Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Italialaisen Rodolfo Ciminon käsikirjoittamat Aku-sarjakuvat Aku Ankan taskukirjoissa oli joskus aika heviä tavaraa. Pahin oli ehkä Pikku Harmistuksen taikatarha (taskukirjassa 37, Roope ja Kroisos kilpasilla), surrealistis-psykedeelinen tarina jossa tunnelma on todella pahaenteinen ja kuoleman uhka tulee ehkä lähemmäs kuin koskaan muualla onnellisten loppujen Aku-maailmassa.
Muistan hyvin tämän tarinan. Muita jotka vaivasivat olivat mm. Aku ja Reima-kostaja joka pelotti kun se Reima oli kaikkialla minne Aku yritti piiloutua.
Kova koettelemus muistaakseni oli tarina missä Roope lavasti kuolemansa nähdäkseen miten Aku hallitsee hänen omaisuuttaan mutta päätyy avaruussukkulaan hullun tiedemiehen vangiksi.
Liika raha on pahasta oli kanssa aika painajaismainen kun voodoo-papin kiroama Roope vain rikastuu kunnes omistaa kaikki maailman pankit. Ihmiset ryhtyvät kapinaan ja yrittävät lynkata Roopen joka joutuu helikopterillaan pakenemaan sinne tänne mutta kaikkialla on vihaa vastassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yllättäen olivat ihan lasten/nuortekirjoja mitkä aiheuttivat traumat. Yhdessä hevonen laukkasi kotiin kuolemaan täynnä nuolia ja toisessa tyttö koetettiin raiskata kadonnutta kissaansa muka auttamaan etsivien jätkien toimesta ja lopulta selvisi , että se kissakin oli kuollut..Jälkimmäisen nimi taisi olla Hanna ja Mozart?
Sen sijaan Kingin kirjat eivät pahemmin pelottaneet, eikä se Noidan Käsikirja vaikka molempia luin jo ala-asteella.
Kingin kirjat olivat mielenkiintoisia yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Pitkä marssi oli ahdistava graafisine väkivältäkuvauksineen ja dystooppisen aiheen pohjalta ala-asteelaiselle. Lasten tarinoista Pieni tulitikkutyttö oli pohjattoman surullinen ja Tontut -kirja pelottava verenhimoisine peikkoineen.
Grimmin veljesten 'Hannu ja Kerttu'. Kun noita vangitsi Hannun häkkiin tarkoituksenaan lihottaa poikaa, laittaa uuniin ja sitten syödä hänet ja kuinka Kerttu lopuksi saa noidan sinne uuniin, laittaa luukun kiinni ja paistaa noidan kuoliaaksi.. En tarkalleen muista kuinka vanha olin mutta ainakin seitsemän koska olin koulun lainastosta lainannut Grimmin veljesten paksun satukirjan ja osasin lukea.
Neanderthalensis kirjoitti:
Waltarin Koiranheisipuu eli pikku tarinoita 10 vuotiaana.
-------------------
-----------
Anne Frankin päiväkirja sen tiedon kanssa, että siitä on 3 eri versiota ja mahdollisesti säveletty.
----
--------------------
Danton ja Robespierre ja Rouseau ja pikkutarkka hirjoitusvihre
Anne Frankin päiväkirja ei ole "sävelletty"!
Vierailija kirjoitti:
Ördög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ennen aikojani yläluokille tarkoitettuja kirjoja koulun kirjastosta. Veikko Huovisen Rasvamaksa oli kammottavaa lukemista, josta en varmaan ymmärtänyt paljoakaan enkä onnekseni muista mitään muuta kuin kuvotuksen.
Otan osaa, mutta en voi olla nauramatta makeasti päälle. Onneksi luin itse Rasvamaksan vasta parikymppisenä! Mikä kirjan kohtauksista oli erityisen kammottava? Kristian Pörhönen naukkaamassa minttulikööriä sissipäällikön luona, vaalea hum. kandi ihmettelemässä Leopold Gilen mustaa pip****ä, tai haavoittunut l**tari ja p**ikki huutamassa toisilleen hävyttömyyksiä?
Jutta Grahnin mies.
Ammattimainen puolueenhaukkuja on myös hyvä, Veikko Huovinen ennusti AV:n 50 vuotta etukäteen.
