Lue keskustelun säännöt.
Olen lopussa, kukaan ei tue...
25.03.2016 |
Hei kaikki. Palaan tänne taas valittamaan, kun ei ole muutakaan.
Kerroin täällä jokin aika sitten, kun minulla oli ongelmia päättää haenko kouluun toiselle paikkakunnalle vai en. Nimittäin mieheni on sitä vastaan (ei halua asua erossa, pitää unelmahaaveitani turhuutena, ei halua muuttaa isommasta asunnostamme pois yms), ja on edelleen. Yleisesti ottaen neuvot olivat että kunnioita itseäsi ja seuraa unelmiasi, muuta vain opiskelun perässä. Näin päätin tehdä, ilmoitin miehelle ja teen nyt ennakkotehtäviä koulun pääsykokeisiin...
Hetken voimaantumisen jälkeen asiat lannistavat taas. Saan kyräilyä ja mökötystä jatkuvasti, kun "minun takiani kaikki pitää laittaa uusiksi ja rahaa palaa (miehen) muuttoon". Väittää ettei toivo etten pääse kouluun, mutta asenteesta sen näkee. Sanoi "kai minäkin saan joskus olla itsekäs ja olla iloitsematta tästä asiasta?" Kun kerron ennakkotehtävistäni tai jotain kouluun liittyvää, saan lähinnä murinaa. Olen siis puhumatta niistä hänelle. Ei vain ole ketään muutakaan, ei ystäviä (vanhat jäänyt kun mies oli mustasukkainen, uusia en ole saanut hankittua...), perheeni ei tiedä tilanteessani, sillä samalla joutuisin kertomaan vakavasta masennuksestani ja kuntoutuksesta jossa nyt olen... Koska olen kuntoutuksessa ja sairauslomalla, olen taloudellisesti riippuvainen miehestä, ja pelkään että tuleeko muutosta enää mitään jos saisinkin opiskelupaikan... Ei ole rahaa.
Surullista havahtua siihen että minulla ei ole ketään joka tukisi minua päätöksissäni, ja kohta jätän varmaan hakematta kouluun kun en kestä enää vihanpitoa. Tuntuu että olen verkossa.
Olen munaton ämmä, mutta toivon asiallisia kommentteja, en jaksaisi enää yhtään mitään ikävää...
Kommentit (127)
[/quote]
Oikein hyvä neuvo.
Terveelle ihmiselle[/quote]
AP on selvästi toipumassa masennuksestaan, kun haaveilee opiskelusta ja toisenlaisesta tulevaisuudesta. Lisäksi onnistumiset ja itsenäistyminen tulevat tukemaan toipumista. Suurin osa ihmisistä parantuu masennuksesta. Lannistamisen sijaan kerrotko sinun ehdotukset, miten ap:n tulisi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.
Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.
Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.
-Ap
Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?
Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnotMistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?
Höpölöpö, masentunut ja itsekseen oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin arvaamaton ja syyttelevä kumppani, eikä pilaa kenenkään elämää. Paitsi sellaiselta, joka ei osaa ilahduttaa itseään ja jonk mielestä kumppanin jokin piristys- ja passaushyödyke, joka on rikki kun se on sairas.
Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän mies on tehnyt. Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo
Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.Hei, ihan riippumatta nyt siitä, mikä on kenenkin patologia, en usko, että tämän ketjun ap on se osapuoli, joka kotonaan vie kaiken energian, valittaa ja vaatii täyttä huomiota. Yleistät kovasti masentuneiden käyttäytymistä. Jotkut oireilevat ulospäin ja syyttävät koko maailmaa, jotkut oireilevat enemmän sisäänpäin ja syyttelevät lähinnä itseään.
Molemmissa tapauksissa vievät ympäristöstä kaiken ilon ja voiman
Höpöhöpö, sisäänpäin oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin syyttelevä ja arvaamaton. Kenenkään elämä ei mene sellaisesta pilalle, paitsi sellaisen, jonka mielestä kumppani on piristys- ja passaushyödyke, joka sairaana on rikki.
Et ole tainnut viettää aikaa masentuneen kanssa. Valitusta, kurjuutta, huono ilmapiiri. Taukoamaton tuen tarve. Pahimmillaan masentunut makaa sohvalla kykenemättä edes pesulle.
