Lue keskustelun säännöt.
Olen lopussa, kukaan ei tue...
25.03.2016 |
Hei kaikki. Palaan tänne taas valittamaan, kun ei ole muutakaan.
Kerroin täällä jokin aika sitten, kun minulla oli ongelmia päättää haenko kouluun toiselle paikkakunnalle vai en. Nimittäin mieheni on sitä vastaan (ei halua asua erossa, pitää unelmahaaveitani turhuutena, ei halua muuttaa isommasta asunnostamme pois yms), ja on edelleen. Yleisesti ottaen neuvot olivat että kunnioita itseäsi ja seuraa unelmiasi, muuta vain opiskelun perässä. Näin päätin tehdä, ilmoitin miehelle ja teen nyt ennakkotehtäviä koulun pääsykokeisiin...
Hetken voimaantumisen jälkeen asiat lannistavat taas. Saan kyräilyä ja mökötystä jatkuvasti, kun "minun takiani kaikki pitää laittaa uusiksi ja rahaa palaa (miehen) muuttoon". Väittää ettei toivo etten pääse kouluun, mutta asenteesta sen näkee. Sanoi "kai minäkin saan joskus olla itsekäs ja olla iloitsematta tästä asiasta?" Kun kerron ennakkotehtävistäni tai jotain kouluun liittyvää, saan lähinnä murinaa. Olen siis puhumatta niistä hänelle. Ei vain ole ketään muutakaan, ei ystäviä (vanhat jäänyt kun mies oli mustasukkainen, uusia en ole saanut hankittua...), perheeni ei tiedä tilanteessani, sillä samalla joutuisin kertomaan vakavasta masennuksestani ja kuntoutuksesta jossa nyt olen... Koska olen kuntoutuksessa ja sairauslomalla, olen taloudellisesti riippuvainen miehestä, ja pelkään että tuleeko muutosta enää mitään jos saisinkin opiskelupaikan... Ei ole rahaa.
Surullista havahtua siihen että minulla ei ole ketään joka tukisi minua päätöksissäni, ja kohta jätän varmaan hakematta kouluun kun en kestä enää vihanpitoa. Tuntuu että olen verkossa.
Olen munaton ämmä, mutta toivon asiallisia kommentteja, en jaksaisi enää yhtään mitään ikävää...
Kommentit (127)
Minusta tuntuu, että olet ollut liian kauan liian kiltti ja mukautuvainen. Silloin, kun tällainen ihminen alkaa tehdä asioita välillä omien toiveidensa mukaan, ympärillä olevat ihmiset helposti alkavat kapinoida - kuten miehesi. Aika näyttää, tokeneeko miehesi. Mutta sinullakin on oikeus tehdä omanlaisiasi ratkaisuja. Uskon, että otat kuitenkin mahdollisimman paljon huomioon myös miestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikähän se koulu sitten on... joku kulttuuri/viestintä/media paske kuitenkin? Ei ihme, että kannustusta ei tule. Ja joo tiedetään, että av-mamit ovat sitä mieltä että on seurattava kutsumustaan vaikka koulu olisi täyttä humpuukia ja turhuutta.
Osuit oikeaan. Mutta kun on yritetty jo jotain varmasti työllistävää, eikä se selkeästi sopinut minulle, niin annan itselleni luvan kokeilla jotain muuta. Vaikka sitä unelma-ammattia.
-Ap
Media tai kulttuuriala. Etenkin media-alan ennakkotehtävät on vaikeat.
Viesintään on myös vaikea päästä. Työllisyys tosi haastavaa kaikissa ha vaatii hyvät verkostot
Aloittaja kirjoittaa hyvin. Näyttää, että on myös mukava ihminen. Asenne ihmisiä kohtaan on kunnossa. Luultavasti muitakin lahjoja on.
Nyt vaan pitäisi saada voimavaroja ja masennus hallintaan. Tee vaan tehtävät, hae. Mieti tulevaisuutta. Hae uudelleen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos panttaa haaveitaan, eikä vahingossakaan kerro, niin sitten on hieman paha kiristää niillä kumppaniaan jälkikäteen. Minäkin luulin, että mies valitsi sivarin armeijan sijaan, koska ei päässyt haluamaansa yksikköön, mutta jälkeenpäin tarina muuttuikin sellaiseksi, että teki tuon valinnan ihan vaan minua miellyttääkseen. Eikä ole ainoa asia, joka on vuosia myöhemmin yllättäen minun syy. Jotkut ne vaan osaa tämmöisen.
