Lue keskustelun säännöt.
Kuinka käsitellä traumaattista naista?
30.06.2017 |
Suhdetta takana 10 vuotta ja yksi lapsi. Vuosikaudet nainen on latonut minua ja muita ihmisiä kohtaan suuria epäluottamuslauseita, jotka tuntuvat vain pahenevan ajan myötä. On esimerkiksi ilmoittanut sellaista, että hän ei voi tietää olenko väkivaltainen vai en, vaikka en ole ikinä lyönyt, mutta hänen mukaansa eihän sitä koskaan tiedä. Hän ei voi tietää olenko pettäjä, huijari tai varas, joten on varmuuden vuoksi epäluottavainen, vaikka mitään todellista perustetta ei ole.
Isäni kuoli jokin aika sitten ja ilmoitin haluavani surra rauhassa ja yksin. Parin päivän päästä kuoleman jälkeen nainen kertoo, että hän kokee kodin hiljaisen ilmapiirin niin, että minä vihaan häntä ja haluan hänelle pahaa. Että minä en muka oikeasti surisi isääni vaan käytän sen ajan pahantahtoisiin ajatuksiin naista kohtaan. Minulle tämä oli viimeinen pisara, koska tällainen meno on aivan sairasta ja se myrkyttää tämän suhteen.
Muita juttuja joita en käsitä: jos jokin asia on pielessä, niin se on muiden syy. Esimerkiksi bussista myöhästyminen on ensimmäisenä kuskin tai aikataulujen syy, ei ikinä oma syy. Jos lapselta on ulkoiluvaate vähän aikaa hävöksissä, niin joku on aivan varmasti varastanut sen, vaikka hetkeä myöhemmin se löytyy omasta laukusta. Primitiivireaktioita: keneenkään ei voi luottaa, kaikki haluavat varastaa käsilaukun, tuossa ravintolassa ei voi syödä koska kokit ihan varmasti sylkevät ruokaan. Autostani löytyy vieraiden naisten sormenjälkiä, vaikka ne olisivat omiani. Ylipäätään kaikessa näkyy jotain pahaa. Emme voi puhua esimerkiksi kasvatukseen liittyvistä asioista, koska hän kokee että haluan vain arvostella nykyistä toimintaa ja loukata. Asiaperusteet menevät aivan kuuroille korville kun torjuntareaktio iskee päälle.
Olen tullut siihen tulokseen, että minä en voi oikeasti olla niin paha ihminen, että kaikki ongelmat johtuisivat minusta. Naisella on ollut vaikea lapsuus: alkoholisoitunut väkivaltainen isäpuoli ja toinen vähän parempi isäpuoli, joka oli läsnä suurimman osan lapsuudesta ja nuoruudesta. Oikea biologinen isä tuli tyhjästä esiin vasta suhteemme aikana, hänen ei ylipäätään pitänyt olla enää olemassa, ja kuolikin pian esiintulon jälkeen. Sitten sieltä löytyy jotain, joka saa hänet totaalisesti murtumaan kyyneliin jos yritän kaivella, raiskaus ehkä? Tästä hän ei ole ikinä kertonut tarkemmin, eikä ole varmaan koskaan käsitellyt asiaa, mutta luultavasti se on yksi suurimmista syistä näihin epäluottamusongelmiin.
En tiedä miten tästä pääsee eteenpäin. Käymme pariterapiassa, mutta hän on kieltänyt että siellä ei saa kaivella vanhoja lapsuusjuttuja. Jos ehdotan henkilökohtaista terapiaa, niin tulee automaattinen torjuntareaktio: "ei minussa ole mitään vikaa, itsessäsi on". Nainen pitää itseään vahvana, koska on sanojensa mukaan selvinnyt läpi kamalan lapsuuden, mutta minun mielestä hän on kaikkea muuta kuin vahva. Epäluottamus ei ole vahvuutta tai kovuutta.
Olen aivan finito, jos tähän ei tule muutosta. Löytyykö täältä vastaavia naisia, jotka voisivat neuvoa miten tässä voisi edetä?
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helkkari kuinka joku edes voi olla niin tyhmä että vetää narsistikortin esiin tämän naisen tapauksessa? Kyse on traumasta ja luottamusongelmasta, josta nainen kärsii itsekin. Pohjimmiltaan ei koe olevansa minkään arvoinen tai rakastettava. Versus narsisti joka kokee olevansa muiden yläpuolella, rakastettavin ikinä.
Narsisti on itsekeskeinen, näkee maailman vain itsensä kautta. Aloittajan vaimo on aivan samanlainen, mies suree isäänsä, nainen kokee kummallisena tilanteen miksi HÄNTÄ ei huomioida!!
