Kuinka käsitellä traumaattista naista?

Narsistisuus ei ole leima vaan simppelisti kuvaus tietyistä piirteistä. Viestini alapeukkujen määrä kuvastaa ihmisten tietämättömyyttä siitä mitä on narsismi.

Narsistista käytöstä on esim. virheettömyyden esittäminen ja muiden syyttely. Se on puhtaasti narsistista käytöstä mutta ei kerro yksinään muusta kuin että ihmisellä on jonkunlaisia ongelmia itsensä kanssa.

Haluaisin kuitenkin kuulla myös vaimon ihanista puolista, mutta ap ei halunne niistä ketoa.

T. Narsistisuudesta kommentoinut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin mun mies, mutta ei ole :)

Ja mä oon terapiassa, enkä varmasti noin traumatisoitunut, kuin aloittajan vaimo. Googlaa ap dissosiaatiohäiriö, ainakin se voi tuoda jotain ahaa-elämyksiä. Mä kärsin koko ajan siitä, että "viat" ottaa vallan, eikä se, miten "päätän" käyttäytyä. Esim. mä koin lapsena, etten kelpaa äidille, ja samalla äiti opetti, että hänelle kelpaaminen antaisi mulle vasta arvon ihmisenä, mutta esti sen koko ajan. Miten sellainenkin asia työstetään?

En voi siis kelvata keillekään ja mieheni ei tunne minua vaan hänelle kelpasi se, jolta näytän. Silti mies osoittaa kokoajan vikojeni löytyessä (itselleni), että ei hylkää (=kelpaan?). Vaikka oon ihan paska.

t.kivikissaäiti

En ymmärrä kuinka sekaisin miehesi on kun jaksaa sinua katsella. Sinä olet seinähullu ihminen!!

No katsopas, miten paljon sympatiaa ap:n vaimo saa :) Sinä se tässä sekaisin ja yksinäinen ja ilkeä olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudu huumorilla. Älä lähde mukaan niihin naisen juttuihin äläkä kiellä syyllistämistä tai tiettyjä negatiivisia tunteita, vaan kuittaa ne huumorilla ja ota nainen syliisi. Toimii ainakin meillä. Epäluottamusta kokeva on saanut todennäköisesti niin useasti nokkiinsa, että on tottunut ajattelemaan pahinta suojatakseen itseään. Sinun tehtäväsi on olla turvallinen ja luotettava siitä huolimatta, että hän heijastaa epäluottamusta.  

Puolison tehtävä ei ole toimia vanhempana aikuiselle ihmiselle. Jos ei itse ymmärrä pyynnöistä huolimatta hakea apua. On ainoa järkevä tapa ilmoittaa, että suhde jatkuu vasta kun henkilö on hakenut apua. Pitää myös muuttaa pois tuollaisen ihmisen luota.

Toista ei voi muuttaa/parantaa, vain itsensä voi pelastaa ja lapsensa.

Olet aika ehdoton ja dominoiva. Mietipä, mistä ehdottomuutesi kumpuaa. Kaikki vain muutaman tekstinpätkän perusteella. Pitäisikö sinun harkita ammattilaiselle hakeutumista... Ymmärrätkö, mitä kirjoitat? Haluat että uhria kiristetään todella rankasti. Ei hyvä, tuosta seuraa vain henkistä tuhoa lisää.

Puolison tehtävä ei ole olla vanhempi puolisolle, mutta puolison tehtävä on olla puoliso. Siihen kuuluu se, että kykenee olemaan turvallinen ja luotettava toisen ollessa tolaltaan ja kykenee antamaan tälle hellyyttä siitä huolimatta.

Kyllä juuri näin, mutta vuosikausia kestävät, toistuvat ja samat ongelmat eivät mielestäni kuulu parisuhteen pulmiin. Aikuisen täytyy kyetä ottamaan vastuu myös itsestään ja parisuhteen toisesta osapuolesta. Ei voi olla aina saamapuolella ja toistaa samaa mantraa vuodesta toiseen. Siihen suhteeseen kuuluu muitakin kuin se "traumatisoitunut" henkilö.

Jos ei pysty, on annettava toisellekin mahdollisuus onneen ja hyvinvointiin.

