Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Entinen naapuri tuli kaupassa vastaan ja kyseli, olisiko minulla lainata polkupyörää hänen yläasteikäiselle tyttärelleen pariksi päiväksi, jotta tyttö pääsee koulun pyöräretkelle. Yllätyin vähän kysymyksestä, koska ei oltu tämän perheen kanssa kovin läheisiä tuttuja. Lupauduin kuitenkin harkitsemaan. Kuljen yleensä koululle pyörällä kuutisen kilometriä, enkä mielelläni käytä bussia, koska niitä menee todella harvoin, bussireitti kiertää kaukaa ja bussia joutuu vaihtamaan. Lisäksi fillarointi sopii paremmin opiskelijabudjettiini.

Samana iltana soitin ex-naapurille, että fillarin lainaaminen sopii ja voin kulkea bussilla pari päivää. Perheenäiti tästä kyselemään, että voitko heti tuoda sen pyörän. Olin kyllä olettanut, että he itse hakevat, mutta tyhmänä olin kiltti ja lähdin viemään fillarin parin kilsan päähän. Sovittiin että tyttö palauttaa fillarin parin päivän kuluttua pihaani.

Juu, ei näkynyt fillaria parin päivän kuluttua. Puhelimeen ei vastattu. Viiden päivän perästä sain perheen äidin kiinni ja hän oli kuin ei mitään... Kamelin selkä katkesi, kun hän ehdotti, että minähän voin jatkossakin käyttää bussia, koska heidän tyttö nyt todella tarvitsee sitä pyörää. Perään vielä vuodatukset huonosta rahatilanteesta. Suutuin ja kerroin, että tulen hakemaan pyörän heti.

Yllättäen fillaria oli kolhittu ja se oli yltä päältä rapainen sekä lukitsematta. Lukon avain oli kadonnut, tämän asian perheenäiti vaivautui huikkaamaan ikkunasta. Nappasin pyörän mukaan ja lähdin kiukkuisena kotiin. Perään sain useamman haukkumaviestin, joissa perheenäiti sanoi minua "pieneksi ihmiseksi" ja "itsekkääksi h*oraksi joka ei voi jakaa omastaan vähäosaisille".

Epäilen oliko fillari oikeasti edes lainassa teinitytön kouluretkeä varten.

Herrajumala näitä juttuja!  Kyllä ihmiset ovat röyhkeitä eivätkä osaa edes hävetä.

Vierailija kirjoitti:

Koska olen lääkäri ammatiltani, tulee kaikenlaisia härskejä pyyntöjä vähän väliä. Ilmaisia reseptinuusimisia, jolloin joudun syyllistymään laittomuuksiin - mullahan pitäisi olla kirjanpito kaikista potilaistani, joille lääkkeitä määrään. Ynnä muita kysymyksiä.

Välillä mietin, että ajatteleeko nää ihmiset yleensä mitään.

Öh? "Kirjanpito"?

Jos potilashistoriaa tarkoitat, niin ei sitäkään laki edellytä. Julkisen puolen potilashistoriaa ei useinkaan ole käytettävissä yksityisellä.

Mutta joo, joskus vähän nolottaa nää pyynnöt, mutta eihän se ole useimmiten kuin vain soitto apteekkiin... Ja potilaitahan nekin on, tulisivat muutenkin terveyskeskukseen uusittamaan niitä.

Mies, jota tapailin ja johon olin ihastunut, sanoi että lopettaa tapailun ja poistaa kavereista, jos en anna 1000 euron ''lainaa'', joka olisi jäänyt varmasti takaisin maksamatta.

Tätä keskustelua olen kyllä lukenut suu auki. Miten ihmiset kehtaa? Nuo tapaukset on törkeimpiä missä eka hyväksikäytetty toista ja sitten vielä haukuttu ja h*oriteltu kun tulee omansa takaisin hakemaan.

Aivan järkyttävää. Kuinkahan monta kertaa sitä itse on kuullut juttua jostain "ahneesta" sukulaisesta joka ei "edes viitsi vähän auttaa" ja tämä haukkuja itse onkin ollut vain se loinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska olen lääkäri ammatiltani, tulee kaikenlaisia härskejä pyyntöjä vähän väliä. Ilmaisia reseptinuusimisia, jolloin joudun syyllistymään laittomuuksiin - mullahan pitäisi olla kirjanpito kaikista potilaistani, joille lääkkeitä määrään. Ynnä muita kysymyksiä.

Välillä mietin, että ajatteleeko nää ihmiset yleensä mitään.

Öh? "Kirjanpito"?

Jos potilashistoriaa tarkoitat, niin ei sitäkään laki edellytä. Julkisen puolen potilashistoriaa ei useinkaan ole käytettävissä yksityisellä.

Mutta joo, joskus vähän nolottaa nää pyynnöt, mutta eihän se ole useimmiten kuin vain soitto apteekkiin... Ja potilaitahan nekin on, tulisivat muutenkin terveyskeskukseen uusittamaan niitä.

Et varmaan ole kyllä lääkäri. Lääkärimääräys on todellakin muutakin kuin soitto apteekkiin. Eikä se apteekkiin soittelukaan niin hauskaa ole; harva soittaja edes vaivautuu hakemaan oman apteekkinsa puhelinnumeron valmiiksi lääkärille. Toisekseen lääkemääräys on vastuunotto siitä että oikea lääke oikealle ihmiselle; ei yhtäaikaisia lääkityksiä jotka eivät sovi määräämäni lääkkeen kanssa, ynnä muuta. 

Niin toivon että sähköinen reseptitulisi sillai voimaan, että en voisi enää kellään määrätä noita puhelinreseptejä edes vahingossa; reseptit uusisin siis vain niille jotka ovat oikeasti asiakkaitani vaikkapa siellä terveyskeskuksessa.

Puhelinpummeja ollut tässä ketjussa jo muutamia. 

