Aviomies haluaisikin lapsen

Ei se tule koskaan olemaan mahdollista, että ap ottaa jonkin miehen roolin ja mies jää kotiin sekä ottaa "vaimon" roolin. Jos tuohon yhdessä lähtee ja lapsen hankkii, pitää myös ap:n olla valmis hoitamaan täysillä lasta eikä tehdä mitään valmiita sopimuksia hoidosta jne. Ei se vaan perheessä toimi niin. Vauvan ja lapsen kanssa on rankkaa, mieskin väsyy ja ap:n on oltava äiti -koska jokaisella lapsella on vain yksi äiti. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se tule koskaan olemaan mahdollista, että ap ottaa jonkin miehen roolin ja mies jää kotiin sekä ottaa "vaimon" roolin. Jos tuohon yhdessä lähtee ja lapsen hankkii, pitää myös ap:n olla valmis hoitamaan täysillä lasta eikä tehdä mitään valmiita sopimuksia hoidosta jne. Ei se vaan perheessä toimi niin. Vauvan ja lapsen kanssa on rankkaa, mieskin väsyy ja ap:n on oltava äiti -koska jokaisella lapsella on vain yksi äiti. 

Ja siis tietty mies voi jäädä kotiin, mutta se lapsen hoitaminen on niin raskasta ja intensiivistä, että ei tule olemaan MITENKÄÄN mahdollista, että perheessä toinen vanhemmista kantaisi ensisijaista vastuuta ja toinen huitelisi jossain työelämässä 100% lasissa. Joissain perheissä on niin, ja se ei toimi. Se ei ole lapselle eikä kodista vastuuta kantavalle oikein. Jos lapsen haluaa, täytyy molempien haluta häntä 100% ja olla valmiita laittamaan lapsi elämässään prioriteettilistassa ykköseksi, ilman jaettuja ykkössijoja työn kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se tule koskaan olemaan mahdollista, että ap ottaa jonkin miehen roolin ja mies jää kotiin sekä ottaa "vaimon" roolin. Jos tuohon yhdessä lähtee ja lapsen hankkii, pitää myös ap:n olla valmis hoitamaan täysillä lasta eikä tehdä mitään valmiita sopimuksia hoidosta jne. Ei se vaan perheessä toimi niin. Vauvan ja lapsen kanssa on rankkaa, mieskin väsyy ja ap:n on oltava äiti -koska jokaisella lapsella on vain yksi äiti. 

 

Ja siis tietty mies voi jäädä kotiin, mutta se lapsen hoitaminen on niin raskasta ja intensiivistä, että ei tule olemaan MITENKÄÄN mahdollista, että perheessä toinen vanhemmista kantaisi ensisijaista vastuuta ja toinen huitelisi jossain työelämässä 100% lasissa. Joissain perheissä on niin, ja se ei toimi. Se ei ole lapselle eikä kodista vastuuta kantavalle oikein. Jos lapsen haluaa, täytyy molempien haluta häntä 100% ja olla valmiita laittamaan lapsi elämässään prioriteettilistassa ykköseksi, ilman jaettuja ykkössijoja työn kanssa. 

Ja itse olen äitinä palannut töihin lapsen ollessa 1v, joten en ole mikään "kotimamma". Ei olisi kuitenkaan koskaan ollut mahdollista, että mies yksin kantaa kodista vastuun, jne. Ei se vaan toimi. Kun kotona on vauva, niin molempien vanhempien 100% panosta tarvitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös aloitettin suhde lapsettomuuden idealla. Meni pari vuotta ja mies kertoi, että haluaisikin sen lapsen. Suostuin, mutta muistelen itsekin miettineeni, että hoitohommat ei ole minun juttunu, hoitakoon mies. No, lapsi on ja aivan hurjan rakas molemmille. Mies on aivan upea ja omistautunut isä ja vaikka kaikki hoitopuoli ei olekaan hänellä, hoitaa hän varmastikin keskivertoisää huomattavasti enemmän ja ihan vapaasta tahdostaan. 