Kaikki pyörii oman kurjuuden ympärillä. Se on raskasta.
Olen, tosin vain keskivaikeasti masentuneen. Valittihan se, mutta niinhän se valittaa toimintakykyisenäkin ja oikeastaan enemmän silloin. Muutoin oli paljon rauhallisempaa, kun se vain nukkui masennuslääkepöhnässä pois univelkoja ja pahaa oloa, kun kukaan ei riehunut ja rikkonut juttuja. Yhtä tauhallista oli, kun se oli leikkaustoipilaana, sekin oli hyvää aikaa. 60
Kiteytyksenä: jokainen ihminen rakentaa elämänsä ja onnensa itsensä varaan. Siis kääntäen, jos onnesi roikkuu jossain toisessa ihmisessä, se ei ole kantava pohja. Kun tätä hieman miettii, oivaltaa asian ytimen.
Vaikka se toinen henkilö olisi sinulle kaikkea hyvää toivova epäitsekäs pyhimys - hänkin saattaa luhistua, sairastua, menettää elämänhalunsa. Miten käy silloin itsellesi?
Ap:lle voimia ja eheytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.
Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.
Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.
-Ap
Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?
Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnotMistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?
Höpölöpö, masentunut ja itsekseen oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin arvaamaton ja syyttelevä kumppani, eikä pilaa kenenkään elämää. Paitsi sellaiselta, joka ei osaa ilahduttaa itseään ja jonk mielestä kumppanin jokin piristys- ja passaushyödyke, joka on rikki kun se on sairas.
Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän mies on tehnyt. Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo
Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.Hei, ihan riippumatta nyt siitä, mikä on kenenkin patologia, en usko, että tämän ketjun ap on se osapuoli, joka kotonaan vie kaiken energian, valittaa ja vaatii täyttä huomiota. Yleistät kovasti masentuneiden käyttäytymistä. Jotkut oireilevat ulospäin ja syyttävät koko maailmaa, jotkut oireilevat enemmän sisäänpäin ja syyttelevät lähinnä itseään.
Molemmissa tapauksissa vievät ympäristöstä kaiken ilon ja voiman
Höpöhöpö, sisäänpäin oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin syyttelevä ja arvaamaton. Kenenkään elämä ei mene sellaisesta pilalle, paitsi sellaisen, jonka mielestä kumppani on piristys- ja passaushyödyke, joka sairaana on rikki.
Et ole tainnut viettää aikaa masentuneen kanssa. Valitusta, kurjuutta, huono ilmapiiri. Taukoamaton tuen tarve. Pahimmillaan masentunut makaa sohvalla kykenemättä edes pesulle.
Kaikki pyörii oman kurjuuden ympärillä. Se on raskasta.Olen, tosin vain keskivaikeasti masentuneen. Valittihan se, mutta niinhän se valittaa toimintakykyisenäkin ja oikeastaan enemmän silloin. Muutoin oli paljon rauhallisempaa, kun se vain nukkui masennuslääkepöhnässä pois univelkoja ja pahaa oloa, kun kukaan ei riehunut ja rikkonut juttuja. Yhtä tauhallista oli, kun se oli leikkaustoipilaana, sekin oli hyvää aikaa. 60
Kaksisuuntainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.
Oletko itse masentunut, kun oma ajattelusi on noin pessimistisen joko/tai -ehdotonta?. Oletko sinä jo elänyt loppuikäsi valmiiksi, kun tiedät vastauksen kaikkeen? Hmm...
Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on usein haaste, mutta se voi olla myös mahdollisuus, kuten edellä on kerrottu. Opiskelijoilla on usein hyvät mahdollisuudet saada terapiaa (esim. YTHS) edullisesti. Opiskeluissa usein tutustuu ihan pakostakin johonkin uuteen ihmiseen - käy samoilla kursseilla, tekee ryhmätöitä. Opiskelijoille on tarjolla paljon myös paljon toimintaa ja harrastuksia varsinaisten opintojen ulkopuolella. Voi sitä myös tavata uusia, samanhenkisiä ehdokkaita parisuhteeseen? Voi oppia näkemään, että on oikeus tulla rakastetuksi juuri omana itsenään - vaikka välillä olisi hieman down jne. Niin, ettei nyt heitetä kintaita kehään, vaan katsotaan loppuun asti. Ei varsinkaan, jos on lähinnä kokemusta vasta yhdestä puolisosta/ tyttö- tai poikakaverista.
