Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!

Exän mielestä naiset tehtailevat perättömiä raiskausilmoituksia ja naisilla on seksuaalinen valta jne. Sitten hän yritti raiskata minut kostaaksen sen että halusin erota. Siinä hetkessä tajusin, miksi sanotaan että raiskauksessa ei ole kyse seksistä: se oli silmitöntä vihaa ja alistamista. Ajattelin että pääsen helpommalla kun yritän unohtaa tapahtuneen. En halunnut olla yksi niistä naisista, joita ei uskota ja jotka päätyvät tilastoihin "tekaistuina" =ei näyttöä ilmoituksina.

Toivon että nämä tietyntyyppiset kommentit jätetään huomioimatta, jotta ketju ei mene pilalle. Minua tällainen vertaistuki on ainakin auttanut eniten.

Vierailija kirjoitti:

Joo, itseasiassa varmaan näin on. Joutuuko älykkäät ja mieleltään vahvat ihmiset tuollaisiin tilanteisiin aikuisena? Minusta ei. Jos on käsitys oikeasta ja väärästä sekä saanut kasvatuksessa itsetunnolle ja itsensä arvostamiselle oikeat kasvuravinteet niin ei ihan helpolla kohtaa noita ongelmia? Olen huomannut jotain häikkää muutamassa ehdokkaassa esim. tarpeen, että rakkautta pitäisi vakuuttaa hyvin nopeasti niin vaistomaisesti kääntyy karvat pystyyn. Ja olen välttynyt ikäviltä kokemuksilta. Ketjussa on hyvä tuoda esiin miksi on joutunut ja jäänyt huonoon suhteeseen, miten on päässyt irti ja miten voi välttää huonoon suhteeseen. Eiköstä niin?

Asiat eivät ole mustavalkoisia eivätkä ihmiset kokonaan hyviä tai pahoja. Moni on kuvannut, kuinka unelmien kohtelias ja kiltti mies on muuttunut naimisiinmenon, asunnon oston tai lastenhankinnan jälkeen mustasukkaiseksi ja väkivaltaiseksi. Kun sitoutumisenaste kasvaa on yhä vaikeampi lähteä. Ihminen on soputuvainen, se tottuu pikkuhiljaa myös sairaaloiseen käytökseen, eikä tajua tilanteen vakavuutta kun taivas ei rysähdä kerralla niskaan vaan asiat kasautuvat vähitellen painavaksi myllynkiveksi. Kun oma tahto ja itsetunto nujerretaan pala kerrallaan, ei välttämättä ole voimia lähteä. Kun se oma mies on ainoa mitä on jäljellä miehen tuhottua muut ihmissuhteet ja harrastukset.

Tapasin mukavan ja ihanan miehen opiskelujeni kautta. Kaikki opiskelukaverimme pitivät hänestä todella paljon, oli älykäs ja hauska, sai helposti muut nauramaan. Hän heti kiinnitti silmänsä minuun ja alkoi piirittää minua. Jokin tuossa miehessä kuitenkin epäilytti jo alusta alkaen, olin siis itse hieman etäinen enkä lämmennyt miehelle aluksi lainkaan. Kuitenkin viikot kuluivat, mitään epäilyttävää ei ilmennyt ja ajattelin että ok, olin itse väärässä ja annoin miehelle mahdollisuuden.

Ei mennyt kuin kuukausi ehkä tuosta, kun sain kiertoteitse tietää miehen elelevän kaksoiselämää enkä todellakaan ollut siis ainut nainen tuossa kuviossa. Kun kerroin miehelle hänen paljastuneensa, alkoi se syyttely ja minun vähättely. Vika oli kuulemma koko ajan vain minussa. Opiskelukavereillemme hänen kulissinsa piti aivan loppuun asti, itse taisin saada hieman kyseenalaisen maineen kun kerran suutuin hänen valheisiinsa ja muut sattumalta kuulivat riitamme. Tietysti tämä fiksu ja hurmaava mies siinäkin tilanteessa keräsi pisteet kotiin, voi raukkaa kun hullu kilariämmä hänelle huutaa.

En jaksa enkä halua kertoa kaikkia yksityiskohtia tuosta, mutta uskon ja ymmärrän jokaista täällä manipuloiduksi joutunutta. Minunkin kohdalla oli todellakin tuuria, että mies jäi kiinni. Se mikä minua ja montaa muuta manipuloinnin uhriksi joutunutta yhdistää on hieman huono itsetunto. Monta kertaa ihan oikeasti ajattelin, että olikohan vika sittekin vain minussa, riitaan tarvitaan aina kaksi jne. Tuossa tapailemassani miehessä oli aivan selvästi joitain narsistisia piirteitä ja hän oli mestari aiheuttamaan minussa syyllisyyden ja häpeän tunteita. Itse hän tuntui olevan täysin häpeämätön.

