Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Huh huh. Sain traumoja pelkästään tämän ketjun lukemisesta, 3 ekaa sivua riitti :-o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläasteella oli pakko lukea äidinkielen opettajan käskystä Anne Frankin tarina. Kirja oli kamala ja koko ajan oksetti, kun luin sitä. En käsitä miksi se piti luetuttaa niin nuorena. Lopulta oli pakko ohittaa sivuja pikaselauksella, koska en pystynyt enää nukkumaan ahdistuksen takia. Toinen kirja yläastevuosilta oli Nancy. Sen tosin luin vapaaehtoisesti, koska kaveritkin luki sen. Noista kirjoista jäi semmoinen paha tunnemuisto, etten tänäkään päivänä halua lukea elämänkertoja tai tositapahtumiin perustuvia kirjoja.
En jaksa koko ketjua kahlata läpi, mutta tässä vähän vainhempaa muistelua.
- Pessi ja Illusia oli jotenkin karmiva tarina lukin takia ja kun illusia menetti siivet.
- Piilomaan pikkuaasi oli todella pelottava pikkukakkosessa luettuna
- Mestaritontun seikkailut - en edes muista koko kirjasta mitään paitsi sen että oli kamala :D
Astrid Lindgrenin Saariston lapset. Se kohta, jossa luullaan, että Laivuri on raadellut lampaita ja Nisse meinaa ampua Laivurin! En vieläkään (nelikymppisenä) pääse tämän kohtauksen yli kuivin silmin. Eikä pidä unohtaa Jokkea ja prinssi Moosesta. Nyyh. :''(
Raamattu. Sitä kun tuputettiin totuutena, kaikenmaailman ristiinnaulitsemista, maailmanlopun ennustuksia ja helvetillä pelottelua pienelle lapselle. Ateisti musta tuli mutta pelkoja jäi :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stephen Kingin "Se", molemmat kirjat noin kymmenenvuotiaana, parin vuoden päästä kaverin kanssa elokuvat päälle.
Minulla on nykyään koulrofobia, mutta tekisi silti mieli mennä katsomaan uutta Se-elokuvaa. Vaikeita päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Pikku Prinssi. Siis mitään pelottavaahan siinä ei ole, mutta se on todella omituinen ja umpitylsä kirja, jota oli pakko alakoulussa lukea. Olen aina lukenut paljon, mutta tuo ylistetty lastenkirja on kyllä ihan turhake.
Pelkäsin pienenä baobab-puita, ja järkytyin saadessani tietää niitä olevan oikeasti olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaisesti lukenut, mutta pienenä sain lahjaksi kirjan jonka nimi oli joku "faaraon hauta". Vanha punainen kirja. En uskaltanut koskaan edes koskea siihen kirjaan koska uskoin joutuvani jonkun egyptiläisen kirouksen uhriksi tai jäisin ikiajoiksi jumiin jonnekin hautakammioon eikä kukaan löytäisi minua :D Pyysin aina muita liikuttamaan sitä jos paikkaa piti vaihtaa. Aikuisenakin nyt kymmenien vuosien jälkeen vähän epäilyttää koskea siihen kirjaan jos ikinä saan sitä enää käsiini, niin naurettavalta kuin se kuulostaakin.
Vierailija kirjoitti:
Joku kirja kasarin alkupuolella kirjoitettu kirja, jossa poika hakee siviilipalvelukseen (siihen aikaan piti vielä hakea ja saada lautakunnalta päätös), mutta se hylätään ja määrätään armeijaan. Sitten se muistaakseni hukuttautuu, kun ei kestä olla siellä. Muistaako joku tällaista kirjaa? Oli hyvin surullinen.
Hellevi Salmisen Sivari. Oli tosiaan hyvin surullinen kirja. Itselle hyvin mieleenjäävä lukukokemus, koska en ollut näitä asioita juuri ajatellut. Jussin ja Timin ystävyys oli mielestäni hyvin kauniisti ja silti realistisesti kuvattu. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin lapsena todella paljon, koko ajan piti olla kirja kädessä. Sitten lomalla tädin luona loppui omat kirjat kesken ja lainasin kirjahyllystä. Tiikerityttö, tiikerisilmä tai joku sellainen? Nimen perusteella odotin tosiaan kirjan olevan lastenkirja. Joku viidakkoseikkailu. Eipä ollut ei.
