Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Luin Nancyn ensimmäistä kertaa n. 12-vuotiaana, oli aika karu lukukokemus sen ikäiselle tytölle. Jäi kummittelemaan mieleen pitäksi aikaa. Aikuisena ostin kirjan itselleni mutta laitoin kiertoon kun alkoi ahdistaa pelkkä kirjan näkeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Richard Adamsin "Ruohometsän kansa". Lastenhyllyssä, kannessa pupuja, ja vielä tosi paksu kirja - tietysti kahdeksanvuotias lukutoukka, joka ei saanut kirjoista kyllikseen halusi lainata sen! Se tosin ei ihan traumatisoinut, sai vain surulliseksi ja tarinan epäoikeudenmukaisuudet tosissaan pahoittivat mielen. Kirja on omassa kirjahyllyssä nykyään, sen verran hieno tarina.
Traumoja tuli mustavalkoisilla piirroksilla kuvitetusta "Kuu paistaa, kuollut ajaa" -kummitustarinakirjasta. Tai niistä kuvista. En löytänyt netistä pahinta, jossa kertomuksessa piika kävelee kylän halki yksinään talviyönä ja hänen edelleen äkkiä ilmestyy kaksi miestä. Äkkiä miehet kääntyvät katsomaan piikaa - eikä heillä ole ollenkaan kasvoja. Kuva tietysti on juuri tästä hetkestä. :'D
Sarjisosastolta kaivoin kymmenvuotiaana aikuisten sarjakuvia. "Mustat sivut" oli aika hirveä, kaikkine graafisine kuolemaan ja ruumiinvammoihin liittyvine yhdensivuntarinoineen. Pakko oli aina omasta inhotuksesta huolimatta uudestaan ja uudestaan kaivaa se esiin ja mennä jonnekin nurkkaan lukemaan sitä salaa, jotta kirjaston tädit eivät huomaisi että yksi pikkutyttö ei lukenutkaan Asterixeja... :'D
http://cdn.ksml.fi/incoming/w12hcd-1906909.jpg/ALTERNATES/FREE_1140/190…
(Ja sitten oli suomalainen sarjislehti "Kannus", jossa oli aikuisten sarjakuvia, vähemmän raadollista kuolemaa - ja varsin graafista seksiä. En traumatisoitunut siitä, mutta sain ehkä vähän turhan aikaisin eli juuri kymmenvuotiaana käsityksen siitä, miten monimuotoista erotiikka ja pornografia voivatkaan olla... :D )
Noidan käsikirja
"Useimmat 1980-luvulla syntyneet ovat lukeneet noin 8-9-vuotiaana 189 sivuisen Noidan käsikirjan (ensimmäinen painos 1979) kannesta kanteen. Nykyisin lapsettomatkin, 1980-luvulla syntyneet aikuiset ihmiset ostavat tätä lastenkirjaa nettihuutokaupoista 50-90 eurolla, koska se on lapsena tehnyt heihin niin suuren vaikutuksen. Sitä muistellaan pelottavimpana kirjana ikinä ja ihmetellään miksi tämä kirja on ollut lainattavissa kirjastoiden lastenosastoilla...
Monet näkivät kirjasta painajaisia. Jotkut kertovat säilyttäneensä kirjaa nurinpäin, koska pelkäsivät niin paljon kannen pääkalloa."
https://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/lue/2013/09/noidan-kasikirja
Minua pelottivat "henkimaailman" hahmot ja asiat, kuten mm stephen kingin uinu uinu lemmikkini. Ja perus "kauhutarina" kirjat, joissa oli lyhyitä nuorille osoitettuja kauhunovelleja. En muista näiden kirjojen nimiä.
Sen sijaan veljeni leijonamieli ei ikinä avautunut minulle "ahdistavana" kirjana, vaikka jo nuorena luin sen. Pidin sitä surullisena joiltain kohtaa, jännittävänäkin, mutta pääosin toivoa antavana tarinana elämän ja rakkauden jatkumisesta ja tuonpuoleisen kuvauksena ei-pelottavana vaan käsiteltävänä ja hyvin ymmärrettävänä, inhimillisenä.
Ehkä syynä on se, että jo pienenä menetin hieman kirjan tapausta vastaavaan kuolemaan läheisen serkkuni.
Vieläkin kirja on minusta kauneimpia ja lohduttavimpia kirjoja.
Pelkäsin lapsena Thomas brezina-kielletyn oven takana kirjan kantta. En uskaltanut edes ajatella kirjan lukemista, kun kansi sai minut jo pelon valtaan. Yritin kaveriltani sitten kysellä millainen kirja oli hänen luettuaan sen. Ei kuulemma ollut pelottava. En ole vieläkään kirjaa lukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla.