En sinänsä epäile etteikö mahdollinen lapsi olis minullekki hurjan rakas, mutta pelottaa että enhän niiden itkuisten ja valvottujen öiden jälkeen ala syyllistämään miestäni lapsenhankinnasta. En siis halua haluta lasta vain siksi että mieheni niin haluaa, päätös pitäisi lopulta olla yhteinen. AP

Kaikki lapset eivät ol ikuisia ja valvota öisin.

t. viiden helpon vauva-ajan elänyt

Vierailija kirjoitti:

Ei se tule koskaan olemaan mahdollista, että ap ottaa jonkin miehen roolin ja mies jää kotiin sekä ottaa "vaimon" roolin. Jos tuohon yhdessä lähtee ja lapsen hankkii, pitää myös ap:n olla valmis hoitamaan täysillä lasta eikä tehdä mitään valmiita sopimuksia hoidosta jne. Ei se vaan perheessä toimi niin. Vauvan ja lapsen kanssa on rankkaa, mieskin väsyy ja ap:n on oltava äiti -koska jokaisella lapsella on vain yksi äiti. 

Minä näen tämän vähän eri tavalla. Olet osaksi kyllä oikeassa, mutta minun mielestäni myös mies voisi ottaa sen äidin "roolin", eli jäädä kotiin. Tietysti kummankin pitää olla yhtälailla vastuussa lapsesta ja arkea on etukäteen vaikea ennustaa, mutta juurikin tuo vanhempainvapaan käyttäminen on sellainen asia jonka voi (ja työkuvioiden vuoksi usein pitääkin) sopia ajoissa.

Tämä on vielä todella suurta jossittelua, mutta jos nyt lapsenhankintaan päätyisimme, niin ehdottomasti haluaisin jakaa sen äidin "roolin" mieheni kanssa. Luonnollisesti minä olisin aluksi kotona lapsen kanssa ihan jo siitäkin syystä että toipuisin synnytyksestä ja raskaudesta, mutta myöhemmin mielellään vaihtaisin roolit miehen kanssa, hän kotona, minä töissä.

Mutta eipä näitä voi etukäteen varmaksi suunnitella. Varsinkaan tämmöisessä tilanteessa. AP

Kannattaa miettiä todella tarkkaan, haluatko elää loppuelämäsi ilman lasta/lapsia. Lapset tuovat kuitenkin niin paljon rikkautta ja rakkautta elämään, mutta tottakai myös murhetta ja rahanmenoa. Itse koen lapset luonnollisena jatkumona elämälle. Saatat alkaa jossain vaiheessa kaipaamaan omia lapsia.. Mieti esimerkiksi joulut ja muut juhlapyhät, kun olette vanhempia. Kenen kanssa vietätte ne, kahdestaan? Ystävien kanssa? Toki tämä on oma valintanne, mutta kannattaa silti miettiä myös sinne kahdenkymmenen vuoden päähän, millainen toivoisi elämän sitten olevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se tule koskaan olemaan mahdollista, että ap ottaa jonkin miehen roolin ja mies jää kotiin sekä ottaa "vaimon" roolin. Jos tuohon yhdessä lähtee ja lapsen hankkii, pitää myös ap:n olla valmis hoitamaan täysillä lasta eikä tehdä mitään valmiita sopimuksia hoidosta jne. Ei se vaan perheessä toimi niin. Vauvan ja lapsen kanssa on rankkaa, mieskin väsyy ja ap:n on oltava äiti -koska jokaisella lapsella on vain yksi äiti. 

 

Ja siis tietty mies voi jäädä kotiin, mutta se lapsen hoitaminen on niin raskasta ja intensiivistä, että ei tule olemaan MITENKÄÄN mahdollista, että perheessä toinen vanhemmista kantaisi ensisijaista vastuuta ja toinen huitelisi jossain työelämässä 100% lasissa. Joissain perheissä on niin, ja se ei toimi. Se ei ole lapselle eikä kodista vastuuta kantavalle oikein. Jos lapsen haluaa, täytyy molempien haluta häntä 100% ja olla valmiita laittamaan lapsi elämässään prioriteettilistassa ykköseksi, ilman jaettuja ykkössijoja työn kanssa. 

Ai, ehditkin jo tarkentaa viestiäsi. Tästä olen samaa mieltä sinun kanssa. Ensimmäisessä viestissäsi vaan särähti korvaan tuo ettei mies voisi jäädä kotiin korvaamaan äitiä, mutta ymmärsin sen väärin. Tietysti vastuu pitää jakaa, mutta sen jakamiseen kuuluu mielestäni juurikin se, että myös mies on välillä pääsääntöisesti kotona. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on elämä vaikeata. Kun lopetat e-pillereiden käytön, kehosi alkaa vaatimaan lasta. Lisääntyminen ja sen haluaminen on puhdasta biologiaa. Naiset on vaan sekoittanut itse sen 'biologisen kellonsa'.

Jos olet 100% varma, että et halua äidiksi, jätä mies ja muista syödä niitä pillereitä niin kauan kuin lisääntyminen on biologisesti, luonnollisesti mahdollista.

