Lue keskustelun säännöt.
Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?
Kommentit (11848)
Tämä on aika pikkujuttu, mutta tuli ensimmäisenä mieleen. Kerran lähijunassa Helsingissä vieressäni istui nuori nainen, joka puhui puhelimeensa. Hetken matkustettuamme puhelimesta ilmeisesti meni akku ja nainen pyysi, saisiko lainata puhelintani, että voi sopia asiansa loppuun äitinsä kanssa. (Emmin vähän, että uskaltaako lainata puhelinta vieraalle ihmiselle, mutta päätin sitten, että mulla on koko loppuelämä aikaa olla epäluuloinen.) Annoin puhua puhelimellani, mutta pyysin olemaan tosi nopea, koska akkuni oli aika lopussa ja olin menossa kylään ihmiselle, jolle saattaisin joutua soittamaan kerrostalon alaovelta että tulee avaamaan.
No, tämä kanssamatkustajani lupasi puhua "tosi nopeesti vaan". Puhelu kuitenkin kesti ainakin viisi minuuttia eikä nainen ollut huomaavinaankaan, kun aloin eleillä, että lopettaisi jo puhelun. Väänsi jotain riitaa ilmeisesti äitinsä kanssa. Pian luuristani todella loppui akku ja silloin tämä nainen viskasi puhelimen syliini saatesanoin "vit*u osta parempi puhelin ton p*skan tilalle!" (tms en muista tarkkaa sanavalintaa).
Okei oli varmaan kiihdyksissään siitä omasta riidastaan. Itseäni tietenkin otti päähän se, että olin yleensä antanut puhelimen lainaan ja nyt oli akku loppu ja joutui jännäämään, pääsenkö kaverille sisään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun pääkaupunkiseudulla ja suuri osa sukulaisista muualla. Yksi serkkuni on ahkera keikoilla kävijä ja joka kerta kun joku suurempi stara on Suomessa, hän onnistuu hankkimaan liput. Yleensä mukana on tyttöystävä tai joku kaveri ja päivää ennen keikkaa mun puhelin soi ja pyyntö on sama: haluaisivat tulla yöksi koska eivät enää löydä tilaa mistään hotellista. Muutaman kerran olen lupautunut majoittamaan ja on ollut puhetta että joskus serkku voisi ostaa mullekin lipun ja mentäisiin yhdessä keikalle kun olen niin monesti antanut yösijan hänelle ja seuralaiselleen. Jostain syystä ikinä ei ole kolmen lipun ostaminen onnistunut mutta kahden kyllä.... Nykyään seuraan etukäteen keikkakalentereita ja järjestän itselleni "pakollisia" menoja niiden ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Naapuri valitteli kun ei löydy sopivia verhoja. Ehdotin, että ompelisi itse, mutta ei kuulemma osannut. Lupauduin ompelemaan (ihan ilmaiseksi), kun eihän siinä niin iso homma ole, ja muutenkin harrastan käsitöitä ja ompelen paljon itse. No eipä siinä mitään, unohtuin vaan määritellä, että moniako verhoja tarjous koski. Naapuri oli käynyt ostamassa metrikaupalla kangasta, ja tilasi viisi paria paneeliverhoja ja samoista kankaista muutaman tyynynpäällisen vetoketjuineen. En vaan saanut kieltäydyttyä, vaikka meinasin pyörtyä listan kuullessani, oli vielä pieni vauva silloin hoidettavana. Siinäpä sitten meni aika monta iltaa ommellessa sen jälkeen kun lapsi oli nukahtanut. No, tyhmyydestä kärsii...jne.
Minulla ompelutaito on ollut riesana jo kolmisenkymmentä vuotta, ja pitää kyllä ihmetellä joidenkin ihmisten käsityksiä siitä, paljonko aikaa ompelemisen eri työvaiheisiin menee. Ja se koko aika tuijotetaan työtä, ei istuta keinutuolissa television ääressä.
Yksi huvittavimmista koskaan näkemistäni ilmeistä hiipi tuttavani kasvoille, kun kerroin, että hänen havittelemansa sangen paljon käsin ompelemista vaativan leningin tekoon menisivät koko viikon illat kotiintulosta iltauutisiin ja kokonainen viikonloppu vielä päälle. Kerroin hieman uhkarohkeasti, että ompelisin kyllä mekon, mutta tuttava itse saisi istua luonani seurustelemassa kanssani koko prosessin ajan. Ei olisi tarvinnut pelätä ollenkaan, koska leningin tarve katosi sillä sekunnilla, vaikka kangaskin oli jo ostettu.
