Lue keskustelun säännöt.
Aaaah viikonloppu "kotona". Hirveätä huomata miten tänne jääneet on yhä kiinni peruskoulun ja lukion aikaisissa kuvioissa
23.09.2017 |
kuvioissa jotka ovat lakanneet olemasta olemassa meille muille jo vuosia sitten...
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on asia jota on vaikea selittää ihmiselle, joka on asunut koko elämänsä samassa pikkukaupungissa. Esim molemmat vanhempani ja molemmat veljeni on asunut samassa kaupungissa (kokoluokkaa Joensuu, ei kuitenkaan Joensuu) koko elämänsä. Sinänsä varmasti elämä ja siis arki ei eroa omastani,mutta tapa asioista ajatella on "joensuulainen". Tietyt asiat ovat tällaisia, tietyt ihmiset ovat sellaisia, elämää kuuluu elää tietyllä tavalla (esim. täytyy ottaa asuntolaina, täytyy hankkia omakotitalo..jne.) Tietynlainen "out of box" -ajattelukyky puuttuu. Jää paljon asioita oivaltamatta ja kokematta.
No entä jos asuu elämänsä aikana useassa saman kokoluokan kaupungissa. Vaihtuuko se ajatustapa ja elämänasenne sitten muka jotenkin?
Ei vaihdu. Tavallinen elämä on tavallista elämää kaikkialla, ja asuinpaikasta riippumatta se on yleensä kodin ja työpaikan välillä kulkemista.
kun on yksin vieraassa kaupungissa niin se tunne... sitä ei vaan tiedä jos on asunut aina samassa paikassa.
No en kyllä tiedä minäkään, vaikka olen asunut yksin vieraassa kaupungissa. Mikään ei muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on asia jota on vaikea selittää ihmiselle, joka on asunut koko elämänsä samassa pikkukaupungissa. Esim molemmat vanhempani ja molemmat veljeni on asunut samassa kaupungissa (kokoluokkaa Joensuu, ei kuitenkaan Joensuu) koko elämänsä. Sinänsä varmasti elämä ja siis arki ei eroa omastani,mutta tapa asioista ajatella on "joensuulainen". Tietyt asiat ovat tällaisia, tietyt ihmiset ovat sellaisia, elämää kuuluu elää tietyllä tavalla (esim. täytyy ottaa asuntolaina, täytyy hankkia omakotitalo..jne.) Tietynlainen "out of box" -ajattelukyky puuttuu. Jää paljon asioita oivaltamatta ja kokematta.
No entä jos asuu elämänsä aikana useassa saman kokoluokan kaupungissa. Vaihtuuko se ajatustapa ja elämänasenne sitten muka jotenkin?
Ei vaihdu. Tavallinen elämä on tavallista elämää kaikkialla, ja asuinpaikasta riippumatta se on yleensä kodin ja työpaikan välillä kulkemista.
kun on yksin vieraassa kaupungissa niin se tunne... sitä ei vaan tiedä jos on asunut aina samassa paikassa.
Juuri tästä syystä säälin helsinkiläisiä. Suurin osa heistä ei koskaan uskalla asua muualla. Sen sijaan vaikkapa Joensuussa syntyneet ovat paljon pääkaupunkilaisia enemmän out of box elämänvalinnoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle olisi ollut kauhistus juuttua kotipaikkakunnalleni (pieni kaupunki) ja kulkea koko elämä sitä samaa kolmiota: Koti-työpaikka-kauppa. Jatkuvasti ja koko ajan. Kohokohtana ehkä kerran vuodessa Teneriffalle.
Ei olisi ollut minua varten, olisin varmaankin hyppinyt seinille alta aikayksikön.Minulla on aina ollut palava halu oppia uutta, nähdä maailmaa ja vaihtaa maisemaa, kokea erilaisia asioita, lähteä avoimin mielin kohtaamaan seikkailuja. Ja sen totisesti ole tehnyt. Sen seurauksena ahdistun alle viikossa, kun vierailen Suomessa kotipaikkakunnallani ja sen pienissä ympyröissä. Enkä kauaa viihdy Helsingissäkään.
Tämä sopii minulle, jollekin toiselle voi hyvin sopia tuo em. kolmio, mutta meidän ajatusmaailmamme eivät kohtaa ja puhuttavaa on vaikea keksiä kovin pitkään.
