Mistä moinen viha pitbulleja ym johtuu?
Niin mistä teidän vihanne johtuu. Varsinkin teillä joilla ei ole omaa kokemusta ettekä tunne todellisuudessa ainuttakaan pitbull jne rotuista koiraa henk.koht.?
Kommentit (419)
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin pitbullit, amstaffit yms on täysin laillisia suomessa ei kukaan voi estää minua pitämästä näitä koiria ja pidän. Minusta on hauskaa kuinka ihmiset tärisevät ja tuntevat pelonsekaista kunnioitusta minua ja pittiäni kohtaan. Ihan eri kuin joku kultainennoutaja jolle kaikki vain nauravat. Koirani ei ole ketään vahingoittanut muutenkaan, mutta turha tulla sörkkimäänkään tai mussuttamaan. Osaan myös kouluttaa koirani tarpeeksi hyvin joten pystyn sitä myös hallitsemaan kaikissa tilanteissa.
Pitin omistajan syvin olemus tulikin sitten siinä. I rest my case.
Todennäköisemmin kuolen puukotukseen tai liikenneonnettomuudessa nykypäivän Suomessa kuin joudun yhdenkään koiran tappamaksi.
Ei se syliin nosto mitään auta ja pelasta kun irrallaan oleva koira käy päälle. Se enemmänkin nimenomaan houkuttelee hyppäämään saadakseen kohteestaan kiinni. Ennemmin antaa koiralle mahdollisuuden paeta kuin nostaa syliin houkuttimeksi. Siis yleisellä tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin pitbullit, amstaffit yms on täysin laillisia suomessa ei kukaan voi estää minua pitämästä näitä koiria ja pidän. Minusta on hauskaa kuinka ihmiset tärisevät ja tuntevat pelonsekaista kunnioitusta minua ja pittiäni kohtaan. Ihan eri kuin joku kultainennoutaja jolle kaikki vain nauravat. Koirani ei ole ketään vahingoittanut muutenkaan, mutta turha tulla sörkkimäänkään tai mussuttamaan. Osaan myös kouluttaa koirani tarpeeksi hyvin joten pystyn sitä myös hallitsemaan kaikissa tilanteissa.
Sulla ei vaan ole vielä tullut vastaan sitä tilannetta että harhasi hallitsemisesta joutuu testiin. Eikä toivottavasti tulekaan, tai jos tulee, niin kukaan viaton ulkopuolinen ihminen tai koira ei joudu kärsimään tyhmyydestäsi. Joku linkkasi tänne kerran videon, missä jossain koirankoulutustapahtumassa neljä ihmistä yritti "hallita" kahta toisiinsa kiinni käynyttä pitbullia huonolla menestyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Niin, englanninbulldoggikin on karjakoira! Tuolla ne viipottaa karjaa paimentamassa monellakin tilalla! Chihutkin on rottakoiria. Ehe ehe, joku ei tajua eroa historian ja nykyajan välillä :D
Suomalaisetkin on poropaimenia!
Just sunkaltaiset ääliöt eivät pärjää koiran kanssa.
Bordercollie esim ei todellakaan kuulu kerrostaloon.
Siihen on jalostettu niin voimalla paimenvietti, että sen kuuluisi oikeasti olla paimentamassa. Sitten ihmetellään, kun se paimentaa siellä kerrostalossa lapsia, imuria ja ihan kaikkea. Tylsistyy ja hajoittaa paikkoja.
Sinunkaltaisesi ihmiset ottavat juurikin niitä täysin vääriä rotuja itselleen ja sitten ulisevat pitkin nettiä, kun se koira onkin " ihan pimeä".....
Koiraa otettaessa pitää AINA katsoa se mihin se on oikeasti jalostettu!
Lintukoira pärjää huomattavasti paremmin kerrostalossa kuin paimenkoira.
Ihan sama kun näkee arktisia koiria esim kuumissa maissa. Mitä järkeä on pitää Floridassa samojedeja, alaskanmalamuutteja tai huskyjä?