Ei elämä ole noin vaikeata oikeasti.

Minä en ole koskaan käyttänyt pillereitä enkä ole koskaan halunnut lapsia.

Älä valehtele. En myöskään ole käyttänyt pillereitä eläessäni muutamaa kuukautta lukuun ottamatta. Kuitenkin joka kuukausi tähn asti olen käynyt taiston itseni kanssa pitäisikö vielä yksi. Olen nyt 36, meillä kaksi lasta ja järki on koko ajan sanonut ei, kun taas kroppa huutaa kyllä. Sitä kutsutaan ovulaatioksi. Sinulla on joku muu lääkitys tms. joka sekoittaa hormonitoimintasi tai sitten olet hedelmöitykseen sopimaton.

Kai ymmärrät, että sinun henkilökohtaista kokemustasi ei mitenkään voi yleistää kaikkia naisia koskevaksi totuudeksi?

En ole syönyt e-pillereitä vuosiin, enkä silti todellakaan halua tai ole halunnut lapsia lopettamisen jälkeen. Kropassa tapahtuu kyllä fysiologisia, ovulaatioon liittyviä muutoksia tietyssä vaiheessa kiertoa, mutta mitään halua lapsenhankintaa kohtaan en tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se tule koskaan olemaan mahdollista, että ap ottaa jonkin miehen roolin ja mies jää kotiin sekä ottaa "vaimon" roolin. Jos tuohon yhdessä lähtee ja lapsen hankkii, pitää myös ap:n olla valmis hoitamaan täysillä lasta eikä tehdä mitään valmiita sopimuksia hoidosta jne. Ei se vaan perheessä toimi niin. Vauvan ja lapsen kanssa on rankkaa, mieskin väsyy ja ap:n on oltava äiti -koska jokaisella lapsella on vain yksi äiti. 

Minä näen tämän vähän eri tavalla. Olet osaksi kyllä oikeassa, mutta minun mielestäni myös mies voisi ottaa sen äidin "roolin", eli jäädä kotiin. Tietysti kummankin pitää olla yhtälailla vastuussa lapsesta ja arkea on etukäteen vaikea ennustaa, mutta juurikin tuo vanhempainvapaan käyttäminen on sellainen asia jonka voi (ja työkuvioiden vuoksi usein pitääkin) sopia ajoissa.

Tämä on vielä todella suurta jossittelua, mutta jos nyt lapsenhankintaan päätyisimme, niin ehdottomasti haluaisin jakaa sen äidin "roolin" mieheni kanssa. Luonnollisesti minä olisin aluksi kotona lapsen kanssa ihan jo siitäkin syystä että toipuisin synnytyksestä ja raskaudesta, mutta myöhemmin mielellään vaihtaisin roolit miehen kanssa, hän kotona, minä töissä.

Mutta eipä näitä voi etukäteen varmaksi suunnitella. Varsinkaan tämmöisessä tilanteessa. AP

Pitää myös ottaa huomioon se, että a) mies voi olla osallistuva ja ihana isä, ja toimia vanhempana siinä missä äitikin. On kuitenkin kulttuurisesti erittäin vahva normi, että äiti osallistuu lapsensa hoitoon ja ottaa vastuuta siinä missä isäkin. Tämä on lapsen etu, ja lapselle jopa elintärkeää kehityksen turvaamiseksi. On hyvin vaikea kuvitella "kaikkia osapuolia tyydyttävää tilannetta", jossa nainen ei ole kykenevä ottamaan vastuuta perheestään samalla tavalla kuin isä. Ihan samalla tavalla lasta pitää hakea päiväkodista ja viedä sinne, päivät voivat olla vain tietyn pituisia, vanhemainillat ja ruoan laitot, vaatteiden ostamiset ja mitoittamiset, vaatteiden pesut, jne. kaikki koskevat myös äitiä. Ei millään pahalla, mutta se on yhdelle vanhemmalle aivan liian raskasta ja siihen tarvitaan kahta, jos perheessä on kaksi vanhempaa. Ei ole ns. mahdollisuutta vapaamatkustajiin. Tilanne on katastrofaalinen, jos jompikumpi vanhemmista kuvittelee voivansa olla vain mukana niissä kivoissa jutuissa ja kun huvittaa, kun "me sovittiin siitä silloin". 

Ps. Meillä on helppo lapsi, ihana tyttö - ja vauva-aika on mielestäni äärettömän raskasta. Hulluksihan siinä yksin tulisi, jos ei saisi puolison apua.

