en ymmärrä miksi masentunut ei ITSE tee mitään hyvinvointinsa eteen - useimmiten

en todellakaan tarkoittanut haukkua masentuneita. Nyt luulette että olen ilkeä ihminen. Kyllä ymmärrän että jos on masentunut kaikki on raskasta, että pelkkä ylösnouseminen aamulla voi olla ylipääsemätön asia. Silti uskon että on parempi jos ITSE myös pinnistelee ja yrittää tehdä jotain asiaan eikä vaan odota tukea muualta. Ihan pienistä asioista siis puhun, esim käy kaupassa hakemassa maitopurkin tai kävelee korttelin ympäri. Pikkuhiljaa. Totta, ei ennen ollut niin paljon masentuneita kuin nyt mut voihan se olla niinkin että niitä oli mutta ei vaan ollut vaihtoehtoja silloin. Oli pakko jatkaa ja jaksaa. Ja kyllä elämä on potkinut muakin päähän jos uskotte että olen vain lentänyt roosanvärisillä pilvillä. Erosin ja jäin yksin kolmen pienten lasten kanssa, x kävi vieraissa, opiskelin samalla, rahatilanne oli päin honkia jne. Enhän mä voinut mitenkään vain jäädä makaamaan - eihän?? Kuka olisi sit huolehtinut lapsista??? niinpä...oli pakko nousta...

jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten niskaan oksentaminen täällä loppuu, päinvastoin.

lievästi masentuneita. Vakavaan masennukseen ohje ei ole noin yksiselitteinen.



Olen täysin samaa mieltä ja olen sairastanut masennuksen 3 kertaa elämäni aikana (toistaiseksi).

Mista johtuu, etta lansimaissa on nykyaan niin paljon masentuneita? Elama liian helppoa?

määrittelet helpon elämän? Mitä kuuluu mielestäsi hyvään elämään, mitä ilman et itse voisi olla? Ihmissuhteet mukaan lukien.

ap yrittää sanoa. Älkää haukkuko häntä, onhan siinä vähän totuuttakin. Eikö?

niin ei pysty tekemään mitään itsensä hyväksi. Elämä on vain yhtä sumussa kulkemista. Ei sitä voi ymmärtää sellainen joka ei ole ollut masentunut. Onneksi on hyviä lääkkeitä masennukseen. Kun olo alkaa parantua jaksaa jo liikkuakin. Mutta olon on ensin parannuttava vasta sitten tulee jaksaminen.

Masennus ei ole mikään asenne tai laiskuuden muoto, joka paranee, kun ottaa itseään niskasta kiinni. Kaikilla on lieviä alakulon tunteita johon kuvailemasi temput tepsivät.



Oikeaan masennukseen ei tuollaiset jutut auta lainkaan. Pahimmillaan en pysysnynyt masentuneena lähtemään kotoa, peseytymään saatika sitten reippailemaan.



Kun itseni kiskoin kauppaan (ruokaa nyt on pakko saada, niin samana päivänä tuskin tuli kasseja purettua, jääkaappiin koko pussi vaan. Laihduin toki tuona aika melkoisesti...



Kämppis "pakotti" hoitoon, vei ihan kädestä pitäen, yhteiskunta ei auta, jos joku ei jaksa hakea apua ja ihan turha luulla, että masentunut pysyisi itse hakemaan apua ja hankkimaan tarvittavat lausunnot ja varaamaan ajat arviontikäynneille ja etsimään psykologin, joka suostuu hoitamaan itse... Kyllä täällä on helppo kuolla masennikseen, menee vaan niin pahaksi, ettei usko, että on mitään tietä ulos.

Itse en ole ollut masentunut, mutta olen vuosia seurannut vierestä äitini masennusta. En tosiaankaan voi sanoa että voisin tietää tai ymmärtää millaista hänen elämänsä masennuksen kanssa on. Ymmärrystä asialle sivusta seuraaminen ja apuna oleminen on kuitenkin tuonut.



Masentuneen on todella vaikea useimmiten myöntää että tarvitsee mintään apua. He häpeävät masennustaan, jaksamattomuuttaan ja usein eivät edes myönnä itselleen kuinka paha tilanne on. Usein he myös kokoevat että ovat huonompia ihmisiä kuin muut, etteivät ansaitse apua ja huomiota. He kokevat olevansa taakkana läheisilleen.



Masentunut kyllä yleensä tietää että pitäisi jaksaa tehdä asialle itse jotain, mutta ei pysty/jaksa/tiedä mitä tekisi. Siksi läheisten apu on todella tärkeää masentuneille. Myös kaikki muu apau mitä on saatavilla.



