Listataan ahdistavia sosiaalisia tilanteita

Vierailija kirjoitti:

Miksi vastaantulijaa pitäisi toljottaa silmiin? Mulle tulee tuosta ahdistunut olo.

Itse olen alkanut katsomaan huvikseni. Mukava nähdä ihmisten reaktioita.

Tauski-fanclubissa, kun pitää puhua sille toiselle Tauski-fanille.

Vielä kaffitermareista yms. Yhdessä Ranskalaisessa hotellissa aamiaisella sain kaadettua kuumat maidot pitkin pöytää ja lattiaa kun ensin ei kannusta tullut mitään ja sitten kun vähän hölläsin korkkia niin kauhea lorahdus. Ja sitten ooops pardon ja kuivailen serveteillä lattiaa. Vain hetkeä aiemmin sekoilin leivänpaahtimen kanssa - vaikka miten koitin sitä säätää, poltti se kaikki mun paahtoleivät pikimustiksi käppyröiksi. Hävetti lähteä lopulta ilman leipää ja jättää pino mustia käppyröitä paahtimen viereen (ei ollut salissa edes roskista mihin ne heittää). Tunsin itseni aivan idiootiksi ja hihitin vaan miehelle että ei ole helppoa 🙈

Se kun sisaruksen vauvaa aletaan tunkea syliin.

Miksi näitä parileikkejä ei voi kieltää yli ala-asteikäisiltä? En tunne yhtäkään ihmistä, joka oikeasti pitää niistä. Tai oikeastaan en tunne yhtäkään ihmistä, joka edes sietää niitä. Kasvoni kalpenevat joka kerta, kun ohjaaja aloittaa "ottakaapa siitä vierestä sitten pari ja ....", oli lauseen jatko mikä tahansa. Työpaikkojen tutustumisleikit ovat erityisen kamalaa paskaa, etenkin  jos firma on vähän isompi ja on eri yksiköistä tuntemattomia kollegoita paikalla.

Inhosin jo yläasteella näitä "ottakaapa siitä vierestä sitten pari ja kähmikää toisianne sekä keksikää kivoja eläinsatuja"-juttuja. Luulisi että Suomen kulttuurin huomioon ottaen tuollainen olisi jossain määrin laitonta.[/quote]

Mutta eikö se ole hyvä juttu, että yritetään saada ihmisiä avautumaan ja tutustumaan muihin ihmisiin sekä ennen kaikkea itseensä:) Ehkä näissä tempauksissa onkin taka-ajatuksena, että saadaan tästä maasta vähän sosiaalisempi ja positiivisempi:)

Mutta ymmärrän toki ihmisiä, jotka ahdistuvat näissä tilanteissa, itsekin olin nuorena aina enemmän kuin v*ttuuntunut, kun piti jotain parip*skaa ruveta tekemään. 

Tsemppiä kaikille vastaavanlaisiin tilanteisiin joutuville, te pärjäätte kyllä:)

Helvettiä on joka ikinen kerta odotella täpötäydellä laiturilla ruuhkassa junaa kun ihmiset tuuppii ja kävelee melkein yli vaikka ei olis kenenkään tiellä. Sitten siitä ihanuudesta ahtautuminen junaan ja päädyt käytävänpuolelle tai vaihtoehtoisesti narkkarin/vittua hokevan pissiksen/käsilaukku agren viereen joka tönii koko ajan kun etsii raivokkaasti jotain laukustaan tai arabiaa puhelimeensa huutavan-kimittävän törpön puhelinannin todistajaksi kun luurista joku huutaa samaa solkotusta takasin. Vaihtoehtoisesti junan ollessa vapaampi istumapaikoista joku omituinen hyypiö tulee tietty vastapäätä hönkimään ja tilittämään elämänsä asiat puhelimeen. Ei tiedä mihin katsoisi ilman vaikutelmaa tuijottamisesta, tuntuu että oma puhelin lävähtää henkilökohtaisia juttuja esitellen kaiken kansan silmille ja paniikkikohtaus ylipäätään iskee päälle. Sit vielä jos on joutunut juoksemaan junaan päätyy istumaan hikisenä ja läähättävänä otuksena, janokin olis ja henki haisee. Tuntuu ettei osaa tai viitti hengittää ja kuin kaikki tuijottaisi mikähän toikin punanaama tossa pakkoliikkeineen (vaikka kukaan ei tollottaiskaan).