Vierailija kirjoitti:
Kiteytyksenä: jokainen ihminen rakentaa elämänsä ja onnensa itsensä varaan. Siis kääntäen, jos onnesi roikkuu jossain toisessa ihmisessä, se ei ole kantava pohja. Kun tätä hieman miettii, oivaltaa asian ytimen.
Vaikka se toinen henkilö olisi sinulle kaikkea hyvää toivova epäitsekäs pyhimys - hänkin saattaa luhistua, sairastua, menettää elämänhalunsa. Miten käy silloin itsellesi?
Ap:lle voimia ja eheytymistä.
Juuri näin. Jos tulevaisuuden haaveenne ovat erilaisia ja "mitä minä haluan" on vahvempi tunne kuin rakkaus kumppaniin niin pitää erota. Mutta toista kunnioittaen. On raukkamaista syyllistää ja häipyä tilanteesta. Yhdessä olette asunnon valinneet ja sopineet kulut puolittaa. Irtisanotte asunnon ja etsitte molemmille omat. Sitten haet opiskelemaan ja tavoittelet omia haaveitasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei.. Jos oikeasti meinaat pärjätä valitsemallasi tiellä, niin lähdet - yksin. Kerrot vanhemmillesi totuuden vihdoinkin, revit itsesi irti nykyisestä ja huolehdit itsestäsi niin kuin aikuinen ihminen huolehtii, eli et ole kenenkään elätti ja kenestäkään riippuvainen. Mutta onko tämä edes mahdollista sinulle? Rämmit niin syvässä suossa, että en näe mahdollisuuksiasi kovin kummoisina. Hoida pääsi kuntoon, ihmissuhteesi kuntoon, myös siis vanhempiisi ja ystäviisi ja mieti realistisesti mitä haluat ja mikä on mahdollista yleensäkään. Älä elä muiden kautta ja muiden siivellä, ota vastuu omiin käsiisi edes joskus.
Yritän repiä itseni irti juuri sillä että lähtisin opiskelemaan. Mutta olen hilkulla etten jälleen kerran luovuta, vaikene ja tyydy kaikkeen. En haluaisi olla tässä tilanteessa, mutta olen tyhmyyttäni ja naiiviuttani joutunut tähän pisteeseen.
Puran itseäni täällä av:lla, koska kasvottomana on helpompaa avautua, ns. puolueetomille ihmisille, ja viimeksikin sain voimaa päättää hakea kouluun.
-Ap
Tyhmyyttäsi ja naiviuttasi joutunut tähän tilanteeseen? Mihin tilanteeseen?
Sairastunut vakavasti. Luopunut kaikista ihmissuhteista. Tukeutunut vain mieheesi. Valehdellut vanhemmillesi. Keskeyttänyt opinnotMistä siis on kyse. Et kai miestäsi syytä tilanteestasi. Mitä se tuki on, jota tarvitset. Mitä se tuki on, jota nyt saat. Mihin omat voimasi riittää?
Höpölöpö, masentunut ja itsekseen oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin arvaamaton ja syyttelevä kumppani, eikä pilaa kenenkään elämää. Paitsi sellaiselta, joka ei osaa ilahduttaa itseään ja jonk mielestä kumppanin jokin piristys- ja passaushyödyke, joka on rikki kun se on sairas.
