Listataan ahdistavia sosiaalisia tilanteita

Vuosi sitten aloitin uudessa työpaikassa. Olen opiskelija ja käyn töissä koulun ohella eli kerran viikossa, joskus harvemmin.

Ekana päivänä mut esiteltiin noin 10 henkilölle jos sitäkään. Meidän osastolla plus naapuriosastolla työskentelee jotain 40 henkilöä... Koita siinä sitten muistaa, kenelle esittäydyit silloin ekana päivänä ja kenelle et. Kukaan ei oma-aloitteisesti esittäytynyt tuon ekan päivän jälkeen, joten käytännössä jouduin arvailemaan työkavereiden nimiä puolisen vuotta. Nyt alkaa olla melkein kaikki hallussa.

Meni 2-3 kuukautta ennen kuin tajusin, kuka on oikeasti lähin esimieheni, hän kun oli eri ihminen kenen kanssa kirjoitin alunperin työsopimuksen. "Kiva". Firman isoimmalle kiholle en ole edelleenkään esittäytynyt, ja luulin pitkään ulkonäön perusteella että kyseessä on vain joku mikälie hiippari.

Toisen osaston esimies tuli joku päivä katsomaan yhtä tekemääni hommaa ja pyysi lähettämään sen hänelle sähköpostitse. Mikäs siinä, mutta ei ollut hajuakaan tyypin nimestä. Siinä sitten nöyränä kysyin toiselta työkaverilta, että kukas toi oli....

Pliis, perehdyttäkää ne uudet tyypit. Vaikka kaikki tuntee uuden tyypin, se uusi ei tunne ketään eikä taatusti muista kuin 1-2 nimeä esittelyjen jälkeen, saati jos esittely on noin vajavaista kuin meillä.

Oma inhokkini:

- Käydäänpäs tehtävät läpi. Voitko sinä Maija aloittaa?

Ja tämän jälkeen jokainen vuorollaan vastaa siihen kysymykseen, joka osuu kohdalle  ja minulle osuu lähes poikkeuksetta juuri se ainoa, jota en osannut. Lisäksi tämä toistuu monta kertaa päivässä. Näin opetetaan kieliä yliopistossa.

Se kun joku tuttu alkaa kysellä henkilökohtaisia asioitani isoon ääneen ison porukan kuullen. Oon saattanut hänelle jotain aiemmin kahden kesken kertoa ja hän kokee oikeudekseen jatkaa juttua tässä seurueessa. Esim olen raskaana ja edellisellä kerralla ollut menossa ultraan. Vaikka paikalla on oudompiakin, on ilmeisesti ookoo kysellä, miltä siellä näytti... tällaisiakin tonttuja on. Ja siis jonkun raskaus yleensä on kai julkista riistaa. Istut ison seurueen keskellä ja yksi alkaa isolla äänellä ihmetellä vatsan kokoa. Niin, joo. Onhan se.

Vierailija kirjoitti:

Noissa esittelykierroksissa on semmoinen juttu, että siinä vain odottaa hikikarpalo otsalla omaa lähestyvää vuoroa ja yrittää miettiä mitä sanoisi (pitääkö sanoa jotain nasevaa ja hauskaa kuten muutkin, toivottavasti en änkytä tai mokaa). Siinä ei todellakaan jää muiden nimet ja tarinat mieleen, koska ajatuksissa on vain se oma lähestyvä vuoro. Joten siinä mielessä aika turha tapa.

Sama juttu esitelmissä. En niissäkään pysty imemään uutta tietoa muiden esitelmiä kuunnellen, vaan odotan vain sitä omaa esitelmävuoroani ja käyn mielessäni läpi siihen liittyvää aineistoa.

Vasta esitelmän tai esittelykierrosten jälkeen voin keskittyä muiden tekemisiin ja sanomisiin. Sen vuoksi kursseilla esitelmät ei ole mielestäni lainkaan hyvä muoto oppia. Ei siinä opi kuin sen oman aihepiirin.