Tällä hetkellä en seurustele lainkaan, ja tuntuu melkein mahdottomalle ajatus päästää ketään miestä oikeasti lähelleni. Olen melkein aina juossut karkuun jos joku mies vaikuttaa selvästi olevan rakastumassa. Minun on vaikea näyttää enää muille positiivisia tunteita ja välittämistäni, ja toisaalta myöskin herkkyyttäni ja haavoittuvaisuuttani. Minulla on etäiset ja varsin huonot välit vanhempiini. On ollut aina, mutta vasta aikuisiällä olen ymmärtänyt että kotioloni olivat varsin sairaat. Tämän asian tosin olen terapiassa käsitellyt ja yritän aktiivisesti antaa anteeksi vanhemmilleni.

T: Kolmekymppinen naishenkilö

Just joo, että älykäs ei voi olla perheväkivallan uhri. No mitäs sanot, jos kertoisin, että olen mensan jäsen, akateeminen ja hyvin menestynyt?

Juuri tuollainen leimaaminen estää sen, että ihmiset eivät uskalla kertoa kokemastaan ja jäävät yksin selviytymään. Varmaati muuten sinullakin on "kaltaisiasi" ystäviä sairaissa suhteissa, eivät vaan kehtaa kertoa sinulle, kun olet noin tuomitseva.

Ps. Ajattelin aikoinaan minäkin, että se on kerrasta poikki. Kävi ilmi, että sitä "kertaa" tai tokaa ja kolmatta jme kertaa ei olekaan ihan helppoa määritellä.

Näitä lukiessani sain flashbackin eräästä deittailemastani kundista, jonka kanssa homma jäi tosiaan tapailuasteelle. Tutustuimme yhteisen kaverin bileissä. Hän oli kivan näköinen ja vaikutti mukavalta. Oli myös innokkaampi tutustumaan. En ollut kovin kokenut (yksi vakavampi suhde takan), mutta joku tyypissä tökki. Hän treenasi aivan pakkomielteisesti ja siihen kuvioon liittyi muitakin erikoisia piirteitä. Lisäksi soitti kitaraa ja oli vakuuttunut, että on soittimen vika, ettei osaa soittaa. Baarissa mun olisi pitänyt aina olla vain hänen kanssaan, ei siis ison tyttöporukan kanssa kenen seurassa olin sinne tullut. Jo muutaman tapaamiskerran jälkeen alkoi inttämään aiemmista seksikumppaneistani ja yritti saada minut katkaisemaan välit miespuolisiin kavereihin lopullisesti. Muisti joka kerta mainita, miten rakasti ex-tyttöystäväänsä ja halusi hänet takaisin. Viimeinen niitti oli, kun yllättäen saapui mun vanhempien kotiin huutamaan ja riehumaan, miten kohtelen häntä kuin paskaa, koska en vietä kaikkea aikaani hänen kanssaan. Heitin hänet ulos ja mun vanhemmat oli aivan järkyttyneitä tyypin käytöksestä (eka kertaa tapasi siis vanhempani tuolloin, oli käynyt aiemmin mukana hakemassa jotain ja odottanut ulkona). Seuraavan kerran tästä nähtiin baarissa, jolloin hän tuli uhkailemaan itsarilla. Olin jo tuolloin aivan kypsänä siihen riehumiseen ja kehotin toimimaan. Sen jälkeen jätti mut kyllä rauhaan. Tapaisimme siis ehkä parikymmentä kertaa, mutta jälkikäteen näitä juttuja lukiessa tulee mieleen, että suhteen vakiintuneessa olisi saattanut mennä tämän ketjun mukaisesti pahempaan suuntaan... Niin ja oli muuten käynyt uhkailemassa mun selän takana yhtä kaveripoikaa ja vaatinut jotain seksiyksityiskohtia - joita ei siis ollut! Oli sellainen jatkuva kyttäysviba siinä tapailussa taustalla ja ahdistuin kerta kerralta enemmän.