Korjaus edelliseen viestiin

Eli kaikki vauvat eivät siis ole itkuisia

t. 45

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se tule koskaan olemaan mahdollista, että ap ottaa jonkin miehen roolin ja mies jää kotiin sekä ottaa "vaimon" roolin. Jos tuohon yhdessä lähtee ja lapsen hankkii, pitää myös ap:n olla valmis hoitamaan täysillä lasta eikä tehdä mitään valmiita sopimuksia hoidosta jne. Ei se vaan perheessä toimi niin. Vauvan ja lapsen kanssa on rankkaa, mieskin väsyy ja ap:n on oltava äiti -koska jokaisella lapsella on vain yksi äiti. 

 

Ja siis tietty mies voi jäädä kotiin, mutta se lapsen hoitaminen on niin raskasta ja intensiivistä, että ei tule olemaan MITENKÄÄN mahdollista, että perheessä toinen vanhemmista kantaisi ensisijaista vastuuta ja toinen huitelisi jossain työelämässä 100% lasissa. Joissain perheissä on niin, ja se ei toimi. Se ei ole lapselle eikä kodista vastuuta kantavalle oikein. Jos lapsen haluaa, täytyy molempien haluta häntä 100% ja olla valmiita laittamaan lapsi elämässään prioriteettilistassa ykköseksi, ilman jaettuja ykkössijoja työn kanssa. 

Ai, ehditkin jo tarkentaa viestiäsi. Tästä olen samaa mieltä sinun kanssa. Ensimmäisessä viestissäsi vaan särähti korvaan tuo ettei mies voisi jäädä kotiin korvaamaan äitiä, mutta ymmärsin sen väärin. Tietysti vastuu pitää jakaa, mutta sen jakamiseen kuuluu mielestäni juurikin se, että myös mies on välillä pääsääntöisesti kotona. AP

Mies voi jäädä kotiin ja itsekin olen tehnyt uraa lapsen ollessa pieni. Kuitenkin kuten sanoin, on erittäin vahva kulttuurinen normi, että äiti huolehtii lapsestaan. Saatat pian huomata, että sinun oletetaan hoitavan lastasi ja myös miehesi tekee niin -aivan kuin hänkin. Ympäristön paine siihen, millaista on oikea äitiys, on vahva. Suomessa ei käytännössä ole naisia, jotka eivät tekisi vähintään 50% kotinsa ja perheensä hoidosta. Koska kulttuurinen normi ja normipaine.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on mun kauhuskenaario ja pelko persauksessa luultavasti siihen asti, että mies on 70v. Ollaan kolmikymppisiä ja naimisissa oltu viitisen vuotta. Yhdessä melkein 10v.

Mies ei erityisemmin halua lapsia, mutta toisaalta hänellä ei ole mitään niitä vastaankaan. Itse taas en halua omia lapsia missään nimessä. Tästä on kyllä keskusteltu usein, mutta toki ihmisellä on oikeus muuttaa mielipidettään.

En kyllä ap tiedä mitä tekisin tilanteessanne. Olisiko mahdollista olla vaikkapa tuki- tai sijaisperheenä?

Minä näen tuki- ja erityisesti sijaisperheenä olemisen vaativana hommana. En usko en sen avulla kannattaa harjoitella sitä lastenhoitoa ja leikkiä perhettä. Sitä varten voi ottaa vaikka jonkun tuttavan lapsen hoitoon. Tuki- ja sijaisperheet on isoja sitoumuksia. Kuten tietysti on oma lapsikin. AP

En ajatellutkaan sitä harjoitteluna tai perheen leikkimisenä, vaan ikään kuin kompromissina. Molemmista perheistä on kova pula, ja tällaisen toiminnan kautta miehesi saisi kuitenkin sitä lapsiperhearkea elämäänsä. Sinullekaan tällainen ei liene mahdoton ajatus aiempien kirjoitustesi perusteella.

