Lue keskustelun säännöt.
Olen lopussa, kukaan ei tue...
25.03.2016 |
Hei kaikki. Palaan tänne taas valittamaan, kun ei ole muutakaan.
Kerroin täällä jokin aika sitten, kun minulla oli ongelmia päättää haenko kouluun toiselle paikkakunnalle vai en. Nimittäin mieheni on sitä vastaan (ei halua asua erossa, pitää unelmahaaveitani turhuutena, ei halua muuttaa isommasta asunnostamme pois yms), ja on edelleen. Yleisesti ottaen neuvot olivat että kunnioita itseäsi ja seuraa unelmiasi, muuta vain opiskelun perässä. Näin päätin tehdä, ilmoitin miehelle ja teen nyt ennakkotehtäviä koulun pääsykokeisiin...
Hetken voimaantumisen jälkeen asiat lannistavat taas. Saan kyräilyä ja mökötystä jatkuvasti, kun "minun takiani kaikki pitää laittaa uusiksi ja rahaa palaa (miehen) muuttoon". Väittää ettei toivo etten pääse kouluun, mutta asenteesta sen näkee. Sanoi "kai minäkin saan joskus olla itsekäs ja olla iloitsematta tästä asiasta?" Kun kerron ennakkotehtävistäni tai jotain kouluun liittyvää, saan lähinnä murinaa. Olen siis puhumatta niistä hänelle. Ei vain ole ketään muutakaan, ei ystäviä (vanhat jäänyt kun mies oli mustasukkainen, uusia en ole saanut hankittua...), perheeni ei tiedä tilanteessani, sillä samalla joutuisin kertomaan vakavasta masennuksestani ja kuntoutuksesta jossa nyt olen... Koska olen kuntoutuksessa ja sairauslomalla, olen taloudellisesti riippuvainen miehestä, ja pelkään että tuleeko muutosta enää mitään jos saisinkin opiskelupaikan... Ei ole rahaa.
Surullista havahtua siihen että minulla ei ole ketään joka tukisi minua päätöksissäni, ja kohta jätän varmaan hakematta kouluun kun en kestä enää vihanpitoa. Tuntuu että olen verkossa.
Olen munaton ämmä, mutta toivon asiallisia kommentteja, en jaksaisi enää yhtään mitään ikävää...
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.Oletko itse masentunut, kun oma ajattelusi on noin pessimistisen joko/tai -ehdotonta?. Oletko sinä jo elänyt loppuikäsi valmiiksi, kun tiedät vastauksen kaikkeen? Hmm...
Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on usein haaste, mutta se voi olla myös mahdollisuus, kuten edellä on kerrottu. Opiskelijoilla on usein hyvät mahdollisuudet saada terapiaa (esim. YTHS) edullisesti. Opiskeluissa usein tutustuu ihan pakostakin johonkin uuteen ihmiseen - käy samoilla kursseilla, tekee ryhmätöitä. Opiskelijoille on tarjolla paljon myös paljon toimintaa ja harrastuksia varsinaisten opintojen ulkopuolella. Voi sitä myös tavata uusia, samanhenkisiä ehdokkaita parisuhteeseen? Voi oppia näkemään, että on oikeus tulla rakastetuksi juuri omana itsenään - vaikka välillä olisi hieman down jne. Niin, ettei nyt heitetä kintaita kehään, vaan katsotaan loppuun asti. Ei varsinkaan, jos on lähinnä kokemusta vasta yhdestä puolisosta/ tyttö- tai poikakaverista.
Sairaalle tuo kaikki on mahdotonta. Ihan uusi elämä täysin yksin. Tuhoon tuomittu ajatus. Valitettavasti. Sressi on tilanteessa niin iso. Jopa terveelle. Moni sairastuu juurikin muuttaessaan yksin opiskelemaan. Saati valmiiksi sairas. Ei niitä ystäviä löydy. Yksinäinen ja ankea elo jatkuu.
Valitettavan usein nähty.onko isokin otanta? vai puhutko ihan vaan itsestäsi? miten se on sinulta pois että ap yrittää? jos ap:n mies on yhtään samaa luokkaa kuin sinä niin en ihmettele että on masentunut. Et ilmeisesti itse saa elämälläsi mitään aikaan kun olet sitä mieltä että elämän aloittaminen yksin on suuri stressi jopa terveelle. Miksi niin kuvittelet?
Aika iso otanta "itsemurhayksiöistä".
