Lue keskustelun säännöt.
Aviomies haluaisikin lapsen
09.01.2016 |
Heti kun alettiin seurustelemaan, niin tajuttiin että kumpikaan ei haaveile lapsista, myöhemmin asiasta juteltiin kunnolla ja päätettiin että lapset ei kuulu meidän tulevaisuudensuunnitelmiin. Naimisissa on nyt oltu muutama vuosi, olemme nippanappa kolmikymppisiä.
Tällä viikolla mies sitten sanoi että meidän täytyy jutella ja hän ilmoitti että ei oikein itsekään usko ajatuksiaan, mutta hän haluaa isäksi. Ja on kuulemma tätä asiaa pohtinut siitä asti kun hänen ystävästään (ennen villi lapsivihaaja, nyt pullantuoksuinen isukki) tuli isä, eli melkein puolen vuoden ajan. Rakastaa minua enemmän kuin mitään muuta, mutta ei tiedä voiko elää loppuelämäänsä minun kanssani ilman että alkaa katkeroitumaan. Ja kuulemma tarve tulla isäksi on kehittynyt pikku hiljaa, nyt on jo kasvanut sen verran suureksi tunteeksi, että oli pakko ottaa asia puheeksi. On siis vakuuttunut siitä, että tämä ei ole mikään ohimenevä villitys.
Hermostuin ja totesin miehelle heti että en ole vielä kykenevä puhumaan asiasta järkevästi. Oli niin petetty olo kun olla ja voi, tuntui melkein niinkuin minua kiristettäisiin. Pitäisi valita että haluanko erota vaiko pitää miehen sillä ehdolla että hankimme vauvan. Vaikka sitä mies ei tarkoittanut, painotti kovasti sitä ettei ole asiaa miettinyt itsekään vielä niin pitkälle, että mitä aikoo tehdä jos sanon yhäkin ehdottoman ein lapsen hankkimiselle. Mies lähti viikonlopuksi mökille, ihan koska halusin sulatteluaikaa.
Mutta mikä omituisinta, ihan oikeasti kun viime yönä valvoin ja mietin tätä asiaa, aloin miettimään, että olenko ihan oikeasti valmis luopumaan minulle hurjan rakkaasta ihmisestä sen vuoksi, että en millään halua antaa hänelle jotain mitä hän (ja mahdollisesti myös minäkin) voisin rakastaa maailman eniten? En sinänsä suoraa alkanut harkitsemaan lapsenhankintaa, kunhan vain yritin pohtia asiaa eri kannalta.
Mietin myös sitä, että onnistuisikohan tämmöisessä asiassa tehdä tavallaan sopimuksia? JOS tähän alkaisin, olisikohan liikaa vaatia miestä olemaan siinä perinteisessä äidin roolissa? Hän olisi se, joka pistäisi uransa jäihin pidemmäksi aikaa jne. Tietenkään en voi tietää omaa fiilistäni asian suhteen ennen kuin se MAHDOLLINEN vauva olisi maailmassa. Pelottaa, että muutunkin ikuiseksi kotimammaksi.
Plaah, tulipas romaani. Sanokaa te jotain järkevää, minun aivot ei siihen pysty. Ja huomenna pitäisi pystyä tästä aiheesti juttelemaan järkevästi ja rauhallisesti.
Kommentit (138)
Voi ei, tuo on minun pahin painajaiseni, sillä missään tapauksessa en halua lapsia, en edes mieheni takia. Mutta tsemppiä, toivottavasti pääsette ratkaisuun, joka on molemmille paras mahdollinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. mene redditin childfree palstalle, siellä on sivupalkissa linkkejä ihmisten tarinoille, jotka on olleet samassa tilanteessa ja tehneet sitten sen lapsen.
Voin kertoa ettei niissä ole ollut onnellisia loppuja, ja yleensä se mies on se, joka ei ole jaksanut, vaikka kinusikin sitä lasta, osa on päätynyt itsemurhaan....