Olipas syyllistävä kommentti. Eihän ap nyt pahaa pahuuttaan ole sairastunut. Jättämättä kertomatta vanhemmilleen masennuksestaan, hän todennäköisesti haluaa suojella heitä huolelta. Alistavassa suhteessa narsisti yleensä eristää uhrin kaikista hänen läheisistä suhteistaan - kuulostaako tutulta? Siis sitähän mies on tehnyt. Ap ongelma ihan konkretiana on se, että hän on yrittänyt riuhtaista itsensä irti lapsuudenkodistaan siis itsenäistyä menemällä yksiin tämän miehen kanssa ja siitä on tullut vesiperä. Jos hän ei tukeudu vanhempiinsa hän nyt yrittää tukeutua mieheen, mutta turhaan, koska mies ei siihen pysty. Pointti on se, että ap on opittava pärjäämään itse. Luotettava ratkaisuissaan omaan harkintaansa - ei niin, että hakee hyväksyntää ja tukea ulkopuolisilta. Nyt hän ei kykene tekemään itse ratkaisuja. Hän siirtää vastuuta miehelle, hakee tältä tukea ja hyväksyntää. Jos mies on eri mieltä, ap ei kestä. Kysymys on kuitenkin ap:n omasta elämästä. Mies tai vanhemmat eivät voi elää sitä ap puolesta.Ai nyt se mies on jo narsisti? Joopa joo
Tiedätkö millainen kumppani vaikeasti masentunut on? Vie energian ympäriltään, sairauden vuoksi täysin itsekäs, valittaa, vaatii täyttä huomiota kokoajan. Raskasta, kun mikään ei riitä.Hei, ihan riippumatta nyt siitä, mikä on kenenkin patologia, en usko, että tämän ketjun ap on se osapuoli, joka kotonaan vie kaiken energian, valittaa ja vaatii täyttä huomiota. Yleistät kovasti masentuneiden käyttäytymistä. Jotkut oireilevat ulospäin ja syyttävät koko maailmaa, jotkut oireilevat enemmän sisäänpäin ja syyttelevät lähinnä itseään.
Molemmissa tapauksissa vievät ympäristöstä kaiken ilon ja voiman
Höpöhöpö, sisäänpäin oireileva kumppani on paljon kevyempää seuraa kuin syyttelevä ja arvaamaton. Kenenkään elämä ei mene sellaisesta pilalle, paitsi sellaisen, jonka mielestä kumppani on piristys- ja passaushyödyke, joka sairaana on rikki.
Et ole tainnut viettää aikaa masentuneen kanssa. Valitusta, kurjuutta, huono ilmapiiri. Taukoamaton tuen tarve. Pahimmillaan masentunut makaa sohvalla kykenemättä edes pesulle.
Kaikki pyörii oman kurjuuden ympärillä. Se on raskasta.Olen, tosin vain keskivaikeasti masentuneen. Valittihan se, mutta niinhän se valittaa toimintakykyisenäkin ja oikeastaan enemmän silloin. Muutoin oli paljon rauhallisempaa, kun se vain nukkui masennuslääkepöhnässä pois univelkoja ja pahaa oloa, kun kukaan ei riehunut ja rikkonut juttuja. Yhtä tauhallista oli, kun se oli leikkaustoipilaana, sekin oli hyvää aikaa. 60
Kaksisuuntainen?
Hmmm, ei, en usko että kaksisuuntainen. Useammasta persoonallisuushäiriöstä löytyy mielestäni piirteitä, mutten sitäkään tiedä, että liekö mihinkään diagnoosiin asti. Eihän tuo nyt oman käytöksensä vuoksi mihinkään hoitoon lähde. Yritin vain tässä ilmaista, että masennus ainakaan jossain rajoissa ei nyt mielestäni ole mitenkään pahinta oireilua, mitä läheinen voi joutua sietämään. 60
Ap kirjoitti ystävistä:
"vanhat jäänyt kun mies oli mustasukkainen, uusia en ole saanut hankittua..."
- Se, että kumppani katkoo puolisonsa välit muihin ihmisiin on klassinen perheväkivallan ja narsistisen persoonallisuuden merkki.
Juokse ja piiloudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en kyllä oikein ymmärrä mihin sä tukea tarvitset? Tee päätös ja toimi sen mukaan. Minä 45-vuotias nainen hain opiskelemaan. Kun kerroin miehelleni niin nauroi paskaisesti ja kysyi että ihanko luulet niiden ottavan tollasen sinne opiskelemaan. Pahoitin muuten mieleni pahemmin kuin mies edes tietää. Ok, olen vanha, alla vain hoitajan koulutus. Mutta mitäs hittoa sitten, jos ei yritä niin ei voi saada. Eli menen pääsykokeisiin ja teen parhaani että juuri minut valitaan. Jos en pääse niin elämä jatkuu entisellään. En minä siihen mitään erityistä tukea tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.
