Lue keskustelun säännöt.
Kerrotaan hyviä "ei-ilmiselviä" syitä jättää kumppani
10.11.2017 |
Kaikille on selvää, että hyvässä suhteessa ei tarvitse sietää fyysistä väkivaltaa, haukkumista, jatkuvaa pettämistä tai esimerkiksi peli- tai päihdeongelmaa.
AV:lla on päivittäin aloituksia siitä, että kumppani valvottaa, eksyttää tai syö lasten vanukkaat. Sellaista käytöstä, jonka sietämistä ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.
Henkisen väkivallan tunnistaminen oli ainakin itselleni erittäin vaikeaa, entinen kumppanini kun oli hauska, mukava ja fiksu, ei huutanut tai ollut fyysisesti väkivaltainen.
Kyllä, vaikea ymmärtää kun omaakin listaansa näin jälkeen päin lukee lävitse. Kun asiat ovat yksittäin pieniä, ne muuttavat ajan kuluessa hieman muotoaan ja limittäytyvät arkeen, on vaikeaa ymmärtää mistä on kyse, koska suhteessa ei tunnu olevan mitään vakavasti pielessä.
Ajattelin, että itselleni olisi ehkä voinut olla hyötyä jos olisin tunnistanut tietyt asiat aiemmin väkivallaksi.
Olen listannut asioita, joiden pitäisi olla varoitusmerkkejä siitä että kaikki ei suhteessa ole hyvin.
*Valvottaminen/herättely
*Yllätykset, jotka aiheuttavat (selittämätöntä)pahaamieltä
*Kumppani tuntuu vievän paljon tilaa (kumppanin läsnäolo tuntuu silloinkin kun olette eri huoneissa)
*Kumppani löytää sinusta ominaisuuksia, joita sinussa ei ole (yleensä ensin "hyviä" ja sitten päinvastaisia)
*Kumppani ei tunnu tietävän sinusta mitään, vaikka olet kertonut paljon asioita itsestäsi
*Huomaat että kun itselläsi menee paremmin, kunppani alkaa voimaan pahoin ja toisin päin
*Koet päivittäin epämääräisiä pettymyksiä
*Tavaroitasi tuhoutuu ja katoaa päivittäin vahingossa tai selittämättömästi
*Yrittäessäsi yllättää kumppanin, kumppanilla on aina jotain muuta tai kumppania ei kiinnosta
*Suhteessa on koko ajan enemmän "kompromisseiksi" kutsuttuja asioita joista vain kumppanisi hyötyy
*Tunne että ystäväpiirisi/perheesi yritetään vaivihkkaa korvata kumppanin perheellä ja ystävillä
Listaa saa jatkaa!
Kommentit (138)
*Liioitellut rektiot: Satutat kumppaniasi vahingossa. Kumppani liioittelee tai jopa pahentaa itse aiheutunutta haittaa.
Sinua itseäsi ei tietenkään koskaan satu
*Keksityt murheet: Samaan aikaan kun läheisesi sairastuu vakavasti, kumppaniltasi kuolee sukulainen. Paitsi ei kuole, mutta saat kuvitella niin vaikka kuinka kauan, koska sinun tulee tuntea huonoa omatuntoa aina kun rasitat kumppaniasi omilla murheillasi tai teet jotain "väärin"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*Kumppani vaatii sinulta aloitteita seksiin, mutta kaikki yrityksesi torjutaan.
*Kaikki ideasi ovat pas***a *, mutta jonkun ajan päästä kumppani esittää ne omina ideoinaan
*Kumppani haluaa "opettaa" sinua asioista, joista tiedät itse kumppaniasi enemmän
*Huomaat noudattavasi koko ajan enemmän kunppanin toiveita. Jäät esimerkiksi riidan vuoksi kotiin, vaikka muualla olisi jotain mukavampaa tiedossa. Kumppani antaa menneen tilaisuuden jälkeen ymmärtää, että tietenkin olisit voinut mennä. Tietoisuutesi todellisesta valinnanvapaudesta alkaa hämärtyä.
