Lue keskustelun säännöt.
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko oikea ihminen kirjoittamaan tähän, koska itselläni on yksi lapsi. Mutta enempää en halua. Rakastan lastani yli kaiken ja hän on ehdoitta parasta elämässäni. Kuitenkin arki on melko haastavaa. Molemmat miehen kansssa käydään töissä (itse teen kolmivuorotyötä). Joka aamu sama rumba (herätä lapsi, pue päivävaatteet, pue ulkovaatteet ja vie päiväkotiin.) Samaan aikaan pitää myös itse laittautua töihin ja henkisesti valmistautua tärkeään palaveriin.
Koen, että lapsiarjen ja töiden sovittaminen on vaikeaa. Rehellisesti sanottuna ihan s*****n vaikeaa. Tämän yhden kanssa juuri ja juuri saamme kaiken sopimaan, mutta enempään emme pysty. Emme halua tälläistä arkea ! Lapsi sairastaaa vähän väliä.. kumpi jää töistä pois ja kuuntelee esimiehen "jaah.. no eipä kai siinä sitten muu auta" -jaarittelut. Tai hikihatussa etsimme ja soittelemme hoitajaa lapselle.
Eh. Ei kiitos.
Tämä. Tämä. Tämä. Ja tähän pitäis poliitikkojen herätä. Mutta eihän tuota sovinistihallitusta näytä naisten mielipiteet kiinnostavan.
Voi pyhä jeesus. Miten se on hallituksen vika, että nykyvanhemmille ihan perusarki on liian raskas ponnistus?
Mä voisin nyt kans luennoida sulle vaikka polttomoottoreiden toiminnasta. Mutta kun en niistä hevon v****kaan ymmärrä, niin oonpa ihan hiljaa sittenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös yksi osasyy on se, että miehiä on tuplasti enemmän kuin naisia. Tähän lisätään vielä jännittävät afgaanimaahanmuuttajamiehet.
Vierailija kirjoitti:
No itselläni on Aspergerin syndrooma ja kauhistuttaa ajatus, että pitäisi jatkuvasti elää lapsen/lasten ehdoilla. Plus vielä aistiyliherkkyydet.
Ja kun nämä nepsyjutut usein periytyvät... Jos olisin tiennyt omista nepsyhaasteistani ja ylipäänsä nepsyhaasteista 20 vuotta sitten, olisi ehkä omat lapseni jääneet hankkimatta. En tiedä. En tiennyt mikä itseäni vaivasi ja mitä kaikkea oman lapsuuden perheeni jäsenillä oli. Yksi lapsistani on haastava erityislapsi, muilla menee erittäin neurotyypillisesti eli yhteiskunnan normien mukaan. Tämä perhe-elämä on ollut erittäin raskasta. Koko perheelle. Suuri osa erityislasten vanhemmista eroaa. Ei kauhean helppo yhdistelmä. Perhe-elämästä ei koskaan tiedä millaista se tulee olemaan. Ovatko lapsesi ns. helppoja vai onko heillä haasteita, sairauksia tai ominaispiirteitä, mitkä tuovat lisää haasteita. Sitäkään ei etukäteen tiedä, millainen on vanhempana (äitinä/isänä). Nykyään odotukset/some luovat täydellisyyskuvaa, mikä usein on kaukana totuudesta. Tieto asioista on hyväksi, mutta liika täydellisyyden tavoittelu ei sovi perhe-elämään. Hyvän kasvatustyön tekeminen riittää.
Olisin kauhea äiti. En jaksa jutella lapsille ja keskittyä niihin. Olen köyhä, eikä kiinnosta paiskia enempää töitä lasten elättämiseksi. En ole tavannut miestä jonka lapseni isäksi haluaisin. Pelkään tulevia sosiaalisia tilanteita lasten kavereiden ja heidän vanhempiensa kanssa, kouluongelmia, kiusaamista, pelkään etten saa kasvatettua lapselle tervettä itsetuntoa. Joten parempi pysyä lapsettomana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on lapsellisesta itsekkyydestä.
Lasten tekemisessä on kyse silkasta lapsellisesta itsekyydestä, jossa lapsista tehdään oman egon jatke. Lasten avulla vanhemmat voi päteä ja leikkiä jotain hyvinvointiyhteiskunnan pelastajaa.