Ympäristön vaihdoksella voi hyvinkin olla positiivisia vaikutuksia ap:n elämään. Ympäristön vaihdos ei itsellään paranna masennusta. Se on toki hyvä tiedostaa ja hyväksyä. Mutta ympäristön vaihdos voi tukea parantumista monella eri tavalla:
1) saa perspektiiviä ja etäisyyttä asioihin. Pienen etäisyyden päästä on usein helpompi hahmottaa kokonaistilannetta kuin siten, että lamaantuneena rypee itsesäälissä eikä näe mitään vaihtoehtoja/ tulevaisuutta, ajattelu jumittaa ja kiertää kehää.
2) saa tunteen "uudesta alusta". Tätä tunnetta ei pidä väheksyä. Joskus vain tekee hyvää jättää asiat taakse ja aloittaa "puhtaalta pöydältä". Ihminen voi vapautua leimaavista ja ikävistä kokemuksista. Kukaan ei tiedä menneisyyttäsi, et ole sen vanki. Se ei ole este tutustua uusiin ihmisiin jne. Samoin kuin uudet ihmiset näkevät sinut "tuoreesti", voit myös itse nähdä itsesi uudessa valossa.
3) maailma avautuu eteesi. Uudelle paikkakunnalle muutto saa sinut elämään hetken kuin "turisti" omassa elämässäsi. Tämä on huippuhyvä mahdollisuus kiinnostua uusista asioista, löytää itsessäsi uusia puolia jne.
Kaiken kaikkiaan masentuneen ihmisen energiat kun lähtevät liikkeelle, paraneminen ja elämänhalun löytäminen on vain ajan kysymys. Jumittaminen masentavassa ympäristössä joka ylläpitää apatiaa, lamaantuneisuutta, tyrehdyttää kaiken elämänhalun, repii ristiriitaisuudessa lisää ihmistä rikki sisältäpäin... miten se parantaa?
Ap on kriisissä, siis umpikujassa, johon tarvitaan muutosta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.Oletko itse masentunut, kun oma ajattelusi on noin pessimistisen joko/tai -ehdotonta?. Oletko sinä jo elänyt loppuikäsi valmiiksi, kun tiedät vastauksen kaikkeen? Hmm...
Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on usein haaste, mutta se voi olla myös mahdollisuus, kuten edellä on kerrottu. Opiskelijoilla on usein hyvät mahdollisuudet saada terapiaa (esim. YTHS) edullisesti. Opiskeluissa usein tutustuu ihan pakostakin johonkin uuteen ihmiseen - käy samoilla kursseilla, tekee ryhmätöitä. Opiskelijoille on tarjolla paljon myös paljon toimintaa ja harrastuksia varsinaisten opintojen ulkopuolella. Voi sitä myös tavata uusia, samanhenkisiä ehdokkaita parisuhteeseen? Voi oppia näkemään, että on oikeus tulla rakastetuksi juuri omana itsenään - vaikka välillä olisi hieman down jne. Niin, ettei nyt heitetä kintaita kehään, vaan katsotaan loppuun asti. Ei varsinkaan, jos on lähinnä kokemusta vasta yhdestä puolisosta/ tyttö- tai poikakaverista.
Sairaalle tuo kaikki on mahdotonta. Ihan uusi elämä täysin yksin. Tuhoon tuomittu ajatus. Valitettavasti. Sressi on tilanteessa niin iso. Jopa terveelle. Moni sairastuu juurikin muuttaessaan yksin opiskelemaan. Saati valmiiksi sairas. Ei niitä ystäviä löydy. Yksinäinen ja ankea elo jatkuu.