En ole ihan varma oliko kyseisessä kirjassa myös novelli "K:n työtätekevät tuomitsevat sosiaalidemokraattisen pyrkyrin". Jäi mieleen että ko. pyrkyrin edistyksellisiä ja muodikkaita uudistus ehdotuksia mm. koulumaailmaa koskien olivat "opetuksen korvaaminen paneelikeskusteluin ja kokeiden korvaaminen toveripaineella"... karsealta tuntuu että opetus / koulumaailma on mennyt juuri niin kahjoon suuntaan kun -70 huumorinovellissa läpällä heitettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tirlittan! Se luettiin luku kerrallaan ala-asteella, neljännellä luokalla ja sitten lukukokemus purettiin ryhmätöinä ja kai osittain näyteltiinkin auki. Vieläkin inhottaa koko nimikin...
M 42
Kammottava kirja, jotenkin tosi kolkko. nainen 66 v
Vierailija kirjoitti:
Italialaisen Rodolfo Ciminon käsikirjoittamat Aku-sarjakuvat Aku Ankan taskukirjoissa oli joskus aika heviä tavaraa. Pahin oli ehkä Pikku Harmistuksen taikatarha (taskukirjassa 37, Roope ja Kroisos kilpasilla), surrealistis-psykedeelinen tarina jossa tunnelma on todella pahaenteinen ja kuoleman uhka tulee ehkä lähemmäs kuin koskaan muualla onnellisten loppujen Aku-maailmassa.
Muistan hyvin tämän tarinan. Muita jotka vaivasivat olivat mm. Aku ja Reima-kostaja joka pelotti kun se Reima oli kaikkialla minne Aku yritti piiloutua.
Kova koettelemus muistaakseni oli tarina missä Roope lavasti kuolemansa nähdäkseen miten Aku hallitsee hänen omaisuuttaan mutta päätyy avaruussukkulaan hullun tiedemiehen vangiksi.
Liika raha on pahasta oli kanssa aika painajaismainen kun voodoo-papin kiroama Roope vain rikastuu kunnes omistaa kaikki maailman pankit. Ihmiset ryhtyvät kapinaan ja yrittävät lynkata Roopen joka joutuu helikopterillaan pakenemaan sinne tänne mutta kaikkialla on vihaa vastassa.
Kuulostaa vähän jyrkemmiltä nuo juonikuviot Barksiin verrattuna. Aika yhteiskuntakriittistä! En itse ole koskaan lukenut taskareita, olen pitänyt niitä jotenkin halpoina Barksiin ja Rosaan verrattuna. Taskarin pieni kokokin mättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tirlittan! Se luettiin luku kerrallaan ala-asteella, neljännellä luokalla ja sitten lukukokemus purettiin ryhmätöinä ja kai osittain näyteltiinkin auki. Vieläkin inhottaa koko nimikin...
M 42
Kammottava kirja, jotenkin tosi kolkko. nainen 66 v
Paikoitellen surullinen. Kuitenkin lopussa kaikki oli hyvin. Päähenkilö oli samalla tavalla neuvokas kuin Peppi.
Kirjalija kävi läpi avioeroa ja murehti lapsiaan teosta luodessaan.
Itselleni on jäänyt erityisesti mieleen Valittujen Palojen julkaisema kirja "Uskomatonta mutta totta". Siinä oli paljon paranormaaleja juttuja. Hyytävimpinä jäivät mieleen Barbadoksella hautakammiossa itsestään liikkuneet arkut ja Espanjan Belmezissä lattiaan ilmestyneet kasvot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin joo liian nuorena kirjan "Minä, Phoolan Devi", ja saduista pelotti Jaakko ja pavunvarsi.
Ala-asteikäisenä tein ihan systemaattisesti sitä, että hillosin patjan väliin aikuisten kirjoja jotka kertoivat naisten kohtaloista eri puolilla maailmaa, erityisesti Intia, Lähi-itä ja Saudit. Vanhemmat saivat minut välillä siitä kiinni, mutta aika rauhassa sai yöllä salaa niitä lukea.
Tosi hauskaa, että tähän ketjuun tuli eloa!