Tässä omani: Joskus varmaankin lauantai-iltana melko myöhään (n. klo 22) soi ovikello. Mietin, menenkö avaamaan, mutta koska meillä on porraskäytävä illalla lukossa, ajattelin että sen on pakko olla joku naapuri, ehkä hätätilanne? Yläkerran naapurihan se siellä. Hän kertoi jättäneensä avaimet sisälle, mutta ei haluaisi maksaa huoltoliikkeelle oven avaamisesta, joten hän pyysi puhelinta lainaksi soittaakseen miehelleen, joka voisi tulla (jostain??) avaamaan oven. Totta kai suostuin tähän ja annoin luurini hänelle. Kyseinen dooris livahtaa saman tien rappuun ja häviää johonkin portaita alas soittamaan. Itse ajattelin että hän soittaisi lyhyen puhelunsa siinä minun ovellani.

Noin kymmenen minuutin kuluttua hän toi luurin takaisin ja sanoi että eipä saanut miestä kiinni, onneksi on pyörä ulkona ja lukitsematta, pakko lähteä polkemaan 10 km päässä asuvan kaverin luokse hakemaan siellä oleva vara-avain.

Dooris lähtee menemään. Kohta luuri soi ja naapurin mies siellä soittelee melko vihaisen kuuloisena. "Niin, että olit soitellut tästä numerosta, eikös tämä ole aika myöhäinen ajankohta soitella naapureille?". Sanoin, että itse asiassa minulla ei ole sinulle asiaa, mutta jollain muulla olisi ollut. Mutta hyvät illan jatkot vaan. Ja luuri kiinni. - Kyseiset naapurit eivät enää tervehdi minua, mutta enpä itsekään enää ajatellut avata iltaisin ovea jos ei ole mitään sovittuja asioita tiedossa.

Mutta tarinan varsinainen opetus: Nykyään älypuhelimet ovat niin täynnä henkilökohtaisia tietoja (sähköpostit, verkkopankit, tekstiviestit, FB:t ja kaikki mahdolliset maksulliset palvelut), että ei omaa luuria kyllä pidä lainata kenellekään. Ja jos lainaa puhelua varten, niin ensimmäisenä pitää sanoa, että puhelu tapahtuu muuten sitten tästä minun vierestäni, ei mistään piilopaikasta.

Katselin myöhemmin puhelimen historiatietoja, naapurin dooris oli tosiaan soitellut puoleen tusinaan tavalliseen numeroon, mutta olisihan tavallaan ollut mahdollista että hän olisi vaikka pyyhkinyt historiatietoja tai jotain.

Vierailija kirjoitti:

Puhelinpummeja ollut tässä ketjussa jo muutamia. 

Tässä omani: Joskus varmaankin lauantai-iltana melko myöhään (n. klo 22) soi ovikello. Mietin, menenkö avaamaan, mutta koska meillä on porraskäytävä illalla lukossa, ajattelin että sen on pakko olla joku naapuri, ehkä hätätilanne? Yläkerran naapurihan se siellä. Hän kertoi jättäneensä avaimet sisälle, mutta ei haluaisi maksaa huoltoliikkeelle oven avaamisesta, joten hän pyysi puhelinta lainaksi soittaakseen miehelleen, joka voisi tulla (jostain??) avaamaan oven. Totta kai suostuin tähän ja annoin luurini hänelle. Kyseinen dooris livahtaa saman tien rappuun ja häviää johonkin portaita alas soittamaan. Itse ajattelin että hän soittaisi lyhyen puhelunsa siinä minun ovellani.

Noin kymmenen minuutin kuluttua hän toi luurin takaisin ja sanoi että eipä saanut miestä kiinni, onneksi on pyörä ulkona ja lukitsematta, pakko lähteä polkemaan 10 km päässä asuvan kaverin luokse hakemaan siellä oleva vara-avain.

Dooris lähtee menemään. Kohta luuri soi ja naapurin mies siellä soittelee melko vihaisen kuuloisena. "Niin, että olit soitellut tästä numerosta, eikös tämä ole aika myöhäinen ajankohta soitella naapureille?". Sanoin, että itse asiassa minulla ei ole sinulle asiaa, mutta jollain muulla olisi ollut. Mutta hyvät illan jatkot vaan. Ja luuri kiinni. - Kyseiset naapurit eivät enää tervehdi minua, mutta enpä itsekään enää ajatellut avata iltaisin ovea jos ei ole mitään sovittuja asioita tiedossa.

Mutta tarinan varsinainen opetus: Nykyään älypuhelimet ovat niin täynnä henkilökohtaisia tietoja (sähköpostit, verkkopankit, tekstiviestit, FB:t ja kaikki mahdolliset maksulliset palvelut), että ei omaa luuria kyllä pidä lainata kenellekään. Ja jos lainaa puhelua varten, niin ensimmäisenä pitää sanoa, että puhelu tapahtuu muuten sitten tästä minun vierestäni, ei mistään piilopaikasta.

Katselin myöhemmin puhelimen historiatietoja, naapurin dooris oli tosiaan soitellut puoleen tusinaan tavalliseen numeroon, mutta olisihan tavallaan ollut mahdollista että hän olisi vaikka pyyhkinyt historiatietoja tai jotain.

