Onko ylipainoisilla aina järkyttävän epäterveellinen "ruokavalio"?
Olen katsonut viime aikoina useampaa eri laihdutusohjelmaa (Suomessa ja ulkomailta) ja todennut, että lähes poikkeuksetta ylipainoisilla ohjelmissa on järkyttävä "ruokavalio" ja syövät jopa 5000 kaloria päivässä. Onko se sellaista kaikilla? Minun lähipiirissäni olevat läskit kovasti väittävät syövänsä enimmäkseen terveellisesti, mutta enpä enää tiedä.
Kommentit (146)
Kaiken kaikkiaan ketjua lukiessa tuli miellen, että pienetkin epäterveelliset tavat yhdessä ajan kuluessa lihottavat. Sitten toisakseen, onko elämä kituuttamalla ja kaloreita laskemalla antoisampaa kuin silloin tällöin herkuttelemalla?
Vierailija kirjoitti:

Miten itse olen ymmärtänyt, että terveellinen syöminen on nimenomaan sitä, että syö säännöllisesti, itselleen sopivankokoista ruoka annosta joka ei lihota. Eli ei kituuttamista vaan syö itsensä tarpeeksi kylläiseksi, sopivan välein Esim lohta, perunaa, kasviksia, juureksia, lihaa kuten kanaa, possua, nautaa jne.
Jätetään ne hampurilaiset, pitsat, limut, sipsit, keksit, kakrit, pullat, suklaat ym vähemmälle jotka taas saattavat viedä ruokahalua, eivätkä ole tarpeeksi energiapitoista,joiden jälkeen kohta taas haluttaa syödä jotain sokeripitoista ruokaa. Voisikos sokeriherkkujen syöminen olla jotain ns puutostilaa?
Ehkei aina, mutta usein. Mulla oli pitkään pysynyt paino normaalipainossa ja söin ihan terveellisesti, mutta sitten alotin psyykelääkkeet ja tuli 20kg lisää ruokavaliota muuttamatta. Tämän jälkeen lääkäri olisi halunnut alottaa jotain kilpirauhaslääkkeitä, mutta mulle riitti. Nyt paino (ja ruokavalio) on pysynyt samana ja jotenkin pitäisi yrittää laihduttaa, vaikka syön jo nyt aika vähän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken kaikkiaan ketjua lukiessa tuli miellen, että pienetkin epäterveelliset tavat yhdessä ajan kuluessa lihottavat. Sitten toisakseen, onko elämä kituuttamalla ja kaloreita laskemalla antoisampaa kuin silloin tällöin herkuttelemalla?
Miten itse olen ymmärtänyt, että terveellinen syöminen on nimenomaan sitä, että syö säännöllisesti, itselleen sopivankokoista ruoka annosta joka ei lihota. Eli ei kituuttamista vaan syö itsensä tarpeeksi kylläiseksi, sopivan välein Esim lohta, perunaa, kasviksia, juureksia, lihaa kuten kanaa, possua, nautaa jne.
Jätetään ne hampurilaiset, pitsat, limut, sipsit, keksit, kakrit, pullat, suklaat ym vähemmälle jotka taas saattavat viedä ruokahalua, eivätkä ole tarpeeksi energiapitoista,joiden jälkeen kohta taas haluttaa syödä jotain sokeripitoista ruokaa. Voisikos sokeriherkkujen syöminen olla jotain ns puutostilaa?
