Olen lopussa, kukaan ei tue...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?

Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin

Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksin

Mies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä.  Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?

Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.

Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä

Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.

Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitä

Masennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.

Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.

Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.

Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.

Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.

Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.

-Ap

Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?

Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnot

Mistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?

Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän  mies on tehnyt.  Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.

Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo

Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.

Hei, ihan riippumatta nyt siitä, mikä on kenenkin patologia, en usko, että tämän ketjun ap on se osapuoli, joka kotonaan vie kaiken energian, valittaa ja vaatii täyttä huomiota. Yleistät kovasti masentuneiden käyttäytymistä. Jotkut oireilevat ulospäin ja syyttävät koko maailmaa, jotkut oireilevat enemmän sisäänpäin ja syyttelevät lähinnä itseään.

Molemmissa tapauksissa vievät ympäristöstä kaiken ilon ja voiman

"Olen lopussa, kukaan ei tue"

Mikä tuki riittäisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.

Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.

Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.

-Ap

Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?

Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnot

Mistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?

Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän  mies on tehnyt.  Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.

Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo

Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.

Hei, ihan riippumatta nyt siitä, mikä on kenenkin patologia, en usko, että tämän ketjun ap on se osapuoli, joka kotonaan vie kaiken energian, valittaa ja vaatii täyttä huomiota. Yleistät kovasti masentuneiden käyttäytymistä. Jotkut oireilevat ulospäin ja syyttävät koko maailmaa, jotkut oireilevat enemmän sisäänpäin ja syyttelevät lähinnä itseään.

Samaa mieltä. Ainahan sitä ihmissuhteissa on kaksi osapuolta. Tyypillistä on sekin, että suhde imaisee niin, että entiset ystävät jäävät taka-alalle joksikin aikaa. Ja jos ei jossain vaiheessa ala aktiivisesti pitämään heihin yhteyttä, ystävätkin unohtavat sinut. Mutta sekin on mahdollista, että vaativa puoliso paheksuu toisen entisiä ystäviä niin paljon, että heihin on mahdotonta pitää yhteyttä. Se muuten on jo "punainen lippu", sillä ei sellainen ihminen anna itsestään hyvää kuvaa, joka laittaa toisen aina valitsemaan itsensä ja muiden asioiden välillä. Teema joka näemmä toistuu ap tarinassa useassa eri yhteydessä. Se on henkistä kiristämistä.

Mun kummityttö on 5 ällän ylioppilas, nyt on 24 v ja edelleen etsii itseään.

Luki pitkän matikan, kemian ja fysiikan mm ja hän päätti haluaa näyttelijäksi Yo keväällä.

Ymmärrän ettei pidä hakea lääkikseen jos ei yhtään kiinnosta mutta nyt on monta vuotta opiskellut 1 tai peräti 2 vuotta jotain kulttuurialaa vaan kun minä haluan.

Jouluna keksi yhtäkkiä haluaa englannin opettajaksi.

Nyt on 2016. Ei tänä päivänä ole järkevää opiskella unelmiensa ammattia jos ei ole mitään toivoa tulevasta. Kummityttö on nyt ollut muutamassa kesäteatterissa mukana jotta saa kokemusta mutta ei teatterikorkeakoulussa ole kovinkaan pitkälle päässyt karsinoissa.

Harmittaa kun likalla on paukkuja mihin vaan ja nyt vaan miettii miksi haluaa isona. Hänen 2 vuotta nuorempi veli ei todellakaan ollut samaa tasoa koulussa , lukion jälkeen meni AMK.hon ja aikoo valmistua jouluun mennessä . Suoritti työharjoittelua ja pääsi jo viime kesänä kesätöihin alalleen, tulevalle ja pyydettiin tulevanakin kesänä.

Jos menet opiskelemaan alaa josta ei ole mitään hyötyä tulevaisuudessa, jää kotiin.

Vierailija kirjoitti:

"Olen lopussa, kukaan ei tue"

Mikä tuki riittäisi

Rahallinen tuki ilmeisesti? Mies ei tue, kun sanoo faktat, että ei ole nyt rahaa tuollaiseen muutteluun. Tienaa ap takuuvuokrat nyt ensin ja toteuta sitten haaveesi. Niin muutkin tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.

Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.

Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.

-Ap

Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?

Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnot

Mistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?

Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän  mies on tehnyt.  Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.

Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo

Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.