Voi olla läheinen ja tärkeä jonkun toisen lapselle. Ja tärkeitä aikuisia ei lapsella ole koskaan liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse elin myös yli kolmikymppiseksi ajatuksella minusta ei tule äitiä. Minulle riittää työni ja läheisistäni huolehtiminen. Koin jopa että elämäni on ihan täysi, tähän ei enään lapsia sovi. Nykyinen mieheni sitten jotenkin käänsi pään. Näin hänet hyvänä isänä ja tasaveroisena vastuunkantajana. Nyt kahden lapsen äitinä, juuri töihin palanneena, huomaan, että lapsien myötä menestyminen työssä on jäissä siihen asti ainakin, että lapset pärjää omillaan. Minulla ei ole hetken rauhaa kotona vaan lapset pörrää koko ajan ympärillä. Koen myös pettäneeni läheiseni ja ystäväni, kun en enään repeä paikkaamaan sairaustapauksia perheyritykseen, tai auttaan ikääntyviä vanhempia tai kaveria muuttotalkoissa. Tuntuu, että minun vanhasta elämästä ei ole mitään jäljellä jamiehen elämässä mikään ei ole muuttunut. Olen jotenkin katkera siitä ja minusta tuntuu, että olen saanut katteettomia lupauksia. Toivon, että tämä tunne ei kaada meidän perhettä.

Kehotan sinua miettimään oletko valmis yksin kantamaan vastuun lapsesta niin kasvatus kuin taloudellisessa mielessä ennen kuin lasta teet. Etukäteen et voi tietää kuinka suuren vastuun miehesi lopulta ottaa.

Typerä ajattelutapa! Miksi, oi miksi juuri apn pitäisi ottaa yksin vastuu lapsesta?! Jos juurikin hänen mies on se, joka lasta enemmän haluaa. Tule pois kivikaudelta!

voihan se mies haluta lasta ja isäksi, mutta haluaako oikeasti pyörittää sitä arkea vaipan ostoineen soseperunoiden keittämisineen, neuvola aikojen varamisineen, palapelin rakentamisineen myös lätkän mm-Kisojen aikaan, yöaikaan , aamulla, illalla, päivällä jne.

Niinpä! Kannattaa käydä mehen kanssa perusteellinen keskustelu siitä, mitä isyys tuo tullessaan. Monelle miehelle syttyy vauvakuume sen jälkeen, kun on käyty kaverin lapsen kanssa Linnanmäellä, ja rakennettu legoilla, eli on tehty parin tunnin ajan kaikkia kivoja juttuja. Niistä tosielämän yövalvomisista ja korvatulehduskierteistä ei stten taas tiedetä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se tule koskaan olemaan mahdollista, että ap ottaa jonkin miehen roolin ja mies jää kotiin sekä ottaa "vaimon" roolin. Jos tuohon yhdessä lähtee ja lapsen hankkii, pitää myös ap:n olla valmis hoitamaan täysillä lasta eikä tehdä mitään valmiita sopimuksia hoidosta jne. Ei se vaan perheessä toimi niin. Vauvan ja lapsen kanssa on rankkaa, mieskin väsyy ja ap:n on oltava äiti -koska jokaisella lapsella on vain yksi äiti. 

 

Ja siis tietty mies voi jäädä kotiin, mutta se lapsen hoitaminen on niin raskasta ja intensiivistä, että ei tule olemaan MITENKÄÄN mahdollista, että perheessä toinen vanhemmista kantaisi ensisijaista vastuuta ja toinen huitelisi jossain työelämässä 100% lasissa. Joissain perheissä on niin, ja se ei toimi. Se ei ole lapselle eikä kodista vastuuta kantavalle oikein. Jos lapsen haluaa, täytyy molempien haluta häntä 100% ja olla valmiita laittamaan lapsi elämässään prioriteettilistassa ykköseksi, ilman jaettuja ykkössijoja työn kanssa. 

 

Ja itse olen äitinä palannut töihin lapsen ollessa 1v, joten en ole mikään "kotimamma". Ei olisi kuitenkaan koskaan ollut mahdollista, että mies yksin kantaa kodista vastuun, jne. Ei se vaan toimi. Kun kotona on vauva, niin molempien vanhempien 100% panosta tarvitaan. 

Tottakai molemmat huolehtii ja hoitaa lasta, mutta itse ainakin tarkoitin "isän roolilla" sitä, että mies jää äidin sijaan hoitamaan lasta kotiin ja äiti jatkaa työelämässä. Niinhän lähes jokainen isä tekee. En näe siinä mitään väärää jos joissain perheissä tehdään toisin päin.