Lääkkeistä haluan sanoa sen verran että ne eivät todellakaan ole kenellekkään mikään suuri pelastus. Masentunut varmasti jaksaa hiukan enemmän, nukkuu vähän paremmin ja ei mieti niin paljon itsetuhoisia/masentuneita ajatuksia, mutta eivät ne pranna masennusta. Ne ovat vain tukena paranemiseen ja mahdollistavat sen että masentunut jaksaa tehdä asioita itsekkin. Monesti ainoa hyvä hoito masennukseen on se että masentunut ihminen saa käsitellä asioitaan terapiassa yms. Ei varmasti todellakaan sekään kaikkia pelasta ja ole avuksi kaikille, mutta useille siitä varmasti on apua.



Minua loukkaa suuresti ihmiset jotka eivät ymmärrä masennusta ja sen aiheuttamaa tuskaa. Ne jotak tuomitsevät masentuneen ja ajattelevat että se nyt vaan laiskottelee ja jos itse teksisi jotain tuolta varmasti nousisi. Toki masennuksesta nousemiseen tarvitaan masentunutta itseäänkin... mutta ympäristöltä tuleva apua on todella tärkeä. Myös se ettei masentunutta tuomita ja pidetä jotenkin hunompana ihmisenä.

en todellakaan tarkoittanut haukkua masentuneita. Nyt luulette että olen ilkeä ihminen. Kyllä ymmärrän että jos on masentunut kaikki on raskasta, että pelkkä ylösnouseminen aamulla voi olla ylipääsemätön asia. Silti uskon että on parempi jos ITSE myös pinnistelee ja yrittää tehdä jotain asiaan eikä vaan odota tukea muualta. Ihan pienistä asioista siis puhun, esim käy kaupassa hakemassa maitopurkin tai kävelee korttelin ympäri. Pikkuhiljaa. Totta, ei ennen ollut niin paljon masentuneita kuin nyt mut voihan se olla niinkin että niitä oli mutta ei vaan ollut vaihtoehtoja silloin. Oli pakko jatkaa ja jaksaa. Ja kyllä elämä on potkinut muakin päähän jos uskotte että olen vain lentänyt roosanvärisillä pilvillä. Erosin ja jäin yksin kolmen pienten lasten kanssa, x kävi vieraissa, opiskelin samalla, rahatilanne oli päin honkia jne. Enhän mä voinut mitenkään vain jäädä makaamaan - eihän?? Kuka olisi sit huolehtinut lapsista??? niinpä...oli pakko nousta...

Juu, kaikilla muillakin se menee juuri niinkuin ap:lla. Jos vaan päättää niin kyllä sitä jaksaa, jos ei jaksa ei ole yrittänyt tarpeeksi.

Todella loukkaa asenteesi. Itse olen 3 lapsen yh. Erosin miehestäni odottaessani viimeistä lastani. Ero otti todella koville, mies oli pettänyt minua pari vuotta toisen naisen kanssa, raskaus oli kivulias ja hankala yms.

Kolmannen lapsen syntymään asti jaksoin hyvin. Etsin asunnon meille, sovin miehen kanssa tapaamisista, kävin neuvolassa, hoidin lasten hoito ja koulupaikan muuttumiset, äitiysloma asiat yms. Sitten romahti. En vain jaksanut enää.

Kun vanhimmat lapset olivat eskarissa ja koulussa itkimme vauvan kanssa kilpaa. Jaksoin kyllä huolehtia lasteni perustarpeista (ruoka, suunnilleen puhtaat vaatteet, riitävä uni yms.) mutta en ollut heille läsnä. Toimin kuin robotti, ilman muita tunteita kun turtumus, mikään ei tuntunut miltään ja kun jotain tunteita oli ne olivat negatiivisia.

Häpesin suunnttomasti sitä etten jaksanut, hoin itselleni että minun pitäisi lasten takia jaksaa, että olen huono äiti yms. Koetin ruoskia itseäni eteenpäin. Ajattelin että kyllä tämä tästä vähitellen, kun vain sinnikkästi pidän kiinni rutiinista joka päivä, käyn välillä ihmisten ilmoilla enkä jää vain kotiin makaamaan.

Eipä auttanut, tilanne vain paheni. Tein vain sen mitä oli ihan pakko tehdä, muuten makasin kotona sohvalla vauva vieressäni enkä tosiaankaan ollut läsnä lapsille. Onneksi äitini huomasi puolen vuoden jälkeen ettei kaikki ollut kunnossa, vaikka hänellekkin yritin esittää ettei minua mikään vaivaa.