Selkeästi tämä asia on vaikea ymmärtää, kun se aiheuttaa noin suurta vastustusta.

Hyppäät kokonaan yli mahdollisuuden, miten puoliso voisi auttaa, ohjata tai tukea traumatisoitunutta puolisoaan. Ap: n tapauksessa naisen pitäisi avautua ja käsitellä lapsuuden traumansa.  Suhteeseen kuuluu tosiaan muutakin, lapsi! Sitä suuremmalla syyllä pitäisi molemmilla puolisoilla olla motiivia hakea apua tilanteeseen.

Kummasti tällaisia kommentoivat usein itse ongelmien kanssa painivat ihmiset jotka syyllistävät muita jos nämä eivät jaksa ikuisesti olla ymmärtämässä ja tukemassa. Oman (ja muiden) elämänsä supertähdet, jotka unohtavat että jokaisella on oikeus ja velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan eikä suinkaan velvoitetta hyysätä ongelmatapausta koko ikänsä.

Tai sitten marttyyreja, jotka ovat itse uhrautuneet hyvinvointinsa kustannuksella hoitajiksi ja haluavat kaikkien muidenkin tekevän niin.

Vierailija kirjoitti:

Vakava trauma tausta vaatisi kyllä pitkäaikaisen ja intensiivisen psykoterapian.

Trauma ei parane koskaan jos sitä ei oteta esiin ja eletä ja käsitellä, ja sen voi turvallisesti tehdä vain ehdottomasti asiansa osaavan luotettavan psykoterapeutin kanssa.

Trauman käsittely on hyvin tuskallista, ja siksi molemmat osapuolet tarvitsisivat tukea. Syyttely ja netti-diagnoosit ei auta mitään.

Traumaterapia olisi nyt ehdottomasti paikallaan, mutta jos toinen ei siihen suostu, on tilanne aika lailla lukossa. Jää sinun päätettäväksesi jaksatko vai et. Missään tapauksessa älä ala tentata ja pakottaa vaimoa puhumaan, se vain pahentaa asiaa tuhat kertaa enemmän. 

Omasta omakohtaisesta kokemuksestani tiedän.

Traumoja voi käsitellä kyllä ilman terapiaakin ja selvitä. Ei mennyt kuin muutama vuosi prosessissa, tietoa etsiessä, järkyttyessä ja ymmärtämisessä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudu huumorilla. Älä lähde mukaan niihin naisen juttuihin äläkä kiellä syyllistämistä tai tiettyjä negatiivisia tunteita, vaan kuittaa ne huumorilla ja ota nainen syliisi. Toimii ainakin meillä. Epäluottamusta kokeva on saanut todennäköisesti niin useasti nokkiinsa, että on tottunut ajattelemaan pahinta suojatakseen itseään. Sinun tehtäväsi on olla turvallinen ja luotettava siitä huolimatta, että hän heijastaa epäluottamusta.  

Puolison tehtävä ei ole toimia vanhempana aikuiselle ihmiselle. Jos ei itse ymmärrä pyynnöistä huolimatta hakea apua. On ainoa järkevä tapa ilmoittaa, että suhde jatkuu vasta kun henkilö on hakenut apua. Pitää myös muuttaa pois tuollaisen ihmisen luota.

Toista ei voi muuttaa/parantaa, vain itsensä voi pelastaa ja lapsensa.

Olet aika ehdoton ja dominoiva. Mietipä, mistä ehdottomuutesi kumpuaa. Kaikki vain muutaman tekstinpätkän perusteella. Pitäisikö sinun harkita ammattilaiselle hakeutumista... Ymmärrätkö, mitä kirjoitat? Haluat että uhria kiristetään todella rankasti. Ei hyvä, tuosta seuraa vain henkistä tuhoa lisää.

Puolison tehtävä ei ole olla vanhempi puolisolle, mutta puolison tehtävä on olla puoliso. Siihen kuuluu se, että kykenee olemaan turvallinen ja luotettava toisen ollessa tolaltaan ja kykenee antamaan tälle hellyyttä siitä huolimatta.

