Lue keskustelun säännöt.
Aaaah viikonloppu "kotona". Hirveätä huomata miten tänne jääneet on yhä kiinni peruskoulun ja lukion aikaisissa kuvioissa
23.09.2017 |
kuvioissa jotka ovat lakanneet olemasta olemassa meille muille jo vuosia sitten...
Kommentit (172)
Eihän siinä nyt mitään pahaa varsinaisesti ole että jää elämään maalle kotikaupunkiinsa. Mutta kyllä se minulle on jonkinasteinen yksinkertaisuuden merkki jos on jo neljännessä polvessa Keuruulainen, mennyt 20-vuotiaana naimisiin yläasteaikaisen sussun (mahdollisen pikkuserkun) kanssa sekä muuttanut vanhempien naapuriin. Koulutus on paikallinen amis ja työpaikkana huoltoasema, kaupan kassa tai joku kunnanvirasto. Ja auta armias jos tapaavat Helsinkiläisittäin puhuvan! Alkaa hirveä molotus siitä miten Helsinkiläiset aina on niin olevinaan ja luulevat olevansa vaikka mitä!
Pikkukaupungissa on ihan kiva käydä fiilistelemässä, mutta sitten muistan tuon kyräilyn, paskanpuhumisen ja sisäsiittoisuuden. Jos olet muualta muuttanut, ei ole mahdollisuutta päästä "piireihin" koska ihmiset ottavat silmätikukseen tosissaan jo oikeanlaisen murteen puuttumisen vuoksi. Palveluita ei ole missään jotain S-markettia ja parturia lukuunottamatta, elämä on käsittämättömän tylsää ja ennalta-arvattavaa. Sääliksi käy niitä kouluaikaisia tuttuja jotka jäivät kotikaupunkiin jatkamaan vanhempiensa jalanjäljissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naurattaa ihmiset jotka ajattelevat että joku jää jostakin paitsi jäämälle jonnekkin ja elämän tarkoitus olisi vain edetä ja edetä.
Jotku pitävät yksinkertaisesta elämästä eivätkä halua lähtea etsimään mitään kokemuksia stadiin. Tietysti pienillä paikkakunnilla toisinaan aistii hieman taantuneen ilmapiirin mutta se kuuluu asiaan. Ihan yhtä lailla kuin kaupungeissa aistii välillä sellaisen kädettömyyden ilmapiirin.
Itselläni työn puolesta koko suomi toimialueena ja valehtelematta joka ikisessä kylässä ja kaupungissa on tullut ainakin kerran käytyä edes ohimennen. Pidän pienissä mutta virkeissä kaupungeissa siitä maanläheisyydestä ja tunnelmasta ettei suuren maailman materian ja rahat huoraaminen ole niin vahvasti läsnä kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.
Tietysti isommilla paikoissa on sitten virikkeitä ja palveluita saatavilla mutta ei niitäkään yksi ihminen rajattomasti tarvitse kun nykyään muutenkin lähes kaikki tavara tulee tilattua netistä. Enkä ainakaan itse jaksa innostua mistään loputtomista määristä kuppiloita, partureita, kahviloita yms. se riittää se yksikin ja omat harrastukseni on ainakin ihan muualla kuin kaupunkien tarjontaa kokiessa.
Kyllä on mukava lähteä pääkaupunkiseudulta raskaan työrupeaman jälkeen pienemmän paikkakunnan rauhaan ja laittaa sauna ja palju tulille linnunlaulua kuunnellen. Kyllä maalliset murheet unohtuu kun ei tarvitse missään puoli miljoonaa maksavassa kusiyksiössä kaupungissa miettiä häiriintyykö naapurit jos kuuntelee alasti musiikkia vähän kovemmin.
Enkä ymmärrä yhtään tätä suurempien kaupunkien uusien asutuskeskuksien kulttuuria kun ihmiset joilla on selkeästi varaa, ahtautuvat kaikki siihen samaan ansaan eli saatanan kallis auto, tyhmän näköinen ja tähtitieteettisen hintainen omakotitalo jonka joka seinustalla on yksi naapuri omasta ikkunastaan katselemassa ja hermot on kaikilla niin kireällä että voi helvetti.
