Listataan ahdistavia sosiaalisia tilanteita

Vierailija kirjoitti:

Mua ahdistaa aina ihan hirveästi olla kotona, kun huoltomiehet tulee käymään! Varsinkin ennen kun asuin opiskelijakämpässä huoltotöistä ei edes ilmoitettu aina etukäteen, vaan sisään vain silloin tällöin ramppasi kaikenmaailman jengiä. En tiedä ees mikä siinä mua niin ahdistaa, mutta tosi kiusallista kun joku tuntematon rukkaa sun keittiötä tms!

Kesä pari vuotta sitten oli yhtä painajaista: putki- ja sähköremppa talossa ja kämpässä ravasi jos jonkin moista hemmoa. En tiennyt olisko niiden kanssa pitänyt jotain jutella, joten sulkeuduin makkariin. Sitten ne koputti oveen kyselläkseen jotain ja tätä kesti tosiaan pari kuukautta. Verisuoni oli katketa päästä.

Kun tapaa entisen avo/aviomiehen esim. kaupassa parin vuoden jälkeen eikä eron taustalla ole mitään dramaattista.

Vierailija kirjoitti:

Se kun opiskelet jossain ryhmässä ja opettaja pyytää ottamaan itselleen parin tai jakautumaan ryhmään ja huomaat olevasi ainoa ilman paria/ryhmäläisiä. Sitten yrität epätoivoisesti kysyä josko pääsisit johonkin mukaan ja kukaan ei vastaa mitään.

Joo, mulle on sattunut näin. Sitten opettaja huutelee: "Aha, Marjalla ei olekaan paria, no olepa sinä sitten minun parini" ja meidän pitää siinä luokan edessä opettajan kanssa näyttää koko ryhmälle, mitä tehdä. Yleensä joku uusi asia esim.liikunnassa, jota en ole ikinä tehnyt, ja tietysti se menee väärin. :)

Kauan sitten oli viikon työnhakukoulutuksessa. Vanhempi mies tuli luokkaan ja ensitöikseen sanoi, että alotetaanpa nyt niin, että jokainen tulee vuorollaan tänne eteen kertomaan oman työhistoriansa. Sitten höpisi kaikkea muuta ja lopulta pyysi meidät kaikki sinne eteen ja painamaan kämmenemme liitutauluun: aika monet märät kämmenenkuvat jäi :D

Hän siis näytti, että meistä jokainen jännitti ja se on normaalia. Ei tarvinnut kertoa mitään kuitenkaan.

Kun liikuntatunnin päätteeksi ohjaaja keksii loppurentoutukseksi jonkin kivan parihieronnan, johon täytyy ryhtyä ventovieraan parin kanssa. Kerran kävi vielä niin, että olin liikuntatunnilla, jossa oli ehkä 39 naista ja yksi mies, ja enkö vain minä saanut sen miehen parikseni. Raukka ihan jäätyi, yritin siinä sitten vähäsen jotakin rentouttavaa small talkia jutella. Oli päivänselvää, että kumpikaan ei olisi halunnut olla tilanteessa ja selvittiin siitä vain sosiaalisten taitojen avulla. 

Minulla on ihan rento suhde fyysisyyteen, pystyn halaamaan puolituttuja onnitellessa jne., mutta jos menen harrastamaan yksilöliikuntaa, mieluummin olisin koskematta sen päätteeksi ventovieraaseen hikihenkilöön.

Esimerkiksi koulussa kun ope sanoo vaikka että ottakaa itsellenne pari/tehkää 5 hengen ryhmät ja kaikki vain kauhealla kiireellä kerääntyvät niihin pareihin/ryhmiin, eikä kukaan pyydä sinua mukaan niitä muodostaessa. Joo pitäisi kyllä itse saada suunsa auki että voi vain mennä joukkoon, mutta jos on vähänkin outo porukka tai itse on ujo niin epävarmuus iskee :D

Kun syöt jotain ja kaveri pyytää "saanko maistaa?" Mutta itselläsi on kova nälkä etkä halua jakaa, muttet halua Myöskään olla töykeä, joten suostut.

Se, kun tapaat jossain julkisella paikalla esim.kaupassa jonkun vanhan tutun, mutta et muista hänestä mitään muuta kuin etäisesti sen naaman, et nimeä tai mistä hän on tuttu.  Ja sitten se tuttu on vielä tooosi ystävällinen ja iloinen nähdessään sut ja käyttäytyy niin kuin olisitte olleet muinoin oikeinkin läheisiä.

Tervehdit ja sönkötät jotain, koko ajan aivot raksuttaen että mistä toi on tuttu, mistä toi on tuttu... Olisi noloa kysyä esim. sukulaiselta että "anteeksi, nyt en muistakaan mistä me tunnetaan" tai vastaavaa..

Sitten vaan toivot että sun small talk on tarpeeksi ympäripyöreätä ettei juttu pääty katastrofiin.

