Miksi hyvä äitini ei sietänyt minua sellaisena kuin olen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeasti tottakai äidit pyytää/käskee lapsia siivoamaan se on ihan normaalia kasvatusta. Päiväkodissakin lapset siivoa sotkunsa. Kerro nyt joku esimerkki että me edes voitais yrittää ymmärtää sinua. Vai olisiko vika kuitenkin sinussa ja sinun psyykkeessäsi?

Joo mutta hän haukkui minua kun en siivonnut, mutta ei tehnyt mitään sen eteen, että olisin siivonnut. Ei lapsi välttämättä vain siksi siivoa, että ensin aikuinen vaatii niin.

???Kuulostaa sekopäisen rinsessan asenteelta. Et ole rinsessa. Pelottaa, miten kasvatat 6-vuotiasta tytärtäsi, kun et tee mitään sen eteen. Miten tyttäresi voi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos lasta autetaan käsittelemään vaikeita tunteita ja hänen kanssaan ollaan ja vielä puitteetkin on kohtalaisen ok, niin ei lapsi masennu. Piste. Siis ei masennus ole "vain" kemiaa. Aivan väheksyvä selitys. Tietenkin jos masentujalla ei ole enää mitään kosketusta menetyksiinsä (henkisiin) niin varmaan tuo näyttää ainoalta selitysmallilta. Että kemiallista tää vaan on.

Ap

Mun lapsellani todettiin masennus ja ahdistushäiriö 15-vuotiaana. Kotiolot ovat hyvät, ja lapsen kanssa toimii puheyhteys erinomaisesti. Aina olen tukenut häntä, keskustellut aina hänen halutessaan tunteista ja niiden syistä ja usuttanut antamaan kielteistä palautetta minusta ja isästään. Usuttanut hoitoon, sumplinut sumplimisesta päästyänikin hänen asioitaan koulun kanssa, kuskannut kouluun koko yhdeksännen luokan kevään että koulu ei jäisi kesken jne.

Hän aloitti keväällä ssri-lääkityksen, ja se muutti olotilaa merkittävästi. Kumma juttu, jos kerran kyse on vaan kamalasta äidistä.

Ja sen verran, että lapsi itse kokee masennuksensa johtuvan koulukiusaamisesta. Mutta mitä väliä, ap "tietää", että aina se on kauhea koti, joka aiheuttaa tuota.

Mieti ap hetki, mitä hyöytyä luulostasi on kenellekään? Jos minä äitinä olen hirviö, minähän voisin nyt saman tien heittää lusikan nurkkaan, ja antaa lapsen vaikka huostaan. Ei kannata pyristellä, vahingot ovat lopullisia ja voisin oikeastaan mennä kaulakiikkuun tästä.

Ap, ymmärrän, että oman pahan olosi takia et kauheasti kykene nyt käsittelemään tätä problematiikkaa yleisellä tasolla ja ymmärtämään, että ET VOI YLEISTÄÄ OMAA TILANNETTASI koskemaan kaikkia Suomen satoja tuhansia masentuneita.

Joten pliis, älä heittele tuollaisia "diagnooseja". Olet ilkeä ja ajattelematon, kun teet noin.

Anna vaan lapsesi huostaan jos se saa sut voimaan paremmin. Vähän niin kuin 6-1 jos mä saan joskus sanoa mitä mieltä mä olen. Kun sata ihmistä sanoo mulle samaan aikaan, ettei koti voi olla syynä MUN ongelmiin. Hiljennä heidät jos haluat tasapuolisuutta tähän maailmaan. Jos lastasi on kiusattu koulussa niin mua on kiusattu kotona.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeasti tottakai äidit pyytää/käskee lapsia siivoamaan se on ihan normaalia kasvatusta. Päiväkodissakin lapset siivoa sotkunsa. Kerro nyt joku esimerkki että me edes voitais yrittää ymmärtää sinua. Vai olisiko vika kuitenkin sinussa ja sinun psyykkeessäsi?

Joo mutta hän haukkui minua kun en siivonnut, mutta ei tehnyt mitään sen eteen, että olisin siivonnut. Ei lapsi välttämättä vain siksi siivoa, että ensin aikuinen vaatii niin.

Olet ihan oikeassa. 

Isäni saattoi joskus sanoa ja moittia kun ei autettu häntä mutta samalla hänellä ei kuitenkaan ollut eväitä ottaa meitä lapsia mukaan niihin töihin. Vanhempi on vastuussa siitä että ottaa lapsen töihin ja että lapsi siivoaa, ei voi lähteä huutamaan lapselle että miksi et ole tehnyt jotain juttua.

Tämä on eräs syy myös siihen että osa nuorista syrjäytyy työelämästä. Ei ole taitoa ottaa heitä töihin hyvässä hengessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeasti tottakai äidit pyytää/käskee lapsia siivoamaan se on ihan normaalia kasvatusta. Päiväkodissakin lapset siivoa sotkunsa. Kerro nyt joku esimerkki että me edes voitais yrittää ymmärtää sinua. Vai olisiko vika kuitenkin sinussa ja sinun psyykkeessäsi?

