Lue keskustelun säännöt.
Listataan ahdistavia sosiaalisia tilanteita
03.10.2016 |
Se kun lenkkipolulla tulee joku vastaan. Pitääkö katsoa silmiin ja hymyillä, vai katsoako vain eteen tielle. Jos hymyilee, niin siinähän voi vaikka tahtomattaan näyttää siltä että flirttailee tai sitten toinen ihminen voi kokea sen ahdistavana. Jos taas ei tee niin, niin toinen voi pitää sinua tylynä. Kauhean vaikeaa.
Kommentit (400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysäkillä puolitutun (esim työtuttu/naapuri) kanssa - kun on vaihdettu pari sanaa tai vähän small talkia, pitääkö mennä bussiin istumaan vierekkäin (ja siis jatkaa sitä small talkia koko matka) vai voidaanko mennä erikseen istumaan. Itse koitan aina mennä ekana bussiin niin se tuttu joutuu itse päättämään että tuleeko viereen.
Välillä ei jaksaisi kuin selata nettiä tai tuijottaa ulos (eikä ehkä se tuttukaan) mutta on vaan kohteliasta jutella - joten on "pakko".
Mites muut tämän hoitaa?
Kerran eräs tuttava sanoi bussin saapuessa: "Sopiiko, että menen itsekseni tonne perälle kuuntelemaan musiikkia? Haluaisin rauhoittua näin aamulla..." En tiedä, miten muut kokisivat tilanteen, mutta minusta se oli helppoa, loukkaamatonta ja ihailtavaa.
Joo, minäkin ihailen ihmisiä, jotka osaavat ottaa oman tilansa, kuitenkin loukkaamatta. Kuljettiin yhdessä elämän vaiheessa kälyni kanssa samaa työmatkaa julkisilla, matka kesti melkein tunnin. Jo heti ensimmäisnä aamuna, käly, oikein mukava ja herttainen ihminen, teki heti selväksi, että hän ei halua, että istutaan vierekkäin ja jutellaan. Hän haluaa istua yksin aamuisin. Osasi tehdä sen vaikuttamatta ollenkaan töykeältä. Muuten ollaan paljonkin tekemisisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihaan pukkarihetkiä aamuseiskalta. Pienessä pukkarissa on noin 15 henkilön kaapit, ja tiedän ulkonäöltä kaikki, myös muutaman nimen. Kukaan ei ole samassa paikkaa taloa töissä, joten ainut kontakti on se aamuhetki, kun olen tissit paljaana/ilman housuja/räässä aamufillaroinnin ja suihkun jälkeen siellä pukemassa. Välillä joku sanoo moi, vastaan moi. Mutta koskaan ei muuta small talkia. En edes osaisi puhua aamuvitutukselta. Ja on se vaan ahdistavaa.
Kun joku kehuu sua ja koetat löytää sen hyvän balanssin omakehun ja vaatimattomuuden välillä.
"Tosi upea toi sun tekele X"
"Kiitos, kyllä mä siihen vähän aikaakin käytin"
"Eiku oikeasti on ihan mieletön!"
"Niin no oon mä vähän harjotelluki.."
"Teetkö ihan työkses?"
"No en sentään"
"Kyllä sun pitäis, tosi upea!"
Ja tätä jatkuu kauan.
Vierailija kirjoitti:
Kun menee kaverin kanssa shoppailemaan tai jonnekin julkisille paikoille ja hän törmää johonkin kaveriinsa ja alkaa juttelemaan jotain inside juttuja ja unohtaa olemassaoloni täysin. Siinä sitten vaan sivussa hymistelee kolmantena pyöränä.. Miks mulle aina käy näin??? :((
Mua ahdistaa oikeestaan vain silloin, jos se mun tuttu ei esittele mua millään tavalla sille omalle tutulleen. Riittäis esimerkiksi "Ollaan tässä kaverin kanssa menossa leffaan..." jos ei nyt ihan käsipäivää sanota. Siinä sitten tosiaan hymistelee ja miettii, että mitähän toi tyyppi minusta luulee ja tietääkö se edes että olen tän toisen kanssa vai luuleeko että muuten vaan kyylään tässä vieressä :(
Vierailija kirjoitti:
Kun olet aamulla jo sanonut työkaverille huomenta, ja törmäät myöhemmin samaan työkaveriin käytävällä. Ei tiedä pitäisikö nyökätä, katsoa silmiin, hymyillä vai vain ignoorata.