Kirjassa kerrotaan, miten tyttö on 6-vuotiaana pahoinpidellyt pienempää lasta, en muista oliko jopa tappanut. Kantavana ideana siinä taisi olla, miten pääsi sitten johonkin erityisesikouluun tms, jossa empaattinen opettaja otti tytön siipiensä suojaan. Siellä esikoulussa mm. kaivoi akvaariokaloilta silmät päästä. Tyttö asui isänsä luona, en muista miksei äiti ollut kuvioissa. Isän veli pääsi vankilasta ja muutti näiden luokse. No sepä olikin sitten pedofiili ja kun ei yhdyntä onnistunut niin eikun leipäveittä kehiin jne.
Todellakaan ei ollut 10-vuotiaalle sopiva kirja. Olin jo silloin itse niin hölmö, etten osannut lopettaa kirjoja kesken. En tajua, miksi täti antoi mun lukea sen. Ilmeisesti ei lapsettomana ihan ymmärtänyt ikääni? Jäi traumat kyllä ja edelleen silloin tällöin palaa mieleen.
Luin justiin tämän loppuun. Se on Torey Haydenin One Child ja jatko-osa on Tiger's Child. Suomeksi ne myydään näköjään yhtenä niteenä Tiikerin lapsi. Rakastan Torey Haydenin kirjoja, vaikka niissä onkin aika kurjia juttuja. Mutta on kiva lukea siitä, kun huonosti kohdelluilla lapsilla alkaa mennä paremmin Toreyn opetuksessa.
Itseäni ei muuten jostain syystä pelottanut lukea noita Goosebumps ja Nightmare Room -sarjoja, vaikka olinkin aika arka lapsi. Toisaalta taisin lukea niitä vasta 12-15-vuotiaana.
Mä myös luin tuon Tiikerin lapsen joskus 11-vuotiaana. En varsinaisesti järkyttynyt. Luin myös paljon kotimaista kaunokirjallisuutta, jossa oli kaiken maailman runkkausjuttuja. Olin sellainen lapsi, joka luki kaiken, mitä löysi ja mummo oli kuulunut kirjakerhoon, että niitähän sit löytyi. Myöhemmin olen ajatellut, että kaikkea ei ois tarvinnut silloin lukea...
Vierailija kirjoitti:
Grimmin sadut. Olisinkohan ollut ihan ekaluokkalainen kun luin kummitädin luona. Kauhean raakoja satuja. Pahin oli satu sisaruksista, jotka joutuivat palvelustytöksi sarjamurhaajalle ja joiden piti varjella taikamunaa tahroilta. Kun he tutkivat taloa ja avasivat oven huoneeseen, jossa oli paloiteltuja ihmisiä, he kauhistuivat ja muna putosi ja tahriutui vereen, eikä tahroja voinut puhdistaa ja tytöt kukin vuorollaan päätyivät tapetuksi. Paitsi sisaruksista viisain, joka älysi kätkeä munan talteen ennen kuin alkoi tutkia taloa.
Noita ei missään nimessä voi pitää lasten satuin.
Eiväthän ne millään muotoa lasten satuja olekaan, alkuperäiset Grimmit. Luettiin mekin silti niitä iltasaduiksi, sen jälkeen kun oltiin vuosikaudet luettu valtavasti kaikkea muutakin. Lapset osasivat asennoitua oikein irtopäihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan, että Piilomaan pikku aasi oli pelottava tai ahdistava, mutten enää muista miksi ja kuka siinä oli pahis? Jokin velho tai muuli?
Mukkelis Muuli oli pahis
Vierailija kirjoitti:
Tuli jotenkin mieleen kirjaston lastenosastolle eksyneet (googletin tätä aika kauan... :D) Otavan signal-sarjassa julkaistut nuortenkirjat. Näköjään jossain hesarin jutussa on arvioitu näitä synkiksi ja raadollisiksi kirjoiksi teineille... Itsehän luin näitä sitten kutosluokkalaisena!
Oli melko traumatisoivaa lukea kirja esimerkiksi uudenvuoden juhlinnasta, missä huumesekoilut johtaa siihen että joku nisti ampuu konetuliaseella koko juhlaporukan ja itsensä. Kirja loppuu siihen. Toinen oli joku ihme pervo hymypoika-leffan tyyppinen kirja, missä oli jotain ei-julkiseksi tarkoitettujen valokuvien leviämiseen liittyvää ja tapahtumaketju johti jonkun päähenkilön itsemurhaan.