Kyllä juuri näin, mutta vuosikausia kestävät, toistuvat ja samat ongelmat eivät mielestäni kuulu parisuhteen pulmiin. Aikuisen täytyy kyetä ottamaan vastuu myös itsestään ja parisuhteen toisesta osapuolesta. Ei voi olla aina saamapuolella ja toistaa samaa mantraa vuodesta toiseen. Siihen suhteeseen kuuluu muitakin kuin se "traumatisoitunut" henkilö.

Jos ei pysty, on annettava toisellekin mahdollisuus onneen ja hyvinvointiin.

Selkeästi tämä asia on vaikea ymmärtää, kun se aiheuttaa noin suurta vastustusta.

Hyppäät kokonaan yli mahdollisuuden, miten puoliso voisi auttaa, ohjata tai tukea traumatisoitunutta puolisoaan. Ap: n tapauksessa naisen pitäisi avautua ja käsitellä lapsuuden traumansa.  Suhteeseen kuuluu tosiaan muutakin, lapsi! Sitä suuremmalla syyllä pitäisi molemmilla puolisoilla olla motiivia hakea apua tilanteeseen.

Kummasti tällaisia kommentoivat usein itse ongelmien kanssa painivat ihmiset jotka syyllistävät muita jos nämä eivät jaksa ikuisesti olla ymmärtämässä ja tukemassa. Oman (ja muiden) elämänsä supertähdet, jotka unohtavat että jokaisella on oikeus ja velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan eikä suinkaan velvoitetta hyysätä ongelmatapausta koko ikänsä.

Tai sitten marttyyreja, jotka ovat itse uhrautuneet hyvinvointinsa kustannuksella hoitajiksi ja haluavat kaikkien muidenkin tekevän niin.

Mitä pahaa sulle on tapahtunut? Lapsia sulla ei taida olla.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin mun mies, mutta ei ole :)

Ja mä oon terapiassa, enkä varmasti noin traumatisoitunut, kuin aloittajan vaimo. Googlaa ap dissosiaatiohäiriö, ainakin se voi tuoda jotain ahaa-elämyksiä. Mä kärsin koko ajan siitä, että "viat" ottaa vallan, eikä se, miten "päätän" käyttäytyä. Esim. mä koin lapsena, etten kelpaa äidille, ja samalla äiti opetti, että hänelle kelpaaminen antaisi mulle vasta arvon ihmisenä, mutta esti sen koko ajan. Miten sellainenkin asia työstetään?

En voi siis kelvata keillekään ja mieheni ei tunne minua vaan hänelle kelpasi se, jolta näytän. Silti mies osoittaa kokoajan vikojeni löytyessä (itselleni), että ei hylkää (=kelpaan?). Vaikka oon ihan paska.

t.kivikissaäiti

Sinä olet paljon pahempi kuin aloittajan vaimo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet ollut tämän naisen kanssa 10 vuotta ja vielä hankkinut lapsenkin jos hänen ongelmansa olivat tiedossa jo alussa (?) ja ne vaikuttavat vain pahenevan ajan myötä? Uskomatonta!! Miksi ihmiset tekevät itselleen näin ja sitten tulevat ruikuttamaan palstalle vaikka hommalle olisi voinut laittaa stopin jo silloin ihan alkuunsa?!!

Tietenkin hänessä on myös mahdottoman paljon hyviä ja lämpimiä puolia. Eikä suhteen alkuvaiheessa ongelmista ollut esillä kuin korkeintaan pienet pilkahdukset jos niitäkään. Pidän tätä ongelmaa moodina, joka hänessä ottaa vallan aina silloin tällöin, ja nykyään se tapahtuu useammin kuin pystyn käsittelemään.

Kerropa niistä hyvistä ja lämpimistä puolista. Nainen kuulostaa melkoisen narsistiselta tapaukselta.

Minussa on aika paljon samoja piirteitä kuin ap:n naisessa, ja neuvoisin ehdottomasti välttämään tuota asennetta. Nainen on hyvin epäluuloinen ja luottaa todella vaikeasti. Narsistiseksi nimittämisestä ei ole mitään apua, päinvastoin hänestä tulee yhä vain epäluuloisempi muita ihmisiä kohtaan. Tärkeintä on ymmärtää, että nainen on uhri, joka on kokenut kovia ja heijastaa epäluuloa siksi ympäristöönsä. Uhria ei pidä käsitellä syyllisenä. 