Tiedän tunteen. Yritän aina päästä ekana pitämään esittelyn tai esitelmän, vain koska olen joutunut opettelemaan esiintymisjännityksen hallintaa...taustalla todella noloja kokemuksia sen tiimoilta. Jos ei onnistu yritän jättää vikaksi, jolloin aikaa on vähän ja yleisö turtunut ja tekee jo henkisesti lähtöä.:D

Hirveintä on olla ekassa alkupäässä kun olet kuunnellut sujuvia esityksiä ja kaikki ovat vielä skarppina.

Vierailija kirjoitti:

Lasket tupakkatauon niin, että tupakkapaikalla ei ole silloin ketään. Kuinkas ollakaan, rauhassa istut ja paikalle ilmaantuu se työpaikan mukavin ja sosiaalisin höpöttelijä , joka alkaa heti viritellä juttua jostain. Istut  kiusaantuneena ja yrität vastata jotain muutakin kuin: aha? ihan totta! niin minäkin ajattelin! mitäs sitten tapahtui? joo, on aika viileä päivä! Ja mietit tuskaisena tupakkasi loppuunpalamista, voitko vain tumpata sen ja kävellä pois? Pitääkö odottaa että toinenkin saa tupakkansa loppuun ja kävellä yhdessä pois? Jos tumppaa tupakkansa ja lähtee, onko tähän sanottava jokin loppurepliikki ennen poiskävelyä?

Minun mielestäni nää sosiaaliset höpöttelijät ovat rentouttavia, pitävät juttua yllä ja itsekin helposti lähtee mukaan :) Pahempaa on sattua tauolle jonkun kanssa kenelle pitäisi keksiä jotain juttua ja toisesta aistii saman vaivaantuneisuuden. Siinä kilvan kiirehditään:/

Vierailija kirjoitti:

Oma inhokkini:

- Käydäänpäs tehtävät läpi. Voitko sinä Maija aloittaa?

Ja tämän jälkeen jokainen vuorollaan vastaa siihen kysymykseen, joka osuu kohdalle  ja minulle osuu lähes poikkeuksetta juuri se ainoa, jota en osannut. Lisäksi tämä toistuu monta kertaa päivässä. Näin opetetaan kieliä yliopistossa.

TÄMÄ. Jokaisella kielten kurssilla tehdään näin, myös meillä amk:ssa. Ruotsin kurssilla jopa luettiin kappaleita ääneen, jokainen vuorollaan yhden kappaleen. Onneksi olen hyvä ruotsissa, mutta 99% muista ei ollut... En ymmärrä miksi tuollaista pitää tehdä. Englannin kurssilla toi on pahinta, koska siihen omaan kohtaan osuu aina sellainen sana, jonka ääntämisestä sulla ei ole hajuakaan ja veikkaus menee taatusti pieleen.

Luojan kiitos nykyinen englannin opettajamme hyväksyy "en tiedä" -vastauksen eikä harrasta pakkopuhuttamista kaikkien edessä. Aktiiviset saavat sitten rauhassa olla aktiivisia.

Kaupan kassalla, voi jeesus.... Oot ostanut helvetisti kaikkea tavaraa ja oot itekses kaupassa. Pitääkö siinä mennä mättämään niitä tavaroita jo valmiiks kasseihin vai ei? Entä jos sitä tavaraa on reilusti, siis niin että pakkaamiseen menee aikaa, mutta ei niin paljoa että ois järkee singahtaa sinne kauimmaiselle pakkauspaikalle tuskanhiki otsalla mättämään niitä leipiäjuustojamaitojamakkaroita pussiin ja sit singahtaa takasin maksamaan? Ahistaa aina IHAN HELVETISTI..... Silloin asia on ihan ok, jos ne tavarat tulee siihen pakkauspaikalle sun eteen ja voit siinä samalla nostella jo maitoja kasseihin. Mutta se toinen.....