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä: luota tunteisiisi! Kun olin itse tällaisessa oudolla tavalla hankalan tuntuisessa suhteessa, en osannut selittää ystävällekään ymmärrettävästi, mikä on pielessä. Kysyin jossain vaiheessa täältä vauva-palstaltakin ylireagoinko tietyissä tilanteissa. Vastaus oli lähes yksiselitteisesti, että ylireagoin. Eihän ne yksittäiset esimerkit olleet oikein mitään. Jälkeenpäin tajuaa paremmin kokonaisuuden. Miehen henkinen käytös oli ristiriitaista ja arvaamatonta, aloin säätelemään omaa toimintaani ja käytöstä hänen mielen mukaisekseen. En enää uskaltanut puhua hänelle, jos koin hänen käytöksen epäoikeudenmukaiseksi, vaan kyseenalaistin oman mielenterveyteni. Pyytelin anteeksi ihan ihmeellisiä asioita ja suhde meni koko ajan oudompaan ja ahdistavampaan suuntaan. Hän ei osannut yhtään asettua toisten ihmisten asemaan eikä välittänyt toisten tunteista, mukaan luettuna hänen lapset. Mies itse oli sitä mieltä, että on keskusteleva, ymmärtävä, herkkä, empaattinen ja ties mitä. Ja minä en vain ole tottunut hänen kaltaiseen puhuvaan mieheen. Hän aina uhriutui oli asia mikä hyvänsä, myös työssään. Jos minulle tapahtui jotain hyvää, niin sain maksaa siitä jossain toisessa tilanteessa tulevana miehen hankalana käytöksenä. En uskaltanut olla enää edes iloinen!
Onneksi se kaikki on takana. Aika nopeasti alkoi sumuinen tunne pään sisällä hellittää, kun suhteen jälkeen sai vihdoin olla oma itsensä. Silti se vieläkin tuntuu pelottavalta, kuinka toinen sai minut muuttumaan sellaiseksi ruikuttavaksi,epävarmaksi, itkuiseksi vässykäksi. Ja kuinka en osannut aiemmin lähteä. Toivottavasti sain opikseni, eikä tapahdu koskaan enää.
Tästä syystä henkinen väkivalta on niin kavalaa. En itsekkään osannut selittää tutuille mistä on kyse, en edes yrittänyt. Mutta huomasin itkeväni ja avautuvani lähes ventovieraille kaikesta oudosta. Koulun lähiopetustunneilla avauduin aivan liikaa, romahtelin kesken esitelmien, vaikka en ollut aiemmin kärsinyt esiintymispelosta yms.
Minäkin laitoin av:lle viestiä ja vastaukset oli luokkaa "Et rakasta oikeasti kumppaniasi kun puhut siitä niin rumasti" En edes oikeasti kokenut puhuvani rumasti tai haukkuvani, yritin vain selittää itseäni vaivaavia asioita.
Varmasti juuri tuo epämääräinen paha olo on selkein merkki siitä ettei kaikki ole kunnossa. Konkreettisempi esimerkki on, kun pääsin opiskelemaan. Mies antoi kiitettävästi lukurauhaa ja hoiti lapsia, kun itse pänttäsin pääsykokeeseen. Ajattelin, että onpa ihana mies! Mies puhui miten hänkin olisi niin onnellinen, jos saisin opiskelupaikan. Pääsinkin opiskelemaan, mutta mies muuttui täysin! Enää hän ei ollutkaan onnellinen, vaan hänestä tuli kiukkuinen ja ilkeä. Kirjastossa lukeminen olikin turhaa ja koko opiskelua humpuukia. Tajusin ettei mies koskaan uskonut, että pääsisin opiskelemaan vaativaa alaa ja siksi hän tsemppasi. Hän uskoi, että pysyn tulevasuudessakin pienipalkkaisessa työssä, joka uuvutti minut täysin. Enää mies ei voinut katsoa minua alaspäin. En aiemmin ollut tajunnutkaan, että suhteemme perustuu niin sairaalle ajatukselle!