Narsistia et ole nähnytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä syystä itse kävin vuosikaudet terapiassa, ennen kun lisäännyin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vaimolla on sama kuin äidilläni. Kyse on vaikeasta mielenterveyden ongelmasta, harhaluuloisuushäiriöstä. Keskeistä on se, ettei henkilöllä itsellään ole sairauden tunnetta ja persoonallisuutta leimaa epäluuloisuus kaikkia ja kaikkea kohtaan. Jokaisen sairastuneen oirehdinta on yksilöllistä. Lue tästä lisää googlettamalla.
Ap:lle sanoisin, että ainoa keino elämäntilanteessasi on poistua suhteesta ja yrittää suojella lasta mahdollisimman hyvin. Ko. mielenterveyshäiriö ei parane, vaan pahenee iän myötä. Siksi ei parane, koska sairastunut ei koe olevansa sairas, vaan vika on muissa ja ympäristössä. Ja sairaudentunnotonta ei voi parantaa. Pahentuva oirehdinta vetää läheisiltä voimat ja sairastuttaa heidätkin.
Olen ap pahoillani tilanteestasi, se on vaikea! Käytännössä et "pysty käsittelemään" vaimoasi, pystyt käsittelemään vain itseäsi - mieti haluatko olla lopun elämääsi naisen kanssa, jonka oireet tulevat varmuudella pahenemaan.
Älä yleistä! Minulla on sama häiriö ja ongelmia ajoittain. On myös pitkiä hyviä jaksoja kun luotan ihmisiin ja kumppaniin ja olen kiitollinen hänestä. Psykoosejakin takana. Todellakin myönnän sairauteni ja se yleensä katkaiseekin harha-ajattelun, kun ymmärrän että sairaudesta tässä on kyse ja syy on minussa tai siinä mitä minulle on tapahtunut lapsuudessa. Seksuaalinen hyväksikäyttö jättää pysyvät jäljet. Käyn terapiassa ja olen ollut ehdottoman rehellinen terapeutille. Hän muistuttaa, että olen hyvä ja rakastava äiti, vaikka tuon esille harhojani miestä kohtaan. En myöskään syyttele miestä jatkuvasti vaan kun järki palaa, osaan katua ja pyytää anteeksi. Hän tiesi hyväksikäytöstä ja ongelmistani kun menimme yhteen eli en ole salannut menneisyyttäni. Toisaalta eristäydyn helposti, mikä kuuluu taudin kuvaan ja saan kuulla syyttelyä ja ilkeilyä mieheltä sen takia. Teen kyllä kaikkeni parantuakseni mutta väkisin se ei onnistu. Tässä voi mennä aikaa vuosia varsinkin jos alitajunnasta pomppaa jotain todella rankkaa, mitä en muista enää. Sellainen tunne on että muisti suojelee pahimmalta ja mieli ja keho kuitenkin reagoi sen pahimman trauman mukaan. Ehkä lopullinen toipuminen alkaa vasta kun lapset ovat lähteneet pesästä ja voin keskittyä vain itseeni. Nyt keskityn antamaan lapsille turvallisuutta kun psykoositkin ovat toivottavasti jo hstoriaa.
Itsellekin sattunut ja tapahtunut vaikka mitä mut mä pidän kyllä niitä ihmisiä vähän höpöinä, jotka on täysin terveen kirjoissa, mut heti epäilee et joku on vieny kännykän tm jos kadoksissa. Itse olen hölmön luottaivainen ihmisiin ja turpiin on tullu henkisesti.
Kaikkia ei voi pelastaa. Jos naisella on traumatakana niin hänen pitää itse haluta parantua ja siitä se lähtee. Olen 24 mutta deittasin vähänaikaa miestä joka oli vainoharhainen ja emotionaalisesti manipuloiva. Hänen vanhempansa olivat käyttäneet hänen lapsuudessaan huumeita ja vissiin laiminlyöneet häntä. Peto pääsi irti kun en enään jaksanut hänen surullista elämäänsä ja itsesääliä ja vihaa. Mies vainosi monta vuotta minua ja ahdisteli internetin ja viestien välityksellä. Jos blokkasin hänet niin hän laittoi kaverinsa ahdistelemaan minua. Mutta onneksi olen jo päässyt irti. Sain häneltä ikuisia haavoja itsetuntoon jne. Onneksi nykyinen mies on ihana ja lempeä. Joskus olen epäluuloinen ja ylivarovainen myös hänen kanssaan jos hän yhtäkkiä vain muuttuu. Olen kertonut miehelle menneisyydestäni ja kokemuksista joten minulle on onni että hän on avoin ja jakaa omat ongelmansa kanssani.