Uuden aloittaminen on hienoa. Mutta ensin pitää saada elämä hallintaan. Ei sitä pysty tekemään, kun on "ihan loppu". Ei siinä vaiheessa kyllä edes pääse sisään. Jo ennakkotehtävät on liikaa.
no, ap nyt kuitenkin on halukas ja motivoitunut opiskelemaan, ainoa mikä jarruttaa on mies joten en tässä lähtisi mitään itsemurhaskenaarioita rakentelemaan. Ap tuntuu olevan loppu pikemminkin miehen syytöksiin ja omistushaluun ja mustasukkaisuuteen, ystävätkin on kielletty. Olet todella ahdistava ihminen, varmaan itse runkkaat jossain peräkamarissa vanhempiesi luona ja nostat sairaseläkettä loppuelämäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti mies on ihan tavallinen. Vuosia tukenut masentunutta kumppaniaan. Joka on vetäytynyt kaikesta muusta ja jättäytynyt miehen varaan.
Sika säälittäviä nämä kaikki nimittelyt ja arvailut. Rumaa kieltä
T. Peräkammarissa runkkaava sairaseläkeläinen. Ym. En nyt muita mitä kaikkea muuta olet keksinyt
Vierailija kirjoitti:
Olen 24, meillä ei ole lapsia. Mies on selkeästi ilmaissut, että ahdistuu ja olen itsekäs jos hänet hylkään ja "hajoitan vaivalla rakennetun kodin".
Osuit oikeaan, tuntuu kuin olisin umpikujassa... Tämä tilanne on suoraan sanoen hirveä ja hirveän raskas. Kun ainoa joka tilanteessani tietää on tuo negatiivinen mies, mieleen hiipii väistämättä ajatukset että teenkö ns.väärin kun haen kouluun...
-Ap
Onneksi ei ole lapsia. Ja vuokra-asunto ei ole mikään vaivalla rakennettu koti! Sinulla ei ole mitään velvollisuutta jäädä sinne vuokra-asuntoon elämään ankeaa elämää miehen alistamana. Vaikka et pääsisi edes siihen kouluun, mihin nyt haet, niin tuon miehen vaikutuspiiristä sinun kannattaa lähteä joka tapauksessa. Hän on eristänyt sinut turvaverkoistasi ja pitää sinua henkisesti alistettuna panttivankina. Tuollaisen miehen kanssa ei kannata mennä naimisiin saati perustaa perhettä eikä hän myöskään edistä sinun henkistä tervehtymistäsi. Vaikka nyt tuntuisi siltä, ettet pärjää ilman miestä, niin usko kun sanon, että pärjäät ilman miestä paremmin kuin nyt! Tuollainen mies imee sinusta viimeisetkin voimat, jotka voisit käyttää siihen, että rakennat elämääsi parempaan suuntaan.
Vanhempien suuntaan kannattaa olla sydänjuuriaan myöten rehellinen. Kerro heille avoimesti, että yritit opiskella (heidän mielestään?) järkevää alaa, mutta koit sen itsellesi niin vääräksi, että mielenterveytesi ei kestänyt sitä. Kerro, että mies on pakottanut hylkäämään kaikki ystäväsi ja olet nyt aivan yksin ja tarvitset kipeästi heidän tukeaan. Ei yksikään vanhempi ole niin sydämetön, että hylkäisi lapsensa tuollaisessa tilanteessa. Heiltä voit saada lainaksi rahan takuuvuokraan, kun muutat opiskelupaikkakunnalle. Tai jonnekin muualle, kunhan pääset miehen luota pois.
Nuoren ikäsi puolesta sun kannattaa opiskella. Kannattaa kuitenkin tiedostaa, että kun sinua yllytetään hankkiutumaan eroon miehestä ja elämään "itsesi säköistä elämää" ja muutto esitetään uutena mahdollisuutena, niin kyseessä on sparrauspuhe.
Oikeastihan me emme tiedä, mitä uusi kaupunki tuo elämääsi tullessaan, onko uusi ala oikea ja piristytkö. Kukaan ei voi hankkia sinulle sinun puolestasi asennetta, jota tarvitset.
Joskus asioita kannattaa myös vain tehdä miettimättä niitä juurta jaksain. Koska ei se silläkään parane.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jos panttaa haaveitaan, eikä vahingossakaan kerro, niin sitten on hieman paha kiristää niillä kumppaniaan jälkikäteen. Minäkin luulin, että mies valitsi sivarin armeijan sijaan, koska ei päässyt haluamaansa yksikköön, mutta jälkeenpäin tarina muuttuikin sellaiseksi, että teki tuon valinnan ihan vaan minua miellyttääkseen. Eikä ole ainoa asia, joka on vuosia myöhemmin yllättäen minun syy. Jotkut ne vaan osaa tämmöisen.