Pakko jatkaa tätä vielä sen verran, että kaikilla ihmisillä saattaa olla ne omat tavat mitkä toimii. Jotenkin olen ymmärtänyt niin, että liikuntamäärän pitäisi osata suhteuttaa oikein sen mukaan mitä tekee normaalipäivinä. Paljonko tekee työtä ja millätavalla se on raskasta. Itse olen tehnyt väärin niin, että teen aamulla ja illalla työtä mikä on henkisesti ja fyysisesti rankkaa, eikä puhettakaan siitä 8h yöunista. (mikä on treenatessa tärkeää) Siihen päälle kävin rankkoja yli tunnin kestäviä treenejä, eikä keho kerennyt palautua tarpeeksi, joten aloin lihomaan, mutta en saanut lihasta, väsytti kauheasti, olin apea. Nyt yritän malttaa mieleni ja vähentää treeniä tunnista puoleentuntiin, säännöllisin lepopäivin. Katsoa miten onnistuu. Eli vaikka yrittää laihduttaa ja harrastaa liikuntaa, sekin voi lihottaa jos tekee sen väärin... näin siis olen ymmärtänyt.
Niihin ohjelmiin valikoidaan usein varmasti helpoimmat ja järkyttävimmät tapaukset, aika usein sellaisia, joilla ylipaino syystä tai toisesta on joskus tullut nopeasti ja jotka tosiaan syövät päivittäin sipsipusseja ja suklaalevyjä.
Kaikilla ylipainoisilla ei tosiaan ole "järkyttävän" epäterveellinen ruokavalio, mutta varmasti useimmilla jonkin verran epäterveellinen kuitenkin, kun sitä ylipainoa on tullut ja se pysyy. Itse olin pahimmillani noin 25 kg ylipainoinen, nyt olen saanut jonkin verran laihdutettua, mutta mielestäni oma ruokavalio ei koskaan ole ollut mitenkään superepäterveellinen. Tai no, hoikkana teininä se varmasti oli kaikkein epäterveellisin, kun tuli viikottain käytyä Hesessä ja suklaata ja jätskiä kului joka päivä. Lihoin tuon 25 kg noin kymmenen vuoden aikana, eli keskimäärin 2-3kg vuodessa. Se tapahtui salakavalasti eikä siihen liittynyt mitään valtavaa syöpöttelyä, tuollaiseen lihomiseen vaaditaan keskimäärin vain 60 extrakaloria päivässä . Eli vähän liian isoja annoksia, vähän liikaa herkkuja, mutta ei mitään järkyttävän "väärää". (Ymmärrän toki että perusaineenvaihdunta kasvaa kun lihoo, mutta senkään merkitys ei ole kuin korkeintaan 100-200 kaloria per päivä ja aineenvaihdunta hidastuu kun ikää tulee lisää.)
25 kg ylipainoisena olin ihan merkittävän ylipainoinen ja varmasti läski, mutta toisaalta tiedän että on minua paljon isompiakin ihmisiä. Osalle kilot on ehkä tulleet järkyttävän syöpöttelyn ja epäterveellisen ruokavalion seurauksena, osalle taas pikkuhiljaa ja salakavalasti kuten mulle.
Esimerkiksi nelonen ja 21 ovat oikeilla linjoilla kommenteissaan. On todella eroa, onko ylipainoa 10-20 kg tai 100-150 kg. Samoin on eroa sillä, mistä syystä noita kiloja on kertynyt. Onko takana joku sairaus, joka aiheuttaa sinänsä lihomista tai joka estää tehokkaan liikunnan ja sitä kautta lisää painoa. Tai onko kenties sellaisella lääkityksellä (mielialalääkkeet, kortisoni), joitten sivuvaikutuksena on painon kertyminen.
Eräs nuori tuttavani sairastui masennukseen ja sai mielialalääkkeet (niitä halpoja, joita usein nuorille kirjoitetaan) ja hän lihoa puhahti lyhyessä ajassa melkoiseksi köllykäksi. Entisestä hoikasta liikunnallisesta nuoresta naisesta tuli päälle satakiloinen läskikasa, joka ei jaksanut juurikaan liikkua muuta kuin välttämättömimmän eli käydä kaupassa ja viedä roskapussin. Ja se läski istuu sitkeässä. Vaikka hän voi nykyään jo hyvin ja lääkitystä on voitu vähentää merkittävästi, niin silti paino ei tahdo pudota terveellisestä ruokavaliosta huolimatta. Liikunta on edelleen vaikeaa kahdestakin syystä: ylipaino vaikeuttaa sitä, mutta ehkä vielä suurempi tekijä on se, että hän häpeää niin paljon ulkoista olemustaan, ettei oikein halua lähteä esim. kävelylenkille.
