Lue keskustelun säännöt.
Listataan ahdistavia sosiaalisia tilanteita
03.10.2016 |
Se kun lenkkipolulla tulee joku vastaan. Pitääkö katsoa silmiin ja hymyillä, vai katsoako vain eteen tielle. Jos hymyilee, niin siinähän voi vaikka tahtomattaan näyttää siltä että flirttailee tai sitten toinen ihminen voi kokea sen ahdistavana. Jos taas ei tee niin, niin toinen voi pitää sinua tylynä. Kauhean vaikeaa.
Kommentit (400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailjia kirjoitti:
Se kun joku vanha tuttu pyytää FB:ssä kaveriksi ja kysyy että mitä kuuluu.
Itse asiassa ylipäätään, jos joku netissä, viestin välityksellä tms. kysyy että mitä kuuluu. Tiedät että nyt pitäisi alkaa jutella, mutta et ole sillä tuulella eikä ole mitään aihetta, josta olisi helppoa aloittaa keskustelu. Pitäisi vaan kertoa kuulumiset, vaikka mitään erityistä kerrottavaa ei ole, ja jatko on epäselvää. Kysyt että mitä hänelle kuuluu, hän sanoo että hyvää, olet että okei ja sitten mitä?
Kun joku kysyy että mitä kuuluu, tiedät jo siinä vaiheessa, että tästä tulee kiusallista. Ja ahdistavaa, koska et kuitenkaan haluaisi huonontaa välejäsi tähän ihmiseen, mutta pelkäät epämukavuutesi johtavan siihen, että välinne huononevat, koska tämä henkilö luulee, ettet haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä, vaikka oikeasti et vain halua väkisin jutella jostain niin turhasta kuin että mitä kuuluu.
Uskomatonta, aivan kuin omasta kynästäni! Tuo "mitä kuuluu" on ahdistanut minua jo lapsesta saakka, kun sukulaismammat katsoivat söpöstelevästi ja kysyivät että mitäs pikku x:lle kuuluu, hihihi. Keskustelunavauksena tuo on aivan jäätävän huono oli tilanne mikä tahansa. Kamalinta on, että ihmiset ottavat sen niin, että pitää alkaa luettelemaan kuluneen päivän tai viikon arkisia tapahtumia vesijumpassa käynnistä ja mattojen tamppaamisesta alkaen, niin ikään kuin se voisi kiinnostaa kuulijaa. En hirveästi jaksa kuunnella vastaavia läheisiltäkään ellei tarinaan liity jotain erikoista ja kiinnostavaa, ja kiinnostus on kyllä nolla jos kertojana on tuntematon tai puolituttu. Tämä on ilmeisesti aika epäkorrekti ajatus, mutta sanonpa nyt ääneen kun anonyymipalstalla ollaan. Jos multa joku nykyään kysyy mitä kuuluu mä sanon nopeasti jostain myöntävää ja pyrin heti ohjaamaan keskustelua johonkin asiaan ettei vain tarvitse hymistellä jonkun uuden käsirasvan tai siskontyttärenveljennaapurin vesirokon ympärillä.
MITÄ KUULUU, *ahdistus*
No siihen vastataan "kiitos hyvää, entä sinulle?" Tai tyyliin " oikein hyvää, just alkoikin syysloma ja onkin ihanat ilmat, ajattelin lukea ja käydä vaeltamassa. Mitä sinulle kuuluu?"
Ei siinä kuulu juurtajaksaen selvittää mitä oot tehnyt viimeisen vuoden aikana, miten peräpukamat jaksavat ja miten masennusterapia edistyy.Entä jos vastassa on kotiäiti jonka elämä pyörii neljän seinän sisällä eikä oikeastaan kuulu mitään. Älkää pliis kyselkö.
No mutta eihän sitä kysyjääkään tod näk kiinnosta mitä sinulle TODELLA kuuluu. Sinä vastaat " hyvää, entä sinulle?" . Ihan sama mitä sinulle oikeasti kuuluu. Ja toinen vastaa " hyvää" ja ehkä jotain tyyliin "ihana auringonpaiste tänään". Voit hyvin jatkaa matkaa ja huikata tutulle hyvät viikonloput/syksyt/joulut what ever. Tuttu vastaa "kiitos samoin". Tadaa! - tilanne hoidettu minuutissa!