Ei me tiedetä onko mies kertonut haaveistaan, ei ap:kaan tiennyt, hänhän sanoi, että voi olla, mutta ei muista. Se me tiedetään, että ap ei ole kertonut haaveistaan, edes vanhemmilleen ja jatkaa edelleen valehtelua. Sen hän itse alussa jo kertoi. Miksi siis mies on haaveiden panttaaja ja kiristäjä, mutta nainen ei? Miksi nainen on uhri vaikka toimii juuri noin kuin kirjoitit, on nyt jälkeenpäin muuttanut tarinansa niin, että on tehnyt valinnat vain muita miellyttääkseen ja kaikki on muiden syytä...
Siksi oletan, ettei ole mies kertonut haaveistaan, koska tässä on nyt kyseessä aivan erityinen "muistamattomuuden" laji, joka on vain ihan liian tuttu. Itse olen hyväksynyt, että niitä uusia, tilanteen mukaan vaihtelevia versioita menneisyydestä vaan sieltä tulee, eikä auta kuin luottaa omaan muistiin. Siinä oikeasti alkaa tuntua siltä, kuin tulisi hulluksi, mutta parasta vain uskoa silmiään ja korviaan. Tuolla ihmisellä on hyvin etääntyneet välit omiin vanhempiinsa, siksi sinne ei kulje viestit, arvaanpa, ettei paljoa sukulointia edes tapahdu, eikä shown vetäminen sinnepäin ole käynyt raskaaksi. Voisin jatkaa siitä, millaisissa olosuhteissa tulee tehtyä päätöksiä olla näkemättä omia kavereita, mutta jääköön toiseen viestiin. 60
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos panttaa haaveitaan, eikä vahingossakaan kerro, niin sitten on hieman paha kiristää niillä kumppaniaan jälkikäteen. Minäkin luulin, että mies valitsi sivarin armeijan sijaan, koska ei päässyt haluamaansa yksikköön, mutta jälkeenpäin tarina muuttuikin sellaiseksi, että teki tuon valinnan ihan vaan minua miellyttääkseen. Eikä ole ainoa asia, joka on vuosia myöhemmin yllättäen minun syy. Jotkut ne vaan osaa tämmöisen.
Ei me tiedetä onko mies kertonut haaveistaan, ei ap:kaan tiennyt, hänhän sanoi, että voi olla, mutta ei muista. Se me tiedetään, että ap ei ole kertonut haaveistaan, edes vanhemmilleen ja jatkaa edelleen valehtelua. Sen hän itse alussa jo kertoi. Miksi siis mies on haaveiden panttaaja ja kiristäjä, mutta nainen ei? Miksi nainen on uhri vaikka toimii juuri noin kuin kirjoitit, on nyt jälkeenpäin muuttanut tarinansa niin, että on tehnyt valinnat vain muita miellyttääkseen ja kaikki on muiden syytä...
Siksi oletan, ettei ole mies kertonut haaveistaan, koska tässä on nyt kyseessä aivan erityinen "muistamattomuuden" laji, joka on vain ihan liian tuttu. Itse olen hyväksynyt, että niitä uusia, tilanteen mukaan vaihtelevia versioita menneisyydestä vaan sieltä tulee, eikä auta kuin luottaa omaan muistiin. Siinä oikeasti alkaa tuntua siltä, kuin tulisi hulluksi, mutta parasta vain uskoa silmiään ja korviaan. Tuolla ihmisellä on hyvin etääntyneet välit omiin vanhempiinsa, siksi sinne ei kulje viestit, arvaanpa, ettei paljoa sukulointia edes tapahdu, eikä shown vetäminen sinnepäin ole käynyt raskaaksi. Voisin jatkaa siitä, millaisissa olosuhteissa tulee tehtyä päätöksiä olla näkemättä omia kavereita, mutta jääköön toiseen viestiin. 60
Tulihan se syy sieltä. Oma kokemus. Sen läpi asiat nyt värittyy. Vaikkei aloittajan tai miehen tilanteesta tiedä mitään. Miehen syy se täytyy kuitenkin olla. Reilumpaa on kuitenkin puhua näin. Eli itsetään. Toisen tilanteesta ei voi tietää eikä tarvitse omia traumoja laittaa toisen totuudeksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos panttaa haaveitaan, eikä vahingossakaan kerro, niin sitten on hieman paha kiristää niillä kumppaniaan jälkikäteen. Minäkin luulin, että mies valitsi sivarin armeijan sijaan, koska ei päässyt haluamaansa yksikköön, mutta jälkeenpäin tarina muuttuikin sellaiseksi, että teki tuon valinnan ihan vaan minua miellyttääkseen. Eikä ole ainoa asia, joka on vuosia myöhemmin yllättäen minun syy. Jotkut ne vaan osaa tämmöisen.