Valitettavan usein nähty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.
no voi vittu mitä lyttäämistä. Oletko kenties ap: n mies? Tai joku katkera joka ei uskaltanut/jaksanut lähteä omasta kurjasta suhteestaan ja tehdä muutosta elämässään? Ystäväni joka oli masentunut ja sai opiskelupaikan, muutti toiselle paikkakunnalle ja siitä alkoi asiat rullaamaan erittäin hyvin, innostui käymään kuntosalillakin ja rakensi uuden elämän. Ap:lla on sen verran voimia että haluaa lähteä opiskelemaan ja se on ainoa asia johon hän sitä voimaa nyt tarvitsee. Asia ja askel kerrallaan. Vaikutat todella synkältä ja ahdistavalta ihmiseltä jonka visio ap:n tulevaisuudesta on äärimmäisen pessimistinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa ap sinulla on unelmia ja niitä kohti täytyy mennä. Muussa tapauksessa olisit ikuisesti katkera miehellesi. Onko teillä yhteisiä lapsia? Kuulostaa korvaani ikävältä, että miehen mustasukkaisuuden vuoksi vanhat kaverit ovat jääneet, miltä se sinusta kuullostaa? Kannattaa miettiä. Meillä on vain yksi elämä ja miten käytämme sen on oma valintamma. Tremppiä ja todellakin toivon, että pääset kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.Oletko itse masentunut, kun oma ajattelusi on noin pessimistisen joko/tai -ehdotonta?. Oletko sinä jo elänyt loppuikäsi valmiiksi, kun tiedät vastauksen kaikkeen? Hmm...
Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on usein haaste, mutta se voi olla myös mahdollisuus, kuten edellä on kerrottu. Opiskelijoilla on usein hyvät mahdollisuudet saada terapiaa (esim. YTHS) edullisesti. Opiskeluissa usein tutustuu ihan pakostakin johonkin uuteen ihmiseen - käy samoilla kursseilla, tekee ryhmätöitä. Opiskelijoille on tarjolla paljon myös paljon toimintaa ja harrastuksia varsinaisten opintojen ulkopuolella. Voi sitä myös tavata uusia, samanhenkisiä ehdokkaita parisuhteeseen? Voi oppia näkemään, että on oikeus tulla rakastetuksi juuri omana itsenään - vaikka välillä olisi hieman down jne. Niin, ettei nyt heitetä kintaita kehään, vaan katsotaan loppuun asti. Ei varsinkaan, jos on lähinnä kokemusta vasta yhdestä puolisosta/ tyttö- tai poikakaverista.
Sairaalle tuo kaikki on mahdotonta. Ihan uusi elämä täysin yksin. Tuhoon tuomittu ajatus. Valitettavasti. Sressi on tilanteessa niin iso. Jopa terveelle. Moni sairastuu juurikin muuttaessaan yksin opiskelemaan. Saati valmiiksi sairas. Ei niitä ystäviä löydy. Yksinäinen ja ankea elo jatkuu.
Valitettavan usein nähty.
mee hoitoon, pahanilmanlintu.
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoitti ystävistä:
"vanhat jäänyt kun mies oli mustasukkainen, uusia en ole saanut hankittua..."
- Se, että kumppani katkoo puolisonsa välit muihin ihmisiin on klassinen perheväkivallan ja narsistisen persoonallisuuden merkki.
Juokse ja piiloudu.
Juu varmaan
Tai sitten masentunut on itse ollut kyvytön hoitamaan ihmissuhteitaan. Tai muille on käynyt liian raskaaksi hänen seuransa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.Oletko itse masentunut, kun oma ajattelusi on noin pessimistisen joko/tai -ehdotonta?. Oletko sinä jo elänyt loppuikäsi valmiiksi, kun tiedät vastauksen kaikkeen? Hmm...
Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on usein haaste, mutta se voi olla myös mahdollisuus, kuten edellä on kerrottu. Opiskelijoilla on usein hyvät mahdollisuudet saada terapiaa (esim. YTHS) edullisesti. Opiskeluissa usein tutustuu ihan pakostakin johonkin uuteen ihmiseen - käy samoilla kursseilla, tekee ryhmätöitä. Opiskelijoille on tarjolla paljon myös paljon toimintaa ja harrastuksia varsinaisten opintojen ulkopuolella. Voi sitä myös tavata uusia, samanhenkisiä ehdokkaita parisuhteeseen? Voi oppia näkemään, että on oikeus tulla rakastetuksi juuri omana itsenään - vaikka välillä olisi hieman down jne. Niin, ettei nyt heitetä kintaita kehään, vaan katsotaan loppuun asti. Ei varsinkaan, jos on lähinnä kokemusta vasta yhdestä puolisosta/ tyttö- tai poikakaverista.