Juhlat, bileet, ihan mikä tahansa kokoontuminen, ja sua kiinnostaa paikalla olevat kotieläimet enemmän kuin ihmiset.

Mistä tahansa kaupasta lähteminen ilman ostoksia. Ahistavaa.

Se, että vapaalla olevalle päihdetyöntekijälle aletaan selittelemään omaa päihteidenkäyttöä, esim. bileissä tai baarissa. Helvetti, olenhan mä tässä kännissä itsekin!

Esittäytymis- ja ryhmäytymisleikit. EI. Samoin pakolliset pari- tai ryhmätyöt, joissa vedotaan siihen, että "tulevaisuudessa valmistumisen jälkeen täytyy osata tehdä ryhmässä töitä". No, kyllä täytyy, mutta silloin siihen käytetään TYÖAIKAA TYÖPAIKALLA.

Kun joku kysyy lisääntymisestä tilanteessa, josta et voi poistua heti. Esimerkiksi sukujuhlien kahvipöytä. Yritystä takana toista vuotta ja just edellisenä iltana menkat alkaneet, myöhässä mutta kuitenkin. Olo on surkea ja epäonnistunut, ja tekisi mieli joko a) lähteä pois tilanteesta itkemään suoraa huutoa tai b) sanoa että vittuako se sulle kuuluu, koko ajan yritetään.

Se kun olin sukujuhlissa ja miehen serkku kysyi kovaan ääneen että koskas teille tulee lapsia? Ja kaikki hiljenevät ja kääntyvät katsomaan. Mutta en saa vastausta suustani koska vituttaa niin paljon. Siinä sitten vaan seisotaan kaikki hiljaa, kukaan ei uskalla liikkua, hengittää tai vaihtaa puheenaihetta...

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyy lisääntymisestä tilanteessa, josta et voi poistua heti. Esimerkiksi sukujuhlien kahvipöytä. Yritystä takana toista vuotta ja just edellisenä iltana menkat alkaneet, myöhässä mutta kuitenkin. Olo on surkea ja epäonnistunut, ja tekisi mieli joko a) lähteä pois tilanteesta itkemään suoraa huutoa tai b) sanoa että vittuako se sulle kuuluu, koko ajan yritetään.

Tähän tepsii yksi konsti jos pokkaa riittää. Kun jonkun häissä tai ristiäisissä mummukööri alkaa utelemaan, että koskas se sinun vuoros on, että eikös olis jo sinulla/teilläkin aika, niin vastaavasti hautajaisissa alat utelemaan samoilta mummeleilte, että koskas se sinun vuoros on että eikös olis jo sinulla aika.

Mulla on myös äänekäs maha! Kerran yksi tyyppi koulussa kommentoi mahani möyryämistä että hän luuli äänen perusteella että jossain tehdään äänekästä remonttia. Voi helvetti.....

Vierailija kirjoitti:

Se kun olin sukujuhlissa ja miehen serkku kysyi kovaan ääneen että koskas teille tulee lapsia? Ja kaikki hiljenevät ja kääntyvät katsomaan. Mutta en saa vastausta suustani koska vituttaa niin paljon. Siinä sitten vaan seisotaan kaikki hiljaa, kukaan ei uskalla liikkua, hengittää tai vaihtaa puheenaihetta...

Siihen voi vastata että: en tiedä / tämä on nyt sen verran henk.koht asia että ei kuulu sinulle / koskas teille tulee / no mitäs teidän seksielämään kuuluu tms?