Höpö höpö. Lapsesta ei ole vanhemmille mitään "hyötyä". Lapsi on pyyteetöntä omistaan jakamista.
Päin vastoin, lapsi on uhraus sekä taloudellisesti, työuran kannalta ja sosiaalisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikaa veroja, liian huono palkka. Olen jo elänyt sen ajan milloin oli aina tiukkaa niin että rahat riitti niukin naukin vain yhden ihmisen ruokaan. Vaatteet sitten piti ostaa kirpparilta ym.
Ei ole mitään järkeä tehdä lasta aiheuttamaan lisää kuluja koska milloin tahansa voidaan vetää matto taas alta.
Emme halua mieheni kanssa lapsia nyt emmekä tulevaisuudessa seuraavista syistä:
1. Talous. Olemme molemmat opiskelijoita, jotka tulevat valmistumaan suht hyvin palkatulle alalle josta löytyy töitä. Siltikään emme koe että rahat riittäisivät kaikkeen mitä haluamme. Teemme opiskeluaikana hullun lailla töitä, jotta voisimme opiskelujen loputtua ostaa omistusasunnon hyvältä paikalta, minkä jälkeen maksamme sitä lainaa vähintään seuraavat 10 vuotta. Lisäksi haaveilemme sähköauton hankkimisesta, mikä on toki prioriteetti vasta asunnon jälkeen.
Toki tämä on prioriteettikysymys, voisimme toki hankkia asunnon huonommalta paikalta tai jättää auton hankkimatta, mutta silloin elämämme vaikeutuisi kun siirtymiin kuluisi kohtuuttoman paljon aikaa. Mistä päästäänkin seuraavaan pointtiin.
2. Aika. Teemme mieheni kanssa niin paljon töitä kuin suinkin jaksamme niin että aikaa jää vielä suorittaa opintoja siinä määrin että opintotuki säilyy ja viettää aikaa ystävien ja toistemme kanssa. Tulevaisuudessa tulemme vaan tekemään paljon töitä jotta pääsemme eroon lainasta ja saamme sen auton hankittua pian. Kummallakaan meistä ei ole aikaa tippua vuodeksi pois työelämästä lapsen takia. Eikä meillä ole aikaa hoitaa lasta tuon ajan jälkeenkään. Toki voisimme tehdä vähemmän töitä mutta tämä taas johtaisi meidät takaisin pointtiin yksi.
3. Geenit. Meillä molemmilla on Aspergerin syndrooma. Emme halua siirtää sitä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liikaa veroja, liian huono palkka. Olen jo elänyt sen ajan milloin oli aina tiukkaa niin että rahat riitti niukin naukin vain yhden ihmisen ruokaan. Vaatteet sitten piti ostaa kirpparilta ym.
Ei ole mitään järkeä tehdä lasta aiheuttamaan lisää kuluja koska milloin tahansa voidaan vetää matto taas alta.
Nimenomaan. Yt:t voi iskeä päälle tai Kela sössiä päätösten kanssa ja siihen sitten hupenee nekin vähäiset säästöt joita on, koska joutuu elämään siihen asti kunnes tuet taas rullaa/on töitä.
Jotkut ovat liiankin huolettomia ja ajattelevat ettei lasta haittaa. Osaa ei varmasti haittaa, mutta mielestäni lapsen työ kuuluisi olla leikkiminen eikä vanhempien raha-asioista murehtiminen. Me ei omalta osaltamme tulla seisomaan jonoihin, mennä kerjuulle saati pyydetä enää yhtään enempään tukea mitä jo saamme. Ala johon voisin päästä töihin niin ei tule rikastuttamaan, vaan pitää lähinnä hengissä.
Tietenkin on olemassa muitakin vaihtoehtoja tienata ja elää luotolla, muttemme halua.
Aloin tässä miettimään, kuinka kurjaksi elämä muuttuisi taloudellisesti sekä henkisesti lapsen saamisen myötä :/
Vierailija kirjoitti:
En halua saada lapsia näin epävakaaseen ja väkivaltaiseen maailmaan joka nykyään muistuttaa sotatannerta.