Ei me tiedetä onko mies kertonut haaveistaan, ei ap:kaan tiennyt, hänhän sanoi, että voi olla, mutta ei muista. Se me tiedetään, että ap ei ole kertonut haaveistaan, edes vanhemmilleen ja jatkaa edelleen valehtelua. Sen hän itse alussa jo kertoi. Miksi siis mies on haaveiden panttaaja ja kiristäjä, mutta nainen ei? Miksi nainen on uhri vaikka toimii juuri noin kuin kirjoitit, on nyt jälkeenpäin muuttanut tarinansa niin, että on tehnyt valinnat vain muita miellyttääkseen ja kaikki on muiden syytä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 24, meillä ei ole lapsia. Mies on selkeästi ilmaissut, että ahdistuu ja olen itsekäs jos hänet hylkään ja "hajoitan vaivalla rakennetun kodin".
Osuit oikeaan, tuntuu kuin olisin umpikujassa... Tämä tilanne on suoraan sanoen hirveä ja hirveän raskas. Kun ainoa joka tilanteessani tietää on tuo negatiivinen mies, mieleen hiipii väistämättä ajatukset että teenkö ns.väärin kun haen kouluun...
-Ap
Onneksi ei ole lapsia. Ja vuokra-asunto ei ole mikään vaivalla rakennettu koti! Sinulla ei ole mitään velvollisuutta jäädä sinne vuokra-asuntoon elämään ankeaa elämää miehen alistamana. Vaikka et pääsisi edes siihen kouluun, mihin nyt haet, niin tuon miehen vaikutuspiiristä sinun kannattaa lähteä joka tapauksessa. Hän on eristänyt sinut turvaverkoistasi ja pitää sinua henkisesti alistettuna panttivankina. Tuollaisen miehen kanssa ei kannata mennä naimisiin saati perustaa perhettä eikä hän myöskään edistä sinun henkistä tervehtymistäsi. Vaikka nyt tuntuisi siltä, ettet pärjää ilman miestä, niin usko kun sanon, että pärjäät ilman miestä paremmin kuin nyt! Tuollainen mies imee sinusta viimeisetkin voimat, jotka voisit käyttää siihen, että rakennat elämääsi parempaan suuntaan.
Vanhempien suuntaan kannattaa olla sydänjuuriaan myöten rehellinen. Kerro heille avoimesti, että yritit opiskella (heidän mielestään?) järkevää alaa, mutta koit sen itsellesi niin vääräksi, että mielenterveytesi ei kestänyt sitä. Kerro, että mies on pakottanut hylkäämään kaikki ystäväsi ja olet nyt aivan yksin ja tarvitset kipeästi heidän tukeaan. Ei yksikään vanhempi ole niin sydämetön, että hylkäisi lapsensa tuollaisessa tilanteessa. Heiltä voit saada lainaksi rahan takuuvuokraan, kun muutat opiskelupaikkakunnalle. Tai jonnekin muualle, kunhan pääset miehen luota pois.
Henkisesti alistettuna?
Panttivankina?
Mistä ihmeestä olet tuon kehitellyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin uudestaan ensimmäisen viestin, kun alkaa mennä nämä kommentit panttivankeineen ja alistuksineen niin överiksi. Siellähän se oli "Mies on sanonut, että ei halua asua erillään." Itse asun erilläni miehestäni, mutta moniko teistä yhdessä asuvista ette sanoisi noin, jos mies päättäisi muuttaa toiselle paikkakunnalle; "En halua asua erillään." Minusta tuo ei ole paha, ihan normaali omista toiveista kertominen. Aika monelle on tärkeää asua yhdessä, olla lähellä, eikä se ole mitään panttivankina pitämistä. :(
Hyvin huomaa kuinka ihmisten omat mielikuvat muokkaa tarinaa. Ja myös oma tilanne vaikuttaa siihen mitä pitää mahdollisena.
Mitään tietoa meillä ei asian todellisesta laidasta ole
Aloittaja on sairastunut vaikeaan masennukseen. On sairaslomalla. Opinnot on jääneet kesken. Vanhemmilleen ei ole kertonut tilanteesta. Kaikki sosiaaliset suhteet on jääneet sivuun. Mies on elättänyt ja ollut ainoa ihmissuhde.
