Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Olimme ystäväpariskunnan kanssa ulkomaanreissussa. Ravintolassa kun lasku tuli pöytään, niin aina alkoi säätäminen. Mieheni kanssa laskettiin oma osuus ja siihen asiallinen tippi päälle ja laitettiin pöytään. Ystäväpariskunta laski, että paljon meidän rahojen jälkeen heidän tarvitsee maksaa. Kun sitten sanoin heidän laitettua oman osuutensa pöydälle, että siinä ei ole nyt tippiä ilmoittivat he että tippaaminen ei kuulu heidän tapoihinsa. Kerroin että meillä on halu jättää tippiä, kun olemme saaneet hyvää ruokaa ja palvelua. Sen jälkeen he pitkin hampain laittoivat muutaman kymmenen senttiä tippiä pöytään.

Ei tässä tietysti ollut isoista rahoista kysymys. Enemmänkin harmitti, että tippi jonka olimme jättäneet pöydälle henkilökuntaa varten ei mennytkään henkilökunnalle vaan pienensi ystäväpariskunnan maksuosuutta ravintolalaskusta. Tilanne toistui useamman kerran ja korkeastikoulutettuina ystävämme ovat hyvinkin laskutaitoisia eli vahingosta ei liene kysymys.

Tilanteessa ärsytti myös se, että ystävämme tuntuivat pitävän minua ja miestäni hieman tyhminä ja laskutaidottomina. Loppumatkan maksoimme oman laskumme ensin pennilleen ja vasta heidän laitettua oman osuutensa laitoimme oman tippimme pöytään.

Lukioaikainen kaveri marssi aina suoraan jääkaapille ja sitten alkoi valittamaan, jos siellä ei ollut hänen mieleistään ruokaa. 

Onhan näitä pari ollut, lähinnä konsertteihin liityyviä. Ekalla kerralla ostin sekä kaverille että itselleni liput keikalle eikä hän koskaan maksanut lippuaan takaisin minulle. Toisella kerralla (eri kaveri kyseessä) olin ostanut kalliit liput itselleni ja kaverille - no, kaveri ei saapunutkaan paikalle enkä saanut ylimääräistä lippua enää myytyä eli maksoin keikasta tuplahinnan. Mitään pahoittelua tms. en kummaltakaan saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori eka viesti ketjuun kun en ole tällaista nähnyt, mutta heti kyllä osui:

Härskeintä on että mulle soitellaan ihan muitta mutkitta työaikana, kun jollakin on vähän pientä ongelmaa jonkin teknisen laitteen kanssa. 

Varmaan tää soittaja ajattelee, että no kerran parissa kuussa nyt kehtaa, mutta kun niitä vastaavia on oikeasti kymmeniä! 

Pahin on valitettavasti oma äitini, joka ei millään ymmärrä, että minun työni vaatii keskittymistä ihan samalla tavalla kuin lääkäri-siskoni tai opettaja-veljeni. Olen kysynyt että miksi et heille soita ongelmien tullessa, niin EI SITÄ NYT HERRANJUMALA KESKEN OPPITUNTIA TAI LÄÄKÄRIKÄYNTIÄ SOITETA!

NII-IN!

Et vaan vastaa puhelimeen. Siinähän soittaa vaikka 50 kertaa, selität jälkeenpäin että sulla oli kiire. Pakko hänen on se jossain vaiheessa uskoa.

Äiti vaan siinä iässä, että sitten taas voi oikeasti olla hätä. Joka kerta vastaan sillä mentaliteetilla, että pitää lähteä kiireellä jonnekin, niin sitten se onkin paha antikliimaksi kun kyse on hiiren hitaasta liikkeestä ruudulla.

Jos on tosi hätä äidin pitää soittaa 112. Muut asiat kestävät sopivampaan ajankohtaan asti.

Tämä!

Olen omalle äidilleni sanonut että autan mielelläni asioissa, joista tiedän jotain. En ole terveydenhuollon ammattilainen. Hän haluaisi soittaa (ja on soittanutkin) minulle kun on hätä. Haluaisi minulta varmistua siitä, että kannattaa soittaa ambulanssi tai että hän on tarpeeksi kipeä. Olen hänelle sanonut, että hänen tuntemuksensa ja oireet osaa kertoa vain hän. Minä en pysty sanomaan ovatko oireet sellaisia että apu on tarpeen. Olen sanonut, että jos on hätä, minulle soittaminen vain hidastaa oikean avun saamista.