Ja täällä mexikolaisia karvattomia koiria, jotka palelevat kesät talvet.
Ihminen on sairas. Täysin sairas olento, eikä ajattele ollenkaan koiran etua.....
Siksi niitä luonnevikaisia elukoitakin on aina vain enemmän.
Väärillä ihmisillä koiria, joita ei kouluteta, kun vapaa kasvatus on pop....
Sillä lailla!!!!
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisemmin kuolen puukotukseen tai liikenneonnettomuudessa nykypäivän Suomessa kuin joudun yhdenkään koiran tappamaksi.
Ei se syliin nosto mitään auta ja pelasta kun irrallaan oleva koira käy päälle. Se enemmänkin nimenomaan houkuttelee hyppäämään saadakseen kohteestaan kiinni. Ennemmin antaa koiralle mahdollisuuden paeta kuin nostaa syliin houkuttimeksi. Siis yleisellä tasolla.
Kuitenkin todennäköisemmin tulet koiran tappamaksi kuin esim. karhun tai suden. Silti jälkimmäisiä pelätään.
Ja jos tulet koiran tappamaksi, on se todennäköisimmin pitbull, huolimatta siitä, ettei niitä edes hirveästi ole Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt on parjattu labbiksia ja kultsuja, niin vetäkää nyt jumalaut ne tilastot kun pitti tai sekoitus on TAPPANUT jonkun.
Labbiksilta ja kultsuilta ei tule läheskään tuollaista tilastoa. Ne on noutavia lintukoiria.
Pitti ja kaikki mixit on joko taistelukoiria tai härkäpaimenia....
En kyllä IKINÄ ottaisi yhtään pittiä tai mixiä itselleni, ellen asuisi maalla härkien kanssa.
Noutajat sopii perhe elämään paremmin.
Suomessa sais laittaa Tanskan tavoin kaikki pitit ja niiden mixit.
Ei kuulu kaupunkiin noi koirat.Eikä ole mitään härkäpaimenia :D Ellei härkäpaimenen sitten kuulu pyrkiä tappamaan sitä härkää.
Ne on nimenomaan jalostettu karjanajoon alunperin.
Lueppas kuule pikkaisen enemmän sitä rotuhistoriaa....
Noi mixaukset on sitten jalostettu taisteluun ja munan jatkeiksi.No jos ne joskus 200 vuotta sitten on olleet karjakoiria, niin ne on sen jälkeen olleet AINAKIN 100 vuottaja tappajakoiria, kyllä käytän tätä termiä, koska niitä on käytetty tappamaan kehässä erilaisia eläimiä ja toisia koiria. Se on yksi helvatun hailee, että mitä ne koirat on olleet joskus 200 vuotta sitten, ne eivät ole sitä enää. Karjakoiran ei kuulu raadella karjaa, vaan paimentaa sitä, joskus näykkimällä kintereistä, esim. australiankarjakoira on karjakoira, pitbull ei todellakaan sitä ole.
Valitettavasti se alkuperäinen käyttötarkoitus merkitsee nyt hiukkasen enemmän kuin sun mielipiteet asiasta.....
Tosiasia on se, että alkuperäinen käyttötarkoitus on jalostettu siihen koiraan, ei siitä pois. Ellei ole joku uusi risteytys mixi....jolla halutaan monen rodun hyötyjä....On sillä se merkitys, että karjan kintereitä näykkivästä pelottomasta koirasta on ollut helpompi jalostaa se ultimaattinen tappaja, kuin jostain seurakoiraksi jalostetusta. Pitbullin kohdalla karjakoira menneisyys painaa kuitenkin aika vähän, se ei ole nykyäänn mikään karjakoira, piste.