Toinen konkreettinen esimerkki on, kun mies alkaa kaikkitietävästi selittämään miten toiset elävät. Vasta vuosien myötä olen tajunnut, että kulissit ovat miehelle kaikki kaikessa. Hän välillä moittii minua miksen laita Facebookiin sellaista päivitystä missä kehuisin hänet maasta taivaaseen. Suoraan sanottuna ei ole mitään syytä! Hän on vapaamatkustaja perheessämme ja odottaa täyttä palvelua. Jostain syystä hän tietää faktana ettei muutkaan miehet ole sen osallistuvampia, vaikkei kyseisten ihmisten kanssa ole juuri lainkaan tekemisessä. Hän siis kuvittelee tietävänsä puolituttujen elämästä vaikka mitä satunnaisten Facebook-päivitysten perusteella.
Lukekaapa tähän keskusteluun osallistuneet tämä:
http://www.scarymommy.com/victim-domestic-abuse/?utm_source=FB
Ja tässä sama tiivistettynä versiona suomeksi:
https://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/se-alkaa-pienista-asiatt…
Kuulostaako tutulta? Omalla kohdallani ainakin osui ja upposi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti juuri tuo epämääräinen paha olo on selkein merkki siitä ettei kaikki ole kunnossa. Konkreettisempi esimerkki on, kun pääsin opiskelemaan. Mies antoi kiitettävästi lukurauhaa ja hoiti lapsia, kun itse pänttäsin pääsykokeeseen. Ajattelin, että onpa ihana mies! Mies puhui miten hänkin olisi niin onnellinen, jos saisin opiskelupaikan. Pääsinkin opiskelemaan, mutta mies muuttui täysin! Enää hän ei ollutkaan onnellinen, vaan hänestä tuli kiukkuinen ja ilkeä. Kirjastossa lukeminen olikin turhaa ja koko opiskelua humpuukia. Tajusin ettei mies koskaan uskonut, että pääsisin opiskelemaan vaativaa alaa ja siksi hän tsemppasi. Hän uskoi, että pysyn tulevasuudessakin pienipalkkaisessa työssä, joka uuvutti minut täysin. Enää mies ei voinut katsoa minua alaspäin. En aiemmin ollut tajunnutkaan, että suhteemme perustuu niin sairaalle ajatukselle!
Toinen konkreettinen esimerkki on, kun mies alkaa kaikkitietävästi selittämään miten toiset elävät. Vasta vuosien myötä olen tajunnut, että kulissit ovat miehelle kaikki kaikessa. Hän välillä moittii minua miksen laita Facebookiin sellaista päivitystä missä kehuisin hänet maasta taivaaseen. Suoraan sanottuna ei ole mitään syytä! Hän on vapaamatkustaja perheessämme ja odottaa täyttä palvelua. Jostain syystä hän tietää faktana ettei muutkaan miehet ole sen osallistuvampia, vaikkei kyseisten ihmisten kanssa ole juuri lainkaan tekemisessä. Hän siis kuvittelee tietävänsä puolituttujen elämästä vaikka mitä satunnaisten Facebook-päivitysten perusteella.
Sama täälläkin. Mies tsemppasi sanallisesti kouluun, vaikka käytännön apua ei ollutkaan. Itseasiassa päin vastoin, koska kävin töissä, työtön mies valvotti yöt ja keksi kaikkea "turhaa" joka meni pääsykokeisiin luvun edelle. Pääsin silti arvostetulle, halutulle alalle, jonne vain pieni osa hakijoista pääsee. Pääsy muuttuikin yhtäkkiä miehen "ansioksi" ja hetken päästä koko koulu olikin vain typerä pönttöopisto, jonne pääsee kuka tahansa. Sen sijaan miehen sukulaiset pääsivät "arvostettuihin" opinahjoihin (alalle jonne oikeasti pääsee kuka tahansa) yms. Kuitenkin kaikkea tsemppaamista leimasi se ettei minun ollut tarkoitus onnistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti juuri tuo epämääräinen paha olo on selkein merkki siitä ettei kaikki ole kunnossa. Konkreettisempi esimerkki on, kun pääsin opiskelemaan. Mies antoi kiitettävästi lukurauhaa ja hoiti lapsia, kun itse pänttäsin pääsykokeeseen. Ajattelin, että onpa ihana mies! Mies puhui miten hänkin olisi niin onnellinen, jos saisin opiskelupaikan. Pääsinkin opiskelemaan, mutta mies muuttui täysin! Enää hän ei ollutkaan onnellinen, vaan hänestä tuli kiukkuinen ja ilkeä. Kirjastossa lukeminen olikin turhaa ja koko opiskelua humpuukia. Tajusin ettei mies koskaan uskonut, että pääsisin opiskelemaan vaativaa alaa ja siksi hän tsemppasi. Hän uskoi, että pysyn tulevasuudessakin pienipalkkaisessa työssä, joka uuvutti minut täysin. Enää mies ei voinut katsoa minua alaspäin. En aiemmin ollut tajunnutkaan, että suhteemme perustuu niin sairaalle ajatukselle!