Hän nimittäin ei haluaisi itse turhaan soittaa 112. Jos minä soitan, niin hän vähättelee tilannetta ensihoidolle ja tekee minusta hötkyn kun nyt olin niin huolissani että halusin ambulanssin soittaa. Kyllä hän olisi varmaan pärjännyt ilmankin.

Tämä oli meillä monessakin asiassa, haluaa ulkoistaa päätöksiä minulle, jotta jos päätökseni on huono, niin voi sanoa ettei hän olisi näin tehnyt mutta kun tuo halusi. Autan edelleen käytännön asioissa muuten, mutta päätökset häneen liittyvistä asioista tekee hän itse.

Olen tässä mielessä asettanut hänelle rajat, oli tylyä tai ei, mutta mun oli pakko kun alkoi jo vaikuttaa omaan hyvinvointiin.

Mulla on samanlainen äiti, hän mielellään viittaa johonkuhun muuhun kun huomataan, että jokin päätös olikin huono. Jo lapsesta muistan miten hän yritti saada minut soittamaan esim. kampaajalle aikaa perumaan. Kumma tapaus, ettei itse olisi voinut soittaa, hänhän sen oli itse tilannutkin. Ja kun talosta piti muuttaa kerrostaloon niin etsimme hänelle hyvän sellaisen, hissi toimi ja kaksio oli valoisa eikä liian kallis. Jostain syystä se ei sitten hänelle kuitenkaan kelvannut, ja sitten kun jo oli pakko terveydellisten seikkojen takia muuttaa, niin hän muutti asuntoon, joka on kaikin puolin huonompi. Sitä ekaa asuntoa hän nyt sitten haikailee säännöllisin väliajoin että olisipa tullut se ostettua. Valittaa nykyisestä paikasta ikään kuin me olisimme häntä jotenkin estäneet ostamasta sitä parempaa kaksiota.

Rasittavaa tuommoinen käytös, kai se on luonteesta kiinni eikä parane vanhemmiten.

Kuulostaa kyllä ihan samalta. Olen edellinen kirjoittaja.

Oli mm. kateellinen sisaruksilleen kun näiden lapset järkkäsivät yllätysjuhlat ja perään ettei minun lapset vaan, ei teillä ole niin paljon yhteistyökykyä että saisitte aikaan. Mepä kerran sitten järkättiin ja hyvät juhlat järkättiinkin. Ainoa joka ei ollut tyytyväinen oli juhlakalu. Arvostelua tuli niin mitättömistä asioista ettette usko. Olen sanonut, että yksiäkään juhlia en järkkää enää vaikka kuinka haluaisi. Moitteita saan ilmankin.

Suututtaa kun kaikki ilmaistaan negatiivisen kautta ja mihinkään ei voi olla tyytyväinen. Olen tajunnut ettei ole koskaan täysin tyytyväinen. Itse asiassa muistan lapsuudesta / nuoruudesta sen, että jos tein jotain, siitä muistettiin kyllä mainita juuri se osio jossa kävi pieni moka tms. Vaikka 99 % olisin onnistunut, huomioitiin se 1 %.

Kyse on sukupolvesta ja sen tavoista, kehua ei saa, ettei ylpisty ja luule liikoja itsestään. Mistään et saa innostua, suunnitella, tai nauttia, koska onhan se nyt noloa jos epäonnistuu tai asia peruuntuu. Mitä muutkin sanoo.

En halua elää samoin, koko ajan murehtien, voivotellen kuinka olisi halunnut tehdä sitä ja tätä. Hän kun TIESI ettei, sisarukset, puoliso, naapurin kummin kaima hyväksy asiaa niin jäi tekemättä. Tästä ei tietenkään asianosaisten kanssa puhuttu, itse pääteltiin etteivät hyväksy ja sitä kautta ulkoistettiin oma päätös olla tekemättä itselle kivoja juttuja ja voidaan syyttää heitä.

Ei tämä nyt sinällään outo ole mutta vittumainen juttu kuitenkin. Miehen puolelta sukulaisnainen pyysi että veisin hänet heidän mökilleen kun hänellä ei ole ajokorttia eikä autoa. Sanoi maksavansa bensat toki. Matkalla sitten sanoi että ei muistanut ottaa bensarahaa mukaan. Sitten vielä valutti kahdesta vesikanisterista 2,5 litraa vettä auton lattialle kun ei ollut laittanut korkkia ja hanaa kunnolla kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Lukioaikainen kaveri marssi aina suoraan jääkaapille ja sitten alkoi valittamaan, jos siellä ei ollut hänen mieleistään ruokaa. 