Inhoan myös kävelyä julkisilla paikoilla yksin, yhtä kauhua mutta niinhän tää on pahimman luokan torikammoa yhdistelmällä kahvikuppineuroosi.:S

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun uusi tuttavuus ei tunne sua, eikä siten ymmärrä sun huumoria ja ottaa tosissaan.

Olin ystäväni kanssa kaupoilla joulun alla ja siinä sitten törmättiin ystäväni johonkin kaveriin, jonka olin kuitenkin muutaman kerran tavannut aiemminkin.

Siinä se kyseli, että miten lahjaostokset etenee. Mulla ja kaveripiirilläni on tapana liioitella vaikka kuinka paljon, joten selkäytimestäni kumpusi jotain seuraavaa:

"Ihan hirveetä. Aattelin ostaa jollekulle hirttoköyttä lahjaksi, että voisin sitten lainata sitä ja päättää epäonnistuneen elämäni, kun en edes lahjoja osaa ostaa".

Tämä kysyjä laski kätensä olkapäälleni todeten, että se ei ole ratkaisu ja apua on aina saatavilla ja oli huolissaan, etten vain ole pyhiä yksin. Koetin siinä sitten selitellä, että ihan vitsi vaan, ei hätää. Ystäväni kyllä nauroi katketakseen ja vakuutteli että on vitsi.

Apua mun miehellä on tällaiset vitsit myös :D

Tyyliin "Mitäs teet jouluna?" "Ajattelin vetää kännit, syödä lasten kindermunat salaa, haukkua anopin lyttyyn, vongata seksiä vaimolta ja sammua hankeen ämmien heitettyä mut pihalle."

Itseäni ne naurattaa ja menen niihin mukaan myös, joskus jatkamme liioittelevan sarkastista dialogiamme pitkäänkin. Mutta sitten häpeän silmät päästäni kun mies heittää tuollaista seurassa jossa muut jäävät vaivaantuneina tuijottamaan ja miettimään oliko tuo totta vai vitsi. Yritän itse sitten revetä siinä nauramaan että muutkin tajuaisi :D

Esim vaikka mies sanoo lasten synttäreillä jotain tyyliin "Me vaan odotetaan että ne on tarpeeksi vanhoja sisäoppilaitokseen eikä sitten tarvitse nähdä enää kuin jouluna ja juhannuksena. Jihuu vapaus!" Ja äitini nieleskelee kakkuaan ja pälyilee kauhistuneena minuun. Onneksi mitä paremmin mieheeni tutustuu niin oppii ettei häntä kannata ottaa tosissaan. Ei koskaan :)

Minä olen itse tällainen, etten osaa vastata varsinkaan puolitutuille ja tuntemattomille kuin sarkastisen liioitellusti jotain älytöntä. Olen "vakavassa" työssä ja pukeudun asiallisesti, joten suustani purkautuva vitsikäs vastaus voi olla monelle yllätys. Sitten tuo toinen jääkin monesti tuijottamaan minua kuin hullua, koska ilmeisestikään sarkasmi ei ole tuttua kaikille:D Olen opetellut jännittämisestä pois laukomalla jotain hauskaa ja keventävää, mutta tosiaan kaikki ei ehkä ymmärrä kyseessä olevan vitsin... Ja silloin tietysti alan kauhuissani vakuutella, että tässä vaan vitsailen heheh, en ole oikeasti seitsemän lapsen äiti, jonka lapset on nimetty kääpiöiden mukaan:D

Ihanaa, että täällä on muitakin, jotka ahdistuu kampaajalla. Inhoan kampaamokäyntejä niin paljon, että hankin parturisakset ja opettelin itse leikkaamaan ja värjäämään kuontaloni. Ensinnäkin näytät kamalalta siinä kaavussa ja valoissa ja sitten kampaaja alkaa voivotella kun hiukset on niin ohuet ja huonokuntoiset jne jne ja kommentoi aina, että näin käy kun tekee värinpoistoja ym. Sitten selittelen nolona tuhannetta kertaa, että niin minulla tosiaan on heiveröinen hiuslaatu, värinpoistoja ei ole tehty, vaan laitan sävytettä noin kolme kertaa vuodessa. Kun hiukset on leikattu ja laitettu, alkaa voivottelu siitä, miten päätä myöten hiukseni menevät ja kannattaisi vähän tupeerata ja käytätkö edes mitään kohottavia tuotteita. Jälleen nolona joudut selittelemään, että kyllä, tiedän tukan olevan littana ja kyllä, osaan sen kohottaa (ja kampaajahan on itse kammannut sen liiskaksi ja tunkenut täyteen silottavia hiustuotteita). Ja lopuksi maksat tästä nöyryytyksestä itsesi kipeäksi ja piilottelet rumasti kammattua tukkaa koko matkan kotiin.