Toinen konkreettinen esimerkki on, kun mies alkaa kaikkitietävästi selittämään miten toiset elävät. Vasta vuosien myötä olen tajunnut, että kulissit ovat miehelle kaikki kaikessa. Hän välillä moittii minua miksen laita Facebookiin sellaista päivitystä missä kehuisin hänet maasta taivaaseen. Suoraan sanottuna ei ole mitään syytä! Hän on vapaamatkustaja perheessämme ja odottaa täyttä palvelua. Jostain syystä hän tietää faktana ettei muutkaan miehet ole sen osallistuvampia, vaikkei kyseisten ihmisten kanssa ole juuri lainkaan tekemisessä. Hän siis kuvittelee tietävänsä puolituttujen elämästä vaikka mitä satunnaisten Facebook-päivitysten perusteella.
Sama täälläkin. Mies tsemppasi sanallisesti kouluun, vaikka käytännön apua ei ollutkaan. Itseasiassa päin vastoin, koska kävin töissä, työtön mies valvotti yöt ja keksi kaikkea "turhaa" joka meni pääsykokeisiin luvun edelle. Pääsin silti arvostetulle, halutulle alalle, jonne vain pieni osa hakijoista pääsee. Pääsy muuttuikin yhtäkkiä miehen "ansioksi" ja hetken päästä koko koulu olikin vain typerä pönttöopisto, jonne pääsee kuka tahansa. Sen sijaan miehen sukulaiset pääsivät "arvostettuihin" opinahjoihin (alalle jonne oikeasti pääsee kuka tahansa) yms. Kuitenkin kaikkea tsemppaamista leimasi se ettei minun ollut tarkoitus onnistua.
Samoin tuo muiden elämästä "tietäminen". Miehen mukaan kaikki olivat mäkkärissä syöviä juoppoja, mikä vähensi halua kertoa tai jakaa esimerkiksi ystävieni kuulumisia, koska absolutisti ystäväni oli juoppo jne. Ja jos asiasta yritti miehelle sanoa, muuttuikin saarna huonoista elämäntavoista "yleisesti puhuen" aiheeksi tai muuta ihan järjetöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
*Kaikki ideasi ovat pas***a *, mutta jonkun ajan päästä kumppani esittää ne omina ideoinaan
*Kumppani haluaa "opettaa" sinua asioista, joista tiedät itse kumppaniasi enemmän
*Huomaat noudattavasi koko ajan enemmän kunppanin toiveita. Jäät esimerkiksi riidan vuoksi kotiin, vaikka muualla olisi jotain mukavampaa tiedossa. Kumppani antaa menneen tilaisuuden jälkeen ymmärtää, että tietenkin olisit voinut mennä. Tietoisuutesi todellisesta valinnanvapaudesta alkaa hämärtyä.
Nämä ovat niin tuttuja! Kaikki miehen ideat ovat aivan loistavia, vaikka toteutuessaan olisivatkin katastrofeja. Epäonnistuneet ideat johtuvat siitä etten ole uskonut mieheen. Jos itse keskin jonkin idean, se yleensä tyrmätään. Joskus taas mies esittää myöhemmin idean omanaan ja väittää ettei asiasta ole koskaan keskusteltu. Perustelut vain sattuvat olemaan täysin samat kuin omani. Miehen mielestä minun pitäisi olla imarreltu, että hän yhtäkkiä hyväksyykin jonkin aiemmin ehdottamani asian, vaikkei hän muka itse millään muista, että asiasta on puhuttu.
Mies esiintyy kaikkien alojen asiantuntijana vaikkei hän ole lainkaan perehtynyt aiheisiin. Puhuu päälle ja inttää, vaikkei hänellä ole mitään oikeaa tai perusteltua tietoa asiasta.
