Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

"Mutta eikö olekin niin, että huono itsetunto ei ole ainoastaan sen huonoitsetuntoisen vika? "

Vastaan ja allekirjoitan, kaikki taidot voi oppia ajan kanssa ja myönteisellä kokemuksilla.

"Jos ei halua tehdä jotain, silloin sitä ei tarvitse tehdä ja piste." Hyvä asia, opittu kokemuksen kautta ja arvokas oppi!

Kiitos sinulle kommentistasi, kumpa kaikki vanhemmat opettaisivat nämä asiat lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, itseasiassa varmaan näin on. Joutuuko älykkäät ja mieleltään vahvat ihmiset tuollaisiin tilanteisiin aikuisena? Minusta ei. Jos on käsitys oikeasta ja väärästä sekä saanut kasvatuksessa itsetunnolle ja itsensä arvostamiselle oikeat kasvuravinteet niin ei ihan helpolla kohtaa noita ongelmia? Olen huomannut jotain häikkää muutamassa ehdokkaassa esim. tarpeen, että rakkautta pitäisi vakuuttaa hyvin nopeasti niin vaistomaisesti kääntyy karvat pystyyn. Ja olen välttynyt ikäviltä kokemuksilta. Ketjussa on hyvä tuoda esiin miksi on joutunut ja jäänyt huonoon suhteeseen, miten on päässyt irti ja miten voi välttää huonoon suhteeseen. Eiköstä niin?

Kyllä, huono itsetunto altistaa kaltoinkohtelulle. Se on todettu tässä ketjussa jo moneen kertaan. Mutta eikö olekin niin, että huono itsetunto ei ole ainoastaan sen huonoitsetuntoisen vika? Toteat itsekin, että itsetunnon rakennetaan siellä lapsuudenkodissa (tummentamani kohta).

Kaikkialla maailmassa tytöt ja naiset opetetaan kilteiksi ja miellyttämisenhaluisiksi, täällä Suomessakin. Minulle opetettiin lapsena, että "kiltit tytöt eivät sano pahasti". Vanhempani olisivat kuitenkin voineet opettaa minulle myös sen, että aina ei tarvitse olla kiltti ja toisinaan saa sanoa pahasti. Jos joku yrittää painostaa johonkin (parisuhteeseen, yhteenmuuttoon, mihin tahansa), siitä saa kieltäytyä. Pelkkä "ei" riittää, mutta jos perusteluja vaaditaan, perusteluksi riittää aivan hyvin se, etten halua. Minä itse muutin yhteen miehen kanssa muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen, kun hän sitä ehdotti ja suoraan sanottuna painosti. Ensin sanoin, että etenemme turhan nopeasti. Mutta kun hän jankutti asiasta, myönnyin lopulta. Olin juuri saanut opintoni päätökseen enkä tiennyt, mitä haluaisin elämälläni tehdä. Lisäksi silloin taisin ihan oikeasti ajatella, että minun mielipiteilläni ei ole merkitystä - en siis ajatellut asiaa aivan juuri noilla sanoilla, mutta koska en osannut perustella yhteenmuutosta kieltäytymistä, ajattelin sitten hänen olevan "enemmän oikeassa". Tietysti yhteenmuutto osoittautui hyvin pian suureksi virheeksi, ja kaikki meni päin helvettiä. Mutta ei siitä sen enempää. Myöhemmin olen tajunnut, että ei minun olisi tarvinnutkaan pystyä perustelemaan omaa kantaani. Pelkän kieltäytymisen pitäisi riittää! Perusteluksi riittää aivan hyvin vain se, etten yksinkertaisesti halua! Tuollaisia päätöksiä ei tarvitse (eikä pidä) tehdä hetkessä. Ihmisellä on oikeus olla epävarma.

