisten perhe-elämää. Yleisesti ottaen nykyään puhutaan paljon enemmän välittämisestä ja hoivaamisesta kuin ennen. Suurella keskiluokalla asiat eivät ole ihan noin. Eikä läheskään kaikilla vähätuloisillakaan.

Nyt tämä asia sekoitetaan rahaan. Ei kyse ole rahasta ja sen puutteesta.

Meillä on aivan selvä tilanne, että ei ole tunteita.

Niitä ei ainakaan osata näyttää ja niistä ei puhuta. Ei täällä vanhemmat halaa lapsia, koska ei ole koskaan halattu. Ei ole ollut sellaista roolimallia. luterilainen roolimalli on, että tehdään työtä. Vertaa katoliseen tai ortodoksi roolimalliin, jos sinulla on kokemusta.

Jos katsot lastentarhoja, kun vanhempi hakee lapsen pois, niin hän katsoo matkapuhelinta. Lapsi itse saa kömpiä takapenkille. Haloo! Tällaista et vain näe muualla maailmassa.

Aina kun menee kaveriperheelle, ja olen etukäteen kertonut asiasta, niin ei siellä oikein ole tunteita. Jos se naisystävä, niin naiset juttelevat keskenään ja päinvastoin. Miksei koko perhe voi osallistua siihen kahvinjuomiseen? Siis myös puoliso ja lapset. Lapset oppisivat roolimallista.

Vanhemmat voisivat halata ja suudella joka päivä, myös julkisella paikalla, kun vaikka kohtaavat.

En vain ymmärrä tätä suomalaista elämää. Se on kuin robottien elämä.

Miksi miestä kiinnostuisi osallistua akkojen kaakatuksiin ym. kivoihin kahvihetkiin? Aina on parempaakin tekemistä, jotkut ei vaan kehtaa olla osallistumatta.

Olen ollut 7.v töissä lasten parissa ja onneksi aloin opiskella toista alaa. Tiedän minkälaisia "ihania" kiljuvia, kiukuttelevia, mankuvia, "kaikki mulle heti",  lapset ovat.  Erityislapset, jotka heittelevät leluja, kiroilevat,  tuhoavat tahallaan, rikkovat, sotkevat, saattavat olla hyvin aggressiivisia. Esim. yksi heitti mua ihan vaan huvikseen nuppineuloilla, purevat ja kiljuvat. Joku joskus paskasi pahvilaatikon sisällekin ja yhden jalan ongin kerran wc-pöntöstä. Vielä pari vuotta sitten siedin lapsia, nyt en enää jaksaisi edes niitä nähdä silmissäni. Kaikki lapset ympärillä lähinnä kuvottavat. Minkäpä sille voin, että en näe niissä enää mitään söpöä.

Olen samaa mieltä että lapsen pitäisi olla haluttu ja on hyvä että ihmiset eivät ole enää ns. pakotettuja tekemään lapsia ehkäisyn puutteen tai muiden painostuksen takia.

MUTTA

Toisia ei saa arvostella jos haluavat lapsia. Erityisesti nykyään on myös niitä, jotka kokevat olevansa muiden yläpuolella koska ovat lapsettomia ja ystävien kanssa jopa katkotaan välejä kun aletaan perustaa perhettä. Syyllistetään koska on itsekästä hankkia lapsia näin julmaan maailmaan, "lapsen saanti on pahin ekoteko". ym. Lapsien hankkiminen on jokaisen yksityisasia, on suuntaus kumpi tahansa.

Haluan opiskella ja nähdä maailmaa. Tällä hetkellä yliopisto-opinnot vievät karhunosan ajastani ja ne hetket, jotka olemme puolisoni kanssa vapaalla haluamme viettää kahden matkustellen ja harrastaen.

Lapselle ei siis ole kertakaikkiaan aikaa.