ps. jätä se nainen äläkä uhraa itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia ei voi pelastaa. Jos naisella on traumatakana niin hänen pitää itse haluta parantua ja siitä se lähtee. Olen 24 mutta deittasin vähänaikaa miestä joka oli vainoharhainen ja emotionaalisesti manipuloiva. Hänen vanhempansa olivat käyttäneet hänen lapsuudessaan huumeita ja vissiin laiminlyöneet häntä. Peto pääsi irti kun en enään jaksanut hänen surullista elämäänsä ja itsesääliä ja vihaa. Mies vainosi monta vuotta minua ja ahdisteli internetin ja viestien välityksellä. Jos blokkasin hänet niin hän laittoi kaverinsa ahdistelemaan minua. Mutta onneksi olen jo päässyt irti. Sain häneltä ikuisia haavoja itsetuntoon jne. Onneksi nykyinen mies on ihana ja lempeä. Joskus olen epäluuloinen ja ylivarovainen myös hänen kanssaan jos hän yhtäkkiä vain muuttuu. Olen kertonut miehelle menneisyydestäni ja kokemuksista joten minulle on onni että hän on avoin ja jakaa omat ongelmansa kanssani.
ps. jätä se nainen äläkä uhraa itseäsi.
Eli samalla periaatteelahan sutkin pitäis jättää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen sanomaan suorat sanat. Latomaan faktat pöytään epäluuloisesta persoonallisuushäiriöstä ja omasta vastuusta. Antaa mahdollisuus herätä muutaman seuraavan viikon aikana tai muuten -> ero.
Niin. Tuohan se juurikin parantaa luottamusta. Ehei, päinvastoin tuo vain todistaa sen, että ap:n mies on epäluotettava. Häneen ei voi luottaa vastoinkäymisissä.
Tai sitten voi viimein ottaa vastuuta. Minun teoillani on seuraukset. Kenenkään velvollisuus ei ole ottaa paskaa niskaansa
Itseasiassa on velvollisuus suojella lapsia sairaalta ympäristöltä.
Tuollainen äiti on erittäin haitallinen lapsilleNiin no, nykyään sitä erotaan ties mistä pikkuasioista. Kun ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä eikä pystytä ottamaan vastuuta siitä, että yhteisen liiton eteen pitäisi molempien tehdä töitä. Pakeneminen on niin paljon helpompaa kuin tilanteen kehittäminen. Kas kummaa, että esim. meidän liitossa ei ole ikinä ollut mitään pahoja ongelmia, vaikka olen todella epäluuloinen ja todella minullekin tulee moodeja, jotka ovat ap:n kuvailemia.
Niin, montako kertaa olet kysynyt siltä toiselta osapuolelta onko hän tyytyväinen ja haittaako häntä sinun käytöksesi? Ehkä sinun mielestäsi ongelmia ei ole, mutta se toinen saattaa hiljaa kärsiä!
Maalaat katkerasti. Vastoinkäymisiä tulee jokaisessa parisuhteessa jossain elämänvaiheessa. Myös sairastumisia. Ei suhde ole aina kivaa, pumpulissa oleskelua. Nykyaikana ogelma tahtoo olla siinä, että ongelmia ei käsitellä vaan erotaan ja toistetaan ongelmat. Hyvässä parisuhteessa puhutaan, selvitellään ja etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu.
Niin, vastoinkäymiset ja ongelmat ovat hieman eri asioita, kuin toisen jatkuva, hoitamaton mielenterveysongelma!
Katkera olet itse, kun kaikki eivät hyväksykään aikuiselta lapsellista käytöstä, vaan osaavat vaatia ottamaan vastuuta itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miksi suret isäsi kuolemaa yksin? Jos näyttäisit surusi puolisollesi, miten hän suhtautuisi siihen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen sanomaan suorat sanat. Latomaan faktat pöytään epäluuloisesta persoonallisuushäiriöstä ja omasta vastuusta. Antaa mahdollisuus herätä muutaman seuraavan viikon aikana tai muuten -> ero.
Niin. Tuohan se juurikin parantaa luottamusta. Ehei, päinvastoin tuo vain todistaa sen, että ap:n mies on epäluotettava. Häneen ei voi luottaa vastoinkäymisissä.
Tai sitten voi viimein ottaa vastuuta. Minun teoillani on seuraukset. Kenenkään velvollisuus ei ole ottaa paskaa niskaansa
Itseasiassa on velvollisuus suojella lapsia sairaalta ympäristöltä.