Assburger kirjoitti:
Olen syntynyt -71 ja juuri muistan "Pallonoppa"- ohjelman ja kehitysmaateemat.
Kunnankirjastossa muuten törmäsin seikkailukirjoja etsiessäni ruotsalaiseen lasten/nuortenkirjailijaan, joka seikkailuiksi naamioi poliittista agendaa.
"Salaisten saari" oli ruotsalaisten lasten haaksirikkoseikkailu, jossa oli kuvattu kommunismin teoria.
Toisessa kirjassa seikkailtiin Kuuban vallankumouksen pyörteissä, yhdessä taas viisaat humanoidit(jotka tietenkin ovat kommunisteja!) Ihmettelevät maailman menoa ruotsalaisteinien kanssa.
Assburger kirjoitti:
Sven Wernström oli siis se poliittinen nuorten/lastenkirjailija:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sven_Wernstr%C3%B6m
Ei traumaa jäänyt näistä, ellei sitten vasemmistolaisen ajattelun vahvistumista sellaisena pidetä.
Olen suurin piirtein saman ikäinen kuin sinä, ja muistan usein katsoneeni Noppaa pienestä mustavalkoisesta Siemensistämme. Minulla oli myös "oheislukemistona" julkaistu kirja "Pim pom porosäkki". Harmi kuitenkin, ettei pieneen päähäni jäänyt muruakaan Nopan "yhteiskunnallisesta" ta "tiedostavasta" sisällöstä. Ellei sellaiseksi lasketa noita "sosialistisista" maista tulleita lauluja, "Mishka soutaa joella" (venäläinen) ja "Kuuma hohtaa aurinko ja vilja kypsää on" (unkarilainen).
Sven Wernström oli kyllä mielestäni hyvä kertoja, vaikka olen poliittisesti hänen aatemaailmastaan hyvin kaukana. "Mateo meksikolainen" taisi olla ainoa SW:n kirja, jonka luin jo alaikäisenä, noin kymmenvuotiaana. Siitä oppi yhtä ja toista Meksikon kulttuurista ja historiasta, esimerkiksi mitä "La Cucaracha" merkitsee, tai ketkä olivat Benito Juarez ja Emiliano Zapata. Muut SW:n kirjat, kuten juuri tuon humanoiditarinan "Matka tuntemattomalla planeetalla", sain käsiini vasta aikuisena, eikä niiden kyseenalainen "sanoma" enää uponnut minuun. Suoraan sanoen - monikohan nuori on tullut kommunistiksi luettuaan Wernströmin tai muiden vasemmistolaisten teoksia?
SW:n kaikista hillittömin opus on suomentamaton "Mannen på tåget" vuodelta 1971. Siinä kerrotaan miten pohjoisruotsalainen kaivostyöläinen kutsutaan TV-studioon kertomaan itsestään, ja miten hänen esiintymisensä saa ihan oikean vallankumouksen puhkeamaan kansankodissa! Aivan absurdi lukukokemus reilut 50 vuotta myöhemmin.
https://www.kallelind.se/blogg/proggiga-barnbocker-del-4-mannen-pa-tage…
http://www.scutum.se/2-boklista/11-20/17-mannen-pa-taget/
Wernström eli yli 90-vuotiaaksi, ja vaikka hän pysyi äärivasemmistolaisena elämänsä loppuun saakka, hän oli nyreissään nykyvasemmistolle. Hän arvosteli voimakkaasti maahanmuuttoa ja monikulttuurista yhteiskuntaa, joka hänen mielestään oli yläluokan juoni työväenluokan rivien hajoittamiseen. W oli vakaumuksellinen ateisti, ja muisteli inholla miten voimakas valta kirkolla ja uskonnolla oli hänen nuoruudessaan. Hänestä oli kauheaa, miten eräs toinen Lähi-Idästä tullut taantumuksellinen uskonto oli saanut Ruotsissa jalansijaa, miten se vaikutti kaikkialla, ja miten kaikki puolueet mielistelivät sen kannattajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on jäänyt erityisesti mieleen Valittujen Palojen julkaisema kirja "Uskomatonta mutta totta". Siinä oli paljon paranormaaleja juttuja. Hyytävimpinä jäivät mieleen Barbadoksella hautakammiossa itsestään liikkuneet arkut ja Espanjan Belmezissä lattiaan ilmestyneet kasvot.