Nämä ovat ihan normaaleja käytöstapoja. Ei kuulukaan tulla mitään syvällisiä keskusteluja jokaisen puolitutun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysäkillä puolitutun (esim työtuttu/naapuri) kanssa - kun on vaihdettu pari sanaa tai vähän small talkia, pitääkö mennä bussiin istumaan vierekkäin (ja siis jatkaa sitä small talkia koko matka) vai voidaanko mennä erikseen istumaan. Itse koitan aina mennä ekana bussiin niin se tuttu joutuu itse päättämään että tuleeko viereen.
Välillä ei jaksaisi kuin selata nettiä tai tuijottaa ulos (eikä ehkä se tuttukaan) mutta on vaan kohteliasta jutella - joten on "pakko".
Mites muut tämän hoitaa?
No asun pikkukylässä bussipysäkillä monesti sama nainen vain minun lisäksi, sanotaan huomenta mutta ei olla muuta puhuttu. En osaa smalltalkkia. Hän pitää minua varmaan moukkana:/ mutta eipä ole itsekään alottanut. Ja minä taa olen aika sulkeutunut vieraille ihmisille.
No minä asun kyllä ihan kerrostalossa enkä bussipysäkillä.
Kun on epähuomiossa unohtanut punnita jonkun kilohinnalla myytävän (kappalehinnan sijasta) viineripussin ja kaupan kassa joutuu lähtemään sitä punnitsemaan (tai voin minäkin sen käydä punnitsemassa). Kassajono seisoo juuri huolimattomuuden vuoksi.
Teini-ikäisten kummilapsien sukulaissynttärit. Joukko ihmisiä kerääntyy paikalle ja useimmat tapaavat vain sen yhden kerran vuodessa näillä pakkosynttäreillä, joten mitään puhumista ei ole. Teini vastaanottaa lahjat ja sen jälkeen istuu mykkänä sohvannurkassa ja näprää puhelinta tai häipyy omaan huoneeseensa. Juodaan kahvit ja mietitään koska kehtaisi lähteä pois, mutta ei kehtaisi olla se ensimmäinen lähtijäkään.
Mielestäni tällaiset synttärit voisi lopettaa niillä main kun lapsi on noin 12-14-vuotias.
124: ...juuri minun huolimattomuuden vuoksi siis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se jos näkee jonkun tutun muissa maisemissa ja vaikka olisi muuten tekemisissä niin se on jotenkin niin tilannesidonnaista että häkeltyy kun nähdään muualla.
Hullua on kun alkaa piileskellä toista, esim uimahallissa olen nähnyt tuttuja jotka livahtavat nopeasti piiloon nähtyäni minut.
Näen kaupungilla tutun, jolle moikkaan mutta hän ei huomaa eikä kuule minua. Samalla tajuan, että muut ihmiset ympärillä katsovat ihmeissään että mitä oikein moikkailen itsekseni. Lopulta koen velvollisuudekseni kiirehtiä tutun perään, vaikkei minulla oikeastaan ole hänelle edes asiaa. Huoh. Miksi elämäni on näin vaikeaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulen kauppaan. Myyjä hyökkää kimppuuni. Sanon, että katselen vain, kiitos. Myyjä seuraa liikkeitäni muutamam metrin päästä. Aina kun kädelläni kosken jotain vaatetta tai katseeni viipyy tuotteessa pari sekuntia kauemmkn, myyjä kommentoi: "eikös olekin aivan ihana? tosi upea väri ja niin pehmoinen päällä! haluaisitko sovittaa? sopii tosi kauniisti sinun hiustenväriinkin. tämä onkin ollut tosi suosittu tänä syksynä." tms. Ja tätä jatkuu aina kun hetkenkin pysähdyn jonkun tuotteen kohdalle. Monesti myyjä saattaa pitää jostain tuotteista usean minuutin myyntipuheen ja katsoa odottavasti tuleeko kauppoja. Silloin tulee tosi kiusallinen olo. Täytyy yrittää jotenkin tahdikkaasti kieltäytyä. Näitä yli-innokkaita myyjiä on juurikin niissä pikkuputiikeissa, joissa ei käy kuin pari asiakasta päivässä. Kunpa ymmärtäisivät, että antamalla asiakkaalle tilaa ja katselurauhan tuotteet menisi paremmin kaupaksi. Painostus ja päällekäyvät myyntipuheet vähentää ostohalujani.
Kun nousee julkiseen kulkuneuvoon ja tajuaa valinneensa väärän bussi-/raitiovaununumeron tai metron kulkusuunnan, muttei kehtaa jäädä heti seuraavalla pysäkillä pois :'D (Paitsi silloin, jos on oikeasti kiire jonnekin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisella kurssilla ryhmätyöt ovat sieltä syvältä, ei ainuttakaan positiivista kokemusta. Joukossa on aina joku päällepäsmäri, toisia ei tehtävä kiinnosta, käyttävät ajan muuhun jutusteluun. Yleensä yritetään mahdollisimman nopeasti tehtävästä eroon ja sitten aika käytetään jutteluun.