Olisi pystynyt tekemään myös soitonsiirron ns. "hetisiirtona" vaikka ulkomaille, jolloin puhelun ulkomaan osuus olisi tullut sinun maksettavaksi. "Hetisiirto" on sellainen, että puhelin ei edes hälytä, vaan soitto menee suoraan siirrettyyn numeroon. Tietysti temppu olisi ollut lyhytnäköinen, mutta sinänsä mahdollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä stooreja olisi melko montakin, mutta pahimmasta päästä taitaa olla meidän häihin liittyvä tarina. Päätettiin siis mieheni kanssa muutama vuosi sitten melko nopealla aikataululla mennä naimisiin ja järjestää pienehköt juhlat lähimmille ystäville ja sukulaisille. Budjettikin oli hyvin pieni. Varattiin kirkko ja juhlapaikka ja ilmoitettiin asiasta vanhemmillemme. Seuraavana päivänä tästä sain viestin tädiltäni, jonka kanssa en ole erityisemmin ollut tekemisissä lähes kymmeneen vuoteen (nähneet jossain sukujuhlissa kerran vuodessa). Olimme kyllä ajatelleet kutsua hänet juhliin, mutta emme hänen viittä lastaan ja heidän lapsiaan, koska en ole heidän kanssaan juuri missään tekemisissä nykyään. Täti kirjoitti viestissään oikein lipevästi ja nuoleskellen, että kuinka olen hänelle niin läheinen, melkein kuin oma lapsi (ei siis tosiaan pidetä ikinä mitään yhteyttä esim. puhelimitse) ja että hän niin sydämestään toivoo, että hänen lapsensa ja lapsenlapsensa sekä muut serkut ja heidän lapset kutsutaan juhlaan. Vastasin, että meidän budjetti ja juhlatilan koko on niin pieniä, että valitettavasti emme voi kutsua ollenkaan serkkuja mukaan. Tästähän täti sitten suutahti kunnolla ja laittoi jotain syyllistäviä viestejä useamman kappaleen. Meni pari viikkoa, kunnen täti lähetti anteeksipyyntöviestin. Vastasin siihen, että ok, ei mitään, nähdään juhlissa. Sen jälkeen täti sai taas jonkun innostumiskohtauksen ja erilaisia ehdotuksia häiden teemasta, koristeista, minun puvusta, ruoasta ja kaikesta mahdollisesta alkoi tulla jatkuvalla syötöllä. Sen lisäksi hän soitteli minun äidilleni jatkuvasti ja yritti saada puhuttua äitiäni ympäri, että kutsuisin sittenkin ne hänen lapsensa mukaan ja muun maussa valitti, kun kuuli että vihkiminen tapahtuu mieheni kotikirkossa ja kaikkeen muuhunkin yritti tehdä muutoksia (esim. ruokalista olisi pitänyt olla hänen laatimansa). Minulla oli loppua kohden hermot jo niin kireällä, että olisin halunnut sanoa suorat sanat ja ilmoittaa, että ei ole tädillä koko häihin asiaa. Mutta äitini ei siihen suostunut ja hän uhkasi, että jos sen teen, niin sitten hänkään ei tule paikalle (hänellä on tädin kanssa läheiset välit, en kyllä tajua miksi). Suoraan sanottuna fiilis koko häistä meni tädin ja äitini käytöksen takia ihan pilalle ja miehenikin yritti jo ehdottaa koko häiden perumista, kun näki, että minulla oli niin huono mieli. No, häät kuitenkin pidettiin. Täti tuli paikalle ja näytti nyrpeä nenää koko päivän. Onnitellessa minua hän vain kätteli ja puuskahti oikein v-mäisesti että "Onnea nyt sitten vaan!". Kuulin seuraavana päivänä kaasoilta, että täti oli juonut loppuillasta itsensä melko kovaan humalaan ja varastanut lähtiessään kaksi viinipulloa baaripöydästä. Hääkortin välistä löytyi viiden euron seteli ja sarkastinen onnittelu, jonka oli allekirjoittanut ne viisi serkkuani, jotka eivät päässeet osallistumaan juhlaan. Että sellainen tarina! Enpä ole tuon jälkeen ollut enää tädin kanssa missään tekemisissä. :D

täytyy tähän kyllä sanoa että näen asiassa myös sen toisen puolen. Täti, joka on kenties rakastanut sinua kuin omaansa sinun varhaislapsuudessasi, mistä et muista/tiedä mitään. Serkut, joihin et itse ole halunnut ottaa yhteyttä, ja jotka ovat viattomia tilanteeseen/kylmään käytökseesi. Sitten dissaat hedät kokonaan häistäsi, eli sukujuhlasta, minne on muut sukulaiset kutsuttu. Olisi ehkä pitänyt selittää heille huono taloudellinen tilanteesi, mutta voin todella ymmärtää heidänkin suuttumuksen, ettet halunnut heitä häihisi. Tunnut suhtautuvan oudon vihamielisesti läheisiisi, tätiin ja serkkuihisi. joten mielestäni ansaitsit kyllä täysin tuon 5 euron pilailu lahjan! Itseasiassa ihan oikein sinulle, kylmästä käytöksestäsi johtuen. minkälainen serkku oikein olet? Olisin itse soittanut ja todella pahoitellut tilannetta tai muuten koittanut lepytellä heitä. Häät kun on vain kerran elämässä. Mehän ei kuultu sitä toista näkökulmaa, miten hyviksi sukulaisiksi he kokivat sinut ennen häitäsi? Häät on sellainen tilaisus että ei oikein voi kutsua puolia sukulaisista, ja jätää toiset pois, joko kutsuu kaikki, tai sitten ei ketään.No se on varmaa että häät lopettaa monia ihmissuhteita.

En ole tuo häiden viettejä mutta samaa mieltä hänen kanssaan. Kovin suuresta välittämisestä ei ole kyse jos eivät ole olleet 10 vuoteen erityisemmin tekemisissä (mitä nyt sukujuhlissa jutelleet niitä näitä). Heitä ei silloin todellakaan tarvitse kutsua häihin. Eipä hänen serkuillakaan ole kiinnostanut pitää yhteyttä. Ihan yhtä kylmiä hekin ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhelinpummeja ollut tässä ketjussa jo muutamia. 

Tässä omani: Joskus varmaankin lauantai-iltana melko myöhään (n. klo 22) soi ovikello. Mietin, menenkö avaamaan, mutta koska meillä on porraskäytävä illalla lukossa, ajattelin että sen on pakko olla joku naapuri, ehkä hätätilanne? Yläkerran naapurihan se siellä. Hän kertoi jättäneensä avaimet sisälle, mutta ei haluaisi maksaa huoltoliikkeelle oven avaamisesta, joten hän pyysi puhelinta lainaksi soittaakseen miehelleen, joka voisi tulla (jostain??) avaamaan oven. Totta kai suostuin tähän ja annoin luurini hänelle. Kyseinen dooris livahtaa saman tien rappuun ja häviää johonkin portaita alas soittamaan. Itse ajattelin että hän soittaisi lyhyen puhelunsa siinä minun ovellani.