Kuten myös englantilaisten kartanoiden (Bettiscombe Manor, Burton Agnes Hall) huutavat pääkallot, Borleyn pappilan aaveet, hyppivä Jousijalka-Jack, sekä paholaisen jättämät jalanjäljet Devonin vastasataneeseen lumeen!
Vierailija kirjoitti:
Huumeasema Zoo. Joskus 80-luvulla 10-vuotiaana luin. Ei se nyt pahaa ahdistusta jättänyt mutta yhä vain huumeiden mainitseminen tuo tuon kirjan mieleen. Ei mene jakeluun "kevyt" bilekäyttö ja mukamas normaali elämä siinä ohessa.
Samoin. Ihan tarkkaa ikääni en muista, mutta teini olin kuitenkin. Eipä ole tehnyt mieli kokeilla mitään huumeisiin vivahtavaakaan, se oli hyvä rehab jo ennen aineita. Nyt olen 57-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italialaisen Rodolfo Ciminon käsikirjoittamat Aku-sarjakuvat Aku Ankan taskukirjoissa oli joskus aika heviä tavaraa. Pahin oli ehkä Pikku Harmistuksen taikatarha (taskukirjassa 37, Roope ja Kroisos kilpasilla), surrealistis-psykedeelinen tarina jossa tunnelma on todella pahaenteinen ja kuoleman uhka tulee ehkä lähemmäs kuin koskaan muualla onnellisten loppujen Aku-maailmassa.
Muistan hyvin tämän tarinan. Muita jotka vaivasivat olivat mm. Aku ja Reima-kostaja joka pelotti kun se Reima oli kaikkialla minne Aku yritti piiloutua.
Kova koettelemus muistaakseni oli tarina missä Roope lavasti kuolemansa nähdäkseen miten Aku hallitsee hänen omaisuuttaan mutta päätyy avaruussukkulaan hullun tiedemiehen vangiksi.
Liika raha on pahasta oli kanssa aika painajaismainen kun voodoo-papin kiroama Roope vain rikastuu kunnes omistaa kaikki maailman pankit. Ihmiset ryhtyvät kapinaan ja yrittävät lynkata Roopen joka joutuu helikopterillaan pakenemaan sinne tänne mutta kaikkialla on vihaa vastassa.
Kuulostaa vähän jyrkemmiltä nuo juonikuviot Barksiin verrattuna. Aika yhteiskuntakriittistä! En itse ole koskaan lukenut taskareita, olen pitänyt niitä jotenkin halpoina Barksiin ja Rosaan verrattuna. Taskarin pieni kokokin mättää.
Koko on ok mutta niitä vanhempia saa pitää sormet valkoisina auki kun niin tiuhaan nidottu. Rosa on tylsimys mutta Barksilla oli joitain anarkistisempia ajatuksia. En muista tarinan nimeä mutta Aku ja pojat muuttavat hiljaiseen asuintaloon kaupungin melua pakoon.
Siellä Aku ei kuitenkaan pysy nahoissaan ja vahtii haukkana kaikkea ääntä ajautuen lopuksi hillittömään melusotaan naapurin kanssa. Sitten kolmas naapuri kirjaimellisesti puhaltaa pelin poikki alppitorvellaan. Tarinan lopuksi Aku makaa alppitorven kuurouttamana sairaalassa.
Käyttäjä5722 kirjoitti:
Oiskohan ollu joku Tiina kirjoista?Siinä oli yks kohta ku isä anto pojalleen nokkosilla selkään.Se kohta jäi kummittelemaan.Muistaakohan täällä kukaan mikä kirja vois olla?
En muista, mutta Tiina-kirjat nyt yleisestikin. Lapset saavat normivanhemmilta piiskaa ja tukkapöllyä, lapsiperheissä tupakoidaan sisällä, lasten käyttäytymissäännöissä ja pukeutumisessa on tiukat sukupuolierot jne. Kivoja hyvän mielen kirjoja itselleni, mutta oli vähän ahdistavaa, kun tiedostin jo silloin lapsena, että kaikki tämä oli ollut ihan tylsintä arkirealismia vielä noin vähän aikaa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Sven Wernström oli siis se poliittinen nuorten/lastenkirjailija:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sven_Wernstr%C3%B6m
Ei traumaa jäänyt näistä, ellei sitten vasemmistolaisen ajattelun vahvistumista sellaisena pidetä.