Ymmärsin, että aptä nimenomaan pelottaa myös ajatus siitä että pitäisi jäädä kotiin ja työelämä olisi mennyttä. Toki kummankin pitää lasta hoitaa ja ottaa siitä vastuu, mutta äidin ei aina tarvitse olla se joka jää kotiin hoitamaan lasta.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä todella tarkkaan, haluatko elää loppuelämäsi ilman lasta/lapsia. Lapset tuovat kuitenkin niin paljon rikkautta ja rakkautta elämään, mutta tottakai myös murhetta ja rahanmenoa. Itse koen lapset luonnollisena jatkumona elämälle. Saatat alkaa jossain vaiheessa kaipaamaan omia lapsia.. Mieti esimerkiksi joulut ja muut juhlapyhät, kun olette vanhempia. Kenen kanssa vietätte ne, kahdestaan? Ystävien kanssa? Toki tämä on oma valintanne, mutta kannattaa silti miettiä myös sinne kahdenkymmenen vuoden päähän, millainen toivoisi elämän sitten olevan.

Mitäs jos lapset haluavatkin viettää joulunsa kumppaniensa kanssa, mitäs jos he muuttavat toiselle puolelle maapalloa, mitäs jos kukaan heistä ei hanki ihania lapsenlapsia joulua viettämään? Vaikka neuvosi miettiä asiaa tarkasti ovat hyviä, kannattaa todella miettiä, että elää elämäänsä itselleen, ei lastensa kautta. Kun kukaan ei voi tietää, miten se elämä sitten oikeasti menee.

Kommentoin aikaisemmin ja puhuin siitä, miten tuosta hoidon jakamisesta pitäisi sopia etukäteen ja mieheltä kysyä, olisiko hän valmis noin teoriassa kantamaan vastuun yksinään.

Ensinnäkin on pakko sanoa, että olen aivan täysin samaa mieltä kanssanne. Molempien vanhempien täytyy sitoutua lapseen 100 prosenttisesti, jotta arki olisi sujuvaa ja lapsella turvallinen kasvuympäristö.

Sitten: Tarkoitin siis kommentillani sitä, että Ap:n pitää kysyä mieheltään, onko tämä valmis kantamaan nämä mahdolliset katastrofaaliset seuraukset, jos Ap ryhtyy lapsenhankintaan vain miehensä mieliksi ja toteaa myöhemmin, ettei hän sittenkään olisi ollut valmis äidiksi. Eli onko mies todella valmis ottamaan riskin, ettei lapsi saakaan ansaitsemaansa huolenpitoa ja huomiota, ja että kaikki kaatuukin pahimmassa tapauksessa miehen niskaan, vaikka saisikin niin sanotusti tahtonsa läpi. Mitä jos mies jää yksinhuoltajaksi, kestääkö hän sen?

Kuitenkin olen sitä mieltä, että noista hoitokuvioista voi ja pitää puhua etukäteen. Ajatus koti-isästä ja työssäkäyvästä äidistä ei ole mitenkään kummallinen, oli kulttuurinen normi mikä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi on siis ajatellut asian jo niin pitkälle, että jollet sinä tee hänelle lasta, te eroatte ja hän etsii jonkun muun lapsentekijäksi. Kyllä tuo minun mielestäni on ihan selvää kiristämistä, kaiken lisäksi monilla sellaisilla sanakäänteillä, jotka saavat hänet näyttämään uhrilta ja sinut julmurilta.

Paras kaverini oli juuri tuossa tilanteessa vuosia sitten. Hän vuodatti minulle sitä, että jollei hän suostu tekemään lasta, hänen miehensä tekee sen sitten jonkun muun kanssa. Hän teki sen lapsen, hoiti ja hoitaa lapsen täysin yksin ja on niitä harvoja ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa ääneen sen, että jos hän saisi valita uudelleen, hän jättäisi lapsen tekemättä. Kaikesta huolimatta lapsi on hänelle maailman tärkein ihminen ja hän on itse oikein hyvä äiti, mutta jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, hän valitsisi toisin. Melko monimutkainen tilanne, siis. Tarina jatkui myöhemmin siten, että kumpikin löysi uuden kumppanin, ja lapsesta tuli kahden uusioperheen lapsi.

Raadollisesti on kysymys siitä, minkä hinnan sinä olet valmis maksamaan siitä, että miehesi suostuu jäämään luoksesi. On mahdollista, että liittonne hajoaa jostain muusta syystä tai että ette edes pysty saamaan lapsia, joten asiaa kannattaa harkita monelta kannalta eikä vain parhaassa tapauksessa.