Oltiin siis tuolloin parikymppisiä. T.1135

Ihan jäin nyt miettimään, että näitä miehiä taitaa aika usein yhdistää alkoholiongelma sekä tietyntyyppinen kaikkivoipaisuuden kuvitelma liikenteessä johtaen road rageen. Minunkin eksäni sai ajaa juuri niin lujaa kuin häntä huvitti eikä kenelläkään ollut siihen nokan koputtamista, koska hän oli saanut VAIN YHDET ylinopeussakot ja VAIN KAHDET varoitukset poliisilta. Tästä riideltiin varmaan satoja kertoja ja lopulta minä olin se hullu, joka yritti rajoittaa hänen elämistään, kun pyysin ajamaan vähän hiljempaa.

- Puskakyttääjän ex-

Ps. Ajattelin aikoinaan minäkin, että se on kerrasta poikki. Kävi ilmi, että sitä "kertaa" tai tokaa ja kolmatta jme kertaa ei olekaan ihan helppoa määritellä.[/quote]

No näköjään syytät heti minua tuomitsevaksi ja yrität syyllistää minua, että lähipiirissäni on perheväkivallasta kärsiviä naisia, jotka eivät uskalla puhua minulle. Mitä hyötyä vertaistuesta on jos vaan tuetaan, ymmärretään ja vältetään puhumasta siitä, miksi jouduit ja miten pääsit irti. Minusta ketjuun ei tarvitse tulla vain yhdensortin mielipiteitä ja hyssyttelyä. Kaikki tuomitsevat väkivallan, mutta sitä siedetään. Miksi? Mikä esti sinua määrittelemästä mikä on kerrasta poikki.

En minä tuomitse, minä kysyn. Jos koet sen syyllistävänä niin olet ymmärrettävistä syistä asialle herkkä. En ystävältäni heti kysyisi miksi jäät! (Ja sitäpaitsi hän vastaisi stupido, jäät siksi että poski on hellänä, kaiva nyt sitä pakastinta, ystäväni ovat raikkaan rehellisen suoraviivaisia). Sinulta ja palstalta voin kysyä miksi jäit, miten pääsit irti koska se on käytännön apua. Mitä hyötyä lukea kilometrikaupalla miten paskoihin tilanteisiin sitä ihminen joutuu ellei joukossa ole tarinoita "tästä syystä luulen, että jäin tilanteeseen enkä heti lähtenyt" tai "näin pääsin irti suhteesta, jossa minun ei ollut hyvä olla".

Ehdotan, että Mensan jäsenyyden lisäksi hankit perusitsepuolustustaidot. Joskus on parempi päätellä, että potku haaroväliin ja karkuun on parempi kuin tuleeko viiden kolmion ja ympyrän jälkeen rivissä neliö.

Vierailija kirjoitti:

Huhuh, kaikenlaisia kirjoitti:

Ex suuttui silmittömästi, kun lähdin vessaan kakkoshädälle. En kuulema voi jättää häntä yksin tuosta vaan ja poistua vessaan. Laitoin oven lukkoon ja istahdin pytylle. Samaan aikaa n tämä sankari mesoaa oven takana ripaa rynkyttäen haluavansa nähdä mut koko ajan ja miksi ihmeessä laitan oven lukkoon ja nyt hän vääntää tän oven lukon auki. Siinä ponnistellessani samalla karjuin et olen tarpeillani ja tässä ei montaa minuuttia mene. Eiköhän alkanut lukon roplaaminen. Ilmoitin et jos avaat oven mun istuessa tarpeillani, niin tää oli tässä. Oli siinä iloiset tunnelmat...ei ole vastaan tullut yhtä läheisriippuvaista ja mustasukkaista miestä. Lisäksi esim. Kaverin mies yritti iskeä (seisoimme kaikki yhdessä baaritiskillä, heitti joka aamu töihin, koska olisi kuulema työmatkalla junassa voinut tavata jonkun, ravintolassa tuli aina naisten vessaan mukaan puoliväkisillä...jos en veti vastannut soittoon, ringasi kuin mielenterveyspotilas taukoamatta ja huusi olevansa matkalla tarkistamaan kenen kanssa olen...kun halusin omaa aikaa yksin kotonani,soitti PARIN MINUUTIN välein ja itki ja uikutti ikävöivänsä ja miksi ei saa tulla, hän tulee nyt ja mikä siellä narahti, kuka siellä on sun kanssa...homma oli taputeltu parissa kuukaudessa. Kruununa itsemurhauhkaukset jätetyksi tullessa ja kun ne eivät toimineet, oli kaveriporukka kuulema tulossa hakkaamaan minut.