Muistan hyvin.
Ahmin niitä hullulla innolla. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että kasvuni täysin boheemissa taiteilijakodissa sai minut vaikuttumaan noin kymmenvuotiaana tämänkaltaisesta vahvasta moralismista.
Rakastin näitä tarinoita. Niiden kautta hain elämän sääntöjä, koska muuten ei ollut mitään.
Totta kai olen varttuntut täyspäiseksi ihmiseksi ja pidän nykyään kertomuksia vastenmielisinä ja todella outona uskonnollisena propagandana. Mutta silloin tarvitsin tätä. Joku maalaistäti oli kirjat tuonut. Ei totisesti vanhempieni ostoksia :D
Mutta tämä todisteena siitä, että ei fiksun eikä tyhmemmänkään lapsen lukemisia tule rajoittaa. Kyllä asiat suodattuvat ajan myötä ja kaikki mielen liike on hyväksi.
Marilyn Mansonin helvettiin ja takaisin oli aika mielenkiintoinen lukukokemus 11-vuotiaalle. Muistan vielä, kun se jouduttiin erikseen tilaamaan kyseiseen kirjastoon missä sitä ei silloin ollut. Kävimme sen sitten isäni kanssa lainaamassa. Isäni ei varmasti oikein tiennyt minkälaisesta kirjasta on kyse. Luuli varmaan joksikin dekkariksi. Kyllä kirjastovirkailija vähän pitkään minua katsoi. Ei äitinikään paljoakaan kirjaan reagoinut. Taisi vähän sanoa, ettei nyt ihan sopiva kirja minulle. Luin sitä sitten puoliksi salaa iltaisin. Kirja oli todella kovia kokenut ja sivuja puuttui paljon. Kirjasta ei jäänyt oikein mitään mieleen ja en ymmärtänyt siitä paljonkaan. Siinä mielessä en onneksi traumatisoitunut. Toisaalta kirjan lukeminen tuntui oudolta ja selasinkin lopun sitten nopeasti läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Hanhiemon satukirja tms, jossa lastenloruja kuvineen. Mm. Koiranpennuilta leikatut hännäntupsut jätti traumat. Sekä takassa ollut tyttö, rikki mennyt Tyyris tyllerö, jne.
Hanhiemoa en lapsena lukenut, mutta juuri käydessäni eräässä päiväkodissa osui silmään ja hieman selailin. Esim. nuo häntätupsut, siis mitä ihmettä? Ajattelin että häntäkarvoja, mutta kuvottava kuvitus paljasti että lihoineen luineen päivineen... "Niistä on pienet pojat tehty." Ja se loru missä kaiketi mentiin kylään mutta lähdettiin äkkiä pois koska isäntä oli musta eikä suostunut rukoilemaan. Nice.
Ennen, ei niin kamalan kauan sitten oli Suomessakin tapana typistää tiettyjen koirarotujen hännät. Typistäminen oli juuri sitä, että vastasyntyneiden pentujen hännät katkaistiin. Sellaisia "häntätupsukoita" siis.
Gary Jenningsin kirja Marco Polo. Olin ehkä 14 kun tuon luin, tykkäsin historiallisista kirjoista. No oli siinä historiaa mutta myös seksiä oli joka välissä ja monet kohtaukset suorastaan kuvottavia. Käykääpä lainaamassa huviksenne, mulle riitti kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stephen Kingin SE:n ryhmäseksikohtaus. Luin sen 11-vuotiaana, enkä silloinkaan tajunnut että miten ihmeessä sen tytön painaminen poikaporukalla pelasti heidät. Se oli todella outo skene. Maaginen lapsivagina.
En tajua nykyäänkään, tai ehkä vielä vähemmän. Tuli vähän sellainen olo, että King koitti uransa huipussa kuinka pitkälle voi mennä ilman että joku yskäisee vieressä...
Tuo on mielestäni muuten Kingin paras kirja.
Off topic tässä ketjussa, mutta kyllä parasta Kingiä ja paras kirjasarja kaikista on Musta Torni-sarja. Kun sen sai loppuun jäi pitkäksi aikaa tyhjä tunne, että mitä tässä enää lukee, kun mitään tuon veroista ei varmaan käsiinsä enää saa.