Hei, ihan riippumatta nyt siitä, mikä on kenenkin patologia, en usko, että tämän ketjun ap on se osapuoli, joka kotonaan vie kaiken energian, valittaa ja vaatii täyttä huomiota. Yleistät kovasti masentuneiden käyttäytymistä. Jotkut oireilevat ulospäin ja syyttävät koko maailmaa, jotkut oireilevat enemmän sisäänpäin ja syyttelevät lähinnä itseään.

Samaa mieltä. Ainahan sitä ihmissuhteissa on kaksi osapuolta. Tyypillistä on sekin, että suhde imaisee niin, että entiset ystävät jäävät taka-alalle joksikin aikaa. Ja jos ei jossain vaiheessa ala aktiivisesti pitämään heihin yhteyttä, ystävätkin unohtavat sinut. Mutta sekin on mahdollista, että vaativa puoliso paheksuu toisen entisiä ystäviä niin paljon, että heihin on mahdotonta pitää yhteyttä. Se muuten on jo "punainen lippu", sillä ei sellainen ihminen anna itsestään hyvää kuvaa, joka laittaa toisen aina valitsemaan itsensä ja muiden asioiden välillä. Teema joka näemmä toistuu ap tarinassa useassa eri yhteydessä. Se on henkistä kiristämistä.

Tai vaikeasti masentunut vetäytyy itse ihmissuhteista, tai muut eivät enää jaksa tällaista raskasta ystävää.

Masentunut laittaa epärealistisia odotuksia kumppanille. Toisen pitää aina kannatella, ohjata, tehdä puolesta

Vierailija kirjoitti:

"Olen lopussa, kukaan ei tue"

Mikä tuki riittäisi

Höpöhöpö. Ap työstään tilannettaan täällä. Kun ihmiset sairastuvat tai käyvät läpi kriisiä, siitä selvitään puhumalla tilannetta auki. Niin kauan kuin on tarpeen.  Se prosessi vie aikaa. Läheiset eivät kuitenkaan ole terapeutteja. Heillä on aina oma intressi tai tulokulma tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Mun kummityttö on 5 ällän ylioppilas, nyt on 24 v ja edelleen etsii itseään.

Luki pitkän matikan, kemian ja fysiikan mm ja hän päätti haluaa näyttelijäksi Yo keväällä.

Ymmärrän ettei pidä hakea lääkikseen jos ei yhtään kiinnosta mutta nyt on monta vuotta opiskellut 1 tai peräti 2 vuotta jotain kulttuurialaa vaan kun minä haluan.

Jouluna keksi yhtäkkiä haluaa englannin opettajaksi.

Nyt on 2016. Ei tänä päivänä ole järkevää opiskella unelmiensa ammattia jos ei ole mitään toivoa tulevasta. Kummityttö on nyt ollut muutamassa kesäteatterissa mukana jotta saa kokemusta mutta ei teatterikorkeakoulussa ole kovinkaan pitkälle päässyt karsinoissa.

Harmittaa kun likalla on paukkuja mihin vaan ja nyt vaan miettii miksi haluaa isona. Hänen 2 vuotta nuorempi veli ei todellakaan ollut samaa tasoa koulussa , lukion jälkeen meni AMK.hon ja aikoo valmistua jouluun mennessä . Suoritti työharjoittelua ja pääsi jo viime kesänä kesätöihin alalleen, tulevalle ja pyydettiin tulevanakin kesänä.

Jos menet opiskelemaan alaa josta ei ole mitään hyötyä tulevaisuudessa, jää kotiin.

Kotiin jääminen on aina huono vaihtoehto - oli sitten kyse kenestä tahansa.

Ilman muuta haet kouluun! MIEHEN ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään ja parempi onkin että jätät hänet. Pärjäät oikein hyvin yksin opintorahalla, opsikelijan asumislisällä ja opintolainalla ja saat ehkä vielä toimeentulotukea. Asunnon saat opiskelija-asuntosäätiöltä. Ota vaikka soluasunto (halvempi) ja saat uusia ystäviäkin. Mies haluaa vaan pitää sinut kotona ja estää sinua elämästä. Jätä tuollainen ukko. Jos et pääse sinne minne haet, mene vaikka jonnekin kansanopistoon, saat siellä samat opiskelijaetuudet ja yleensä hintaan sisältyy vielä täyshoito. Esim. Lahden kansanopistossa on hyviä linjoja ja upea asuntola keskellä kaupunkia. Tärkeintä on nyt se että pääset rakentamaan omaa elämääsi, muuten olet vielä kymmenen vuoden kuluttuakin tuossa tilanteessa. MIEHEN ei todellakaan tarvitse muuttaa. 