Sen perusteella mitä olen lukenut, sitä lasta ei rakastakaan "maagisesti" ja lapsiperhe arki on karumpaa kuin voi kuvitella, miettisin tosi tarkkaan, jos olisin sä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin aikaisemmin ja puhuin siitä, miten tuosta hoidon jakamisesta pitäisi sopia etukäteen ja mieheltä kysyä, olisiko hän valmis noin teoriassa kantamaan vastuun yksinään.
Ensinnäkin on pakko sanoa, että olen aivan täysin samaa mieltä kanssanne. Molempien vanhempien täytyy sitoutua lapseen 100 prosenttisesti, jotta arki olisi sujuvaa ja lapsella turvallinen kasvuympäristö.
Sitten: Tarkoitin siis kommentillani sitä, että Ap:n pitää kysyä mieheltään, onko tämä valmis kantamaan nämä mahdolliset katastrofaaliset seuraukset, jos Ap ryhtyy lapsenhankintaan vain miehensä mieliksi ja toteaa myöhemmin, ettei hän sittenkään olisi ollut valmis äidiksi. Eli onko mies todella valmis ottamaan riskin, ettei lapsi saakaan ansaitsemaansa huolenpitoa ja huomiota, ja että kaikki kaatuukin pahimmassa tapauksessa miehen niskaan, vaikka saisikin niin sanotusti tahtonsa läpi. Mitä jos mies jää yksinhuoltajaksi, kestääkö hän sen?
Kuitenkin olen sitä mieltä, että noista hoitokuvioista voi ja pitää puhua etukäteen. Ajatus koti-isästä ja työssäkäyvästä äidistä ei ole mitenkään kummallinen, oli kulttuurinen normi mikä hyvänsä.
Minä taas näen tuon aivan naurettavana kysymyksenasetteluna. Jos ap tietoisesti päättää hankkia lapsen, on vastuuta siitä myöhemmin täysin mahdotonta vierittää miehen niskoille. Jos ap on epävarma halustaan, ei hän hanki lasta, piste. Jos hankkii lapsen, silloin lapsesta kannetaan loppuelämän vastuu ja rakastetaan häntä -ei aleta itkeä nillittää, että ei ollutkaan kivaa ja en alakaan tähän.
Minustakin se olisi väärin. Mutta kuitenkin sitä tapahtuu. Paras ystäväni on yksin isänsä kasvattama, itse olen yksin äitini kasvattama. Kukaan näistä osapuolista ei lähtenyt lapsenhankintaan sillä ajatuksella, että jos ei ole kivaa, niin antaa olla. Elämä ei vaan aina mene suunnitellusti, ja jokaisen vanhemmaksi haluavan tai tulevan täytyy miettiä, jaksaako tai pärjääkö yksin, jos kumppanille sattuu jotain (sairaus, onnettomuus, ero jne.).
Yhtälailla AP:n pitää olla varma, että jaksaa yksin ja yksinhuoltajana ilman miehen apua, JOS mies päättääkin että tämä ei ollut kivaa ja hän haluaakin työelämään tms. Myös ap:n pitää olla lasta hankkiessaan VARMA halustaan toimia äitinä 100 %. Jos näin ei ole, ennusmerkit eivät ole huonot vaan erittäin huonot.
Tietenkin. Ja minusta Ap on tuonut viesteissään esille, ettei hän ole ensinkään varma, haluaako hän lasta ollenkaan, edes "ehjään" perheeseen. Sitä suuremmalla syyllä miehen tulee miettiä, onko halu omaan lapseen niin suuri, että hän on valmis ottamaan riskin vastuun kasaantumisesta hänelle.
Pitää kyetä uhrautumaan. Itsekin olen isä vaan siksi, kun en halua erota lapsen äidistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin aikaisemmin ja puhuin siitä, miten tuosta hoidon jakamisesta pitäisi sopia etukäteen ja mieheltä kysyä, olisiko hän valmis noin teoriassa kantamaan vastuun yksinään.