Ainoan sarjan kirjan jonka muistan nimeltä on Hepo. Siinä kaksi jotain narkkariteiniä yrittää selviytyä elämästä ylipäänsä ja tässä opuksessa oli sitten sitä raadollisesti kuvattua nistiarkea, ei-toivottuja raskauksia ja vähän hepatiittia mausteena.Huh huh, olin ihan järkyttynyt aina kun jonkun noista kirjoista sain loppuun ja eikun vaan hakemaan seuraavaa. MIKSI ne oli lastenosastolla?!?!
Tälle komppi! Samaan sarjaan kuuluva, oma traumani tuli kirjasta Liian lyhyt hame. Siinä kuvataan piinallisen tarkasti raiskausta ihan alkusivuilla, oli aika rankkaa tekstiä 9-10-vuotiaalle. Muistan lukeneeni edellisen kirjoittajan mainitseman Hepo-romaanin myös sekä muita sarjan kirjoja. Vieläköhän näitä kirjastosta löytyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsena, mutta teininä kun ysärillä alienit olivat muotia ,luin JOKAISEN ufokirjan minkä käsiini sain ! Yhden kannessa oli kamala alienin naama , en muista kirjoittajaa mutta kirjan nimi taisi olla "vierailijat", kertoi tavallisen perheenisän abduktiokokemuksista. Tämä vuoksi sitten syyspimeällä ahdisti viedä koiraa ulos, kyttäsin jatkuvasti taivaalle ja samoin ikkunoista ulos katsominen iltaisin pelotti! Olin varma, että kohta minut siepataan ja tungetaan tavaraa perseeseen.
Vierailija kirjoitti:
Tiitiäisen satupuu ja kaikki muumit (vanhat ja uudet). Ei noita oikeasti ole tehty lapsille.
Sama fiilis kuin jossain sisustusohjelmassa tehty lastenhuone: keinotekoinen, ankea, iloton, esitetään parempaa ihmistä muille...
Minä ja lapsenikin ovat rakastaneet Tiitiäisen satupuun runoja.
Kyllä ne ovat ensisijaisesti lapsille suunnattuja. Hyvässä lastenkirjallisuudessa on kuitenkin monia tasoja ja yksi on usein aikuisille.
Esim. Astrid Lindgrenin kirjoissa on paljon huumoria, joka aukeaa lähinnä aikuisille, esim. Eemelin isän sairaalloinen saituus jne.
Kunhan Helen tulee (Mary Downing Hahn) oli kammottava, kun luin alakoululaisena.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan Helen tulee (Mary Downing Hahn) oli kammottava, kun luin alakoululaisena.
Oiii minä rakastin tätä kirjaa <3 Saisipa sen jostain
Keskiyön kummitusjuttuja -niminen nivaska, jonka muistaakseni pappani osti minulle kun olin ehkä 9v. Ainakin juttu jostain päättömästä lappalaisesta kummitteli (no pun intended) pitkään mielessäni, enkä nukkunut kirjan lukemisen jälkeen varmaan kuukauteen kunnolla.
Tuija Lehtisen Siivet varpaiden välissä. Olin 12-vuotias, ja järkytyin siitä, kun yksi kirjan henkilöistä teki itsemurhan. Itkeskelin asiaa montaa päivää.
Muuten rakastin Lehtisen kirjoja, tuo kirja olisi ehkä kannattanut lukea 1-2 vuotta myöhemmin.
Luin justiin tämän loppuun. Se on Torey Haydenin One Child ja jatko-osa on Tiger's Child. Suomeksi ne myydään näköjään yhtenä niteenä Tiikerin lapsi. Rakastan Torey Haydenin kirjoja, vaikka niissä onkin aika kurjia juttuja. Mutta on kiva lukea siitä, kun huonosti kohdelluilla lapsilla alkaa mennä paremmin Toreyn opetuksessa.
Itseäni ei muuten jostain syystä pelottanut lukea noita Goosebumps ja Nightmare Room -sarjoja, vaikka olinkin aika arka lapsi. Toisaalta taisin lukea niitä vasta 12-15-vuotiaana.