Tuollainen äiti on erittäin haitallinen lapsilleNiin no, nykyään sitä erotaan ties mistä pikkuasioista. Kun ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä eikä pystytä ottamaan vastuuta siitä, että yhteisen liiton eteen pitäisi molempien tehdä töitä. Pakeneminen on niin paljon helpompaa kuin tilanteen kehittäminen. Kas kummaa, että esim. meidän liitossa ei ole ikinä ollut mitään pahoja ongelmia, vaikka olen todella epäluuloinen ja todella minullekin tulee moodeja, jotka ovat ap:n kuvailemia.
Niin, montako kertaa olet kysynyt siltä toiselta osapuolelta onko hän tyytyväinen ja haittaako häntä sinun käytöksesi? Ehkä sinun mielestäsi ongelmia ei ole, mutta se toinen saattaa hiljaa kärsiä!
Maalaat katkerasti. Vastoinkäymisiä tulee jokaisessa parisuhteessa jossain elämänvaiheessa. Myös sairastumisia. Ei suhde ole aina kivaa, pumpulissa oleskelua. Nykyaikana ogelma tahtoo olla siinä, että ongelmia ei käsitellä vaan erotaan ja toistetaan ongelmat. Hyvässä parisuhteessa puhutaan, selvitellään ja etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu.
Niin, vastoinkäymiset ja ongelmat ovat hieman eri asioita, kuin toisen jatkuva, hoitamaton mielenterveysongelma!
Katkera olet itse, kun kaikki eivät hyväksykään aikuiselta lapsellista käytöstä, vaan osaavat vaatia ottamaan vastuuta itsestään.
Sopii miettiä, millainen ihminen nimittää lapsuusajan traumojen vaikutusta lapselliseksi käytökseksi. Jos et ymmärrä, ole hiljaa tai kysy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäluuloinen persoonallisuushäiriö? Itse olen epävakaa, siinä samoja piirteitä. Oman tilanteen ymmärtäminen ja psykoterapia on auttanut.
samboo kirjoitti:
EROA! Vaimosi oireet tulevat ajan saatossa vain pahenemaan. Olen joutunut seuraamaan aivan vastaavanlaista tapausta hyvin läheltä ja lisäksi olen alan ammattilainen joten tiedän mistä puhun.
Epäluuloisuus/epäluuloinen persoonallisuus, joka voi pahentua paranoidiseksi skitsofreniaksi, ei ole paranevaa sorttia.
Persoonan rakennetta on mahdoton muuttaa.
Pelasta itsesi! Jos jäät suhteeseen tulet sitä vielä katumaan.
"Alan ammattilainen ", ei herranen aika ! Todennäköisesti jonkun psykologian perusteet 1 op kussin käynnyt sosiaalityöntekijä, joka tykkää varhaisesta puuttumisesta? Kun olet niin taitava arvioimaan ihmisiä? Todella pelottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luuletteko että traumaterapiaan pääsee noin vain? Heistä on todella pula ja jonot ovat pitkiä. Aina kela ei edes myönnä terapiaa ja se on muuten halvatun kallista itse maksaa. Jos on esim. kuntoutustuella ja työkyvytön niin on turha haaveilla niillä rahoilla käyvänsä terapiassa.
Toinen asia on nuo narsistisyytökset. Eiköhän narsisti ole se menestyjä jolla on hovi nuoleskelijoita ympärillään. Itse traumatisoituneena en osaa luoda suhteita kun en luota keneenkään. On helpompi eristäytyä kuin yrittää rauhottavien avulla esittää normaalia tietäen koko ajan ettei ole normaali. Kaiken lisäksi ei voi tietää milloin trauma aktivoituu ja sitä joutuu pelkäämään... Sitten kun lamaantuu ja tuntuu muuttuneensa haavoittuvaksi pikkulapseksi, ei enää korkea äo tai arjessa hyvin selviytyminen riitä. On helpompi välttää tilanteita jotka laskee itsetuntoa entisestään kun ihmiset ei vaan ymmärrä ja saattavat nauraa ja pilkata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen sanomaan suorat sanat. Latomaan faktat pöytään epäluuloisesta persoonallisuushäiriöstä ja omasta vastuusta. Antaa mahdollisuus herätä muutaman seuraavan viikon aikana tai muuten -> ero.
Niin. Tuohan se juurikin parantaa luottamusta. Ehei, päinvastoin tuo vain todistaa sen, että ap:n mies on epäluotettava. Häneen ei voi luottaa vastoinkäymisissä.
Tai sitten voi viimein ottaa vastuuta. Minun teoillani on seuraukset. Kenenkään velvollisuus ei ole ottaa paskaa niskaansa
Itseasiassa on velvollisuus suojella lapsia sairaalta ympäristöltä.