Jostain syystä minulle tuli mieleen se ketju tällä palstalla, jossa ap pohti, uskaltaakohan hän aloittaa suhteen raiskauksesta tuomitun miehen kanssa. Mies oli tietenkin vakuutellut syyttömyyttään. Ketjuun tuli monenlaisia vastauksia, mutta minulle jäivät mieleen erityisesti kahdentyyppiset: Jotkut olivat sitä mieltä, että ei missään nimessä. Toiset taas olivat sitä mieltä, että ap:n tulee antaa miehelle tilaisuus ja mahdollisuus. Noista kommenteista jäi mieleen se, miten joidenkin mielestä ap on ikäänkuin velvollinen antamaan miehelle tilaisuuden parisuhteeseen ja onneen. Koska hei, "sehän voi olla syytön, ja toisekseen kaikki tekevät virheitä."

Minä ajattelin silloin (ja kirjoitinkin siitä ketjuun), että ei sillä ap:lla ole mitään velvollisuutta yhtään mihinkään. Ap ei ole millään tavalla vastuussa sen miehen onnesta, tulevaisuudesta tai tunne-elämästä. On toki mahdollista, että se mies on oikeasti syytön. On myös mahdollista, että kyseinen mies on maailman mukavin tyyppi, joka oikeasti ansaitsee uuden tilaisuuden. Mutta mitä sitten? Olen itse oppinut, että oma turvallisuus ja mielenterveys painaa vaakakupissa paljon enemmän kuin mikään hypoteettinen lätinä suuresta rakkaudesta ja onnesta. Jos epäilyttää eikä halua tehdä jotain, silloin on parasta jättää tekemättä. Kaiken lisäksi sen ketjun aloittaja kertoi, että hänellä on lapsi. Minä kirjoitinkin ketjuun, että ap:n tulee ajatella ensisijaisesti lastaan ja itseään, siis omaa sekä lapsen turvallisuutta sekä sitä miehen mallia, jonka pieni poika siltä mieheltä mahdollisesti saisi. Joku älypää sitten vastasikin tuohon, että "eihän se mitään lasta raiskannut vaan naisen!!!" HAH.

Tämä meni nyt vähän tajunnanvirtamaiseksi, mutta sanon vielä kerran: Jos ei halua tehdä jotain, silloin sitä ei tarvitse tehdä ja piste. Tarkoitan siis parisuhdeasioita. Muistakaa tämä ja kertokaa se lapsillennekin.

Yhdestä asiasta olen kanssasi eri mieltä. Nimittäin siitä että vaikka kuinka joku vaatii perusteluita (tällaisessa asiassa), ei niitä tarvitse antaa. Ei minkäänlaisia. Riittää kun sanoo että v*ttuako se sulle kuuluu, minä sanoin EI.

Minä olen opettanut lapselleni tervettä itsekkyyttä. On tyttö, ekaluokalla. Hänellä on kaveri joka on suoranainen pomottaja, leikit pitäisi aina mennä niinkuin hän sanoo. Ennen tyttöni suostui aina kaikkeen, lopulta huomasi itsekin että tekevät aina niinkuin kaverinsa sanoo. Sanoin tytölleni että hyvässä ystävyydessä leikitään niin että molemmilla on kivaa, kaikkeen ei tarvitse aina suostua. Itseä saa ja pitää puolustaa.

"Yhdestä asiasta olen kanssasi eri mieltä. Nimittäin siitä että vaikka kuinka joku vaatii perusteluita (tällaisessa asiassa), ei niitä tarvitse antaa. Ei minkäänlaisia. Riittää kun sanoo että v*ttuako se sulle kuuluu, minä sanoin EI."

Kannattaa lukea huolella, alkuperäinen kirjoittaja kertoi, että

"Myöhemmin olen tajunnut, että ei minun olisi tarvinnutkaan pystyä perustelemaan omaa kantaani. Pelkän kieltäytymisen pitäisi riittää! Perusteluksi riittää aivan hyvin vain se, etten yksinkertaisesti halua!"

Vierailija kirjoitti:

"Väkivaltaiset hullut eivät ole poikkeuksellisen lahjakkaita manipuloijia jotka saavat kenet tahansa tahtonsa alle. He vain ovat hyviä huomaamaan ne ketkä on helppo alistaa. Tai pikemmin kokeilevat jokaiseen tapailemaansa naiseen kontrollointia, joihinkin se menee läpi ja joihinkin ei alkuunkaan."

