Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Vitun tirlittan! Pakkolukua koulussa ja koe siitä. Luin takakannen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vitun tirlittan! Pakkolukua koulussa ja koe siitä. Luin takakannen...
Kirjallisuutta ei saisi pakkoluettaa, etenkään tylsiä kirjoja. Se on varma lukuhalun tappaja.
Ahdistuin aina epäoikeudenmukaisuudesta ja väkivaltaisuudesta sekä irstaista seksijutuista.
Pahin oli Pimeän poika, olin varmaan 11 kun luin sen. En voinut lopettaakaan, vaikka aina jännitti mitä sieltä tulee. Jotenkin en vaan voinut käsittää äidin osoittamaa julmuutta poikaansa kohtaan, se tuntui järkyttävältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksillani oli joku kirja mikä kertoi japanilaisista/kiinalaisista posliininukeista. Kirjassa posliininuket olivat hyllyllä ja jossain kohti isäposliininukke tippui sieltä ja hajosi palasiksi. Muistan kun rupesin itkemään kun kirja oli niin kammottava. Haluaisin silti tietää mikä kirja oli kyseessä...
Tämä kuulostaa etäisesti tutulta. Olisiko Netta Waldenin kirja?
Googlailin ja vaikutti siltä, että tää Walden ois aika tuore kirjailija, mikäli oikein käsitin. Kuitenkin veikkaan, että tämä kyseinen kirjan synty menee 70-luvusta eteenpäin, oli sellainen vanhanaikaisempi lastenkirja mitä ne sillon tyypillisesti olikaan. :) ;)
Mikä tuo kruunu on tämän keskustelun edessä? Koskaan ennen en ole nähnyt tuollaista. Onko joku uusi juttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla."
Mummolassani oli muutama kappale tätä sarjaa! Muistelen itsekin että niissä olisi ollut vähän surullisia tai muuten erikoisia tarinoita, muistaakseni tarinat olivat aika lyhyitä. Olikohan jossain näistä kirjoista sellainen tarina, jossa oli köyhä tyttö, jolla oli risainen mollamaija, ja rikkaan perheen tyttö, jolla oli hieno uusi nukke. Sitten rikkaan perheen tyttö antoi hienon nukkensa tuolle köyhälle tytölle kun köyhä tyttö oli menettänyt mollamaijansa, ja köyhä tyttö kysyi epäuskoisena: "Minulleko?"
Oliko nuo kirjat tosiaan sinikantisia ja niissä oli kannessa myös kuva, esim. yhdessä kirjassa oli muistaakseni värillinen kuva, jossa oli kaksi lasta talvisessa maisemassa, toisella lapsella oli kirkkaanpunainen pipo?
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuo kruunu on tämän keskustelun edessä? Koskaan ennen en ole nähnyt tuollaista. Onko joku uusi juttu?
Se on ihmeellinen taikakruunu, jonka tarkoitus on karkottaa lapsuuden kirjatraumat tähän ketjuun kirjoittavilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Eiköhän se ollut Joka kodin lääkärikirja, joka löytyi sukulaisperheen kirjahyllystä.
Ahdistavat mustavalkoiset valokuvat joista helmenä "esiinluiskahtanut peräsuoli". Jos tuota kuvaa katsoessa ei ruvennut pyörryttämään...
Muistan vieläkin sen valokuvan, olen 53-vuotias."
:D Minäkin muistan kun mummolassa oli myös jokin 1960-luvun lääkärikirja, olisiko juuri Joka kodin lääkärikirja. Muistan lapsena (alle kouluikäisenä jo) selailleeni sitä, ja ne mustavalkoiset kuvat oli kyllä vähän pelottavia, itse muistan pelänneeni tuolloin pienenä lapsena kuvaa tuhkarokkoa sairastavasta pienestä lapsesta.
Myös mummolassa olleet "Merten salaisuudet"-lehdet 1970-luvulta oli vähän pelottavia kun niissä oli se punapipoinen mies.
Nykyään olen päässyt tuhkarokkokuva-traumasta yli, opiskelen nykyään sairaanhoitajaksi. :D
N26
Vierailija kirjoitti:
En varsinaisesti lukenut, mutta pienenä sain lahjaksi kirjan jonka nimi oli joku "faaraon hauta". Vanha punainen kirja. En uskaltanut koskaan edes koskea siihen kirjaan koska uskoin joutuvani jonkun egyptiläisen kirouksen uhriksi tai jäisin ikiajoiksi jumiin jonnekin hautakammioon eikä kukaan löytäisi minua :D Pyysin aina muita liikuttamaan sitä jos paikkaa piti vaihtaa. Aikuisenakin nyt kymmenien vuosien jälkeen vähän epäilyttää koskea siihen kirjaan jos ikinä saan sitä enää käsiini, niin naurettavalta kuin se kuulostaakin.