Mikä karjan kintereitä näykkivä koira? Pitbull on jalostettu bulldogista, jonka tarkoitus ei ollut karjan paimentaminen, vaan härän kanssa tappelu. Lue tuolta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Bulldog
The designation "bull" was applied because of the dog's use in the sport of bull baiting. This entailed the setting of dogs (after placing wagers on each dog) onto a tethered bull. The dog that grabbed the bull by the nose and pinned it to the ground would be the victor. It was common for a bull to maim or kill several dogs at such an event, either by goring, tossing, or trampling. Over the centuries, dogs used for bull-baiting developed the stocky bodies and massive heads and jaws that typify the breed as well as a ferocious and savage temperament. Bull-baiting, along with bear-baiting, reached the peak of its popularity in England in the early 1800s until they were both made illegal by the Cruelty to Animals Act 1835. This amended the existing legislation to protect animals from mistreatment and included (as "cattle") bulls, dogs, bears, and sheep, so that bull and bear-baiting as well as cockfighting became prohibited. Therefore, the Old English Bulldog had outlived its usefulness in England as a sporting animal and its active or "working" days were numbered. However, emigrants did have a use for such dogs in the New World.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, englanninbulldoggikin on karjakoira! Tuolla ne viipottaa karjaa paimentamassa monellakin tilalla! Chihutkin on rottakoiria. Ehe ehe, joku ei tajua eroa historian ja nykyajan välillä :D
Suomalaisetkin on poropaimenia!Just sunkaltaiset ääliöt eivät pärjää koiran kanssa.
Bordercollie esim ei todellakaan kuulu kerrostaloon.
Siihen on jalostettu niin voimalla paimenvietti, että sen kuuluisi oikeasti olla paimentamassa. Sitten ihmetellään, kun se paimentaa siellä kerrostalossa lapsia, imuria ja ihan kaikkea. Tylsistyy ja hajoittaa paikkoja.
Sinunkaltaisesi ihmiset ottavat juurikin niitä täysin vääriä rotuja itselleen ja sitten ulisevat pitkin nettiä, kun se koira onkin " ihan pimeä".....
Koiraa otettaessa pitää AINA katsoa se mihin se on oikeasti jalostettu!
Lintukoira pärjää huomattavasti paremmin kerrostalossa kuin paimenkoira.
Ihan sama kun näkee arktisia koiria esim kuumissa maissa. Mitä järkeä on pitää Floridassa samojedeja, alaskanmalamuutteja tai huskyjä?
Ja täällä mexikolaisia karvattomia koiria, jotka palelevat kesät talvet.
Ihminen on sairas. Täysin sairas olento, eikä ajattele ollenkaan koiran etua.....
Siksi niitä luonnevikaisia elukoitakin on aina vain enemmän.
Väärillä ihmisillä koiria, joita ei kouluteta, kun vapaa kasvatus on pop....
Sillä lailla!!!!
Siinä on se ero, että bordercollieta käytetään nykyäänkin paimenena, kun taas chihu on ollut jo aikaa pitkään ihan seurakoira, eikä sitä yleensä käytetä rottakoirana eikä colliekaan ole enää mikään paimenkoira, vaikka ehkä joitakin yksilöitä vieläkin käytetään siihen hommaan, niin kyllä se enemmän seurakoira on. Ei ole tanskandogistakaan enää suurristan metsästykseen tai suojeluun.
Riippuu rodusta, että kuinka merkityksellinen sen historia on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt on parjattu labbiksia ja kultsuja, niin vetäkää nyt jumalaut ne tilastot kun pitti tai sekoitus on TAPPANUT jonkun.
Labbiksilta ja kultsuilta ei tule läheskään tuollaista tilastoa. Ne on noutavia lintukoiria.
Pitti ja kaikki mixit on joko taistelukoiria tai härkäpaimenia....
En kyllä IKINÄ ottaisi yhtään pittiä tai mixiä itselleni, ellen asuisi maalla härkien kanssa.
Noutajat sopii perhe elämään paremmin.
Suomessa sais laittaa Tanskan tavoin kaikki pitit ja niiden mixit.
Ei kuulu kaupunkiin noi koirat.Eikä ole mitään härkäpaimenia :D Ellei härkäpaimenen sitten kuulu pyrkiä tappamaan sitä härkää.
Ne on nimenomaan jalostettu karjanajoon alunperin.