Nuo tv-ohjelmat tyyliin Suurin pudottaja ovat todellista sosiaalipornoa. Ketä kiinnostaa, jos 10-20 kg ylipainoinen hikoilee kuntosalilla. Hän ei kellahda maahan selälleen kuin koppakuoriainen, joka ei ilman apua pääse jaloilleen. Itsehän osallistujat ovat ohjelmaan ilmoittautuneet, mutta pahalta tuntuu, miten heitä nolataan vaikkapa punnitustilanteessa. Riisu siinä kameran ja lukemattomien katsojien edessä itsesi lähes alastomaksi, että katsoja voi itsetyytyväisenä kauhistella kilpailijoiden läskimakkaroita. Ainakin osa osallistujista onnistuu tavoitteissaan, mutta kuinka pitkään tulokset kestävät. Laihdutusleirillä on helppo noudattaa asiantuntijan laatimaa ruokaohjelmaa, mutta kotona houkutuksia on paljon, ellei sitten koko perhe muuta elintapojaan pysyvästi. Olen joskus aikaisemmin katsellut noita ohjelmia, mutta olen lopettanut, sillä aloin tulla liki pahoinvointiseksi niitä katsellessa.
Minulla on itselläkin erinäisistä fyysisistä syistä johtuvaa ylipainoa. En tiedä, paljonko painan, mutta housun kaulus on armoton: jos se alkaa kiristää, tiedän lihoneeni. No, viime aikoina on tapahtunut hiukan löystymistä, sillä olen ollut puolisen vuotta herkkulakossa. Mutta tänään söin ihan kokonaisen laskiaispullan, jonka välissä oli kermaa ja hilloa. Ja toisen pullan aion syödä huomenna. Huutakaa nyt te syyllistäjät suoraa huutoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reilusti ylipainoisen ihmisen energiankulutus on vääristynyt versio normaalista. Jos hän tosiaan pysyy ruokavaliollaan saman painoisena, niin hän syö edelleen liikaa ja ylläpitää ylipainoaan. Ylipainon ylläpitäminen näet vaatii ylimääräisiä kaloreita. Vasta kun ravinnosta saatava energia laskee alhaisemmaksi kuin päivittäinen kulutus, alkaa rasvakudos luovuttamaan energioitaan kehon tarpeisiin.
Tämä
Ei tämä.
Ylipainon ylläpitäminen ei vaadi ylimääräisiä kaloreita. Lihominen vaatii. Jos ylipainoinen ihminen ei lihoa, hän saa kyllä liikaa energiaa laihtuakseen, mutta sen hetkinen kulutus ja energiansaanti ovat tasapainossa. Silloin ei ihan hirveästi ole hakoteillä, jos kykenee syömään vain sen oman tarpeensa verran eikä niin paljoa, että kiloja vain kertyy ja kertyy.
Vierailija kirjoitti:
Työssä olen huomannut että yhdellä superlihavalla naisella on aina eväsrasiassa salaatinlehtiä ja proteiinirahkaa lounaana, sellaista kevyttä :D Mitähän mättää kotona, tuskin noin kevyillä ruuilla tuollaista massaa ylläpidetään.
Minua naurattaa nuo "salaatinsyöjät " töissä. Sitten on vielä lisäksi suklaata ym. mukana ja käy salaa niitä syömässä. Jokainen tajuaa , ettei ne kilot ole salaatilla tulleet.