Populaaritiedekirja, jossa kerrotaan Tutankhamonin haudan löytämisen tarina. Luin sitä lapsena yhä uudestaan ja uudestaan ja se herätti minussa pysyvän kiinnostuksen arkeologiaan ja egyptologiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsena, mutta teininä kun ysärillä alienit olivat muotia ,luin JOKAISEN ufokirjan minkä käsiini sain ! Yhden kannessa oli kamala alienin naama , en muista kirjoittajaa mutta kirjan nimi taisi olla "vierailijat", kertoi tavallisen perheenisän abduktiokokemuksista. Tämä vuoksi sitten syyspimeällä ahdisti viedä koiraa ulos, kyttäsin jatkuvasti taivaalle ja samoin ikkunoista ulos katsominen iltaisin pelotti! Olin varma, että kohta minut siepataan ja tungetaan tavaraa perseeseen.
Kuulostaa Whitley Strieberin kirjalta Communion. Mies oli melko tunnettu kirjailija, joka alkoi saada outoja kokemuksia ja tuli siihen tulokseen, että häntä oli lapsesta asti siepattu ja että se oli periytynyt hänen lapsilleenkin. Tästä on tehty tv-elokuvakin.
(Mutta jos luette myös John Mackin kirjan abduktiotapauksista, siinä on muita samantyyppisiä tarinoita, joista osasta voi suoraan päätellä, että kyse on hyväksikäytön peitoksi syntyneistä valemuistoista.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista kirjoittajaa, enkä kirjan nimeä. Siinä oli kummitusperhe, tyttö oli aave joka jahtasi itkien vesiastiaansa voidakseen peseytyä ja tytön pikkuveli oli kiljuva pääkallo ja äiti oli noita.. Lukeminen jäi kesken ja traumat tuli!
Pelastakaa kummitukset? Muistan lukeneeni tämän mukulana, kun sain kasan äitini vanhoja kirjakerhosta tmv tulleita kirjoja. Kieltämättä vähän silloin kuumotteli. Kirjasta en kyllä enää muista kuin sen, että siinä mainittiin suomalainen, kannelta soittava kummitus. :D
Olisiko kirjakerhon nimi ollut Fantti tms? Kuuluin siihen itse esiteininä ja mm. tuo kirja sieltä tuli. Olin jo sen verran lukenut (heh), että itse pidin kirjaa äärimmäisen hauskana, siinähän sympaattisesti pelastettiin kummituksia, jotka olivat sympaattisia tapauksia. Noitaäiti etenkin rakasti pientä Hubertus (toiv muistan nimen oikein) kummitusta, vaikka ei poika oikein osannut kummitella, löyhkän sijaan tuoksui kukilta ja ektoplasmakin oli vaaleanpunainen... Samasta kirjakerhosta tuli myös Cooperin kirja "Yllä meren, alla maan" tai jotain, joka kuulunee sarjaan pimeys nousee. Pidin silloin kirjaa tosi hyvänä ja olen vasta aikuinena lukenut aiemmat osat. Tuli myös kirja, jotain silta yli toiseen maahan tms. joka oli tosi satuttava kertomus pojasta, joka ystävystyi naapurin tytön kanssa, joka kuoli. Kamala miten tämä nostaa muistoja!
Monet ovat maininneet Huumeasema Zoon, itsellenikin se oli kamala kokemus. Nuoret, jotka rakastuivat toisiinsa ja yhtenä yönä tyttö herää siihen, että mies, joka on antanut nuorille yöpaikan, jota luullaan ystäväksi, onkin sängyssä tytön poikaystävän kanssa, koska poika haluaa huumeita...yhyy! Samoin kuvaukset refloista (juu tästä kirjasta opittu sana, käytetäänkö tätä enää edes), joita kokivat, kun yrittivät huumeista eroon. Onneksi tähänkin kai nykyään on paremmat lääkkeet.
No tätä voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta muista kirjoista toisella kertaa!
Sen kummituksen nimi oli Hubert. Kirja ei ollut ollenkaan pelottava.
Vierailija kirjoitti:
Melkein kaikki jo mainitut kirjat sekä sarjakuva Hiroshimasta... muistan vieläkin kohtauksen jossa jonkun iho sulaa pois.
Hiroshiman poika. Luin sitä 80-luvulla teininä pahimman atomipommipelon velloessa ja kuvittelin, miten omalle perheelle voisi käydä niin. Poikahan mm. näki perheenjäseniensä kuolevan romahtaneen talon alle puristuksiin. Toinen traumatisoiva asia siinä oli, että perheenjäsenet kumauttelivat toisiaan surutta nyrkillä päähän. Myös Raymond Briggsin ydinlaskeumasarjis Minne tuuli kuljettaa oli kamala. Siin seurattiin yksinkertaista vanhaa pariskuntaa, joka yritti selviytyä ydinkatastrofin jälkeen ja menehtyi säteilyvaurioihin. Leppoisaa luettavaa atomipommisukupolven pikkuväelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noidan käsikirja. Olin liian pieni (ekaluokkalainen?) ja lisäksi serkut vielä pelottelivat sillä. Vieläkin puistattaa ajatella ja kuvat painuneet tarkkana muistiin, vaikka olen jo kolmikymppinen perheenäiti.