Joo mutta hän haukkui minua kun en siivonnut, mutta ei tehnyt mitään sen eteen, että olisin siivonnut. Ei lapsi välttämättä vain siksi siivoa, että ensin aikuinen vaatii niin.

???Kuulostaa sekopäisen rinsessan asenteelta. Et ole rinsessa. Pelottaa, miten kasvatat 6-vuotiasta tytärtäsi, kun et tee mitään sen eteen. Miten tyttäresi voi?

Hän saa siivota sitten kun itse haluaa, mun puolesta. Mies kasvattakoon lapsen siivoamaan jos haluaa häneltä sitä. Ei tässä maailmassa kukaan ole onnelliseksi siivoamalla tullut. En ainakaan minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseäni tuosta muiden syyttelystä ja vihafantasioissa vellomisesta. Kyse oli enemmänkin siitä, että se oli tuttua ja turvallista ja kaikki elämässä pelottavat asiat saattoi jättää kohtaamatta ja tekemättä, koska "en vaan kykene, koska olen tällainen". Myös negatiivisten tunteiden panttaaminen ja niiden hallitsematon purkautuminen kuuluivat asiaan. Häpeä ja arvottomuus ja niemenomaan kaikkien muiden syyllistäminen ja päiden vaatiminen vadille kuvasivat ajausmaailmaani. Tässä vellomisessa meni 10 vuotta hukkaan ja lopulta olin ihan nurkkaanajettu ja hengästynyt omaan tunnemylläkkääni.

Terapia auttaa! Katse eteenpäin ja pois sieltä menneisyydestä. Täyttä puppua, etteikö sellaisesta kierteestä pääsisi irti.

Ai vain kymmenen vuotta, sä oot päässyt vähällä. Mulla on mennyt jotain 26 vuotta jo ainakin, tai riippuu mistä laskemisen aloittaa. Mutta tiedän ettei jotkut herää koskaan. He vain voivat pahoin ja that's it.

Vähällä? Ei kai tämä mikään kurjuuskilpailu ole. Ja mitä äkimmin pääsee ammattimaisen avun piiriin sitä parempi. Minusta tuossa vaiheessa olin jo niin loppu että seuraava askel olisi ollut joku vielä pahempi. Toki kaikki eivät "herää" koskaan ja niillä tarinoilla usein surullinen loppu. Toivottavasti ap saa apua.

No anteeksi, ei tietenkään ole, mutta vaikuttipa niin helpolta toi että miten nää mun jutut ratkee. Siitä tuo kommentti, mutta ei siis ole kilpailu tietenkään.

Se terapiaan hakeutuminen on helppoa. Prosessi puolestaan vaikea ja vielä vaikeampaa on se, että terapiassa tuskin se lopputulos on se mitä ehkä aluksi odottaa. Siellä ei saa vapautusta vastuusta tai oikeutusta jatkaa sitä vihan ja raivon kierrettä. Se tosiaankaan ei ole helppoa. Mutta sillä se vyyhti alkaa purkautua, jos on tahtoa paranemiseen. Ainakin minun tilanteessani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeasti tottakai äidit pyytää/käskee lapsia siivoamaan se on ihan normaalia kasvatusta. Päiväkodissakin lapset siivoa sotkunsa. Kerro nyt joku esimerkki että me edes voitais yrittää ymmärtää sinua. Vai olisiko vika kuitenkin sinussa ja sinun psyykkeessäsi?

Joo mutta hän haukkui minua kun en siivonnut, mutta ei tehnyt mitään sen eteen, että olisin siivonnut. Ei lapsi välttämättä vain siksi siivoa, että ensin aikuinen vaatii niin.

Olet ihan oikeassa. 

Isäni saattoi joskus sanoa ja moittia kun ei autettu häntä mutta samalla hänellä ei kuitenkaan ollut eväitä ottaa meitä lapsia mukaan niihin töihin. Vanhempi on vastuussa siitä että ottaa lapsen töihin ja että lapsi siivoaa, ei voi lähteä huutamaan lapselle että miksi et ole tehnyt jotain juttua.

Tämä on eräs syy myös siihen että osa nuorista syrjäytyy työelämästä. Ei ole taitoa ottaa heitä töihin hyvässä hengessä.

Tätä juuri tarkoitan. Ja olen siitä hyvin surullinen, etten itsekään osaa antaa tuota lapsilleni. Hermostun heti, jos he tekevät vähänkään toisin kuin on fiksua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tulee tuo vaihe, kun kelataan lapsuutta ja sitä miten vanhemmat teki mitäkin väärin. Kannattaa vain jossain vaiheessa antaa anteeksi ja hyväksyä, että ihmisiä ollaan kaikki ja vajavaisia. Parhaani yritän minäkin nyt äitinä, mutta kyllä minäkin monessa kohtaa epäonnistun.