En halua lasta tilanteeseen, jossa todennäköisesti eläisin lähes pelkästään tukien varassa, kun voin opiskella itselleni sen unelmieni lääkärin ammatin ja olla taloudellisesti riippumaton.

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.

Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.

Mitä mieltä sinä olet?

Ei kysymys ole pelosta eikä rohkeudesta, vaan siitä, että vaihtoehtoja on enemmän. Kaiken kaikkiaan ja koko elämää ajatellen. Ei ole enää selvää, että mahdolliset elämänmuodot ovat naimattomana ja ilman lapsia tai sitten naimisissa, jolloin niitä tenavia tuppaa syntymään.

Kun luotettavien ehkäisyvälineiden käyttö 1960-luvulla tuli mahdolliseksi, elettiin vielä siten että tehtiin avioliiton alussa lapsia se määrä mitä haluttiin, ja vasta sitten aloitettiin ehkäisy. (Tämän näkee esim. syntyvyystilastoita, joissa on tilastoitu äidin ikä sekä kuinka mones lapsi on kyseessä.) Edelleen oli siis vahvana se malli, että avioliitossa kuuluu syntyä lapsia. Vaikka lasten hankkimista olisi ollut teknisesti mahdollista lykätä, ei tullut mieleen että tehdäänpä niin. Sosiaaliset mallit ympäriltä puuttuivat.

Jossakin vaiheessa jostakin syystä sitten on ne ensimmäiset parit lykänneet esikoisen hankintaa. Ehkä puolison matkatyö on pakottanut asumaan erillään, ehkä toisella on vielä opinnot kesken (aikoinaanhan ei edes avioitumista ts. käytännössä parisuhdetta pidetty hyvänä niin kauan kuin opiskelee, juuri koska tulisi lapsia). Lapsia on sitten hankittu, mutta samalla on annettu sekä itselle että ympäristölle se malli, että voi sitä lykätäkin, jos halua. Vähä vähältä ajatuksesta on tullut tavanomaisempi, ja nykyään se on melkein normi. Samalla on tietysti tapahtunut muutakin muutosta: Avioliitto ei ole enää oletus, avioerot ja yksinhuoltajuus ovat yleistyneet huimasti, enää ei sovi aviopariltakaan kysellä "no, jokos on jälkikasvua tulossa?", suhtaudutaan entistä paljon hyväksyvämmin siihen, että seurustelee usean ihmisen kanssa ennen kuin tekee valintansa ja ns. vakiintuu... Eli perhe-elämän järjestämisen vaihtoehtoja on kaiken kaikkiaan tullut lisää. (Yksi on kyllä jäänyt poiskin, eli se että alaikäiset lapset - tai osa heistä - sijoitetaan sukulaisille asumaan. Se oli vielä viime vuosisadalla yleistä, esim. kumpikin vanhempani on tuon kokenut.)

Minulla ei ole työni ja harrastusteni lisäksi aikaa eikä voimia mihinkään. Enkä todellakaan ole luopumassa harrastuksistani lastenteon vuoksi. Jos joku poliitikko on huolissaan, kun hänen tuleville ökyeläkkeilleen ei ole tarpeeksi maksajia, niin aivan sama minulle.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut 7.v töissä lasten parissa ja onneksi aloin opiskella toista alaa. Tiedän minkälaisia "ihania" kiljuvia, kiukuttelevia, mankuvia, "kaikki mulle heti",  lapset ovat.  Erityislapset, jotka heittelevät leluja, kiroilevat,  tuhoavat tahallaan, rikkovat, sotkevat, saattavat olla hyvin aggressiivisia. Esim. yksi heitti mua ihan vaan huvikseen nuppineuloilla, purevat ja kiljuvat. Joku joskus paskasi pahvilaatikon sisällekin ja yhden jalan ongin kerran wc-pöntöstä. Vielä pari vuotta sitten siedin lapsia, nyt en enää jaksaisi edes niitä nähdä silmissäni. Kaikki lapset ympärillä lähinnä kuvottavat. Minkäpä sille voin, että en näe niissä enää mitään söpöä.