Kampaamon lisäksi inhoan kosmetologikäyntejä. INtiimi tilanne, jossa toinen näprää naamaasi 30 cm:n päässä ja jotain pitäisi vielä jutella. Haiseeko henki? Näkyykö jotain nenästä, kun sitä väännellään?

noloa on myös törmätä uimahallissa johonkin arjen tuttavaan, jota ei ikinä tapaa alastomana. Kerran tuli vastaan lasteni opettaja... siinä sitten muka-normaalisti juteltiin nakuina suihkutilassa ja välteltiin katseitten vaeltelua silmistä alaspäin.

Yksi ankea sosiaalinen tilanne oli se, kun päädyin mieheni perhetuttavan hautajaisiin. En koskaan ollut tavannut vainajaa, mutta piti sitten esittää osaaottavaa ja surkeaa kaikkien niiden tuntemattomien mammojen ja taattojen keskellä kahvia juoden. Jaoin jopa ohjelmalehtisiä ja toimin jonkinmoisena avustajana... osa muista vieraista luuli, että olen läheinenkin vainajalle. No, katsoin muistopöydän kuvasta, että tämännäköinen mies oli arkussa.

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kehuu sua ja koetat löytää sen hyvän balanssin omakehun ja vaatimattomuuden välillä.

"Tosi upea toi sun tekele X"

"Kiitos, kyllä mä siihen vähän aikaakin käytin"

"Eiku oikeasti on ihan mieletön!"

"Niin no oon mä vähän harjotelluki.."

"Teetkö ihan työkses?"

"No en sentään"

"Kyllä sun pitäis, tosi upea!"

Ja tätä jatkuu kauan.

Tämä. Olen usein ottanut aseeksi hyökkäyksen, eli kehun takaisin (esim. jollain kurssilla, jossa kaikki tekevät jotain), mutta siitä huolimatta että yleensä löytää jotain aidosti hyvää sanottavaa, en aina tarkoita sitä täysillä/en sanoisi sitä jos toinen ei kehuisi minua, ja siksi tulee huono olo. :( 

Ravintolailta kollegojen kesken....Huhhuh; kestin tasan tunnin ja häivyin kotiin.

Mulla oli vähän aikaa sitten todella ahdistava tilanne. Oli siis työkokous jossa en ollenkaan odottanut että tulisi esittelykierros joten en ollut ottanut etukäteen beetasalpaajaa(tyhmä minä!), perseelleenhän se sitten meni, tunsin omaa vuoroa odottaessani miten adrenaliini ja sydämensyke nousee todella häiritsevän korkeaksi ja tärisen ihan kauttaaltaan päätä myöten, kun oma vuoro tulee niin sanon nimeni todella värisevällä ja katkeilevalla äänellä ja missä olen töissä. Sen jälkeen tärisen paikallani ja mietin kuinka moni huomasi, luultavasti kaikki.

Tilanne oli niin ahdistava että seuraavana yönä heräsin keskellä yötä yhdeltä, kelaan vain tapahtumaa mielessäni miettien että miltä kuulostin ja miltä näytin. Kun vain olisin tajunnut ottaa sen beetasalpaajan etukäteen niin tämä kaikki olisi ollut vältettävissä :(

Tykkään käydä toisinaan katsomassa stand upia teatterissa, mutta joka kerta saa jännittää että ottaako koomikko mut silmätikukseen. Jonkunhan ne aina bongaa yleisöstä ja sitten sille naljaillaan koko esityksen ajan. Eilen oltiin katsomassa Showhat ja siellä viis onnetonta katsojaa joutui lavalle kaikkien eteen esiintymään. Yks oli niin kännissä että sitä tuskin haittasi mutta muut oli niin vaivautuneita että sääliksi kävi. Onneksi ei sattunut omalle kohdalle :)