Mutta sinä et pidä esim Aku Ankkaa poliittisena, vaan ihan vaan normaalina? Vain vasemmistolaisuus on politiikkaa? Näinhän monet ajattelevat. Parasta propagandaa on se, mitä ei propagandaksi tunnista.
Mistä näin päättelet?
Totta kai propaganda on propagandaa, oli se minkä väristä tahansa.
Akuhan ei ole koskaan erityisen poliittinen ollut.
Oletko niitä, jotka pitävät Akua U.S.A:n propagandana?
Paikallisen E-liikkeen johtaja sai isänikin lopettamaan hetkeksi Aku Ankan tilaamisen.
Disney muka tyrkytti meille vierasta elämäntapaa...
Onneksi ei Aku-banni kauaa kestänyt meidän perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huumeasema Zoo. Joskus 80-luvulla 10-vuotiaana luin. Ei se nyt pahaa ahdistusta jättänyt mutta yhä vain huumeiden mainitseminen tuo tuon kirjan mieleen. Ei mene jakeluun "kevyt" bilekäyttö ja mukamas normaali elämä siinä ohessa.
Samoin. Ihan tarkkaa ikääni en muista, mutta teini olin kuitenkin. Eipä ole tehnyt mieli kokeilla mitään huumeisiin vivahtavaakaan, se oli hyvä rehab jo ennen aineita. Nyt olen 57-vuotias.
Samanlainen vaikutus semmoisella kirjalla kuin Ruohoa lunta. Joskus 80-luvun alkupuolella nuorena teininä luin. Itseasiassa haluaisin lukea uudelleen, pitää ehkä divarista etsiä.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Sven Wernström oli siis se poliittinen nuorten/lastenkirjailija:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sven_Wernstr%C3%B6m
Ei traumaa jäänyt näistä, ellei sitten vasemmistolaisen ajattelun vahvistumista sellaisena pidetä.
Mutta sinä et pidä esim Aku Ankkaa poliittisena, vaan ihan vaan normaalina? Vain vasemmistolaisuus on politiikkaa? Näinhän monet ajattelevat. Parasta propagandaa on se, mitä ei propagandaksi tunnista.
Jenkkileffat ja -sarjat ovat tästä hyvä esimerkki. Sankari on aina amerikkalainen ja pahikset venäläisiä. Jenkeillä on uskomattoman hienot tekniset vempeleet käytettävissä jne. vaikka tosi asiassa siellä ei liiku tieto edes osavaltion rajan yli ilman, että siihen sotketaan omia etujaan tavoittelevia poliitikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä luettiin meillä päin kiinnostuksesta, ilman että kukaan olisi traumatisoitunut.
Myytilliset tarinat (suomalainen perinnekokoelma) esimerkiksi olivat muuta kuin lastenkirjallisuutta.Myytillisiä tarinoita on aina ollut lempikirjojani (niitä on tosin satoja), luin sen ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Silloin aaveet, pirut ja haltijat eivät enää pelottaneet, herättivät ainoastaan mielenkiintoa.
Pitääpä miettiä kunnolla, sainko lapsena yhdestäkään kirjasta traumoja. Sitten teininä sain käsiini joitakin uskonnollisia teoksia, jotka aiheuttivat ahdistusta ja pekoa.
Suurimmat traumat tuli 11-vuotiaana luetusta Christine, tappaja-autosta, eikä pari vuotta sen jälkeen luettu Uinu, uinu lemmikkini jäänyt juurikaan jälkeen (se oli vielä karmeampi, mutta olinhan jo paljon vanhempi). Näistä tuli vähän semmoinen tunne, että paljon pelottavampaa ei enää tarvitse kirjastosta hakea=)
Ihan pienenä Aarresaaren kuvitettu versio jätti pelontunteita, siinä oli raakaa väkivaltaa ja epämoraalisia petoksia ja jotain karmeita jalkapuolikerjäläisiä. Hyvä ja kiehtova tarina siis.