Kerrotaan hyviä "ei-ilmiselviä" syitä jättää kumppani

Vierailija kirjoitti:

Olet liian hyvä minulle.

Kuka olet?

Naisella lapsiluku jo täysi, eikä lupauksista huolimatta sitä yhtä yhteistä lasta tullutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet liian hyvä minulle.

Kuka olet?

Et varmaan halua tietää.

35: Mistä voin olla varma asiasta, kun toinen kertoo kuitenkin haluavansa vain minun parastani?

Ajattelin olevani ihminen, jota ei koskaan voisi pompotella, mutta olen pikkuhiljaa alkanut epäilemään tätä väittämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet liian hyvä minulle.

Kuka olet?

Et varmaan halua tietää.

Miksi en haluaisi?

35 jatkaa: Olen asiasta hänelle puhunut, eikä hän koe tehneensä mitään manipulointiin viittaavaa, koska sanoo aina kuitenkin, että teen tietysti miten itse haluan tai nään parhaaksi.

Vierailija kirjoitti:

35: Mistä voin olla varma asiasta, kun toinen kertoo kuitenkin haluavansa vain minun parastani?

Ajattelin olevani ihminen, jota ei koskaan voisi pompotella, mutta olen pikkuhiljaa alkanut epäilemään tätä väittämää.

Kysymällä?

Ei kukaan muu kuin sinä itse voi päättää mikä on omaksi parhaaksesi, neuvoa toki voi, mutta sinä itse päätät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet liian hyvä minulle.

Kuka olet?

Ei ainakaan mun exäni, se oli mielestään aivan liian hyvä mulle xD

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005000157.html

Vierailija kirjoitti:

Hirveä lanka, pahinta on että tunnistin itseni joistain kohdista henkisesti väkivaltaiseksi :( Kiitos kirjoittajille, en tiedä olisinko tajunnut asiaa lukematta näitä juttuja.

Englanniksi kyllä thread mutta suomeksi ketju.

* Kumppani olettaa sinun luopuvan kaikesta mitä ei itse tarvitse tai halua

Kun innostut jostain sinulle tärkeästä asiasta, kumppanin koko olemus huokuu "toi ei ole hyvä juttu tai ymmärrätkö miten typerää tekemistä tuon on".

Kun tulet kotiin iloisena ja heti kun näet kumppanisi, epämääräinen epämiellyttävä olo tulee.

Kun kaikkien muiden mielestä kumppanisi on sinulle "niin hyvä", mutta itse et sitä tunne vaikka kuinka yrität, joten alat kokea itse olevasi huono, kun et vaan osaa arvostaa kumppanisi hyvyyttä.

Kumppani suhtautuu sinuun jotenkin oudon vihamielisesti ja tarkkaillen, piikittelee sinua muka huumorin varjolla, sitten suuttuu yhtäkkiä pikkuasiasta. Jälkeenpäin sinusta tuntuu siltä, kuin hän olisi etsinyt tarkoituksella syytä suuttua sinulle ja mietit, onko vika sinussa itsessäsi vai käyttäytyisikö kumppani samalla tavalla muidenkin kanssa. 

Kumppani tunnustaa rakkautta tai rakastumista muutaman viikon tapailun jälkeen ja suuttuu, kun et tunne samoin. Kumppanin mielestä homma on sitten siinä, ei tätä voi enää jatkaa ja kaikki on pilalla. Hän muuttuu kylmäksi ja etäiseksi. Itse olet hämmentynyt ja yrität puhua hänelle järkeä tyyliin "katsellaanko kuitenkin ihan rauhassa? Hyvinhän meillä menee." Jälkeenpäin tajuat, että kumppanin passiivis-aggressiivinen käytös muistuttaa kiristystä. 

Kumppani ottaa monissa tilanteissa aktiivisen auttajan ja pelastajan roolin. Hän neuvoo sinua ja muita, tarkkailee tilanteita ja pyrkii mikromanageroimaan. Hän on niin kunnollinen ja vastuuntuntoinen, että tuntuu aika ajoin musertuvan kaiken sen vastuun alle. Joskus hän kilahtaa yhtäkkiä ja huutaa, ettei halua olla mikään "isähahmo" eikä jaksa aina auttaa kaikkia - vaikka hän oli omaksunut sen auttajan roolin ihan omasta aloitteestaan. 

Vierailija kirjoitti:

"Kumppani tuntuu vievän paljon tilaa (kumppanin läsnäolo tuntuu silloinkin kun olette eri huoneissa)"

Haluaisin vielä nostaa esiin tuon huomion, se oli ehkä ensimmäisiä varoitusmerkkejä joita sain siitä, että jotain on pielessä.