Noin kymmenen minuutin kuluttua hän toi luurin takaisin ja sanoi että eipä saanut miestä kiinni, onneksi on pyörä ulkona ja lukitsematta, pakko lähteä polkemaan 10 km päässä asuvan kaverin luokse hakemaan siellä oleva vara-avain.

Dooris lähtee menemään. Kohta luuri soi ja naapurin mies siellä soittelee melko vihaisen kuuloisena. "Niin, että olit soitellut tästä numerosta, eikös tämä ole aika myöhäinen ajankohta soitella naapureille?". Sanoin, että itse asiassa minulla ei ole sinulle asiaa, mutta jollain muulla olisi ollut. Mutta hyvät illan jatkot vaan. Ja luuri kiinni. - Kyseiset naapurit eivät enää tervehdi minua, mutta enpä itsekään enää ajatellut avata iltaisin ovea jos ei ole mitään sovittuja asioita tiedossa.

Mutta tarinan varsinainen opetus: Nykyään älypuhelimet ovat niin täynnä henkilökohtaisia tietoja (sähköpostit, verkkopankit, tekstiviestit, FB:t ja kaikki mahdolliset maksulliset palvelut), että ei omaa luuria kyllä pidä lainata kenellekään. Ja jos lainaa puhelua varten, niin ensimmäisenä pitää sanoa, että puhelu tapahtuu muuten sitten tästä minun vierestäni, ei mistään piilopaikasta.

Katselin myöhemmin puhelimen historiatietoja, naapurin dooris oli tosiaan soitellut puoleen tusinaan tavalliseen numeroon, mutta olisihan tavallaan ollut mahdollista että hän olisi vaikka pyyhkinyt historiatietoja tai jotain.

Olisi pystynyt tekemään myös soitonsiirron ns. "hetisiirtona" vaikka ulkomaille, jolloin puhelun ulkomaan osuus olisi tullut sinun maksettavaksi. "Hetisiirto" on sellainen, että puhelin ei edes hälytä, vaan soitto menee suoraan siirrettyyn numeroon. Tietysti temppu olisi ollut lyhytnäköinen, mutta sinänsä mahdollinen.

Ei missään nimessä kannata lainata toiselle puhelinta, koska sillä voi tehdä sinulle kivat laskut, vaan kysyt mihin numeroon soitetaan, pidät luurin itselläsi ja laitat kaiuttimen päälle. Jos tämä vaihtoehto ei käy, niin et lainaa. Toiminto löytynee nykyään kaikista kännyköistä.

Olin työttömänä ja ystäväni pyysi minua avuksi muuttosiivoukseen 350 km päähän, lupasi kustantaa bensat, tarjota ruoat ja maksaa vaivanpalkkaa. Toki lähdin ystäväni avuksi, kun ei muutakaan menoa ollut. Noh, perillä kuljin omalla autollani siivottavalle asunnolle useampana päivänä (matkaa kertyi), siivosin kolmena päivänä 8 h (asunto oli kolmen koiran jäljiltä järkyttävässä kunnossa) ja kävin vielä takaisin kaverille mennessä kaupassa, koska kauppa oli matkan varrella. Siivousurakka oki hoidettu ja lähtöpäivä edessä: En saanut bensakuluja, kauppaostosten loppusummaa saati vaivanpalkkaa. Olin niin tyrmistynyt etten saanut sanaa suustani. No, kavereita ollaan edelleen, olen oppinut kieltäytymään kaikista hänen nakitusyrityksistään ja vastaavasti käyttänyt häntä hyväksi ilmaisten kyytien, ruokien ja juomien muodossa hyvin mielin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä stooreja olisi melko montakin, mutta pahimmasta päästä taitaa olla meidän häihin liittyvä tarina. Päätettiin siis mieheni kanssa muutama vuosi sitten melko nopealla aikataululla mennä naimisiin ja järjestää pienehköt juhlat lähimmille ystäville ja sukulaisille. Budjettikin oli hyvin pieni. Varattiin kirkko ja juhlapaikka ja ilmoitettiin asiasta vanhemmillemme. Seuraavana päivänä tästä sain viestin tädiltäni, jonka kanssa en ole erityisemmin ollut tekemisissä lähes kymmeneen vuoteen (nähneet jossain sukujuhlissa kerran vuodessa). Olimme kyllä ajatelleet kutsua hänet juhliin, mutta emme hänen viittä lastaan ja heidän lapsiaan, koska en ole heidän kanssaan juuri missään tekemisissä nykyään. Täti kirjoitti viestissään oikein lipevästi ja nuoleskellen, että kuinka olen hänelle niin läheinen, melkein kuin oma lapsi (ei siis tosiaan pidetä ikinä mitään yhteyttä esim. puhelimitse) ja että hän niin sydämestään toivoo, että hänen lapsensa ja lapsenlapsensa sekä muut serkut ja heidän lapset kutsutaan juhlaan. Vastasin, että meidän budjetti ja juhlatilan koko on niin pieniä, että valitettavasti emme voi kutsua ollenkaan serkkuja mukaan. Tästähän täti sitten suutahti kunnolla ja laittoi jotain syyllistäviä viestejä useamman kappaleen. Meni pari viikkoa, kunnen täti lähetti anteeksipyyntöviestin. Vastasin siihen, että ok, ei mitään, nähdään juhlissa. Sen jälkeen täti sai taas jonkun innostumiskohtauksen ja erilaisia ehdotuksia häiden teemasta, koristeista, minun puvusta, ruoasta ja kaikesta mahdollisesta alkoi tulla jatkuvalla syötöllä. Sen lisäksi hän soitteli minun äidilleni jatkuvasti ja yritti saada puhuttua äitiäni ympäri, että kutsuisin sittenkin ne hänen lapsensa mukaan ja muun maussa valitti, kun kuuli että vihkiminen tapahtuu mieheni kotikirkossa ja kaikkeen muuhunkin yritti tehdä muutoksia (esim. ruokalista olisi pitänyt olla hänen laatimansa). Minulla oli loppua kohden hermot jo niin kireällä, että olisin halunnut sanoa suorat sanat ja ilmoittaa, että ei ole tädillä koko häihin asiaa. Mutta äitini ei siihen suostunut ja hän uhkasi, että jos sen teen, niin sitten hänkään ei tule paikalle (hänellä on tädin kanssa läheiset välit, en kyllä tajua miksi). Suoraan sanottuna fiilis koko häistä meni tädin ja äitini käytöksen takia ihan pilalle ja miehenikin yritti jo ehdottaa koko häiden perumista, kun näki, että minulla oli niin huono mieli. No, häät kuitenkin pidettiin. Täti tuli paikalle ja näytti nyrpeä nenää koko päivän. Onnitellessa minua hän vain kätteli ja puuskahti oikein v-mäisesti että "Onnea nyt sitten vaan!". Kuulin seuraavana päivänä kaasoilta, että täti oli juonut loppuillasta itsensä melko kovaan humalaan ja varastanut lähtiessään kaksi viinipulloa baaripöydästä. Hääkortin välistä löytyi viiden euron seteli ja sarkastinen onnittelu, jonka oli allekirjoittanut ne viisi serkkuani, jotka eivät päässeet osallistumaan juhlaan. Että sellainen tarina! Enpä ole tuon jälkeen ollut enää tädin kanssa missään tekemisissä. :D