Onko syy sosiaalisten suhteiden vähyyteen mies vai aloittaja vai molemmat, vaikea sanoa.
Aloittaja sai eilen täältä tukea hakea opiskelemaan media/kulttuurialalle. Nyt tekee ennakkotehtäväiä, jotka media-alalle on haastavat kenelle vaan. Ei varmaan pysty muutamassa viikossa tekemään.
Aloittaja muuttaisi yksin Turkuun. Mies tarvitsisi myös pienemmän asunnon. Erosta ei kai silti ole puhuttu. Rahaa tai voimia muuttoihin ei ole.
Kuten ei ole hakuprosesssiinkaan. Ala on vaativa. Vastii sosiaalistakin lahjakkuutta, että koskaan työllistyisi.
Aloittaja kertoo olevansa loppu. Tukea kaipaa.
Tässä faktoja. Miten mies tässä on pahis? Tai miten aloittaja tässä tilanteessa selviytyisi
Eiköhän ensin pitäisi olla vähän paremmassa kunnossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon kommentteja, kiitos!
Jotkut kysyivät mihin tarvitsen tukea? Varmaan ihan vain voimaantuakseni ja jaksamaan pahimman yli. Pahinta on nyt rohkeasti kertoa vanhemmille tilanteessani ja kestää vihanpidon/mökötyksen/valituksen yli.
Ymmärrän toki, että erillään asuminen on ikävää. Mutta yhdessä asumisen hinnalla en haluaisi menettää mahdollisuuksiani opiskella. En jaksaisi myöskään ajaa joka päivä 2-3h suuntaansa (riippuu mihin pääsisin opiskelemaan). Päivät venyisivät turhan pitkiksi...
Minulla on suunnilleen tarvittavat taidot valitsemalleni alalle, ja luulen että se tekisi sairaudelleni hyvää. Hoitava psyk. hoitojani oli myös sitä mieltä, että "oman alan" valitseminen helpottaisi oloani.
Joku sanoi että mies on pakottanut minut eroon ystävistäni... Ei se niin ole mennyt, vaan mies on käyttänyt hyväkseen kilttiä luonnettani. On alkanut mökötys,mykkäkoulu, syyttelyt tyyliin "miksi et ole mielummin minun kanssani?", joskus jopa kielto käyttää autoa koska "jos hän vaikka tarvitsee sitä" (huom, hänellä ei ole edes korttia, vaan meinaa että pyytäisi jonkun oman kaverinsa ajattamaan).
Opiskelun kanssa on tullut myös kommenttia että "niin just opiskelu on tärkeämpää kuin minä". En tosiaan tarkoita pahaa... Siksi minusta on vähän kohtuutonta sanoa noin.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon kommentteja, kiitos!
Jotkut kysyivät mihin tarvitsen tukea? Varmaan ihan vain voimaantuakseni ja jaksamaan pahimman yli. Pahinta on nyt rohkeasti kertoa vanhemmille tilanteessani ja kestää vihanpidon/mökötyksen/valituksen yli.
Ymmärrän toki, että erillään asuminen on ikävää. Mutta yhdessä asumisen hinnalla en haluaisi menettää mahdollisuuksiani opiskella. En jaksaisi myöskään ajaa joka päivä 2-3h suuntaansa (riippuu mihin pääsisin opiskelemaan). Päivät venyisivät turhan pitkiksi...
Minulla on suunnilleen tarvittavat taidot valitsemalleni alalle, ja luulen että se tekisi sairaudelleni hyvää. Hoitava psyk. hoitojani oli myös sitä mieltä, että "oman alan" valitseminen helpottaisi oloani.
Joku sanoi että mies on pakottanut minut eroon ystävistäni... Ei se niin ole mennyt, vaan mies on käyttänyt hyväkseen kilttiä luonnettani. On alkanut mökötys,mykkäkoulu, syyttelyt tyyliin "miksi et ole mielummin minun kanssani?", joskus jopa kielto käyttää autoa koska "jos hän vaikka tarvitsee sitä" (huom, hänellä ei ole edes korttia, vaan meinaa että pyytäisi jonkun oman kaverinsa ajattamaan).
Opiskelun kanssa on tullut myös kommenttia että "niin just opiskelu on tärkeämpää kuin minä". En tosiaan tarkoita pahaa... Siksi minusta on vähän kohtuutonta sanoa noin.