Uhria ei pidä käsitellä syyllisenä.

Eli kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa. Onhan hän uhri.

Aikuiselta ei voi odottaa vastuuta. Hän on uhri

Suosittelen lähtemään. Ihan jo lapsen vuoksi. Ei sinun tarvitse vaimoasi mitenkään käsitellä. Mikään ei riitä. Pelasta itsesi ja lapsesi

Erosuosituksen antaisi vain eräälle lenkkeilevälle Ismolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hui. Miten tämä

Käytös näkyy lasta kohtaan?

Lapsen kohtelusta en ole ollenkaan huolissani, lapsi on jotenkin tämän kehän ulkopuolella. Välillisesti tietenkin lapsi voi kokea negatiivisen ilmapiirin kotona, mutta en tiedä ymmärtääkö se sitä.

Muista että tyttöystäväsikin paranoian, ahdistuksen ja luottamuspuutteen siemenet on kylvetty lapsuudessa. Mitä paremmat ymmärtämis- ja käsittelykyvyt yksilö on kartuttanut, sitä helpompaa on suojautua vahingolliselta käytökseltä. Lapsellasi tuskin näitä on vielä, eli tyttöystäväsi käytös juurtuu juurikin sinne varhaisiin käytösmalleihin ja maailman jäsentelyyn. Pikkulapsiajan perhearki on ratkaisevan tärkeää yksilön elämässä. Voit lukea lisää kehityspsykologiasta.

Lisäksi, oletatko ongelman häipyvän itsestään siihen mennessä kun lapsi on vanhempi?

Vierailija kirjoitti:

Suhdetta takana 10 vuotta ja yksi lapsi. Vuosikaudet nainen on latonut minua ja muita ihmisiä kohtaan suuria epäluottamuslauseita, jotka tuntuvat vain pahenevan ajan myötä. On esimerkiksi ilmoittanut sellaista, että hän ei voi tietää olenko väkivaltainen vai en, vaikka en ole ikinä lyönyt, mutta hänen mukaansa eihän sitä koskaan tiedä. Hän ei voi tietää olenko pettäjä, huijari tai varas, joten on varmuuden vuoksi epäluottavainen, vaikka mitään todellista perustetta ei ole.

Isäni kuoli jokin aika sitten ja ilmoitin haluavani surra rauhassa ja yksin. Parin päivän päästä kuoleman jälkeen nainen kertoo, että hän kokee kodin hiljaisen ilmapiirin niin, että minä vihaan häntä ja haluan hänelle pahaa. Että minä en muka oikeasti surisi isääni vaan käytän sen ajan pahantahtoisiin ajatuksiin naista kohtaan. Minulle tämä oli viimeinen pisara, koska tällainen meno on aivan sairasta ja se myrkyttää tämän suhteen.

Muita juttuja joita en käsitä: jos jokin asia on pielessä, niin se on muiden syy. Esimerkiksi bussista myöhästyminen on ensimmäisenä kuskin tai aikataulujen syy, ei ikinä oma syy. Jos lapselta on ulkoiluvaate vähän aikaa hävöksissä, niin joku on aivan varmasti varastanut sen, vaikka hetkeä myöhemmin se löytyy omasta laukusta. Primitiivireaktioita: keneenkään ei voi luottaa, kaikki haluavat varastaa käsilaukun, tuossa ravintolassa ei voi syödä koska kokit ihan varmasti sylkevät ruokaan. Autostani löytyy vieraiden naisten sormenjälkiä, vaikka ne olisivat omiani. Ylipäätään kaikessa näkyy jotain pahaa. Emme voi puhua esimerkiksi kasvatukseen liittyvistä asioista, koska hän kokee että haluan vain arvostella nykyistä toimintaa ja loukata. Asiaperusteet menevät aivan kuuroille korville kun torjuntareaktio iskee päälle.

