Milloin kävit viimeksi hammaslääkärissä?
Kommentit (19)
Lokakuussa 2024. Seuraavan kerran lokakuussa 2025.
Puoli vuotta sitten. Sain kaupungilta palvelusetelin yksityiselle lääkäriasemalle. Hammastarkastus, ja samalla tehtiin hammaskiven poisto. Maksoi minulle noin 80 euroa.
Tarkkaa hintaa en muista. Hyvästä palvelusta ja työstä voi maksaa
Jokunen viikkoo sitten, kolme täytettä eli melkeen hammas uusiksi, hiukan yli 100€.
Kävin viimeksi hammaslääkärissä vuonna 2000 tai 2001 teininä kunnallisella, eikä se maksanut mitään. Mitään laskua en muista saaneeni. Käynti oli traumaattisen huono kokonaisuudessaan ja päätin sen jälkeen, että en mene enää hammaslääkärille. Olin lamaantunut, enkä pystynyt käskemään hammaslääkäriä lopettamaan. Oli kovakourainen, nöyryytti ja haukkui. Pelkään siis hammaslääkäriä. Nyt on toki tarvetta hammaslääkärille, mutta en pysty menemään. En varmaan saisi aikaakaan kunnalliselle. Yksityiselle rahani tuskin riittävät.
Viime viikolla vihdoin yli vuoden odotuksen jälkeen pääsin tarkastukseen, ajan sain syyskuulle.
Kuukausi sitten. Vaikka se on kalista, en halua menettää yhtään hammastani. Viimeksi ei edes reikä löytynyt.
T. Hammashysteerikkö
Kävin syksyllä perustarkastuksessa ja putsauksessa Tampereen keskustan yksityisellä, hinta oli noin 120 € mihin kuului myös hammasröntgen.
Reilu vuosi sitten. Löytyi kaksi reikää, edellisestä käynnistä ehkä neljä vuotta. Hammaskiven poiston määräsivät myös. Kaiken kaikkiaan maksoi varmaan 600 euroa, mutta oli toki yksityisellä kaikki.
Tänä vuonna uudestaan tarkistamaan ettei reiän alku ole lähtenyt kovasti pahentamaan.
Mies käy julkisella puolella. Siellä vastaava setti ehkä 200 euroa, mutta kestääkin sitten puoli vuotta, että pääsee mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Tarkkaa hintaa en muista. Hyvästä palvelusta ja työstä voi maksaa
Sama juttu. Ajattelin, että kohta on taas aika käydä hammaskiven poistossa. Kävin viime vuonna hammastarkastuksessa. Varasin ajan kampanjatarjoushintaan.
Viime kuussa 2/2025 vuositarkastuksessa.
Kannattaa yhdistää vaikka kesälomareissu pikkukaupunkiin hammaslääkärikäynnin kanssa, isoissa kaupungeissa pienet ja alkeelliset yksityisetkin maksavat paljon, puhumattakaan isojen ketjujen palveluista.
Tarkastus ja puhdistus on hyvä tehdä vuoden välein, mitä pidempi väli, sitä kalliimmaksi tulee.
Kahden vuoden välein käyn. Hammaskiveä ei ainakaan toistaiseksi ole tarvinnut poistaa
Tänään kävin, tai oikeastaan suuhygienistilla hammaskiven poistossa. Hinta selvinnee parin viikon päästä...
Hammaslääkärillä kävin noin kuukausi sitten ja noin 20min hammastarkastus maksoi suunnilleen satasen.
Lohjenneen viisurin röntgen+hätäpaikkaus puudutuksineen maksoi n. 270€. Aikaa oli varattu 20min, mutta vei lopulta tuplasti kauemmin. Poistamiseen aika ei valitettavasti riittänyt.
Nämä käynnit olivat tämän kevään aikana yksityisellä. Edellisestä hammaslääkärikäynnistä on kymmenen vuotta ja sitä edellinen tapahtui joskus peruskoulun aikaan. Eli jos tämän vuoden kulut jakaa vaikka kymmenelle viime vuodelle, ei pahan hintaista. Lisäksi ajan sai sopivasti iltaan eikä tarvinnut olla pois töistä, vaikka minun palkallani olisi ehkä kannattavampaa käydä julkisella ja ottaa vaikka palkaton vapaapäivä sitä varten :D. En vain kestä sitä kuukausien jonotusta ja odottamista, mikä julkisella puolella on hoitoon päästäkseen.
Viime syksynä kävin, kun ensin irtosi hampaasta paikka ja sitten vielä erikseen tarkastuksessa ja hammaskiven poistossa.
Joka päivä kun menen töihin :D Potilaan roolissa olin viime syksyllä, kun työpari teetti minulle purentakiskon narskuttelun vuoksi.
Käyn kolmen vuoden välein tarkastuksessa ja onhan se vähän hintavaa. Pari hunttia tarkastus kuvineen.