En oikeasti tajua tätä. Miten se, että muuttaa pois kotipaikkakunnalta tarkoittaisi sitä, että elämä ei jumiudu siihen koti/työpaikka -akselille? Ja mikä estää seikkailut, vaikka koti olisi kuitenkin siellä yhdessä ja samassa paikassa? Ikään kuin sieltä kotoa ei pääsisi mihinkään muualle kuin Teneriffalle.
Voihan sitä tietysti juuttua siihen samanlaiselle akselille, jos taas jää pysyvästi paikalleen. Pääsisi kai sieltä kotoa seikkailemaan, mutta suurin osa ei vaan sitä tee. Se, mitä minä tarkoitan seikkailulla ei suinkaan ole sitä, että uskaltaa hypätä laskkuvarjolla tai lähtee koskenlaskureissullle, vaan jotain paljon suurisuuntaisempaa. Kuten esim. jos on hyvä työpaikka tarjolla toisella puolella maailmaa, sinne lähdetään tottakai eikä edes mietitä, että uskaltaiskohan ja mitäs jos jne...
Ehkä sinun olisi helpompi tajuta, jos olisit kiertänyt maailmaa? Siis oikeasti, ei vain lomalla. Minulla on ollut hyvin jännittävä elämä; positiivisessa mielessä. Varmaan siksi en edes jaksa ajatella, että juuttuisin koti-kauppa-työpaikkakolmioon.
Hyvän kuvan jumiutumisesta antoi taas eilen kotipaikkakunnalleen jumittunut suomalainen, joka tuli tänne käymään. Meidän ajatusmaailmamme eivät vaan kohdanneet ollenkaan. Ei varsinkaan se synkkyys. Eikä myöskään se, että hän seurueen ainoana humaltui, kun ilmaista viinaa oli tarjolla.
Viisas edeltäjäni aikoinaan sanoi, että ei koskaan pidä rakastua paikkaan, jossa koti on, vaan sen kodin sisältöön, jotta on kykenevä lähtemään eteenpäin, kun kerran on valinnut kansainvälisen elämän.
En minä osaa tämän paremmin selittää, mutta niin se vain on, että nämä "jumiutuneet" erottaa niin helposti lähes ensikohtaamisella.
Lähdin lukion jälkeen opiskelemaan monen sadan km päähän ja parin välivaiheen jälkeen olen päätynyt töihin ja asumaan pääkaupunkiseudulle. Vanhempieni luona käyn harvoin enkä niillä reissuilla kouluaikaisia kavereitani tapaa. Ei oikein ole ehtinyt eikö kiinnosta. Vanhempani kertovat joskus mitä entisten kavereiden elämään kuuluu.
Kouluja ovat käyneet minua vähemmän ja ovat pienempipalkkaisissa töissä. Parisuhteita on pyöritelty aika pienessä piirissä. Jotenkin se elämä näyttää innottomalta. Näkökulmia ja kokemusta ei juuri muualta ole. Semmoiset oaikkakunnat kasvattavat maailmalle vihamielisiä persuja ja kepulaisia. Ravallaan säälin heitä, mutta toisaalta ärsyttää kun eivät tee mitään itsensä avartamisen suhteen.
Vanhempani ovat muualta muuttaneita ja heillä on ystäviä eri puolilla Suomea sekä muitakin harrastuksia kuin kylän piirit.
Keskustelussa huomaa, että kotipaikkakunnalle jääneet eivät edes pysty ymmärtämään mistä kyse. Vaikka arki suurelta osin olisikin koti-työpaikka -akselilla kulkemista on mahdollisuudet omalta kannalta mielenkiintoisiin asioihin kaupungissa muuta kuin tuppukylässä. Itse olin omien kiinnostusteni kanssa pikkupaikkakunnalla yksin. Nyt yliopistokaupungissa olen löytänyt samoista asioista kiinnostuneita ystäviä ja heidän kauttaan kiinnostunut paljon uusistakin asioista. Elämänpiirini on monipuolisempi ja kiinnostavampi kuin pikkupaikan ihmiset pystyvät tarjoamaan.
On aivan eri asia asua ikänsä jossain Kyyjärvellä kuin Helsingissä, jossa mahdollisuudet ovat runsaammat eikö tarvitse elää siinä samassa piirissä kouluajasta lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä suurissa kaupungeissa, varsinkin yliopistokaupungeissa ilmapiiri on erilainen kuin maaseudulla. Vaikkakin niin, että Suomen sisällä näissäkin on todella paljon eroja.
