Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Vierailija kirjoitti:
Grimmin sadut. Olisinkohan ollut ihan ekaluokkalainen kun luin kummitädin luona. Kauhean raakoja satuja. Pahin oli satu sisaruksista, jotka joutuivat palvelustytöksi sarjamurhaajalle ja joiden piti varjella taikamunaa tahroilta. Kun he tutkivat taloa ja avasivat oven huoneeseen, jossa oli paloiteltuja ihmisiä, he kauhistuivat ja muna putosi ja tahriutui vereen, eikä tahroja voinut puhdistaa ja tytöt kukin vuorollaan päätyivät tapetuksi. Paitsi sisaruksista viisain, joka älysi kätkeä munan talteen ennen kuin alkoi tutkia taloa.
Noita ei missään nimessä voi pitää lasten satuin.
Grimmin sadut olivat muuten alunperin kirjoitettu aikuisten viihdykkeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juhani Ahon 'Rautatie'. Pelkäsin suomen tunteja. Ahdistuin ihan hirveästi.
Eivät nykyiset lastenkirjat välttämättä ole sen vähemmän ahdistusta herättäviä. Niiden tapahtumissa torjutaan ympäristöntuhoa, ilmastonmuutosta ja muita todellisia ongelmia. Niihin verrattuna kummitukset ovat harmiton pelon aihe. Ilmeisesti jo lasten pitäisi pelastaa maailma!
Nightmare room, Älä unohda minua. Siinä kuvailtiin jotain limaisia lapsia unimaailmassa, jotka tulivat sitten omiin uniin pitkäksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Grimmin sadut. Olisinkohan ollut ihan ekaluokkalainen kun luin kummitädin luona. Kauhean raakoja satuja. Pahin oli satu sisaruksista, jotka joutuivat palvelustytöksi sarjamurhaajalle ja joiden piti varjella taikamunaa tahroilta. Kun he tutkivat taloa ja avasivat oven huoneeseen, jossa oli paloiteltuja ihmisiä, he kauhistuivat ja muna putosi ja tahriutui vereen, eikä tahroja voinut puhdistaa ja tytöt kukin vuorollaan päätyivät tapetuksi. Paitsi sisaruksista viisain, joka älysi kätkeä munan talteen ennen kuin alkoi tutkia
Noita ei missään nimessä voi pitää lasten satuin.Grimmin sadut ovat ajalta jolloin oli normaalia elävässä elämässäkin esim. viedä lapsia katsomaan julkisia teloituksia, jotta oppivat mitä pahanteosta seuraa. Maailma jossa veri virtasi ja luut ruskuivat.
Eivätkä ne ole alkujaan lasten satuja, vaan kansantarinoita.
Ihmisiä teilattiin julkisesti(eli teloitettiin murskaamalla raajat, lopuksi lyötiin rintaan tai päähän) 1800- luvun alkuun saakka.
Nuo vanhat sadut ovat syntyneet tällaisessa kulttuuriympäristössä.
Julkiset teloitukset lopetettiin 1900-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hannu ja Kerttu. Joka kerta kun käytiin vanhempieni kanssa jollain metsäretkellä, mietin että nytkö haluavat meistä lapisista eroon ja jättävät sinne metsään yksin.
Jostain syystä minusta ei koskaan tullut metsässä samoilevaa aikuista....
Vierailija kirjoitti:
Eivät nykyiset lastenkirjat välttämättä ole sen vähemmän ahdistusta herättäviä. Niiden tapahtumissa torjutaan ympäristöntuhoa, ilmastonmuutosta ja muita todellisia ongelmia. Niihin verrattuna kummitukset ovat harmiton pelon aihe. Ilmeisesti jo lasten pitäisi pelastaa maailma!