Lueppas kuule pikkaisen enemmän sitä rotuhistoriaa....
Noi mixaukset on sitten jalostettu taisteluun ja munan jatkeiksi.No jos ne joskus 200 vuotta sitten on olleet karjakoiria, niin ne on sen jälkeen olleet AINAKIN 100 vuottaja tappajakoiria, kyllä käytän tätä termiä, koska niitä on käytetty tappamaan kehässä erilaisia eläimiä ja toisia koiria. Se on yksi helvatun hailee, että mitä ne koirat on olleet joskus 200 vuotta sitten, ne eivät ole sitä enää. Karjakoiran ei kuulu raadella karjaa, vaan paimentaa sitä, joskus näykkimällä kintereistä, esim. australiankarjakoira on karjakoira, pitbull ei todellakaan sitä ole.
Eihän noutajiakaan enää ole käytetä noutamiseen lainkaan vaikka ne on siihen alunperin jalostettu. Sama on monet metsästyskoirarodutkin,kuten beagle,parssoni, jackrusseli. Huskytkin on tuotu kaupunkeihin, eikä niitä vetokoirina käytetä kun ehkä matkailualan keskuksissa enää. Sama nämä huskymixitkin. Kuinka moni käyttää kultsuaan tänä päivänäkin vesilintujen noutamiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt on parjattu labbiksia ja kultsuja, niin vetäkää nyt jumalaut ne tilastot kun pitti tai sekoitus on TAPPANUT jonkun.
Labbiksilta ja kultsuilta ei tule läheskään tuollaista tilastoa. Ne on noutavia lintukoiria.
Pitti ja kaikki mixit on joko taistelukoiria tai härkäpaimenia....
En kyllä IKINÄ ottaisi yhtään pittiä tai mixiä itselleni, ellen asuisi maalla härkien kanssa.
Noutajat sopii perhe elämään paremmin.
Suomessa sais laittaa Tanskan tavoin kaikki pitit ja niiden mixit.
Ei kuulu kaupunkiin noi koirat.Eikä ole mitään härkäpaimenia :D Ellei härkäpaimenen sitten kuulu pyrkiä tappamaan sitä härkää.
Ne on nimenomaan jalostettu karjanajoon alunperin.
Lueppas kuule pikkaisen enemmän sitä rotuhistoriaa....
Noi mixaukset on sitten jalostettu taisteluun ja munan jatkeiksi.No jos ne joskus 200 vuotta sitten on olleet karjakoiria, niin ne on sen jälkeen olleet AINAKIN 100 vuottaja tappajakoiria, kyllä käytän tätä termiä, koska niitä on käytetty tappamaan kehässä erilaisia eläimiä ja toisia koiria. Se on yksi helvatun hailee, että mitä ne koirat on olleet joskus 200 vuotta sitten, ne eivät ole sitä enää. Karjakoiran ei kuulu raadella karjaa, vaan paimentaa sitä, joskus näykkimällä kintereistä, esim. australiankarjakoira on karjakoira, pitbull ei todellakaan sitä ole.
Valitettavasti se alkuperäinen käyttötarkoitus merkitsee nyt hiukkasen enemmän kuin sun mielipiteet asiasta.....
Tosiasia on se, että alkuperäinen käyttötarkoitus on jalostettu siihen koiraan, ei siitä pois. Ellei ole joku uusi risteytys mixi....jolla halutaan monen rodun hyötyjä....On sillä se merkitys, että karjan kintereitä näykkivästä pelottomasta koirasta on ollut helpompi jalostaa se ultimaattinen tappaja, kuin jostain seurakoiraksi jalostetusta. Pitbullin kohdalla karjakoira menneisyys painaa kuitenkin aika vähän, se ei ole nykyäänn mikään karjakoira, piste.