Tuohon viimeiseen ei ole mitään lisättävää.
* Kasvava pelko ja ahdistus sillon kun asiat näyttävät hyviltä. Tulet kotiin ja kumppanisi on iloisesti vastassa. Talo on siivottu ja kumppani on leiponut tai tehnyt ruokaa. Et pysty rentoutumaan, koska ajatukset harhailevat jossakin mikä sinun olisi hoidettava väkisin vielä samana päivänä tai pelkäät että kumppani on esimerkiksi siivotessaan tuhonnut tavaroitasi.
*Huomaat olevasi osa kumppanin "palkinto ja rangaistus" järjestelmää. Sinulle pyytämättä tuotu pizza voi olla kumpi tahansa
*Kumppani laskee sinulle pisteitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä: luota tunteisiisi! Kun olin itse tällaisessa oudolla tavalla hankalan tuntuisessa suhteessa, en osannut selittää ystävällekään ymmärrettävästi, mikä on pielessä. Kysyin jossain vaiheessa täältä vauva-palstaltakin ylireagoinko tietyissä tilanteissa. Vastaus oli lähes yksiselitteisesti, että ylireagoin. Eihän ne yksittäiset esimerkit olleet oikein mitään. Jälkeenpäin tajuaa paremmin kokonaisuuden. Miehen henkinen käytös oli ristiriitaista ja arvaamatonta, aloin säätelemään omaa toimintaani ja käytöstä hänen mielen mukaisekseen. En enää uskaltanut puhua hänelle, jos koin hänen käytöksen epäoikeudenmukaiseksi, vaan kyseenalaistin oman mielenterveyteni. Pyytelin anteeksi ihan ihmeellisiä asioita ja suhde meni koko ajan oudompaan ja ahdistavampaan suuntaan. Hän ei osannut yhtään asettua toisten ihmisten asemaan eikä välittänyt toisten tunteista, mukaan luettuna hänen lapset. Mies itse oli sitä mieltä, että on keskusteleva, ymmärtävä, herkkä, empaattinen ja ties mitä. Ja minä en vain ole tottunut hänen kaltaiseen puhuvaan mieheen. Hän aina uhriutui oli asia mikä hyvänsä, myös työssään. Jos minulle tapahtui jotain hyvää, niin sain maksaa siitä jossain toisessa tilanteessa tulevana miehen hankalana käytöksenä. En uskaltanut olla enää edes iloinen!
Onneksi se kaikki on takana. Aika nopeasti alkoi sumuinen tunne pään sisällä hellittää, kun suhteen jälkeen sai vihdoin olla oma itsensä. Silti se vieläkin tuntuu pelottavalta, kuinka toinen sai minut muuttumaan sellaiseksi ruikuttavaksi,epävarmaksi, itkuiseksi vässykäksi. Ja kuinka en osannut aiemmin lähteä. Toivottavasti sain opikseni, eikä tapahdu koskaan enää.
Tästä syystä henkinen väkivalta on niin kavalaa. En itsekkään osannut selittää tutuille mistä on kyse, en edes yrittänyt. Mutta huomasin itkeväni ja avautuvani lähes ventovieraille kaikesta oudosta. Koulun lähiopetustunneilla avauduin aivan liikaa, romahtelin kesken esitelmien, vaikka en ollut aiemmin kärsinyt esiintymispelosta yms.
Minäkin laitoin av:lle viestiä ja vastaukset oli luokkaa "Et rakasta oikeasti kumppaniasi kun puhut siitä niin rumasti" En edes oikeasti kokenut puhuvani rumasti tai haukkuvani, yritin vain selittää itseäni vaivaavia asioita.