Lähtökohtaisesti isoissa kaupungeissa elämisen tapa on varmasti liberaalimpi, ihmiset ovat suvaitsevaisempia ja pystyvät tekemään enemmän yksilöllisiä ratkaisuja elämänsä suhteen. Niitä voivat olla juuri sinkkuus, seksuaalinen vapaamielisyys, vapaaehtoinen lapsettomuus, vuokralla asuminen isoillakin tuloilla, matkustelu, vaihtuvat työpaikat ja muuttuva työura ym. Harva edes haluaa tyytyä siihen samaan pakettiin, jossa on se jättimäinen talolaina, kolme lasta, farmariauto ja puoliso samalta paikkakunnalta.
Maaseudulla tai pikkukaupungissa kasvaneelle tuollainen edellä kuvattu uuden ajan elämäntyyli voi tuntua oudolta, jotenkin se liitetään usein nuoruuteen ja siihen, ettei "ole voitu asettua aloilleen ja rauhoittua nuoruuden humputuksilta". Tämän vuoksi Suomi on juurikin niin jakautunut. Täällä elää kaksi toisistaan täysin irrallaan olevaa arvopohjaa ja alitajuista toimintaa sen mukaisesti, mikä nähdään omasta mielestä oikeaksi tavaksi elää.
Mieheni on kotoisin pieneltä paikkakunnalta kuitenkin läheltä pk-seutua. Lähti sieltä alle kaksikymppisenä Helsinkiin opiskelemaan ja nyt sitten asutaan Espoossa, missä olen asunut koko ikäni. Mieheni kaverit jotka jäi kotipaikkakunnalle on melkein kaikki puolijuoppoja, istuvat siellä paikallisessa räkälässä ja elämä pyörii kodin-työn-baarin välillä. Kun ei ole mitään muuta tekemistä.
Mies sanoi ettei koskaan muuttaisi takaisin, täällä Espoossa vaikkei mikään suurkaupunki olekaan, löytyy AINA jotain tekemistä ja harrastusmahikset on lähellä. Nämä vanhat kaverit käyttäytyy edelleen kuin teininä, liian pienet kuviot niin elämä ei etene. En tarkoita etteikö saisi kotipaikkakunnalleen jäädä, mutta ehkä tekisi hyvää nähdä miten muualla eletään niin kasvaisi pois siitä teinielämästä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just hesarissa oli, että 2/3 jää kotiseudulleen. Meinas tulla aamukahvit näppikselle. No, eipä siinä jos jäävät, mutta se tietysti nyppii, että eivät tiedä mistä jäävät paitsi. Parempihan se olisi edes käydä katsomassa muualla ja sitten palata kotiseudulle jos se olisi se mieluisin vaihtoehto. Nyt elävät hiukan omassa irrallisessa maailmassaan ja asioiden jäsentäminen on vähän hankalaa kun heillä on jollain tapaa "itsekeskeinen" ajattelutapa.
Mun isä ja äiti ovat asuneet ikänsä pikkukaupungissa ja nyt 60-vuotiaana ovat muuttamassa isoon kaupunkiin kun on rohkeutta kerätty jo vuosi kausia.
Helsinkiläiset ei uskalla muuttaa kotoaan, sehän selittää koko tuon jutun. Mitä pienempi paikkakunta, sitä varkemmin sen asukkaat uskaltavat muuttaa muualle, vaikka lopulta palaisivat takaisin. Mutta helsinkiläinen ei uskalla edes Töölöstä Hakaniemeen hakeutua.
Ap:n tavoin olen havainnut omissa helsinkiläistutuissa, että he ovat jumiutuneet siihen teini-iän elämään: samat baarit, samat kaupat, samat harratukset ja harrastusporukat jne. Ei mitään uskallusta kokeilla uutta, makumieltymykset vaatteissa ja ruuassa on samoja kuin 18v iässä. Ja auta armias jos se "oma kampaaja" muuttaa muualle niin alkaa itku siitä, että kuka hiukseni nyt laittaa.