Maailmassa nykyään huomattavasti vähemmän esim. sotaa ja väkivaltaa kuin aiemmin. Kaikenlainen raakuus on maailmasta koko ajan vähenemässä. Myös nälänhätää on vähemmän, äiti- ja lapsikuolleisuus on vähentynyt selvästi, ihmisten elinikä pidentynyt. Olosuhteet suurimmassa osassa maailmaa ovat paremmat kuin koskaan aiemmin ja aivan erityisesti täällä päin maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaisin, että todellinen syy on se, että ihmiset ovat tottuneet nykyään helppoon elämään. Onhan se paljon helpompaa elellä aikuisten kesken, kuin huolehtia lapsista. Tosiasia on, että vanhemmuus on kovaa työtä ja siksi se ansaitseekin korkean arvostuksen ja mielestäni siitä pitäisi maksaa jonkinlainen lisäeläke sitten aikanaan. En mitenkään mollaa veloja, minusta on paljon parempi olla hankkimatta lapsia, jos tuntee, että ei kykene/halua olla vanhempi. Meillä on jo ihan liikaa lapsia tuuliajolla. Kuitenkin, jos ei kukaan hanki lapsia, niin yhteiskunta romahtaa melko pian; työttömyys lisääntyy nopeasti (päivähoito- ja neuvolahlökunta, kätilöt, opetusalan työntekijät, puheterapeutit, keittiö- ja siivoushlökunta ja sitä myöten mm. palkanlaskijat, toimistohlökunta, kirjanpitäjät, kelan virkailijat, ja myös esim. tutkijat ja no, lähes joka alan työntekijät). Myöhemmin sitten tulee pulaa mm. vanhustenhoitajista, jos on varaa valita mitä tekee työkseen, niin veikkaan, että aika harva ryhtyy tuohon hommaan tulevaisuudessa.
Luonnon kannalta on hyvä, kun lapsia syntyy vähemmän, mikäli se johtaa kulutuksen vähenemiseen. Näin ei välttämättä ole, koska ihmisillä on taipumus kuluttaa sitä enemmän, mitä enemmän on rahaa käytettävissä. Esim. meillä on vain yksi auto ja olemme siis lapsiperhe, naapurin lapsettomalla on kolme autoa, yksi molemmilla aikuisilla ja lisäksi asuntoauto. Me emme harrasta lentomatkailua, naapurit lentävät 3-4 matkaa vuodessa, ainakin yhden kaukomatkan. Meillä on yhtä suuret talot, meillä on maalämpö, naapureilla suora sähkö. Tärkeää on tietysti se, miten lapsemme aikuisena kuluttavat.
Minusta lapsensaanti ei pitäisi olla mikään perusoikeus, vaan luvanvarainen asia. Runsaasti kuluttavat eivät saisi lupaa, eivät myöskään ne, jotka eivät kykene edes itsestään huolehtimaan tai ne, joilla on elämänhallintaongelmia. Olisi hyvä, jos vain kohtuullisen älykkäät ja fiksut saisivat lisääntymisluvan. Olisi myös parempi, että olisi paljon lapsettomia ja lapsiperheissä voisi sitten olla useampikin lapsi.
Niille, jotka haluavat lapsia ja joilla on voimia ja kykyjä elää vanhempana, lapset ovat elämän suurin rikkaus. Lapset opettavat ja kasvattavat vanhempiaan enemmän kuin mikään muu elämässä ja enemmän kuin vanhemmat ehtivät ja osaavat lapsiaan opettaa. Uusia sukupolvia tarvitaan, mutta niiden tulisi olla fiksumpia kuin menneet ja nykyiset.
Olen 27v ja on yksi lapsi. Voisin tehdä vielä toisenkin ihan vaan siksi, että esikoinen ei olisi ainut ja yksinäinen lapsi, kuten itse olin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä täällä maalla vielä lisäännytäänkin. Viime vuonna sukuun tuli kaksi vauvaa, tänä vuonna on tulossa yksi. Siis sisarusteni lapsille. Kaikki vanhemmat alle 30 v. Toivottavasti saan itsekin lapsenlapsia, kaksi kolmesta haluaa lapsia, yksi on vähän epävarma, ovat vielä kyllä niin nuoria, että toivottavasti ei nyt ihan vielä muutamaan vuoteen kukaan lisäänny.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on lapsellisesta itsekkyydestä.