Tuollainen äiti on erittäin haitallinen lapsilleNiin no, nykyään sitä erotaan ties mistä pikkuasioista. Kun ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä eikä pystytä ottamaan vastuuta siitä, että yhteisen liiton eteen pitäisi molempien tehdä töitä. Pakeneminen on niin paljon helpompaa kuin tilanteen kehittäminen. Kas kummaa, että esim. meidän liitossa ei ole ikinä ollut mitään pahoja ongelmia, vaikka olen todella epäluuloinen ja todella minullekin tulee moodeja, jotka ovat ap:n kuvailemia.
Niin, montako kertaa olet kysynyt siltä toiselta osapuolelta onko hän tyytyväinen ja haittaako häntä sinun käytöksesi? Ehkä sinun mielestäsi ongelmia ei ole, mutta se toinen saattaa hiljaa kärsiä!
Maalaat katkerasti. Vastoinkäymisiä tulee jokaisessa parisuhteessa jossain elämänvaiheessa. Myös sairastumisia. Ei suhde ole aina kivaa, pumpulissa oleskelua. Nykyaikana ogelma tahtoo olla siinä, että ongelmia ei käsitellä vaan erotaan ja toistetaan ongelmat. Hyvässä parisuhteessa puhutaan, selvitellään ja etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu.
Niin, vastoinkäymiset ja ongelmat ovat hieman eri asioita, kuin toisen jatkuva, hoitamaton mielenterveysongelma!
Katkera olet itse, kun kaikki eivät hyväksykään aikuiselta lapsellista käytöstä, vaan osaavat vaatia ottamaan vastuuta itsestään.Sopii miettiä, millainen ihminen nimittää lapsuusajan traumojen vaikutusta lapselliseksi käytökseksi. Jos et ymmärrä, ole hiljaa tai kysy.
Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen sanomaan suorat sanat. Latomaan faktat pöytään epäluuloisesta persoonallisuushäiriöstä ja omasta vastuusta. Antaa mahdollisuus herätä muutaman seuraavan viikon aikana tai muuten -> ero.
Niin. Tuohan se juurikin parantaa luottamusta. Ehei, päinvastoin tuo vain todistaa sen, että ap:n mies on epäluotettava. Häneen ei voi luottaa vastoinkäymisissä.
Tai sitten voi viimein ottaa vastuuta. Minun teoillani on seuraukset. Kenenkään velvollisuus ei ole ottaa paskaa niskaansa
Itseasiassa on velvollisuus suojella lapsia sairaalta ympäristöltä.
Tuollainen äiti on erittäin haitallinen lapsilleNiin no, nykyään sitä erotaan ties mistä pikkuasioista. Kun ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä eikä pystytä ottamaan vastuuta siitä, että yhteisen liiton eteen pitäisi molempien tehdä töitä. Pakeneminen on niin paljon helpompaa kuin tilanteen kehittäminen. Kas kummaa, että esim. meidän liitossa ei ole ikinä ollut mitään pahoja ongelmia, vaikka olen todella epäluuloinen ja todella minullekin tulee moodeja, jotka ovat ap:n kuvailemia.
Niin, montako kertaa olet kysynyt siltä toiselta osapuolelta onko hän tyytyväinen ja haittaako häntä sinun käytöksesi? Ehkä sinun mielestäsi ongelmia ei ole, mutta se toinen saattaa hiljaa kärsiä!
Maalaat katkerasti. Vastoinkäymisiä tulee jokaisessa parisuhteessa jossain elämänvaiheessa. Myös sairastumisia. Ei suhde ole aina kivaa, pumpulissa oleskelua. Nykyaikana ogelma tahtoo olla siinä, että ongelmia ei käsitellä vaan erotaan ja toistetaan ongelmat. Hyvässä parisuhteessa puhutaan, selvitellään ja etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu.
Niin, vastoinkäymiset ja ongelmat ovat hieman eri asioita, kuin toisen jatkuva, hoitamaton mielenterveysongelma!
Katkera olet itse, kun kaikki eivät hyväksykään aikuiselta lapsellista käytöstä, vaan osaavat vaatia ottamaan vastuuta itsestään.Sopii miettiä, millainen ihminen nimittää lapsuusajan traumojen vaikutusta lapselliseksi käytökseksi. Jos et ymmärrä, ole hiljaa tai kysy.