Taisit lukea/ymmärtää jotakin väärin. Mies siis juurikin painotti että EI TIEDÄ mitä tekee jos kieltäydyin lastenhankinnasta kokonaan. Ei haluaisi erota, mutta ei myöskään halua katkeroitua minulle, jos päättääkin minun kanssani jatkaa suhdetta vaikka en lasta haluaisikaan. Ihan oikeutettu ajattelutapa mielestäni. Mutta siis missään nimessä ei oikeasti yrittänyt minua kiristää tällä asialla. Jos olisi yrittänyt, niin suhdehan olisi ollut sillä selvä. Minun pitää saada tehdä ihan oma päätös asian suhteen. AP

Taisin lukea ja ymmärtää ihan oikein. Miehesi antoi sinulle vapauden tehdä ihan oma päätöksesi siitä, haluatko erota vai teetkö hänelle lapsen. Jätti nokkelasti sinut vastuuseen aivan koko tilanteesta.

Ihan mielenkiinnosta: Millä tavoin miehen olisi pitänyt asiansa ilmaista, jotta ei olisi sinun mielestäsi painostanut AP:ta? Onhan niin, että mieli voi ihmisellä muuttua. Lapsettomuutta sen paremmin kuin lapsen hankintaakaan ei voi toiselle 100-prosenttisella varmuudella luvata. Niin paljon voi elämä heitellä ja omat tunteet muuttua. Ja jos käy niin, että vastoin aiempia suunnitelmiaan huomaakin haluavansa vanhemmaksi, on tämä halu usein niin voimakas ja perustavanlaatuinen, ettei siitä aidosti hyvillä mielin pysty luopumaan. Lasten hankkinnassa kompromissit eivät ole mahdollisia. Pattitilanne tässä toki on painostava, mutta ei se silti tarkoita, että se lasta haluava kiristäisi sitä, joka ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin aikaisemmin ja puhuin siitä, miten tuosta hoidon jakamisesta pitäisi sopia etukäteen ja mieheltä kysyä, olisiko hän valmis noin teoriassa kantamaan vastuun yksinään.

Ensinnäkin on pakko sanoa, että olen aivan täysin samaa mieltä kanssanne. Molempien vanhempien täytyy sitoutua lapseen 100 prosenttisesti, jotta arki olisi sujuvaa ja lapsella turvallinen kasvuympäristö.

Sitten: Tarkoitin siis kommentillani sitä, että Ap:n pitää kysyä mieheltään, onko tämä valmis kantamaan nämä mahdolliset katastrofaaliset seuraukset, jos Ap ryhtyy lapsenhankintaan vain miehensä mieliksi ja toteaa myöhemmin, ettei hän sittenkään olisi ollut valmis äidiksi. Eli onko mies todella valmis ottamaan riskin, ettei lapsi saakaan ansaitsemaansa huolenpitoa ja huomiota, ja että kaikki kaatuukin pahimmassa tapauksessa miehen niskaan, vaikka saisikin niin sanotusti tahtonsa läpi. Mitä jos mies jää yksinhuoltajaksi, kestääkö hän sen?

Kuitenkin olen sitä mieltä, että noista hoitokuvioista voi ja pitää puhua etukäteen. Ajatus koti-isästä ja työssäkäyvästä äidistä ei ole mitenkään kummallinen, oli kulttuurinen normi mikä hyvänsä.

Minä taas näen tuon aivan naurettavana kysymyksenasetteluna. Jos ap tietoisesti päättää hankkia lapsen, on vastuuta siitä myöhemmin täysin mahdotonta vierittää miehen niskoille. Jos ap on epävarma halustaan, ei hän hanki lasta, piste. Jos hankkii lapsen, silloin lapsesta kannetaan loppuelämän vastuu ja rakastetaan häntä -ei aleta itkeä nillittää, että ei ollutkaan kivaa ja en alakaan tähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin aikaisemmin ja puhuin siitä, miten tuosta hoidon jakamisesta pitäisi sopia etukäteen ja mieheltä kysyä, olisiko hän valmis noin teoriassa kantamaan vastuun yksinään.

Ensinnäkin on pakko sanoa, että olen aivan täysin samaa mieltä kanssanne. Molempien vanhempien täytyy sitoutua lapseen 100 prosenttisesti, jotta arki olisi sujuvaa ja lapsella turvallinen kasvuympäristö.

Sitten: Tarkoitin siis kommentillani sitä, että Ap:n pitää kysyä mieheltään, onko tämä valmis kantamaan nämä mahdolliset katastrofaaliset seuraukset, jos Ap ryhtyy lapsenhankintaan vain miehensä mieliksi ja toteaa myöhemmin, ettei hän sittenkään olisi ollut valmis äidiksi. Eli onko mies todella valmis ottamaan riskin, ettei lapsi saakaan ansaitsemaansa huolenpitoa ja huomiota, ja että kaikki kaatuukin pahimmassa tapauksessa miehen niskaan, vaikka saisikin niin sanotusti tahtonsa läpi. Mitä jos mies jää yksinhuoltajaksi, kestääkö hän sen?