Ei jumalauta, kun saa paskallakaan käydä rauhassa... Mun exä tuli aina huhuilemaan vessan oven taakse, jos hänen mielestään olin ollut liian kauan tarpeillani. Kerran kun sanoin, että olin kakkoshädällä, hän alkoi hiillostaa että mitä mä oikeesti tein, kun "ei täällä kyllä pska haise", haistellen ilmaa vainukoiran lailla...

Ei helv.. minunkin kontrolloiva eksäni väijyi vessan oven takana ja taisi joskus lukonkin roplata auki.

Nukkumista sabotoi myös. Kiva noin vauvavuotena.

Lukitsi mm ulos "vahingossa". Vei puhelimeni, antoi minusta valheellista kuvaa viranomaisille.

Ei uskaltanut lyödä kunnolla, mutta piti kiinni ja esti ovista kulkemista yms.

Heitti drinkit päälleni ja raahasi väkisin baarista.

Soitteli ja vaati tilintekoa aikatauluista aina. Perusteli asiaa "huolella hyvinvoinnistani".

Minnekään ei olisi saanut yksin mennä. Aina tyrkytti kyytiä kotiin että pääsee noutamaan mut ajoissa ja yritti puhua sukulaisreissutkin mahdollisimman lyhyiksi.

Sanomattakin selvää, että lapsen tulon jälkeen olin lapsenryöstäjä, jos halusin mennä vaikka hetkeksi lapsen kanssa äitini luo lepäämään.

Läheiset auttoivat pois kun olin aivan uupunut vauvavuodesta ja jatkuvasta terrorista.

Tämän jälkeen suostuin vielä pariterapiaan. Täyttä soopaa ja terapeutin manipulointia. En kestänyt.

Eron jälkeen roikkui, pommitti, kiusasi lapsen kautta. Ei tule normaaleja välejä varmaan koskaan.

Arvostetussa ja vastuullisessa ammatissa tämä ihminen.

Äly, akateemisuus ja mensan jäsenyys ei poista sitä tosiasiaa etteikö voi olla huono itsetunto tai olla liian periksiantava. Silloin helposti jää suhteeseen vaikka järki kehottaa juoksemaan. Jäävät tekemään myönnytyksiä ja miettimään miten voisivat parantaa itseään niin ettei puoliso saa aihetta huutaa ja riehua. Toinen taas kääntyy kannoillaan välittömästi ja ajattelee ettei jää tällaiseen paskaan. Ihan sama montako lasta on tai missä vaiheessa papin aamenta ollaan.

Väkivaltaiset hullut eivät ole poikkeuksellisen lahjakkaita manipuloijia jotka saavat kenet tahansa tahtonsa alle. He vain ovat hyviä huomaamaan ne ketkä on helppo alistaa. Tai pikemmin kokeilevat jokaiseen tapailemaansa naiseen kontrollointia, joihinkin se menee läpi ja joihinkin ei alkuunkaan.

Olen samaa mieltä. Jos jokainen kommentoija kertoisi myös miksi sieti mustasukkaista ja mahdollisesti kontrolloivaa ja väkivaltaista miestä/naista ja miten pääsi suhteesta irti niin ketjusta on enemmän apua. Muuten vain mässäillään kuinka se teki sitä ja tätä ja kuinka kauheaa se oli. Mitenkään vähättelemättä oman tarinan merkitystä on hyvä huomata, että siitä oppii, itse ja joku toinen. Kiitos sinulle, joka näet vaivaa, että joku muu lähtisi pois suhteesta, missä ei ole hyvä olla.

Teille jotka ihmettelette miten tilanteeseen päädyttiin: en tiedä. Mä olin kaveriporukasta se "vahva" nainen, josta kukaan ei olisi uskonut että käy näin.

Mies oli aluksi ihana, puhui mustan valkoiseksi, osasi vetää oikeista naruista. En vaan halunnut uskoa, että hän onkin manipuloiva, itsestään epävarma ja kypsymätön nilkki.

"Väkivaltaiset hullut eivät ole poikkeuksellisen lahjakkaita manipuloijia jotka saavat kenet tahansa tahtonsa alle. He vain ovat hyviä huomaamaan ne ketkä on helppo alistaa. Tai pikemmin kokeilevat jokaiseen tapailemaansa naiseen kontrollointia, joihinkin se menee läpi ja joihinkin ei alkuunkaan."

Loistava huomio! Karua mutta totta. Toiset ovat herkempiä ja alttiimpia. Kuten altistuminen heinänuhalle, ihan arkipäivää ja jokaisen hyvä ymmärtää.