Pitäkööt tunkkinsa perkele jos tuo on sitä suuren kaupungin eksotiikkaa.
Jollekin nuorelle sinkulle ne kaupungit on hyviä kun on baareja ja ihmisiä eikä sitä muuallakaan paljo sen leveämmin tulisi asuttua kuin siinä kusiyksiössä.
Itselleni hyvät harrastusmahdollisuudet ei myöskään tarkoita lukuisia museoita ja tenniskenttiä vaan halpoja tiloja missä voi puuhastella ja yleensäkin avaruutta että voi pihalla tehdä kaikenlaista mikä ei kaupungeissa onnistu kun käytössä ei ole kuin parkkiruutu ja kaikenlaisista halliosakkeista ja muista tiloista saa pulittaa omakotitalon hinnan eli harrastukset jäisivät siihen viinan juontiin.
Minä taas ihailen kaveriani, joka jäi kotiseudulle. Hänellä on hyvä vakituinen työ, iso omakotitalo parin hehtaarin tontteineen, kesämökki järvenrannalla sekä todella kauniit maisemat ympärillään. Hän harrastaakin paljon ulkoilua kesät ja talvet. Hän on hyvin onnellinen eikä muuttaisi muualle mistään hinnasta..
I
Olen parikymppinen, tulen 6k asukkaan pikkukylästä ja asunut kolmessa eri kaupungissa eri puolella Suomea. Silti tykkään mennä aina takaisin "kotiin", koska se fiilis sopii minulle paremmin. Töitä vaan ei sieltä löydy, joten tyydyn asumaan naapurikaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle olisi ollut kauhistus juuttua kotipaikkakunnalleni (pieni kaupunki) ja kulkea koko elämä sitä samaa kolmiota: Koti-työpaikka-kauppa. Jatkuvasti ja koko ajan. Kohokohtana ehkä kerran vuodessa Teneriffalle.
Ei olisi ollut minua varten, olisin varmaankin hyppinyt seinille alta aikayksikön.Minulla on aina ollut palava halu oppia uutta, nähdä maailmaa ja vaihtaa maisemaa, kokea erilaisia asioita, lähteä avoimin mielin kohtaamaan seikkailuja. Ja sen totisesti ole tehnyt. Sen seurauksena ahdistun alle viikossa, kun vierailen Suomessa kotipaikkakunnallani ja sen pienissä ympyröissä. Enkä kauaa viihdy Helsingissäkään.
Tämä sopii minulle, jollekin toiselle voi hyvin sopia tuo em. kolmio, mutta meidän ajatusmaailmamme eivät kohtaa ja puhuttavaa on vaikea keksiä kovin pitkään.
En oikeasti tajua tätä. Miten se, että muuttaa pois kotipaikkakunnalta tarkoittaisi sitä, että elämä ei jumiudu siihen koti/työpaikka -akselille? Ja mikä estää seikkailut, vaikka koti olisi kuitenkin siellä yhdessä ja samassa paikassa? Ikään kuin sieltä kotoa ei pääsisi mihinkään muualle kuin Teneriffalle.
Voihan sitä tietysti juuttua siihen samanlaiselle akselille, jos taas jää pysyvästi paikalleen. Pääsisi kai sieltä kotoa seikkailemaan, mutta suurin osa ei vaan sitä tee. Se, mitä minä tarkoitan seikkailulla ei suinkaan ole sitä, että uskaltaa hypätä laskkuvarjolla tai lähtee koskenlaskureissullle, vaan jotain paljon suurisuuntaisempaa. Kuten esim. jos on hyvä työpaikka tarjolla toisella puolella maailmaa, sinne lähdetään tottakai eikä edes mietitä, että uskaltaiskohan ja mitäs jos jne...
Ehkä sinun olisi helpompi tajuta, jos olisit kiertänyt maailmaa? Siis oikeasti, ei vain lomalla. Minulla on ollut hyvin jännittävä elämä; positiivisessa mielessä. Varmaan siksi en edes jaksa ajatella, että juuttuisin koti-kauppa-työpaikkakolmioon.
Hyvän kuvan jumiutumisesta antoi taas eilen kotipaikkakunnalleen jumittunut suomalainen, joka tuli tänne käymään. Meidän ajatusmaailmamme eivät vaan kohdanneet ollenkaan. Ei varsinkaan se synkkyys. Eikä myöskään se, että hän seurueen ainoana humaltui, kun ilmaista viinaa oli tarjolla.
