Lue keskustelun säännöt.
Kuinka käsitellä traumaattista naista?
30.06.2017 |
Suhdetta takana 10 vuotta ja yksi lapsi. Vuosikaudet nainen on latonut minua ja muita ihmisiä kohtaan suuria epäluottamuslauseita, jotka tuntuvat vain pahenevan ajan myötä. On esimerkiksi ilmoittanut sellaista, että hän ei voi tietää olenko väkivaltainen vai en, vaikka en ole ikinä lyönyt, mutta hänen mukaansa eihän sitä koskaan tiedä. Hän ei voi tietää olenko pettäjä, huijari tai varas, joten on varmuuden vuoksi epäluottavainen, vaikka mitään todellista perustetta ei ole.
Isäni kuoli jokin aika sitten ja ilmoitin haluavani surra rauhassa ja yksin. Parin päivän päästä kuoleman jälkeen nainen kertoo, että hän kokee kodin hiljaisen ilmapiirin niin, että minä vihaan häntä ja haluan hänelle pahaa. Että minä en muka oikeasti surisi isääni vaan käytän sen ajan pahantahtoisiin ajatuksiin naista kohtaan. Minulle tämä oli viimeinen pisara, koska tällainen meno on aivan sairasta ja se myrkyttää tämän suhteen.
Muita juttuja joita en käsitä: jos jokin asia on pielessä, niin se on muiden syy. Esimerkiksi bussista myöhästyminen on ensimmäisenä kuskin tai aikataulujen syy, ei ikinä oma syy. Jos lapselta on ulkoiluvaate vähän aikaa hävöksissä, niin joku on aivan varmasti varastanut sen, vaikka hetkeä myöhemmin se löytyy omasta laukusta. Primitiivireaktioita: keneenkään ei voi luottaa, kaikki haluavat varastaa käsilaukun, tuossa ravintolassa ei voi syödä koska kokit ihan varmasti sylkevät ruokaan. Autostani löytyy vieraiden naisten sormenjälkiä, vaikka ne olisivat omiani. Ylipäätään kaikessa näkyy jotain pahaa. Emme voi puhua esimerkiksi kasvatukseen liittyvistä asioista, koska hän kokee että haluan vain arvostella nykyistä toimintaa ja loukata. Asiaperusteet menevät aivan kuuroille korville kun torjuntareaktio iskee päälle.
Olen tullut siihen tulokseen, että minä en voi oikeasti olla niin paha ihminen, että kaikki ongelmat johtuisivat minusta. Naisella on ollut vaikea lapsuus: alkoholisoitunut väkivaltainen isäpuoli ja toinen vähän parempi isäpuoli, joka oli läsnä suurimman osan lapsuudesta ja nuoruudesta. Oikea biologinen isä tuli tyhjästä esiin vasta suhteemme aikana, hänen ei ylipäätään pitänyt olla enää olemassa, ja kuolikin pian esiintulon jälkeen. Sitten sieltä löytyy jotain, joka saa hänet totaalisesti murtumaan kyyneliin jos yritän kaivella, raiskaus ehkä? Tästä hän ei ole ikinä kertonut tarkemmin, eikä ole varmaan koskaan käsitellyt asiaa, mutta luultavasti se on yksi suurimmista syistä näihin epäluottamusongelmiin.
En tiedä miten tästä pääsee eteenpäin. Käymme pariterapiassa, mutta hän on kieltänyt että siellä ei saa kaivella vanhoja lapsuusjuttuja. Jos ehdotan henkilökohtaista terapiaa, niin tulee automaattinen torjuntareaktio: "ei minussa ole mitään vikaa, itsessäsi on". Nainen pitää itseään vahvana, koska on sanojensa mukaan selvinnyt läpi kamalan lapsuuden, mutta minun mielestä hän on kaikkea muuta kuin vahva. Epäluottamus ei ole vahvuutta tai kovuutta.
Olen aivan finito, jos tähän ei tule muutosta. Löytyykö täältä vastaavia naisia, jotka voisivat neuvoa miten tässä voisi edetä?
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä on omat ongelmat, joita ei tietty kerro täällä, koska hakee itsekkäästi tukea. Pariterapiassa molemmilla on ongelmia, terapeutti näkee, jopa minäkin. Minut terapeutti heitti ulos, kun olin avoin, miehellä oli ongelmat, lopulta perhesuhteissa. Mikä mahtaa olla ap:n tausta, kun ei itsestään kerro, paitsi että enkeli ja lapsen äiti sitä ja tätä, mutta ei kritisoitavaa äidin suhtautumisessa lapseen, vain lapsen isään. Ap on ollut aika vaisu erinäisiin kommentein, enkelireaktio johonkin. Ap?