Höpö höpö Mihin pitäisi Stadista muuttaa? Jonnekin peräkorpeen. Täältä ei tarvitse muuttaa. Olen itse käväissyt ulkomailla asumassa. Lapsuudessa vietin aikoja maalaistalossa ja näin sitä meininkiä. Lapsena oli kiva puuhastella eläinten kanssa mutta en aikuisena muuttaisi maalle. Kyllä ne jutut muuttuu vuosikymmenien saatossa. Kaverit voivat osin olla samoja mutta sehän on hyvä että on elinikäisiä ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikein tiedä mitä sellaista on esim. Helsingissä, mitä vaikka jossain Lahdessa ei ole, mutta se on tietysti kiinni siitä mitä tarvitsee.
Jessus, jos ajattelu on tuolla tasolla niin kyllä ymmärtää pikkupaikkakuntalaisuuden. No, kait sitä Lahdessakin Henkkamaukka, mutta Helsingissä pitää mennä kauas lähiöön ennen kuin löytää Prisman ja voi tehdä bonusostoja. ....onhan sekin jollekin riittävä elänänsisältö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just hesarissa oli, että 2/3 jää kotiseudulleen. Meinas tulla aamukahvit näppikselle. No, eipä siinä jos jäävät, mutta se tietysti nyppii, että eivät tiedä mistä jäävät paitsi. Parempihan se olisi edes käydä katsomassa muualla ja sitten palata kotiseudulle jos se olisi se mieluisin vaihtoehto. Nyt elävät hiukan omassa irrallisessa maailmassaan ja asioiden jäsentäminen on vähän hankalaa kun heillä on jollain tapaa "itsekeskeinen" ajattelutapa.
Mun isä ja äiti ovat asuneet ikänsä pikkukaupungissa ja nyt 60-vuotiaana ovat muuttamassa isoon kaupunkiin kun on rohkeutta kerätty jo vuosi kausia.
Pitääkö siis helsingissä syntyneiden ja kasvaneiden muuttaa lukion jälkeen jonnekkin pöytyälle, että tietävät mistä jäävät paitsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle olisi ollut kauhistus juuttua kotipaikkakunnalleni (pieni kaupunki) ja kulkea koko elämä sitä samaa kolmiota: Koti-työpaikka-kauppa. Jatkuvasti ja koko ajan. Kohokohtana ehkä kerran vuodessa Teneriffalle.
Ei olisi ollut minua varten, olisin varmaankin hyppinyt seinille alta aikayksikön.Minulla on aina ollut palava halu oppia uutta, nähdä maailmaa ja vaihtaa maisemaa, kokea erilaisia asioita, lähteä avoimin mielin kohtaamaan seikkailuja. Ja sen totisesti ole tehnyt. Sen seurauksena ahdistun alle viikossa, kun vierailen Suomessa kotipaikkakunnallani ja sen pienissä ympyröissä. Enkä kauaa viihdy Helsingissäkään.
Tämä sopii minulle, jollekin toiselle voi hyvin sopia tuo em. kolmio, mutta meidän ajatusmaailmamme eivät kohtaa ja puhuttavaa on vaikea keksiä kovin pitkään.
En oikeasti tajua tätä. Miten se, että muuttaa pois kotipaikkakunnalta tarkoittaisi sitä, että elämä ei jumiudu siihen koti/työpaikka -akselille? Ja mikä estää seikkailut, vaikka koti olisi kuitenkin siellä yhdessä ja samassa paikassa? Ikään kuin sieltä kotoa ei pääsisi mihinkään muualle kuin Teneriffalle.
Voihan sitä tietysti juuttua siihen samanlaiselle akselille, jos taas jää pysyvästi paikalleen. Pääsisi kai sieltä kotoa seikkailemaan, mutta suurin osa ei vaan sitä tee. Se, mitä minä tarkoitan seikkailulla ei suinkaan ole sitä, että uskaltaa hypätä laskkuvarjolla tai lähtee koskenlaskureissullle, vaan jotain paljon suurisuuntaisempaa. Kuten esim. jos on hyvä työpaikka tarjolla toisella puolella maailmaa, sinne lähdetään tottakai eikä edes mietitä, että uskaltaiskohan ja mitäs jos jne...
Ehkä sinun olisi helpompi tajuta, jos olisit kiertänyt maailmaa? Siis oikeasti, ei vain lomalla. Minulla on ollut hyvin jännittävä elämä; positiivisessa mielessä. Varmaan siksi en edes jaksa ajatella, että juuttuisin koti-kauppa-työpaikkakolmioon.