Aivan täyteen ahdetussa ruuhkabussissa (joissa ihmiset seisoo bussin käytävällä tiiviisti kylki kyljessä) on vaivaannuttavaa jäädä pois ja survoa itsensä sen ihmismassan läpi kohti bussin lähintä ovea ennen kuin bussi lähtee liikkeelle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun et saa jonkun ihmisen puheesta selvää (esim. vahva aksentti), muttet kehtaa pyytää häntä toistamaan sanomaansa enää kolmatta kertaa.
Voi hyvänen aika sitä sosiaalisten tilanteiden pelon ja ahdistuksen määrää! Tuntuu suorastaan ihmeeltä, että me suomalaiset olemme edelleen kartalla. Uskomattoman lyhyt aika näyttää kuluneen siitä, kun tulimme alas puusta ja vielä lyhyempi aika siitä, kun tulimme puskista ihmisten ilmoille. Sopiva määrä pelkoa on ihan hyväksi, se on itsesuojelukeino, mutta jos ahdistuu jopa siitä, että joku lenkkipolulla hymyilee tai peräti tervehtii, niin jo on aikoihin eletty.
Pienellä paikkakunnalla asumisessa on puolensa. Melkein kaikki tuntevat toisensa, joten ilman muuta tervehdimme toisiamme kaupassa, pysäkillä, lenkkipolulla jne. Mutta on tilanteita, joissa olisi mukavampi, jos vastapuoli ei olisi tuttu. Ajattelen nyt vaikkapa lääkärin vastaanottoa, kun on jotain intiimipuolen ongelmaa ja jakkaralla istuukin entinen oppilaasi, nyt tietysti aikamiehenä, mutta kuitenkin. Tai tulee mielenterveysongelmia. Psykologit ja mielenterveyshoitajat ovat joko syntyperäisiä paikkakuntalaisia tai heillä on avio- ja sukulaisuussuhteita vähän joka suuntaan. Olkoonkin, että heillä on vaitiolovelvollisuus ja pätevyys kohdallaan, niin siitä huolimatta miettisin kaksi kertaa, mistä lähtisin apua hakemaan. Tilanne olisi vaivaannuttava, ei sille mitään voi. Ja sanojaankin pitäisi varoa, ettei astu kenenkään liikavarpaille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun menee ainoana asiakkaana johonkin pieneen kauppaan js haluaisi vain katsella. Vaivaannuttavaa.
Juuri tämä ahdistaa myös minua! Ja kaupan ei tarvitse olla edes pieni kun joku myyjä saattaa silti lyöttäytyä seuraan. Monesti mennyt myyjän takia vaatteiden shoppailufiilikset heti ekan kaupan jälkeen ja olen tullut masentuneena kaupungilta kotiin. Mä en pysty ostamaan vaatteita (tai muutakaan) jos myyjä hengittää niskaan.
Tähän on myös käänteinen tilanne: menet johonkin pieneen kauppaan tositarkoituksella ostoaikeissa, mutta siellä omistaja/myyjä (?) seurustelee vilkkaasti parin ystävänsä/kanta-asiakkaan (?) kanssa etkä kehtaa keskeyttää heidän juttutuokiotaan palvelua saadaksesi. Tai vielä pahempi vaihtoehto - ei tosin niin kiusaannuttava, mutta ärsyttävä: et saa tässä tilanteessa palvelua, vaikka yrität herättää myyjän huomion. Tunnet itsesi kuokkavieraaksi kahvikutsuilla.
Kun vahingossa katseet kohtaa täysin tuntemattoman kanssa useita kertoja.