Minulla samanlainen sisko. Tulee illansuussa kylään ja sanoo, ettei ole syönyt mitään koko päivänä, Jääkaapista katoaa kaikki paitsi margariinit ja vihannekset. Miten voi syödä gotler paketin ja 400 g sulatejuustoa paljaaltaan? Hölmöntuntuista piilotella ruokia autotalliin kylmälaukkuun, mutta muu ei auta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori eka viesti ketjuun kun en ole tällaista nähnyt, mutta heti kyllä osui:

Härskeintä on että mulle soitellaan ihan muitta mutkitta työaikana, kun jollakin on vähän pientä ongelmaa jonkin teknisen laitteen kanssa. 

Varmaan tää soittaja ajattelee, että no kerran parissa kuussa nyt kehtaa, mutta kun niitä vastaavia on oikeasti kymmeniä! 

Pahin on valitettavasti oma äitini, joka ei millään ymmärrä, että minun työni vaatii keskittymistä ihan samalla tavalla kuin lääkäri-siskoni tai opettaja-veljeni. Olen kysynyt että miksi et heille soita ongelmien tullessa, niin EI SITÄ NYT HERRANJUMALA KESKEN OPPITUNTIA TAI LÄÄKÄRIKÄYNTIÄ SOITETA!

NII-IN!

Et vaan vastaa puhelimeen. Siinähän soittaa vaikka 50 kertaa, selität jälkeenpäin että sulla oli kiire. Pakko hänen on se jossain vaiheessa uskoa.

Äiti vaan siinä iässä, että sitten taas voi oikeasti olla hätä. Joka kerta vastaan sillä mentaliteetilla, että pitää lähteä kiireellä jonnekin, niin sitten se onkin paha antikliimaksi kun kyse on hiiren hitaasta liikkeestä ruudulla.

Jos on tosi hätä äidin pitää soittaa 112. Muut asiat kestävät sopivampaan ajankohtaan asti.

Tämä!

Olen omalle äidilleni sanonut että autan mielelläni asioissa, joista tiedän jotain. En ole terveydenhuollon ammattilainen. Hän haluaisi soittaa (ja on soittanutkin) minulle kun on hätä. Haluaisi minulta varmistua siitä, että kannattaa soittaa ambulanssi tai että hän on tarpeeksi kipeä. Olen hänelle sanonut, että hänen tuntemuksensa ja oireet osaa kertoa vain hän. Minä en pysty sanomaan ovatko oireet sellaisia että apu on tarpeen. Olen sanonut, että jos on hätä, minulle soittaminen vain hidastaa oikean avun saamista.

Hän nimittäin ei haluaisi itse turhaan soittaa 112. Jos minä soitan, niin hän vähättelee tilannetta ensihoidolle ja tekee minusta hötkyn kun nyt olin niin huolissani että halusin ambulanssin soittaa. Kyllä hän olisi varmaan pärjännyt ilmankin.

Tämä oli meillä monessakin asiassa, haluaa ulkoistaa päätöksiä minulle, jotta jos päätökseni on huono, niin voi sanoa ettei hän olisi näin tehnyt mutta kun tuo halusi. Autan edelleen käytännön asioissa muuten, mutta päätökset häneen liittyvistä asioista tekee hän itse.

Olen tässä mielessä asettanut hänelle rajat, oli tylyä tai ei, mutta mun oli pakko kun alkoi jo vaikuttaa omaan hyvinvointiin.

Mulla on samanlainen äiti, hän mielellään viittaa johonkuhun muuhun kun huomataan, että jokin päätös olikin huono. Jo lapsesta muistan miten hän yritti saada minut soittamaan esim. kampaajalle aikaa perumaan. Kumma tapaus, ettei itse olisi voinut soittaa, hänhän sen oli itse tilannutkin. Ja kun talosta piti muuttaa kerrostaloon niin etsimme hänelle hyvän sellaisen, hissi toimi ja kaksio oli valoisa eikä liian kallis. Jostain syystä se ei sitten hänelle kuitenkaan kelvannut, ja sitten kun jo oli pakko terveydellisten seikkojen takia muuttaa, niin hän muutti asuntoon, joka on kaikin puolin huonompi. Sitä ekaa asuntoa hän nyt sitten haikailee säännöllisin väliajoin että olisipa tullut se ostettua. Valittaa nykyisestä paikasta ikään kuin me olisimme häntä jotenkin estäneet ostamasta sitä parempaa kaksiota.