Vierailija kirjoitti:

OT, mutta miten te ihmiset pärjäätte/kestätte noin yleisesti? Jos nämä kaikki esimerkit aiheuttavat stressiä, niin voisi kuvitella kaikkilla olevan mahahaavan ja älyttömän korkea verenpaine. 

Minulla on nuo molemmat. Mahahaava parani lääkkeillä.

Tämä oli noloin..

Olin töissä ja naistenvessassa, jossa on useita looseja rinnakkain. Noh, vieressäni olevalla oli ilmeisesti vatsavaivoja, koska siellä töräytteli todella äänekkäästi, pitkään ja "plumps" vaan kaikui. Tätä jatkui koko vessassaoloaikani, koko vessassa kuuluva kovaääninen törinä.

Poistuin sitten käsiä pesemään ja huomasin että yrityksemme toimitusjohtaja oli juuri poistumassa pesupaikalta ja loi TODELLA merkittävän katseen minuun tullessani vessasta. 

Ihmettelin ehkä sekunnin, kunnes tajusin mitä se tarkoitti. Se luuli että se pierijä olin MINÄ! 

Se oikea pieriä oli vielä siellä loosissaan ja nyt ihan hiljaa. 

Nyt kun osumme samaan aikaan vessaan, on tosi tukalaa, katsoo aina mua hiukan erikoisesti. En voi oikaistakaan sitä, koska se kuulostaisi todella tyhmältä. :( Hitsin pierijä!

Parin viikon ryyppyputken jälkeen ahdistaa kaikki, ei halua nähdä ketään eikä puhua kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli noloin..

Olin töissä ja naistenvessassa, jossa on useita looseja rinnakkain. Noh, vieressäni olevalla oli ilmeisesti vatsavaivoja, koska siellä töräytteli todella äänekkäästi, pitkään ja "plumps" vaan kaikui. Tätä jatkui koko vessassaoloaikani, koko vessassa kuuluva kovaääninen törinä.

Poistuin sitten käsiä pesemään ja huomasin että yrityksemme toimitusjohtaja oli juuri poistumassa pesupaikalta ja loi TODELLA merkittävän katseen minuun tullessani vessasta. 

Ihmettelin ehkä sekunnin, kunnes tajusin mitä se tarkoitti. Se luuli että se pierijä olin MINÄ! 

Se oikea pieriä oli vielä siellä loosissaan ja nyt ihan hiljaa. 

Nyt kun osumme samaan aikaan vessaan, on tosi tukalaa, katsoo aina mua hiukan erikoisesti. En voi oikaistakaan sitä, koska se kuulostaisi todella tyhmältä. :( Hitsin pierijä!

Ehkä siellä viereisessä vessa kepposteli joku Pietari tai Pierre (äännetään Pirre tai Pärre).

Julkiset esiintymiset ovat kyllä pahimmat. Etenkin jos ne tapahtuu suunnittelematta.

Kerran jouduin menemään ex-tempore seminaariin firman edustajana. Työkaverini, joka yleensä hoisi nämä seminaarit oli sairastunut. Kysyin pomolta, että onko siellä tarkoitus pitää puhe, että olisin tiennyt valmistautua. Ei kuulemma saanut pitää puhetta, koska olimme siellä tavallaan epävirallisesti paikalla, koska paikalla oli kilpailijamme.

Paikan päällä sainkin sitten kuulla, että minulle oli laitettu puheenvuoro. Viimeisenä niin, että ehtisin sitä vähän valmistella ja tietysti jännittää.

Kun vuoroni tuli, sain kuullakin, että pitää puhua mikrofoniin. En ollut aikaisemmin koskaan käyttänyt mikrofonia, enkä sitten saanut sitä toimimaan. Kysyin, että sopiiko, että puhun ilman mikrofonia, jos puhun tarpeeksi kovaa. Ei kuulemma sopinut, ja joku tuli sitten säätämään sitä mikrofonia pitkään. No eihän siihen puhuminen helppoa ollut, ja jännitin vielä enemmän. En osannut pitää mikrofonia oikealla kohdalla, ja pidin sitä joko liian lähellä tai liian kaukana, jolloin puheen kuuluvuus oli todella epätasainen.

Matkustin ajatuksissani hissillä viidennestä ykköseen kännykkään uppoutuneena. Oli vIelä kiire bussille

Alakerrassa olikin joitain uusia asukkaita tulossa hissiin sivulta päin, etten nähnyt kapeasta ikkunasta. Kun sitten yhtäkkiä kuului moi, niin suustani kuului vain sellainen äänekäs räkäinen sisäänvetävä kuorsausääni, kun vedin ensin happea sisääni.

Hämmennyksessä en saanut edes sanottua mitään, vaan esitin teatraalista yskänpuuskaa ja kuiskasin vasta ulko-ovella kiireessä pienen pihisevän moin.