Mikä karjan kintereitä näykkivä koira? Pitbull on jalostettu bulldogista, jonka tarkoitus ei ollut karjan paimentaminen, vaan härän kanssa tappelu. Lue tuolta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Bulldog
The designation "bull" was applied because of the dog's use in the sport of bull baiting. This entailed the setting of dogs (after placing wagers on each dog) onto a tethered bull. The dog that grabbed the bull by the nose and pinned it to the ground would be the victor. It was common for a bull to maim or kill several dogs at such an event, either by goring, tossing, or trampling. Over the centuries, dogs used for bull-baiting developed the stocky bodies and massive heads and jaws that typify the breed as well as a ferocious and savage temperament. Bull-baiting, along with bear-baiting, reached the peak of its popularity in England in the early 1800s until they were both made illegal by the Cruelty to Animals Act 1835. This amended the existing legislation to protect animals from mistreatment and included (as "cattle") bulls, dogs, bears, and sheep, so that bull and bear-baiting as well as cockfighting became prohibited. Therefore, the Old English Bulldog had outlived its usefulness in England as a sporting animal and its active or "working" days were numbered. However, emigrants did have a use for such dogs in the New World.
No tämä yksi väitti että on karjakoira ollut joskus muinoin ja minä olen sitä mieltä, että vaikka olisikin, niin sillä ei ole yhtään mitään merkitystä rodun nykytilan kanssa. Hyvä tietää kuitenkin, että tieto oli muutenkin valheellinen.
Pitäisi muuten muokata tuo wikipedian juttu pitbulleista, vaikuttaisi olevan dunkelien propagandaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt on parjattu labbiksia ja kultsuja, niin vetäkää nyt jumalaut ne tilastot kun pitti tai sekoitus on TAPPANUT jonkun.
Labbiksilta ja kultsuilta ei tule läheskään tuollaista tilastoa. Ne on noutavia lintukoiria.
Pitti ja kaikki mixit on joko taistelukoiria tai härkäpaimenia....
En kyllä IKINÄ ottaisi yhtään pittiä tai mixiä itselleni, ellen asuisi maalla härkien kanssa.
Noutajat sopii perhe elämään paremmin.
Suomessa sais laittaa Tanskan tavoin kaikki pitit ja niiden mixit.
Ei kuulu kaupunkiin noi koirat.Eikä ole mitään härkäpaimenia :D Ellei härkäpaimenen sitten kuulu pyrkiä tappamaan sitä härkää.
Ne on nimenomaan jalostettu karjanajoon alunperin.
Lueppas kuule pikkaisen enemmän sitä rotuhistoriaa....
Noi mixaukset on sitten jalostettu taisteluun ja munan jatkeiksi.No jos ne joskus 200 vuotta sitten on olleet karjakoiria, niin ne on sen jälkeen olleet AINAKIN 100 vuottaja tappajakoiria, kyllä käytän tätä termiä, koska niitä on käytetty tappamaan kehässä erilaisia eläimiä ja toisia koiria. Se on yksi helvatun hailee, että mitä ne koirat on olleet joskus 200 vuotta sitten, ne eivät ole sitä enää. Karjakoiran ei kuulu raadella karjaa, vaan paimentaa sitä, joskus näykkimällä kintereistä, esim. australiankarjakoira on karjakoira, pitbull ei todellakaan sitä ole.
Valitettavasti se alkuperäinen käyttötarkoitus merkitsee nyt hiukkasen enemmän kuin sun mielipiteet asiasta.....
Tosiasia on se, että alkuperäinen käyttötarkoitus on jalostettu siihen koiraan, ei siitä pois. Ellei ole joku uusi risteytys mixi....jolla halutaan monen rodun hyötyjä....On sillä se merkitys, että karjan kintereitä näykkivästä pelottomasta koirasta on ollut helpompi jalostaa se ultimaattinen tappaja, kuin jostain seurakoiraksi jalostetusta. Pitbullin kohdalla karjakoira menneisyys painaa kuitenkin aika vähän, se ei ole nykyäänn mikään karjakoira, piste.
LOL
Puhutko lancashire heeleristä tai corgista?
Vai kutsutko areenahärkää (sinänsä osoitus ihmisen sairaudesta) karjaksi?