Loistava huomio! Karua mutta totta. Toiset ovat herkempiä ja alttiimpia. Kuten altistuminen heinänuhalle, ihan arkipäivää ja jokaisen hyvä ymmärtää.

Juuri niin. Tässä ketjussa kuvatut mustasukkaiset ja väkivaltaiset tyypit eivät ole poikkeuksellisen lahjakkaita manipuloijia. Tai tavallaan tietysti ovat, mutta eivät ne mitään taikureita tai yli-ihmisiä kuitenkaan ole. En myöskään usko, että väkivaltainen narsisti herää aamulla miettimään "ketähän tänään manipuloisin? Kenenkähän elämän voisin tuhota?" Useimmilla kyseessä on pikemminkin syvälle juurtunut tapa toimia, joka on omaksuttu mahdollisesti omilta vanhemmilta.

Sekin on hyvä muistaa, että väkivaltainen ja mustasukkainen tyyppi ei välttämättä ole narsisti (siis sellainen, jonka kohdalla narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit täyttyisivät). Kyse voi olla myös syvästi traumatisoituneesta ihmisestä tai jostain muusta persoonallisuushäiriöstä. Mutta olipa syy mikä tahansa, kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua.

Minun mustasukkainen eksäni ei varmaankaan ollut narsisti vaan kärsi enemmänkin riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä. (Kyllä, kahlattuani läpi useita Wikipedia-sivuja ja nettiartikkeleita olen kyökkidiagnosoinut tuon ihan itse.) Tämä yhdistettynä päihdeongelmaan ja mahdolliseen ylivilkkaushäiriöön oli tuhoisa yhdistelmä. Hän ei koskaan käynyt minuun käsiksi, mutta mustasukkaisuus oli äärimmäisen kuluttavaa ja rasittavaa. Nykyään pystyn jo ymmärtämään häntä jollain tasolla ja vähän säälinkin häntä. En silti haluaisi häntä lähipiiriini. Jos hän yrittäisi ottaa yhteyttä, viheltäisin homma kerrasta poikki ja käskisin jättää minut rauhaan.

T: Tuo, joka kirjoitti äsken ihmisen oikeudesta kieltäytyä

Vierailija kirjoitti:

"Yhdestä asiasta olen kanssasi eri mieltä. Nimittäin siitä että vaikka kuinka joku vaatii perusteluita (tällaisessa asiassa), ei niitä tarvitse antaa. Ei minkäänlaisia. Riittää kun sanoo että v*ttuako se sulle kuuluu, minä sanoin EI."

Kannattaa lukea huolella, alkuperäinen kirjoittaja kertoi, että

"Myöhemmin olen tajunnut, että ei minun olisi tarvinnutkaan pystyä perustelemaan omaa kantaani. Pelkän kieltäytymisen pitäisi riittää! Perusteluksi riittää aivan hyvin vain se, etten yksinkertaisesti halua!"

Ei tarvitse perustella senkään vertaa. Se pitää riittää kun sanoo ei.

No ei tuo pelkkä "ei" oikein käytännössä toimi ellet sitten halua antaa itsestäsi yksinkertaista kuvaa.

Kulta, jättäisitkö tyttöjen reissut väliin loppuvuodelta kun oltaisiin vaan kahdestaan? - EI.

Minäpä tulen hakemaan sinut töistä ja käydään kaupassa samalla, niinkuin joka päivä viimeiset neljä vuotta" - EI.

Minusta sinun sukulaisesi ovat idiootteja ja sinun ei enää kannata tavata heitä. - EI.

Se antaa nyt vähän epäkypsän kuvan, en ole samaa mieltä, en halua toimia kuten ehdotit, minulle tuo ei käy on mielestäni parempi tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yhdestä asiasta olen kanssasi eri mieltä. Nimittäin siitä että vaikka kuinka joku vaatii perusteluita (tällaisessa asiassa), ei niitä tarvitse antaa. Ei minkäänlaisia. Riittää kun sanoo että v*ttuako se sulle kuuluu, minä sanoin EI."