Ensinnäkin on pakko sanoa, että olen aivan täysin samaa mieltä kanssanne. Molempien vanhempien täytyy sitoutua lapseen 100 prosenttisesti, jotta arki olisi sujuvaa ja lapsella turvallinen kasvuympäristö.
Sitten: Tarkoitin siis kommentillani sitä, että Ap:n pitää kysyä mieheltään, onko tämä valmis kantamaan nämä mahdolliset katastrofaaliset seuraukset, jos Ap ryhtyy lapsenhankintaan vain miehensä mieliksi ja toteaa myöhemmin, ettei hän sittenkään olisi ollut valmis äidiksi. Eli onko mies todella valmis ottamaan riskin, ettei lapsi saakaan ansaitsemaansa huolenpitoa ja huomiota, ja että kaikki kaatuukin pahimmassa tapauksessa miehen niskaan, vaikka saisikin niin sanotusti tahtonsa läpi. Mitä jos mies jää yksinhuoltajaksi, kestääkö hän sen?
Kuitenkin olen sitä mieltä, että noista hoitokuvioista voi ja pitää puhua etukäteen. Ajatus koti-isästä ja työssäkäyvästä äidistä ei ole mitenkään kummallinen, oli kulttuurinen normi mikä hyvänsä.
Minä taas näen tuon aivan naurettavana kysymyksenasetteluna. Jos ap tietoisesti päättää hankkia lapsen, on vastuuta siitä myöhemmin täysin mahdotonta vierittää miehen niskoille. Jos ap on epävarma halustaan, ei hän hanki lasta, piste. Jos hankkii lapsen, silloin lapsesta kannetaan loppuelämän vastuu ja rakastetaan häntä -ei aleta itkeä nillittää, että ei ollutkaan kivaa ja en alakaan tähän.
Minustakin se olisi väärin. Mutta kuitenkin sitä tapahtuu. Paras ystäväni on yksin isänsä kasvattama, itse olen yksin äitini kasvattama. Kukaan näistä osapuolista ei lähtenyt lapsenhankintaan sillä ajatuksella, että jos ei ole kivaa, niin antaa olla. Elämä ei vaan aina mene suunnitellusti, ja jokaisen vanhemmaksi haluavan tai tulevan täytyy miettiä, jaksaako tai pärjääkö yksin, jos kumppanille sattuu jotain (sairaus, onnettomuus, ero jne.).
Yhtälailla AP:n pitää olla varma, että jaksaa yksin ja yksinhuoltajana ilman miehen apua, JOS mies päättääkin että tämä ei ollut kivaa ja hän haluaakin työelämään tms. Myös ap:n pitää olla lasta hankkiessaan VARMA halustaan toimia äitinä 100 %. Jos näin ei ole, ennusmerkit eivät ole huonot vaan erittäin huonot.
Tietenkin. Ja minusta Ap on tuonut viesteissään esille, ettei hän ole ensinkään varma, haluaako hän lasta ollenkaan, edes "ehjään" perheeseen. Sitä suuremmalla syyllä miehen tulee miettiä, onko halu omaan lapseen niin suuri, että hän on valmis ottamaan riskin vastuun kasaantumisesta hänelle.
Todellisuudessa se on se mies, joka todennäköisesti lähtee, ja ap. jää yksin sen lapsen kanssa.
Kyllähän sen kaikki tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten on myös näitä tapauksia että mies haluaa lasta mutta kun näkee mitä se arki on, häipyykin. Tällöin se osapuoli joka ei lapsenhankinnassa se aktiivinen osapuoli ollut, joutuukin ottamaan täyden vastuun lapsesta. Eli oikeasti sitä lasta pitää haluta niin paljon että on valmis sen myös yksin hoitamaan (jos jotain käy).
Ja neuvoisin ap:ta miettimään pidemmälle vauva-ajan yli - 18 vuotta on pitkä aika olla vastuussa, mutta isomman lapsen kanssa voi et tavalla tehdä kaikkea kivaa.
