Tapaan miehen tosi hienossa paikassa ulkomailla. Vinkkejä, please!

tuolla joku kommentoija olikin suositellut terapiaa, voi olla hyväkin idea. Itse selvittelin elämääni opiskeluaikana YTHS:n psykoterapeutilla, ja kyllä siitä varmaan apua oli, kun nyt aikuisena (kohta keski-ikäisenä) on elämä aika hyvin mallillaan. En tiedä mitä kautta saisit palveluja siellä nykyisessä olinpaikassasi?

Laitahan viestiä miten tämä juttu etenee, ja muutoinkin olisi kiva kuulla mitä elämääsi kuuluu.

t. tynnyrissä kasvanut

Olen vain tässä vuosien mittaan kyynistynyt enkä ole pitkään aikaan edes uskaltanut toivoa mitään.



Se mies lähti tänä aamuna purjehtimaan ja palaa ilmeisesti vasta alkuviikosta. Saan nyt tässä rauhassa miettiä asioita, jos vain ikävältäni pystyn. Olen yllättynyt tästä ikävän tunteesta, koska olin ajatellut, että saan pidettyä tunteeni kurissa.



ap.

miten menee? Onko uusia yhteydenottoja tullut?

Tämän suhteen myötä vain on tullut mieleen kaikenlaista. Kyseinen henkilö ei ollut siis ex-aviomieheni, vaan tyyppi jonka kanssa seurustelin jonkin aikaa joskus nuorena. Hän oli hirveä nipottaja, joka valitti muun muassa pukeutumisestani ja meikkaamisestani. Minun olisi pitänyt näyttää rahakkaalta suomenruotsalaiselta ja pukeutua kalliisiin ja eleettömiin vaatteisiin, joihin minulla ei tietenkään ollut varaa. Hänellä oli kyllä kiva perhe ja hänen vanhempansa ja sisaruksensa olivat melko tavallisia, vaikka heillä tosiaan olikin tolkuttomasti omaisuutta. Mutta ei heistä enää enempää.



Ex-mieheni taas oli samanlainen köyhä opiskelija kuin minäkin. Ei sekään mitenkään hyvä tilanne ollut, kun ei koskaan ollut rahaa.



Olen nyt menossa nukkumaan, joten jos joku kirjoittaa ap:nä lähitunteina (noin 8 tuntia), niin se en sitten ole minä.



ap.

piti ihan ruveta pohtimaan miten tähän vastaisi.

Ihan lyhyesti: meitä yhdistää into matkustella, yhteiset haaveet, lapset tietenkin, yhteinen työ ja talous + monet muut asiat. Ennenkaikkea meillä molemmilla on ollut elämässä samankaltaisia vaiheita, napakymppi-onnnistumisia ja toisaalta vaikeitakin asioita, jotka tuovat ymmärrystä toista kohtaan.

Paljon on erilaistakin johtuen jo erilaisesta kulttuuritaustasta. Aina ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta aina sen verran on löytynyt positiivista tästä suhteesta että on kannattanut jatkaa. Yksi keskeinen ero meidän välillä on tämä: Mieheni suhtautuu intohimoisesti ja pelottomasti kaikkeen uuteen, eikä pelkää epäonnistua! Minä olen varautunut, jännitän välillä enkä halua tehdä mitään, jos en ole satavarma että lopputulos on hyvä. Hän uskaltaa tehdä asoita, vaikka lopputuloksesta ei ole mitään takeita. Mieheni ei osaa 'hävetä', minulle se on ainainen kummitus mielessä - en halua nolata itseäni.

Tämän eroavaisuuden kautta olen kuitenkin saanut niin paljon, nähnyt uusia asioita ja uskaltanut yrittää. Olen siitä ikuisesti elämälle kiitollinen!

totta tämä kaikki on, ei mitenkään liian elokuvamaista tai mitään semmoista..