Sulla ei taida ihan kaikki inkkarit olla samassa kanootissa? Osa lienee hukkunutkin jo...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pariterapiassa molemmilla on ongelmia ... Minut terapeutti heitti ulos, kun olin avoin, miehellä oli ongelmat
Vau.
Vierailija kirjoitti:
Psygolokille, hoitamattomana tuo vaan pahenee.
Mikä on psygolokki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psygolokille, hoitamattomana tuo vaan pahenee.
Mikä on psygolokki?
Voi kiesus, joku ei tiedä mikä on psygolokki...
Ensimmäisen sivun kommenteihin vastaan että nainen ei pysty käsittelemään lapsuuden traumoja hajoamatta siksi torjuu ne. Traumaterapiassa ensin ihminen vakautetaan ja sen jälkeen j o s pystytään eli ihminen kestää sen/on tukiverkostoja , käsitellään traumoja, läheskään aina ei pystytä. Traumojen torjuminen on parempi asia kuin esim psykottinen hajoaminen.Todennäköisesti vihamielisyys on jonkinlainen puolustusreaktio.nainen haluaa nähdä muun maailman vihamielisenä.Sinun kuitenkin pitää saada käsitellä isäsi kuoleman aiheuttama suru. Voitko saada muualta tukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on traumaattinen tausta ja oli hyvin samankaltainen malli toimia, olen tosin sen työstänyt terapiassa ja näen milloin olen ajautumassa siihen. Kyse on juurikin dissosiaatiosta, joka jo aiemmin mainittiin. Sillä ei ole MITÄÄN tekemistä narsismin kanssa, se on alunperin terve defenssi ylikuormittavassa tilanteessa. Se jää ikäänkuin päälle ja heijastuu läheisiin ihmissuhteisiin. Aivan kuin ap kuvasi, se ei heijastu lapsiin välttämättä ollenkaan. Kyse on usein juurikin parisuhteesta, joka on tässä tapauksessa vaimolle se peili, jonka kautta hän mittaa joskus rikottua turvallisuudentunnettaan.
Perustan tämän sekä omaan traumataustaani että pitkään koulutukseen terapeuttina.
Ainoa ulospääsy on luultavasti se kipein tie- käyttäytymisen syiden tuleminen tietoiseksi vaimolle itselleen. Jos ap sinusta tuntuu ettet kestä enää niin älä venyytä itseäsi eroon saakka vaan vaadi asioiden käsittelyä, mutta muista ehdottaa se siltä pohjalta että haluat pitää perheenne koossa ja elää vaimosi kanssa. Vaadi paljon, mutta anna paljon. Anna turvallisuutta, syliä, jakamista, sitoutumista. Vaadi avautumista, joko sinulle tai ja mielellään myös terapeutille. Ihminen jolla on traumatausta voi selvitä siitä hienosti kun kokee olevansa turvassa.
Ei! Tämä on vahingollista kaikille
Ja etenkin sille terveelle. Sen pitäisi jaksaa ja jaksaa. En myöskään hyväksy ajatusta, että kaikki salaisuudet pitäisi jakaa. Miksi? Siitä seuraa vain pahaaVaimo voi mennä terapiaan. Sen ei tarvitse olla psykodynaamista
Mies pitää huolen omasta jaksamisestaan. Omista rajoistaan. Ja lapsesta
Hyvin todennäköisesti kannattaa erota.Asenteesi on erittäin tuhoava. Opittu mistä, modernista minä-minä kulttuurista? Jossa minä hyvää markkinoidaan niin, ettei perhearvoilla ole sijaa, herää! Et tiedä pätkääkään mitä on hyvä ihmissuhde, jossa kerrotaan luottamuksella puolisolle kipeimmätkin siivut. Mitä kuvittelet perheen olevan, sitäkö että rakastutaan ja panettaa? Ettäkö pelkästään noilla toiminnoilla ei muka ymmärrettäisi tulevaisuutta? Joidenkin ongelma kyllä. En usko, että ap olisi ollut vain tolla asteella, vaan että onglemia on ollut ennen suhdetta molemmin puolin. Jos katsot ap:n tekstejä, näyttää täällä enkeliltä, mutta nostaa itsensä, eikä lastaan.