Luin lapsena paljon, mutta muistaakseni kirjat olivat aika leppoisia ja harmittomia. Jotkut Maria Gripen kirjat olivat jännintä mitä luin, vähän sellaista mystistä tunnelmaa. Kai lapsille nykyisinkin on kivoja, hauskoja kirjoja, mutta ihmettelen todella tätä miten lasten kirjoissa on noin synkkiä aiheita. Ja sitten ihmetellään kun lapset eivät lue! Tosiaan ei peruskymmenvuotiasta kiinnosta lukea kauhukuvaa luonnon tuhoutumisesta tai jotain kipuilua seksuaali-identiteetistä. Olisiko joku huumoripitoinen kirja, jossa seikkaillaan kavereiden ja lemmikkieläinten kanssa? Täytyy sanoa, että kaikista saamistaan moitteista huolimatta Enid Blyton aika hyvin tiesi millaista on olla lapsi. Ei ne lapset sinänsä ole yhtään sen kummempia kuin menneinäkään vuosikymmeniä. Vaikka ihmiskunta menisi eteenpäin (tai taaksepäin) ja miten kaikki muuttuisi, yksilönkehityksessä on aina samat periaatteet. Niitä kannattaa kunnioittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena minulla oli kuvakirja sadusta Hannu ja Kerttu. Siinä paha äitipuoli pakottaa isän siihen, että Hannu ja Kerttu viedään metsään ja jätetään sinne, että äitipuolelle ja isälle riittäisi enemmän ruokaa. Muistan yhä kuinka ehkä noin 4-vuotiaana pelkäsin, että voivatko vanhemmat oikeasti hylätä lapsensa noin vain jos ruokaa on vähän ja mitä jos minunkin vanhemmat tekevät niin minulle? Jättävät vaikka yksin kesämökillä metsään jos minä syön liikaa tai jotain sellaista. Minulla kun on aina ollut todella vilkas mielikuvitus, niin taisin todella uskoa niin tapahtuvan. En muista koska se sitten tuli mieleeni, että pakkoko ne lapset oli pois viedä jos ruokaa ei ollut riittävästi kaikille? Olisi se lasten isä ajanut mieluummin sen äitipuolen pois, niin ruokaa olisi ollut lapsille enemmän. Kun eihän se äitipuoli sille isälle mitään sukua ollut, mutta lapset olivat sentään hänen omat lapsensa ja ei kai kenellekään puoliso ole tärkeämpi kuin omat lapset? Ei ainakaan pitäisi olla.
Ei ole kirjat ahdistaneet, pikemminkin olleet tylsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huumeasema Zoo. Joskus 80-luvulla 10-vuotiaana luin. Ei se nyt pahaa ahdistusta jättänyt mutta yhä vain huumeiden mainitseminen tuo tuon kirjan mieleen. Ei mene jakeluun "kevyt" bilekäyttö ja mukamas normaali elämä siinä ohessa.
Leninin kootut puheet I, kotona piti sitä aina lukea ja isä piti kuuluistelun joka sunnuntain klo 10,
paljon kyllä luin mutta oli se työlästä ja sen jälkeen en ole lukenut poliittista kirjallisuutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät nykyiset lastenkirjat välttämättä ole sen vähemmän ahdistusta herättäviä. Niiden tapahtumissa torjutaan ympäristöntuhoa, ilmastonmuutosta ja muita todellisia ongelmia. Niihin verrattuna kummitukset ovat harmiton pelon aihe. Ilmeisesti jo lasten pitäisi pelastaa maailma!
Tästä syystä en lue lapsilleni tiedostavia kirjoja. Maailman asioissa on korjattavaa, mutta tunkemalla lapsiin ilmastoahdistusta saadaan vain sellaisia neuroottisia aikuisia, joita tämä maa on nyt jo valmiiksi pullollaan. Juttelen kyllä lasten kanssa maailman ongelmakohdistakin, mutta sadut ovat ahdistuksesta vapaata mielikuvitusaluetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät nykyiset lastenkirjat välttämättä ole sen vähemmän ahdistusta herättäviä. Niiden tapahtumissa torjutaan ympäristöntuhoa, ilmastonmuutosta ja muita todellisia ongelmia. Niihin verrattuna kummitukset ovat harmiton pelon aihe. Ilmeisesti jo lasten pitäisi pelastaa maailma!
Luin lapsena paljon, mutta muistaakseni kirjat olivat aika leppoisia ja harmittomia. Jotkut Maria Gripen kirjat olivat jännintä mitä luin, vähän sellaista mystistä tunnelmaa. Kai lapsille nykyisinkin on kivoja, hauskoja kirjoja, mutta ihmettelen todella tätä miten lasten kirjoissa on noin synkkiä aiheita. Ja sitten ihmetellään kun lapset eivät lue! Tosiaan ei peruskymmenvuotiasta kiinnosta lukea kauhukuvaa luonnon tuhoutumisesta tai jotain kipuilua seksuaali-identiteetistä. Olisiko joku huumoripitoinen kirja, jossa seikkaillaan kavereiden ja lemmikkieläinten kanssa? Täytyy sanoa, että kaikista saamistaan moitteista huolimatta Enid Blyton aika hyvin tiesi millaista on olla lapsi. Ei ne lapset sinänsä ole yhtään sen kummempia kuin menneinäkään vuosikymmeniä. Vaikka ihmiskunta menisi eteenpäin (tai taaksepäin) ja miten kaikki muuttuisi, yksilönkehityksessä on aina samat periaatteet. Niitä kannattaa kunnioittaa.
Kyllähän jo Noppa- tai oliko Pallonoppa- lastenohjelma syyyllisti lapsia, muuta aiheina oli kehitysmaiden riisto, markkinatalouden epäkohdat ja tasa-arvo-ongelmat. Liian vaikeita mielestäni lasten ratkaistaviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle äiti sanoi, kun olin viisivuotias, että opettele itse lukemaan, ei minulla ole aikaa näihin iltasatuihin.... Niin tein . (Aika paljon Aku Ankan avulla...) Kotona oivat kirjahyllyssä kaikki mahdolliset satukirjat.