Ei niillä lapsillakaan ole hyvä olla isoissa päivähoitoryhmissä. On meidän aikuisten vastuulla, jos lapsilla on paha olla. Seurauksena on nuoria aikuisia, joilla ei ole kykyä tunnesiteiden solmimiseen. Olen samaa mieltä kuin kirjoittaja, joka valitti, ettei suomalaisilla ole nykyään tunteita. Intiimielämäkin on pelkkää sksiä ilman rakkautta.

Syyt vapaaehtoiseen lapsettomuuteeni ovat pitkälti samoja kuin keskustelussa jo mainitut.

-Haluan elää omaa elämää. En vihaa lapsia, mutta en jaksaisi omistautua heille kokopäiväisesti.

-Liikakansoitus, ilmastonmuutos, joukkosukupuutto, globaalien konfliktien uhka. 

-Haluan katkaista kärsimyksen ketjun. Minulla on mielenterveysongelmia, joita en halua siirtää kenellekään geneettisesti / aiheuttaa traumoja epästabiilin kasvuympäristön kautta.

-Lasten saaminen rasittaisi myös parisuhdetta huomattavasti. Naiset, jotka olettavat miehen osallistuvan lapsen hoitoon samoissa määrin kuin he itse, ovat harhaisia. 

-En halua myöskään pilata vartaloani. Rumeneminen ja rupsahtaminen tapahtuu joka tapauksessa iän myötä, en halua vauhdittaa sitä. (Varsinkaan kun en huomattavan hyvännäköinen nytkään.)

Pohjimmainen syy on se, että ei vaan halua. Jos äitiys olisi kutsumus, mikään edellä mainituista syistä ei olisi este.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut 7.v töissä lasten parissa ja onneksi aloin opiskella toista alaa. Tiedän minkälaisia "ihania" kiljuvia, kiukuttelevia, mankuvia, "kaikki mulle heti",  lapset ovat.  Erityislapset, jotka heittelevät leluja, kiroilevat,  tuhoavat tahallaan, rikkovat, sotkevat, saattavat olla hyvin aggressiivisia. Esim. yksi heitti mua ihan vaan huvikseen nuppineuloilla, purevat ja kiljuvat. Joku joskus paskasi pahvilaatikon sisällekin ja yhden jalan ongin kerran wc-pöntöstä. Vielä pari vuotta sitten siedin lapsia, nyt en enää jaksaisi edes niitä nähdä silmissäni. Kaikki lapset ympärillä lähinnä kuvottavat. Minkäpä sille voin, että en näe niissä enää mitään söpöä.

Tämä on juuri se vapaa kasvatus. Lastentarhat eivät kasvata lapsia, he vain katsovat että annetaan ruokaa ja leikitään kärsien opettaja pulasta.

Eli kasvatus jää vanhemmille. Ja jos vanhemmat eivät saa kuria tai eivät osaa näyttää roolimallia, niin miten lapset voisivat jotenkin ymmärtää kuinka kasvaa kunnolliseksi?

Se vielä, että kun on huono omatunto asiasta ja pyritään parantamaan sitä ostamalla lapselle kaiken mitä lapsi haluaa, vain pahentaa tilannetta.

Missään muussa maassa ei näe vastaavanlaista tilannetta. Voi olla että siellä kuri tulee fyysisestä kurituksesta, mutta eipä tuo rauhallinen keskustelukaan näytä tuovan tulosta. Se että , sanotaan että " ei saa tehdä sitä tai tätä" ei toimi. Näyttäkää esimerkkiä miten tehdään oikein, olkaa lapsien kanssa.

Monessa maassa on sanonta: lapset ovat perheen peili.

Ehkä vähän turhankin tylysti tuli kirjoitettua.

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankintaa turvallisempaa perusvalintaa ei olekaan.