Vihasin myös fuksiaisten mukahauskoja ohjelmanumeroita. Kerran minun piti esittää Margaret Thatcheria. En tietenkään tiennyt kuka hän on. Ja siitäkös vanhempien opiskelijoiden riemu repesi. Hävettää vieläkin vaikka fuksiaisista on yli kymmenen vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyy lisääntymisestä tilanteessa, josta et voi poistua heti. Esimerkiksi sukujuhlien kahvipöytä. Yritystä takana toista vuotta ja just edellisenä iltana menkat alkaneet, myöhässä mutta kuitenkin. Olo on surkea ja epäonnistunut, ja tekisi mieli joko a) lähteä pois tilanteesta itkemään suoraa huutoa tai b) sanoa että vittuako se sulle kuuluu, koko ajan yritetään.

Tähän tepsii yksi konsti jos pokkaa riittää. Kun jonkun häissä tai ristiäisissä mummukööri alkaa utelemaan, että koskas se sinun vuoros on, että eikös olis jo sinulla/teilläkin aika, niin vastaavasti hautajaisissa alat utelemaan samoilta mummeleilte, että koskas se sinun vuoros on että eikös olis jo sinulla aika.

Hahahahhaa tää oli kyllä hyvä! Kokeilisin mutta on mummot jo mullan alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma inhokkini:

- Käydäänpäs tehtävät läpi. Voitko sinä Maija aloittaa?

Ja tämän jälkeen jokainen vuorollaan vastaa siihen kysymykseen, joka osuu kohdalle  ja minulle osuu lähes poikkeuksetta juuri se ainoa, jota en osannut. Lisäksi tämä toistuu monta kertaa päivässä. Näin opetetaan kieliä yliopistossa.

TÄMÄ. Jokaisella kielten kurssilla tehdään näin, myös meillä amk:ssa. Ruotsin kurssilla jopa luettiin kappaleita ääneen, jokainen vuorollaan yhden kappaleen. Onneksi olen hyvä ruotsissa, mutta 99% muista ei ollut... En ymmärrä miksi tuollaista pitää tehdä. Englannin kurssilla toi on pahinta, koska siihen omaan kohtaan osuu aina sellainen sana, jonka ääntämisestä sulla ei ole hajuakaan ja veikkaus menee taatusti pieleen.

Luojan kiitos nykyinen englannin opettajamme hyväksyy "en tiedä" -vastauksen eikä harrasta pakkopuhuttamista kaikkien edessä. Aktiiviset saavat sitten rauhassa olla aktiivisia.

Olette olleet onnekkaita. Meidän yliopistossa englantia opetetaan niin, että joka kerta käydään englanniksi keskustelua taloudesta, politiikasta, julkishallinnosta, jne. Ja pitää varautua näille seminaariluennoille siten, että lukee myös jenkkilän ja brittien uutiset ja oecd:n tuoreet artikkelit, jotta niistä osaa sitten keskustella.

Ja ei, emme opiskele pääaineenamme taloustiedettä, politiikkaa tai hallintotiedettä. Olemme aina ihan hikikarpaloissa näissä seminaareissa. Kiinnostavia aiheita joo, mutta englanniksi ihan äärimmäisen haastavaa keskustella jostain EU-elimen toiminnasta.

Se, kun jotkut tuttavat/kaverit kyselee tavatessa AINA samat jutut: "Oletko jo nykyään löytänyt töitä? Ai, eikö kannattaisi hakea enemmän? Mites opiskelu sujuu, meinaatkos koskaan valmistua, hehheh". Hyvänpäivänjutustelua ehkä heille, mutta itseäni nämä utelut ahdistaa suunnattomasti, sillä koulutukseni on venynyt pitkäaikaissairauden vuoksi (mistä valtaosa kavereista kyllä tietää). Koen tuollaiset kommentit vähän tökeröinä etenkin, kun en halua jakaa terveysongelmiani joka väliin. Välillä tekisi mieli kysyä takaisin jotain vastaavalla tavalla vaivaannuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vuosi sitten aloitin uudessa työpaikassa. Olen opiskelija ja käyn töissä koulun ohella eli kerran viikossa, joskus harvemmin.