Olen tullut siihen tulokseen, että minä en voi oikeasti olla niin paha ihminen, että kaikki ongelmat johtuisivat minusta. Naisella on ollut vaikea lapsuus: alkoholisoitunut väkivaltainen isäpuoli ja toinen vähän parempi isäpuoli, joka oli läsnä suurimman osan lapsuudesta ja nuoruudesta. Oikea biologinen isä tuli tyhjästä esiin vasta suhteemme aikana, hänen ei ylipäätään pitänyt olla enää olemassa, ja kuolikin pian esiintulon jälkeen. Sitten sieltä löytyy jotain, joka saa hänet totaalisesti murtumaan kyyneliin jos yritän kaivella, raiskaus ehkä? Tästä hän ei ole ikinä kertonut tarkemmin, eikä ole varmaan koskaan käsitellyt asiaa, mutta luultavasti se on yksi suurimmista syistä näihin epäluottamusongelmiin.

En tiedä miten tästä pääsee eteenpäin. Käymme pariterapiassa, mutta hän on kieltänyt että siellä ei saa kaivella vanhoja lapsuusjuttuja. Jos ehdotan henkilökohtaista terapiaa, niin tulee automaattinen torjuntareaktio: "ei minussa ole mitään vikaa, itsessäsi on". Nainen pitää itseään vahvana, koska on sanojensa mukaan selvinnyt läpi kamalan lapsuuden, mutta minun mielestä hän on kaikkea muuta kuin vahva. Epäluottamus ei ole vahvuutta tai kovuutta.

Olen aivan finito, jos tähän ei tule muutosta. Löytyykö täältä vastaavia naisia, jotka voisivat neuvoa miten tässä voisi edetä?

En ole samanlainen nainen, mutta äitini on ja voin kertoa, että tuollainen ihminen ei parannu ilman, että saa apua. Kaikki samat jutut on tulleet äitini suusta. Jos naisesi ei hae apua, tulet olemaan lopun elämääsi tuossa välikädessä ja kidut hitaasti kuoliaaksi. Neuvoni on, että ala eroa heti. Ala sen sijaan kerätä todisteita naisen käytöksestä. Olkoon ne viestejä, nauhoitteita, videoita. Muista, että vain keskusteluja, joissa itse olet osallisena, on laillista äänittää salaa.  Miksi sanon näin? Siinä vaiheessa, kun otat lähdöt ja viet lapsen mukanasi, hän pistää niin hel**tillisen shown pystyy, että sinä olet kohta vähintään pedari ja naistenhakkaajapsykopaatti. Kun siinä vaiheessa pystyt laittamaan faktaa tiskiin, on peli osaltasi helpompi. Minun äitini nimittäin teki tuon saman neljän eri miehen kanssa. Ensimmäinen olikin eron tullessa yllättäen väkivaltainen alkoholisti (isosiskoni isä, herttainen mies, joka otti saunakaljat eikä koskaan lyönyt meitä), toinen oli väkivaltainen narsisti (minun isäni, kiltti vässykkä), kolmas taas jälleen kerran väkivaltainen alkoholisti (ei olisi tappanut kärpästäkään, mutta alko maistui kyllä viikonloppuisin) ja neljäs teki muka suunnilleen kaiken: joi, ryyppäsi, petti ja vähän taisi harjoittaa sopimatonta käytöstä lasten kanssa (ja oikeasti on tosi mahtava tyyppi eikä tehnyt ikinä muuta kun halasi tai silitti päälaelta). Naista uskottiin silloin, vaikka meiltä vanhemmmilta lapsilta kysyttiin että onko isäpuoline koskenut mihinkään - ja silloin oli myös vallalla käsite, että lasten on parempi olla äitinsä kanssa. Me lapset jäimme äidille tuon onnistuneen pelin vuoksi, äiti nosteli yhteiskunnan tukia onnellisena ja kuppasi exiltään rahaa "lapsille" ja hassasi kaiken itseensä. Vanhuuttaan äiti elelee nykyään yksinään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakava trauma tausta vaatisi kyllä pitkäaikaisen ja intensiivisen psykoterapian.

Trauma ei parane koskaan jos sitä ei oteta esiin ja eletä ja käsitellä, ja sen voi turvallisesti tehdä vain ehdottomasti asiansa osaavan luotettavan psykoterapeutin kanssa.