Mä kyllä moikkailen pitkin päivää työkavereita, enkä ole kokenut tätä ongelmaksi. Jos on joku etäinen työkaveri niin saatan toisella/kolmannella kerralla vain hymyillä/nyökätä mutta en koskaan ignooraa. Enemmän mua hävettää jos sanon "Huomenta" ja sitten muistan että tulinkin iltavuoroon :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kun käynnistät tietokoneen, avaat nettisivun tms. toisen henkilön ollessa vieressäsi. Kaikki tuntuu paljon hitaammalta, kun et odota yksin. Ja se kun sanot että "onpas tää nyt hidas!" ja ajattelet, että nyt se älyää, että toteat selvän asian vain, koska hiljaisuus siinä odottaessa on niin kiusallista sun mielestä.
Jep, ja se kun joku muukin tulee katsomaan koneelta kanssasi jotakin ja kirjoittamisesta ei tule katseen alla mitään. Sitten ajattelet, että pitääkö toinen sinua ihan köpelönä kirjoittajana, vaikka normaalisti naputtelet sukkelasti, kun kukaan ei ole vieressä katsomassa.
Kun tietokoneohjelma tai joku muu tekninen laite ei toimi, mutta kun pyydät toisen henkilön auttamaan ja näytät miten se ei toimi, se toimiikin.
Menee vähän ohi aiheen, mutta ehdottomasti paras keino itselleni "kasvaa" yli kaikista vaivaannuttavista tilanteista on ollut matkustelu eri maihin ja vaikutteiden ottaminen eri small talk -kulttuureista. Jos matkustat vaikkapa Yhdysvalloissa julkisessa kulkuneuvossa, on täysin normaalia että vieruskaveri alkaa juttelemaan sinulle. Oikeastaan se pieni juttelu on täysin normaalia ihan joka ikisessä tilanteessa eikä kukaan niistäkään ihmisistä mieti, olenko nyt nolo jos teen näin tai näin. Kaikki ovat iloisia, rentoja ja spontaaneja. Toki äärimmäisen vaikeaa on omaa luonnettaan muuttaa erilaiseksi kuin millaiseksi on syntynyt (semijuro suomalainen nolostelija) , mutta kovasti koitan imeä itseeni aina ulkomailta vaikutteita tuosta sosiaalisuudesta, koska oikeasti elämä on vaan niin paljon nautittavampaa, kun tilanteisiin osaa suhtautua enemmän sellaisella ei tämä ole niin vakavaa -asenteella ja heittäytyä tilanteeseen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta tuttuja juttuja, toisaalta ei. Olen täysin minuutti-Bipo tämän sosiaalisuuden kanssa... Jos olen väsynyt/tympääntynyt tai omissa ajatuksissani ja minut yllätetään millä tahansa kontaktilla, vastauksena on tod näk muminaa. Toisaalta olen hyvinkin supliikki, joissain tilanteissa johdan ryhmää ja pidän huomion keskipisteenä olosta. Sitten on vielä tilanteet joissa en haluaisi olla, mutta osaan nekin hoitaa feikkaamalla, kiroan sitten itsekseni että kaikkea sitä pitääkin jaksaa.
Koskaan en halua kenellekään olla tyly ja harmittaa jos muminasta joku niin päättelee. Eniten tämä vaihtelevuus ilmenee töissä, kaverit jo tietääkin että nyt sitä varmaan väsyttää kun se on hiljaa :P
Mua ahdistaa aina parturiin meno, se et joutuu selittää vieraalle mitä haluu ja sit istuu viel pitkää ja kattelee ku se leikkaa hiuksii. Muutenkin vieraalle puhuminen vähän hankalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kun keskustelet isomman porukan kanssa ja aloitat jonkin jutun kertomisen, mutta joku mölytoosa alottaa samaan aikaan oman juttunsa. Siinä sit jatkat lausetta hetken aikaa kunnes käännät hissukseen volyymin pienemmälle ja koitat hymistellä ja naurahdella sitä toisen juttua. Vielä pari myötätuntoista katsetta muilta niin avot!