Monet ihmiset vaihtavat opiskelualaa, ei se ole mitään epäonnistumista. Vaadit itseltäsi liikaa. Nyt askel kerrallaan eteenpäin ja pyrit sinne minne haluat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.

Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.

Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.

-Ap

Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?

Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnot

Mistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?

Höpölöpö, masentunut ja itsekseen oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin arvaamaton ja syyttelevä kumppani, eikä pilaa kenenkään elämää. Paitsi sellaiselta, joka ei osaa ilahduttaa itseään ja jonk mielestä kumppanin jokin piristys- ja passaushyödyke, joka on rikki kun se on sairas.

Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän  mies on tehnyt.  Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.

Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo

Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.

Hei, ihan riippumatta nyt siitä, mikä on kenenkin patologia, en usko, että tämän ketjun ap on se osapuoli, joka kotonaan vie kaiken energian, valittaa ja vaatii täyttä huomiota. Yleistät kovasti masentuneiden käyttäytymistä. Jotkut oireilevat ulospäin ja syyttävät koko maailmaa, jotkut oireilevat enemmän sisäänpäin ja syyttelevät lähinnä itseään.

Molemmissa tapauksissa vievät ympäristöstä kaiken ilon ja voiman

Höpöhöpö, sisäänpäin oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin syyttelevä ja arvaamaton. Kenenkään elämä ei mene sellaisesta pilalle, paitsi sellaisen, jonka mielestä kumppani on piristys- ja passaushyödyke, joka sairaana on rikki.

Miehen tarvitsee muuttaa, koska ei yksin pysty nykyisen asunnon vuokraa maksamaan. Ap on siitäkin suuttunut, kun mies on nyt vasta kertonut, että olisi myös halunnut opiskella (ja samalla myöntää, että ei välttämättä muista kaikkea). Mitä mies saa suhteesta? Ap valehtelee jopa omille vanhemmilleen, myöntää olevansa miehen kanssa rahan takia ja on yllättynyt kun kumppanillakin on omia haaveita.

Mitä jos tilanne olisi toisinpäin? Mies päättäisi muuttaa toiselle paikkakunnalle. Jättäisi naisen, joka kenties haaveilisi jo elämän tasaantumisesta, lapsista yms, yksin asuntoon mihin tällä ei ole varaa, vaatisi vielä maksamaan uuden takuuvuokransa ja tarjoamaan jotain ihmeen TUKEA.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki. Palaan tänne taas valittamaan, kun ei ole muutakaan.

Kerroin täällä jokin aika sitten, kun minulla oli ongelmia päättää haenko kouluun toiselle paikkakunnalle vai en. Nimittäin mieheni on sitä vastaan (ei halua asua erossa, pitää unelmahaaveitani turhuutena, ei halua muuttaa isommasta asunnostamme pois yms), ja on edelleen. Yleisesti ottaen neuvot olivat että kunnioita itseäsi ja seuraa unelmiasi, muuta vain opiskelun perässä. Näin päätin tehdä, ilmoitin miehelle ja teen nyt ennakkotehtäviä koulun pääsykokeisiin...

Hetken voimaantumisen jälkeen asiat lannistavat taas. Saan kyräilyä ja mökötystä jatkuvasti, kun "minun takiani kaikki pitää laittaa uusiksi ja rahaa palaa (miehen) muuttoon". Väittää ettei toivo etten pääse kouluun, mutta asenteesta sen näkee. Sanoi "kai minäkin saan joskus olla itsekäs ja olla iloitsematta tästä asiasta?" Kun kerron ennakkotehtävistäni tai jotain kouluun liittyvää, saan lähinnä murinaa. Olen siis puhumatta niistä hänelle. Ei vain ole ketään muutakaan, ei ystäviä (vanhat jäänyt kun mies oli mustasukkainen, uusia en ole saanut hankittua...), perheeni ei tiedä tilanteessani, sillä samalla joutuisin kertomaan vakavasta masennuksestani ja kuntoutuksesta jossa nyt olen... Koska olen kuntoutuksessa ja sairauslomalla, olen taloudellisesti riippuvainen miehestä, ja pelkään että tuleeko muutosta enää mitään jos saisinkin opiskelupaikan... Ei ole rahaa.

Surullista havahtua siihen että minulla ei ole ketään joka tukisi minua päätöksissäni, ja kohta jätän varmaan hakematta kouluun kun en kestä enää vihanpitoa. Tuntuu että olen verkossa.