Noin 11- tai 12-vuotiaana kaverini oli lainannut kirjastosta jonkin aikuisten kirjan. En muista enää sen nimeä. Kirja oli todella sopimatonta luettavaa lapselle. Lueskelin sitä vähän kohdasta, jossa äiti ja nuori tytär ovat pysähtyneet / heidät on pysäytetty / heidän autonsa on mennyt rikki jollakin syrjäisellä tiellä ja väkivaltainen raiskaaja on äidin kimpussa. Tilannetta kuvataan tytön näkökulmasta. Hän on päässyt pakoon ja seuraa tilannetta metsästä piilosta. Muistan, että lueskellessani kirjaa radiosta kuului Everything But The Girlin Missing-kappale, ja kappale on ikuisiksi ajoiksi leimautunut mielessäni kirjan raiskauskohtaukseen. Vielä näin vuosin ja vuosin jälkeenkin kappaleesta tulee hieman epämukava olo, jos sen satun vielä jossain kuulemaan. :P
Myös Pienen merenneidon alkuperäinen versio oli aika ahdistava. Lopussa merenneidon kohtalona on muuttua meren vaahdoksi kolmensadan (?) vuoden ajaksi, koska hän ei voittanut prinssin rakkautta tjsp. Loppu on todella haikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liian aikaisin luettu Henry Millerin Kauriin kääntöpiiri... oli kuin moukarinisku päähän. En suosittele alaikäisille.
Sama täällä.
Otin sen vähän vaivihkaa kotini kirjahyllystä ja en silloin (ehkä 13-vuotiaana) oikein ymmärtänyt kaikkea mistä on kyse. En varmaan olisi ottanutkaan, ellei äitini olisi erikseen kieltänyt ottamasta sitä kirjaa :D
Tarpeeksi kuitenkin ymmärsin saadakseni sydämen tykytyksiä ja epämääräisen epämiellyttävyyden tunteen.
Traumoista en silti puhuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mestaritontun seikkailut aiheuttivat unettomia öitä n. 8-vuotiaana.
Heh, nyt kun aikuisiällä olen vilkaissut kirjaa, niin tylsempää, pitkäveteisempää jollotusta saa hakea -- eikä löydä.
Niin se mieli kehittyy.
Olin tosi kova lukemaan lapsena ja olen vieläkin. Voi kumpa kaikki ymmärtäisivät lukemisen merkityksen psyyken vahvistajana ja tietysti ihan konkreettisesti sanavaraston ja koulumenestyksen promoottorina.
Lapselle annettu vartti päivässä lukemista poikii kaikkea hyvää moninkertaisesti.
Muistatko mikä Mestaritontun seikkailuissa pelotti sinua? Olen vain utelias, kun itse pidin kovasti kirjasta lapsena ja muistaakseni pidin siitä myös aikuisena (tosin kirjan lukemisesta on jo aikaa). Minä sanoisin eniten traumoja aiheuttaneeksi kirjaksi Nicky Cruzin teoksen Juokse poika, juokse, jonka luin 6-vuotiaana. Luin lapsena paljon - tuo olisi saanut jäädä lukematta...
En muista tai en osaa ainkaan sitä analysoida.
Jokin yleisen synkkä ja pelottava tunnelma. En muista yksityiskohtia ja tuskin ne detaljit minuun enää vaikuttaisivat mitenkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa ollut mielenkiintoisia juttuja! :) Ajattelin ensin säästyneeni itse traumoilta, mutta sitten niitä alkoikin pulpahdella mieleen...!