Höh, ei ainakaan tuosta pienestä lähikirjastosta löytynyt Aaveiden Atlantista eikä pari muutakaan mielenkiintoista, tässä ketjussa mainittua kirjaa, liekö niin vanhoja että ajat sitten poistettu valikoimista! :( Pöh.
Herra Jackin Salattu Huone. Kesälomalla sukulaisten luona valitsin tämän kirjan umpimähkään, olin kysynyt tädiltäni luvan ottaa luettavaa eikä kukaan kysynyt minkä kirjan otin, puun alla sitten luin silmät suurina yksityiskohtaisia raiskauskuvauksia! Olin 13. Suurin osa hyllyn kirjoista oli muuten tyyliin Kaari Utriota, tiedä mistä tuo kirja oli sinne ilmestynyt...
Vierailija kirjoitti:
Höh, ei ainakaan tuosta pienestä lähikirjastosta löytynyt Aaveiden Atlantista eikä pari muutakaan mielenkiintoista, tässä ketjussa mainittua kirjaa, liekö niin vanhoja että ajat sitten poistettu valikoimista! :( Pöh.
"Aaveiden Atlantis" :DDDDDD
Tripodien aika, tosi pelottava.
Vierailija kirjoitti:
"Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla."
Mummolassani oli muutama kappale tätä sarjaa! Muistelen itsekin että niissä olisi ollut vähän surullisia tai muuten erikoisia tarinoita, muistaakseni tarinat olivat aika lyhyitä. Olikohan jossain näistä kirjoista sellainen tarina, jossa oli köyhä tyttö, jolla oli risainen mollamaija, ja rikkaan perheen tyttö, jolla oli hieno uusi nukke. Sitten rikkaan perheen tyttö antoi hienon nukkensa tuolle köyhälle tytölle kun köyhä tyttö oli menettänyt mollamaijansa, ja köyhä tyttö kysyi epäuskoisena: "Minulleko?"
Oliko nuo kirjat tosiaan sinikantisia ja niissä oli kannessa myös kuva, esim. yhdessä kirjassa oli muistaakseni värillinen kuva, jossa oli kaksi lasta talvisessa maisemassa, toisella lapsella oli kirkkaanpunainen pipo?
En ole se, jota lainasit, mutta joo, sinikantisesta kirjasarjasta oli kyse. Meilläkin tätä sarjaa oli. Ja nyt kun sanoit, niin minullekin on jäänyt mieleen kuva jostain kirkkaanpunaisesta piposta ja talvimaisemasta, voiko olla tottakaan :-) !
Tarinat eivät kyllä tainneet olla kovin kummoisia, tylsiä ehkä ennemminkin. Mutta ne kuvat. Olivat jotenkin... kiehtovia, sellaista 50-60 luvun onnea ja vaurautta ja perheidylliä uhkuvaa amerikkaa (näin jälkeenpäin kuvailtuna). Niitä tuli selailtua, ei niinkään itse kertomuksia.
Alue: Aihe vapaa
Olisiko kirjakerhon nimi ollut Fantti tms? Kuuluin siihen itse esiteininä ja mm. tuo kirja sieltä tuli. Olin jo sen verran lukenut (heh), että itse pidin kirjaa äärimmäisen hauskana, siinähän sympaattisesti pelastettiin kummituksia, jotka olivat sympaattisia tapauksia. Noitaäiti etenkin rakasti pientä Hubertus (toiv muistan nimen oikein) kummitusta, vaikka ei poika oikein osannut kummitella, löyhkän sijaan tuoksui kukilta ja ektoplasmakin oli vaaleanpunainen... Samasta kirjakerhosta tuli myös Cooperin kirja "Yllä meren, alla maan" tai jotain, joka kuulunee sarjaan pimeys nousee. Pidin silloin kirjaa tosi hyvänä ja olen vasta aikuinena lukenut aiemmat osat. Tuli myös kirja, jotain silta yli toiseen maahan tms. joka oli tosi satuttava kertomus pojasta, joka ystävystyi naapurin tytön kanssa, joka kuoli. Kamala miten tämä nostaa muistoja!
Monet ovat maininneet Huumeasema Zoon, itsellenikin se oli kamala kokemus. Nuoret, jotka rakastuivat toisiinsa ja yhtenä yönä tyttö herää siihen, että mies, joka on antanut nuorille yöpaikan, jota luullaan ystäväksi, onkin sängyssä tytön poikaystävän kanssa, koska poika haluaa huumeita...yhyy! Samoin kuvaukset refloista (juu tästä kirjasta opittu sana, käytetäänkö tätä enää edes), joita kokivat, kun yrittivät huumeista eroon. Onneksi tähänkin kai nykyään on paremmat lääkkeet.
No tätä voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta muista kirjoista toisella kertaa!