Minäkin kirjoitin av:lle, kun tilanne eksän kanssa oli päällä. Meillä oli niin, että minä en saanut puhua ongelmistani tai itseäni vaivaavista asioista: itse asiassa kaikki keskustelumme pyörivät miehen ja hänen erinomaisuutensa ympärillä. Kun kirjoitin ahdistuneena av:lle ja yritin jäsentää tilannetta viestissä, sain liudan ilkeitä vastauksia, esim. "Oma vikasi, kun kerrot henkilökohtaisia asioita suhteen alussa. Tuollaisista asioista keskustellaan vasta myöhemmin" (Ahaa, en tiennytkään että tuohon on selkeä sääntö ja määrätty ajankohta.) ja "Sinä siis kerroit miehelle menneisyyden ongelmista ja odotit, että mies hoitaisi kaiken kuntoon" (No ei se mennyt niin. Kertoilin asioista hyvin ylimalkaisesti, kunhan totesin, en edes valittanut, mutta mies raivostui, koska halveksui kaikenlaista heikkoutta.)
Tällä palstalla lähes jokaiseen ketjuun ilmestyy joku pahantahtoinen jankuttaja. Onneksi täällä on paljon myös fiksuja ja avuliaita kirjoittajia.
*Normaalit, parisuhteeseen kuuluvat asiat saavat olosi tuntumaan hyväksikäytetyltä
* Epämääräinen tunne joka estää jakamasta asioita menneisyydestäsi kumppanillesi, vaikka olet voinut kertoa niistä muille tai aiemmissa suhteissasi
* Tunne siitä, että kumppani tavallaan nauttii "salaisuuksistasi"
* Kumppani näkee aina seuraukset, ei koskaan syitä. Kumppani voi ottaa vielä pitkään esiin asioita kuten "Muistatko kun kilahdit vuonna kivi ja sakset ja miten huolestuin" Kumppani ei muista että ennen "kilahtamista" edelsi lukuisia petettyjä lupauksia tms.
*Kumppanin ympärillä on aina "turhaa draamaa" Kumppanilla ei ole siihen mielestään koskaan osuutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Mitätöit omia tunteistasi, uskot aina yliregoivasi. Tunne ettet vastaa omista tunteistasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kumppani tuntuu vievän paljon tilaa (kumppanin läsnäolo tuntuu silloinkin kun olette eri huoneissa)"
Haluaisin vielä nostaa esiin tuon huomion, se oli ehkä ensimmäisiä varoitusmerkkejä joita sain siitä, että jotain on pielessä.
Kuvittelin vielä suhteen päätymisen jälkeenkin, että tunne siitä että kumppani vei läsnäolollaan paljon tilaa oli jotenkin omien korvien välissä. En ollut koskaan törmännyt vastaavaan.
Kun eron jälkeen kävin puhumassa ihmiselle, jolla oli kokemusta ja tietoa useista samankaltaisista tarinoista kuin itselläni, hän vahvisti tuon "tilan viemisen" ihan todelliseksi ilmiöksi.
Missä teidän itsetunto oikein on? Kun kumppani yrittää muokata mielensä mukaiseksi vasten tahtoa, jättää todellakin sen sian. Heti.
Vierailija kirjoitti:
Missä teidän itsetunto oikein on? Kun kumppani yrittää muokata mielensä mukaiseksi vasten tahtoa, jättää todellakin sen sian. Heti.
Itsetunto oli kyllä joskus, suhteen jälkeen ei enää niinkään. Joillakin voi kyse olla jostakin muusta, mutta itselläni ainakin kyse oli myös siitä etten aikuisten oikeasti tunnistanut kumppanin käyttämää väkivaltaa. Näin jälkeenpäin se on aina helpompaa, kun alkaa löytämään nimiä ja termejä kumppanin käytöksellä. Lyöminen on aina lyömistä, mutta mitä se on kun seurustelee ihanan ihmisen kanssa, joka vaikka keksii sinulle yllätyksiä, joista jää aina jotenkin pahamieli? Sellaista on aika vaikea tunnistaa, normaalilla empatiakyvyllä ja ymmärryksellä varustettu alkaa miettimään myös omaa osuuttaan pahaanmieleensä, eikä ulkoista sitä vain toisen syyksi. Se on loputon kierre.
Vierailija kirjoitti:
Missä teidän itsetunto oikein on? Kun kumppani yrittää muokata mielensä mukaiseksi vasten tahtoa, jättää todellakin sen sian. Heti.
Minä jätin sian jo melko aikaisessa vaiheessa, onneksi. Olisin voinut tehdä sen vieläkin aikaisemmin, mutta minkäs teet. Paska reissu mutta tulipahan tehtyä. Ymmärtääkseni muutkin tähän ketjuun kirjoittaneet ovat jättäneet sian. Osa miettii vielä, mutta jostainhan se on aloitettava.