Miten anteeksianto riittää niihin virheisiin? Ei tässä siitä ole kysymys. Vaikka antaisin anteeksi se ei korjaisi vaurioita, joita äidin käytöksestä on syntynyt, mä syytän häntä niistä. Hänen heikkouksistaan.

Mitä se syyttäminen sitten auttaa? Kukaan ei voi palata ajassa taaksepäin. Voit mennä vain eteenpäin. Jos kulutat nyt aikasi menneiden ajattelemiseen ja äitisi syyttämiseen, et auta itseäsi yhtään ja menetät kaiken lisäksi nykyhetken.

Minä haluan maksaa sille potut pottuina. Haluankin, että se kärsii. Nautin siitä, kun saan tuottaa kärsimystä muille. Koska aika harva on minua auttanut.

Myrkytät oman mielesi tuollaisella koston himolla :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos lasta autetaan käsittelemään vaikeita tunteita ja hänen kanssaan ollaan ja vielä puitteetkin on kohtalaisen ok, niin ei lapsi masennu. Piste. Siis ei masennus ole "vain" kemiaa. Aivan väheksyvä selitys. Tietenkin jos masentujalla ei ole enää mitään kosketusta menetyksiinsä (henkisiin) niin varmaan tuo näyttää ainoalta selitysmallilta. Että kemiallista tää vaan on.

Ap

Mun lapsellani todettiin masennus ja ahdistushäiriö 15-vuotiaana. Kotiolot ovat hyvät, ja lapsen kanssa toimii puheyhteys erinomaisesti. Aina olen tukenut häntä, keskustellut aina hänen halutessaan tunteista ja niiden syistä ja usuttanut antamaan kielteistä palautetta minusta ja isästään. Usuttanut hoitoon, sumplinut sumplimisesta päästyänikin hänen asioitaan koulun kanssa, kuskannut kouluun koko yhdeksännen luokan kevään että koulu ei jäisi kesken jne.

Hän aloitti keväällä ssri-lääkityksen, ja se muutti olotilaa merkittävästi. Kumma juttu, jos kerran kyse on vaan kamalasta äidistä.

Ja sen verran, että lapsi itse kokee masennuksensa johtuvan koulukiusaamisesta. Mutta mitä väliä, ap "tietää", että aina se on kauhea koti, joka aiheuttaa tuota.

Mieti ap hetki, mitä hyöytyä luulostasi on kenellekään? Jos minä äitinä olen hirviö, minähän voisin nyt saman tien heittää lusikan nurkkaan, ja antaa lapsen vaikka huostaan. Ei kannata pyristellä, vahingot ovat lopullisia ja voisin oikeastaan mennä kaulakiikkuun tästä.

Ap, ymmärrän, että oman pahan olosi takia et kauheasti kykene nyt käsittelemään tätä problematiikkaa yleisellä tasolla ja ymmärtämään, että ET VOI YLEISTÄÄ OMAA TILANNETTASI koskemaan kaikkia Suomen satoja tuhansia masentuneita.

Joten pliis, älä heittele tuollaisia "diagnooseja". Olet ilkeä ja ajattelematon, kun teet noin.

Anna vaan lapsesi huostaan jos se saa sut voimaan paremmin. Vähän niin kuin 6-1 jos mä saan joskus sanoa mitä mieltä mä olen. Kun sata ihmistä sanoo mulle samaan aikaan, ettei koti voi olla syynä MUN ongelmiin. Hiljennä heidät jos haluat tasapuolisuutta tähän maailmaan. Jos lastasi on kiusattu koulussa niin mua on kiusattu kotona.

Ap

Mun tunteista tässä ei ollut varsinaisesti kyse suhteessa lapseni masennukseen. Otan häneltä kaiken kritiikin vastaan.

Mutta kyse oli sun ilkeästä tyylistäsi heitellä ventovieraille tuomioita ilman, että et tiedä heistä yhtään mitään. Ja siitä, että jos jollekulle sanotaan, että hän on lopullisesti pilannut lapsensa elämän, miksi hänelle enää jäisi halu yrittää, koska olisihan se logiikkasi mukaan parempi väistyä takavasemmalle.

Sinulla varmasti on masennuksen taustalla huono äitisuhde ja lapsuus. En ota siihen kantaa.

Vaan että älä säkään ala heitellä kommenttia kaikkien muiden masennuksen syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseäni tuosta muiden syyttelystä ja vihafantasioissa vellomisesta. Kyse oli enemmänkin siitä, että se oli tuttua ja turvallista ja kaikki elämässä pelottavat asiat saattoi jättää kohtaamatta ja tekemättä, koska "en vaan kykene, koska olen tällainen". Myös negatiivisten tunteiden panttaaminen ja niiden hallitsematon purkautuminen kuuluivat asiaan. Häpeä ja arvottomuus ja niemenomaan kaikkien muiden syyllistäminen ja päiden vaatiminen vadille kuvasivat ajausmaailmaani. Tässä vellomisessa meni 10 vuotta hukkaan ja lopulta olin ihan nurkkaanajettu ja hengästynyt omaan tunnemylläkkääni.