Sairaalle tuo kaikki on mahdotonta. Ihan uusi elämä täysin yksin. Tuhoon tuomittu ajatus. Valitettavasti. Sressi on tilanteessa niin iso. Jopa terveelle. Moni sairastuu juurikin muuttaessaan yksin opiskelemaan. Saati valmiiksi sairas. Ei niitä ystäviä löydy. Yksinäinen ja ankea elo jatkuu.
Valitettavan usein nähty.
No, jos ap:lla on mielenkiintoa ja innostusta hakea opiskelemaan niin ei hän ole sairaimmasta päästä. Todella masentuneelle ei tulisi mieleenkään hakea mihinkään kouluun, suihkussa käynti voi viedä kaiken energian jos sinne asti pääsee. Masennus voi olla myös ympäristöstä lähtöisin, on sanonta tyyliin "ennen kuin diagnosoit itselläsi masennuksen, tarkista ettet ole kusipäiden ympäröimä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.Oletko itse masentunut, kun oma ajattelusi on noin pessimistisen joko/tai -ehdotonta?. Oletko sinä jo elänyt loppuikäsi valmiiksi, kun tiedät vastauksen kaikkeen? Hmm...
Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on usein haaste, mutta se voi olla myös mahdollisuus, kuten edellä on kerrottu. Opiskelijoilla on usein hyvät mahdollisuudet saada terapiaa (esim. YTHS) edullisesti. Opiskeluissa usein tutustuu ihan pakostakin johonkin uuteen ihmiseen - käy samoilla kursseilla, tekee ryhmätöitä. Opiskelijoille on tarjolla paljon myös paljon toimintaa ja harrastuksia varsinaisten opintojen ulkopuolella. Voi sitä myös tavata uusia, samanhenkisiä ehdokkaita parisuhteeseen? Voi oppia näkemään, että on oikeus tulla rakastetuksi juuri omana itsenään - vaikka välillä olisi hieman down jne. Niin, ettei nyt heitetä kintaita kehään, vaan katsotaan loppuun asti. Ei varsinkaan, jos on lähinnä kokemusta vasta yhdestä puolisosta/ tyttö- tai poikakaverista.
Sairaalle tuo kaikki on mahdotonta. Ihan uusi elämä täysin yksin. Tuhoon tuomittu ajatus. Valitettavasti. Sressi on tilanteessa niin iso. Jopa terveelle. Moni sairastuu juurikin muuttaessaan yksin opiskelemaan. Saati valmiiksi sairas. Ei niitä ystäviä löydy. Yksinäinen ja ankea elo jatkuu.
Valitettavan usein nähty.
onko isokin otanta? vai puhutko ihan vaan itsestäsi? miten se on sinulta pois että ap yrittää? jos ap:n mies on yhtään samaa luokkaa kuin sinä niin en ihmettele että on masentunut. Et ilmeisesti itse saa elämälläsi mitään aikaan kun olet sitä mieltä että elämän aloittaminen yksin on suuri stressi jopa terveelle. Miksi niin kuvittelet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miehestä täällä tehdään"ankeuttaja" tai syy aloittajan tilanteeseen. Aloittajalla on vaikea masennus. Hän on sairaspäivärahalla. Tietääkö kirjoittajat kuinka raskasta on elää vaikeasti masentuneen kanssa?
Ja toinen asia. Vaikka aloittaja olisi terve (mitä hän ei ole), kuinka moni ilahtuisi, jos puoliso muuttaisi toiselle paikkakunnalle. Sen asian kanssa voi tulla toimeen, mutta jokainen olisi omasta näkökulmastaan myös pahoillaan tai huolissaan. Vaikka tulisikin
Ja tässä tilanteessa aloittaja on sairas. Millä voimavaroilla hän tämän asian hoitaa. Kuinka paljon tarvitsisi kumppanilta vielä silloin tukea. Kumppani varmasti tietää tämän. Ehkä on jopa tyytyväinen, jos saa jäädä yksinMies on mustasukkainen siitä, että aloittajalla on ystäviä. Niinpä hänen ystävänsä ovat kaikonneet. Miehelle on tärkeää, että he voivat asua onnettomina "isossa asunnossa" - mitä väliä sillä, kuinka masentunut ap on, kunhan vaan on tilaa murjottaa ja pitää ikävää yhdessä. Just sopiva resepti molempien osapuolten onnettomaan ja katkeraan loppuelämään yhdessä. Joskus on todella parempi muuttaa erilleen tuollaisesta sumpusta. Ehkä sitten aloittaja saa tarvittavaa etäisyyttä omaan tilanteeseensa ja alkaa näkemään selvästi, mitkä asiat ovat johtaneet hänen masennukseensa. Miksi hampaat irvessä ja verenmaku suussa pitää kiinni josta "tutusta ja huonosta", vain siksi että muutos ja elämä pelottaa?