Kuvaan lasten joulujuhlia, hautajaiset yms. tapahtumia, laitan kuvat jakoon nettipalveluun, eihän se minulta sinänsä ole pois, kun teen sen muutenkin. Tosin näinä vuosina kun olen tätä tehnyt, ei ole tullut yhtäkään kiitosviestiä, yhdeltäkään ihmiseltä. Joskus kyllä kyselyä, että oletkos jo perunut kansiojaot.
Kuvat siis digijärkkärillä, ei mitään pikkupokkariotoksia.
Miehen serkku muutti ja pyysivät usein, että tulkaa joskus meille saunomaan. No, sitten kun saatiin sopiva aika järjestettyä niin selvisi, että me ollaankin lastenvahtina kun isäntäväki lähtee viihteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Virkkasin muutaman ison pyöreän maton itselleni. Ystävä alkoi niitä kehumaan ja totesi innostuneena, että voin sitten tehdä hänellekin sellaisen. Lisäsi vielä että saa sitten halvalla. Oli jo aiemmin ostanut sellaisen ja joutunut maksamaan satasen!
Totuushan on, että kuteet mattoon maksavat monta kymppiä. Meinasi vissiin, etten tarvitse tekemisestä mitään palkkaa kun ihan omaksi ilokseni niitä virkkailen.
Sama ystävä oli vuosia sitten apunani muutossa. Hän sanoi tykkäävänsä huonekalujen kokoamisesta ja kävi sitä hommaa tekemässä. Loppujen lopuksi antoi sitten laskelman töistään, 10 € tuntipalkalla.
Ollaan vieläkin ystäviä, mutta olen oppinut sanomaan vastaan.
Pummaaminen on noloa. Kaveriporukassa on yksi tapaus, jolla "ei juuri nyt ole rahaa". On työssäkäyvä ja saa isompaa palkkaa kuin moni meistä. Esim. ravintolassa kun aletaan syönnin jälkeen tilaamaan laskua niin "voisiko joku maksaa mun osuuden..." tapahtuu ihan joka kerta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapuri olis halunnut portin meidän tonttien välille, tuli yks päivä kysymään, mihin portti pistetään. Oli ostanut jo saranatkin valmiiksi..
Syy oli oletettavasti se, että tyypillä oli koiria, jotka olivat aina vapaana hänen pihallaan ja vaelsivat sitten naapurustossa. Meidän pihalla oli suuri koira-aitaus, mihin hän olisi voinut tuupata omat koiransa milloin vain. Tai sukulaislapsensa, tämä sama naapuri meinaan kerran nosti omalta pihallaan jonkun kauhukakaran meidän pihalle käyttäytymään huonosti ja oletti, että me tätä leikitetään. Suuttui, kun mainittiin, että ei meidän pihalle saa yhtäkkiä vaan nostaa koiria tai lapsia kysymättä ja sopimatta.
Kyllä tämä maa päällänsä kantaa tökeröitä ihmisiä! En voi muuta vaan sanoa. Lisää näitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pummaaminen on noloa. Kaveriporukassa on yksi tapaus, jolla "ei juuri nyt ole rahaa". On työssäkäyvä ja saa isompaa palkkaa kuin moni meistä. Esim. ravintolassa kun aletaan syönnin jälkeen tilaamaan laskua niin "voisiko joku maksaa mun osuuden..." tapahtuu ihan joka kerta!
Tehkää joskus porukalla niin että kun olette menossa syömään vaikkapa Rossoon että laskette jokainen tasan tarkkaan mitä oma annos+juoma maksaa ja otatte vain sen verran kukanenkin käteistä mukaan, pankkikortit kotiin. Katotaan mitä tuttuvanne sitte tekisi ;) kai hän maksaa omat osuudet kuitenkin myöhemmin takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Kuvaan lasten joulujuhlia, hautajaiset yms. tapahtumia, laitan kuvat jakoon nettipalveluun, eihän se minulta sinänsä ole pois, kun teen sen muutenkin. Tosin näinä vuosina kun olen tätä tehnyt, ei ole tullut yhtäkään kiitosviestiä, yhdeltäkään ihmiseltä. Joskus kyllä kyselyä, että oletkos jo perunut kansiojaot.
Kuvat siis digijärkkärillä, ei mitään pikkupokkariotoksia.