Lapsellinen itsekkyys on nimenomaan sitä että hankit lapsia oman itsesi takia. Koska haluat jatkaa ilmeisen erinomaisena pitämiäsi geenejä, koska haluat nähdä miltä oma jälkeläinen näyttää, koska on helpompaa sosiaalisesti (”lapsia nyt vain kuuluu tehdä”), ja koska ajattelet heitä vanhuudenturvana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen akateeminen pätkätyöläinen ilman kumppania. Siinä kaksikin syytä, eli rnsinnäkin oman talouden epävarmuus ja toiseksi arkea jakavan kumppanin puute. En tiedä, ovatko nämä nyt sitten pelkoa vai rohkeutta.
Lapset ovat tuntuneet isolta uhraukselta, mitä tulee omaan aikaan, uraan ja elintasoon.
1. En haluaisi laittaa nuorta lasta tarhaan, aikaisintaan 2v. En kuitenkaan itse halua olla niin pitkään pois töistä. Vastaan ei ole kuitenkaan tullut kumppania, joka haluaisi jäädä vaikka vuodeksi kotiin vaan tietysti olettaa minun jäävän siihen rooliin. Fakta olisi sitten tietysti, että voin samantien heittää etenemishaaveet romukoppaan, koska minä taatusti olen kotona myös aina lapsen sairastaessa.
2. Minä olen jo osaltani kasvattanut lapsia. Perheeseeni syntyi kolme vauvaa, kun olin 13-18. Otin vanhimpana sisaruksena paljon vastuuta. Nuorin veljeni on muuttamassa käymään lukiota luokseni. En koe siis erityistä lapsihinkua, kun tavallaan koen olleeni jo siinä pyörässä tai olen edelleen.
3. Fakta nyt on se, että nykyinen palkkataso on mitä on. Ennen pystyttiin elämään yhden ihmisen palkalla ja ostettiin asunto yms. Olen 30 ja kasvatan edelleen pääomaa ensiasuntoon. Millaisen tulevaisuuden voisin tarjota lapselle?
Tässä jotain omia pohdintoja. Ei lapset mahdottomuus ole, mutta pidän sitä hyvin epätodennäköisenä elleivät palaset loksahda kohdilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorten miesten osalta kyse on erittäin fiksusta riskien hallinnasta. Iso osa avioliitoista päätyy eroon, jonka seurauksena mies on todella heikoilla lasten huoltajuuden ja elatuksen suhteen. Menetät sekä lapsesi että rahasi.
Tuleeko se siis yllätyksenä että joutuu elättämään lastaan myös eron jälkeen?
Isästä voi tulla lähivanhempi vain siten, että äiti diagnosoitu seinähullu, narkkis, juoppo tai haluton ottamaan lapset. Muutoin asiantila annetaan miehelle: jonkinlainen tapaamisoikeus ja rahan lähettämisvelvollisuus lasten äidille.
3 vuotta on pitkä aika tukea sairasta puolisoa. Melkein yhtä pitkä kuin elää vanhempana loppuikä. Itselläni todettiin masennus parikymppisenä. Kympin oppilaasta tuli pitkäaikaistyökyvytön. Vanhempani ovat tukeneet minua, aikuista lastaan yli kymmenen vuotta. Voisinpa vapauttaa heidät huolehtimisesta.
Ei kiinnosta samasta maasta olevat. Matkustelijat perustelee perheitä mut harvemmin suomeen.
Maan tila on surkealla tolalla. Raha menee ylimääräisiin ja oman maan asukkaat kärsii ja kaikesta leikataan.. Ei ole etusijalla oma maa, vaan muu maa. Oma maa mansikka, muu maa mustikka.. Paitsi että melkei pitäis hommata lapsia siksi, ettei tulevaisuudessa enemmistö ole muita, kuin meitä.. Niin siinä käy, he tekevät isoja perheitä, meillä syntyyvys on laskussa, joten ei tarvitse varmaan paljoo miettiä mitä tulevaisuus on.. Sentaa lestadiolaiset synnyttä tänne suomalaisia
Voi olla että sun 5 vuotta ei riitä. Ite olin samassa tilanteessa samojen ajatusten kanssa ku sinä 21 v ja mun esikoinen syntyi kun olin 33 v. Mutta voi olla että sulla on parempi tuuri, miesmaku, jne.