Kyllä nolotti ja teki vielä kadulla mieli kääntyä ja mennä sanomaan kunnolla, että MOI MOI TEILLEKIN!!

Vierailija kirjoitti:

Ei hemmetti miten epäsosiaalista porukkaa täällä on xD

Eikun tää on aivan ihana ketju, oon aina luullut, että mä koen jotkut tilanteet erityisen hankaliksi, mutta tää ketju lyö vielä yli, onkohan tää erityisen suomalainen ilmiö?

Kaikki tilanteet, missä joutuu väkisin huomion keskipisteeksi. Esim. Jossain koulutuksessa haluaisi vain kuunnella rauhassa ja kouluttaja sitten kysyykin, että "mitä mieltä sinä tästä olet kun olet ollut noin hiljaa?" Kaikki kääntyy tuijottamaan ja yrität naama punaisena änkyttää jotain vastaukseksi.

Koulussa opettajat tekivät usein tuota. Aikuisena sen jotenkin vielä handlaa, mutta lapsena se oli painajainen.

Samoin lapsena inhosin kysymystä " mikä on koulussa kivointa"

Viestistä 170 tuli mieleen oma alituinen kiusaantuneisuuden aiheeni:

En ole ujopissaaja, mutta olen ujokakkaaja. Olen asiakaspalvelutyössä, jossa vessassa saa käydä kesken vuoron, mutta sinne ei kannata jäädä kupeksimaan pitkäksi aikaa, koska asiakkaat odottavat. Työpaikan vessassa on kaksi koppia ja sellainen yhteinen tila, jossa on lavuaarit.

Vihaan sitä, kun olen kopissa ja olisi kiire takaisin tiskille, tunnen ns. pikkukakkosen olevan matkalla maailmaan, ja yhtäkkiä joku tuleekin toiseen vessakoppiin. Sillä hetkellä huudan vessakopissa itsekseni aina äänetöntä raivohuutoa. Pieni kaikuisa kammio, vain kaksi ihmistä, toinen ihan siinä metrin päässä oman seinämänsä takana, ja omasta kopista kuuluu lörölörö-plumps-plums.

Vierailija kirjoitti:

Juulis kirjoitti:

Mä lähdin kerran todella tökerösti pois paikalta, kun luennoksi kuvittelemani tapahtuma muuttui joksikin "hip hei, nyt otat siitä vierestä parin, esittelet itsesi ja leikitte pantomiimia sekö laulatte yhdessä, jonka jälkeen tulette tänne eteen kertomaan kaikille miten se meni" -hössötykseksi.

Todella siis olin menevinäni ainoastaan kuuntelemaan hiljaa omalta paikaltani mielenkiintoista luennoitsijaa. Menin tilaisuuteen yksin enkä tuntenut ketään. Sain jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja poistuin juoksujalkaa tilanteesta, kun tajusin mistä oli kyse. Hävetti ja hävettää vieläkin se, että jätin parini sinne toljottamaan yksinään enkä sanonut mitään. Mutta se oli todella ahdistavaa. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia oppijoita, sen voisi luennoitsijakin muistaa.

Miksi näitä parileikkejä ei voi kieltää yli ala-asteikäisiltä? En tunne yhtäkään ihmistä, joka oikeasti pitää niistä. Tai oikeastaan en tunne yhtäkään ihmistä, joka edes sietää niitä. Kasvoni kalpenevat joka kerta, kun ohjaaja aloittaa "ottakaapa siitä vierestä sitten pari ja ....", oli lauseen jatko mikä tahansa. Työpaikkojen tutustumisleikit ovat erityisen kamalaa paskaa, etenkin  jos firma on vähän isompi ja on eri yksiköistä tuntemattomia kollegoita paikalla.

Inhosin jo yläasteella näitä "ottakaapa siitä vierestä sitten pari ja kähmikää toisianne sekä keksikää kivoja eläinsatuja"-juttuja. Luulisi että Suomen kulttuurin huomioon ottaen tuollainen olisi jossain määrin laitonta.

Yläpeukuttaisin tätä kommenttia noin 285 kertaa jos voisin. Vihaan näitä juttuja. Vihaan. Olen yli 50-v. ja vieläkin niihin välillä joutuu.

Äh, miksi noissa koulutuksissakin pitää esittäytyä tai muulla tavoin esiintyä? Olen uusi työelämässä ja oon aina ajatellut, että koulutuksiin mennään nimensä mukaisesti kouluttautumaan eli opiskelemaan jotain uutta asiaa => kouluttaja opettaa ja kaikki muut saa keskittyä opetukseen itsenäisesti. Argh. Nyt tuli kauhee paine noistakin tilaisuuksista. Silkkaa ihmisten kiusaamista :D

Se kun haluaisit treffeiltä kotiin, koska sua ei vain kiinnosta, mutta toista osapuolta selvästi kiinnostaa etkä kehtaa sanoa et vois tästä jo lähteä.