Âiti aina suositteli jotain kirjaa ja muistan erityisesti Koivu ja tähti: Kertoo Suomesta isonvihan aikana Venäjälle kaapattujen pojan ja tytön kotimatkasta. Lapsien ainoa kodin tuntomerkki on talon pihalla kasvava koivu, jonka oksilla he muistavat lintujen aamuisin laulaneen ja oksien välistä tähden iltaisin välkkyneen. Välittämättä muiden kauhisteluista he lähtevät matkaan, ja vuoden matkanteon jälkeen he kahden pikkulinnun opastamana löytävät kotinsa. Vanhemmat ilahtuvat suuresti, kun saavat kahden kuolleen lapsen tilalle elävät. Lapset käsittävät, että linnun muodossa olleet enkelit olivatkin heidän kuolleet siskonsa.
Joku toinen satu oli sellainen, että hiisi (Tai muu syöjätär oli napannut lapsen äidin hengen lyhtyynsä ja aikoi kahlata sen lyhdyn kanssa mereen/järveen ja tytön piti saada se lyhty ennenkuin liekki sammuu, jotta äiti ei kuole.
Sitten oli Risu-Tuomo: Kertomus huutolaispojan monivivahteisista elämänvaiheista, joissa koettelemukset seuraavat toisiaan. Vakavahenkinen, nuorten elämänkatsomusta avartava teos.
Olin noin kuusivuotias, enkä voinut käsittää, että miksi äiti takertuu tällaisiin teemoihin. Onko hän lähettämässä minut ja veljeni Venäjälle, kuolemassa itse pois vai yrittää kertoa miten hyvin asiat olivat, koska heillä oli "varaa pitää meidät lapset" sen sijaan, että myydään huutolaisiksi.
Ei kai kukaan oikeasti usko noin???
Oma lapsuuteni oli mikä oli. Suurin osa saduista toi iloa siihen.
Lisättäköön vielä, että olosuhteet olivat todella karut niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Toisaalta vanhanaikainen ympäristö ja luonto ruokkivat mielikuvitusta.
Aina se ei ollut hyvä asia, kun entisten asukkaiden haamut ja tarinoista tutut pirut tuntuivat seuraavan perästä pimeässä ihan oikeasti. Kirjat saattoi sentään jättää lukematta,jos alkoi karmaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla.
Minun vanhempien luona on tuo kirjasarja,pari viikkoa sitten katselin että minkähänlaisia kirjoja ovat. Lapsena luin muutaman sivun yhdestä. Pitää lainata ensi kerralla ;)
Noidan käsikirja traumatisoi minut .
Ei tuo Onnen päivä mikään traumatisoiva ollut. Muistan hyvin tuon köyhää isäänsä hävenneen pinnallisen yliopisto opiskelija pojan tarinan. Uskonnon vihaajille , kommari pakanoille tietysti todella ärsyttäviä, mutta ihan normi tapa-kristitylle hyviä tarinoita mm. toisten huomioon ottamisesta, velvollisuuksien täyttämisestä (tietysti kovin epämuodikasta nykyään...)
Noidan käsikirja oli kovaa s#ittiä, Arnold Paolen tarina ym.... kirjan kuvitus oli creepyä, palveli hyvin tarkoitustaan.
Vierailija kirjoitti:
Leninin kootut puheet I, kotona piti sitä aina lukea ja isä piti kuuluistelun joka sunnuntain klo 10,
paljon kyllä luin mutta oli se työlästä ja sen jälkeen en ole lukenut poliittista kirjallisuutta
Esimerkillistä! Meillä kotona käytiin aina viikonloppuna läpi Sirola opiston peruskurssin materiaalia. Isä sanoi että sillä pyyhitään pois viikon aikana koulussa pakotettu riistäjä-porvarien aivopesu.
Uskomatonta mutta totta
Jörö-Jukka ja muita tarinoita
Tiedon tuolla puolen
Kuolleet elävät
Noidan käsikirja ei minua jostain syystä pelottanut, ja pidin siitä.
Piispa Henrik ja Lalli! Aikuisena upea ja hauska loistavine kuvituksineen, mutta lapsena se tuntui vain oudolta ja synkeältä.
Koin lapsena Hanhiemon Satuaarre kirjan jotenkin ahdistavana vähän ja sekavana, vaikka se on ilmeisesti pidetty teos, liikaa lintuja. Pupu Tupuna oli myös ehkä vähän sekava ja piirrostyyli ei toiminut, vaikka jänikset aiheena hyvä. Ehkä kaikessa oli jotain hyvää ja huonoa.
"vain" kirja, ei "aivan".