Ei me tiedetä onko mies kertonut haaveistaan, ei ap:kaan tiennyt, hänhän sanoi, että voi olla, mutta ei muista. Se me tiedetään, että ap ei ole kertonut haaveistaan, edes vanhemmilleen ja jatkaa edelleen valehtelua. Sen hän itse alussa jo kertoi. Miksi siis mies on haaveiden panttaaja ja kiristäjä, mutta nainen ei? Miksi nainen on uhri vaikka toimii juuri noin kuin kirjoitit, on nyt jälkeenpäin muuttanut tarinansa niin, että on tehnyt valinnat vain muita miellyttääkseen ja kaikki on muiden syytä...
Siksi oletan, ettei ole mies kertonut haaveistaan, koska tässä on nyt kyseessä aivan erityinen "muistamattomuuden" laji, joka on vain ihan liian tuttu. Itse olen hyväksynyt, että niitä uusia, tilanteen mukaan vaihtelevia versioita menneisyydestä vaan sieltä tulee, eikä auta kuin luottaa omaan muistiin. Siinä oikeasti alkaa tuntua siltä, kuin tulisi hulluksi, mutta parasta vain uskoa silmiään ja korviaan. Tuolla ihmisellä on hyvin etääntyneet välit omiin vanhempiinsa, siksi sinne ei kulje viestit, arvaanpa, ettei paljoa sukulointia edes tapahdu, eikä shown vetäminen sinnepäin ole käynyt raskaaksi. Voisin jatkaa siitä, millaisissa olosuhteissa tulee tehtyä päätöksiä olla näkemättä omia kavereita, mutta jääköön toiseen viestiin. 60
Tulihan se syy sieltä. Oma kokemus. Sen läpi asiat nyt värittyy. Vaikkei aloittajan tai miehen tilanteesta tiedä mitään. Miehen syy se täytyy kuitenkin olla. Reilumpaa on kuitenkin puhua näin. Eli itsetään. Toisen tilanteesta ei voi tietää eikä tarvitse omia traumoja laittaa toisen totuudeksi
Toivotaan todellakin, että olen väärässä! Minusta onkin erittäin ankeaa, kun yleensä arvaan oikein. 60
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille kommentoijille. Vaikean masennuksen hyväksyminen on ollut minulle kova paikka, ja vieläkin häpeän kertoa kellekään siitä... Suvussamme on ajatusmaailma että masennus on vain laiskuutta ja vastuun välttelyä... Ei, en tahallani suunnittele itseni tappamista joka päivä.
Unelma-alalle hakeminen innostaa minua ja oli ainoa valopilkkuni, mutta tuntuu että rämpisin suossa... Inhoan kun mies onnistuu syyllistämään jo pelkällä mökötyksellä, ja into on (totuttuun tapaan) hiipumassa. olen aina ennenkin antanut periksi kun mökötetään ja vihoitellaan. Järki sanoo että RYHDISTÄYDY mutta jotenkin... Äh, en osaa edes selittää.
Selvennykseksi, olen taloudellisesti riippuvainen miehestä, koska olen sairauspäivärahalla. Rahani menevät vuokrapuolikkaaseeni, autoon ja laskuihin. Mies huolehtii sen verran etten nälässä ole, mutta en näistä rahoista pysty säästämään takuuvuokraan yms.
-Ap
Saattaa olla, että takerrun nyt sanoihin. Mutta jos ajattelet tappavasi itsesi joka päivä, tulee sinun kuntoutua ja saada ammattiapua ennen opiskelua. Tai ainakin keskustella opiskelusta vakavasti mielenterveys-ammattilaisen kanssa. Ja pyrkiä varmistamaan hoitopaikka ja tukihenkilö uudella paikkakunnalla - ja kyllä tällä viimeisellä lauseella tarkoitan ammattilaista ja terapia käyntejä.
Opiskelupaikka