Olen lopussa, kukaan ei tue...

Kolmonen tässä taas. Vaikuttaa siltä, että masentuneisuus/pettymys puhuu vahvasti viesteissäsi. Toisaalta olet melko nuori ja et ilmeisesti ole vielä kunnolla itsenäistynyt tai olet yli-itsenäinen. Joka tapauksessa elämäsi on solmussa etkä ole saanut opintojasi loppuun ja siirryttyä työelämään, joka nyky-yhteiskunnassa muilla kuin elämäm_koululaisilla on osa tavanomaista aikuistumisprosessia. Sinuna en vielä heittäisi kirvestä kaivoon, jos olet aiemmin ollut opiskelukykyinen, mutta petyit, koska ala ei vastannut toiveitasi. Sinussa on se sama kunnianhimoinen ja osaava ihminen, joka etsii paikkaansa maailmassa.

Mitä tulee epäonnistumiseen ja muiden apuun. Epäonnistuminen on osa menestymistä, menestyneet eivät vain piehtaroi virheissä ja epäonnistumisissa vaan niistä opitaan ja käytetään oppi hyödyksi. Matkalla aikuisuuteen ja uralla eteneminen vaatii hyviä yhteistyökumppaneita/kavereita. Usein tuki ei tule niiltä läheisiltä, joilta sitä toivot!

Voisit kokeilla edes kertoa vanhemmillesi muuttuneista opiskelusuunnitelmista ja jotain ympäripyöreää sairastumisesta. Suoranainen valehtelu on myös raskasta. Ota myös yhteyttä vanhoihin ystäviisi ja katsot olisiko joku iloinen sinun yhteydenotosta ja saisit lämmitettyä sosiaalista elämääsi. Etköhän jostain saa käytännön apua muuttoon ja opintojen aloittamiseen. Vanhemmilta, sossusta tai pankista rahaa ja kaverit/perhe muuttoavuksi! Et ole ensimmäinen, joka häviää miehen mukana "mustaan aukkoon" mutta nousee sieltä taas.

Ihmettelen miten olet saanut vakavasti masentuneen diagnoosin (turha leima). Aivan normaaleja nuoren ihmisen mietteitä sinulla on. Mitä nyt miehesi on veemäinen ja ripustautuva ja vanhempasi vaativia etkä jaksa riuhtaista itseäsi irti tästä ikeestä.

Iso halaus. Toivon todella, että saat seurattua unelmiasi ja löydät uudet sosiaaliset piirit. :)

Olette ihania, kiitos! Minua pelottaa vieläkin enkä ehkä uskalla ottaa askelta mihinkään suuntaan, mutta kiitän teitä kauniista sanoistanne...

Onko jollakulla neuvoa myös siihen, miten kestää henkisesti murtumatta ennakkotehtävien/pääsykokeiden aikana? Miten olla välittämättä ankeuttajamiehen murinoista ja syytöksistä kaiken pilaamisesta? Hän myös vetoaa jatkuvasti kuinka "on uhrannut" paljon eteeni, ja hän kuulemma valitsi (???) jonkun opiskelupaikan minun toiveitteni mukaan. En ole ikinä kuullutkaan tuommoisesta ennen kuin sanoi. Hän voi myös kenties vain sanoa niin (käyttäen hyväksi huonoa muistiani), saadakseen minulle huonon omatunnon... Olen myös (kuulemma?) luvannut työskennellä kun hän opiskelee, kun hänkin työskenteli kun minä opiskelin. Ainoa että rahamme on aina laitettu 50/50 tasan, enkö omien opiskelujen aikana siis "voittanut" mitään miehen työskentelystä...

Anteeksi, Ap oli 42!

Älä jätä hakematta kouluun miehesi takia. Minä tein sen, jätin hakematta.Myöhemmin tuli ero. Tänäkin päivänä, yli nelikymppisenä, kadun valintaani.

Ja mikähän se koulu sitten on... joku kulttuuri/viestintä/media paske kuitenkin? Ei ihme, että kannustusta ei tule. Ja joo tiedetään, että av-mamit ovat sitä mieltä että on seurattava kutsumustaan vaikka koulu olisi täyttä humpuukia ja turhuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ja mikähän se koulu sitten on... joku kulttuuri/viestintä/media paske kuitenkin? Ei ihme, että kannustusta ei tule. Ja joo tiedetään, että av-mamit ovat sitä mieltä että on seurattava kutsumustaan vaikka koulu olisi täyttä humpuukia ja turhuutta.

Osuit oikeaan. Mutta kun on yritetty jo jotain varmasti työllistävää, eikä se selkeästi sopinut minulle, niin annan itselleni luvan kokeilla jotain muuta. Vaikka sitä unelma-ammattia.

-Ap

Kannattaa miettiä suhdetta myös eteenpäin. Miehesi ei tue nyt sinun haaveitasi. Tukeeko vuoden päästä, tai viiden vuoden päästä? Onko suhteessa välittämistä, rakkautta, lämpöä  viiden vuoden päästä? Sinä kaipasit tukea. Tuletko saamaan sitä mieheltäsi - koskaan? Vaikka et nyt lähtisi mihinkään, kannattaa kuitenkin esim. kirjoittaa päiväkirjaa ja aktiivisesti miettiä, mitä sinä haluat elämältä ja miten voisit sen saavuttaa. Pidä itsestäsi huolta ja arvosta sinä itseäsi!

Up

Vierailija kirjoitti:

Ja mikähän se koulu sitten on... joku kulttuuri/viestintä/media paske kuitenkin? Ei ihme, että kannustusta ei tule. Ja joo tiedetään, että av-mamit ovat sitä mieltä että on seurattava kutsumustaan vaikka koulu olisi täyttä humpuukia ja turhuutta.