Hyvän kuvan jumiutumisesta antoi taas eilen kotipaikkakunnalleen jumittunut suomalainen, joka tuli tänne käymään. Meidän ajatusmaailmamme eivät vaan kohdanneet ollenkaan. Ei varsinkaan se synkkyys. Eikä myöskään se, että hän seurueen ainoana humaltui, kun ilmaista viinaa oli tarjolla.
Viisas edeltäjäni aikoinaan sanoi, että ei koskaan pidä rakastua paikkaan, jossa koti on, vaan sen kodin sisältöön, jotta on kykenevä lähtemään eteenpäin, kun kerran on valinnut kansainvälisen elämän.
En minä osaa tämän paremmin selittää, mutta niin se vain on, että nämä "jumiutuneet" erottaa niin helposti lähes ensikohtaamisella.
Puhut niin kuin siihen akselille jumiutumisessa olisi jotain pahaa. Suurin osa siihen nyt kuitenkin jumiutuu, varsinkin jos on lapsia. Ja vaikka muuttaisit toiselle puolelle maapalloa, voit jumiutua sille akselille silti.
Minä olen itse siis asunut synnyinpaikkakuntani lisäksi kahdella muullakin paikkakunnalla, ja ollut esim kesätöissä saksassa, mutta silti minun elämäni on jumahtanut tähän kodin ja työn väliin. Mitä ihmettä minä tein väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikein tiedä mitä sellaista on esim. Helsingissä, mitä vaikka jossain Lahdessa ei ole, mutta se on tietysti kiinni siitä mitä tarvitsee.
Jessus, jos ajattelu on tuolla tasolla niin kyllä ymmärtää pikkupaikkakuntalaisuuden. No, kait sitä Lahdessakin Henkkamaukka, mutta Helsingissä pitää mennä kauas lähiöön ennen kuin löytää Prisman ja voi tehdä bonusostoja. ....onhan sekin jollekin riittävä elänänsisältö.
Mut onneks helsingistä löytyy alepa joka nurkalta, niin ei tarvitse prisman takia poistua omasta kuplasta. Ai mutta, kaikki helsinkiläisethän tekee ostoksensa vaan stockmannilla ja kivijalkakaupoissa.
Tässä taidetaan nyt puhua kahdesta eri asiasta. Puhutaan kotipaikkakunnalle jumahtaneista, vaikka oikeasti tarkoitetaan ihan vain maalaisjuntteja. Ei se juntteus lähde, jos muuttaa pikkupaikkakunnalta toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
99% ihmisistä elää erittäin tylsää elämää niin isoissa kuin pienissäkin kaupungeissa koska ihmiset on loppujenlopuksi enemmän mukavuudenhaluisia kuin seikkailijoita.
Hyvä, että joku vielä jää pienille paikkakunnille. On ollut surullista katsoa miten oma, aikanaan virkeä ja eläväinen kotikylä on parissakymmenessä vuodessa hiipunut vanhusten, eläkeläisen ja sosiaalitoimiston asiakkaiden hiljaiseksi yhteisöksi. Mutta pakko sieltä oli lähteä, lukion jälkeen ainoa jatko-opiskelupaikka oli autokoulu.
Pakko todeta , että tässä ketjussa vastakkain ovat pikkupaikkakunnalle jääneet amikset ja toisaalta isompiin kaupunkeihin päätyneet akateemiset.
Sieltä pikkupaikkakunnan kuopasta ei näe, että maailmaa on muuallakin. Akateemisen tornista näkee avarasti joka suuntaan ja aivan aiheesta voi kokea ylemmyydentunnetta vs. Koloissaan siilipuolustukseen vetäytyneet "maalaiset".
Vierailija kirjoitti:
Kyllä suurissa kaupungeissa, varsinkin yliopistokaupungeissa ilmapiiri on erilainen kuin maaseudulla. Vaikkakin niin, että Suomen sisällä näissäkin on todella paljon eroja.
Lähtökohtaisesti isoissa kaupungeissa elämisen tapa on varmasti liberaalimpi, ihmiset ovat suvaitsevaisempia ja pystyvät tekemään enemmän yksilöllisiä ratkaisuja elämänsä suhteen. Niitä voivat olla juuri sinkkuus, seksuaalinen vapaamielisyys, vapaaehtoinen lapsettomuus, vuokralla asuminen isoillakin tuloilla, matkustelu, vaihtuvat työpaikat ja muuttuva työura ym. Harva edes haluaa tyytyä siihen samaan pakettiin, jossa on se jättimäinen talolaina, kolme lasta, farmariauto ja puoliso samalta paikkakunnalta.