Kannattaa lukea huolella, alkuperäinen kirjoittaja kertoi, että

"Myöhemmin olen tajunnut, että ei minun olisi tarvinnutkaan pystyä perustelemaan omaa kantaani. Pelkän kieltäytymisen pitäisi riittää! Perusteluksi riittää aivan hyvin vain se, etten yksinkertaisesti halua!"

Ei tarvitse perustella senkään vertaa. Se pitää riittää kun sanoo ei.

Tottakai. "Ei" riittää aivan hyvin. Monesti kuitenkin hankala tyyppi jää jankuttamaan perusteluja. Silloin voi antaa perusteluksi tuon "en halua". Tietenkään edes sitä ei tarvitse antaa perusteluksi, mutta niin voi sanoa.

Paras vaihtoehto on toki "ei" ja suhteen/tapailun katkaisu.

1146/1153

Ellet sitten ole tilanteessa, että joutuu ottamaan avuksi uhmiskäyttäytymisen. Kun mies yrittää manipuloida tahtonsa läpi ja kontrolloida, heittäydytään kotona eteisessä tai kaupassa hyllyjen välissä tai työpaikalla tuulikaapissa X-asentoon ja huudetaan EI!!! Tai EN TAHDO!! kuka narsissi tuota kestää kovin pitkään. Ja jos on merkkejä tuosta nähtynä niin viimeistään alttarilla morsian ottaa leveän X-asennon ja karjaisee EN TAHDO!!!

Vierailija kirjoitti:

No ei tuo pelkkä "ei" oikein käytännössä toimi ellet sitten halua antaa itsestäsi yksinkertaista kuvaa.

Kulta, jättäisitkö tyttöjen reissut väliin loppuvuodelta kun oltaisiin vaan kahdestaan? - EI.

Minäpä tulen hakemaan sinut töistä ja käydään kaupassa samalla, niinkuin joka päivä viimeiset neljä vuotta" - EI.

Minusta sinun sukulaisesi ovat idiootteja ja sinun ei enää kannata tavata heitä. - EI.

Se antaa nyt vähän epäkypsän kuvan, en ole samaa mieltä, en halua toimia kuten ehdotit, minulle tuo ei käy on mielestäni parempi tapa.

Riippuu tietysti tilanteesta mutta jos joku alkaa jankuttamalla jankuttamaan jostakin asiasta niin en tasan alennu selittelemään syitäni. Ainahan voi sanoa että en halua, mutta sen jälkeen jankuttaja jankuttaa mikset halua, miksi et sano syytä, kerro nyt, pakko sanoa.

"Tottakai. "Ei" riittää aivan hyvin. Monesti kuitenkin hankala tyyppi jää jankuttamaan perusteluja. Silloin voi antaa perusteluksi tuon "en halua". ".

Yleensä yksinkertaiset konstit ovat parhaat monimutkaisten ihmisten kanssa, komppaan tätä. Tykkään myös ajatuksesta, että ei ole vaikea muistaa mitä kaikkea on sanonut jos puhuu aina totta :)

Vierailija kirjoitti:

No ei tuo pelkkä "ei" oikein käytännössä toimi ellet sitten halua antaa itsestäsi yksinkertaista kuvaa.

Kulta, jättäisitkö tyttöjen reissut väliin loppuvuodelta kun oltaisiin vaan kahdestaan? - EI.

Minäpä tulen hakemaan sinut töistä ja käydään kaupassa samalla, niinkuin joka päivä viimeiset neljä vuotta" - EI.

Minusta sinun sukulaisesi ovat idiootteja ja sinun ei enää kannata tavata heitä. - EI.

Se antaa nyt vähän epäkypsän kuvan, en ole samaa mieltä, en halua toimia kuten ehdotit, minulle tuo ei käy on mielestäni parempi tapa.