Aiotko hankkia niitä lapsia vai et? Ajattele niitä ihania hetkiä kun lapsi sanoo: - minä rakastan sinua! Ja kun saat halia sitä pientä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin aikaisemmin ja puhuin siitä, miten tuosta hoidon jakamisesta pitäisi sopia etukäteen ja mieheltä kysyä, olisiko hän valmis noin teoriassa kantamaan vastuun yksinään.
Ensinnäkin on pakko sanoa, että olen aivan täysin samaa mieltä kanssanne. Molempien vanhempien täytyy sitoutua lapseen 100 prosenttisesti, jotta arki olisi sujuvaa ja lapsella turvallinen kasvuympäristö.
Sitten: Tarkoitin siis kommentillani sitä, että Ap:n pitää kysyä mieheltään, onko tämä valmis kantamaan nämä mahdolliset katastrofaaliset seuraukset, jos Ap ryhtyy lapsenhankintaan vain miehensä mieliksi ja toteaa myöhemmin, ettei hän sittenkään olisi ollut valmis äidiksi. Eli onko mies todella valmis ottamaan riskin, ettei lapsi saakaan ansaitsemaansa huolenpitoa ja huomiota, ja että kaikki kaatuukin pahimmassa tapauksessa miehen niskaan, vaikka saisikin niin sanotusti tahtonsa läpi. Mitä jos mies jää yksinhuoltajaksi, kestääkö hän sen?
Kuitenkin olen sitä mieltä, että noista hoitokuvioista voi ja pitää puhua etukäteen. Ajatus koti-isästä ja työssäkäyvästä äidistä ei ole mitenkään kummallinen, oli kulttuurinen normi mikä hyvänsä.
Minä taas näen tuon aivan naurettavana kysymyksenasetteluna. Jos ap tietoisesti päättää hankkia lapsen, on vastuuta siitä myöhemmin täysin mahdotonta vierittää miehen niskoille. Jos ap on epävarma halustaan, ei hän hanki lasta, piste. Jos hankkii lapsen, silloin lapsesta kannetaan loppuelämän vastuu ja rakastetaan häntä -ei aleta itkeä nillittää, että ei ollutkaan kivaa ja en alakaan tähän.
Minustakin se olisi väärin. Mutta kuitenkin sitä tapahtuu. Paras ystäväni on yksin isänsä kasvattama, itse olen yksin äitini kasvattama. Kukaan näistä osapuolista ei lähtenyt lapsenhankintaan sillä ajatuksella, että jos ei ole kivaa, niin antaa olla. Elämä ei vaan aina mene suunnitellusti, ja jokaisen vanhemmaksi haluavan tai tulevan täytyy miettiä, jaksaako tai pärjääkö yksin, jos kumppanille sattuu jotain (sairaus, onnettomuus, ero jne.).
Yhtälailla AP:n pitää olla varma, että jaksaa yksin ja yksinhuoltajana ilman miehen apua, JOS mies päättääkin että tämä ei ollut kivaa ja hän haluaakin työelämään tms. Myös ap:n pitää olla lasta hankkiessaan VARMA halustaan toimia äitinä 100 %. Jos näin ei ole, ennusmerkit eivät ole huonot vaan erittäin huonot.
Tietenkin. Ja minusta Ap on tuonut viesteissään esille, ettei hän ole ensinkään varma, haluaako hän lasta ollenkaan, edes "ehjään" perheeseen. Sitä suuremmalla syyllä miehen tulee miettiä, onko halu omaan lapseen niin suuri, että hän on valmis ottamaan riskin vastuun kasaantumisesta hänelle.
Todellisuudessa se on se mies, joka todennäköisesti lähtee, ja ap. jää yksin sen lapsen kanssa.
Kyllähän sen kaikki tietää.
Todennäköisesti. Mutta on myös tapauksia, joissa lasta kasvattaa isä, eikä äitiä näy mailla halmeilla. Vaikka se on harvinaisempaa, miehen (tai muiden naisten) on typerää kuvitella, että lapsi jää aina itsestäänselvästi äidille. Vaikka me emme kykenisi äiteinä omia lapsiamme jättämään, joku kyllä kykenee.