Terapia auttaa! Katse eteenpäin ja pois sieltä menneisyydestä. Täyttä puppua, etteikö sellaisesta kierteestä pääsisi irti.

Ai vain kymmenen vuotta, sä oot päässyt vähällä. Mulla on mennyt jotain 26 vuotta jo ainakin, tai riippuu mistä laskemisen aloittaa. Mutta tiedän ettei jotkut herää koskaan. He vain voivat pahoin ja that's it.

Vähällä? Ei kai tämä mikään kurjuuskilpailu ole. Ja mitä äkimmin pääsee ammattimaisen avun piiriin sitä parempi. Minusta tuossa vaiheessa olin jo niin loppu että seuraava askel olisi ollut joku vielä pahempi. Toki kaikki eivät "herää" koskaan ja niillä tarinoilla usein surullinen loppu. Toivottavasti ap saa apua.

No anteeksi, ei tietenkään ole, mutta vaikuttipa niin helpolta toi että miten nää mun jutut ratkee. Siitä tuo kommentti, mutta ei siis ole kilpailu tietenkään.

Se terapiaan hakeutuminen on helppoa. Prosessi puolestaan vaikea ja vielä vaikeampaa on se, että terapiassa tuskin se lopputulos on se mitä ehkä aluksi odottaa. Siellä ei saa vapautusta vastuusta tai oikeutusta jatkaa sitä vihan ja raivon kierrettä. Se tosiaankaan ei ole helppoa. Mutta sillä se vyyhti alkaa purkautua, jos on tahtoa paranemiseen. Ainakin minun tilanteessani.

Ja taas tekisi mieli haistatella. Terapiaan hakeutuminen on helppoa. Ou, newsflash! Tätäpä en vielä tiennytkään! Äläkä vittu tule sanomaan, että terapian onnistuminen on MINUSTA kiinni, kun kyllä se nyt vittu soikoon on siitä auttajasta kiinni! Mitään syytä saada apua mulla EI OLE! Mutta jos joku terapeutti ei tarpeeksi tajua minua niin ei tajua. Mistä ihmeen vellomisesta jota haluaa sä oikein puhut?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeuttien asiakkaat ovat tällaisia niin ei ole heidänkään työ kyllä helppoa...

No ootko sit jotenkin kuvitellut niin?

Varpaankynsi katkes, katsotaanpas nyt Reijo, miten me päästää yli tästä pettymyksestä. Tällaiseksiko kuvittelit?

Juuri tuota tasoahan tämän äitihullun ongelmat ovat. "Äiti pyysi lakaisemaan lattian, yhyyyyy!!!" "Äiti antoi mun Heppahullu-lehdet lainaan, yhyyyyy!!!" "Olen heikko, en voi siivota, koska äiti, yhyyyyyyyyy!!!" :D :D :D

Ovatko? Entä ongelmat lasten kanssa, oma raivo ja masennus, itsen mitätöinti, ongelmat parisuhteissa eli miehiin joita ei rakasta tyytyminen, oman elämän täydellinen alisuoriutujuus? Mitä vielä?

olet Aikuinen ihminen, joten täysin oma vikasi.

En ole vieläkään saanut keneltäkään vastausta siihen, että miten se että olen Aikuinen muuttaa asiaa mitenkään? Jos ne itsen auttamisen polut on äiti tuhonnut, niin miten voi vaikuttaa omiin asioihinsa?

Ap

Sinä, sinä ja sinä. Eikö maailmaasi muita mahdu, kuin sinä ja sinun ongelmasi. Kun olet aikuinen ja jopa perheellinen sinun pitää auttaa lapsiaan, eikä jankuttaa itsestäsi niinkuin olisit maailman napa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos lasta autetaan käsittelemään vaikeita tunteita ja hänen kanssaan ollaan ja vielä puitteetkin on kohtalaisen ok, niin ei lapsi masennu. Piste. Siis ei masennus ole "vain" kemiaa. Aivan väheksyvä selitys. Tietenkin jos masentujalla ei ole enää mitään kosketusta menetyksiinsä (henkisiin) niin varmaan tuo näyttää ainoalta selitysmallilta. Että kemiallista tää vaan on.

Ap

Mun lapsellani todettiin masennus ja ahdistushäiriö 15-vuotiaana. Kotiolot ovat hyvät, ja lapsen kanssa toimii puheyhteys erinomaisesti. Aina olen tukenut häntä, keskustellut aina hänen halutessaan tunteista ja niiden syistä ja usuttanut antamaan kielteistä palautetta minusta ja isästään. Usuttanut hoitoon, sumplinut sumplimisesta päästyänikin hänen asioitaan koulun kanssa, kuskannut kouluun koko yhdeksännen luokan kevään että koulu ei jäisi kesken jne.