Trauman käsittely on hyvin tuskallista, ja siksi molemmat osapuolet tarvitsisivat tukea. Syyttely ja netti-diagnoosit ei auta mitään.

Traumaterapia olisi nyt ehdottomasti paikallaan, mutta jos toinen ei siihen suostu, on tilanne aika lailla lukossa. Jää sinun päätettäväksesi jaksatko vai et. Missään tapauksessa älä ala tentata ja pakottaa vaimoa puhumaan, se vain pahentaa asiaa tuhat kertaa enemmän. 

Omasta omakohtaisesta kokemuksestani tiedän.

Traumoja voi käsitellä kyllä ilman terapiaakin ja selvitä. Ei mennyt kuin muutama vuosi prosessissa, tietoa etsiessä, järkyttyessä ja ymmärtämisessä. :D

Niin, jos hahmottaa, miten traumat ovat syntyneet. Aika usein traumoihin vain nimenomaan kuuluu se, että ne ovat traumoja, koska syihin ei pääse itse ilman apua (ja tukea, persoonan vahvistamista) käsiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet ollut tämän naisen kanssa 10 vuotta ja vielä hankkinut lapsenkin jos hänen ongelmansa olivat tiedossa jo alussa (?) ja ne vaikuttavat vain pahenevan ajan myötä? Uskomatonta!! Miksi ihmiset tekevät itselleen näin ja sitten tulevat ruikuttamaan palstalle vaikka hommalle olisi voinut laittaa stopin jo silloin ihan alkuunsa?!!

Tietenkin hänessä on myös mahdottoman paljon hyviä ja lämpimiä puolia. Eikä suhteen alkuvaiheessa ongelmista ollut esillä kuin korkeintaan pienet pilkahdukset jos niitäkään. Pidän tätä ongelmaa moodina, joka hänessä ottaa vallan aina silloin tällöin, ja nykyään se tapahtuu useammin kuin pystyn käsittelemään.

Kerropa niistä hyvistä ja lämpimistä puolista. Nainen kuulostaa melkoisen narsistiselta tapaukselta.

Minussa on aika paljon samoja piirteitä kuin ap:n naisessa, ja neuvoisin ehdottomasti välttämään tuota asennetta. Nainen on hyvin epäluuloinen ja luottaa todella vaikeasti. Narsistiseksi nimittämisestä ei ole mitään apua, päinvastoin hänestä tulee yhä vain epäluuloisempi muita ihmisiä kohtaan. Tärkeintä on ymmärtää, että nainen on uhri, joka on kokenut kovia ja heijastaa epäluuloa siksi ympäristöönsä. Uhria ei pidä käsitellä syyllisenä. 

Uhria ei pidä käsitellä syyllisenä.

Eli kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa. Onhan hän uhri.

Aikuiselta ei voi odottaa vastuuta. Hän on uhri

Sanotko saman minihameessa kulkeneelle humaltuneelle naiselle, joka raiskattiin?

Jätä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin mun mies, mutta ei ole :)

Ja mä oon terapiassa, enkä varmasti noin traumatisoitunut, kuin aloittajan vaimo. Googlaa ap dissosiaatiohäiriö, ainakin se voi tuoda jotain ahaa-elämyksiä. Mä kärsin koko ajan siitä, että "viat" ottaa vallan, eikä se, miten "päätän" käyttäytyä. Esim. mä koin lapsena, etten kelpaa äidille, ja samalla äiti opetti, että hänelle kelpaaminen antaisi mulle vasta arvon ihmisenä, mutta esti sen koko ajan. Miten sellainenkin asia työstetään?