Itse en todellakaan olisi jaksanut hakea apua. Suomessa on ainakin minun kokemukseni mukaan todella vaikea saada apua. Kaikesta avusta saa taistella kynsin ja hampain. Enkä todellakaan olisi itse jakanut taistella saadakseni apua. Tarvitsin siihen äitini apua. Hän taisteli minun ja lasteni puolesta väsymmättömästi ja auttoi otamalla lapseni ja minut luokseen kunnes tilanne alkoi parantua ja jaksoin pyörittää arkea itse.

Sain todella paljon kuraa nistkaan ystäviltäni. Heidän mielestään olin huono äiti, epäonnistunut ja minun olisi vain pitänyt jaksaa. Eihän ero nyt ole mikään kaamea asia... Heidän asenteensa loukkasi suunnattomasti. Teki sellaisen olon vielä enemmän että olin täysin kykenemätön äitinä ja turha ihmisenä. Ei ainakan mitenkään helpottanut paranemista.

Tähän loppuun haluaisin vielä sanoa että kai ap tietää että monesti masnnus johtuu aivoissa olevista välittäjäaineista? Eli kaikilla ihmisillä nuo välittäjä aineet eivät toimi niinkuin pitäisi tai ollenkaan. Tämä aiheuttaa masennusta.

Myös ihmisen perusluonteella on tässä merkitystä. Kyllä toiset meistä ovat luonteeltaan paljon herkempiä, eikä sillekkään voi mitään...

ett terveen äidin fyysisesti terve vauva voi masentua? Että siihen ei tarvita vauvan laiminlyöntiä ja hänen vuorovaikutusyritystensä totaalista ohittamista? Saati pieni lapsi, uskotko että pieni lapsi voi masentua ilman vaikeita elämänkokemuksia?



Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun en ole koskaan asiasta tutkimustietoa lukenut, muuta kuin niiltä osin, että juuri laiminlyönti masentaa lapsen ja jopa vauvan.

Ehkä olet lievästi masentunut, kun kuitenkin sanot että sinulla on elämäniloa ja jaksat tehdä asioita. En tässä mitenkään manaa sinulle masennusta, mutta jotenkin tuntuu että sinulla on taustalla asioita jotka kuitenkin paistaa rivien välistä, ja vaikuttaa sinusta välittyvään kuvaan. Sanot yrittäväsi auttaa, mutta tekstistäsi tulee tunne, että autettavasi ei ymmärrä olla kiitollinen avustasi, ja katkeroidut ja muutut marttyyriksi. Kirjoittamasi perusteella suhtaudut hieman aggressiivisesti tähän masentuneeseen, vaikka verhoat sen auttamisen kaapuun. Et ole pyyteetön auttamisessasi.

jos ei kyse ole omasta lapsesta? Keneltä voi vaatia loputonta vierellä seisomista ja jaksamista? MAsentuneen omaisilla on valtava riski masentua itsekin, koska masentunut on kuin tunteiden musta aukko, imee kaiken ilon ympäristöstään, eikä anna mitään.

Mä en myöskään jaksa näitä masentuneitten ( itsekin olen ollut) loputtomia itsekkyyden ilmauksia. Kun vain heillä on vaikeaa, ja he nyt ovat niin huonoja ja he nyt sitä ja tätä ja tota.

Loppujen lopuksi masentunut ihminen on loputtoman itsekäs. Omassa huonommuuden tunteessaan hän ei todellisuudessa ota mitään vastuuta omasta elämästään, ei toisten tunteista ( vaikka yleensä kovasti kuvitteleekin niin) eikä omasta käytöksestään. Yksi osa paranemisen prosessia on se, että ymmärtää ja hyväksyy sen, että itselläkin on merkitystä. Että ne omatkin sanat loukkaavat, eikä se mene niin, että masentunut on aina se, jolla on oikeus loukkaantua, itkeä, murehtia loputtomasti. Vaikka ei itse rakasta itseään, on ympärillä ihmisiä, jotka rakastavat, ja ihmisen täytyy pystyä OIKEAAN empatiaan myös heitä kohtaan. Ei siis siihen masentuneen käpertyneeseen, kun minä taas sitä ja kun minä taas tätä ja kun minäminäminä...

Tiedän että moni tästä suivaantuu taas ja tulee marttyyriviestiä jne. Mutta itselleni tuo oli aikanaan iso oivallus ja iso osa paranemisen alkamista. Se, että siirtyi olemasta itsekeskeinen uhri tasaveroiseksi ihmissuhteiden osapuoleksi.