Kyllähän nyt normaaleissa parisuhteissa pitää pystyä omia mielipiteitä perustelemaan että keskustelua pystytään ylipäänsä käymään. Tulisi vähän erikoinen olo jos toisen vastaus on pelkkä ei eikä mitään muuta saa irti :D

Vierailija kirjoitti:

Ihan jäin nyt miettimään, että näitä miehiä taitaa aika usein yhdistää alkoholiongelma sekä tietyntyyppinen kaikkivoipaisuuden kuvitelma liikenteessä johtaen road rageen. Minunkin eksäni sai ajaa juuri niin lujaa kuin häntä huvitti eikä kenelläkään ollut siihen nokan koputtamista, koska hän oli saanut VAIN YHDET ylinopeussakot ja VAIN KAHDET varoitukset poliisilta. Tästä riideltiin varmaan satoja kertoja ja lopulta minä olin se hullu, joka yritti rajoittaa hänen elämistään, kun pyysin ajamaan vähän hiljempaa.

- Puskakyttääjän ex-

Minun exäni taas ajoi ylinopeuden takia katon kautta ojaan. Turvavyö pelasti, meni auto niin rusinaksi... 

Mitä teki ex siinä tilanteessa? No irrottautui autosta ja hilpaisi ikkunasta voivottelemaan kun hänen autonsa on paskana. Ei kiinnostanut, oltiinko me matkustajan loukkaantuneita tai edes elossa.

Ja onnettomuushan oli meidän matkustajien syytä, totta kai. Puhui tuon jälkeen "Teidän vellihousujen takia mulla ei ole enää autoa!".

Jep jep..

Vierailija kirjoitti:

"Tottakai. "Ei" riittää aivan hyvin. Monesti kuitenkin hankala tyyppi jää jankuttamaan perusteluja. Silloin voi antaa perusteluksi tuon "en halua". ".

Yleensä yksinkertaiset konstit ovat parhaat monimutkaisten ihmisten kanssa, komppaan tätä. Tykkään myös ajatuksesta, että ei ole vaikea muistaa mitä kaikkea on sanonut jos puhuu aina totta :)

Te joille on hankala sanoa ei, ilman mitään perusteluita, mulla on vinkki. Treenataan puhelinmyyjien kanssa. "Ei." "Ei kiitos" " En halua." "Ei kiinnosta." Siinä neljä repliikkiä, jolla selviätte ihan mistä tahansa puhelinmyyjästä tai jehovantodistajastatukseesi. Yksikin riittäisi, mutta tuossa kerralla useampi, jos ei pokka riitä vain yhden käyttöön.

Eikä tarvitse olla tippaakaan töykeä. Reippaasti ja neutraalisti vaan "Ei kiitos!"

Kyllähän nyt normaaleissa parisuhteissa pitää pystyä omia mielipiteitä perustelemaan että keskustelua pystytään ylipäänsä käymään. Tulisi vähän erikoinen olo jos toisen vastaus on pelkkä ei eikä mitään muuta saa irti :D[/quote].

Muuten komppaisin mutta nyt ei puhuta normaaleista parisuhteista, eh eh.

Vähän hankala uskoa, että "Ei" riittäisi vastaukseksi sairaalle yksilölle, joka on valmis valvottamaan kumppaniaan vaikka aamuneljään saakka, mikäli hän ei suostu kertomaan sänkykumppanien lukumäärää, heidän penistensä kokoja, saiko heidän kanssaan orgasmeja, missä asennoissa pantiin, annoinko peppua...

Tämä ei nyt varmaan mitään sympatioita saa, mutta kerronpa kuitenkin: minä olen ollut juuri tuollainen sairaanloisen mustasukkainen tyyppi.

Kaikki alkoi jo kolmevuotisen suhteemme alkuvaiheessa kun kerran istuin poikaystäväni sylissä ja näin omin silmin miten ruudulle pamahti viesti naiselta, jonka hän oli tavannut edellisenä iltana bileissä (joista hän ei ollut kertonut minulle mitään). Aloin vahtimaan häntä vainoharhaisesti ja tein käytännössä varmaan kaiken mitä tässä ketjussa on listattu: yritin estää lähtemästä, itkin ja kiristin, luin salaa viestejä, tein pistotarkastuksia...