En voi siis kelvata keillekään ja mieheni ei tunne minua vaan hänelle kelpasi se, jolta näytän. Silti mies osoittaa kokoajan vikojeni löytyessä (itselleni), että ei hylkää (=kelpaan?). Vaikka oon ihan paska.

t.kivikissaäiti

Sinä olet paljon pahempi kuin aloittajan vaimo

No en ole tosiaankaan. Menin terapiaan jopa ihan omasta aloitteestani, ja uskon järjen tasolla, kun mies tukee minua, että haluaa minulle hyvää. En kulje ympäriinsä julistamassa, etten tarvitse apua ja ettei minussa ole mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin mun mies, mutta ei ole :)

Ja mä oon terapiassa, enkä varmasti noin traumatisoitunut, kuin aloittajan vaimo. Googlaa ap dissosiaatiohäiriö, ainakin se voi tuoda jotain ahaa-elämyksiä. Mä kärsin koko ajan siitä, että "viat" ottaa vallan, eikä se, miten "päätän" käyttäytyä. Esim. mä koin lapsena, etten kelpaa äidille, ja samalla äiti opetti, että hänelle kelpaaminen antaisi mulle vasta arvon ihmisenä, mutta esti sen koko ajan. Miten sellainenkin asia työstetään?

En voi siis kelvata keillekään ja mieheni ei tunne minua vaan hänelle kelpasi se, jolta näytän. Silti mies osoittaa kokoajan vikojeni löytyessä (itselleni), että ei hylkää (=kelpaan?). Vaikka oon ihan paska.

t.kivikissaäiti

Sinä olet paljon pahempi kuin aloittajan vaimo

No en ole tosiaankaan. Menin terapiaan jopa ihan omasta aloitteestani, ja uskon järjen tasolla, kun mies tukee minua, että haluaa minulle hyvää. En kulje ympäriinsä julistamassa, etten tarvitse apua ja ettei minussa ole mitään vikaa.

Paitsi ketjukaupalla täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet ollut tämän naisen kanssa 10 vuotta ja vielä hankkinut lapsenkin jos hänen ongelmansa olivat tiedossa jo alussa (?) ja ne vaikuttavat vain pahenevan ajan myötä? Uskomatonta!! Miksi ihmiset tekevät itselleen näin ja sitten tulevat ruikuttamaan palstalle vaikka hommalle olisi voinut laittaa stopin jo silloin ihan alkuunsa?!!

Tietenkin hänessä on myös mahdottoman paljon hyviä ja lämpimiä puolia. Eikä suhteen alkuvaiheessa ongelmista ollut esillä kuin korkeintaan pienet pilkahdukset jos niitäkään. Pidän tätä ongelmaa moodina, joka hänessä ottaa vallan aina silloin tällöin, ja nykyään se tapahtuu useammin kuin pystyn käsittelemään.

Kerropa niistä hyvistä ja lämpimistä puolista. Nainen kuulostaa melkoisen narsistiselta tapaukselta.

Minussa on aika paljon samoja piirteitä kuin ap:n naisessa, ja neuvoisin ehdottomasti välttämään tuota asennetta. Nainen on hyvin epäluuloinen ja luottaa todella vaikeasti. Narsistiseksi nimittämisestä ei ole mitään apua, päinvastoin hänestä tulee yhä vain epäluuloisempi muita ihmisiä kohtaan. Tärkeintä on ymmärtää, että nainen on uhri, joka on kokenut kovia ja heijastaa epäluuloa siksi ympäristöönsä. Uhria ei pidä käsitellä syyllisenä. 

Uhria ei pidä käsitellä syyllisenä.

Eli kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa. Onhan hän uhri.

Aikuiselta ei voi odottaa vastuuta. Hän on uhri

Sanotko saman minihameessa kulkeneelle humaltuneelle naiselle, joka raiskattiin?

Tässä puhutaan ihmisestä, joka on epäluuloinen ja epävakaa. Kohtelee kaikkia huonosti. Mutta hän saa niin tehdä koska on uhri

Toki kaikilla on sama oikeus olla ilkeitä ja tehdä pahaa toisille ilman omaa vastuuta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakava trauma tausta vaatisi kyllä pitkäaikaisen ja intensiivisen psykoterapian.

Trauma ei parane koskaan jos sitä ei oteta esiin ja eletä ja käsitellä, ja sen voi turvallisesti tehdä vain ehdottomasti asiansa osaavan luotettavan psykoterapeutin kanssa.

Trauman käsittely on hyvin tuskallista, ja siksi molemmat osapuolet tarvitsisivat tukea. Syyttely ja netti-diagnoosit ei auta mitään.