Voi myös olla niin, että puolisossa on 98 hyvää ja poikkeuksellisen ihanaa ominaisuutta, joita harvoin ihmisistä löytyy. Sitten ne viimeiset 2 huonoa ominaisuutta ovat kontrollointi ja alistaminen. Ja ne hyvät ominaisuudet ovat läsnä pääosan ajasta ja huonot vaikka viisi kertaa vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä. Jos jokainen kommentoija kertoisi myös miksi sieti mustasukkaista ja mahdollisesti kontrolloivaa ja väkivaltaista miestä/naista ja miten pääsi suhteesta irti niin ketjusta on enemmän apua. Muuten vain mässäillään kuinka se teki sitä ja tätä ja kuinka kauheaa se oli. Mitenkään vähättelemättä oman tarinan merkitystä on hyvä huomata, että siitä oppii, itse ja joku toinen. Kiitos sinulle, joka näet vaivaa, että joku muu lähtisi pois suhteesta, missä ei ole hyvä olla.

Tähänkin on tullut useita vastauksia. Siksi koska olivat naiiveja ja hyväuskoisia. Koska lapsuus oli ollut samanlainen. Koska jostain kumman syystä vielä rakastivat.

Vierailija kirjoitti:

Joo, itseasiassa varmaan näin on. Joutuuko älykkäät ja mieleltään vahvat ihmiset tuollaisiin tilanteisiin aikuisena? Minusta ei. Jos on käsitys oikeasta ja väärästä sekä saanut kasvatuksessa itsetunnolle ja itsensä arvostamiselle oikeat kasvuravinteet niin ei ihan helpolla kohtaa noita ongelmia? Olen huomannut jotain häikkää muutamassa ehdokkaassa esim. tarpeen, että rakkautta pitäisi vakuuttaa hyvin nopeasti niin vaistomaisesti kääntyy karvat pystyyn. Ja olen välttynyt ikäviltä kokemuksilta. Ketjussa on hyvä tuoda esiin miksi on joutunut ja jäänyt huonoon suhteeseen, miten on päässyt irti ja miten voi välttää huonoon suhteeseen. Eiköstä niin?

Kyllä, huono itsetunto altistaa kaltoinkohtelulle. Se on todettu tässä ketjussa jo moneen kertaan. Mutta eikö olekin niin, että huono itsetunto ei ole ainoastaan sen huonoitsetuntoisen vika? Toteat itsekin, että itsetunnon rakennetaan siellä lapsuudenkodissa (tummentamani kohta).

Kaikkialla maailmassa tytöt ja naiset opetetaan kilteiksi ja miellyttämisenhaluisiksi, täällä Suomessakin. Minulle opetettiin lapsena, että "kiltit tytöt eivät sano pahasti". Vanhempani olisivat kuitenkin voineet opettaa minulle myös sen, että aina ei tarvitse olla kiltti ja toisinaan saa sanoa pahasti. Jos joku yrittää painostaa johonkin (parisuhteeseen, yhteenmuuttoon, mihin tahansa), siitä saa kieltäytyä. Pelkkä "ei" riittää, mutta jos perusteluja vaaditaan, perusteluksi riittää aivan hyvin se, etten halua. Minä itse muutin yhteen miehen kanssa muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen, kun hän sitä ehdotti ja suoraan sanottuna painosti. Ensin sanoin, että etenemme turhan nopeasti. Mutta kun hän jankutti asiasta, myönnyin lopulta. Olin juuri saanut opintoni päätökseen enkä tiennyt, mitä haluaisin elämälläni tehdä. Lisäksi silloin taisin ihan oikeasti ajatella, että minun mielipiteilläni ei ole merkitystä - en siis ajatellut asiaa aivan juuri noilla sanoilla, mutta koska en osannut perustella yhteenmuutosta kieltäytymistä, ajattelin sitten hänen olevan "enemmän oikeassa". Tietysti yhteenmuutto osoittautui hyvin pian suureksi virheeksi, ja kaikki meni päin helvettiä. Mutta ei siitä sen enempää. Myöhemmin olen tajunnut, että ei minun olisi tarvinnutkaan pystyä perustelemaan omaa kantaani. Pelkän kieltäytymisen pitäisi riittää! Perusteluksi riittää aivan hyvin vain se, etten yksinkertaisesti halua! Tuollaisia päätöksiä ei tarvitse (eikä pidä) tehdä hetkessä. Ihmisellä on oikeus olla epävarma.