Vierailija kirjoitti:
Aiotko hankkia niitä lapsia vai et? Ajattele niitä ihania hetkiä kun lapsi sanoo: - minä rakastan sinua! Ja kun saat halia sitä pientä.
Kannattaa miettiä varmaan vähän muutakin lapsenhankinnassa, jos on normaaliälyinen siis, eikä joku wt lapsitehtailija kontulasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aiotko hankkia niitä lapsia vai et? Ajattele niitä ihania hetkiä kun lapsi sanoo: - minä rakastan sinua! Ja kun saat halia sitä pientä.
Hyi. Minun ei ainakaan tarvitse hankkia lasta tyydyttämään rakkaudennälkääni tai hellyydenkaipuutani. Toivottavasti mietitte motiivejanne vähän pidemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Aiotko hankkia niitä lapsia vai et? Ajattele niitä ihania hetkiä kun lapsi sanoo: - minä rakastan sinua! Ja kun saat halia sitä pientä.
Voi kun se olisikin noin helppoa :D Se arki lapsen kanssa koostuu vaan aika monesta muustakin asiasta...
----------
KIITOS kaikille kommentoineille, ootte todellakin saaneet mut ajattelemaan asiaa eri suunnista. Ensi yöstä tulee varmaan uneton, mutta eiköhän sitä jotakin järkevää sanottavaa ole huomenna miehellekkin. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro sitten huomenna mitä päätit.
Tsemppiä sulle!
Vierailija kirjoitti:
Kerro sitten huomenna mitä päätit.
Tsemppiä sulle!
Kiitos! :) AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos mies kuoleekin esim raskausaikana. Ota kaikki asiat huomioon, kun mietit asiaa. Meillä isä kasvatti meidät YH:na, kun äiti päätti rakastaa viinaa enemmän.
Itse en olisi lasta tehnyt jos olisin asiaa alkanut funtsimaan siltä kannalta, että jäisin yksin. Koen että meillä on sen verran vakaa parisuhde ja yhteisymmärrys, että jos joskus ero tulisikin niin molemmat silti kantaisi vastuun lapsesta eikä kumpikaan jäisi yksin. Ja yksi syy miksi lapsen halusin oli se, että jos miehelle joskus kävisikin jotain niin, että menehtyisi niin minulla olisi ainakin pieni osa hänestä lapsessa. Se ei tietenkään ollut syy tehdä lapsi, mutta se oli yksi niistä tunteista mitä oli.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos mies kuoleekin esim raskausaikana. Ota kaikki asiat huomioon, kun mietit asiaa. Meillä isä kasvatti meidät YH:na, kun äiti päätti rakastaa viinaa enemmän.
Mutta mitä jos ASTEROIDI tippuu maahan ja asuu apn MIEHEEN?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos mies kuoleekin esim raskausaikana. Ota kaikki asiat huomioon, kun mietit asiaa. Meillä isä kasvatti meidät YH:na, kun äiti päätti rakastaa viinaa enemmän.
Mutta mitä jos ASTEROIDI tippuu maahan ja asuu apn MIEHEEN?!
Vähän kyllä nyt kärjistät. :D
En jaksanut kaikkia kommentteja lukea, mutta vaikka tekisitte miten viralliset ja kirjalliset sopimukset siitä, että mies tulee sen tietyn ajana jälkeen pyrittämään sitä vauva/lapsi härdelliä päätoimisesti niin silti sinuna varautuisin kaikkeen koska mitä vain voi tapahtua. Mitä jos miehesi kuolee kun olet raskaana. Tai kun vauva on ihan pieni? Vaikka sopisitte että mies hoitaa pääasiassa niin pitää olla myös itse valmis kantamaan se päävastuu lapsesta jos jotain käy.