Rasittavaa tuommoinen käytös, kai se on luonteesta kiinni eikä parane vanhemmiten.

Kuulostaa kyllä ihan samalta. Olen edellinen kirjoittaja.

Oli mm. kateellinen sisaruksilleen kun näiden lapset järkkäsivät yllätysjuhlat ja perään ettei minun lapset vaan, ei teillä ole niin paljon yhteistyökykyä että saisitte aikaan. Mepä kerran sitten järkättiin ja hyvät juhlat järkättiinkin. Ainoa joka ei ollut tyytyväinen oli juhlakalu. Arvostelua tuli niin mitättömistä asioista ettette usko. Olen sanonut, että yksiäkään juhlia en järkkää enää vaikka kuinka haluaisi. Moitteita saan ilmankin.

Suututtaa kun kaikki ilmaistaan negatiivisen kautta ja mihinkään ei voi olla tyytyväinen. Olen tajunnut ettei ole koskaan täysin tyytyväinen. Itse asiassa muistan lapsuudesta / nuoruudesta sen, että jos tein jotain, siitä muistettiin kyllä mainita juuri se osio jossa kävi pieni moka tms. Vaikka 99 % olisin onnistunut, huomioitiin se 1 %.

Kyse on sukupolvesta ja sen tavoista, kehua ei saa, ettei ylpisty ja luule liikoja itsestään. Mistään et saa innostua, suunnitella, tai nauttia, koska onhan se nyt noloa jos epäonnistuu tai asia peruuntuu. Mitä muutkin sanoo.

En halua elää samoin, koko ajan murehtien, voivotellen kuinka olisi halunnut tehdä sitä ja tätä. Hän kun TIESI ettei, sisarukset, puoliso, naapurin kummin kaima hyväksy asiaa niin jäi tekemättä. Tästä ei tietenkään asianosaisten kanssa puhuttu, itse pääteltiin etteivät hyväksy ja sitä kautta ulkoistettiin oma päätös olla tekemättä itselle kivoja juttuja ja voidaan syyttää heitä.

Härdegyyd, ihan samanlaista meilläkin (olen siis tuo joka kirjoitti kaksiosta).

Ihan kamalaa se tyytymättömyys joka ikiseen asiaan. Esimerkki: äiti haaveili yhdestä laulusta ja kun sitten löysin sen ja poltin sen muiden mukavien esitysten kanssa cd:lle, niin eihän se sitten ollutkaan mitään, koska hän oikeasti piti laulun instrumentaaliversiosta enemmän. No olisi sitten sanonut. Kävi muuten ilmi kun jälkikäteen sitä vielä tarkistelin, ettei siitä laulusta edes ole levytetty instrumentaaliversiota. Mutta kun äidin piti jollain lailla ilmaista tyytymättömyytensä eikä voinut millään vain sanoa, että olipa kiva kun löysit sen laulun. Menee jotenkin vähän halut tehdä edes tuommoista pikku palvelusta, kun sekään ei kuitenkaan kelpaa.

Menee ehkä vähän ohi ton otsikon mutta:

Mulla oli lapsena kaveri, joka kyseli ruokapöydässä että olisiko teillä tuolla jääkaapissa jotain parempaa juustoa vielä tai ”mä kyllä näin että tuolla pakastimessa on vielä jäätelöä” ja jos mun äiti sanoi että ei nyt valitettavasti ole, niin tää kaveri kysyi multa että voisitko nyt kuitenkin käydä katsomassa sieltä kaapista. Ite oon tottunut että siihen mitä pöydässä on tyydytään.

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä nyt sinällään outo ole mutta vittumainen juttu kuitenkin. Miehen puolelta sukulaisnainen pyysi että veisin hänet heidän mökilleen kun hänellä ei ole ajokorttia eikä autoa. Sanoi maksavansa bensat toki. Matkalla sitten sanoi että ei muistanut ottaa bensarahaa mukaan. Sitten vielä valutti kahdesta vesikanisterista 2,5 litraa vettä auton lattialle kun ei ollut laittanut korkkia ja hanaa kunnolla kiinni.

Olisit antanut tilinumerosi.