Ja se kun syöt jotain hyvää ja suusta tirskahtaa pisarat pöydälle tai pahimmillaan vastapäistä istujaa päin.
Vierailija kirjoitti:
Olet jossain kutsuilla tai bileissä. Juttu luostaa muilla, mutta sulla on ulkopuolinen olo. Et tiedä/tunne tarpeeksi jutunaiheita joista puhutaan. Et tunne kovin hyvin suurinta osaa porukasta. Jutut eivät aidosti naurata sua, mutta yrität edes hymyillä. Tiedät ettet pääse tilanteesta ainakaan patiin tuntiin olematta epäkohtelias. Yrität olla edes vähän sosiaalinen, mutta kukaan ei huomaa sua tai yrityksiäsi. Sua väsyttää ja uuvuttaa. Haluaisit vain mennä kotiin.
Olin uuden miesystävän mukana viikonloppureissulla hänen kaveriporukkansa kanssa. Yhden tai kaksi olin NÄHNYT aiemmin, muutoin en tuntenut. Jutustelu reissulla oli hankalaa, koska kukaan ei ottanut itse minuun kontaktia. Yritin väkinäisesti puhua jotain tai kuuntelin heidän omia juttujaan.
Toisena iltana paikalle tuli eräs hänen kaverinsa. Tämä tyyppi näki asioikseen heittää vitsin varjolla, kuinka olen tuppisuu enkä puhu mitään. Ihan hirveä tilanne. Ei kiinnosta olla ko.henkilön kanssa missään tekemisissä :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet jossain kutsuilla tai bileissä. Juttu luostaa muilla, mutta sulla on ulkopuolinen olo. Et tiedä/tunne tarpeeksi jutunaiheita joista puhutaan. Et tunne kovin hyvin suurinta osaa porukasta. Jutut eivät aidosti naurata sua, mutta yrität edes hymyillä. Tiedät ettet pääse tilanteesta ainakaan patiin tuntiin olematta epäkohtelias. Yrität olla edes vähän sosiaalinen, mutta kukaan ei huomaa sua tai yrityksiäsi. Sua väsyttää ja uuvuttaa. Haluaisit vain mennä kotiin.
Olin uuden miesystävän mukana viikonloppureissulla hänen kaveriporukkansa kanssa. Yhden tai kaksi olin NÄHNYT aiemmin, muutoin en tuntenut. Jutustelu reissulla oli hankalaa, koska kukaan ei ottanut itse minuun kontaktia. Yritin väkinäisesti puhua jotain tai kuuntelin heidän omia juttujaan.
Toisena iltana paikalle tuli eräs hänen kaverinsa. Tämä tyyppi näki asioikseen heittää vitsin varjolla, kuinka olen tuppisuu enkä puhu mitään. Ihan hirveä tilanne. Ei kiinnosta olla ko.henkilön kanssa missään tekemisissä :/
Tuo on niin raivostuttavaa. Ensin kukaan ei puhu sinulle, ei ota minkäänlaista kontaktia ja näyttää kaikin tavoin etteivät juttusi kiinnosta. Sitten lisäksi vielä haukutaan tuppisuuksi. Olemkin joillekin tuppisuuksi kutsuneille vastannut, että minulla ei ole mitään tarvetta kerjätä jatkuvasti huomiota.
Ihminen, joka on mielestään kanssasi jotenkin hyväkin kaveri, vaikka itse pidät suhdettanne lähinnä moikkailu-/Facebook-kaveruustasolla, lähestyy sinua aikeissa halata ja huudahtaa "Ihana nähä pitkästä aikaa!" ja tämän kohtaamisen jälkeen vaikkapa siellä Facebookissa alkaa kysellä, milloin minulle sopisi taas kahvitteluTREFFIT. (Inhoan, kun jotkut heteronaiset käyvät tyttökaveriensa kanssa TREFFEILLÄ.) Et kehtaa/saa aikaiseksi/tiedä miten pukisit sanoiksi ottaa puheeksi sitä tosiasiaa, että ette mielestänne ole ihmissuhteenne kanssa sillä tasolla, jossa spontaanisti käydään kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia, joten lähdet hänen kanssaan istumaan tunniksi-puoleksitoista jauhamaan jonninjoutavia ja liikkumaan keskusteluissa yleisluontoisen puuduttavalla tasolla, koska yhteisiä jutunaiheita ei vain tunnu löytyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinkertaisesti alat selittään jotain asiaa kunnes menet paniikkiin kun jostain syystä mieleesi juolahtaa että tämä juttuhan on täysin paska. Punastelet ja menet lukkoon.