On aikalailla alueesta kiinni onko töitä ja mikään ala ei työllistä varmasti ja vakipaikan saaminen on alalla kuin alalla haastavaa. Opiskelua pitää tehdä myös itsensä vuoksi!

Medianomi vai kulttuurintuottaja?

Molemmissa täytyy kai olla sosiaaliset kyvyt kunnossa

Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?

Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin

Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksin

Olet vielä todella nuori, eli todella moni ikäisesi vielä opiskelee. Olet ollut nykyisen miehen kanssa lähes siitä lähtien kun olet tullut täysi-ikäiseksi. Todennäköisesti oma "itsenäistymisesi" on jäänyt puolitiehen. Olet siirtynyt ilmeisesti suoraan lapsuudenkodistasi miehen luo asumaan. Ei sinun tarvitse lyödä kaikkia asioita lukkoon vain miehen näkökulmia noudattaen. Sinulla on oikeus kasvaa aikuiseksi, itsenäiseksi toimijaksi. Sinulla on oikeus ystäviin ja sosiaaliseen elämään "kodin" ulkopuolella, oikeus päästä työelämään, että sinulle kertyy eläkettä. Onhan se masentavaa, että sinun elämäsi on lyöty tältä seisomalta lukkoon - tässä se nyt on. Käännät kuuron korvan miehen murinoille ja jupinoille. Jotenkin haiskahtaa myös siltä, että hän alistaa sinua noilla "murjotuksillaan". Hälyttävää tilanteessa on se, ettei ole mitään takeita siitä, että hän edes pystyisi sitten takaamaan sinun taloudellisesta turvallisuutta tulevaisuudessa. Miehesi on haukannut liian suuren palan, jos kuvittelee siihen pystyvänsä. Nuorena voi näyttää siltä, että elää ikuisesti, on terve ja kaikki on mahdollista. Mutta iän myötä ovet alkavat sulkeutumaan, kaikkea ei voi laittaa enää nuoruuden piikkiin, terveys ja ulkonäkö menee. Tilanteesi on ahdistava ja syystä, mutta ei toivoton. Joskus elämässä vaan pitää tehdä niitä kipeitä ratkaisuja. Joskus ne voivat tuntua virheiltä, mutta virheistä oppii. Nyt näyttää siltä, ettei sinulla ole mitään tilaa tehdä niitä omia virheitä ja kehittyä ihmisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.

Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.

Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.

-Ap

Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?

Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnot

Mistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?

Vierailija kirjoitti:

Olet vielä todella nuori, eli todella moni ikäisesi vielä opiskelee. Olet ollut nykyisen miehen kanssa lähes siitä lähtien kun olet tullut täysi-ikäiseksi. Todennäköisesti oma "itsenäistymisesi" on jäänyt puolitiehen. Olet siirtynyt ilmeisesti suoraan lapsuudenkodistasi miehen luo asumaan. Ei sinun tarvitse lyödä kaikkia asioita lukkoon vain miehen näkökulmia noudattaen. Sinulla on oikeus kasvaa aikuiseksi, itsenäiseksi toimijaksi. Sinulla on oikeus ystäviin ja sosiaaliseen elämään "kodin" ulkopuolella, oikeus päästä työelämään, että sinulle kertyy eläkettä. Onhan se masentavaa, että sinun elämäsi on lyöty tältä seisomalta lukkoon - tässä se nyt on. Käännät kuuron korvan miehen murinoille ja jupinoille. Jotenkin haiskahtaa myös siltä, että hän alistaa sinua noilla "murjotuksillaan". Hälyttävää tilanteessa on se, ettei ole mitään takeita siitä, että hän edes pystyisi sitten takaamaan sinun taloudellisesta turvallisuutta tulevaisuudessa. Miehesi on haukannut liian suuren palan, jos kuvittelee siihen pystyvänsä. Nuorena voi näyttää siltä, että elää ikuisesti, on terve ja kaikki on mahdollista. Mutta iän myötä ovet alkavat sulkeutumaan, kaikkea ei voi laittaa enää nuoruuden piikkiin, terveys ja ulkonäkö menee. Tilanteesi on ahdistava ja syystä, mutta ei toivoton. Joskus elämässä vaan pitää tehdä niitä kipeitä ratkaisuja. Joskus ne voivat tuntua virheiltä, mutta virheistä oppii. Nyt näyttää siltä, ettei sinulla ole mitään tilaa tehdä niitä omia virheitä ja kehittyä ihmisenä. 

Aloittajalla on vaikea masennus. Se estää toimintakyvyn. Eikä johdu mistään yksittäisestä ulkoisesta syystä

Vierailija kirjoitti:

Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?

Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin

Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksin

Mies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä.  Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?

Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin

Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksin

Mies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä.  Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?

Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.

Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä

Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.

Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.

Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.

Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.

-Ap

Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?

Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnot

Mistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?

Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän  mies on tehnyt.  Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?

Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin

Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksin

Mies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä.  Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?

Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.

Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä

Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.

Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitä

Masennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.

Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.

Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.

-Ap

Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?

Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnot

Mistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?

Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän  mies on tehnyt.  Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.

Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo

Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.

Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.

Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.

-Ap

Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?

Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnot

Mistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?

Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän  mies on tehnyt.  Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.

Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo

Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.

Hei, ihan riippumatta nyt siitä, mikä on kenenkin patologia, en usko, että tämän ketjun ap on se osapuoli, joka kotonaan vie kaiken energian, valittaa ja vaatii täyttä huomiota. Yleistät kovasti masentuneiden käyttäytymistä. Jotkut oireilevat ulospäin ja syyttävät koko maailmaa, jotkut oireilevat enemmän sisäänpäin ja syyttelevät lähinnä itseään.