Ekana päivänä mut esiteltiin noin 10 henkilölle jos sitäkään. Meidän osastolla plus naapuriosastolla työskentelee jotain 40 henkilöä... Koita siinä sitten muistaa, kenelle esittäydyit silloin ekana päivänä ja kenelle et. Kukaan ei oma-aloitteisesti esittäytynyt tuon ekan päivän jälkeen, joten käytännössä jouduin arvailemaan työkavereiden nimiä puolisen vuotta. Nyt alkaa olla melkein kaikki hallussa.

Meni 2-3 kuukautta ennen kuin tajusin, kuka on oikeasti lähin esimieheni, hän kun oli eri ihminen kenen kanssa kirjoitin alunperin työsopimuksen. "Kiva". Firman isoimmalle kiholle en ole edelleenkään esittäytynyt, ja luulin pitkään ulkonäön perusteella että kyseessä on vain joku mikälie hiippari.

Toisen osaston esimies tuli joku päivä katsomaan yhtä tekemääni hommaa ja pyysi lähettämään sen hänelle sähköpostitse. Mikäs siinä, mutta ei ollut hajuakaan tyypin nimestä. Siinä sitten nöyränä kysyin toiselta työkaverilta, että kukas toi oli....

Pliis, perehdyttäkää ne uudet tyypit. Vaikka kaikki tuntee uuden tyypin, se uusi ei tunne ketään eikä taatusti muista kuin 1-2 nimeä esittelyjen jälkeen, saati jos esittely on noin vajavaista kuin meillä.

Olen huomannut, että ihmisissä on kaksi koulukuntaa: ne, jotka tulevat kylään/uuteen työpaikkaan ja odottavat, että muut tulevat esittelemään itsenä heille, ja ne, jotka käyvät itse esittelemässä itsensä. Minusta on kohteliaampaa, että se uusi henkilö on se, joka esittelee itsensä muille, eikä vain jää nurkkiin lymyilemään.

Vierailija kirjoitti:

Se kun lenkkipolulla tulee joku vastaan. Pitääkö katsoa silmiin ja hymyillä, vai katsoako vain eteen tielle. Jos hymyilee, niin siinähän voi vaikka tahtomattaan näyttää siltä että flirttailee tai sitten toinen ihminen voi kokea sen ahdistavana. Jos taas ei tee niin, niin toinen voi pitää sinua tylynä. Kauhean vaikeaa.

Älä nyt ainakaan hymyile. Joudun usein ihmettelemään noita naisten omituisia irvailuja kadulla kun tuskin halusivat hieroa tuttavuutta. Silloin hymyillään jos mies ilahduttaa senverran, että tekisi mieli panna sitä. Muuten käyttäydytään ihan normaalisti.

On huono kasvo muisti ja välillä törmään ihmisiin jotka tuntee minut mutta ei ole aavistustakaan keitä he ovat. En kehtaa sanoa asiasta. Yhden tyypin kanssa olen joutunut bussiin juttelemaan 3 kertaa. Onneksi on yleensä niin kiire, että ei edes ehdi juttelemaan. Kerran sanoin, että en muista kuka olet. Nainen ei edes kertonut kuka on vaan katsoi hölmönä, että enkö muka muista ja minun oli pakko mennä. En toiste taida tehdä noin koska tapaus häiritsee minua edelleen. Toivottavasti nyt ei tulisi näitä enempää mutta tuntuu, että kusessa on tekipä mitä tahansa.

Mjeh, inhoan sitä hetkeä, kun kampaajalla alussa kampaaja laittaa sen kaulanauhahomman ja viitan päälle ja harjaa ne pompulalla olleet, värjäystä kaipaavat, mallista yli kasvaneet hiukset auki. Kirkkaat valot saavat ihon näyttämään kamalalta ja se viitta lihavalta. Siinä sitten hipelöidään ja mietitään. Olen myös kauhean huono antamaan krittiikiä kesken työn, siinä sitten vaivaantuneena katson kun taas on liian lyhyt otsatukka.