Kuvittelin vielä suhteen päätymisen jälkeenkin, että tunne siitä että kumppani vei läsnäolollaan paljon tilaa oli jotenkin omien korvien välissä. En ollut koskaan törmännyt vastaavaan.

Kun eron jälkeen kävin puhumassa ihmiselle, jolla oli kokemusta ja tietoa useista samankaltaisista tarinoista kuin itselläni, hän vahvisti tuon "tilan viemisen" ihan todelliseksi ilmiöksi.

Kertoisitko tästä tunteesta lisää? Kuulostaa nimittäin tutulta.

Mun ex "ei usko anteeksipyytämiseen". Näin hän selittää, miksi ei koskaan pyydä anteeksi, kun on toiminut väärin.

Liian monta vuotta hyväksyin exän törkeän toiminnan, loppuvaiheissa myös nimittelyä ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kumppani tuntuu vievän paljon tilaa (kumppanin läsnäolo tuntuu silloinkin kun olette eri huoneissa)"

Haluaisin vielä nostaa esiin tuon huomion, se oli ehkä ensimmäisiä varoitusmerkkejä joita sain siitä, että jotain on pielessä.

Kuvittelin vielä suhteen päätymisen jälkeenkin, että tunne siitä että kumppani vei läsnäolollaan paljon tilaa oli jotenkin omien korvien välissä. En ollut koskaan törmännyt vastaavaan.

Kun eron jälkeen kävin puhumassa ihmiselle, jolla oli kokemusta ja tietoa useista samankaltaisista tarinoista kuin itselläni, hän vahvisti tuon "tilan viemisen" ihan todelliseksi ilmiöksi.

Kertoisitko tästä tunteesta lisää? Kuulostaa nimittäin tutulta.

Minäkin jäin miettimään tuota. En ihan saa kiinni tuosta tunteesta mutta jotain samankaltaista olen ehkä kokenut. Voisiko tuo liittyä siihen, että kaikki suhteessa pyörii sen kumppanin, tilanviejän ehdoilla? Hän määrää säännöt, toimintatavat ja keskusteluaiheet. Kaikki keskustelut liittyvät tavalla tai toisella häneen. Tilanviejä pyrkii määräämään myös, miten toisen pitäisi käyttäytyä ja olla. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikille on selvää, että hyvässä suhteessa ei tarvitse sietää fyysistä väkivaltaa, haukkumista, jatkuvaa pettämistä tai esimerkiksi peli- tai päihdeongelmaa.

AV:lla on päivittäin aloituksia siitä, että kumppani valvottaa, eksyttää tai syö lasten vanukkaat. Sellaista käytöstä, jonka sietämistä ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.

Henkisen väkivallan tunnistaminen oli ainakin itselleni erittäin vaikeaa, entinen kumppanini kun oli hauska, mukava ja fiksu, ei huutanut tai ollut fyysisesti väkivaltainen.

Kyllä, vaikea ymmärtää kun omaakin listaansa näin jälkeen päin lukee lävitse. Kun asiat ovat yksittäin pieniä, ne muuttavat ajan kuluessa hieman muotoaan ja limittäytyvät arkeen, on vaikeaa ymmärtää mistä on kyse, koska suhteessa ei tunnu olevan mitään vakavasti pielessä.

Ajattelin, että itselleni olisi ehkä voinut olla hyötyä jos olisin tunnistanut tietyt asiat aiemmin väkivallaksi.

Olen listannut asioita, joiden pitäisi olla varoitusmerkkejä siitä että kaikki ei suhteessa ole hyvin.

*Valvottaminen/herättely

*Yllätykset, jotka aiheuttavat (selittämätöntä)pahaamieltä

*Kumppani tuntuu vievän paljon tilaa (kumppanin läsnäolo tuntuu silloinkin kun olette eri huoneissa)

*Kumppani löytää sinusta ominaisuuksia, joita sinussa ei ole (yleensä ensin "hyviä" ja sitten päinvastaisia)

*Kumppani ei tunnu tietävän sinusta mitään, vaikka olet kertonut paljon asioita itsestäsi

*Huomaat että kun itselläsi menee paremmin, kunppani alkaa voimaan pahoin ja toisin päin

*Koet päivittäin epämääräisiä pettymyksiä

*Tavaroitasi tuhoutuu ja katoaa päivittäin vahingossa tai selittämättömästi

*Yrittäessäsi yllättää kumppanin, kumppanilla on aina jotain muuta tai kumppania ei kiinnosta

*Suhteessa on koko ajan enemmän "kompromisseiksi" kutsuttuja asioita joista vain kumppanisi hyötyy

*Tunne että ystäväpiirisi/perheesi yritetään vaivihkkaa korvata kumppanin perheellä ja ystävillä

Listaa saa jatkaa!