Eka traumaattinen kokemus on lasten kuvakirjasta, joka lainattiin kirjastosta. Olen ollut alle kouluikäinen, enkä muistaakseni itse edes valinnut kirjaa, vaan äitini löysi sen hyllystä ja todennäköisesti oletti sen kirjailijan perusteella olevan hyvä, tarkistamatta sitä sen tarkemmin. Kyseessä oli siis Astrid Lindgrenin Hirmu-Niilo (tällainen: https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1945883 - Googlen kuvahaulla löytyy myös kuvitusta jonkin verran). Taustana vielä, että olen aina pitänyt lukemisesta ja vanhempanikin ovat kannustaneet lukemaan, mutta minulla on aina ollut taipumusta jämähtää tiettyihin suosikkeihin. Äiti on siis tässäkin varmasti ihan hyvällä asialla ollut, yrittäessään johdattaa minua uusien kirjojen pariin, mutta tällä kertaa meni pieleen. Pelkäsin tarinaa aivan käsittämättömän paljon - en edes muista tarkkaan, miten juoni meni. Työnsin jopa kirjan mielestäni, ja se palasi rytinällä tajuntaan vasta vuosia myöhemmin, kun sattumalta näin sen toisessa kirjastossa. Muistin kauhun tunteeni ja selailin kirjaa silloinkin, myöhäisteini-ikäisenä, mutta en edelleenkään muista mitä siinä tapahtui :S Uskoisin Hirmu-Niilon olleen kertomuksessa aave tai muu pahantahtoinen olento, jolla peloteltiin lapsia. Lisäpelottavuutta toi lapsen mielelleni vielä se, että tarinan lopussa lapset oikein uhmasivat olosuhteita ja kutsuivat Hirmu-Niiloa pimeällä metsätiellä tai vastaavaa. Hrrr, oli kamalaa! :S :D
Toiseksi, kaikki lapsille suunnatut kauhutarinat. Siis aivan KAIKKI. Täällä paljon puhuttua Noidan käsikirjaa en ole ikinä nähnytkään, mutta koulun kirjastossa ja luokkalaisillani oli joitakin koottujen kauhutarinoiden kirjoja. Halloweenina niitä lisäksi saatettiin kuunnella levyltä, joko kavereiden synttäreillä tai ihan opettajan toimesta tunnilla. Olin aivan kauhusta kankea - tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että minulla on aina ollut vaikeuksia olla, ja varsinkin nukkua, yksin pimeässä. Myöhemmin tilalle ovat tulleet leffat ja muut visuaaliset pelottelun välineet (lienee sanomattakin selvää, että en katso kauhuelokuvia...!), enkä oikeastaan teini-iän jälkeen ole hätkähtänyt luettua. Ahdistusta, surua, inhoa ja muuta negatiivista saatan kyllä tuntea, mutta nämä tuntemukset tulevat harvoin enää uniin asti niin kuin lapsena. Hyi että kaikkia kertomuksia vihreistä kourista, kierivistä päistä, päättömistä olennoista... Varsinkin muistuu mieleen kerta, jolloin luokassa kuuntelimme kummitustarinaa, jonka juoneen jotenkin keskeisesti liittyi seinän sisään muurattu ihminen. Miten tämä on opettajan mielestä voinut olla ihan ok tavaraa 9-10-vuotiaille? :O
Edellinen jatkaa vielä! Olen ilmeisen traumatisoitunut :D
Sitten muistan erityisesti kaksi nuortenkirjaa, jotka ovat 10-12-vuotiaana pelottaneet ihan hulluna - toisessa se taisi olla tarkoituksenmukaista, toisesta en ole niin varma. 1990-2000-luvun taitteessa nuorten kauhukirjailija R.L. Stine oli suosiossa, ja kovana lukutoukkana luinkin sitten muutaman hänen Goosebumps -kirjoistaan. Muistan, että olin vähän epävarma mihin ryhdyin, sillä tiesin säikkyväni helposti - mutta yllätyksekseni kirjat eivät olleetkaan mielestäni niin hirmuisia. MUTTA. Sitten tuli hänen uusi sarjansa The Nightmare Room, ja siitä ensimmäinen kirja Älä unohda minua! sai minut taas menettämään yöuneni. Kirjassa perhe muuttaa uuteen taloon, ja ennen pitkää he alkavat unohtaa toisensa - oliko peräti niin, että perheenjäsenet katosivat yksi kerrallaan talon kellariin ja peittyivät paksuun limaan tai vastaavaa. Esiteini-ikäisenä järkytyin joka tapauksessa tästä pitkäksi aikaa!