Viisas edeltäjäni aikoinaan sanoi, että ei koskaan pidä rakastua paikkaan, jossa koti on, vaan sen kodin sisältöön, jotta on kykenevä lähtemään eteenpäin, kun kerran on valinnut kansainvälisen elämän.
En minä osaa tämän paremmin selittää, mutta niin se vain on, että nämä "jumiutuneet" erottaa niin helposti lähes ensikohtaamisella.
Kyllä se elämä suurimmalla osalla ulkomaillakin pyörii kodin ja työpaikan välillä. Monessa maassa vielä enemmän kuin Suomessa, koska vapaa-aikaa on vähemmän, sillä työpäivät ovat pidempiä ja lomat lyhyempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti ihmisiä jotka eivät ole muuttaneet monia kertoja! Itse olen 25v ja muuttanut jo 14 kertaa ensimmäisen muuttoni ollessa pois kotoa 16v nyt asunut tässä asunnossa pitkään 18 kuukautta. Miten jotkut voivat vaan olla samassa asunnossa vuosia!?
Miksipä sitä kotoaan lähtisi.
Asun edelleen lapsuudenkodissani eli on ole päässyt mihinkään. Ajatusmaailmani on konservatiivinen ja olen äärettömän turvallisuushakuinen. En halua mitään kokemuksia ja olen jumiutunut pieniin ympyröihin, joten elämäni on jotenkin halveksittavaa ja typerää.
Sitä ei poista se tosiseikka, että työni vuoksi matkustan ulkomailla noin 150 vrk/v ja olen asunut 2-8 kk jaksoja niin Aasiassa kuin Euroopassa. Ehei, koska maistraattiin ilmoittu osoitteeni on yli 40 vuotta ollut sama, niin minä olen juntti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten musta väännettiin ylimielinen asenneongelmainen, kun menen ravintolassa pyytämään yksinolevaa, mahdollisesti epäsuosittua, ihmistä liittymään seurueeseemme? Vain av:lla voi käydä näin!
Mistään tuppukylästä en ole maininnut mitään. En edes ole maalta.
t. ap
Minä ymmärsin siitä ensimmäisestä kommentistasi niin, että nämä väärän klikin kaverit istuivat pöydässä, johon sinä sitten yksin (?)menit ja että sait siinä pöydässä huonon vastaanoton. Mutta tilanne olikin nyt ilmeisesti se, että sinä olitkin joidenkin omien kavereidesi kanssa pöydässä ja lähdit viereiseen pöytää kutsumaan jotakuta muuta sinne teidän pöytäänne ja kaverisi eivät tästä tykänneet. Jos minulle kävisi noin, minä vain yksinkertaisesti ajattelisin, että ne minun kaverini nyt eivät vain pidä tästä mukaan pyydettävästä henkilöstä. Jos itse en ole tätä yksinäistä tyyppiä nähnyt vuosikausiin, niin oletan, että kaverini ovat parempia arvioimaan, kannattaako tätä tyyppiä kutsua samaan pöytään. He saattavat tietää henkilöstä enemmän kuin minä.
Ja koska pienillä paikkakunnilla myös piirit ovat todella pienet, niin luultavasti sille oli joku syy, miksi henkilöä ei haluttu samaan pöytään. Hänhän voi olla vaikkapa jonkun asiakas töistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaapas nyt mitä sanottavaa on vanhalla tädillä joka yli 20 vuotta sitten otti ja lähti oikeasti maailmalle. Lähdin melkein kahta kättä heittäen, ei ollut tietoa työpaikasta ei asunnosta. Työstäni otin vuoden virkavapaan ja ajattelin palata sitten takaisin. Toisin kävi. Maailma viekoitteli ja nyt asun kolmannessa maassa Suomesta lähdettyäni. Työtä olen ottanut ja saanut kun en ole liian valikoiva. Kieliä oppinut kun on pakko! Ystäviä vaikka missä ja vaikka minkä maalaisia. Ei tarvita muuta kuin rohkeutta ensimmäiseen askeleeseen, sen jälkeen kaikki menee omalla painollaan.