Tai ystävät on kaikonneet masennuksen vuoksi.
Masennus ei johdu mistään yksittäisestä syystä
Voihan silti olla hyvä erota. Valitettavasti aloittajalle se tuskin on tie parempaan. Ei ole ketään tukemassa.
Vaikea masennus tekee ihmisestä raskaan kumppanin. Se myös estää työnteon ja opiskelun. Ensin siis pitää saada itsensä sellaiseen kuntoon, että toimintakyky riittää. Kyse ei ole tuen saamisesta, koska tässä tilanteessa mikään tuki ei riitäMasennus ei johdu yksittäisestä syystä, mutta nykyiset olosuhteet kyllä ylläpitävät sitä. Miten ihmeessä tuollaisessa tilanteessa "toimintakyky" paranisi, jos olosuhteissa ei tapahdu muutosta? Ei mitenkään.
Tiedätkö kuinka käy, kun muuttaa sairaana yksin vieraalle paikkakunnalle. Jää yksin asuntoonsa. Näitä on nähty paljon.
Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Ei masentunut parane muuttamalla yksin vieraalle paikkakunnalle. Voi olla, että ero on kaikille hyväksi. Mutta ilman kunnollista hoitoa aloittaja ei selviä.
Masennus ei ole sellainen sairaus, joka ryhtiliikkeellä katoaa. Nämä kommentit ovat ok vain terveelle ihmiselle.mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.
Ei se ole niin yksinkertaista
Ssiraalla ei ole voimia tulla yksin toimeen. Saati saada uusia ystäviä. Ei edes opiskella. No. Tässä tilanteessa ei kyllä ole pelkoa, että opiskelupaikka tulisi.
Monille sairaille käy tosi huonosti. Kun koko verkosto jää. Täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Siinä on tuhoisat seuraukset loppuiäksi.
Siksi pitää ensin olla kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa
Neuvot on hyviä, kun ihminen on terve. Vakavasti sairas ei kykene siihen. Niin se vaan on.no voi vittu mitä lyttäämistä. Oletko kenties ap: n mies? Tai joku katkera joka ei uskaltanut/jaksanut lähteä omasta kurjasta suhteestaan ja tehdä muutosta elämässään? Ystäväni joka oli masentunut ja sai opiskelupaikan, muutti toiselle paikkakunnalle ja siitä alkoi asiat rullaamaan erittäin hyvin, innostui käymään kuntosalillakin ja rakensi uuden elämän. Ap:lla on sen verran voimia että haluaa lähteä opiskelemaan ja se on ainoa asia johon hän sitä voimaa nyt tarvitsee. Asia ja askel kerrallaan. Vaikutat todella synkältä ja ahdistavalta ihmiseltä jonka visio ap:n tulevaisuudesta on äärimmäisen pessimistinen.
Mitähän aloittajan mies kirjoittaisi? Varmasti ihan toinen tarina kuin täällä luettu.
mikä estää jatkamasta hoitoa ja terapiaa / lääkitystä toisella paikkakunnalla? Ei mikään. Opiskelu tuo uutta sisältöä elämään, uusia ystäviä ja edesauttaa toipumista. Ap:lla on ihan riittävästi aloitekykyä kun haluaa opiskelemaan. Kuka ja mikä sinä olet lyttäämään ap:n haaveet? Anna ihmisen yrittää. En ollenkaan epäile etteikö hän saisi elämästä kiinni kun pääsee seisomaan omilla jaloillaan.