täytyy tähän kyllä sanoa että näen asiassa myös sen toisen puolen. Täti, joka on kenties rakastanut sinua kuin omaansa sinun varhaislapsuudessasi, mistä et muista/tiedä mitään. Serkut, joihin et itse ole halunnut ottaa yhteyttä, ja jotka ovat viattomia tilanteeseen/kylmään käytökseesi. Sitten dissaat hedät kokonaan häistäsi, eli sukujuhlasta, minne on muut sukulaiset kutsuttu. Olisi ehkä pitänyt selittää heille huono taloudellinen tilanteesi, mutta voin todella ymmärtää heidänkin suuttumuksen, ettet halunnut heitä häihisi. Tunnut suhtautuvan oudon vihamielisesti läheisiisi, tätiin ja serkkuihisi. joten mielestäni ansaitsit kyllä täysin tuon 5 euron pilailu lahjan! Itseasiassa ihan oikein sinulle, kylmästä käytöksestäsi johtuen. minkälainen serkku oikein olet? Olisin itse soittanut ja todella pahoitellut tilannetta tai muuten koittanut lepytellä heitä. Häät kun on vain kerran elämässä. Mehän ei kuultu sitä toista näkökulmaa, miten hyviksi sukulaisiksi he kokivat sinut ennen häitäsi? Häät on sellainen tilaisus että ei oikein voi kutsua puolia sukulaisista, ja jätää toiset pois, joko kutsuu kaikki, tai sitten ei ketään.No se on varmaa että häät lopettaa monia ihmissuhteita.

En ole tuo häiden viettejä mutta samaa mieltä hänen kanssaan. Kovin suuresta välittämisestä ei ole kyse jos eivät ole olleet 10 vuoteen erityisemmin tekemisissä (mitä nyt sukujuhlissa jutelleet niitä näitä). Heitä ei silloin todellakaan tarvitse kutsua häihin. Eipä hänen serkuillakaan ole kiinnostanut pitää yhteyttä. Ihan yhtä kylmiä hekin ovat.

itse olen pitänyt hääni niin, ettei kaikkia sukulaisia kutsuttu, ja karsimisperusteet olivat juurikin budjetti, pienet tilat häävastaanotolle (miehen mummin talo) ja yhteydenpito näihin ihmisiin. Eli muista kuin lähisukulaisista (lapsuudenperhe ja isovanhemmat) pyydettiin ne, joihin oli pidetty yhteyttä vuosien varrella, lähimmät ystävät ja kummit. Ja juopposedät ja riidankylväjät jäi kutsumatta. Ei silti ole välit katkenneet niihin, joita ei kutsuttu - heitä kun näkee niin helevetin harvoin! Ymmärrän hyvin kirjoittajaa ja mielestäni tädin käytös oli törkeän tunkeilevaa ja määräilevää, olisi joutanut jäädä kutsumatta koko akka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ammatiltani kääntäjä, jonka palveluita ja etenkin tietotaitoa käytetään ilmaiseksi ihan jatkuvasti. Mutta autas armias, kun joskus kysyt joltain muulta henkilöltä mitään apua. Esimerkiksi kampaajaystäväni vihjaili hiuksiani leikatessani: "Kampaamossahan tosiaan veloitamme tällaisesta 50€". Meni yli, ja vastasin, että lähetän satojen eurojen laskun kaikista tekemistäni käännöksistä ja kulttuuritietämyksestä sekä neuvonnasta. Argh. 

Tuttua. Perusteellisesti kouluttautuneelle ammattikääntäjälle tulee vaikeasti määriteltävä olo myös silloin, kun ilmaiseksi käännättäjä vähättelee työn määrää sanomalla, että ei sen tartte sitten niin viimeisen päälle olla.

no en nyt kyllä kehtaisi ilmaiseksi leikkauttaa kampaajaystävälläni hiuksiani! Siis täh? Kyllä työstä palkan on jokainen ansainnut!

englannin kieltä nyt osaa jokainen muutenkin, tai ruottii, ym.

Tämä laadukas kommentti lienee ihan oikean parturi-kampaajan käsialaa. 

Tämä nyt ei vedä vertoja useimmille täällä oleville tarinoille, mutta kerron kuitenkin oman kokemukseni, joka sai silmiä pyörittelemään.