Sä olet ihana ihminen. Sun sorttiset ovat. Mä rakastan kuvaustaitoisia ihmisiä ja toisinaan ostelen lahjuksiakin, kun ihania kuvia ovat juhlissa ottaneet ja jakaneet. Aina kuitenkin kiitän, koska se on vähintä, mitä voin tehdä.
Joskus tullut idioottiolo, kun kiittelen ja ihastelen niin paljon.
Mulla olisi vaan suttusia kuvia, jos itseni varaan jättäisin. Ostin 10 vuotiaalle järkkärin (ammattilainen oli mukana, ettei mua huijata). Mä en saa silläkään hyviä kuvia aikaiseksi. Onneksi lapsi saa.
Kiitos sulle, syvä kumarrus ja niiaus niin, että peppukin soittaa sävelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroin tämän jo jokin aika sitten hääketjussa:
Menimme mieheni kanssa nopealla aikataululla naimisiin eikä vanhempamme ehtineet tavata toisiaan ennen häitä. Toki tiesivät toisten perheistä, esim. anoppini tiesi, että minulla on yksi sisko, joka siihen aikaan oli 15v.
Häihin oli tulossa myös miehen veli raskaana olevan vaimonsa ja 2v poikansa kanssa. Anoppi ilmoitti minulle, että se sinun siskosi saa sitten hoitaa Lassen ja Liisan poikaa, jotta aikuiset saavat juhlia. Olin ällikällä lyöty: hän ei ole koskaan tavannut ihmistä ja alkaa määräillä lapsenvahdiksi tietämättä edes olisiko tästä siihen. Ilmoitin sopivin sanakääntein, että siskoni on mukana hääjuhlassa eikä lapsenvahtina. No hoitivat sitten poikansa itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummoni tuli niin vanhaksi, että edessäpäin alkoi häämöttämään muutto palvelutaloon, jolloin hän ilmotti, että muuttaa minun luokseni asumaan, tietenkin. Minä, isoveljeni ja pikkuveljeni olemme ainoat lapsenlapset ja minun ollessa nainen, oli mummon mielestä toki selvää että minä naisena lopettaisin oman elämäni ja jäisin kotiin hoitamaan mummoa. Muuten hyvä, mutta asuin omistusyksiössä hissittömässä talossa keskustassa, opiskelin teknillisessa yliopistossa ja olin juuri muutaman kuukauden päästä lähdössä vaihtoon toiselle puolen maailmaa.
Mummo kertoi sitten asiallisesti, että ihan mukavaa että olin saanut vähän aikaa "leikkiä elämälläni" mutta että kyllä nyt oli aika jo luopua lapsellisista haaveistani ja asettua mummolle omaishoitajaksi. Kerroin olevani imarreltu, mutta minulla ei ole aikomusta laittaa kaikkea sitä minkä olin kovalla työllä saavuttanut syrjään ja uhrata omaa tulevaisuuttani täysin mummon hoitamiselle. Sain kuulla että koska olin nainen, se olisi minun velvollisuuteni ja että tämä järjestely oli pedattu jo lapsuudestani lähtien.
Podin oikeasti aivan mielettömän pahaa oloa tämän asian kantilta, etenkin kun olin (tai olimme) veljieni kanssa todella läheisiä mummon kanssa, kävimme usein vierailulla ja järjestimme ohjelmaa hänelle, vaikka välimatkaakin oli päälle 100 km.
Noh, tilanne kärjistyi siihen, että veljeni ja sairas äitimmekin tulivat väliin ja yritimme yhdessä tarjota mummolla lähempää kämppää+henkilökohtaista avustajaa jonka me kustantaisimme, mutta ei. Lopputulema on se että mummo jätti minut perinnöttä ja minä jatkoin elämääni kuten ennenkin ilman mummoa elämässäni, hänen tahdostaan. :/Sinun äitinäsi ja veljenäsi olisin antanut omasta perinnöstä myös sinullekin. Uskomatonta käytöstä mummiltasi.
Eihän tarinan kertoja ole edes perillinen, jos äiti on elossa, kuten ei ole velikään, muutoin kuin testamentilla. Äidin perintö tulee sitten aikanaan, jos tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä miehen yksi sisko soitti tai otti muutenkaan yhteyttä kanssa aniharvoin. Aina kun soitti, tiesi, että 90 % todennäköisyydellä tietokoneen kanssa on jotain ongelmaa. Ei meiltä ole kuin 100 km matkaa, äkkiähän tuon työpäivän päälle käy katsomassa. Nämä ovat nyt loppuneet, kun hänellä on nykyään vävypoikia tähän tarkoitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nyt tällä allergisella lapsella on oma koira, ja siskollani on myös. Se siitä minunn kissani aiheuttamasta allergiasta ja haitasta,
Niin. Mä oon nähnyt sitrusallergikon syövän omenaa. Se siitä allergiasta?