Siskoni, joka on kunnon lapsilauman yksinäinen äiti, joka ei muuten ole päivääkään tehnyt töitä eläessään, ostelee koko ajan netistä kaikkea, sitten pyytää meitä muita siskojaan "tuomaan ostokset" hänelle, kun hänellä ei ole lapsista johtuen aikaa ajella mihinkään tai nyyh ylipäätään yhtään aikaa tehdä muuta - tai myyjä haluaa käteistä eikä tavaraa voi siten laittaa postiin. Aikamme hoitelimmekin näitä asioita ja joskus maksoimme ostoksen saamatta mitään takaisin. Aikani minäkin tyhmänä makselin mm. puhelinlaskuja, koska se ja se niistä miljoonasta kakarasta joutui käymään terpparissa ja piti ostaa lääkkeitä - ja sitten olikin lempikakaralle ilmestynyt uusi pari kenkiä. Onneksi siitä älysin irrottautua.

No, meillä muilla on työmme ja elämämme, mutta koska hänellä on NIIIIN monta lasta niin kyllä meillä on enemmän aikaa. Asumme eri kaupungeissa, joten kilometrejä palaa, kun ajellaan. Edellisen kerran, kun toimin tavarakuskina, hain Tampereelta ostetun tavaran, vein sen siskolle Turkuun ja sitten ajelin takaisin - ja itse asun Hämeenlinnassa. Koskaan sisko ei ole tarjoutunut maksamaan logistiikkatollona toimimisesta mitään ja nyt, kun olen alkanut sanoa, että "bensat maksavat noin x euroa ja se vie minulta aikaa yli xtuntia, että kannattaisiko sinun mieluummin ostaa Turusta vastaava", hän valittaa, että joutuu nyt perumaan kaupan ja että minä olen todella törkeä, kun en hänelle tätä "pientä" palvelusta tee. Veljemme uskalsi kerran sanoa, että hänellä on muita suunnitelmia viikonlopuksi niin siitä tuli mykkäkoulu seuraavaan palveluksenpyyntöön asti. Toinen siskoni kerran kieltäytyi menemästä lastenlikaksi päivän varoitusajalla, koska hänen molemmat lapsensa olivat nuhakuumeessa -  ja sisko valitti kaikki sukulaiset serkkuihin asti kuinka tämä sisko nyt vuorostaan oli pa*** kun ei ollut mennyt, vaikka olisi voinut ottaa omat lapsensa mukaan.

RAIVOSTUTTAVAA.

Sisko, jos luet tämän niin yritä jo helevata tajuta, että elät varojesi mukaan. Jos olet vieroksunut työtä koko elämäsi ja tehnyt liukuhihnalta kakaroita saadaksesi olla kotihoidontuella, MEIDÄN VELVOLLISUUTEMME EI OLE PALVELLA SINUA tai maksaa puolestasi asioita vain siksi, että älysimme hankkia toisenlaisen elämän. Terveisiä Turkuun! Ja kiitos etukäteen siitä mykkäkoulusta, jonka saan, mikäli tämän viestin bongaat. Arvostan sitä!

Minullakin on tuollainen sisko. Hän on koko elämänsä ollut laiska. Kouluja on käynyt ylä-asteen verran ja sitten teki jonkin aikaa hantti-hommia kunnes alkoi puskemaan lapsia. Aina kun mies vaihtuu niin uuden kanssa pitää tehdä uusi lapsi mahdollisimman pian. Onneksi ikä tulee kohta vastaan. Töitä ei ole tehnyt viiteentoista vuoteen.

Silti hän kokee että hänellä pitäisi olla oikeus samanlaiseen elintasoon kuin meillä jotka olemme opiskelleet, tehneet töitä, pitäneet lapsiluvun kohtuullisena ja säästäneet. Ja tietysti meidän pitäisi se rahoittaa kun meillä on asiat niin hyvin.

Tämä paheni kun molemmat vanhemmat kuolivat eikä hän pääse enää kuppaamaan heitä.

Tällä on onneksi onnellinen loppu. Sain siskoni kiinni varastamasta lapseni säästöpossusta joten pystyin hyvillä mielin pistämään välit poikki. Olo on niin paljon kevyempi.