Vierailija kirjoitti:

vvcxvcv kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun olet kaivellut puurahassa hiki hiuksia pitkin noruen multapaakkuja pahimmissa pihatyövaatteissa ja koskenut vahingossa kasvojasikin multaisilla käsillä, eikä ole aikomustakaan näyttäytyä kenellekään ennen suihkua ja normaalia vaatetusta. Silloin tapahtuu jotakin yllättävää, joka pakottaa sinut juoksemaan ihmisten ilmoille kadulle multaisissa puutarhahanskoissa, vaarin multaisissa saappaissa ja 20 vuotta vanhoissa multaisissa tuulihousuissa sekä niihin epäsopivassa miehesi mökkitakissa, hiukset liimaantuneina hikisinäa multaisia kasvoja kehystämään. Kun naapurin lapsi tippuu puusta ja koira karkaa, ja viileä ja tyylikäs työkaverisi tulee kadulla vastaan, eikä ole pakotietä.

No mitä tuolla nyt on väliä? Jos olet ollut hommissa niin olet ollut hommissa. Vain naiset voivat ahdistua siitä, että joku muka arvostelisi kun ei 24/7 ole ykköset päällä.

Jos et oo huomannut, niin tässä yhteiskunnassa naisia arvostellaan aika kylmästi ja kovasti koko ajan.

Lisäksi monikaan mies ei tiedä, kuinka ruma nainen voi "homma-asussaan" olla. Kuinka tukka voi olla rasvainen tai hikinen päänahkaa myöten ja limaisen näköinen tai kuinka järkyttäviä reikäisiä 20 numeroa liian isoja vaarinhousuja meillä onkaan käytössä.

No on vähän eri asia, jos puhutaan vaikka fitness-kulttuurin luomista ulkonäköodotuksista verrattuna siihen, että nainen on tekemässä ulkotöitä, jolloin luonnollisesti ei olla täydessä tällingissä. Sitä paitsi sitä ei kannata ottaa vakavasti, jos joku kakara tai muu pinnallinen tyyppi arvostelee. Se on heidän häpeänsä. Poikaset voivat pisteyttää naisia keskenään, mutta miehet näkevät asiat vähän laajemmasta perspektiivistä.

Vaatepuolesta voin miehenä kertoa sellaisen salaisuuden, että meitä ei valtaosin paskaakaan kiinnosta naisten vaatteiden merkit, värimaailmat ja trendikkyydet. Voisitte olla vaikka perunasäkissä meidän puolestamme. Päähuomio on siinä naisessa itsessään, kasvot ja hiukset katsellaan varmaankin ensin ja sitten ehkä muita ruumiinmuotoja. Myös luonne ja käyttäytyminen vaikuttavat, iloinen ja rento nainen on aina puoleensavetävämpi kuin torjuva ja kylmäkiskoinen bitch face, vaikka olisi kuinka nätti. Tässäkin pojat katselevat yksityiskohtia, miehet kokonaisuutta ja ottavat myös kontekstin, esimerkiksi pihatyöt huomioon. Jos nainen on viehättävä muuten, hän on sitä myöskin hiki päässä pihatöitä tehdessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun uusi tuttavuus ei tunne sua, eikä siten ymmärrä sun huumoria ja ottaa tosissaan.

Olin ystäväni kanssa kaupoilla joulun alla ja siinä sitten törmättiin ystäväni johonkin kaveriin, jonka olin kuitenkin muutaman kerran tavannut aiemminkin.

Siinä se kyseli, että miten lahjaostokset etenee. Mulla ja kaveripiirilläni on tapana liioitella vaikka kuinka paljon, joten selkäytimestäni kumpusi jotain seuraavaa:

"Ihan hirveetä. Aattelin ostaa jollekulle hirttoköyttä lahjaksi, että voisin sitten lainata sitä ja päättää epäonnistuneen elämäni, kun en edes lahjoja osaa ostaa".

Tämä kysyjä laski kätensä olkapäälleni todeten, että se ei ole ratkaisu ja apua on aina saatavilla ja oli huolissaan, etten vain ole pyhiä yksin. Koetin siinä sitten selitellä, että ihan vitsi vaan, ei hätää. Ystäväni kyllä nauroi katketakseen ja vakuutteli että on vitsi.