K A U H E A tilanne.
Jossakin tilassa jossa on muutama ihminen alkaa haista pieru. Enkä se minä ollut. Alat siinä saman tien vakuutella että että en se minä ollut kysymällä että "Hyi kuka pieras?". Miksi, Oi miksi tuo kysymys aina?
Kun alat kertoa jotain juttua ja tajuat, että suustasi lennähtää roiskeita puhuessasi. Niiiiiin noloa....
Kätteleminen ja esittäytyminen on musta ärsyttävää, kun unohdan välillä, kenelle olen jo esittäytynyt ja kenelle en. Töissä tapaan uusia ihmisiä ja joitain riennän tervehtimään, mutta vaikka kuinka lupaan itselleni, että kättelen jokaikistä, en kuitenkaan tee sitä, koska pelkään, että olen jo esittäytynyt ja tyrkkään sitten kättäni samalle ihmiselle uudestaan. Aargh...
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka on mielestään kanssasi jotenkin hyväkin kaveri, vaikka itse pidät suhdettanne lähinnä moikkailu-/Facebook-kaveruustasolla, lähestyy sinua aikeissa halata ja huudahtaa "Ihana nähä pitkästä aikaa!" ja tämän kohtaamisen jälkeen vaikkapa siellä Facebookissa alkaa kysellä, milloin minulle sopisi taas kahvitteluTREFFIT. (Inhoan, kun jotkut heteronaiset käyvät tyttökaveriensa kanssa TREFFEILLÄ.) Et kehtaa/saa aikaiseksi/tiedä miten pukisit sanoiksi ottaa puheeksi sitä tosiasiaa, että ette mielestänne ole ihmissuhteenne kanssa sillä tasolla, jossa spontaanisti käydään kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia, joten lähdet hänen kanssaan istumaan tunniksi-puoleksitoista jauhamaan jonninjoutavia ja liikkumaan keskusteluissa yleisluontoisen puuduttavalla tasolla, koska yhteisiä jutunaiheita ei vain tunnu löytyvän.
Pakko kommentoida tähän vähän asian vierestä, että onko tämä ihminen aina ollut sulle pelkkä hyvänpäiväntuttu, vai oletteko kenties jossain vaiheessa elämää olleet enemmän tekemisissä? Kuulostaa siltä, että tämä sun moikkailukaverisi ajattelee, että olet hänen kaverinsa ja hän haluaisi viettää sun kanssa aikaa. Tuntuu kauhean kurjalta hänen puolestaan, että sinä ajattelet, että olette korkeintaan tuttuja.
Voi olla, että hyvänpäiväntuttusi on oikeastikin outo takertuja, mutta mulle tulis mieleen, että hän voi suhtautua tuttuihinkin enemmän kaverillisesti kuin sinä, joka kenties valitset seurasi tiukemmalla seulalla. Mutta täytyy kyllä myöntää, että "kahvittelutreffit" on kauhea sana.
Inhoan ostaa alkoholia kaupasta tai alkosta. Tulee "alaikäis-olo" Olen reilu 30v mutta näytän ikäistäni nuoremmalta. Tuntuu että kassat aina katsovat tarkkaan että onko tuo sen yli 25..
Viimeisin ahdistava ja kiusallinen tilanne oli ystäväpariskuntien kanssa ravintolaillallisella. En ole muutenkaan överien julkisten rakkaudenosoitusten ystävä, mutta kun keski-ikäisellä pariskunnalla alkaa pöydässä kädet vaeltaa niin että kaikki varmasti huomaavat, ainakin itsellä meni kyllä ruokahalu melko tehokkaasti. Pitäisikö tosta huomauttaa vai pyytää vaan tarjoilijaa tuomaan shotteja?
En ole siveyden sipuli, omat "harrastukseni" harrastan tosin mieluummin suljettujen ovien takana.
Silloin pitää sanoa, että hei, älä mene sinne, se on siivottomassa kunnossa. Jos se edelleen luulee, että sinä se olet sotkenut, niin ei sille sitten mitään voi.