Vierailija kirjoitti:

Menee ehkä vähän ohi ton otsikon mutta:

Mulla oli lapsena kaveri, joka kyseli ruokapöydässä että olisiko teillä tuolla jääkaapissa jotain parempaa juustoa vielä tai ”mä kyllä näin että tuolla pakastimessa on vielä jäätelöä” ja jos mun äiti sanoi että ei nyt valitettavasti ole, niin tää kaveri kysyi multa että voisitko nyt kuitenkin käydä katsomassa sieltä kaapista. Ite oon tottunut että siihen mitä pöydässä on tyydytään.

Tämähän kuulostaa ihan lapseni kaverilta ala-asteella. Hän saattoi tulla käymään, mennä jääkaapille ja ottaa sieltä ruokaa. Olin kyllä valmis tarjoamaan ruuat lasten kavereille, jos siitä oli sovittu heidän vanhempiensa kanssa etukäteen, mutta tämä kaveri tuli miten sattui ja vähän pyytämättä. Jos olin kattanut ruuan valmiiksi, tämä kaveri saattoi sanoa, että eikö ole muuta ruokaa, hän ei tykkää tästä.

Kysyin jo lapseltani, että miten hän käyttäytyy kaverin kotona, mutta hän sanoi, että koskaan ollut saanut ruokaa siellä. Kaverin äiti oli kyllä aika komenteleva tyyppi ja poika oli äitinsä kaltainen. Ei onneksi oman lapsen vakiokavereita.

Vierailija kirjoitti:

Toivon sinulle elämässäsi kaikkea pahaa :( olet kurjan kuuloinen ihminen

Taidat olla tuttuni. Hän pyytää rahaa ja milloin mitäkin. Muuten ei haittaisi, mutta tällä ihmisellä ei ole mitään aikomusta maksaa takaisin tai palauttaa lainaamiaan vaatteita. Olen laittanut konttorini kiinni enkä lainaa mitään. Tämä ei ole sytyttänyt palauttamaan mitään vanhoista lainoistaan. Sähisee ja leikkii noita-akkaa manauksillaan. Elämä on ihanaa ilman tätä riippakiveä.

Olin itku silmässä raivaamassa mummoni, jo myydyn kuolinpesän puutarhaa, koska ostajan kanssa oli sovittu, että kaivan pois haluamani kasvit ja kukkasipulit. Piha oli menossa isoon remonttiin ja ostaja kertoi että laittaa kaikki kasvit uusiksi. Minä taas halusin säilyttää ainakin osan kasveista, joita olimme vuosia hellästi hoitaneet ja joiden kasvua olin seurannut lapsesta asti. 

Naapuri tuli käymään, jutteli,  ei auttanut yhtään vaikka näki että nostelin isoja juuripaakkuja peräkärryyn ja kaivoin hikihatussa. Lopulta ilmoitti että hänelle kelpaisi pari isointa taimea peräkärrystä! Ilmaisiahan ne olivatkin varmaan, kun olin juuri tehnyt ison työn niiden varovaisessa irroittamisessa ja pakkaamisessa, juupa juu eli EI. Naapuri suuttui kun en antanut kasveja, eikä uskonut että voi hakea niitä sitten kun olen valmis. Eipä kelvanneet enää ne mitä olin jättämässä, kun olisi joutunut itse kaivamaan. Alkoi sitten vaatia että tulen kesällä käymään ja hoitamaan hänen pihaansa korvaukseksi. Huomautuksena että asun nykyään itse yli 300 km päässä mummolasta ja siksi oli saatava kerralla kaikki kasvit mitkä halusin. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä pari ollut, lähinnä konsertteihin liityyviä. Ekalla kerralla ostin sekä kaverille että itselleni liput keikalle eikä hän koskaan maksanut lippuaan takaisin minulle. Toisella kerralla (eri kaveri kyseessä) olin ostanut kalliit liput itselleni ja kaverille - no, kaveri ei saapunutkaan paikalle enkä saanut ylimääräistä lippua enää myytyä eli maksoin keikasta tuplahinnan. Mitään pahoittelua tms. en kummaltakaan saanut.

Olen myös kantapään kautta oppinut, että jokainen ostaa ja maksaa itse keikkalippunsa, varaa ja maksaa itse junansa, lentonsa ja bussinsa. Ei mitään kimpassa useamman hotellihuoneen varauksia.