Kun tapasin tulevan mieheni eli siis nykyisen ex-mieheni, niin se oli kuin satua. Olimme molemmat mielettömän rakastuneita ensitapaamisesta lähtien. Molemmat tiesivät heti, että tuon kanssa menen naimisiin jonain päivänä. Mies kantoi minulle joka päivä kukkia, vaikka oli köyhä opiskelija, ja vietimme illat lukien toisillemme runoja. Olimme kuulemma aivan samannäköisiäkin ja monen mielestä kuin luodut toisillemme. Mutta niin vain sekin rakkaustarina päättyi katkeraan eroon.



ap.

vaan lähinnä sitä asetelmaa, että köyhä tyttö joutuu seuroihin rikkaan miehen kanssa ja yrittää salata taustansa. Tosiaan en nyt pyri vihjaamaan, että mies olisi mikään roisto :)



Olet, ap, varmaan ihan fiksu omastakin takaa ja osaat hoidella tilanteet parhain päin. Tarkoitin vain, että ns. toisit ilmi omat taustasi ohimennen, että tuollainen fiksu mies osaa siitä päätellä, että olet tavallinen ihminen tavallisin taustoin, etkä vahingossakaan pidä yllä vaikutelmaa, että olisit varakas. Ei mies sitä varmaan luulekaan, eikä siis siitä välitä. Ohimennen ilmituominen ei pakota häntä kertomaan itsestään. Hän ehkä vain tavoittelee normaalia ihmissuhdetta.

Mies kantoi minulle joka päivä kukkia, vaikka oli köyhä opiskelija, ja vietimme illat lukien toisillemme runoja."



Ihanaa saada kukkia, mutta että joka päivä? Eikö missään vaiheessa alkanut riittää tyyliin mihin mä nämä kaikki nyt sitten laittaisin? Jotenkin aika maanista kukkien tuomista... hee hee. Ja illat pelkästään runoja lukien... Ok.



163

Yritän kyllä ylipäätäänkin olla mahdollisimman oma itseni tässä suhteessa. Silti kai sille ei voi mitään, että mies ei vielä tunne minua niin hyvin, että hän olisi ihastunut todelliseen persoonaani. Tai tarkoitan, että hän on nähnyt minusta vasta vähän. Ja minä hänestä.



Tuli vain mieleen tässä, että ehkä en kuitenkaan ole "ihan tavallinen" miehen mielestä. Hän on sanonutkin, ettei ole koskaan tuntenut ketään minun kaltaistani naista.



ap.

Mutta alkuaikoina hänellä oli tapana tuoda minulle ruusu. Kuivatin ne laittamalla ne roikkumaan verhotangosta. Kyllähän niitä kertyi sinne pölyttymään aika komea määrä. Runojen lisäksi luimme muutakin kirjallisuutta ja puhuimme hirveästi. Taisi olla liian romanttinen alku tai ainakin romantiikka olisi saanut jakaantua tasaisemmin.



ap.

joista yhtenä mies on ollut purjehtimassa.



Kaikkea on jo kuitenkin ehditty.



Kyllä hän on sinulle se oikea, mutta ole nyt tarkkana tarinan kanssa,

Tosin tässäkin ketjussa on käynyt silloin tällöin joku kertomassa minulle, että olen provo, eli käytännössä minua sanotaan valehtelijaksi. Ei pitäisi tietenkään välittää, mutta koska kirjoitan niin henkilökohtaisista asioista, tulee noista viesteistä vähän paha mieli.



Olen ollut pitkään yksin ja yksinäinenkin, joten tuntuu tosi kivalta, kun on uusi ihminen elämässä. Olen kuitenkin myös varovainen enkä halua kertoa vielä kellekään tästä ihmissuhteesta. Tänne kirjoittaminen on ollut tavallaan sen korvike, että puhuisin jollekulle tuntemalleni ihmiselle.



En ymmärrä, mikä kaikesta kertomastani tekee jotenkin "liian" uskomattoman. Varakkaita ihmisiä on maailmassa vaikka kuinka paljon. Olen törmännyt heihin Suomessakin. Nyt olen tavannut yhden, joka ei ole mikään satuprinssi. Hän on viisikymppinen, eronnut, monen lapsen isä, ei mikään huippukomea, vaan itse asiassa lyhyempi kuin minä jne. En tietenkään kerro täällä kaikkea mahdollista enkä kaikkea tiedä vielä itsekään. Vastahan olen tutustunut ja tutustumassa kyseiseen henkilöön. Emme tapaa päivittäin emmekä edes soittele päivittäin.