-Ap
On ihan sama mitä sanaa käytetään: pakottamista, kiristämistä, kiltin luonteen hyväksikäyttöä... Joka tapauksessa suhteenne "reunaehdot" on määritelty aika sairaalla tavalla.
Mies ajattelee realistisesti, että olette käytännössä eroamassa. En ymmärrä miksi kukaan parikymppinen haluaisi jäädä suhteeseen jonkun kanssa joka on muuttamassa monen sadan kilometrin päähän. Jos ei ole lapsia eikä yhteistä omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää nyt sitä miestä enää mollatko. Aloittaja hakee kouluun. Ei ole eroamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kommentteja, kiitos!
Jotkut kysyivät mihin tarvitsen tukea? Varmaan ihan vain voimaantuakseni ja jaksamaan pahimman yli. Pahinta on nyt rohkeasti kertoa vanhemmille tilanteessani ja kestää vihanpidon/mökötyksen/valituksen yli.
Ymmärrän toki, että erillään asuminen on ikävää. Mutta yhdessä asumisen hinnalla en haluaisi menettää mahdollisuuksiani opiskella. En jaksaisi myöskään ajaa joka päivä 2-3h suuntaansa (riippuu mihin pääsisin opiskelemaan). Päivät venyisivät turhan pitkiksi...
Minulla on suunnilleen tarvittavat taidot valitsemalleni alalle, ja luulen että se tekisi sairaudelleni hyvää. Hoitava psyk. hoitojani oli myös sitä mieltä, että "oman alan" valitseminen helpottaisi oloani.
Joku sanoi että mies on pakottanut minut eroon ystävistäni... Ei se niin ole mennyt, vaan mies on käyttänyt hyväkseen kilttiä luonnettani. On alkanut mökötys,mykkäkoulu, syyttelyt tyyliin "miksi et ole mielummin minun kanssani?", joskus jopa kielto käyttää autoa koska "jos hän vaikka tarvitsee sitä" (huom, hänellä ei ole edes korttia, vaan meinaa että pyytäisi jonkun oman kaverinsa ajattamaan).
Opiskelun kanssa on tullut myös kommenttia että "niin just opiskelu on tärkeämpää kuin minä". En tosiaan tarkoita pahaa... Siksi minusta on vähän kohtuutonta sanoa noin.
-Ap
On ihan sama mitä sanaa käytetään: pakottamista, kiristämistä, kiltin luonteen hyväksikäyttöä... Joka tapauksessa suhteenne "reunaehdot" on määritelty aika sairaalla tavalla.
nimenomaan. Mies haluaa että ap elää vain hänelle. En tiedä joko täällä mainittiin miehen ikä mutta ap on ilmeisesti muuttanut suoraan kotoa miehen luo / yhteen ja mies on nyt rakentanut sellaisen "verkon" ap:lle että kaikki mitä ap tekee vastoin hänen tahtoaan, aiheuttaa miehessä syyttelevän reaktion ja ap alistuu kun on siihen alusta asti kai tottunut. Nyt vaan rohkea irtiotto. Jos te ap kaiken lisäksi asutte vuokralla, en tajua miehen reaktiota. "Vaivalla rakennettu koti". Sen kun muuttaa sisään, maksaa vuokran ja ostaa muutaman huonekalun. Sellaisen rakentaa vaikka päivässä. Mies puhuu kuin olisi omin käsin rakentanut 200-neliöisen talon ja harteilla olisi valtava asuntolaina, 16-tuntisia työpäiviä jne.
Ihan näin viisikymppisen elämää nähneen itsenäisen naisen näkökulmana tämä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin huomaa kuinka ihmisten omat mielikuvat muokkaa tarinaa. Ja myös oma tilanne vaikuttaa siihen mitä pitää mahdollisena.
Mitään tietoa meillä ei asian todellisesta laidasta ole
Aloittaja on sairastunut vaikeaan masennukseen. On sairaslomalla. Opinnot on jääneet kesken. Vanhemmilleen ei ole kertonut tilanteesta. Kaikki sosiaaliset suhteet on jääneet sivuun. Mies on elättänyt ja ollut ainoa ihmissuhde.
Onko syy sosiaalisten suhteiden vähyyteen mies vai aloittaja vai molemmat, vaikea sanoa.
Aloittaja sai eilen täältä tukea hakea opiskelemaan media/kulttuurialalle. Nyt tekee ennakkotehtäväiä, jotka media-alalle on haastavat kenelle vaan. Ei varmaan pysty muutamassa viikossa tekemään.