Mikä hätä sinulla on? Olet kokoajan karvat pystyssä, kun joku sanoo että täytyy itsestäänkin pitää huolta! Kolkuttaako omatunto jostain?
Meillä on vain yksi elämä, jokainen voi omalta osaltaan osallistua elämäänsä tai olla osallistumatta, mutta ei voi toisten varaan heittäytyä ja olettaa, että muut hoitaa ja jaksaa.
Ei parisuhdekaan voi olla ihmiselämän ajan pelkkää huolta ja murhetta, täytyy olla joku mielekäs syy pysyä yhdessä.
Toisen jatkuvat ongelmat ja niissä piehtarointi rasittaa kohtuuttomasti ihan mitä tahansa suhdetta.En ole karvat pystyssä, täällä on muitakin ymmärtäjiä. Sä puolustat näkökulmaa, jossa vanhempien pitäisi ottaa omaa mukavaa elämää, kun lasta ei nähdä. Niinhän ap:nkin näkökulma on.
Tämä kommentti ei nyt aukea? Onko kirjoittajalla sisälukutaito kadoksissa vai mitä ihmettä???
Tarkoitatko että miehen tulisi tässä kohtaa olla naisen vanhempi vai mitä??!!
Lapsi lähtee tietenkin isän mukaan, onhan isä kykenevämpi vanhemmuuteen kuin äiti, tällä kertaa.
Ei välttämättä ole. Voi tuo äiti olla hyvä äiti, vaikka ei puolisona oliskaan. A.p:n kyvykkyyksistähän me ei myöskään tiedetä mitään.
Neuvo: Jos eroatte, tee se siististi. Älä lähde virittelemään uusia kuvioita, ennen kun ero on selvä ja huoltajuus asiat sovittu. Erotkaa hyvässä hengessä ja ymmärryksessä, että ratkaisu on kaikkien kannalta paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, oliko hyötyä sinulle tästä ketjusta?
Pystytkö luottamaan kumppaniisi? Mitä hän pystyy tekemään harhoissaan, jos hän uskoo todella että sinä suunnittelet hänen satuttamista tai vaikka jopa murhaa; voisiko hän tulla ajatukseen että tekee jotain ensin?
Minua ainakin karmisi sinun tilanteessa. Enkä voisi luottaa puolisoosi. Eli teillä todella on epäluottamus ongelma, mutta sinun pitäisi olla hyvin epäluottavainen naistasi kohtaan. Miten turvallinen on lapselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PTSD-diagnoosin omaavana, tuttuja oireita. Nyt haaste olisi saada nainen sairaudentuntoon, tietysti sen kautta että hänenkin olonsa helpottuisi eikä syyttelyllä. Ja hankit itsellesi kiireen vilkkaa tukea. Mielenterveysongelmat tarttuvat, omanikin kehittyi yhden pahasti oirehtivan läheisen takia.
Vierailija kirjoitti:
Ap, oliko hyötyä sinulle tästä ketjusta?
On ollut hyötyä ja tuli todella vapautunut olo niiden naisten viesteistä, jotka tunnistivat käytöksen itsessään ja vahvistivat syitä sen taustalla. Oma syntini on ollut se, etten ole aiemmin tarttunut toimeen vaan odottanut että toinen muuttuu, vaikka aivan varmasti olen aavistellut.
Ymmärsin myös, että olen itse osa tätä kierrettä, koska tilanteen iskiessä päälle minulle tulee aivan surkea ja vetäytyvä olo, koska huono fiilis tarttuu, en näe epäluuloisuudessa mitään järkeä ja tiedän etten mahda sille mitään. Tietenkin tällainen käytös vain vahvistaa toisessa näitä oireita. Tilanteet laukeavatkin usein niin että molemmat poistuvat huonon fiiliksen kanssa omiin oloihinsa.