Kuitenkin olen sitä mieltä, että noista hoitokuvioista voi ja pitää puhua etukäteen. Ajatus koti-isästä ja työssäkäyvästä äidistä ei ole mitenkään kummallinen, oli kulttuurinen normi mikä hyvänsä.

 

Minä taas näen tuon aivan naurettavana kysymyksenasetteluna. Jos ap tietoisesti päättää hankkia lapsen, on vastuuta siitä myöhemmin täysin mahdotonta vierittää miehen niskoille. Jos ap on epävarma halustaan, ei hän hanki lasta, piste. Jos hankkii lapsen, silloin lapsesta kannetaan loppuelämän vastuu ja rakastetaan häntä -ei aleta itkeä nillittää, että ei ollutkaan kivaa ja en alakaan tähän. 

Minustakin se olisi väärin. Mutta kuitenkin sitä tapahtuu. Paras ystäväni on yksin isänsä kasvattama, itse olen yksin äitini kasvattama. Kukaan näistä osapuolista ei lähtenyt lapsenhankintaan sillä ajatuksella, että jos ei ole kivaa, niin antaa olla. Elämä ei vaan aina mene suunnitellusti, ja jokaisen vanhemmaksi haluavan tai tulevan täytyy miettiä, jaksaako tai pärjääkö yksin, jos kumppanille sattuu jotain (sairaus, onnettomuus, ero jne.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin aikaisemmin ja puhuin siitä, miten tuosta hoidon jakamisesta pitäisi sopia etukäteen ja mieheltä kysyä, olisiko hän valmis noin teoriassa kantamaan vastuun yksinään.

Ensinnäkin on pakko sanoa, että olen aivan täysin samaa mieltä kanssanne. Molempien vanhempien täytyy sitoutua lapseen 100 prosenttisesti, jotta arki olisi sujuvaa ja lapsella turvallinen kasvuympäristö.

Sitten: Tarkoitin siis kommentillani sitä, että Ap:n pitää kysyä mieheltään, onko tämä valmis kantamaan nämä mahdolliset katastrofaaliset seuraukset, jos Ap ryhtyy lapsenhankintaan vain miehensä mieliksi ja toteaa myöhemmin, ettei hän sittenkään olisi ollut valmis äidiksi. Eli onko mies todella valmis ottamaan riskin, ettei lapsi saakaan ansaitsemaansa huolenpitoa ja huomiota, ja että kaikki kaatuukin pahimmassa tapauksessa miehen niskaan, vaikka saisikin niin sanotusti tahtonsa läpi. Mitä jos mies jää yksinhuoltajaksi, kestääkö hän sen?

Kuitenkin olen sitä mieltä, että noista hoitokuvioista voi ja pitää puhua etukäteen. Ajatus koti-isästä ja työssäkäyvästä äidistä ei ole mitenkään kummallinen, oli kulttuurinen normi mikä hyvänsä.

 

Minä taas näen tuon aivan naurettavana kysymyksenasetteluna. Jos ap tietoisesti päättää hankkia lapsen, on vastuuta siitä myöhemmin täysin mahdotonta vierittää miehen niskoille. Jos ap on epävarma halustaan, ei hän hanki lasta, piste. Jos hankkii lapsen, silloin lapsesta kannetaan loppuelämän vastuu ja rakastetaan häntä -ei aleta itkeä nillittää, että ei ollutkaan kivaa ja en alakaan tähän. 

Minustakin se olisi väärin. Mutta kuitenkin sitä tapahtuu. Paras ystäväni on yksin isänsä kasvattama, itse olen yksin äitini kasvattama. Kukaan näistä osapuolista ei lähtenyt lapsenhankintaan sillä ajatuksella, että jos ei ole kivaa, niin antaa olla. Elämä ei vaan aina mene suunnitellusti, ja jokaisen vanhemmaksi haluavan tai tulevan täytyy miettiä, jaksaako tai pärjääkö yksin, jos kumppanille sattuu jotain (sairaus, onnettomuus, ero jne.).

Yhtälailla AP:n pitää olla varma, että jaksaa yksin ja yksinhuoltajana ilman miehen apua, JOS mies päättääkin että tämä ei ollut kivaa ja hän haluaakin työelämään tms. Myös ap:n pitää olla lasta hankkiessaan VARMA halustaan toimia äitinä 100 %. Jos näin ei ole, ennusmerkit eivät ole huonot vaan erittäin huonot.