Olen munaton ämmä, mutta toivon asiallisia kommentteja, en jaksaisi enää yhtään mitään ikävää...

Minkäikäinen olet ja onko sulla lapsia sen miehen kanssa? Ensimmäinen ajatus nyt on se, että olet jotenkin henkisesti ripustautunut mieheen/ vanhempiisi. Jos olet vielä nuorehko ihminen, kannattaa hakeutua vaan opiskelemaan ja hankkia itselleen jokin elanto. Et voi tietää, kestääkö suhde nykyiseen kumppaniisi. Olet heti eri tilanteessa, kun itse huomaat pystyväsi pärjäämään omillasi, etkä ole riippuvainen taloudellisesti kenestäkään.  Miehelle jos tämä on jonkinlainen uhkakuva, hän on erittäin itsekäs. Jos olet masentunut - sekin johtuu todennäköisesti siitä, että koet olevasi jonkinlaisessa umpikujassa, avuttomana, etkä pysty itse vaikuttamaan elämääsi.

Olen 24, meillä ei ole lapsia. Mies on selkeästi ilmaissut, että ahdistuu ja olen itsekäs jos hänet hylkään ja "hajoitan vaivalla rakennetun kodin".

Osuit oikeaan, tuntuu kuin olisin umpikujassa... Tämä tilanne on suoraan sanoen hirveä ja hirveän raskas. Kun ainoa joka tilanteessani tietää on tuo negatiivinen mies, mieleen hiipii väistämättä ajatukset että teenkö ns.väärin kun haen kouluun...

-Ap

et tee väärin. Teet väärin itseäsi kohtaan jos et hae.  Jätä tuollainen ukko, ei ihme että olet masentunut, mieshän kaataa kaiken syyn sinun niskaasi. Hajotat vaivalla rakennetun kodin? Ja paskat. Mitä vaivaa sen rakentamisessaon ollut ja mikä koti se sinulle on? Ei mikään. Vankila pikemminkin. Pitäköön kotinsa, rakenna sinä oma elämäsi. Kuvittele itsesi tuohon loppuelämäksi. Tai kuvittele että olet opiskelemassa unelmiesi alaa tai edes jossain muualla kuin tuossa, saat uusia ystäviä, huomaat pärjääväsi itse, olet onnellinen. 

Kerro vanhemmillesi suoraan millaista elämäsi on. Jos eivät ymmärrä, ok. Pystyt kuitenkin elättämään itsesi opintotuella ja lainalla joten et tarvitse miehesi rahoja mihinkään. Jonkilainen vakuusvuokra opiskelija-asunnossakin on mutta esim. soluasuntoon se on pienempi ja saat heti seuraakin etkä jää yksin jonnekin yksiöön murehtimaan. Selvinneet jollain kolmella sadalla (vakuus), ehkä vanhempasi auttavat sen verran. Jos et nyt lähde, et tule koskaan lähtemään. 

Vierailija kirjoitti:

Olette ihania, kiitos! Minua pelottaa vieläkin enkä ehkä uskalla ottaa askelta mihinkään suuntaan, mutta kiitän teitä kauniista sanoistanne...

Onko jollakulla neuvoa myös siihen, miten kestää henkisesti murtumatta ennakkotehtävien/pääsykokeiden aikana? Miten olla välittämättä ankeuttajamiehen murinoista ja syytöksistä kaiken pilaamisesta? Hän myös vetoaa jatkuvasti kuinka "on uhrannut" paljon eteeni, ja hän kuulemma valitsi (???) jonkun opiskelupaikan minun toiveitteni mukaan. En ole ikinä kuullutkaan tuommoisesta ennen kuin sanoi. Hän voi myös kenties vain sanoa niin (käyttäen hyväksi huonoa muistiani), saadakseen minulle huonon omatunnon... Olen myös (kuulemma?) luvannut työskennellä kun hän opiskelee, kun hänkin työskenteli kun minä opiskelin. Ainoa että rahamme on aina laitettu 50/50 tasan, enkö omien opiskelujen aikana siis "voittanut" mitään miehen työskentelystä...