Ainoa helpotus on nähdäkseni se, että yritän vain suhtautua ymmärtäväisemmin näihin kohtauksiin, ja siihen auttaa se jos tiedostan että kyse on sairaudesta eikä "oikeasta" ongelmasta. Yksilöterapiaa menin taas ehdottamaan, mutta se on edelleen ehdoton ei. Enkä usko, että siitä tuolla asenteella olisi mitään hyötyäkään. Aion kuitenkin pariterapiassa sivuta kiellettyjä aiheita ja vaatia avoimuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin koko ketjun ja yksi asia ihmetyttää. Jos joku vastoin parempaa tietoaan ottaa kumppaniksi sellaisen, jolla on kapseloituneita vaikeita kokemuksia lapsuudesta, jotka myöhemmin aiheuttavat hankalia oireita... Ihanko oikeasti hänen pitäisi uhrata oma psyykkinen ja somaattinen terveytensä puolisonsa hoitamiseen? Siis sillä perusteella, että kun parisuhde on kerran aloitettu, niin kaikki osapuolten omatkin ongelmat ovat "yhteisiä", eikä sairaampi puoliso voi itse "erota" ongelmistaan ja parantaa elämänlaatuaan. Ymmärrän, että joku haluaisi venyä äärimmilleen lapsensa vuoksi laskematta vaivojaan, mutta että puolisonkin vuoksi olisi pakko, kun suhde on joskus aloitettu? Myös siinäkin tapauksessa, että puoliso kieltäytyy kaikesta hoidosta? Onko tämä aivan yleinen mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen näkemys puolisosta?
AP täällä ja elämä on nyt solmussa. Kävi niin, että yritin selvittää naiselle että hän tarvitsee terapiaa. Pengoin asioita hänen lapsuudestaan ja yritin selvittää ongelmakohtia. Minulle selvisi että naisen äidillä on luultavasti vakava persoonallisuushäiriö, ja väkivalta- ja raiskausjutut on todennäköisesti keksittyjä. Naisesta tuli lapsen myötä todella riippuvainen äidistään, joten hän ei kestänyt että "arvostelen" hänen äitiään. Jotenkin koko homma levisi käsiin, ja hän otti eron (vetosi vanhoihin parisuhdekriiseihin) ja muutti lapsen kanssa satojen kilometrien päähän. Minä jouduin lataamoon ja olen vieläkin sairaslomalla mutta toipumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on traumaattinen tausta ja oli hyvin samankaltainen malli toimia, olen tosin sen työstänyt terapiassa ja näen milloin olen ajautumassa siihen. Kyse on juurikin dissosiaatiosta, joka jo aiemmin mainittiin. Sillä ei ole MITÄÄN tekemistä narsismin kanssa, se on alunperin terve defenssi ylikuormittavassa tilanteessa. Se jää ikäänkuin päälle ja heijastuu läheisiin ihmissuhteisiin. Aivan kuin ap kuvasi, se ei heijastu lapsiin välttämättä ollenkaan. Kyse on usein juurikin parisuhteesta, joka on tässä tapauksessa vaimolle se peili, jonka kautta hän mittaa joskus rikottua turvallisuudentunnettaan.
Perustan tämän sekä omaan traumataustaani että pitkään koulutukseen terapeuttina.
Ainoa ulospääsy on luultavasti se kipein tie- käyttäytymisen syiden tuleminen tietoiseksi vaimolle itselleen. Jos ap sinusta tuntuu ettet kestä enää niin älä venyytä itseäsi eroon saakka vaan vaadi asioiden käsittelyä, mutta muista ehdottaa se siltä pohjalta että haluat pitää perheenne koossa ja elää vaimosi kanssa. Vaadi paljon, mutta anna paljon. Anna turvallisuutta, syliä, jakamista, sitoutumista. Vaadi avautumista, joko sinulle tai ja mielellään myös terapeutille. Ihminen jolla on traumatausta voi selvitä siitä hienosti kun kokee olevansa turvassa.
Kiitokset asiantuntevasta kommentista, joka on selvästi oikean ammattilaisen laatima, toisin kuin tuo ekan sivun "ammattilainen".
Itselläni on suhde pahasti traumatisoituneen miehen kanssa ja uskon ilman muuta, että tästä selvitään. Olen miettinyt, onko ok olla vaativa, mutta tämä viesti rauhoitti mieltäni sen suhteen. Minulla on vielä virtaa olla toisen tukena, joten juuri nyt kannattaa panostaa siihen, että hän saa hoitoa ja käsittelee menneisyyttään. Jos odottaisin hiljaa kunnes olen itse ihan loppu, peli olisi jo menetetty.