Minun silmissäni ero vain oli siinä, että joka kerta kun pääsin stalkkaamaan jotakin, hän jäi kiinni jostain uudesta. Mies oli krooninen pettäjä. Opin tunnistamaan naiset joiden kanssa hän potentiaalisesti voisi minua pettää. Pisimmälle homma meni kun bongasin yhden tällaisen naisen hänen kaverilistaltaan ja päätettiin ystäväni kanssa kokeilla onko vaistoni oikeassa. Ystäväni soluttautui tuon naisen kaveriksi ja kappas, heillä oli ollut suhde poikaystäväni kanssa 6kk.

Tästä aukesi vyyhti jossa selvisi, että tuolla silloisella poikaystävälläni oli ollut aktiivinen deittiprofiili jolla hän esiintyi sinkkuna ja kalasteli naisia.

Näin jälkikäteen häpeän omaa käytöstäni valtavasti, varsinkin sitä miten usein hyökkäsin noita "toisia naisia" vastaan. Pelkään, että jonain päivänä vielä törmään johonkuhun heistä ja saan hullun leiman otsaani. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että mikään maailman mustasukkaisuus tai minkään sortin kahleet eivät olisi riittäneet pitämään miestä kurissa. Satutin mustasukkaisuudella vain itseäni.

Nyt olen normaalissa ja terveessä parisuhteessa. Olen kerran saanut mustasukkaisuuskohtauksen jo tässäkin ketjussa mainitusta epäilyttävästä kortsulöydöstä, mutta siinä kaikki. Toivottavasti en joudu enää ikinä näkemään itsessäni niitä piirteitä.

"Te joille on hankala sanoa ei, ilman mitään perusteluita, mulla on vinkki. Treenataan puhelinmyyjien kanssa. "Ei.".

Voihan tuolla tekniikalla päästä irti huonosta parisuhteestakin. "Ei kiitos, lopetan tämän tilauksen." Tai jos mies mustasukkaisena meinaa tulla tarkistaan kämpän onko siellä muita miehiä niin "Ei kiitos, mulle tulee jo.". Tai jos se kysyy, että eikö hän kelpaa mitä häh niin "Ei kiitos, en tarvi Aku Ankkaa".

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei nyt varmaan mitään sympatioita saa, mutta kerronpa kuitenkin: minä olen ollut juuri tuollainen sairaanloisen mustasukkainen tyyppi.

Kaikki alkoi jo kolmevuotisen suhteemme alkuvaiheessa kun kerran istuin poikaystäväni sylissä ja näin omin silmin miten ruudulle pamahti viesti naiselta, jonka hän oli tavannut edellisenä iltana bileissä (joista hän ei ollut kertonut minulle mitään). Aloin vahtimaan häntä vainoharhaisesti ja tein käytännössä varmaan kaiken mitä tässä ketjussa on listattu: yritin estää lähtemästä, itkin ja kiristin, luin salaa viestejä, tein pistotarkastuksia...

Minun silmissäni ero vain oli siinä, että joka kerta kun pääsin stalkkaamaan jotakin, hän jäi kiinni jostain uudesta. Mies oli krooninen pettäjä. Opin tunnistamaan naiset joiden kanssa hän potentiaalisesti voisi minua pettää. Pisimmälle homma meni kun bongasin yhden tällaisen naisen hänen kaverilistaltaan ja päätettiin ystäväni kanssa kokeilla onko vaistoni oikeassa. Ystäväni soluttautui tuon naisen kaveriksi ja kappas, heillä oli ollut suhde poikaystäväni kanssa 6kk.

Tästä aukesi vyyhti jossa selvisi, että tuolla silloisella poikaystävälläni oli ollut aktiivinen deittiprofiili jolla hän esiintyi sinkkuna ja kalasteli naisia.