Toisen kirjan lainasin kaveriltani, joka oli saanut sen lahjaksi jotakin kautta. En tiedä kuinka monelle kielelle kirja on käännetty, mutta kyseessä oli Margaret Buffien De magiska glasögonen. Tarinassa tyttö löytää silmälasit, ja alkaa ne päässään nähdä eri aikoihin tai ulottuvuuksiin; muistaakseni myös kuolleen sukulaisensa vielä elävänä. Kirjassa oli siis elementtejä mysteereistä ja fantasiasta, mutta ahdistavassa tunnelmassa - päähenkilö taisi suhtautua silmälaseihin jotenkin pakkomielteisesti. Lisäksi silmälasien käyttöön liittyi tarinassa voimakkaita päänsärkykohtauksia, jotka olivat minullekin migreeniin taipuvaisena tuttuja, joten kirjan ahdistavan epätodellinen fiilis liittyi mielessäni vielä tähänkin epämukavaan asiaan. En ole varma, oliko kirja tarkoitettu niin jännittäväksi kuin minä sen koin, mutta se oli siinä vaiheessa selkeästi minulle liikaa! :D
En muista, että olisin lukenut ikäiselleni sopimatonta materiaalia muuten, vaan järkyttävät tarinat ovat aina löytyneet ns. oman tasoni sisältä. Muistan kuitenkin miten yllättävää ja kuumottavaa oli, kun lukiossa pakollisten luettavien kirjojen tarinoihin liittyi aina seksiä: joskus jopa vastentahtoista, tai sen uhkaa. Toki ne olivatkin aikuisten romaaneja, mutta muistan ihmetelleeni sitä, että opettaja oli valikoinut luettavaksi niinkin rankkoja juttuja. Varmasti ymmärtäisin niistäkin tarinoista lisää, jos lukisin ne uudestaan! :D
Veljeni Leijonamieli on muuten herättänyt minussakin tunteita! Pidän siitä kirjasta erittäin paljon ja olen lukenut sen useasti - tosin en kertaakaan itkemättä. Mutta! Muistan, että kolmannella tai neljännellä luokalla opettaja luki sen luokalle ääneen ja näytti kuvia siltä osin kuin niitä oli - ja pelkäsin Katla-lohikäärmettä yli kaiken. Se kääntyi varmaankin mielessäni jonkinlaiseksi pahuuden tai pahantahtoisuuden huipentumaksi, sillä en uskaltanut katsoa kuvaa kun opettaja sen kaikille näytti!
Tulee mieleen vain Applegaten Remnants-sarja, josta taisin lukea vain pari ensimmäistä osaa, koska ne ahdistivat liikaa. Olin varmaan 13. Siinä maapalloon osui asteroidi tai jotain vastaavaa, ja osa ihmisistä pakeni avaruusaluksella. Muistan, että ihmisten oli tarkoitus olla jonkinlaisessa koomassa pitkän avaarusmatkan ajan ja ennen lähtöä heidän piti tunkea ruokintaputki kurkkuunsa. Osa kai kuoli matkan aikana. Uudella planeetalla tai jossain oli lihaa syöviä matoja, jotka kaivautuivat ihmisiin.
Muistan myös, että samanikäisenä minua inhotti lukea Häräntappoasetta.
Huomaatteko saman kuin minä?
Kun ketju kerää paljon lapsena lukeneita, ei juuri kirjoitusvirheitä näy. Lisäksi näkökulmat ovat monipuolisia ja pohdiskelevia.
Ei juuri parempia eväitä lapselleen voi antaa kuin kirjallisuuteen tutustumisen.
Matkat Dubaihin eivät totisesti korvaa tätä.
Vierailija kirjoitti:
Poliisi kertoo -kirjasarja täälläkin! Luin sitä salaa pappan kirjahyllystä. Olo oli ahdistunut niistä murhatarinoista, mutta oli vaan pakko jatkaa lukemista.
Tuo nuorten musta-keltakantinen kauhunovellikirja kuulostaa myös tutulta. Olikohan se tämä kirja, jossa hirviö vetää lapsen/nuoren mukanaan suohon. Kirjassa oli myös tarina hirvestä, jonka sisällä oli loinen. Yhdessä novellissa kiertävä joulupukki olikin murhaaja. Mikähän kirjan nimi oli, olisi kiinnostavaa lukea se uudelleen näin aikuisena.
On sama kirja, nimeä en vaan enää muista!
Hannu Salaman Juhannustanssit. Yritin lainata sitä jo 7-8-vuotiaana, mutta kirjaston täti ei antanut minun lukea sitä. Viimein 10-vuotiaana sain sen lainatuksi ja luin. Oli kyllä pettymys, olin kuvitellut nimen mukaan sitä juhannustunnelmaiseksi, hempeäksi, kuten omat lapsuuden juhannukseni kokon rätinässä olivat, mutta se olikin ankea, tylsä, bussikuskin juhannustanssireissu, jossa otettiin varpailla vauhtia naisen päällä ollessa. En ymmärtänyt miksi se kirja oli kielletty ja miksi siitä puhuttiin aina televisiossa asti. Höh. Kauan aikaa pelkäsin ajatusta lavatansseihin menosta ja juhannus oli minulta liattu.
Tuohon kohtaukseen on muuten kiinnitetty nyt viime aikoina paljon enemmän huomiota kuin silloin kirjan julkaisuaikana - syynä kirjasta tehty telkkarisarja ja uusi leffa (ei, leffassa ei ole tuota ryhmäseksikohtausta). Tuossa yksi artikkeli, mukana linkkejä muihinkin kirjoituksiin:
http://themuse.jezebel.com/about-the-gross-child-sex-scene-in-it-that-d…