Apua mun miehellä on tällaiset vitsit myös :D

Tyyliin "Mitäs teet jouluna?" "Ajattelin vetää kännit, syödä lasten kindermunat salaa, haukkua anopin lyttyyn, vongata seksiä vaimolta ja sammua hankeen ämmien heitettyä mut pihalle."

Itseäni ne naurattaa ja menen niihin mukaan myös, joskus jatkamme liioittelevan sarkastista dialogiamme pitkäänkin. Mutta sitten häpeän silmät päästäni kun mies heittää tuollaista seurassa jossa muut jäävät vaivaantuneina tuijottamaan ja miettimään oliko tuo totta vai vitsi. Yritän itse sitten revetä siinä nauramaan että muutkin tajuaisi :D

Esim vaikka mies sanoo lasten synttäreillä jotain tyyliin "Me vaan odotetaan että ne on tarpeeksi vanhoja sisäoppilaitokseen eikä sitten tarvitse nähdä enää kuin jouluna ja juhannuksena. Jihuu vapaus!" Ja äitini nieleskelee kakkuaan ja pälyilee kauhistuneena minuun. Onneksi mitä paremmin mieheeni tutustuu niin oppii ettei häntä kannata ottaa tosissaan. Ei koskaan :)

No on kyllä erikoisen jäykkää sakkia, jos tuollaiset pitää selitellä erikseen vitsiksi :D Meidän suvussa kaikki heittää tuollaista. Sehän on vain hauskaa ja siinä loukkaa korkeintaan itseään.

Se kun törmää opiskeluaikojen tuttuun pitkästä aikaa, kun itse olet ollut sairauslomalla ja työttömänä etkä halua kertoa mitään elämästäsi, ja tuttu kysyy "Mitäs sä teet nykyään?". Vastaisin mieluummin jopa intiimeihin kysymyksiin kuin elämäntilannetta koskeviin. Esim. "Tyydytätkö itsesi käsin vai jollain hieromasauvalla?" olisi mieluisampi kysymys.

Joku kirjoitti kampaajalla käynnistä, kuinka ahdistavaa on istua tuolissa, yrittää jotain small-talkia samalla kun tuijottaa peilistä omia kasvojaan, jotka näyttävät harvinaisen elähtäneiltä niissä kirkkaissa valoissa.

Ihanaa, kun muutkin kokevat näin. Olen aina ajatellut kaikkien muiden suorastaan nauttivan siitä, kun pääsevät "rentoutumaan" ja "terapoitumaan" "tukkatohtorin" tuoliin. Näin siis kuulee aina välillä joidenkin sanovan. Onneksi en ole ainoa, jota tilanne ahdistaa. Osittain tämän takia lykkään kampaajalla käyntiä, jonka vuoksi hiusteni latvat ovat aina hävettävässä kunnossa, kun viimein sinne saan aikaiseksi mennä.

Hiusteni kunnon lisäksi olen aina kärsinyt niiden hentoudesta. Kuivana hiukset voi näyttää parhaimmillaan jopa ihmisen hiuksilta, mutta kun kampaaja kampaa ne märkinä päätä pitkin, meinaan purskahtaa itkuun. Ihana tuijottaa peilikuvaa, kun näyttää lähinnä siltä kuin päässä olisi n. viisi hiusta. Yritä siinä sitten rennosti jotain small talkia vääntää.

Vierailija kirjoitti:

Juulis kirjoitti:

Mä lähdin kerran todella tökerösti pois paikalta, kun luennoksi kuvittelemani tapahtuma muuttui joksikin "hip hei, nyt otat siitä vierestä parin, esittelet itsesi ja leikitte pantomiimia sekö laulatte yhdessä, jonka jälkeen tulette tänne eteen kertomaan kaikille miten se meni" -hössötykseksi.

Todella siis olin menevinäni ainoastaan kuuntelemaan hiljaa omalta paikaltani mielenkiintoista luennoitsijaa. Menin tilaisuuteen yksin enkä tuntenut ketään. Sain jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja poistuin juoksujalkaa tilanteesta, kun tajusin mistä oli kyse. Hävetti ja hävettää vieläkin se, että jätin parini sinne toljottamaan yksinään enkä sanonut mitään. Mutta se oli todella ahdistavaa. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia oppijoita, sen voisi luennoitsijakin muistaa.