Miehelläni on kaksi veljeä ja yksi sisko. Appivanhemmat eivät ole koskaan tukeneet taloudellisesti poikiaan (esim. ostaneet ensiasuntoihin mitään), mutta sisko on saanut huomattavan paljon rahallista tukea, hänet on aina nähty perheen "rassukkana", joka ei pärjää omillaan samalla lailla kuin pojat. Usein miehen siskolle ostettiin asioita ja annettiin rahaa veljiltään vähän salassa, aivan hiljaisuudessa. Tämä ei nyt kuitenkaan ollut se pointti, eikä asia minulle kuulu, mutta se on tarinan kannalta oleellinen taustatieto.

Kun olimme kaikki vielä opiskelijoita, miehen sisko muutti yhteen poikaystävänsä kanssa. Hän otti meihin yhteyttä ja kertoi, että hän luopuu osasta tavaroitaan, kun niitä olisi muuten kaikkia tuplamäärät, sillä poikaystävällä oli tietysti myös samoja vehkeitä. Hän sanoi, että haluaa tarjota niitä ensisijaisesti meille, koska ne ovat vanhempien maksamia. Loput, joita emme kelpuuta, hän koittaa myydä FB-kirppiksellä. Tarjolla oli kaikenlaista pyykinpesukoneista yöpöytiin, mutta ainoa, jolle meillä oli käyttöä, oli leivänpaahdin. Miehen sisko linkitti meille kuvan valmistajan sivuilta mustasta paahtimesta. Sovimme, että hän tuo paahtimen mukanaan pistäytyessään seuraavan kerran meille (välimatkaa yli 50 km).

Kun miehen sisko seuraavan kerran kävi meillä ja teki lähtöä, hän pyysi tästä ilmaiseksi vanhemmiltaan saamasta paahtimesta veljeltään rahasumman, joka tuntui minusta aika korkealta. Silmiäni pyöritellen hain lompakon ja annoin hänelle tasarahana seteleinä pikkuisen yläkanttiinkin. Myöhemmin tarkistin asian, niin samaa paahdinta myytiin uutena miehen siskon pyytämällä hinnalla. Kaiken lisäksi avatessamme pahvipaketin huomasimme, ettei paahdin suinkaan ollut musta, vaan todella räikeää, mielipiteet jakavaa väriä. Tästäkään miehen sisko ei tullut maininneeksi mitään.

Eihän siinä nyt isoilla rahasummilla pelattu, mutta periaatteesta ketuttaa, kun olisimme yhtä hyvin voineet hakea mieleisen kaupasta samalla rahalla. Eikä maksusta ollut mitään puhetta aiemmin, vaan miehen sisko antoi ymmärtää, että hän haluaisi antaa meille ilmaiseksi vanhemmiltaan saamia tavaroita. Olisin toki jotain summaa kohteliaisuuttani hänelle tarjonnutkin lähtiessä, sen vuoksi olin käynyt automaatillakin, mutta tuollainen hinnan ilmoittaminen yhtäkkiä tuntui jotenkin moukkamaiselta.

Vierailija kirjoitti:

MP kirjoitti:

"Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien."

TÄMÄ! :/

Itselläni täsmälleen sama tilanne mummon jouduttua lonkkaleikkaukseen.

Isotätini yritti sopia vastaavaa orjasopimusta minusta, kun en päässyt ensiyrittämällä yliopistoon. Tähän diiliin olisi kuulunut muutto 480 kilometrin päähän kodistani ja avomiehestäni. Onneksi mua ei myyty, seuraavana vuonna ovetkin avautuivat ;)

Näyttää olevan yleistä että suvun nuoret tytöt yritetään valjastaa ikääntyvien isovanhempien hoitajiksi! Omallekin kohdalle on osunut. =)

Pääsin lukioon ja jouduin muuttamaan kotoa pois koska lukioon oli sen verran matkaa ettei kotoa päivittäin kulkeminen onnistunut. Äitini ehdotti että ostavat isän kanssa minulle oman asunnon (kaksion) ettei tarvitse asuntolassa asua. Vanhemmillani ei ole ikinä ollut niin paljon rahaa että olisivat saaneet asunnon noin vain ostettua ja muutenkin olivat hirveän tarkkoja rahankäyttäjiä. Arvasin siis heti että joku koukku tähän liittyy. Paljastuihan se, nimittäin mummo (isäni äiti) olisi myös muuttanut samaan asuntoon kanssani ja minun tehtäväni olisi ollut huolehtia hänestä. Mummolla alkoi olla ikää paljon ja kaikenlaisia vaivoja oli. Mummon vaivat ja sairaudet olivat sellaisia että pelkkien kotitöiden tekeminen ei olisi riittänyt vaan mummoa olisi pitänyt avustaa esim. suihkussa käymisessä, pyörätuolin kanssa jne. Olisin ollut käytännössä omaishoitaja. Äitini ei ole ikinä tykännyt anopistaan ja oli jo vuosia odottanut että saisi anopin muualle asumaan (asuivat siis samassa omakotitalossa vielä tuolloin). Noh, sattuneesta syystä en suostunut. Muutin ennemmin asuntolaan.

Hiukan erilainen tarina kuin muut, mutta kerron kuitenkin:

Olin aloittanut AMK:n ja tokalla viikolla opiskelijat jaettiin 3-4 hengen ryhmiin, joissa tehtäisiin isoa ryhmätyötä koko syyslukukausi. Omaan ryhmääni osui yksi poika ja yksi tyttö. Tämä tyttö ilmoitti heti alkuun olevansa perfektionisti. Eipä siinä mitään, ryhmätyön teko alkoi hyvällä vauhdilla. Jaettiin hommat keskenämme ja kokoonnuttiin yhteen ainakin pari kertaa viikossa. Aika pian huomasin, että tälle tytölle ei kelvannut kenenkään muun mielipide tai näkemys, vaan hän halusi päättää kaikesta. Hän myös vaati meidän kahden muun jäsenen tekstit/luomukset aina itselleen tarkastettaviksi ja muokkasi niitä rajulla kädellä mieleisikseen.