Kauhea mies!!! Kuulostaa pikemminkin vanginvartijalta kuin avopuolisolta ja kumppanilta. Voisitko muuttaa takaisin vanhempiesi luo tässä vaiheessa? Kerro vanhemmillesi suoraan millaista henkistä väkivaltaa miehesi käyttää. Sinä tässä olet uhrannut: onnellisuutesi, jaksamisesi, ehkä mielenterveydenkin, ystäväsi, ja uhraat vielä unelmasikin, kaikki vaan siksi että miehesi on itsekäs ja haluaa sinut "omistaa" kokonaan. Otapa yhteyttä johonkin psykologiin ja LÄHDE TUOSTA. Et ole miehelle mitään velkaa. Mies tulee käyttämään entistä kovempia vaatimuksia ja syyllistävämpää otetta jatkossa jos yrität yhtään mitään muuta elämälläsi kuin tehdä sitä mitä hän haluaa sinun tekevän. 

Vierailija kirjoitti:

Miehen tarvitsee muuttaa, koska ei yksin pysty nykyisen asunnon vuokraa maksamaan. Ap on siitäkin suuttunut, kun mies on nyt vasta kertonut, että olisi myös halunnut opiskella (ja samalla myöntää, että ei välttämättä muista kaikkea). Mitä mies saa suhteesta? Ap valehtelee jopa omille vanhemmilleen, myöntää olevansa miehen kanssa rahan takia ja on yllättynyt kun kumppanillakin on omia haaveita.

Mitä jos tilanne olisi toisinpäin? Mies päättäisi muuttaa toiselle paikkakunnalle. Jättäisi naisen, joka kenties haaveilisi jo elämän tasaantumisesta, lapsista yms, yksin asuntoon mihin tällä ei ole varaa, vaatisi vielä maksamaan uuden takuuvuokransa ja tarjoamaan jotain ihmeen TUKEA.

Realiteetit:

- pariskunta asuu omaa tulotasoonsa nähden liian kalliissa asunnossa

- molemmilla on haaveita tulevaisuuden suhteen, mutta molempien kohdalla toinen osapuoli on vain tiellä

-molemmat ovat onnettomia ja tyytymättömiä tilanteeseen

-molemmat takertuvat toisiinsa - mutta kaikista vääristä syistä: yksinjäämisen pelko, pitää näyttää vanhemmille, että pärjää. Naisella todennäköisesti vanhemmat painostavat jatkamaan suhteessa. Siis suhteessa ollaan ulkoisen näyttämisen ja miellyttämisenhalun vuoksi.

Pitäisiköhän muuttaa erilleen ja nollata peli?

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta haet kouluun! MIEHEN ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään ja parempi onkin että jätät hänet. Pärjäät oikein hyvin yksin opintorahalla, opsikelijan asumislisällä ja opintolainalla ja saat ehkä vielä toimeentulotukea. Asunnon saat opiskelija-asuntosäätiöltä. Ota vaikka soluasunto (halvempi) ja saat uusia ystäviäkin. Mies haluaa vaan pitää sinut kotona ja estää sinua elämästä. Jätä tuollainen ukko. Jos et pääse sinne minne haet, mene vaikka jonnekin kansanopistoon, saat siellä samat opiskelijaetuudet ja yleensä hintaan sisältyy vielä täyshoito. Esim. Lahden kansanopistossa on hyviä linjoja ja upea asuntola keskellä kaupunkia. Tärkeintä on nyt se että pääset rakentamaan omaa elämääsi, muuten olet vielä kymmenen vuoden kuluttuakin tuossa tilanteessa. MIEHEN ei todellakaan tarvitse muuttaa. 

Monet ihmiset vaihtavat opiskelualaa, ei se ole mitään epäonnistumista. Vaadit itseltäsi liikaa. Nyt askel kerrallaan eteenpäin ja pyrit sinne minne haluat. 

Oikein hyvä neuvo.

Terveelle ihmiselle

Ap, älä välitä näistä lyttäävistä kommenteista täällä, koskivat ne sitten alavalintaasi, terveydentilaasi, pärjäämistäsi tm. Opiskelet sitä mitä haluat, tämä on sinun elämäsi, tee siitä itsesi näköinen. Työtilanteesta ei kukaan voi tietää oli ala mikä tahansa, keskity nyt vaan pääsykokeisiin ja sitten opiskeluun, ja jos et pääse sinne,mene jonnekin muualle. Olet vielä nuori, ehdit hyvin kiriä kiinni.Monet opiskelevat paljon vanhempanakin. Älä vertaa itseäsi ja omaa elämääsi keneenkään muuhun. Keskity tekemään niitä asioita jotka tekevät SINUT onnelliseksi. Ehkä olisi parempi ettet elää palaisi miehen luo, muuten hän alkaa painostaa sinua ja tekee kaikkensa että luovut unelmistasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.

Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.

Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.

-Ap

Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?

Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnot

Mistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?

Höpölöpö, masentunut ja itsekseen oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin arvaamaton ja syyttelevä kumppani, eikä pilaa kenenkään elämää. Paitsi sellaiselta, joka ei osaa ilahduttaa itseään ja jonk mielestä kumppanin jokin piristys- ja passaushyödyke, joka on rikki kun se on sairas.

Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän  mies on tehnyt.  Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.

Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo

Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.

Hei, ihan riippumatta nyt siitä, mikä on kenenkin patologia, en usko, että tämän ketjun ap on se osapuoli, joka kotonaan vie kaiken energian, valittaa ja vaatii täyttä huomiota. Yleistät kovasti masentuneiden käyttäytymistä. Jotkut oireilevat ulospäin ja syyttävät koko maailmaa, jotkut oireilevat enemmän sisäänpäin ja syyttelevät lähinnä itseään.

Molemmissa tapauksissa vievät ympäristöstä kaiken ilon ja voiman

Höpöhöpö, sisäänpäin oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin syyttelevä ja arvaamaton. Kenenkään elämä ei mene sellaisesta pilalle, paitsi sellaisen, jonka mielestä kumppani on piristys- ja passaushyödyke, joka sairaana on rikki.

Et ole tainnut viettää aikaa masentuneen kanssa. Valitusta, kurjuutta, huono ilmapiiri. Taukoamaton tuen tarve. Pahimmillaan masentunut makaa sohvalla kykenemättä edes pesulle.

Kaikki pyörii oman kurjuuden ympärillä. Se on raskasta.

En ymmärrä miten aloittajan miehestä on tehty pahis. Jopa sairas. Liioiteltu kaikkea

Mitä hänen olisi pitänyt masentuneelle kumppanille tehdä? On jo elättänyt ja kannatellut vuosia.

Luultavasti hän on ihan tavallinen ihminen. Ansaitsee jo rauhaa

Vierailija kirjoitti:

Miehen tarvitsee muuttaa, koska ei yksin pysty nykyisen asunnon vuokraa maksamaan. Ap on siitäkin suuttunut, kun mies on nyt vasta kertonut, että olisi myös halunnut opiskella (ja samalla myöntää, että ei välttämättä muista kaikkea). Mitä mies saa suhteesta? Ap valehtelee jopa omille vanhemmilleen, myöntää olevansa miehen kanssa rahan takia ja on yllättynyt kun kumppanillakin on omia haaveita.

Mitä jos tilanne olisi toisinpäin? Mies päättäisi muuttaa toiselle paikkakunnalle. Jättäisi naisen, joka kenties haaveilisi jo elämän tasaantumisesta, lapsista yms, yksin asuntoon mihin tällä ei ole varaa, vaatisi vielä maksamaan uuden takuuvuokransa ja tarjoamaan jotain ihmeen TUKEA.

Ihme jutut sulla. Älähän nyt hiilly siellä, ei se ole vaatimassa mieheltä rahoja takuuvuokraan eikä muuhunkaan. Ja onhan mieskin naisen kanssa rahan takia, jos peruste olla muuttamatta on se, ettei ison asunnon vuokra onnistu yksin. Ja joo kuule, jos panttaa haaveitaan, eikä vahingossakaan kerro, niin sitten on hieman paha kiristää niillä kumppaniaan jälkikäteen. Minäkin luulin, että mies valitsi sivarin armeijan sijaan, koska ei päässyt haluamaansa yksikköön, mutta jälkeenpäin tarina muuttuikin sellaiseksi, että teki tuon valinnan ihan vaan minua miellyttääkseen. Eikä ole ainoa asia, joka on vuosia myöhemmin yllättäen minun syy. Jotkut ne vaan osaa tämmöisen. Ja jos tämä sinun kuvitteellinen nainen ei olisi hiiskunut lapsihaaveistaan, kun mies yllättäen päättää häippäistä, niin oma vika. Näitähän tapahtuu joka päivä, vaikka lapsitoiveet olisi ilmaistu kuinka selkeästi, mies vaan roikottaa kumppania varalla ja häipyy. Siinä jää päälle kolmikymppinenkin ihmettelemään, mistä uusi kumppani ja perhe, mutta siitäkin rämmitään pystyyn ja elämä jatkuu. 60