Syön todella monipuolisesti, koska en sulje mitään ruokavaliostani pois, niinkuin nää kaikki karppaajat ja muut vegaanit. Syön päivän aikana ihan kaikkea kasviksista maitoon lihaan, viljoihin ja marjoihin. Todellakin syön vain liikaa ja olen lievästi ylipainoinen. 165/75
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön kaksi rahkaa päivässä. Paljon vettä ja kivennäisvettä. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. En laihdu. Veriarvot muuten loistavat koko ajan.
Mistä ihmeestä alapeukut?
Ihmiset ei pidä valehtelijoista?
Aaa, tämä olikin uusi juttu. Ylipainoiset ovat myös valehtelijoita! Kiitos oikein paljon.
Tarkenna nyt vähän, miten voit olla ylipainoinen syömällä päivässä kaksi rahkaa. ;) Ellet sitten (toivon mukaan) tarkoittanut syöväsi kaksi rahkaa muun ruoan lisäksi.
Minkä muun ruaan? En siis tiedä vastausta tähän.
Kai jo maalaisjärkikin sanoo, että kaksi rahkaa päivässä ei kata yhtään mitään tarpeita. Mars ravitsemusneuvojalle!
Olen käynyt lääkärillä mukanani dieettiohjelmani kirjoitettuna. Häntä ei kiinnostanut vilkaistakaan sitä. Otan tietenkin myös monivitamiinin, erikseen vielä D-vitamiinia ja silloin tällöin kalaöljykapselin. Hemoglobiini 146, esimerkiksi.
mixeri kirjoitti:

Ja sinua naurattaisi tasan yhtä paljon viis siitä, mitä tämä ylipainoinen syö työpaikkaeväinään tai ostaa kaupassa. Muussa tapauksessa vain hämmästelisit, että "Selväähän se on, mistä nuo kilot ovat tulleet".
Ilkeä ihminen on ilkeä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Syön todella monipuolisesti, koska en sulje mitään ruokavaliostani pois, niinkuin nää kaikki karppaajat ja muut vegaanit. Syön päivän aikana ihan kaikkea kasviksista maitoon lihaan, viljoihin ja marjoihin. Todellakin syön vain liikaa ja olen lievästi ylipainoinen. 165/75
Kerrotko, mitä karppaajat jättävät syömättä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön kaksi rahkaa päivässä. Paljon vettä ja kivennäisvettä. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. En laihdu. Veriarvot muuten loistavat koko ajan.
Mistä ihmeestä alapeukut?
Ihmiset ei pidä valehtelijoista?
Aaa, tämä olikin uusi juttu. Ylipainoiset ovat myös valehtelijoita! Kiitos oikein paljon.
Tarkenna nyt vähän, miten voit olla ylipainoinen syömällä päivässä kaksi rahkaa. ;) Ellet sitten (toivon mukaan) tarkoittanut syöväsi kaksi rahkaa muun ruoan lisäksi.
Minkä muun ruaan? En siis tiedä vastausta tähän.
Kai jo maalaisjärkikin sanoo, että kaksi rahkaa päivässä ei kata yhtään mitään tarpeita. Mars ravitsemusneuvojalle!
Olen käynyt lääkärillä mukanani dieettiohjelmani kirjoitettuna. Häntä ei kiinnostanut vilkaistakaan sitä. Otan tietenkin myös monivitamiinin, erikseen vielä D-vitamiinia ja silloin tällöin kalaöljykapselin. Hemoglobiini 146, esimerkiksi.
Jos sinun dieettiohjelmasi tosiaan on kaksi rahkaa + joitakin vitamiineja, kapseleita ja kivennäisvettä, pitäisi sinun omassakin mielessäsi hälytyskellot soida, ettei tuo nyt ehkä viisaimmasta päästä ole. Missä ovat ateriat? Aamupala, lounas, päivällinen...? Missä kasvikset, joista saat nuo vitamiinit? Missä vaikkapa kala, josta saisit terveellisiä rasvahappoja? Et todellakaan tee itsellesi hyvää kahdella rahkalla.