Siis joku väitti, että pitbull olisi joskus ollut karjaa paimentava koira, eli karjakoira, karjakoirat paimentaa karjaa tuolla tyylillä. MInä en kutsu mitään miksikään, kirjoitin vastaukseni siltä pohjalta että karjapaimen-historiasta puhuva ei levittele väärää tietoa. Mutta selvä, oli siis väärää tietoa.
Kultainen noutaja harvoin joutuu enää tilanteisiin joissa pääsisi alkuperäistä tarkoitustaan toteuttamaan. Mutta jos joutuu, niin mitäköhän tapahtuu? Kultsun ei myöskään ole tarkoitus vahingoittaa noutamaansa, toisin on pitbullin käyttötarkoitus.
Kaikkilla tavoillahan pitbullia on yritetty valkopestä. Esim. levitettiin virheellistä nanny dog -legandaa, josta jenkkilän pitbull-yhdistyskin joutui lopulta myöntämään että se on vaarallinen myytti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nyt on parjattu labbiksia ja kultsuja, niin vetäkää nyt jumalaut ne tilastot kun pitti tai sekoitus on TAPPANUT jonkun.
Labbiksilta ja kultsuilta ei tule läheskään tuollaista tilastoa. Ne on noutavia lintukoiria.
Pitti ja kaikki mixit on joko taistelukoiria tai härkäpaimenia....
En kyllä IKINÄ ottaisi yhtään pittiä tai mixiä itselleni, ellen asuisi maalla härkien kanssa.
Noutajat sopii perhe elämään paremmin.
Suomessa sais laittaa Tanskan tavoin kaikki pitit ja niiden mixit.
Ei kuulu kaupunkiin noi koirat.Eikä ole mitään härkäpaimenia :D Ellei härkäpaimenen sitten kuulu pyrkiä tappamaan sitä härkää.
Ne on nimenomaan jalostettu karjanajoon alunperin.
Lueppas kuule pikkaisen enemmän sitä rotuhistoriaa....
Noi mixaukset on sitten jalostettu taisteluun ja munan jatkeiksi.No jos ne joskus 200 vuotta sitten on olleet karjakoiria, niin ne on sen jälkeen olleet AINAKIN 100 vuottaja tappajakoiria, kyllä käytän tätä termiä, koska niitä on käytetty tappamaan kehässä erilaisia eläimiä ja toisia koiria. Se on yksi helvatun hailee, että mitä ne koirat on olleet joskus 200 vuotta sitten, ne eivät ole sitä enää. Karjakoiran ei kuulu raadella karjaa, vaan paimentaa sitä, joskus näykkimällä kintereistä, esim. australiankarjakoira on karjakoira, pitbull ei todellakaan sitä ole.
Valitettavasti se alkuperäinen käyttötarkoitus merkitsee nyt hiukkasen enemmän kuin sun mielipiteet asiasta.....
Tosiasia on se, että alkuperäinen käyttötarkoitus on jalostettu siihen koiraan, ei siitä pois. Ellei ole joku uusi risteytys mixi....jolla halutaan monen rodun hyötyjä....On sillä se merkitys, että karjan kintereitä näykkivästä pelottomasta koirasta on ollut helpompi jalostaa se ultimaattinen tappaja, kuin jostain seurakoiraksi jalostetusta. Pitbullin kohdalla karjakoira menneisyys painaa kuitenkin aika vähän, se ei ole nykyäänn mikään karjakoira, piste.
LOL
Puhutko lancashire heeleristä tai corgista?
Vai kutsutko areenahärkää (sinänsä osoitus ihmisen sairaudesta) karjaksi?
Siis joku väitti, että pitbull olisi joskus ollut karjaa paimentava koira, eli karjakoira, karjakoirat paimentaa karjaa tuolla tyylillä. MInä en kutsu mitään miksikään, kirjoitin vastaukseni siltä pohjalta että karjapaimen-historiasta puhuva ei levittele väärää tietoa. Mutta selvä, oli siis väärää tietoa.