Miksi näitä parileikkejä ei voi kieltää yli ala-asteikäisiltä? En tunne yhtäkään ihmistä, joka oikeasti pitää niistä. Tai oikeastaan en tunne yhtäkään ihmistä, joka edes sietää niitä. Kasvoni kalpenevat joka kerta, kun ohjaaja aloittaa "ottakaapa siitä vierestä sitten pari ja ....", oli lauseen jatko mikä tahansa. Työpaikkojen tutustumisleikit ovat erityisen kamalaa paskaa, etenkin  jos firma on vähän isompi ja on eri yksiköistä tuntemattomia kollegoita paikalla.

Inhosin jo yläasteella näitä "ottakaapa siitä vierestä sitten pari ja kähmikää toisianne sekä keksikää kivoja eläinsatuja"-juttuja. Luulisi että Suomen kulttuurin huomioon ottaen tuollainen olisi jossain määrin laitonta.

Oletko ihan varma ettet ollut pedagogisten opintojen luennolla? Se oli tunnista toiseen tätä hirvitystä joka ei kyllä johtanut yhtään mihinkään.  

Samoilla massaluennoilla (=vieressä tod näk sinulle tuntemattomia ihmisiä) ilmoitettiin usein yks kaks että "no niin, keskustelkaa tästä koulukiusaamisesta viereisten ihmisten kanssa kymmenen minuuttia". Järkevä keskustelu harvoin onnistuu aiheesta käskemällä, jolloin ne keskustelutuokiot olivat aina lähinnä kuluneiden fraasien toistelua "no, öh, kyllähän se pitäisi saada koulussa loppumaan". 

Vierailija kirjoitti:

Joku kirjoitti kampaajalla käynnistä, kuinka ahdistavaa on istua tuolissa, yrittää jotain small-talkia samalla kun tuijottaa peilistä omia kasvojaan, jotka näyttävät harvinaisen elähtäneiltä niissä kirkkaissa valoissa.

Ihanaa, kun muutkin kokevat näin. Olen aina ajatellut kaikkien muiden suorastaan nauttivan siitä, kun pääsevät "rentoutumaan" ja "terapoitumaan" "tukkatohtorin" tuoliin. Näin siis kuulee aina välillä joidenkin sanovan. Onneksi en ole ainoa, jota tilanne ahdistaa. Osittain tämän takia lykkään kampaajalla käyntiä, jonka vuoksi hiusteni latvat ovat aina hävettävässä kunnossa, kun viimein sinne saan aikaiseksi mennä.

Hiusteni kunnon lisäksi olen aina kärsinyt niiden hentoudesta. Kuivana hiukset voi näyttää parhaimmillaan jopa ihmisen hiuksilta, mutta kun kampaaja kampaa ne märkinä päätä pitkin, meinaan purskahtaa itkuun. Ihana tuijottaa peilikuvaa, kun näyttää lähinnä siltä kuin päässä olisi n. viisi hiusta. Yritä siinä sitten rennosti jotain small talkia vääntää.

Haha, ihanaa! Mulla on aivan sama! Vielä jotenkin kun pidän aina hiuksia auki, koska naamani näyttää mm. todella pyöreältä, jos hiukset on nostettu ylös. Tiedän että todella turhamaista ajattella näin mutta sama tunne kyllä, kun joutuu katselemaan itseään peilistä ja osa hiuksista on nostettu vaikka nipsukoilla ylös. Sitten se kaamea valaistus ja viimeisen päälle tällätyt kampaajat. Pisteenä iin päälle ettei oikein keksi mitään puhuttavaa niin siinähän istuu vaivaantuneena pari tuntia. Todella rentouttavaa.

Ahdistavaa on kun syön ja joku vähän oudompi, esim työkaveri,istuu samassa pöydässä, muttei itse syö vaan tuijottaa jokaista suupalaani ja kädenliikettäni. Kahvikuppineuroosihan siinä iskee.

Ja kuntosalilla jos joku tekee vastapäisellä laitteella jotakin, naama mua päin, en tiedä mihin katsoisin, yleensä tuijotan johonkin pisteeseen muka keskittyneenä.

Olen introvertti ja inhoan olla katseiden tai tarkkailun kohde. Haluaisin näkymättömyysviitan, oisko jollain?