Jostain syystä minulle tuli mieleen se ketju tällä palstalla, jossa ap pohti, uskaltaakohan hän aloittaa suhteen raiskauksesta tuomitun miehen kanssa. Mies oli tietenkin vakuutellut syyttömyyttään. Ketjuun tuli monenlaisia vastauksia, mutta minulle jäivät mieleen erityisesti kahdentyyppiset: Jotkut olivat sitä mieltä, että ei missään nimessä. Toiset taas olivat sitä mieltä, että ap:n tulee antaa miehelle tilaisuus ja mahdollisuus. Noista kommenteista jäi mieleen se, miten joidenkin mielestä ap on ikäänkuin velvollinen antamaan miehelle tilaisuuden parisuhteeseen ja onneen. Koska hei, "sehän voi olla syytön, ja toisekseen kaikki tekevät virheitä."

Minä ajattelin silloin (ja kirjoitinkin siitä ketjuun), että ei sillä ap:lla ole mitään velvollisuutta yhtään mihinkään. Ap ei ole millään tavalla vastuussa sen miehen onnesta, tulevaisuudesta tai tunne-elämästä. On toki mahdollista, että se mies on oikeasti syytön. On myös mahdollista, että kyseinen mies on maailman mukavin tyyppi, joka oikeasti ansaitsee uuden tilaisuuden. Mutta mitä sitten? Olen itse oppinut, että oma turvallisuus ja mielenterveys painaa vaakakupissa paljon enemmän kuin mikään hypoteettinen lätinä suuresta rakkaudesta ja onnesta. Jos epäilyttää eikä halua tehdä jotain, silloin on parasta jättää tekemättä. Kaiken lisäksi sen ketjun aloittaja kertoi, että hänellä on lapsi. Minä kirjoitinkin ketjuun, että ap:n tulee ajatella ensisijaisesti lastaan ja itseään, siis omaa sekä lapsen turvallisuutta sekä sitä miehen mallia, jonka pieni poika siltä mieheltä mahdollisesti saisi. Joku älypää sitten vastasikin tuohon, että "eihän se mitään lasta raiskannut vaan naisen!!!" HAH.

Tämä meni nyt vähän tajunnanvirtamaiseksi, mutta sanon vielä kerran: Jos ei halua tehdä jotain, silloin sitä ei tarvitse tehdä ja piste. Tarkoitan siis parisuhdeasioita. Muistakaa tämä ja kertokaa se lapsillennekin.

Mulla vaan kevyttä jatkuvaa vittuilua. Ei väkivaltaa tai sitten erosin ajoissa.

Muita miehiä varten

- kampasin hiukset

- pukeuduin muuhunkin kuin säkkiin (harmaaseen)

- kävin kampaajalla

- lakkasin kynnet

- Otin aurinkoa bikineissä mökillä (karhut ja hyttyset näkee)

- kävin kahvilla ystävän kanssa päivällä (en juo alkoholia tai käy baareissa)

- kuuntelin musiikkia

- rakastin Tom Cruisea ja bratt pittiä liikaa

- katsoin telkkarista seksikohtaukset

- en tehnyt lempiruokaa

- kävin töissä enkä antanut saattaa

Tuo toisen väkisin hereillä pitäminen ja unirauhan toistuva häiritseminen taitaa olla narsisteille aika yleistä. Tässäkin keskustelussa moni on puhunut siitä. Kaipa se on yksi henkisen ja fyysisen hajottamisen ja kiduttamisen muoto. Vielä jos siihen yhdistetään väkivaltaiset/rajut herätykset (revitään peitto päältä, huudetaan ja riehutaan silmittömästi jne), niin kyllä siinä on mielenterveys ja fyysinen hyvinvointi nopeasti koetuksella.

Lisään. Mies sai minut tuntemaan, että minua rakastetaan ehdottomasti. Se koukutti. Puheissaan arvomaailmansa oli mitä puhtain. Kaikkeen löytyi syy ja perustelu ja tämä sankari jaksoi puhua ja puhua ja puhua, perustella ja kaivella asioita vaikka yöt läpeensä, että saisi haluamansa.

Kun tilanteita alkoi tulla, ne tuntuivat absurdeilta ja uskomattomilta. Raivostuin monet kerrat, mutta sitten taas puhuttiin ja puhuttiin... Aina kun suutuin, säikähti ja hyvitteli minkä pystyi.

Väsytystaktiikka toimi ja todellisuus alkoi hämärtyä.