(Tunnen itseni typeräksi kommentoidessani johonkin näin trollaavaan, mutta joskus epäilen, että nämä pahimmat trolliviestit ovat ihan tosimielellä kirjoitettuja.)

No etkö sä tiedä? Ne hiilihydraatit.

Eivät muuten jätä.
"Kaiken kaikkiaan ketjua lukiessa tuli miellen, että pienetkin epäterveelliset tavat yhdessä ajan kuluessa lihottavat. Sitten toisakseen, onko elämä kituuttamalla ja kaloreita laskemalla antoisampaa kuin silloin tällöin herkuttelemalla?" - periaatteessa noin. Mutta käytännössä ei. - Terveellinen ruokavalio kestää myös toisinaan (piene) herkuttelun. - voisi melkein luulla, että ellei kaloreiden laskeminen ja ravintoarvojen miettiminen ole luontevaa, niin terveempänä säilyy kun syö monipuolisesti ja muistaa liikkua kuin stressaa ryppyotsaisesti, jokaisen suupalansa. Kyse on myös elämäntavasta. Vuodessa painon nousu kilolla tai parilla ei äkkiseltään tunnu pahalta. Mutta jos sama jatkuu usemaan vuoden, eikä tee asialle mitään niin helposti kymmenen vuoden päästä on kymmenen kiloa ylimääräistä. Eri elämän tilanteetkin asettavat omat haasteensa. Esimerkiksi itse en pidä lainkaan ruoan heittämisestä pois. Sinkkuna ärsyttää suuret pakkauskoot, joiden vuoksi syön usein todennäköisesti enemmän kuin mitä tarvitsisi. Toisaalta jos itselläni olisi lapsia en tiedä osaisinko tehdä aina sopivan määrän ruokaa ja kuinka monena päivänä tai kertaa voisin tarjota samaa ruokaa, jottei ruokaa menisi hukkaan... Ja kun pienten lasten kanssa varmaan kertyisi myös "hieman" univeökaa, niin kai sitä hakisi "lohtua" tai lisävoimia ruoasta, jota jää vaille puuttellisen unen tähden, joten eipä se "lapsellisellekaan" ole aina helppoa pitää painoaa kurissa, vaikka pitäsi kiinni siitä,että esimerkiksi karkkipäivä olisi vain kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön kaksi rahkaa päivässä. Paljon vettä ja kivennäisvettä. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. En laihdu. Veriarvot muuten loistavat koko ajan.
Mistä ihmeestä alapeukut?
Ihmiset ei pidä valehtelijoista?
Aaa, tämä olikin uusi juttu. Ylipainoiset ovat myös valehtelijoita! Kiitos oikein paljon.
Tarkenna nyt vähän, miten voit olla ylipainoinen syömällä päivässä kaksi rahkaa. ;) Ellet sitten (toivon mukaan) tarkoittanut syöväsi kaksi rahkaa muun ruoan lisäksi.
Minkä muun ruaan? En siis tiedä vastausta tähän.
Kai jo maalaisjärkikin sanoo, että kaksi rahkaa päivässä ei kata yhtään mitään tarpeita. Mars ravitsemusneuvojalle!
Olen käynyt lääkärillä mukanani dieettiohjelmani kirjoitettuna. Häntä ei kiinnostanut vilkaistakaan sitä. Otan tietenkin myös monivitamiinin, erikseen vielä D-vitamiinia ja silloin tällöin kalaöljykapselin. Hemoglobiini 146, esimerkiksi.
Jos sinun dieettiohjelmasi tosiaan on kaksi rahkaa + joitakin vitamiineja, kapseleita ja kivennäisvettä, pitäisi sinun omassakin mielessäsi hälytyskellot soida, ettei tuo nyt ehkä viisaimmasta päästä ole. Missä ovat ateriat? Aamupala, lounas, päivällinen...? Missä kasvikset, joista saat nuo vitamiinit? Missä vaikkapa kala, josta saisit terveellisiä rasvahappoja? Et todellakaan tee itsellesi hyvää kahdella rahkalla.