Pihamme sitruspuissa kasvaa sitruunoita, appelsiineja ja omenoita.
Joskus melkein itkettää, kun lukee palstaa. :D
Tuolla aiemmin joku jo kirjoittikin, että kaveri meni rahapurkille hakemaan ruokarahaa.
Siitä tuli mieleeni nuori mies, jonka olin tavannut pari kolme kertaa, kerran hän oli käynyt aiemmin kotonani. Minulla oli pienessä kipossa ikkunalaudalla kolikkokassa, jossa sattui olemaan kympin seteli odottamassa lompakkoon laittoa. Seuraavalla kerralla kun mies tuli käymään, hän meni kaivelemaan kippoa. Kun kysyin, että mitä hän on vailla, niin edes minuun katsomatta kippoa tonkien, totesi tarvitsevansa röökirahaa ja etsivänsä seteliä, jonka viimeeksi käydessään siellä näki, kun tässä ollaan melkein yhteistä taloutta, heh heh. Kysyin, että haluaako ottaa kolikoita LAINAKSI. Ei halunnut.
Taisi muutenkin olla viimeinen kerta kun tavattiin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen yksi sisko soitti tai otti muutenkaan yhteyttä kanssa aniharvoin. Aina kun soitti, tiesi, että 90 % todennäköisyydellä tietokoneen kanssa on jotain ongelmaa. Ei meiltä ole kuin 100 km matkaa, äkkiähän tuon työpäivän päälle käy katsomassa. Nämä ovat nyt loppuneet, kun hänellä on nykyään vävypoikia tähän tarkoitukseen.
Minä auttelen satojen kilometrien päässä asuvia sukulaisia ihan tästä omalta paikaltani. Jos on vikaa, jota ei etähallinnalla tai puhelimitse ratkaise, niin viekööt huoltoon suosiolla.
Eräs pariskunta tiesi, että suunnittelemme taas vuosittaista laskettelulomaa Alpeille. Näillä toisilla oli kolme lasta, nuorin silloin reilut kaksi vuotias. Meillä ei ainuttakaan, ihan tietoisella päätöksellä. Ehdottivat, että lähdettäisiin yhdessä. Minä en oikein lämmennyt ajatukselle mistään perhelomasta. Etenkään millään yhteismajoituksella.
Jossain vaiheessa tavatessamme tämä mies sitten oli jo suunnittelemassa kuinka 'Liisa' (eli minä) voikin sitten olla lasten kanssa muutamana iltana, että hekin pääsevät kunnolla ulos. Totesin, etten ole lapsenpiika. En yhtenä, kahtena, saati muutamana iltana. Montaako iltaa tämä olisi käytännössä tarkoittanut viikon lomasta. Sitä emme saa koskaan tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nyt tällä allergisella lapsella on oma koira, ja siskollani on myös. Se siitä minunn kissani aiheuttamasta allergiasta ja haitasta,
Niin. Mä oon nähnyt sitrusallergikon syövän omenaa. Se siitä allergiasta?
Pihamme sitruspuissa kasvaa sitruunoita, appelsiineja ja omenoita.
Joskus melkein itkettää, kun lukee palstaa. :D
Aivan. Koiran omistaminen kumoaa kissa-allergian olemassaolon. Same-same, but different.
Naapuri valitteli kun ei löydy sopivia verhoja. Ehdotin, että ompelisi itse, mutta ei kuulemma osannut. Lupauduin ompelemaan (ihan ilmaiseksi), kun eihän siinä niin iso homma ole, ja muutenkin harrastan käsitöitä ja ompelen paljon itse. No eipä siinä mitään, unohtuin vaan määritellä, että moniako verhoja tarjous koski. Naapuri oli käynyt ostamassa metrikaupalla kangasta, ja tilasi viisi paria paneeliverhoja ja samoista kankaista muutaman tyynynpäällisen vetoketjuineen. En vaan saanut kieltäydyttyä, vaikka meinasin pyörtyä listan kuullessani, oli vielä pieni vauva silloin hoidettavana. Siinäpä sitten meni aika monta iltaa ommellessa sen jälkeen kun lapsi oli nukahtanut. No, tyhmyydestä kärsii...jne.