Kyllä aikuinen on aina vastuussa omasta käytöksestään. Ei siihen saa oikeutusta millään uhriutumisella
Kuule kun traumat on ihan erilaista ongelmaa käsiteltävänä, kuin joku hiivatin laskun maksaminen tai maksamattomuus. Usein ihminen ei edes tajua itse, saatika puolisokaan, että ongelmian pohjalla on lapsuuden traumat. Aloituksessa ap kertoo onneksi, mikä on puolison "salaisuus", mutta ei ymmärrä itsekään miten suuri merkitys sillä on. Miten voi ottaa vastuuta käytöksestään tai mistään, ellei ymmärrä mistä on kyse! Uhriutumisesta puheenollen, ap:n tekstin voisi lukea rivien välistä niinkin, ettei ap ihan kaikkea kerro "omasta osuudestaan". Tärkeintä olisi tuossa suhteessa, että molemmat avautuisivat rehellisesti, toisilleen ja terapiassa. Terapeutti huolehtikoon jatko-ohjauksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen sanomaan suorat sanat. Latomaan faktat pöytään epäluuloisesta persoonallisuushäiriöstä ja omasta vastuusta. Antaa mahdollisuus herätä muutaman seuraavan viikon aikana tai muuten -> ero.
Niin. Tuohan se juurikin parantaa luottamusta. Ehei, päinvastoin tuo vain todistaa sen, että ap:n mies on epäluotettava. Häneen ei voi luottaa vastoinkäymisissä.
Tai sitten voi viimein ottaa vastuuta. Minun teoillani on seuraukset. Kenenkään velvollisuus ei ole ottaa paskaa niskaansa
Itseasiassa on velvollisuus suojella lapsia sairaalta ympäristöltä.
Tuollainen äiti on erittäin haitallinen lapsilleNiin no, nykyään sitä erotaan ties mistä pikkuasioista. Kun ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä eikä pystytä ottamaan vastuuta siitä, että yhteisen liiton eteen pitäisi molempien tehdä töitä. Pakeneminen on niin paljon helpompaa kuin tilanteen kehittäminen. Kas kummaa, että esim. meidän liitossa ei ole ikinä ollut mitään pahoja ongelmia, vaikka olen todella epäluuloinen ja todella minullekin tulee moodeja, jotka ovat ap:n kuvailemia.
Niin, montako kertaa olet kysynyt siltä toiselta osapuolelta onko hän tyytyväinen ja haittaako häntä sinun käytöksesi? Ehkä sinun mielestäsi ongelmia ei ole, mutta se toinen saattaa hiljaa kärsiä!
Maalaat katkerasti. Vastoinkäymisiä tulee jokaisessa parisuhteessa jossain elämänvaiheessa. Myös sairastumisia. Ei suhde ole aina kivaa, pumpulissa oleskelua. Nykyaikana ogelma tahtoo olla siinä, että ongelmia ei käsitellä vaan erotaan ja toistetaan ongelmat. Hyvässä parisuhteessa puhutaan, selvitellään ja etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu.
Niin, vastoinkäymiset ja ongelmat ovat hieman eri asioita, kuin toisen jatkuva, hoitamaton mielenterveysongelma!
Katkera olet itse, kun kaikki eivät hyväksykään aikuiselta lapsellista käytöstä, vaan osaavat vaatia ottamaan vastuuta itsestään.Sopii miettiä, millainen ihminen nimittää lapsuusajan traumojen vaikutusta lapselliseksi käytökseksi. Jos et ymmärrä, ole hiljaa tai kysy.
Kyllä aikuinen on aina vastuussa omasta käytöksestään. Ei siihen saa oikeutusta millään uhriutumisella
Kuule kun traumat on ihan erilaista ongelmaa käsiteltävänä, kuin joku hiivatin laskun maksaminen tai maksamattomuus. Usein ihminen ei edes tajua itse, saatika puolisokaan, että ongelmian pohjalla on lapsuuden traumat. Aloituksessa ap kertoo onneksi, mikä on puolison "salaisuus", mutta ei ymmärrä itsekään miten suuri merkitys sillä on. Miten voi ottaa vastuuta käytöksestään tai mistään, ellei ymmärrä mistä on kyse! Uhriutumisesta puheenollen, ap:n tekstin voisi lukea rivien välistä niinkin, ettei ap ihan kaikkea kerro "omasta osuudestaan". Tärkeintä olisi tuossa suhteessa, että molemmat avautuisivat rehellisesti, toisilleen ja terapiassa. Terapeutti huolehtikoon jatko-ohjauksesta.
Tärkeintä on asettaa omat rajat. Minä en anna kohdella itseäni huonosti. En suostu olemaan kenenkään sylkykuppi.