Tuli ryhmätyön väliesittelyn aika ja kokoonnuimme tekemään powerpoint-esitystä ennen tätä. Vaikka perfektionistitytön kanssa oli aika vaikea työskennellä, koska hän halusi päättää kaiken, saimme kuitenkin esityksen kasaan. Yllätys oli suuri, kun esitysaamuna tyttö pamautti muistitikultaan koulun auditorion seinälle aivan erilaisen esityksen kuin olimme yhdessä tehneet. Hän oli "vähän" muokannut esitystä itsekseen.

Sama meno jatkui koko syksyn eli tyttö sooloili ja muokkaili kaiken mieleisekseen meille kahdelle muulle kertomatta. Hän myös soitteli ja viestitteli öisin puhuakseen ryhmätyöstä - tai oikeastaan nillittääkseen, miten hän ei ollut tyytyväinen muiden tekemisiin.

Myös valmista työtä hän muokkasi radikaalisti ennen palautusta, eikä kysynyt tähän muiden mielipidettä. Tästä suutuin ja sanoin tytölle, että hänen on varmaan parempi tehdä ryhmätyöt jatkossa yksin.

Sain sitten sähköpostia opettajalta, joka pyysi minua ja ryhmän miespuolista jäsentä keskustelemaan kanssaan. Kävi ilmi, että tämä perfektionistityttö oli valittanut opettajalle, että me emme olleet tehneet ryhmätyön eteen mitään, emmekä ansaitsisi siitä arvosanaa. Opettajan kanssa käytiin juurta jaksain läpi koko syksyn tapahtumat. Muun muassa näytimme omilta koneiltamme kaikki alkuperäiset tekemämme jutut, jotka tämä yksi sankaritar oli itsevaltaisesti muokannut ja jopa poistellut runsaasti materiaalia palautetusta työstä. Onneksi opettaja tajusi tilanteen ja tyttö joutuikin itse puhutteluun.

Kevätlukukaudella tyttö oli toisen ryhmän vaivoina ja sama kuvio toistui. Tämän jälkeen hän keskeytti koko koulun ja vuodatti koulutusohjelmamme Facebook-ryhmässä, miten häntä on hyväksikäytetty ja miten kaikki muut opiskelijat ovat tyhmiä ja kykenemättömiä.

Terkkuja vaan, jos joku tunnistaa tapauksen. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

nyt tällä allergisella lapsella on oma koira, ja siskollani on myös. Se siitä minunn kissani aiheuttamasta allergiasta ja haitasta,

Niin. Mä oon nähnyt sitrusallergikon syövän omenaa. Se siitä allergiasta?

Pihamme sitruspuissa kasvaa sitruunoita, appelsiineja ja omenoita.

Joskus melkein itkettää, kun lukee palstaa. :D

On se kumma, kun kissa-allergia mielletään kaikille eläimille allergisuudeksi. Itse olen allerginen koirille ja saan nuhan ja aivastelukohtauksia, mutta kissat ei aiheuta mitään. Tytär taas on allerginen kissoille, mutta ei koirille ja gerbiileille. Jälkimmäisiä meillä on lemmikkeinä, kun sekä äiti että tytär ei saa oireita.

Minä kävin opistoa Itä-Suomessa ja kuljin joko bussilla tai pyörällä kelin mukaan koululle. Kerran sitten opiskelukaverini, jonka kanssa olin jutellut paljon, ja joka kulki samaa reittiä omalla autolla, tarjoutui, että hän voisi ottaa minut pysäkiltä kyytiin. Ilahduin. Säästäisin bussimaksut ja voisin antaa bensarahaa. Laskin päässäni bensan hinnat ja ajokilometrit ja ajattelin tarjota puolet kyydin kuluista, ajoihan hän samaa reittiä itsekin opistolle.

Enpäs tajunnut, että kyyti olikin taksitoimintaa. Kun viikko oli mennyt, tarjosin bensarahaa, mutta summa ei kelvannutkaan. Hänen mielestään, kun kerran pääsin mukavalla autolla suoraan oven eteen, siitä olisi pitänyt maksaa bussimatkan hinta.

Enpä maksanut, kun en ollut tilannut hänen taksiakaan. Palasin linjuriin. Siitä sai sentään kuitit verotukseen. (siihen aikaan ne piti laittaa.) Muille oli haukkunut, miten nuuka ja itsekäs paska olen, toiset tunsivat jo onneksi tyyppiä sen verran, että sanoivat, että älä välitä, se maksattaa toisilla omat kulunsa, jos antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta ei suoraan ole pyydetty, mutta eräs sukulainen pyytää ja vaatii ihan pokkana julkisesti ihmisiltä mitä ihmeellisimpiä apuja. Hän on aika persaukinen, ja olettaa olevansa jokin hyväntekeväisyyskohde. Aina pitäisi jonkun hyväsydämisen antaa rahaa tai ostaa bensoja tai kuskata ilmaiseksi, kun hänellä nyt ei vaan ole taaskaan rahaa ja se on sossun syytä, itse ei ole valmis tekemään mitään elintasonsa parantamiseksi. Paras oli kun pyysi että joku ottaisi auton vakuutuksen omiin nimiinsä kun omat luottotiedot menneet, ja kun kukaan ei tietenkään suostunut, niin kyllä huudettiin miten tässäkin nyt aidot ystävät tunnistaa ja että hänellä ei sellaisia ole :D kaikki neuvot mitä hänen tulisi tehdä ei kelpaa, kaikkeen löytyy ihan naurettavat tekosyyt.

Tyyppi on jo kolmekymppinen, eikä omista kuin vaatteet päällään.

Ja  jos nyt joku hairahtuisikin ottamaan sukulaisesi auton vakuutuksen nimiinsä, niin mahdollisen vahingon sattuessa korvaus maksetaan sille, jonka nimissä vakuutus on.

itse asiassa ei ihan näinkään..