Ja mitä pienen lapsen kanssa oleminen sitten on. Vauva-aika lapsesta riippuen leppoisaa, pysyy paikallaan, nukkuu paljon, voit lähteä vaunujen kanssa kahvilaan tms ja vauva nukkuu hyvällä tuurilla tai möllöttää sylissä. Kun lapsi on vuoden (ja vähän sitä ennen jo) alkaa kämppä muistuttaa kaatopaikkaa, ei välttämättä roskien takia vaan kun mikään ei ole siellä mihin tavarat korjasit 2 s sitten.
En halua kuulostaa negatiiviselta. Itse teen kolmivuorotyötä etänä kotona etänä ja lapsi (1 v.) on aloittanut pph:lla. Aikamoista härdelliä tämä on. Ihanaa minusta, raskasta kylläkin. Meillä nyt mies on enempi se joka tekee samaa mitä ennen lastakin ja itse raadan niskalimassa töiden ja lapsen kanssa. Tasan ei mene nallekarkit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on siis ajatellut asian jo niin pitkälle, että jollet sinä tee hänelle lasta, te eroatte ja hän etsii jonkun muun lapsentekijäksi. Kyllä tuo minun mielestäni on ihan selvää kiristämistä, kaiken lisäksi monilla sellaisilla sanakäänteillä, jotka saavat hänet näyttämään uhrilta ja sinut julmurilta.
Paras kaverini oli juuri tuossa tilanteessa vuosia sitten. Hän vuodatti minulle sitä, että jollei hän suostu tekemään lasta, hänen miehensä tekee sen sitten jonkun muun kanssa. Hän teki sen lapsen, hoiti ja hoitaa lapsen täysin yksin ja on niitä harvoja ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa ääneen sen, että jos hän saisi valita uudelleen, hän jättäisi lapsen tekemättä. Kaikesta huolimatta lapsi on hänelle maailman tärkein ihminen ja hän on itse oikein hyvä äiti, mutta jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, hän valitsisi toisin. Melko monimutkainen tilanne, siis. Tarina jatkui myöhemmin siten, että kumpikin löysi uuden kumppanin, ja lapsesta tuli kahden uusioperheen lapsi.
Raadollisesti on kysymys siitä, minkä hinnan sinä olet valmis maksamaan siitä, että miehesi suostuu jäämään luoksesi. On mahdollista, että liittonne hajoaa jostain muusta syystä tai että ette edes pysty saamaan lapsia, joten asiaa kannattaa harkita monelta kannalta eikä vain parhaassa tapauksessa.
Taisit lukea/ymmärtää jotakin väärin. Mies siis juurikin painotti että EI TIEDÄ mitä tekee jos kieltäydyin lastenhankinnasta kokonaan. Ei haluaisi erota, mutta ei myöskään halua katkeroitua minulle, jos päättääkin minun kanssani jatkaa suhdetta vaikka en lasta haluaisikaan. Ihan oikeutettu ajattelutapa mielestäni. Mutta siis missään nimessä ei oikeasti yrittänyt minua kiristää tällä asialla. Jos olisi yrittänyt, niin suhdehan olisi ollut sillä selvä. Minun pitää saada tehdä ihan oma päätös asian suhteen. AP
Taisin lukea ja ymmärtää ihan oikein. Miehesi antoi sinulle vapauden tehdä ihan oma päätöksesi siitä, haluatko erota vai teetkö hänelle lapsen. Jätti nokkelasti sinut vastuuseen aivan koko tilanteesta.
Miten sen miehen olisi mielestäsi pitänyt tuo tilanne hoitaa? Jättää ap suorilta ja etsiä uusi nainen lapselleen äidiksi, antamatta ap:lle mahdollisuutta edes harkita, haluaako hän sittenkin perustaa perheen miehensä kanssa?
Voihan olla, että mies tapaa toisen tai päättää, että olikin vain hetken hairahdus haluta lapsia, tai vammautuu autokolarissa tai joutuu työttömäksi ja masentuu täysin. Ei aikuinen ihminen voi hankkia lasta sillä ajatuksella, että joku muu (mies) hoitaa. Pitää olla ITSE varma ITSESTÄÄN, niin se toimii.