Omistan minimaalisesti tavaraa. Vuokraan pikku asunnon joka valmiiksi kalustettu. En tarvitse ylellisyyttä. Suurta omaisuutta en pysty keräämään enkä edes halua. Sen verran aina on että säästöönkin jää. En ole enää ihan nuori, mutta Suomeen en aio koskaan palata. En ole edes varma että tämä on viimeinen maa johon jään, mieli vetää edelleen maailmalle.
Minulle vapaus ja seikkailu, uuden näkeminen ja kokeminen on elämän tarkoitus. Vanhuus ei pelota, varmaan tulen kuolemaan onnellisena jossain lämpimässä, pikku majassa ystävällisten ja sydämellisten paikallisten ympäröimänä. Täällä pidetään huoli toisista!
Ei ole klisee että matkailu avartaa. Elämää on kuulkaapas valtavasti täällä Helsingin ulkopuolellakin, ihan valtavan paljon! Sanoisin kaikille nuorille; uskaltakaa ulos sieltä tynnyristä ja lähtekää kokemaan elämää ja maailmaa, edes hiukan!
Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia. Tuohan on ihan mukava elämäntapa sellaiselle, joka ei edes haaveile lapsista, mutta aika monet kuitenkin lapsia tekevät.
Pointti lienee nimenomaan, että jos riittävän varhaisessa vaiheessa lähtee, ei välttämättä edes koskaan alakaan haaveilla lapsista. Mulle on myös pienestä pitäen tarjottu se perinteinen perhemalli ainoana oikeana. Joskus vielä 15-vuotiaana kuvittelin, että haluan varmasti lapsia. Kotipaikkakunnalta muuton, kouluttautumisen ja maailman näkemisen myötä ajatus on muuttunut. Ja juu, on ihan kiva silloin tällöin nähdä kavereiden lapsia, mutta nuo tapaamiset aina vain vahvistavat sitä ajatusta, että oma ratkaisu on juuri itselle oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olkoon, kuulut niiden harvojen ihmisten joukkoon, joiden suurimmat murheet liittyvät täysin oman elämän ulkopuolelle. Olen sinulle kateellinen, voi kun joku päivä vielä voisin itsekin murehtia enemmän muiden kuin itseni tai lasteni elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten? Jos he ovat tyytyväisiä elämäänsä, niin mitä se sinua kaivelee?
Niin no kun eivät oikein tunnu olevan kun minua tuijottivat silmät pyöreinä kun menin baarissa puhumaan "väärälle tyypille". Väärä tyyppi = lukiossa liikkunut eri klikissä kuin me (lukio oli meille olemassa jotain 7-4 vuotta sitten!)
Luulin, että lukion "tapahtumista" olisi kulunut vähintään 20 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaapas nyt mitä sanottavaa on vanhalla tädillä joka yli 20 vuotta sitten otti ja lähti oikeasti maailmalle. Lähdin melkein kahta kättä heittäen, ei ollut tietoa työpaikasta ei asunnosta. Työstäni otin vuoden virkavapaan ja ajattelin palata sitten takaisin. Toisin kävi. Maailma viekoitteli ja nyt asun kolmannessa maassa Suomesta lähdettyäni. Työtä olen ottanut ja saanut kun en ole liian valikoiva. Kieliä oppinut kun on pakko! Ystäviä vaikka missä ja vaikka minkä maalaisia. Ei tarvita muuta kuin rohkeutta ensimmäiseen askeleeseen, sen jälkeen kaikki menee omalla painollaan.
Omistan minimaalisesti tavaraa. Vuokraan pikku asunnon joka valmiiksi kalustettu. En tarvitse ylellisyyttä. Suurta omaisuutta en pysty keräämään enkä edes halua. Sen verran aina on että säästöönkin jää. En ole enää ihan nuori, mutta Suomeen en aio koskaan palata. En ole edes varma että tämä on viimeinen maa johon jään, mieli vetää edelleen maailmalle.
Minulle vapaus ja seikkailu, uuden näkeminen ja kokeminen on elämän tarkoitus. Vanhuus ei pelota, varmaan tulen kuolemaan onnellisena jossain lämpimässä, pikku majassa ystävällisten ja sydämellisten paikallisten ympäröimänä. Täällä pidetään huoli toisista!