Nykyään on kyse vakuutusyhtiön tahallisesta harhauttamisesta ja ongelmia tulee vakuutuksen ottajallekin. ei saa omalle autolleenkaan enää vakuutusta ko yhtiöstä välttämättä.

Lisäksi virheellinen vakuutus peruutetaan alkamisestaan, rahoja ei palauteta eli seurauksena hyvikemaksut jopa vuosien takaa vakuutuksettomalla autolla ajamisesta (lakisääteisen osalta). korvauksia jos maksetaan,ne peritään korkojen kanssa takaisin. ei välttis kannata pelleillä ja "auttaa kaveria". se on ojasta allikkoon menoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska olen lääkäri ammatiltani, tulee kaikenlaisia härskejä pyyntöjä vähän väliä. Ilmaisia reseptinuusimisia, jolloin joudun syyllistymään laittomuuksiin - mullahan pitäisi olla kirjanpito kaikista potilaistani, joille lääkkeitä määrään. Ynnä muita kysymyksiä.

Välillä mietin, että ajatteleeko nää ihmiset yleensä mitään.

Öh? "Kirjanpito"?

Jos potilashistoriaa tarkoitat, niin ei sitäkään laki edellytä. Julkisen puolen potilashistoriaa ei useinkaan ole käytettävissä yksityisellä.

Mutta joo, joskus vähän nolottaa nää pyynnöt, mutta eihän se ole useimmiten kuin vain soitto apteekkiin... Ja potilaitahan nekin on, tulisivat muutenkin terveyskeskukseen uusittamaan niitä.

En ole lääkäri mutta eiköhän tuo lääkäri tarkoittanut sitä että hänellä pitää tehdä kirjanpitoa kaikista jotka käy hänen "vastaanotollaan". Eihän se niin mene että vaan soittaa lähiapteekkiin uusiakseen jonkun lääkäreseptin, vaan kirjanpitoon täytyy lisäksi kirjoittaa tarkempi selonteko tulosyystä, sairauksista, mahdollisesta diagnoosista, resepteistä.

Ei ne voi vaan kirjoittaa paria Pam-pam ja nukahtamislääkereseptiä koska naapurin Mirkku pyytää... Katso kun se vastuu...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhelinpummeja ollut tässä ketjussa jo muutamia. 

Tässä omani: Joskus varmaankin lauantai-iltana melko myöhään (n. klo 22) soi ovikello. Mietin, menenkö avaamaan, mutta koska meillä on porraskäytävä illalla lukossa, ajattelin että sen on pakko olla joku naapuri, ehkä hätätilanne? Yläkerran naapurihan se siellä. Hän kertoi jättäneensä avaimet sisälle, mutta ei haluaisi maksaa huoltoliikkeelle oven avaamisesta, joten hän pyysi puhelinta lainaksi soittaakseen miehelleen, joka voisi tulla (jostain??) avaamaan oven. Totta kai suostuin tähän ja annoin luurini hänelle. Kyseinen dooris livahtaa saman tien rappuun ja häviää johonkin portaita alas soittamaan. Itse ajattelin että hän soittaisi lyhyen puhelunsa siinä minun ovellani.

Noin kymmenen minuutin kuluttua hän toi luurin takaisin ja sanoi että eipä saanut miestä kiinni, onneksi on pyörä ulkona ja lukitsematta, pakko lähteä polkemaan 10 km päässä asuvan kaverin luokse hakemaan siellä oleva vara-avain.

Dooris lähtee menemään. Kohta luuri soi ja naapurin mies siellä soittelee melko vihaisen kuuloisena. "Niin, että olit soitellut tästä numerosta, eikös tämä ole aika myöhäinen ajankohta soitella naapureille?". Sanoin, että itse asiassa minulla ei ole sinulle asiaa, mutta jollain muulla olisi ollut. Mutta hyvät illan jatkot vaan. Ja luuri kiinni. - Kyseiset naapurit eivät enää tervehdi minua, mutta enpä itsekään enää ajatellut avata iltaisin ovea jos ei ole mitään sovittuja asioita tiedossa.

Mutta tarinan varsinainen opetus: Nykyään älypuhelimet ovat niin täynnä henkilökohtaisia tietoja (sähköpostit, verkkopankit, tekstiviestit, FB:t ja kaikki mahdolliset maksulliset palvelut), että ei omaa luuria kyllä pidä lainata kenellekään. Ja jos lainaa puhelua varten, niin ensimmäisenä pitää sanoa, että puhelu tapahtuu muuten sitten tästä minun vierestäni, ei mistään piilopaikasta.

Katselin myöhemmin puhelimen historiatietoja, naapurin dooris oli tosiaan soitellut puoleen tusinaan tavalliseen numeroon, mutta olisihan tavallaan ollut mahdollista että hän olisi vaikka pyyhkinyt historiatietoja tai jotain.

Olisi pystynyt tekemään myös soitonsiirron ns. "hetisiirtona" vaikka ulkomaille, jolloin puhelun ulkomaan osuus olisi tullut sinun maksettavaksi. "Hetisiirto" on sellainen, että puhelin ei edes hälytä, vaan soitto menee suoraan siirrettyyn numeroon. Tietysti temppu olisi ollut lyhytnäköinen, mutta sinänsä mahdollinen.

Ei missään nimessä kannata lainata toiselle puhelinta, koska sillä voi tehdä sinulle kivat laskut, vaan kysyt mihin numeroon soitetaan, pidät luurin itselläsi ja laitat kaiuttimen päälle. Jos tämä vaihtoehto ei käy, niin et lainaa. Toiminto löytynee nykyään kaikista kännyköistä.

Juuri tällaisia tarkoitin, onneksi niitä ei nyt tässä tapauksessa tapahtunut, mutta tossahan on tosiaan mahdollisuuksia tehdä vaikka millainen lasku. Joten ei enää ikinä tolleen kun menin tekemään, ja toimikaa muutkin niin kuin tuossa edellä on kerrottu! T. 289