Hän aloitti keväällä ssri-lääkityksen, ja se muutti olotilaa merkittävästi. Kumma juttu, jos kerran kyse on vaan kamalasta äidistä.

Ja sen verran, että lapsi itse kokee masennuksensa johtuvan koulukiusaamisesta. Mutta mitä väliä, ap "tietää", että aina se on kauhea koti, joka aiheuttaa tuota.

Mieti ap hetki, mitä hyöytyä luulostasi on kenellekään? Jos minä äitinä olen hirviö, minähän voisin nyt saman tien heittää lusikan nurkkaan, ja antaa lapsen vaikka huostaan. Ei kannata pyristellä, vahingot ovat lopullisia ja voisin oikeastaan mennä kaulakiikkuun tästä.

Ap, ymmärrän, että oman pahan olosi takia et kauheasti kykene nyt käsittelemään tätä problematiikkaa yleisellä tasolla ja ymmärtämään, että ET VOI YLEISTÄÄ OMAA TILANNETTASI koskemaan kaikkia Suomen satoja tuhansia masentuneita.

Joten pliis, älä heittele tuollaisia "diagnooseja". Olet ilkeä ja ajattelematon, kun teet noin.

Anna vaan lapsesi huostaan jos se saa sut voimaan paremmin. Vähän niin kuin 6-1 jos mä saan joskus sanoa mitä mieltä mä olen. Kun sata ihmistä sanoo mulle samaan aikaan, ettei koti voi olla syynä MUN ongelmiin. Hiljennä heidät jos haluat tasapuolisuutta tähän maailmaan. Jos lastasi on kiusattu koulussa niin mua on kiusattu kotona.

Ap

Mun tunteista tässä ei ollut varsinaisesti kyse suhteessa lapseni masennukseen. Otan häneltä kaiken kritiikin vastaan.

Mutta kyse oli sun ilkeästä tyylistäsi heitellä ventovieraille tuomioita ilman, että et tiedä heistä yhtään mitään. Ja siitä, että jos jollekulle sanotaan, että hän on lopullisesti pilannut lapsensa elämän, miksi hänelle enää jäisi halu yrittää, koska olisihan se logiikkasi mukaan parempi väistyä takavasemmalle.

Sinulla varmasti on masennuksen taustalla huono äitisuhde ja lapsuus. En ota siihen kantaa.

Vaan että älä säkään ala heitellä kommenttia kaikkien muiden masennuksen syistä.

Missä mä olen antanut sellaista kommenttia, mitä? Jos sanoin, ettei se ole vain geneettistä, niin se ei ole, jos se on sinunkin lapsellasi kiusaamisen syy.

Okei, sanoin, että huonosta kohtelusta johtuvaa. Ehkä mä näen kodin jossa ei opita puolustautumaan kiusaajilta niin, että on siellä jotain kehittämisen varaa sitten. Onko liian ilkeää? Ehkä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapeuttien asiakkaat ovat tällaisia niin ei ole heidänkään työ kyllä helppoa...

No ootko sit jotenkin kuvitellut niin?

Varpaankynsi katkes, katsotaanpas nyt Reijo, miten me päästää yli tästä pettymyksestä. Tällaiseksiko kuvittelit?

Juuri tuota tasoahan tämän äitihullun ongelmat ovat. "Äiti pyysi lakaisemaan lattian, yhyyyyy!!!" "Äiti antoi mun Heppahullu-lehdet lainaan, yhyyyyy!!!" "Olen heikko, en voi siivota, koska äiti, yhyyyyyyyyy!!!" :D :D :D

Ovatko? Entä ongelmat lasten kanssa, oma raivo ja masennus, itsen mitätöinti, ongelmat parisuhteissa eli miehiin joita ei rakasta tyytyminen, oman elämän täydellinen alisuoriutujuus? Mitä vielä?

olet Aikuinen ihminen, joten täysin oma vikasi.

En ole vieläkään saanut keneltäkään vastausta siihen, että miten se että olen Aikuinen muuttaa asiaa mitenkään? Jos ne itsen auttamisen polut on äiti tuhonnut, niin miten voi vaikuttaa omiin asioihinsa?

Ap

Sinä, sinä ja sinä. Eikö maailmaasi muita mahdu, kuin sinä ja sinun ongelmasi. Kun olet aikuinen ja jopa perheellinen sinun pitää auttaa lapsiaan, eikä jankuttaa itsestäsi niinkuin olisit maailman napa.

Siis MITÄ? Eihän tässä siitä ollut puhe. Lue mihin vastaat ensin, niin helpottaa kaikkia. Jos puheena on minun taipumukseni, niin se ei tee minusta minä-minää, jos mietitään miksi en muutu vaikka täytin 18?

Ap

Ei terapeutti ole vastuussa potilaan paranemisesta, se on aina potillaan oman prosessoinnin tulosta, jos on onnistuakseen.

Terapeutin rooli on tukea ja auttaa potilasta kysymään itseltään oikeita kysymyksiä ja etsimään niihin vastauksia.