Ei ole klisee että matkailu avartaa. Elämää on kuulkaapas valtavasti täällä Helsingin ulkopuolellakin, ihan valtavan paljon! Sanoisin kaikille nuorille; uskaltakaa ulos sieltä tynnyristä ja lähtekää kokemaan elämää ja maailmaa, edes hiukan!
Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia. Tuohan on ihan mukava elämäntapa sellaiselle, joka ei edes haaveile lapsista, mutta aika monet kuitenkin lapsia tekevät.
Pointti lienee nimenomaan, että jos riittävän varhaisessa vaiheessa lähtee, ei välttämättä edes koskaan alakaan haaveilla lapsista. Mulle on myös pienestä pitäen tarjottu se perinteinen perhemalli ainoana oikeana. Joskus vielä 15-vuotiaana kuvittelin, että haluan varmasti lapsia. Kotipaikkakunnalta muuton, kouluttautumisen ja maailman näkemisen myötä ajatus on muuttunut. Ja juu, on ihan kiva silloin tällöin nähdä kavereiden lapsia, mutta nuo tapaamiset aina vain vahvistavat sitä ajatusta, että oma ratkaisu on juuri itselle oikea.
Niin, lapsien tekeminenhän on niin äärimmäisen harvinaisia, eikä niitä tehdä kuin siitä syystä, että jossain peräkylässä on niin opittu :D
No mitä ihmeen väliä on jos joku tuijottaa, jos ne vaikka tuijotti ihan jotakin muuta sinussa kuin kuvittelit. Voi kauheeta, jos joku tulee juttelemaan, joku alkuasukas, hirveetä, miksi se lähestyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua on hämmästyttänyt se, kun menee kotipaikkakunnalla käymään, niin tuttuja tavatessa tullaan ihmettelemään: "Sä asut Helsingissä? Mä en ole päässyt täältä mihinkään." Ei mun mielestä Helsingissä asuminen ole mikään arvon ylennys.
Mua ei kiinnosta kuka asuu missäkin ja mitäkin on, kunhan vaan juttu luistaa kuten ennen ja hauskaa on.
Kyse on kuitenkin hyvinkääläisistä. Ei se Helsinki heillekään niin kaukana ole, osa jengistä käy duunissa täällä.
Mitä sitten?? Ihme hommaa arvostella muiden elämää kun on itse uskaltanut muuttaa paikkakuntaa. Kaikki eivät edes halua muuttaa. Onko pissi noussut päähän?
Gonamies kirjoitti:
Mitä tulee sittn vaikkapa baarissa käymiseen, niin silloin harvoin kun tulee mentyä, pikkukaupungeissa löytyy aina jutunjuurta jonkun kanssa. Yritäpä samaa jossain Tampereella tai Helsingissä ja sinua katsotaan kuin hullua.
Ei ihan noinkaan. Muutin Tampereelle muutama vuosi sitten ja täällä kyllä puhutaan ihan tuntemattomille, eikä kukaan katso kieroon, päinvastoin. Muutin pienemmältä paikkakunnalta tänne, syntyisin olen Helsingistä - lukion käyneet osaavat laskea, että olen asunut siis ainakin kolmella paikkakunnalla. Myös Helsingissä syntyneet sisarukseni ovat muuttaneet pois Helsingistä.
Tampereella esim. bussipysäkillä usein joku aloittaa keskustelun. Bussissakin vieruskaveri saattaa sanoa mielipiteensä uudesta rakennuksesta kun ohi ajetaan ("että voikin olla ruma toikin"..) Nyt velloo ratikka/areenakeskustelu, jokaisella on mielipide. Bussikuskille huikataan aina "moro" kun mennään (sori, tamperelaisittain "onnikka")
Sama kun istahdat puiston penkille, kuljet kaupoissa ja toreilla - erittäin ystävällistä ja mukavaa porukkaa. Baareissa on kiva tunnelma, voi mennä istumaan mihin mahtuu ja baarimikotkin on rentoja. Täällä ei tuijoteta ulkokuorta - kaikki sopii. Suvaitsevaisuutta löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Just hesarissa oli, että 2/3 jää kotiseudulleen. Meinas tulla aamukahvit näppikselle. No, eipä siinä jos jäävät, mutta se tietysti nyppii, että eivät tiedä mistä jäävät paitsi. Parempihan se olisi edes käydä katsomassa muualla ja sitten palata kotiseudulle jos se olisi se mieluisin vaihtoehto. Nyt elävät hiukan omassa irrallisessa maailmassaan ja asioiden jäsentäminen on vähän hankalaa kun heillä on jollain tapaa "itsekeskeinen" ajattelutapa.