Tämä on totta. Turvallinen perusratkaisu, sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksytty oletus. Siitä nyt vaan ei pääse mihinkään. Pelkästään tuon kommentin alapeukkujen määrä jo kertoo, että osu ja uppos.

Eiköhän suurin ongelma ole, että yhteiskunta on lapsia kohtaan vihamielinen!

Vastaus ap:n kysymykseen: sekä pelosta että rohkeudesta. Rohkeudesta siksi, että uskalletaan elää helpommin oman näköistä elämää. Pelosta siksi, että pelätään enemmän elämän työläyttä ja vastoinkäymisiä sekä sitä, ettei oma elämä olekaan täysin omassa hallinnassa kuin ennen.

Luin jus kirjan, jossa tätä pohditiin monelta kantilta. Kaksi pariskuntaa (heteroja) hankkii vauvan yhdessä, jossa saavat sekä vapauden että pääsevät toteuttamaan itseään. Suosittelen, oli hauska, nimi oli Neliöjuuri ja kirjailija Mari Frisk 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankintaa turvallisempaa perusvalintaa ei olekaan.

Tämä on totta. Turvallinen perusratkaisu, sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksytty oletus. Siitä nyt vaan ei pääse mihinkään. Pelkästään tuon kommentin alapeukkujen määrä jo kertoo, että osu ja uppos.

Mutta jos ei ole tarveta ja halua sulautua massaan ja hakea omaan elämään sitä kautta turvallisuudentunnetta. Tunnen itseni ja elämäni turvalliseksi ilmankin. Teen itse omat ratkaisuni omasta elämästäni.

Olisi kiva perustaa perhe, jos sopiva nainen löytyisi rinnalle joka lapsia haluaa. Enemmän niitä kohdalle tulee jotka lapsettomina haluaa pysyä, tai sitten kiinnostaa kaikki muu enemmän kuin se perhe-elämä.

Minua ei pelota tai ahdista perhe-elämä, päinvastoin ajattelen että siitä se oma elämä alkaisi.

En pääse oikeisiin töihin. Pelkkää vuokratyötä vuokratyön perään. Kuka tällaisen pskan varassa uskaltaa lapsia hankkia kun ei koskaan voi kahta viikkoa pidemmälle tietää että työtä riittää?

T. Nuori 23v

Rohkea. Tuntuu, että ennen on ns. tavasta tai "koska niin nyt vaan pitää tehdä" hankittu niitä lapsia. Olen 28-vuotias ja moni ystäväni ihan suoraan vaan ei halua lapsia ja uskaltaa olla niitä hankkimatta, vaikka toki nykyäänkin moni sitä päätöstä ihmettelee, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

En pääse oikeisiin töihin. Pelkkää vuokratyötä vuokratyön perään. Kuka tällaisen pskan varassa uskaltaa lapsia hankkia kun ei koskaan voi kahta viikkoa pidemmälle tietää että työtä riittää?

T. Nuori 23v

Tämä vaikuttaa ehdottomasti. Ainakin omassa lähi- ja ystäväpiirissäni myös monella on kaikennäköstä mielenterveys tai ihan vaan terveysongelmaa, joten ei ihan heti olla ainakaan alle kolmikymppisenä vauvoja tekemässä. Moni toki myöskään ei niitä halua.

t. Ei ihan niin nuori 29-vuotias

Voisin olla mielelläni isä. Siittäisin mielelläni, nainen hoitaisi loput. Välillä tulisin kammiosta esiin.  Lapsi tulisi kädet ojossa vastaan. "ISI!" Taputtaisin päälaelle ja antaisin pari hyvää elämänohjetta. Ehkä myös elostelisin sillä, kuinka paljon jälkeläinen muistuttaa minua.  Välillä tietysti lataisin someen kuvia kärryjen kanssa. Mammat palvoisivat minua edistyksellisyyteni ja empaattisuuteni tähden. Pillua tulisi ovista ja ikkunoista.

Harmi, että olen nainen.