Ok. Selvitys hyväksytty. Sinänsä huojentavaa, ettei se ollut kenenkään pitbull-harrastajan kirjoittama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitbullit tappaa Amerikassa pari ihmistä kuukaudessa. Eivät ole lemmikeiksi soveltuvia eläimiä vaikka omistaja kuin päättäisi, että tappamaan jalostettu eläin onkin yhtäkkiä lutuinen seurakoira vain hänen päätöksellään.
Eli uskot mediaan. Pittiä ei ole jalostettu tappamaan alunperin vaan kiinniottavaksi metsästyskoiraksi sekä työkoiraksi maatiloille. Eli toi tappaminen on myytti ja lähtöisin siitä kun näitä käytettiin laittomiin koiratappeluihin joihin viranomaiset ovat kautta aikain puuttuneet. Eläinaktivistit loivat medialle kuvan "tappajakoirista" 70-luvulla. Historiaan kannattaa tutustua enempi kuin siihen mitä media kirjoittelee.
Sinuako sitten pitäisi uskoa vai?
Mene muualle trollaamaan
Karjalla ja areenahärillä on ero. Karja on vapaana ja areenahärkä aidatulla areenalla jossa sitä kidutetaan ihmisen toimesta kunnes se kuolee. Ei ne koirat yksistään siellä ole härkiä tappamassa olleet vaan ihminen se siellä pääpiruna on häärännyt. Veikkaan että koirat ovat viimeistelleet näytöksen kun härkä on ensin kidutettu väsyksiin ja kyvyttömäksi puolustautua ihmisen toimesta. En usko koiran jaksavan monen tunnin väsytystä isoa eläintä kohtaan yksinään ellei sitten laumana ole toimineet koska laumassa on suurempi voima kuin yksilössä.
Pit bullin historiasta
http://www.petwave.com/Dogs/Breeds/American-Pit-Bull-Terrier/Overview.a…
Jotta voisi saavuttaa hyväksynnän ja luoton isolta yleisöltä, rodusta pitäisi alkaa tietoisesti jalostaa pois tuota siihen vahvistettua väkivaltaviettiä ja yrittää taas samalla säästää hyvät ominaisuudet ihmisrakkaudesta ja tottelevaisuudesta ja luotettavuudesta. Näin voitaisiin saada aikaan hyvä seurakoira ja lenkkikaveri.
Mutta kun kasvattajat kasvattavat edelleen myös taistelukoiria ja niistä maksetaan varmasti paremmat hinnat kuin kotikoirista, on tuo skenaario aika vaikeasti saavutettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Karjalla ja areenahärillä on ero. Karja on vapaana ja areenahärkä aidatulla areenalla jossa sitä kidutetaan ihmisen toimesta kunnes se kuolee. Ei ne koirat yksistään siellä ole härkiä tappamassa olleet vaan ihminen se siellä pääpiruna on häärännyt. Veikkaan että koirat ovat viimeistelleet näytöksen kun härkä on ensin kidutettu väsyksiin ja kyvyttömäksi puolustautua ihmisen toimesta. En usko koiran jaksavan monen tunnin väsytystä isoa eläintä kohtaan yksinään ellei sitten laumana ole toimineet koska laumassa on suurempi voima kuin yksilössä.
Tuossa historiajutussa luki, että koiria kuoli lukuisia per härkä. Koirahan ei ole mikään harvinainen luonnonvara, joten yksilöä ei missään tappelupiireissä pidetä korvaamattomana ja sen elämä voi loppua koska tahansa. Vähän sama homma espanjalaisilla galgoilla (metsästyskoira, joita metsästäjät kohtelevat täysin sanoinkuvaamattoman julmasti).
On sillä se merkitys, että karjan kintereitä näykkivästä pelottomasta koirasta on ollut helpompi jalostaa se ultimaattinen tappaja, kuin jostain seurakoiraksi jalostetusta. Pitbullin kohdalla karjakoira menneisyys painaa kuitenkin aika vähän, se ei ole nykyäänn mikään karjakoira, piste.