Traumaterapia olisi nyt ehdottomasti paikallaan, mutta jos toinen ei siihen suostu, on tilanne aika lailla lukossa. Jää sinun päätettäväksesi jaksatko vai et. Missään tapauksessa älä ala tentata ja pakottaa vaimoa puhumaan, se vain pahentaa asiaa tuhat kertaa enemmän. 

Omasta omakohtaisesta kokemuksestani tiedän.

Traumoja voi käsitellä kyllä ilman terapiaakin ja selvitä. Ei mennyt kuin muutama vuosi prosessissa, tietoa etsiessä, järkyttyessä ja ymmärtämisessä. :D

Niin, jos hahmottaa, miten traumat ovat syntyneet. Aika usein traumoihin vain nimenomaan kuuluu se, että ne ovat traumoja, koska syihin ei pääse itse ilman apua (ja tukea, persoonan vahvistamista) käsiksi.

Nimenomaan pitää ymmärtää, mistä traumat ovat lähtöisin. Eikä välttämättä riitä sekään, vaan koko kuvion ymmärtämiseen liittyy myös trauman aiheuttavan ihmisen omat selvittämättömät traumat, joita projisoi lapseensa.  Syihin kyllä pääsee itse käsiksi, vaatii älyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet ollut tämän naisen kanssa 10 vuotta ja vielä hankkinut lapsenkin jos hänen ongelmansa olivat tiedossa jo alussa (?) ja ne vaikuttavat vain pahenevan ajan myötä? Uskomatonta!! Miksi ihmiset tekevät itselleen näin ja sitten tulevat ruikuttamaan palstalle vaikka hommalle olisi voinut laittaa stopin jo silloin ihan alkuunsa?!!

Tietenkin hänessä on myös mahdottoman paljon hyviä ja lämpimiä puolia. Eikä suhteen alkuvaiheessa ongelmista ollut esillä kuin korkeintaan pienet pilkahdukset jos niitäkään. Pidän tätä ongelmaa moodina, joka hänessä ottaa vallan aina silloin tällöin, ja nykyään se tapahtuu useammin kuin pystyn käsittelemään.

Kerropa niistä hyvistä ja lämpimistä puolista. Nainen kuulostaa melkoisen narsistiselta tapaukselta.

Minussa on aika paljon samoja piirteitä kuin ap:n naisessa, ja neuvoisin ehdottomasti välttämään tuota asennetta. Nainen on hyvin epäluuloinen ja luottaa todella vaikeasti. Narsistiseksi nimittämisestä ei ole mitään apua, päinvastoin hänestä tulee yhä vain epäluuloisempi muita ihmisiä kohtaan. Tärkeintä on ymmärtää, että nainen on uhri, joka on kokenut kovia ja heijastaa epäluuloa siksi ympäristöönsä. Uhria ei pidä käsitellä syyllisenä. 

Uhria ei pidä käsitellä syyllisenä.

Eli kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa. Onhan hän uhri.

Aikuiselta ei voi odottaa vastuuta. Hän on uhri

Sanotko saman minihameessa kulkeneelle humaltuneelle naiselle, joka raiskattiin?

Tässä puhutaan ihmisestä, joka on epäluuloinen ja epävakaa. Kohtelee kaikkia huonosti. Mutta hän saa niin tehdä koska on uhri

Toki kaikilla on sama oikeus olla ilkeitä ja tehdä pahaa toisille ilman omaa vastuuta

Missä kohtaa ap mainitsi naisen kohtelevan lastaan huonosti? Älä yleistä kaikkiin, äläkä yritä liioitella.

Ap, googlaa ohutnahkainen narsisti. Kuulostaa hieman sellaiselta tämä puolisosi. Voi parantua, mutta vaatii kyllä pätevän terapeutin.

Pidä huolta itsestäsi ja rajoistasi. Älä anna hänen kohdella sinua noin, älä vaikka vetoaisi mihin traumoihin ja empatiakykyysi. Narsistin ongelma on juuri se "rajattomuus", hän ei hyväksy toisten erillisyyttä, vaan tarvitsee jonkun kannattelemaan itseään.