T: Nuorena vaikeasti masentunut

valittaa koko ajan että muilla on asiat paremmin ja aina on asenne muihin että helppoahan teillä on on rahaa käytettävissä ja on auto ja on omakotitalo ja on sitä ja tätä. joskus on me muutkin panikoitu ja menty kouluu, kurssile ja töihin. JOSKUS se vaan on mentävä jos mielii saada auton ja omistusrivarin ja mitä kaikkea millä luulee onnen saavuttavansa.

jotta saisitte faktatietoa masennuksesta sen sijaan, että laukoisitte omia typeriä mielipiteitänne absoluuttisina totuuksina ympäri kortteleita. Mutta kukaan kaltaisistanne tuskin sellaista ihmettä on saanut koskaan aikaan - ITSE.

tänä päivänä oletetaan ja odotetaan että JOKU MUU hänen ympärillä tekee jotain, tai että yhteiskunta tekee tai tukee. Kyllähän se raskasta on, (olen nähnyt joo), mutta ero nyt verr ennen on se että silloin oli PAKKO myös ITSE tehdä jotain. Tänä päivänä on ehkä liian helppoa saada kaikki valmiina eikä tartte itse tsempata. Pilleriaski kouraan ja sit odotetaan apua??!! Uskon myös että jos itse tekisi jotain ja huomaisi että pystyy siihen, olo helpottaisikin ehkä nopeammin. Nyt ollaan down paljon pitempään koska "enhän mä kuitenkaan pysty"....

Tuo ihminen on lähinnä kateellinen ja laiska, ei masentunut.

valittaa koko ajan että muilla on asiat paremmin ja aina on asenne muihin että helppoahan teillä on on rahaa käytettävissä ja on auto ja on omakotitalo ja on sitä ja tätä. joskus on me muutkin panikoitu ja menty kouluu, kurssile ja töihin. JOSKUS se vaan on mentävä jos mielii saada auton ja omistusrivarin ja mitä kaikkea millä luulee onnen saavuttavansa.

miettiä kouluun tai töihin menoa,"kun lääkärikin sanoi",

ympäristössä. Mutta jokin laukaiseva syyhän myös aikuisella usein on masennuksen takana. Pieni vauva masentuu, jos hän ei saa hoitavalta aikuiselta riittävästi viestiä siitä, että on rakastettu. Usein se hoitava aikuinen on itse masentunut ja hoitaa lastaan fyysisesti hyvin, mutta ei pysty osoittamaan hellyyttä ja kiinnostusta vauvaan. Leikki-ikäisellä voi sitten olla jo enemmänkin syitä masennukseen.

ja merkityksellisimmät ihmissuhteet, jotka ja joiden päätökset ja toimet vaikuttavat eniten laspen hyvinvointiin.

etta silla itse tekemisella on suuri vaikutus masennuksen hoitoon. Ja onhan monet pilleritkin todettu placeboiksi... Vaikea on ymmartaa, miten siita masennuksesta voisi parantua, jos ei tee yhtaan mitaan, eika kukaan muukaan saa tehda tai ottaa kantaa mitenkaan. Asian taytyy vain antaa olla.

Mista johtuu, etta lansimaissa on nykyaan niin paljon masentuneita? Elama liian helppoa?

Ei tekisi edes mieli vastata naihin ketjuihin naille ihanille ulkomammoille, jotka itse asiassa ovat yhta kuin ap ilman aakkosia.

Pillereitä ei ole todettu placeboiksi, tiedoksi vain.

Ainoassa vertailukelpoisessa YK:n tutkimuksessa synnytyksen jälkeisen masennuksen esiintyvyys kehitysmaissa oli KOLMINKERTAINEN verrattuna verrokkina käytettyihin pohjoismaihin, joissa tilanne oli paras maailmassa.

Se on muuten ainoa julkaistu kansainvälinen vertailututkimus, ja johtuu siitä, että ainoat ihmiset, jotka kehitysmaissa saadaan nykyisinkään terveydenhoidon piiriin ovat juuri synnyttäneet naiset - ja kaikissa ei niitäkään.

Tutkittuja maita olivat ainakin Mozambique ja Afganistan ennen sotaa.

Paskaa on helppo kirjoittaa, kun on typerä ja ignorantti.

tuo oli siis vastaus otsikon kysymykseen. Masennus on juuri sitä, että ihminen on aloitekyvytön tekemään juuri mitään hyvinvointinsa eteen.

potkisi päähän ja olisi vaikeaa, ei se vielä tarkoita, että olisi masentunut! Masennus on sairaus, ei pelkkää elämän kolhimista. Ei se tarkoita mitään, jos sinä olet pinnistellyt rahattomana yksinhuoltajana eteenpäin, että masentunut pystyisi samaan. Voiko oikeasti olla näin tyhmiä ihmisiä?!? No ilmeisesti...