Vierailija kirjoitti:

Menee ehkä vähän ohi ton otsikon mutta:

Mulla oli lapsena kaveri, joka kyseli ruokapöydässä että olisiko teillä tuolla jääkaapissa jotain parempaa juustoa vielä tai ”mä kyllä näin että tuolla pakastimessa on vielä jäätelöä” ja jos mun äiti sanoi että ei nyt valitettavasti ole, niin tää kaveri kysyi multa että voisitko nyt kuitenkin käydä katsomassa sieltä kaapista. Ite oon tottunut että siihen mitä pöydässä on tyydytään.

Mulla oli lapsuudessa tälläinen luokkakaveri, joka lähes aina koulun jälkeen meillä käydessään kyseli kovaan ääneen että onko teillä mitään hyvää ja saattoi itse mennä kaivelemaan kaappeja tai siirtelemään mansikkarasioita pakastimessa jätskin toivossa. Ei ymmärtänyt, ei sitten millään, että esimerkiksi jauhokaapissa olevat keksit on varattu seuraavana päivänä tuleville vieraille; vaikka ne siellä ovat, ei niihin ole lapsille asiaa omin luvin koskea. Muistan kerran saaneeni äidiltäni kovaäänista palautetta auki revitystä vaniljarinkelipussista (joka oli äidin asiakkaiden kahvihetkeä varten) - syypäänä oli tämä kaverini joka oli niitä itsekseen käynyt puputtamassa. 

Kaverillani ei ollut kotona kaikki kunnossa (alkoholismia ja pahoinpitelyä), se varmasti peilautui myös tähän lapsuusajan hävyttömään ja rajattomaan käytökseen. Kun kotoa ei saa herkkuja ja rakkautta, pitää sitä väkisin hakea muualta :( 

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on tuollainen sisko. Hän on koko elämänsä ollut laiska. Kouluja on käynyt ylä-asteen verran ja sitten teki jonkin aikaa hantti-hommia kunnes alkoi puskemaan lapsia. Aina kun mies vaihtuu niin uuden kanssa pitää tehdä uusi lapsi mahdollisimman pian. Onneksi ikä tulee kohta vastaan. Töitä ei ole tehnyt viiteentoista vuoteen.

Silti hän kokee että hänellä pitäisi olla oikeus samanlaiseen elintasoon kuin meillä jotka olemme opiskelleet, tehneet töitä, pitäneet lapsiluvun kohtuullisena ja säästäneet. Ja tietysti meidän pitäisi se rahoittaa kun meillä on asiat niin hyvin.

Tämä paheni kun molemmat vanhemmat kuolivat eikä hän pääse enää kuppaamaan heitä.

Tällä on onneksi onnellinen loppu. Sain siskoni kiinni varastamasta lapseni säästöpossusta joten pystyin hyvillä mielin pistämään välit poikki. Olo on niin paljon kevyempi.

Täällä samanlainen !!!

Siskolla on 7 lasta, 5 eri isää.

Jouluina ja synttäreinä isot listat, mitä pitää kaikille ostaa.

Olen päättänyt annan jokaiselle lapselle pienen lahjan, esim olen tehnyt jokaiselle lapaset ja annan 20 euroa.

Meillä on 4 lasta, mitään ei me saada, kun hänellä ei ole varaa.

Olimme yhden kerran yhdessä jouluka, mutta huh ! Valitusta, kun meidän lapset saivat liian hienoja lahjoja jne.

Melkein vuosi meni tämän ketjun lukemiseen alusta loppuun, kun luin tätä vain herkutellessani! Toivon mukaan uusia tarinoita tulee vielä.

Eräs sukulainen on ollut se härskein. Teininä ja parikymppisenä en osannut panna vastaan, mutta tulipahan opittua. Tässä muutamia mitä teki:

- Teininä kysyi haluaisinko ripsivärin, joka hänen äitinsä eikä hän itse sitä käytä, koska väri ei sovi. Olin tosi iloinen ripsarista kun toi sen mutta samalla vaatikin sitten kymppiä siitä. Harmitti mutta en kehdannut kieltäytyä enää tuossa kohtaa. Ei ne rahat todellakaan sille äidille menneet.

- Olin ollut kesätöissä ja kirjaimellisesti selkä hiessä raatanut pienen summan säästöön. Oltiin illan vietossa ja kun kävin automaatilla niin tämä yksi olikin yhtäkkiä selän takana katsomassa saldoa ja kärtti lainaa ja miten maksaa takaisin. Lainasin, ajattelin ettei mikään ongelma rikkaalle lapselle. No, sain pyytää monta kertaa, sain naureskelua miten todellakaan pysty kerralla sitä summaa maksamaan. Osissa maksoi, mutta yksi osa meni siinä kun vain ilmoitti antaneensa poikaystävälle synttärilahjaksi rahaa ja että laittoi osan minultakin. Ja yhden osan väitti maksaneensa vaikkei ollut maksanut. Annoin olla.