Tämä on varmaan useimmille täysin selvä asia, mutta ap näyttää pakenevan vastuuta syyttämällä äitiään ja terapeuttiaan.

Jos et ap itse ota vastuuta paranemisesta, et tule koskaan paranemaan. Kukaan ei pääsi ulkopuolelta koskaan pääse sinun pääsi epäjärjestystä rukkaamaan.

Tietysti voi olla, että terapeutin kanssa ei tuo paranemiseen johtava polku etene, ja terapeuttia kannattaa vaihtaa. Mutta edelleen se terapeutti ei anna niitä vastauksia ja ratkaisuja kenellekään, ne on potilaan itse löydettävä.

Ei mulla muuta, ap on oikein etevä inttämään selvästä asiasta, mutta tämä on totuus, joka ei inttämisestä mihinkään muutu. Siksi menen siivoamaan. Ap:n kannattaisi nyt vaan ottaa saamansa palaute tosissaan ja tehdä jotakin muuta kuin inttää koko päivän av-palstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tulee tuo vaihe, kun kelataan lapsuutta ja sitä miten vanhemmat teki mitäkin väärin. Kannattaa vain jossain vaiheessa antaa anteeksi ja hyväksyä, että ihmisiä ollaan kaikki ja vajavaisia. Parhaani yritän minäkin nyt äitinä, mutta kyllä minäkin monessa kohtaa epäonnistun.

Miten anteeksianto riittää niihin virheisiin? Ei tässä siitä ole kysymys. Vaikka antaisin anteeksi se ei korjaisi vaurioita, joita äidin käytöksestä on syntynyt, mä syytän häntä niistä. Hänen heikkouksistaan.

Mitä se syyttäminen sitten auttaa? Kukaan ei voi palata ajassa taaksepäin. Voit mennä vain eteenpäin. Jos kulutat nyt aikasi menneiden ajattelemiseen ja äitisi syyttämiseen, et auta itseäsi yhtään ja menetät kaiken lisäksi nykyhetken.

Minä haluan maksaa sille potut pottuina. Haluankin, että se kärsii. Nautin siitä, kun saan tuottaa kärsimystä muille. Koska aika harva on minua auttanut.

Myrkytät oman mielesi tuollaisella koston himolla :(

Ei, vaan koska äiti myrkytti mieleni haluan kostaa. Ehkä joskus 4-5-vuotiaana olin siinä valintatilanteessa. Voin käsi sydämellä sanoa, ettei mieleeni silloin tullut edes miettiä, että "nyt äiti myrkytti mieleni ja tiedänpä, että se ei ole oikein (en tiennyt, koska hän myrkytti sen hyvillä syillä, kuten syyttämällä MINUA, etten siivoa, vaikka ei itse tukenut siihen tarpeeksi) ja koska tiedän (siis en tiennyt) ettei se ole oikein niin pyhimysmäisesti olen hiljaa seuraavat kaksikymmentä vuotta".

Valitettavasti ei tullut tajuttua niin. Se olisi säästänyt minut myrkyltä, mutta kun ei olisi voinut, kun myrkky vain kaadettiin jo, ei kyselty annanko kaataa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli muka sellaisia heikkouksia, joiden takia ei sietänyt minua. Se vaurioitti minua psyykkisesti, ettei normaalia olemista hyväksytä ja ajatella vain heikkoutena jollaisia on vain pakko sietää, vaan syytettiin minua vikaiseksi. Oma äiti!

Hänhän se on syyllinen minun heikkouksieni aiheuttamiin ongelmiin, koska ylikorosti niiden merkitystä vihattavuudessani ihmisille.

Ehkä olit väärää sukupuolta ja siten hyljeksitty jo alusta alkaen. Niinkuin eräs äiti tällä palstalla mouruaa odottamastaan lapsesta, millainen onnettomuus kun tämä on tyttö. Näin syntyy onnettomia ihmisiä täysin ilman omaa syytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseäni tuosta muiden syyttelystä ja vihafantasioissa vellomisesta. Kyse oli enemmänkin siitä, että se oli tuttua ja turvallista ja kaikki elämässä pelottavat asiat saattoi jättää kohtaamatta ja tekemättä, koska "en vaan kykene, koska olen tällainen". Myös negatiivisten tunteiden panttaaminen ja niiden hallitsematon purkautuminen kuuluivat asiaan. Häpeä ja arvottomuus ja niemenomaan kaikkien muiden syyllistäminen ja päiden vaatiminen vadille kuvasivat ajausmaailmaani. Tässä vellomisessa meni 10 vuotta hukkaan ja lopulta olin ihan nurkkaanajettu ja hengästynyt omaan tunnemylläkkääni.

Terapia auttaa! Katse eteenpäin ja pois sieltä menneisyydestä. Täyttä puppua, etteikö sellaisesta kierteestä pääsisi irti.