Maaseudulla tai pikkukaupungissa kasvaneelle tuollainen edellä kuvattu uuden ajan elämäntyyli voi tuntua oudolta, jotenkin se liitetään usein nuoruuteen ja siihen, ettei "ole voitu asettua aloilleen ja rauhoittua nuoruuden humputuksilta". Tämän vuoksi Suomi on juurikin niin jakautunut. Täällä elää kaksi toisistaan täysin irrallaan olevaa arvopohjaa ja alitajuista toimintaa sen mukaisesti, mikä nähdään omasta mielestä oikeaksi tavaksi elää.
Tuohon on nyt pakko sanoa, että lähes kaikilla tuttavillani, jotka ovat muuttaneet pois kotiseudultaan isompaan kaupunkiin, elämään kuuluu tällä hetkellä nimenomaan jättimäinen talolaina, kolme lasta, farmariauto ja vakityöpaikka.
Tavallaan pidän kotipaikkakunnastani, mutta siellä vierailu on usein kamalan ahdistavaa. Ei pelkästään siksi, että itse suhtautuu asiaan ahdistuen vaan selkeästi vastaanottokin voi olla outoa. Esimerkiksi eräiden pyhien aikaan vierailin kotipaikallani ravintolassa. Siellä oli kokonainen rinki niitä peruskouluaikojen kasvatteja, jotka olivat jääneet asumaan. Läsnäoloani suoranaisesti ihmeteltiin ja pohditiin, mitä edes teen koko paikkakunnalla.
Eräs lapsuudenystäväni asuu edelleen siellä. Hän on työtön, ja jos en nyt aivan väärin tulkitse, niin varmasti ainakin jonkinasteista mt-ongelmaa on. Hän usein käyttää tapaamisemme siihen, että pohtii, mitä on menettänyt elämässään. Tyyliin "mieti, kuinka hyvin silläkin menee, se on samanikäinen kuin mä ja sillä on iso talo ja lapsia, eikä mulla oo mitään". Itse aina mietin samalla, että onneksi omat unelmat ovat täysin erilaisia, eikä tarvitse masentua tuollaisista maaseudun yhteisöllisistä paineista.
Muutenkin koko henkinen ilmapiiri on todella tasoa työväenluokka/alempi keskiluokka. Koko elämä tuntuu pyörivät jonkun asuntolainan, lapsien, koirien ja paratiisihotellin ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Just hesarissa oli, että 2/3 jää kotiseudulleen. Meinas tulla aamukahvit näppikselle. No, eipä siinä jos jäävät, mutta se tietysti nyppii, että eivät tiedä mistä jäävät paitsi. Parempihan se olisi edes käydä katsomassa muualla ja sitten palata kotiseudulle jos se olisi se mieluisin vaihtoehto. Nyt elävät hiukan omassa irrallisessa maailmassaan ja asioiden jäsentäminen on vähän hankalaa kun heillä on jollain tapaa "itsekeskeinen" ajattelutapa.
Mun isä ja äiti ovat asuneet ikänsä pikkukaupungissa ja nyt 60-vuotiaana ovat muuttamassa isoon kaupunkiin kun on rohkeutta kerätty jo vuosi kausia.
Voiko olla sattumaa, että tämän kommentin tykkäykset jakaantuvat juuri 2/3 ja 1/3?
Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta jonka piirit olivat niin pienet että koko lapsuus ja nuoruus ahdisti. Ikäluokastani 90% lähti pois paremman elämän toivossa. Ne jotka jäivät ovat mielestäni täysin idiootteja. Röökiä, viinaa, lapsia eri kumppaneille, paikallisbaari ja draamaa tyhjästä. Yksikään lähteneistä ei ole palannut enkä usko että palaa.
Kumppanini sen sijaan asui 30 ensimmäistä vuottaan Espoossa kunnes muutimme kehuskuntaan. Hän ei ole yllämainitun kaltainen vaan normaali, kokenut ja koulutettu. Elämämme kehyskunnasss on hyvää, mutta aion kyllä potkia lapseni täältä lukion jälkeen muualle kasvamaan nuoreksi aikuiseksi. Yksin muutto vieraalle paikkakunnalle kasvattaa ihmistä todella paljon.