Jos joku on todellakin niin kiinnostunut tästä kuin vaikuttaa (kun pitää jopa erillisiä ketjuja aloittaa kertoakseen, että olen provo), niin minulle voi lähettää sähköpostia. Voin henkilökohtaisessa viestissä kertoa ehkä vähän avoimemmin tilanteesta. Voin ehkä jopa tavata henkilökohtaisesti elokuussa Suomessa, jos joku haluaa varmistua minusta. Tätä sähköpostiosoitetta voi käyttää (välilyönnit pois jättäen): b m k u v a t @ gmail . com



Jos provon huutajat eivät edes välitä ottaa yhteyttä, niin pyydän ainakin lopettamaan sen provon huutelemisen. Siitä tulee itse asiassa sellainen vaikutelma, että teillä itsellänne ei ole muuta harrastusta kuin provon metsästäminen.



Tämä on ehkä ylireagointia minun puoleltani, mutta myönnettäköön, että olen vähän herkkäluonteinen ihminen. Haluan myös sanoa, että jos nyt aloittaisin ketjun tästä samaisesta ihmissuhteesta, niin kirjoittaisin tietysti tästä hetkestä käsin. Esimerkiksi tuo ensimmäisen viestin ravintolaan menemisen jännittäminen on jo taakse jäänyttä elämää.



ap.

Kerroin tuossa edellä, mitä voit tehdä. Jos et ota yhteyttä henkilökohtaisesti, niin älä sitten kiusaa minua.



Mitä tulee aikoihin, niin olen tuntenut miehen kauemmin kuin kolme viikkoa. Hän on ollut yhden pidennetyn viikonlopun purjehtimassa.



Elävässä elämässä olisit varmasti iloinen, jos tästä suhteesta ei tulisi edes puolen vuoden rakkaustarinaa - mikä on tietysti täysin mahdollista.



ap.

koska joku niiiin hartaasti toivoi, että "jaksakaa JAKSAKAA vielä tätä ketjua!" :DD

Entä osaavatko lapsenne molempien kieltä?



Muistin tässä juuri, kuinka aikaisemmissa miessuhteissani on ollut leimallista se, että olen ollut niissä etupäässä hirveän ahdistunut. En ole pystynyt luottamaan toiseen osapuoleen ja hänen välittämiseensä. Pitkälti se on varmaan johtunut omista ongelmistani eikä siitä, että olisin ollut tekemisissä vain epäluotettavien ihmisten kanssa, mutta suurin osa heistä on ollut epäkypsiä ja vaikeita tapauksia.



Yllättäen en nyt tunne samanlaista ahdistusta ollenkaan. En esimerkiksi mieti juuri ollenkaan, mitä se mies tekee, kun emme näe toisiamme. Muutenhan kyllä olen murehtinut yhtä ja toista, kuten tässä ketjussa on tullut ilmi.



Ehkä olen muuttunut parempaan suuntaan tai sitten olen tavannut luotettavan ja aikuisen miehen. Joka tapauksessa nautin tästä olosta.



ap.

Mutta kaipa hekin ikävöivät. Tietenkin eniten kiinnostaisi tietää, ikävöikö tämä "minun" mieheni minua. Ainakin hän sanoi haluavansa tavata ennen lähtöäni.



Minulla on jo nyt aika kova ikävä. Piti kirjoittaa tuo tänne uudelleen, jos se vaikka helpottaisi.



ap.

Onneksi tää nyt loppuu.

Jos tarkoitat tätä ketjua, niin voinen kertoa, että internetissä on muutakin sisältöä. Tämän ketjun voi jättää kokonaan lukematta.



ap.

Jatka vaan ap. päivittämistä ja onnea tulevaan.