Ai vain kymmenen vuotta, sä oot päässyt vähällä. Mulla on mennyt jotain 26 vuotta jo ainakin, tai riippuu mistä laskemisen aloittaa. Mutta tiedän ettei jotkut herää koskaan. He vain voivat pahoin ja that's it.

Vähällä? Ei kai tämä mikään kurjuuskilpailu ole. Ja mitä äkimmin pääsee ammattimaisen avun piiriin sitä parempi. Minusta tuossa vaiheessa olin jo niin loppu että seuraava askel olisi ollut joku vielä pahempi. Toki kaikki eivät "herää" koskaan ja niillä tarinoilla usein surullinen loppu. Toivottavasti ap saa apua.

No anteeksi, ei tietenkään ole, mutta vaikuttipa niin helpolta toi että miten nää mun jutut ratkee. Siitä tuo kommentti, mutta ei siis ole kilpailu tietenkään.

Se terapiaan hakeutuminen on helppoa. Prosessi puolestaan vaikea ja vielä vaikeampaa on se, että terapiassa tuskin se lopputulos on se mitä ehkä aluksi odottaa. Siellä ei saa vapautusta vastuusta tai oikeutusta jatkaa sitä vihan ja raivon kierrettä. Se tosiaankaan ei ole helppoa. Mutta sillä se vyyhti alkaa purkautua, jos on tahtoa paranemiseen. Ainakin minun tilanteessani.

Ja taas tekisi mieli haistatella. Terapiaan hakeutuminen on helppoa. Ou, newsflash! Tätäpä en vielä tiennytkään! Äläkä vittu tule sanomaan, että terapian onnistuminen on MINUSTA kiinni, kun kyllä se nyt vittu soikoon on siitä auttajasta kiinni! Mitään syytä saada apua mulla EI OLE! Mutta jos joku terapeutti ei tarpeeksi tajua minua niin ei tajua. Mistä ihmeen vellomisesta jota haluaa sä oikein puhut?

Ap

Ap, olet pahemmin sekaisin kuin arvaatkaan. Tämä ketjukin näyttää kiihdyttävän sinua huonolla tavalla. Mitä jos lopettaisit nyt ja kävisit vaikka lenkillä?

Vierailija kirjoitti:

Ei terapeutti ole vastuussa potilaan paranemisesta, se on aina potillaan oman prosessoinnin tulosta, jos on onnistuakseen.

Terapeutin rooli on tukea ja auttaa potilasta kysymään itseltään oikeita kysymyksiä ja etsimään niihin vastauksia.

Tämä on varmaan useimmille täysin selvä asia, mutta ap näyttää pakenevan vastuuta syyttämällä äitiään ja terapeuttiaan.

Jos et ap itse ota vastuuta paranemisesta, et tule koskaan paranemaan. Kukaan ei pääsi ulkopuolelta koskaan pääse sinun pääsi epäjärjestystä rukkaamaan.

Tietysti voi olla, että terapeutin kanssa ei tuo paranemiseen johtava polku etene, ja terapeuttia kannattaa vaihtaa. Mutta edelleen se terapeutti ei anna niitä vastauksia ja ratkaisuja kenellekään, ne on potilaan itse löydettävä.

Ei mulla muuta, ap on oikein etevä inttämään selvästä asiasta, mutta tämä on totuus, joka ei inttämisestä mihinkään muutu. Siksi menen siivoamaan. Ap:n kannattaisi nyt vaan ottaa saamansa palaute tosissaan ja tehdä jotakin muuta kuin inttää koko päivän av-palstalla.

Onhan terapeutti vastuussa potilaan paranemisesta. Hänen täytyy nähdä ongelmien syyt ja osata johdattaa oikein niiden äärelle. Hänen täytyy osata kysyä oikeita kysymyksiä. Hän on vastuussa siitä, että saan apua, vaikka minä teen sen prosessin. Eihän siihen muuten terapiaa tarvittaisi. Voisinhan mä itsekin miettiä samat prosessit yksin muuten läpi eikö niin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos lasta autetaan käsittelemään vaikeita tunteita ja hänen kanssaan ollaan ja vielä puitteetkin on kohtalaisen ok, niin ei lapsi masennu. Piste. Siis ei masennus ole "vain" kemiaa. Aivan väheksyvä selitys. Tietenkin jos masentujalla ei ole enää mitään kosketusta menetyksiinsä (henkisiin) niin varmaan tuo näyttää ainoalta selitysmallilta. Että kemiallista tää vaan on.

Ap

Mun lapsellani todettiin masennus ja ahdistushäiriö 15-vuotiaana. Kotiolot ovat hyvät, ja lapsen kanssa toimii puheyhteys erinomaisesti. Aina olen tukenut häntä, keskustellut aina hänen halutessaan tunteista ja niiden syistä ja usuttanut antamaan kielteistä palautetta minusta ja isästään. Usuttanut hoitoon, sumplinut sumplimisesta päästyänikin hänen asioitaan koulun kanssa, kuskannut kouluun koko yhdeksännen luokan kevään että koulu ei jäisi kesken jne.