(Tunnen itseni typeräksi kommentoidessani johonkin näin trollaavaan, mutta joskus epäilen, että nämä pahimmat trolliviestit ovat ihan tosimielellä kirjoitettuja.)
Mikä aamupala, lounas tai päivällinen? Meillä ei ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön kaksi rahkaa päivässä. Paljon vettä ja kivennäisvettä. Viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. En laihdu. Veriarvot muuten loistavat koko ajan.
Mistä ihmeestä alapeukut?
Ihmiset ei pidä valehtelijoista?
Aaa, tämä olikin uusi juttu. Ylipainoiset ovat myös valehtelijoita! Kiitos oikein paljon.
Tarkenna nyt vähän, miten voit olla ylipainoinen syömällä päivässä kaksi rahkaa. ;) Ellet sitten (toivon mukaan) tarkoittanut syöväsi kaksi rahkaa muun ruoan lisäksi.
Minkä muun ruaan? En siis tiedä vastausta tähän.
Kai jo maalaisjärkikin sanoo, että kaksi rahkaa päivässä ei kata yhtään mitään tarpeita. Mars ravitsemusneuvojalle!
Olen käynyt lääkärillä mukanani dieettiohjelmani kirjoitettuna. Häntä ei kiinnostanut vilkaistakaan sitä. Otan tietenkin myös monivitamiinin, erikseen vielä D-vitamiinia ja silloin tällöin kalaöljykapselin. Hemoglobiini 146, esimerkiksi.
Jos sinun dieettiohjelmasi tosiaan on kaksi rahkaa + joitakin vitamiineja, kapseleita ja kivennäisvettä, pitäisi sinun omassakin mielessäsi hälytyskellot soida, ettei tuo nyt ehkä viisaimmasta päästä ole. Missä ovat ateriat? Aamupala, lounas, päivällinen...? Missä kasvikset, joista saat nuo vitamiinit? Missä vaikkapa kala, josta saisit terveellisiä rasvahappoja? Et todellakaan tee itsellesi hyvää kahdella rahkalla.
(Tunnen itseni typeräksi kommentoidessani johonkin näin trollaavaan, mutta joskus epäilen, että nämä pahimmat trolliviestit ovat ihan tosimielellä kirjoitettuja.)Mikä aamupala, lounas tai päivällinen? Meillä ei ole lapsia.
I give up... :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön todella monipuolisesti, koska en sulje mitään ruokavaliostani pois, niinkuin nää kaikki karppaajat ja muut vegaanit. Syön päivän aikana ihan kaikkea kasviksista maitoon lihaan, viljoihin ja marjoihin. Todellakin syön vain liikaa ja olen lievästi ylipainoinen. 165/75
Kerrotko, mitä karppaajat jättävät syömättä?
No etkö sä tiedä? Ne hiilihydraatit.
Eivät muuten jätä.
No kyllä muuten jättää. Porkkanassa, voissa ja pihvissä ei ole hiilihydraatteja nimeksikään vai millä sä meinasit nyt päteä?
Tämä on niin totta. Itsellänikin paino lähti "ihan oudosti" nousuun vaikka niiin normaalisti söin.. Vaan unohtuipa laskuistani miten välillä tuli vedettyä töissä kahvin kanssa Snickers-patukka (yhdessä n. 200 kaloria!), viihteellä tuli välillä käytyä, mutta eihän niitä juomien kaloreita hei lasketa... Kotiin tuli myös karkkia ostettua kun "ole ansainnut tämän kun normaalisti elän niiin terveelisesti" ;)
Itsensä huijaaminen on yllättävän helppoa! Kannattaa merkitä ylös päivän syömiset kalorimäärineen, niin voi yllättyä.