Mun isä ja äiti ovat asuneet ikänsä pikkukaupungissa ja nyt 60-vuotiaana ovat muuttamassa isoon kaupunkiin kun on rohkeutta kerätty jo vuosi kausia.
Omahyväisyyden sijaan kannattaisi pohtia, miksei vielä useampi jää kotiseudulleen, globaalistikin ajatellen. Mitkä on ne asiat, jotka estävät kotiseudulla menestymisen. Ei nykyajan probleema ole paikoilleen jääminen, vaan juuri se juuriltaan pois lähteminen, pako jo ennestään ylikansoitetuille alueille, suoranaiset kansainvaellukset. Ja aika pieni osa nykyisistä vaeltajista tekee sen mielellään, kyllä moni varmaan haluaisi elää ja rakentaa omaa kotiseutuaan, jos se olisi mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaapas nyt mitä sanottavaa on vanhalla tädillä joka yli 20 vuotta sitten otti ja lähti oikeasti maailmalle. Lähdin melkein kahta kättä heittäen, ei ollut tietoa työpaikasta ei asunnosta. Työstäni otin vuoden virkavapaan ja ajattelin palata sitten takaisin. Toisin kävi. Maailma viekoitteli ja nyt asun kolmannessa maassa Suomesta lähdettyäni. Työtä olen ottanut ja saanut kun en ole liian valikoiva. Kieliä oppinut kun on pakko! Ystäviä vaikka missä ja vaikka minkä maalaisia. Ei tarvita muuta kuin rohkeutta ensimmäiseen askeleeseen, sen jälkeen kaikki menee omalla painollaan.
Omistan minimaalisesti tavaraa. Vuokraan pikku asunnon joka valmiiksi kalustettu. En tarvitse ylellisyyttä. Suurta omaisuutta en pysty keräämään enkä edes halua. Sen verran aina on että säästöönkin jää. En ole enää ihan nuori, mutta Suomeen en aio koskaan palata. En ole edes varma että tämä on viimeinen maa johon jään, mieli vetää edelleen maailmalle.
Minulle vapaus ja seikkailu, uuden näkeminen ja kokeminen on elämän tarkoitus. Vanhuus ei pelota, varmaan tulen kuolemaan onnellisena jossain lämpimässä, pikku majassa ystävällisten ja sydämellisten paikallisten ympäröimänä. Täällä pidetään huoli toisista!
Ei ole klisee että matkailu avartaa. Elämää on kuulkaapas valtavasti täällä Helsingin ulkopuolellakin, ihan valtavan paljon! Sanoisin kaikille nuorille; uskaltakaa ulos sieltä tynnyristä ja lähtekää kokemaan elämää ja maailmaa, edes hiukan!
Vihdoinkin sielunkumppani löytyi tältäkin palstalta. Lohduttavaa, että edes joku ymmärtää, mitä maailman aukeaminen ja rohkeasti seikkaileminen tarkoittaa!
Sama juttu... Olen kotoa pois muutettuani (8 v. sitten) asunut kolmella paikkakunnalla ja Tampereelle nyt toistaiseksi tullut jäädäkseni. Kuitenkin kun palaan kotiin pieneen hämäläiskaupunkiin järkytyn siitä miten kaikki on tismalleen niin kuin ennenkin. Ihmiset tuntuvat ikään kuin jymähtäneen, miksei kukaan halua mennä eteenpäin?
Niin, siis jutun otsikkohan jo kertoo että kaksi kolmesta jää kotiseudulleen mutta Helsingissä pysyy vain puolet. Ingressin eka lause on "Puolet Helsingissä syntyneistä jättää synnyinkaupunkinsa". Miten ihmeessä saat väännettyä jutun sellaiseksi että helsinkiläiset eivät uskalla muuttaa?