Vierailija kirjoitti:
Näen kaupungilla tutun, jolle moikkaan mutta hän ei huomaa eikä kuule minua. Samalla tajuan, että muut ihmiset ympärillä katsovat ihmeissään että mitä oikein moikkailen itsekseni. Lopulta koen velvollisuudekseni kiirehtiä tutun perään, vaikkei minulla oikeastaan ole hänelle edes asiaa. Huoh. Miksi elämäni on näin vaikeaa :(
Joo, ja sitten on taas uudessa ahdistavassa tilanteessa kun pitää tälle tutulle keksiä jotain mikä oli oikein perään kiiruhtamisen arvoista :D
Kerrompa todella vaivaannuttavan tilanteen, joka tapahtui minulle pari vk sitten. Asun 6. kerroksessa ja olen tottunut siihen, että saan matkustaa hissillä aina yksin. Nooh, lähdin hissillä alaspäin ja tuijotin samalla tiukasti kännykkääni. Hissi pysähtyi, ovet aukesivat ja ampaisin ulos, mutta samalla hetkellä huomasin, että olen vasta kerroksessa 3. ja joku muu on tulossa hissin kyytiin. Jähmetyin täysin ja tämä toinen henkilö meni hissiin tuijottaen minua ja mä siinä pöllämystyneenä sitten päätin esittää, että olin jäämässä jo siinä vain tajutakseni, että kukaan ei todellakaan matkustaisi kotitalossani kerroksesta 6 kerrokseen 3. Ei ehkö kuulosta pahalta, mutta ei jumalauta kun nolotti.
Tapahtui tosielämässä kirjoitti:
Kun sunnuntaiaamuna armottomassa kankkusessa raahaudut lähikauppaan ostamaan viimeisillä tyhjillä pulloilla edes pari tasoittavaa hedariin ja ahdistukseen, niin tunkiessasi kassin viimeistä pulloa siihen palautusmasiinaan, kone menee ensin tilttiin. Siinä sitten myyjää huikkaamaan paikalle, hiki otsalta jo valuen. No, lopulta kun saat kuitin ja menet sen sekä niiden parin tasurikaljan kanssa kassalle - niin eiköhän siinä juuri edellä jonossa ole joku vanhempi mummo, joka jää laskemaan kolikoitaan ja kaivelemaan kaiken maailman bonus- ym kortteja, vain hetken päästä huomatakseen kadottaneensa silmälasinsa, joita ilman ei näitä tietenkään löydä.
Lopulta, ikuisuuksien kuluttua, vielä pakollisten kuulumisten kyselyiden jälkeen, kun tämä mummo siirtyy kassalta ja olet valmis vihdoin ostamaan ne pari kaljaasi sillä pullokuitilla, huomauttaa myyjä kellon olevankin juuri viittä yli yhdeksän, joten hän ei voi enää myydä alkoholijuomia.
Siis, anteeksi mutta... olit koko päivän sielä kaupassa? :D on mahtanut olla melkoisen ahdistavaa!
Vierailija kirjoitti:
Kerrompa todella vaivaannuttavan tilanteen, joka tapahtui minulle pari vk sitten. Asun 6. kerroksessa ja olen tottunut siihen, että saan matkustaa hissillä aina yksin. Nooh, lähdin hissillä alaspäin ja tuijotin samalla tiukasti kännykkääni. Hissi pysähtyi, ovet aukesivat ja ampaisin ulos, mutta samalla hetkellä huomasin, että olen vasta kerroksessa 3. ja joku muu on tulossa hissin kyytiin. Jähmetyin täysin ja tämä toinen henkilö meni hissiin tuijottaen minua ja mä siinä pöllämystyneenä sitten päätin esittää, että olin jäämässä jo siinä vain tajutakseni, että kukaan ei todellakaan matkustaisi kotitalossani kerroksesta 6 kerrokseen 3. Ei ehkö kuulosta pahalta, mutta ei jumalauta kun nolotti.
Ei kai tuo nyt niin vakavaa ole :D Mulle käy töissä varmaan joka viikko noin kun toimistoni on ylimmässä kerroksessa ja menen alas kahvilaan, olen lähdössä töistä (uloskäynti tietty alimmassa kerroksessa) tai menen -1 kerrokseen arkistoon. Usein selaan puhelinta / olen muuten vain ajatuksissani ja kun hissi pysähtyy välikerrokseen niin hyökkään ulos. Sitten hissin tilannut tyyppi menee hissiin, minä tajuan olevani väärässä kerroksessa, menen takaisin hissiin ja sanon jotain tyyliin " ai ei oltukaan vielä alimmassa, heh heh". Hississä oleva tyyppi yleensä sanoo / naurahtaa jotain että "juu ei vielä". En ole edes tajunnut erityisemmin nolostua vaikka hölmöilen näin tosi usein :D
Kun poistun seurueesta mennäkseni käymään wc-tiloissa, paikan ainoa wc on varattu ja kestää ikuisuuden odottaa henkilön ulostuloa. Sitten kun vihdoin palaan pöytään, muut varmaan ihmettelevät miksi vessakäyntini kesti niin julmetun pitkään ja että olikohan ummetusta tai vatsa sekaisin.