Vierailija kirjoitti:
AP täällä ja elämä on nyt solmussa. Kävi niin, että yritin selvittää naiselle että hän tarvitsee terapiaa. Pengoin asioita hänen lapsuudestaan ja yritin selvittää ongelmakohtia. Minulle selvisi että naisen äidillä on luultavasti vakava persoonallisuushäiriö, ja väkivalta- ja raiskausjutut on todennäköisesti keksittyjä. Naisesta tuli lapsen myötä todella riippuvainen äidistään, joten hän ei kestänyt että "arvostelen" hänen äitiään. Jotenkin koko homma levisi käsiin, ja hän otti eron (vetosi vanhoihin parisuhdekriiseihin) ja muutti lapsen kanssa satojen kilometrien päähän. Minä jouduin lataamoon ja olen vieläkin sairaslomalla mutta toipumassa.
Huomasin nyt vasta, että ketju olikin aloitettu jo aiemmin ja vain tämä viimeinen viesti on uusi.
Ap, olen todella pahoillani, että kävi näin. Luultavasti olet tehnyt parhaasi ratkaisun löytämiseksi tässä tilanteessanne. Ex-vaimosi on ilmeisesti tosiaan liian riippuvainen äidistään voidaakseen rakentaa itsenäisesti eheää persoonallisuutta. Hyvä että sinulle asia kuitenkin selvisi. Saat selityksen siihen, mitä on tapahtunut. Miten lapsenne voi ja onnistuuko yhteydenpito häneen?
158
Vierailija kirjoitti:
AP täällä ja elämä on nyt solmussa. Kävi niin, että yritin selvittää naiselle että hän tarvitsee terapiaa. Pengoin asioita hänen lapsuudestaan ja yritin selvittää ongelmakohtia. Minulle selvisi että naisen äidillä on luultavasti vakava persoonallisuushäiriö, ja väkivalta- ja raiskausjutut on todennäköisesti keksittyjä. Naisesta tuli lapsen myötä todella riippuvainen äidistään, joten hän ei kestänyt että "arvostelen" hänen äitiään. Jotenkin koko homma levisi käsiin, ja hän otti eron (vetosi vanhoihin parisuhdekriiseihin) ja muutti lapsen kanssa satojen kilometrien päähän. Minä jouduin lataamoon ja olen vieläkin sairaslomalla mutta toipumassa.
Miksi sä jouduit lataamoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP täällä ja elämä on nyt solmussa. Kävi niin, että yritin selvittää naiselle että hän tarvitsee terapiaa. Pengoin asioita hänen lapsuudestaan ja yritin selvittää ongelmakohtia. Minulle selvisi että naisen äidillä on luultavasti vakava persoonallisuushäiriö, ja väkivalta- ja raiskausjutut on todennäköisesti keksittyjä. Naisesta tuli lapsen myötä todella riippuvainen äidistään, joten hän ei kestänyt että "arvostelen" hänen äitiään. Jotenkin koko homma levisi käsiin, ja hän otti eron (vetosi vanhoihin parisuhdekriiseihin) ja muutti lapsen kanssa satojen kilometrien päähän. Minä jouduin lataamoon ja olen vieläkin sairaslomalla mutta toipumassa.
Miksi sä jouduit lataamoon?
Vaikea sanoa yksittäistä juurisyytä, mutta virallisesti valvominen ja kuormittavat tekijät, isäni kuolema ja eron uhka laukaisivat psykoottisen oireilun. Valvominen osittain johtui siitä että pyörittelin päässäni naisen ja hänen äitinsä henkilöhistoriaa ja silloin mitään muuta ei päähän mahtunutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen todella pahoillani, että kävi näin. Luultavasti olet tehnyt parhaasi ratkaisun löytämiseksi tässä tilanteessanne. Ex-vaimosi on ilmeisesti tosiaan liian riippuvainen äidistään voidaakseen rakentaa itsenäisesti eheää persoonallisuutta. Hyvä että sinulle asia kuitenkin selvisi. Saat selityksen siihen, mitä on tapahtunut. Miten lapsenne voi ja onnistuuko yhteydenpito häneen?
158
Kiitos viestistä. Lapsi voi hyvin, olen häntä päässyt katsomaan n. kerran viikossa. Tilanne on vähän epäselvä vielä, että miten jatkossa.
Tämä kommentti ei nyt aukea? Onko kirjoittajalla sisälukutaito kadoksissa vai mitä ihmettä???
Tarkoitatko että miehen tulisi tässä kohtaa olla naisen vanhempi vai mitä??!!
Lapsi lähtee tietenkin isän mukaan, onhan isä kykenevämpi vanhemmuuteen kuin äiti, tällä kertaa.