Näin jälkikäteen häpeän omaa käytöstäni valtavasti, varsinkin sitä miten usein hyökkäsin noita "toisia naisia" vastaan. Pelkään, että jonain päivänä vielä törmään johonkuhun heistä ja saan hullun leiman otsaani. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että mikään maailman mustasukkaisuus tai minkään sortin kahleet eivät olisi riittäneet pitämään miestä kurissa. Satutin mustasukkaisuudella vain itseäni.

Nyt olen normaalissa ja terveessä parisuhteessa. Olen kerran saanut mustasukkaisuuskohtauksen jo tässäkin ketjussa mainitusta epäilyttävästä kortsulöydöstä, mutta siinä kaikki. Toivottavasti en joudu enää ikinä näkemään itsessäni niitä piirteitä.

Mites, mikset vaan jättänyt miestä jos ei sitten ollut luottamuksen arvoinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei nyt varmaan mitään sympatioita saa, mutta kerronpa kuitenkin: minä olen ollut juuri tuollainen sairaanloisen mustasukkainen tyyppi.

Kaikki alkoi jo kolmevuotisen suhteemme alkuvaiheessa kun kerran istuin poikaystäväni sylissä ja näin omin silmin miten ruudulle pamahti viesti naiselta, jonka hän oli tavannut edellisenä iltana bileissä (joista hän ei ollut kertonut minulle mitään). Aloin vahtimaan häntä vainoharhaisesti ja tein käytännössä varmaan kaiken mitä tässä ketjussa on listattu: yritin estää lähtemästä, itkin ja kiristin, luin salaa viestejä, tein pistotarkastuksia...

Minun silmissäni ero vain oli siinä, että joka kerta kun pääsin stalkkaamaan jotakin, hän jäi kiinni jostain uudesta. Mies oli krooninen pettäjä. Opin tunnistamaan naiset joiden kanssa hän potentiaalisesti voisi minua pettää. Pisimmälle homma meni kun bongasin yhden tällaisen naisen hänen kaverilistaltaan ja päätettiin ystäväni kanssa kokeilla onko vaistoni oikeassa. Ystäväni soluttautui tuon naisen kaveriksi ja kappas, heillä oli ollut suhde poikaystäväni kanssa 6kk.

Tästä aukesi vyyhti jossa selvisi, että tuolla silloisella poikaystävälläni oli ollut aktiivinen deittiprofiili jolla hän esiintyi sinkkuna ja kalasteli naisia.

Näin jälkikäteen häpeän omaa käytöstäni valtavasti, varsinkin sitä miten usein hyökkäsin noita "toisia naisia" vastaan. Pelkään, että jonain päivänä vielä törmään johonkuhun heistä ja saan hullun leiman otsaani. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että mikään maailman mustasukkaisuus tai minkään sortin kahleet eivät olisi riittäneet pitämään miestä kurissa. Satutin mustasukkaisuudella vain itseäni.

Nyt olen normaalissa ja terveessä parisuhteessa. Olen kerran saanut mustasukkaisuuskohtauksen jo tässäkin ketjussa mainitusta epäilyttävästä kortsulöydöstä, mutta siinä kaikki. Toivottavasti en joudu enää ikinä näkemään itsessäni niitä piirteitä.

Mites, mikset vaan jättänyt miestä jos ei sitten ollut luottamuksen arvoinen?

Klassiseen kysymykseen klassinen vastaus: toivoin, että hän muuttuisi. Huonojen hetkien lisäksi oli myös niitä hyviä.

Lopulta sitten sain jostain voimaa tuon viimeisen episodin jälkeen ja jätinkin hänet.

Se on muuten jännä, että aika usein mustasukkainen nainen hyökkää niitä mahdollisia toisia naisia kohti, eikä niinkään sitä siippaansa. Miehet taas tuntuvat keskittyvän siihen oman puolisonsa höykyttämiseen. Tokikaan tämä ei ole mikään yleispätevä totuus, mutta aika yleistä näin päin. Mistähän lie johtuu moinen ero?