- Oltiin parikymppisinä talkoissa hänellä monta kertaa. Ajattelin että joskus varmaan toisinkin päin sitten. Muutossa kehtasi pyytää siivoamaan likaisen roskiskaapin, vessan pesuun en sentään suostunut. Koitti meidän muutto ja ajattelin, että nyt tulee se takaisinmaksu näistä eri tilanteista mutta tämänpä muuttoapu meille oli se, että kantoi YHDEN laatikon sisään

- Mökkireissut. Paljon samaa kuin täällä jo muillakin. Kimpassa ruokaostoksien maksaminen mutta tämä yksi itse päätti mitä jääkaapista saa ottaa ja milloin ja kaikki jäljelle jäävä meni heille.

- tarjosi kerran kyytiä samaan paikkaan ja mielelläni lähdin autoon enkä julkisilla. Perillä pyysi ihan naurettavaa summaa bensarahoja. Siinä kohtaa sain sanottua, että olisin päässyt bussilla halvemmalla. Perusteli että olihan tämä minulle vaivattomampaa ja mukavaa tulla kyydissä. Sanoin että silti, olisivat joka tapauksessa ajaneet saman matkan ilman minuakin. Siinä vaiheessa hänen poikaystävänsä jo sanoi, että älä viitsi pyytää rahaa.

- Olen itse aika höveli tarjoamaan autokyytejä. Jos on suurin piirtein sama suunta niin mitään bensoja ei tarvitse maksaa siitä että hieman koukkaan sivuun. Ajattelen että joskus sitten joku muu tekee palveluksen minulle yhtälailla eikä satunnainen ajo todellakaan ole mikään vaiva. No, kerran tämä sama ihminen oli samassa työssä ja iltavuoron jälkeen kysyin kerran voisiko viedä kotimatkalla minutkin kotiin. Yksi pyyntö vuosien aikana tilanteessa, jossa bussin käyttö tarkoitti iltavuoron päälle tunnin lisäaikaa. Silmien pyörittelyä ja katse joka kertoi että kehtaankin pyytää häntä ajamaan 2 km pidemmän matkan. Tämä oli se hetki jolloin oikeasti tajusin kaikki vuosien aikana tapahtuneet ja päätin, että nyt loppuu talkootyöt ja heidän auttaminen missään.

Näin jälkeenpäin huomaa hyvin, että siinä vaiheessa kun olen oppinut sanomaan ei tai olematta ihan täysi kynnysmatto niin silloin on loppunut muilta tällainen käytös. Mutta on tässä oppirahat maksettukin ja nyt on selvää kysyä mitä maksaa jos joku jotain tarjoaa tai mitä mielessä jos kysytään olenko vapaana tiettynä hetkenä. Miten se olikaan niin vaikeaa nuorempana?

Opiskeluaikojeni alussa äidilläni oli käyttöoikeus pankkitiliini. Tämä oli siitä syystä, että hän pystyisi hoitamaan tiettyjä pankkiasioita puolestani, koska opiskelin ulkomailla.

Yhtenä päivänä pankkitilin saldoa tarkistaessani huomasin, että sieltä oli lähtenyt tuhansia euroja. Otin yhteyttä äitiini, joka kertoi, että siskoni oli pyytänyt osaa opintolainastani, koska minulla kerran oli rahaa mutta hänellä ei. Kukaan ei vaivautunut edes kysymään minulta, vaan äitini oli nostanut rahat siskolleni.

Ne rahat oli tarkoitettu pärjätäkseni ulkomailla, minulla ei ollut tuolloin esim. töitä. Vielä tänäkään päivänä kukaan perheestäni ei ymmärrä, miksi suutuin tuosta, koska kyllähän siskolle (joka oli omat opintolainansa jo kuluttanut) pitää antaa rahaa. Poistin äitini käyttöoikeuden tiliini samantien tuon tapauksen jälkeen.

En vain tajua mitä näitten hyväksikäyttäjien päässä liikku, todennäköisesti siellä ei liiku mikään. Joku tuon sortin ihminen voisi joskus vastata, miksi teette näin?