Hän aloitti keväällä ssri-lääkityksen, ja se muutti olotilaa merkittävästi. Kumma juttu, jos kerran kyse on vaan kamalasta äidistä.

Ja sen verran, että lapsi itse kokee masennuksensa johtuvan koulukiusaamisesta. Mutta mitä väliä, ap "tietää", että aina se on kauhea koti, joka aiheuttaa tuota.

Mieti ap hetki, mitä hyöytyä luulostasi on kenellekään? Jos minä äitinä olen hirviö, minähän voisin nyt saman tien heittää lusikan nurkkaan, ja antaa lapsen vaikka huostaan. Ei kannata pyristellä, vahingot ovat lopullisia ja voisin oikeastaan mennä kaulakiikkuun tästä.

Ap, ymmärrän, että oman pahan olosi takia et kauheasti kykene nyt käsittelemään tätä problematiikkaa yleisellä tasolla ja ymmärtämään, että ET VOI YLEISTÄÄ OMAA TILANNETTASI koskemaan kaikkia Suomen satoja tuhansia masentuneita.

Joten pliis, älä heittele tuollaisia "diagnooseja". Olet ilkeä ja ajattelematon, kun teet noin.

Anna vaan lapsesi huostaan jos se saa sut voimaan paremmin. Vähän niin kuin 6-1 jos mä saan joskus sanoa mitä mieltä mä olen. Kun sata ihmistä sanoo mulle samaan aikaan, ettei koti voi olla syynä MUN ongelmiin. Hiljennä heidät jos haluat tasapuolisuutta tähän maailmaan. Jos lastasi on kiusattu koulussa niin mua on kiusattu kotona.

Ap

Mun tunteista tässä ei ollut varsinaisesti kyse suhteessa lapseni masennukseen. Otan häneltä kaiken kritiikin vastaan.

Mutta kyse oli sun ilkeästä tyylistäsi heitellä ventovieraille tuomioita ilman, että et tiedä heistä yhtään mitään. Ja siitä, että jos jollekulle sanotaan, että hän on lopullisesti pilannut lapsensa elämän, miksi hänelle enää jäisi halu yrittää, koska olisihan se logiikkasi mukaan parempi väistyä takavasemmalle.

Sinulla varmasti on masennuksen taustalla huono äitisuhde ja lapsuus. En ota siihen kantaa.

Vaan että älä säkään ala heitellä kommenttia kaikkien muiden masennuksen syistä.

Missä mä olen antanut sellaista kommenttia, mitä? Jos sanoin, ettei se ole vain geneettistä, niin se ei ole, jos se on sinunkin lapsellasi kiusaamisen syy.

Okei, sanoin, että huonosta kohtelusta johtuvaa. Ehkä mä näen kodin jossa ei opita puolustautumaan kiusaajilta niin, että on siellä jotain kehittämisen varaa sitten. Onko liian ilkeää? Ehkä.

Ap

Luepa omat kommenttisi. Kyllä, olet asiaton ja ilkeä.

Lopetan omalta osaltani kommentoinnin tähän, koska et kykene puhumaan kuin omalta kantiltasi asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli muka sellaisia heikkouksia, joiden takia ei sietänyt minua. Se vaurioitti minua psyykkisesti, ettei normaalia olemista hyväksytä ja ajatella vain heikkoutena jollaisia on vain pakko sietää, vaan syytettiin minua vikaiseksi. Oma äiti!

Hänhän se on syyllinen minun heikkouksieni aiheuttamiin ongelmiin, koska ylikorosti niiden merkitystä vihattavuudessani ihmisille.

Ehkä olit väärää sukupuolta ja siten hyljeksitty jo alusta alkaen. Niinkuin eräs äiti tällä palstalla mouruaa odottamastaan lapsesta, millainen onnettomuus kun tämä on tyttö. Näin syntyy onnettomia ihmisiä täysin ilman omaa syytään.

Aivan sama mutta sairas äiti i silti oli. Kieltämättä koomista kun hän sanoi joskus halunneensa oikeastaan viisi poikaa (että saisi jalkapallojoukkueen) kun sitten itki ja valitti yhdestä kiltistä tytöstäkin, miten mahdoton mä olen :(

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli muka sellaisia heikkouksia, joiden takia ei sietänyt minua. Se vaurioitti minua psyykkisesti, ettei normaalia olemista hyväksytä ja ajatella vain heikkoutena jollaisia on vain pakko sietää, vaan syytettiin minua vikaiseksi. Oma äiti!

Hänhän se on syyllinen minun heikkouksieni aiheuttamiin ongelmiin, koska ylikorosti niiden merkitystä vihattavuudessani ihmisille.

Me emme voi  tietää syytä. Kysy äidiltäsi uudelleen.

Voisit koittaa löytää jostain vertaistukipalstan jossa voit keskustella muiden samoista ongelmista kärsivien kanssa. Tämä on sinulle täysin väärä foorumi avautua.