En etenkään sellaisen, joka kokee oikeudekseen käyttäytyä miten vaan, koska "trauma" ja "uhri"
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi suret isäsi kuolemaa yksin? Jos näyttäisit surusi puolisollesi, miten hän suhtautuisi siihen?
Hyvä kysymys. Jos ääneen itkin, niin kyllä hän tuli lempeästi halaamaan ja kertoi ymmärtävänsä miltä tuntuu, koska hänen oma isänsä kuoli pari vuotta sitten. Mutta en pääasiallista surua käsitellyt itkemällä vaan nukkumalla, vetäytymällä ja olemalla yksin, enkä ymmärrä kuinka hän ei voinut sitä ymmärtää ja hyväksyä. Minusta se ei voi olla mitenkään poikkeuksellinen tapa surra. Tiedostan kyllä myös, että olen jo jollain tapaa ehdollistettu siihen että ajatuksiani ei kannata noin vain jakaa, koska ne voidaan kääntää minua vastaan.
Ap, miten olet suhtautunut puolisosi lapsuuden traumoihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen sanomaan suorat sanat. Latomaan faktat pöytään epäluuloisesta persoonallisuushäiriöstä ja omasta vastuusta. Antaa mahdollisuus herätä muutaman seuraavan viikon aikana tai muuten -> ero.
Niin. Tuohan se juurikin parantaa luottamusta. Ehei, päinvastoin tuo vain todistaa sen, että ap:n mies on epäluotettava. Häneen ei voi luottaa vastoinkäymisissä.
Tai sitten voi viimein ottaa vastuuta. Minun teoillani on seuraukset. Kenenkään velvollisuus ei ole ottaa paskaa niskaansa
Itseasiassa on velvollisuus suojella lapsia sairaalta ympäristöltä.
Tuollainen äiti on erittäin haitallinen lapsilleNiin no, nykyään sitä erotaan ties mistä pikkuasioista. Kun ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä eikä pystytä ottamaan vastuuta siitä, että yhteisen liiton eteen pitäisi molempien tehdä töitä. Pakeneminen on niin paljon helpompaa kuin tilanteen kehittäminen. Kas kummaa, että esim. meidän liitossa ei ole ikinä ollut mitään pahoja ongelmia, vaikka olen todella epäluuloinen ja todella minullekin tulee moodeja, jotka ovat ap:n kuvailemia.
Niin, montako kertaa olet kysynyt siltä toiselta osapuolelta onko hän tyytyväinen ja haittaako häntä sinun käytöksesi? Ehkä sinun mielestäsi ongelmia ei ole, mutta se toinen saattaa hiljaa kärsiä!
Maalaat katkerasti. Vastoinkäymisiä tulee jokaisessa parisuhteessa jossain elämänvaiheessa. Myös sairastumisia. Ei suhde ole aina kivaa, pumpulissa oleskelua. Nykyaikana ogelma tahtoo olla siinä, että ongelmia ei käsitellä vaan erotaan ja toistetaan ongelmat. Hyvässä parisuhteessa puhutaan, selvitellään ja etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu.
Niin, vastoinkäymiset ja ongelmat ovat hieman eri asioita, kuin toisen jatkuva, hoitamaton mielenterveysongelma!
Katkera olet itse, kun kaikki eivät hyväksykään aikuiselta lapsellista käytöstä, vaan osaavat vaatia ottamaan vastuuta itsestään.Sopii miettiä, millainen ihminen nimittää lapsuusajan traumojen vaikutusta lapselliseksi käytökseksi. Jos et ymmärrä, ole hiljaa tai kysy.
Kyllä aikuinen on aina vastuussa omasta käytöksestään. Ei siihen saa oikeutusta millään uhriutumisella
Kuule kun traumat on ihan erilaista ongelmaa käsiteltävänä, kuin joku hiivatin laskun maksaminen tai maksamattomuus. Usein ihminen ei edes tajua itse, saatika puolisokaan, että ongelmian pohjalla on lapsuuden traumat. Aloituksessa ap kertoo onneksi, mikä on puolison "salaisuus", mutta ei ymmärrä itsekään miten suuri merkitys sillä on. Miten voi ottaa vastuuta käytöksestään tai mistään, ellei ymmärrä mistä on kyse! Uhriutumisesta puheenollen, ap:n tekstin voisi lukea rivien välistä niinkin, ettei ap ihan kaikkea kerro "omasta osuudestaan". Tärkeintä olisi tuossa suhteessa, että molemmat avautuisivat rehellisesti, toisilleen ja terapiassa. Terapeutti huolehtikoon jatko-ohjauksesta.
Tärkeintä on asettaa omat rajat. Minä en anna kohdella itseäni huonosti. En suostu olemaan kenenkään sylkykuppi.