Manipulointi ja henkinen väkivalta voi alkaa hyvin huomaamattomasti. Itselläni tuli tapailumiehestä jo varhaisessa vaiheessa omituinen vaikutelma, mutta yritin vielä jonkin aikaa pyristellä siinä tilanteessa. Hyvin pian paha oloni kasvoi niin sietämättömiin mittasuhteisiin, että lähdin karkuun. Ja onneksi lähdin: jälkeenpäin kuulin juttuja tyypin väkivaltaisuudesta ja raivokohtauksista.
En ole mielestäni mitenkään poikkeuksellisen hyvä ihmistuntija. En ole selvännäkijä, eikä itsetuntoni ole mitenkään erityisen hyvä. Siinä elämänvaiheessa olin vain jostain syystä sen verran varuillani, että tajusin häipyä. Luontainen varautuneisuuteni ja epäluuloisuuteni pelasti minut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä teidän itsetunto oikein on? Kun kumppani yrittää muokata mielensä mukaiseksi vasten tahtoa, jättää todellakin sen sian. Heti.
Itsetunto oli kyllä joskus, suhteen jälkeen ei enää niinkään. Joillakin voi kyse olla jostakin muusta, mutta itselläni ainakin kyse oli myös siitä etten aikuisten oikeasti tunnistanut kumppanin käyttämää väkivaltaa. Näin jälkeenpäin se on aina helpompaa, kun alkaa löytämään nimiä ja termejä kumppanin käytöksellä. Lyöminen on aina lyömistä, mutta mitä se on kun seurustelee ihanan ihmisen kanssa, joka vaikka keksii sinulle yllätyksiä, joista jää aina jotenkin pahamieli? Sellaista on aika vaikea tunnistaa, normaalilla empatiakyvyllä ja ymmärryksellä varustettu alkaa miettimään myös omaa osuuttaan pahaanmieleensä, eikä ulkoista sitä vain toisen syyksi. Se on loputon kierre.
Juuri näin. Turvallista ja suojattua elämää elänyt ihminen ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että jotkut käyttävät taitavasti piilotettua henkistä väkivaltaa ja hienostuneita manipulointikeinoja. Siinä käy usein juuri noin, että alkaa epäillä itseään. "Olenkohan yliherkkä, kun tuo vitsi ei ollut mielestäni hauska?"
Vierailija kirjoitti:
Missä teidän itsetunto oikein on? Kun kumppani yrittää muokata mielensä mukaiseksi vasten tahtoa, jättää todellakin sen sian. Heti.
Asia ei ole ollenkaan noin yksinkertainen ja mustavalkoinen. Itse olin aikoinaan nuori ja sinisilmäinen, ensimmäisessä vakavassa parisuhteessani, todella rakastunut ja jaksoin liiankin pitkään elätellä toivoa paremmasta vaikka näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että hälytysmerkit olivat ilmassa jo hyvissä ajoin. Mutta kun ei ollut minkäänlaista vertailupohjaa sitä oli helppo kuvitella, että suhteen kuuluu ollakin vaikeaa ja jatkuvaa draamaa. Avauduin asioista ystävälleni jonka mielestä suhde oli kaikkea muuta kuin normaali ja mies täysin sekopää. Noh, olisi pitänyt kuunnella, monesti ulkopuolinen näkee asioita joille itse on sokea. Omat silmänikin alkoivat avautua kun rakastumisen ensihuuma oli ohi. Silloin vasta tajusin, että jotakin on pahasti pielessä. Mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, mies oli käyttänyt henkistä väkivaltaa jo vuosia ja tehnyt minustakin suoranaisen sadistin yrittäessäni pitää puoliani. Ei noin toimita terveessä suhteessa, saimme toisemme voimaan aina vaan pahemmin. Siksi olenkin neuvonut muita täällä ottamaan hatkat ajoissa, olisi pitänyt itsekin aikanaan, mutta helppohan se on näin jälkikäteen sanoa.
Mikä tässä keskustelussa on mielestäsi noin huvittavaa?