Aloittaja muuttaisi yksin Turkuun. Mies tarvitsisi myös pienemmän asunnon. Erosta ei kai silti ole puhuttu. Rahaa tai voimia muuttoihin ei ole.
Kuten ei ole hakuprosesssiinkaan. Ala on vaativa. Vastii sosiaalistakin lahjakkuutta, että koskaan työllistyisi.Aloittaja kertoo olevansa loppu. Tukea kaipaa.
Tässä faktoja. Miten mies tässä on pahis? Tai miten aloittaja tässä tilanteessa selviytyisi
Eiköhän ensin pitäisi olla vähän paremmassa kunnossa
missä mainittiin että hakee Turkuun? Vai ap:n mieskö se täällä yrittää lytätä ap:n suunnitelmia. "Ei varmaan pysty muutamassa viikossa tekemään". No miksi ei pysty jos vaan saa rauhassa ne tehdä. Miehen kanssa se tuskin onnistuu, vaikuttaa olevan säälittävä roikkuja jonka mielestä ap:lla ei saisi olla muuta elämää kuin hän. Parempaan kuntoon ap tuskin tuossa suhteessa tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin huomaa kuinka ihmisten omat mielikuvat muokkaa tarinaa. Ja myös oma tilanne vaikuttaa siihen mitä pitää mahdollisena.
Mitään tietoa meillä ei asian todellisesta laidasta ole
Aloittaja on sairastunut vaikeaan masennukseen. On sairaslomalla. Opinnot on jääneet kesken. Vanhemmilleen ei ole kertonut tilanteesta. Kaikki sosiaaliset suhteet on jääneet sivuun. Mies on elättänyt ja ollut ainoa ihmissuhde.
Onko syy sosiaalisten suhteiden vähyyteen mies vai aloittaja vai molemmat, vaikea sanoa.
Aloittaja sai eilen täältä tukea hakea opiskelemaan media/kulttuurialalle. Nyt tekee ennakkotehtäväiä, jotka media-alalle on haastavat kenelle vaan. Ei varmaan pysty muutamassa viikossa tekemään.
Aloittaja muuttaisi yksin Turkuun. Mies tarvitsisi myös pienemmän asunnon. Erosta ei kai silti ole puhuttu. Rahaa tai voimia muuttoihin ei ole.
Kuten ei ole hakuprosesssiinkaan. Ala on vaativa. Vastii sosiaalistakin lahjakkuutta, että koskaan työllistyisi.Aloittaja kertoo olevansa loppu. Tukea kaipaa.
Tässä faktoja. Miten mies tässä on pahis? Tai miten aloittaja tässä tilanteessa selviytyisi
Eiköhän ensin pitäisi olla vähän paremmassa kunnossamissä mainittiin että hakee Turkuun? Vai ap:n mieskö se täällä yrittää lytätä ap:n suunnitelmia. "Ei varmaan pysty muutamassa viikossa tekemään". No miksi ei pysty jos vaan saa rauhassa ne tehdä. Miehen kanssa se tuskin onnistuu, vaikuttaa olevan säälittävä roikkuja jonka mielestä ap:lla ei saisi olla muuta elämää kuin hän. Parempaan kuntoon ap tuskin tuossa suhteessa tulee.
Juu. Ap:n mieshän se täällä... Eihän muita vaihtoehtoja ole.
Lue ketjua niin Turku löytyy. Käy katsomassa AMK haun etukäteistehtävät.
Edelleen näen miehen ihan tavallisena ihmisenä, joka on pitkään tukenut masentunutta. Ei aloittajaa ainakaan auta tuo vimmattu miehen demonisointi. Se tarve lähtee kirjoittajasta
Kannattaa muistaa mitä masennus tekee ihmisen toimintakyvylle. Ei siinä vaiheessa ole voimia. Mutta jos idea on nyt syntynyt, kannattaa hakea ja tehdä etukäteistehtäviä. Jos palo on tarpeeksi suuri niin hakee uudelleen. Kuten moni hakee.
Eiköhän se elämä ala taas voittaa
Aika iso otanta "itsemurhayksiöistä".
Uuden aloittaminen on hienoa. Mutta ensin pitää saada elämä hallintaan. Ei sitä pysty tekemään, kun on "ihan loppu". Ei siinä vaiheessa kyllä edes pääse sisään. Jo ennakkotehtävät on liikaa.