En etenkään sellaisen, joka kokee oikeudekseen käyttäytyä miten vaan, koska "trauma" ja "uhri"
Sekö parantaa suhdetta että pitää kaiken sisällään? Mököttää muttei kerro mikä on... Jos ei epäilyksiä saa purkaa niin pian voi olla psykoosissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen sanomaan suorat sanat. Latomaan faktat pöytään epäluuloisesta persoonallisuushäiriöstä ja omasta vastuusta. Antaa mahdollisuus herätä muutaman seuraavan viikon aikana tai muuten -> ero.
Niin. Tuohan se juurikin parantaa luottamusta. Ehei, päinvastoin tuo vain todistaa sen, että ap:n mies on epäluotettava. Häneen ei voi luottaa vastoinkäymisissä.
Tai sitten voi viimein ottaa vastuuta. Minun teoillani on seuraukset. Kenenkään velvollisuus ei ole ottaa paskaa niskaansa
Itseasiassa on velvollisuus suojella lapsia sairaalta ympäristöltä.
Tuollainen äiti on erittäin haitallinen lapsilleNiin no, nykyään sitä erotaan ties mistä pikkuasioista. Kun ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä eikä pystytä ottamaan vastuuta siitä, että yhteisen liiton eteen pitäisi molempien tehdä töitä. Pakeneminen on niin paljon helpompaa kuin tilanteen kehittäminen. Kas kummaa, että esim. meidän liitossa ei ole ikinä ollut mitään pahoja ongelmia, vaikka olen todella epäluuloinen ja todella minullekin tulee moodeja, jotka ovat ap:n kuvailemia.
Niin, montako kertaa olet kysynyt siltä toiselta osapuolelta onko hän tyytyväinen ja haittaako häntä sinun käytöksesi? Ehkä sinun mielestäsi ongelmia ei ole, mutta se toinen saattaa hiljaa kärsiä!
Maalaat katkerasti. Vastoinkäymisiä tulee jokaisessa parisuhteessa jossain elämänvaiheessa. Myös sairastumisia. Ei suhde ole aina kivaa, pumpulissa oleskelua. Nykyaikana ogelma tahtoo olla siinä, että ongelmia ei käsitellä vaan erotaan ja toistetaan ongelmat. Hyvässä parisuhteessa puhutaan, selvitellään ja etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu.
Niin, vastoinkäymiset ja ongelmat ovat hieman eri asioita, kuin toisen jatkuva, hoitamaton mielenterveysongelma!
Katkera olet itse, kun kaikki eivät hyväksykään aikuiselta lapsellista käytöstä, vaan osaavat vaatia ottamaan vastuuta itsestään.Sopii miettiä, millainen ihminen nimittää lapsuusajan traumojen vaikutusta lapselliseksi käytökseksi. Jos et ymmärrä, ole hiljaa tai kysy.
Kyllä aikuinen on aina vastuussa omasta käytöksestään. Ei siihen saa oikeutusta millään uhriutumisella
Kuule kun traumat on ihan erilaista ongelmaa käsiteltävänä, kuin joku hiivatin laskun maksaminen tai maksamattomuus. Usein ihminen ei edes tajua itse, saatika puolisokaan, että ongelmian pohjalla on lapsuuden traumat. Aloituksessa ap kertoo onneksi, mikä on puolison "salaisuus", mutta ei ymmärrä itsekään miten suuri merkitys sillä on. Miten voi ottaa vastuuta käytöksestään tai mistään, ellei ymmärrä mistä on kyse! Uhriutumisesta puheenollen, ap:n tekstin voisi lukea rivien välistä niinkin, ettei ap ihan kaikkea kerro "omasta osuudestaan". Tärkeintä olisi tuossa suhteessa, että molemmat avautuisivat rehellisesti, toisilleen ja terapiassa. Terapeutti huolehtikoon jatko-ohjauksesta.
Tärkeintä on asettaa omat rajat. Minä en anna kohdella itseäni huonosti. En suostu olemaan kenenkään sylkykuppi.
En etenkään sellaisen, joka kokee oikeudekseen käyttäytyä miten vaan, koska "trauma" ja "uhri"
Puhut nyt kylläkin kuin narskun uhri. Ei ap.n puoliso vaikuta narskulta. Ei kaikki ole narskuja, jos parisuhteessa on ongelmia.
Narsisti on itsekeskeinen, näkee maailman vain itsensä kautta. Aloittajan vaimo on aivan samanlainen, mies suree isäänsä, nainen kokee kummallisena tilanteen miksi HÄNTÄ ei huomioida!!