Aloittajan viestit täynnä

- mutua

- vainoharhaa

- draamailua.

Listaa sa jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille on selvää, että hyvässä suhteessa ei tarvitse sietää fyysistä väkivaltaa, haukkumista, jatkuvaa pettämistä tai esimerkiksi peli- tai päihdeongelmaa.

AV:lla on päivittäin aloituksia siitä, että kumppani valvottaa, eksyttää tai syö lasten vanukkaat. Sellaista käytöstä, jonka sietämistä ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.

Henkisen väkivallan tunnistaminen oli ainakin itselleni erittäin vaikeaa, entinen kumppanini kun oli hauska, mukava ja fiksu, ei huutanut tai ollut fyysisesti väkivaltainen.

Kyllä, vaikea ymmärtää kun omaakin listaansa näin jälkeen päin lukee lävitse. Kun asiat ovat yksittäin pieniä, ne muuttavat ajan kuluessa hieman muotoaan ja limittäytyvät arkeen, on vaikeaa ymmärtää mistä on kyse, koska suhteessa ei tunnu olevan mitään vakavasti pielessä.

Ajattelin, että itselleni olisi ehkä voinut olla hyötyä jos olisin tunnistanut tietyt asiat aiemmin väkivallaksi.

Olen listannut asioita, joiden pitäisi olla varoitusmerkkejä siitä että kaikki ei suhteessa ole hyvin.

*Valvottaminen/herättely

*Yllätykset, jotka aiheuttavat (selittämätöntä)pahaamieltä

*Kumppani tuntuu vievän paljon tilaa (kumppanin läsnäolo tuntuu silloinkin kun olette eri huoneissa)

*Kumppani löytää sinusta ominaisuuksia, joita sinussa ei ole (yleensä ensin "hyviä" ja sitten päinvastaisia)

*Kumppani ei tunnu tietävän sinusta mitään, vaikka olet kertonut paljon asioita itsestäsi

*Huomaat että kun itselläsi menee paremmin, kunppani alkaa voimaan pahoin ja toisin päin

*Koet päivittäin epämääräisiä pettymyksiä

*Tavaroitasi tuhoutuu ja katoaa päivittäin vahingossa tai selittämättömästi

*Yrittäessäsi yllättää kumppanin, kumppanilla on aina jotain muuta tai kumppania ei kiinnosta

*Suhteessa on koko ajan enemmän "kompromisseiksi" kutsuttuja asioita joista vain kumppanisi hyötyy

*Tunne että ystäväpiirisi/perheesi yritetään vaivihkkaa korvata kumppanin perheellä ja ystävillä

Listaa saa jatkaa!

Aloittajan viestit täynnä

- mutua

- vainoharhaa

- draamailua.

Listaa sa jatkaa.

Luin koko ketjun ja tosiaan paikoin hyvin vainoharhaista tekstiä. Toisaalta samat ominaisuudet pätee myös naisiin, vaikka ketjun tarkoituksena lienee arvostella miehen käytöstä vaikka yritetään puhua neutraalisti "kumppanista".

Vastenmielistä luettavaa kaiken kaikkiaan.

No mä voisin jokaisesta elämäni miehestä kirjailla vastaavanlaisia juttuja mutta fakta taitaa olla, etten itse ainakaan helpompi kumppani ole.

Naisilla on nykyään taipumus tavoitella täydellisiä rakkaustarinoita, myös itselläni.

Olisi mielenkiintoista kuulla näihin tarinoihin se toinen puoli.

Suski73 kirjoitti:

No mä voisin jokaisesta elämäni miehestä kirjailla vastaavanlaisia juttuja mutta fakta taitaa olla, etten itse ainakaan helpompi kumppani ole.

Naisilla on nykyään taipumus tavoitella täydellisiä rakkaustarinoita, myös itselläni.

Olisi mielenkiintoista kuulla näihin tarinoihin se toinen puoli.

Aika monikin on tässä ketjussa myöntänyt käyttäytyneensä itsekin huonosti ja suorastaan henkisesti väkivaltaisesti. Itsekin olen syyllistynyt siihen. Tunnistan ja tunnustan oman osuuteni riidoissa, olen ottanut virheistäni opikseni ja pyrin muuttamaan käytöstäni. Sen sijaan en tiedä, tajuaako eksäni oman käytöksensä haitallisuutta. Voi olla, että hän jatkaa samaan malliin ja tekee samat virheet kerta toisensa jälkeen. En tiedä, se ei ole enää minun ongelmani.