Onko muita " asiantuntija" asemassa olevia, jotka ovat uupumuksen partaalla?

Vierailija:

pienten lasten äideille/vanhemmille. Niin se vain on.

Ainakin minä olen ennen lasten saantia vaahdonnut siitä, miten naiset ja miehet on (tai ainakin pitäis olla) tasa-arvoisia työelämässä ja miten ei saa syrjiä naisia vaan sillä perusteella että oletetaan niiden saavan lapsia ja sen jälkeen ne ei voi enää antaa firmnalle yhtä paljon kuin ennen. Jotenkin siniselmäisenä kuvittelin vielä lapsen kanssa kotona ollessakin, että töihinpaluun jälkeen asiat " jotenkin järjestyy, kun kaikki muutkin on saaneet ne vuosien varrella järjestymään" (ei tosin meidän firmassa, pienten lasten äidit on lähteneet aika nopeasti paluun jälkeen muualle, hassusti pienten lasten isillä ei sitä vastoin vastaavaa ole ollut tuolla havaittavissa, ne sen kun etenee ja ylenee). Mut nyt tuntuu, että oon ajanut tyhmänä täysillä seinään ja suoraan sanottuna v****ttaa. Ei niin ettenkö osais laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, lapsi on toki kaikki kaikessa, mutta että ura oli oikeesti sitten tässä, se potuttaa ja vaatii vähän surutyötä.

T: se aiempi joka tienaa 5.500 eur/kk muttei muista tähän hätään numeroaan

Millainen koulutus teillä on?



T. eräs alaa harkitseva.

Kuullostat uupuneelta. Hae ensin saikkua, lepäät ja katsot sitten uudestaan tilannetta.

Edes flunssassa ei voi olla tekemättä töitä ( kotoa tietokoneella, mutta kuitenkin)

Työt on vaan pakko tehdä. Jos uskaltaa jättää hoitamatta niin kaiken löytää edestään. Menetetty asiakas on menetetty tavoite. Piste.



Tavoitteen saavuttamisesta saa nauttia 5min ja sen jälkeen on keskityttävä uuteen tavoitteeseen. Työ ei tule koskaan valmiiksi ja sen kanssa on vaan elettävä. Ja jos hyppää pois oravanpyörästä, uusi tekijä/yrittäjä löytyy välittömästi.



Töissä on huono omatunto, kotona on huono omatunto, ystäviä ei ehdi tapaamaan - huono omatunto, sukulaisiin ei ehdi pitää yhteyttä - huono omatunto. Onko tässä järkeä? Aamulla tekisi mieli jäädä nukkumaan viikoksi.



Mutta. Kun kuitenkin vaan nousee niin asiat sujuvat omalla painollaan ja työstä kuitenkin saa vielä tyydytystä - huippuhetkiä on kun lapset sanovat rakastavansa. Palkkapäivänä työn raskaus unohtuu hetkeksi - tosin mielessä aina että mitä jos lapsistani tuleekin rikollisia/narkkareita/mielisairaita jne. niin kannattaako tämä hinta maksaa?

" Istu alas hetkeksi, niin kyllä se kiire menee ohi!"

tuntuu, ettei mikään riitä. Alaiset narisevat ja laiskottelevat, oma esimies ja esimiehen esimies ovat tyytymättömiä tuloksiin. Teen töitä aamusta iltaa, hoidan kollegankin hommat niiden jäädessäö säännönmukaisti rästiin.



Palkkaa saan hurjat 4800 euroa, työtunteja viikossa noin 60. Keskijohdon paine on pahin.

Voisitteko uupuneet miettiä työtehtävien vaihtoa? Kamalaltahan tuo kuulostaa ja seuraukset eivät varmaankaan ole hyviä (jos se burn-out iskee ihan toden teolla niin, ettei enää sängystä ylös pääse). Varmasti on työnantajia ja työpaikkoja, jotka arvostavat työntekijöitään. Itse olen asiantuntija (myös esimiesvastuu) ja teen työni pääasiassa normaalin työajan puitteissa. Joskus on iltatilaisuuksia ja joskus on pakko jäädä ylitöihin. Olen tehnyt työnantajalleni selväksi, että vältän ylitöitä niin kauan kuin kotona on pienet lapset. Silti tienaan 4.600 eur/kk, mielestäni ihan ok normaalilla työajalla.

Minulla tuo 4800 egeä ja hirveästi töitä, olen rahoitusalalla

Mistään rahasta en suostuis tuohon mitä te raasut joudutte kestämään :o. Maaorjuutta uudessa muodossa.

Ja palkkaa saan kokonaiset 1800,- repikää siitä!

Siis eihän tuossa ole kyse siitä, että Sinun ap pitäisi tehdä enemmän töitä. Kyse on siitä, että teillä on liian vähän tekijöitä työkuormaan nähden ja se johtuu esimiesten kyvyttömyydestä organisoida tilannetta.



Jos tilannetta ei pysty muuttamaan, niin sitten kannattaa vaihtaa työtä. Nythän on noususuhdanne, joten kyllä töitä saa. Ja työilmapiiri on usein firmasta ja jopa tiimistä kiinni. Jos on työnarkomaani esimiehenä, niin se kyllä vaikuttaa aina koko osastoon tai tiimiin.



Munkin ehdotus on se, että otat muutaman viikon vuoksi sairaslomaa uupumuksen vuoksi ja arvioit tilanteen sinä aikana.



Mä olen itse keskijohdon tehtävissä myöskin. Peruspalkka on 4500 ja siihen bonukset päälle, joiden kanssa vuositulot ovat noin 65000 euroa. En myöskään tee ylitöitä ja koen olevani esimiesteni osalta arvostettu työntekijä. Ja ala on se paha-paha it.

Epäilen vahvasti että työelämä on nykyään joko hullua tai sairasta aivan kaikissa firmoissa ( ainakin jos ovat (NYSE) pörssissä )

Ei, kotiin ei kannata jäädä noin vaan. Oma tulonhankkimiskyky on syytä säilyttää, etenkin kun se on lähtöjään noin hyvä. Mutta tarvitset selvästi pitkän tähtäimen suunnitelman, johon sisältyy vähemmän suorituspaineita. Ei arjessa jaksa rämpiä, jos ei ole toivoa paremmasta.



- Lyhentäkää nyt lainaa urakalla, kun tulot ovat hyvät. Määritä joku raja-arvo, jonka jälkeen laina on tarpeeksi pieni, että voit vaihtaa tarvittaessa helpompiin hommiin.



- Mieti jo valmiiksi, mikä olisi sellainen helpompi homma, ja ala pedata itsellesi siihen sopivaa CV:tä. Jokainen työ täytyy saada, sinun pitäisi olla paras ja sopivin johonkin mukavaan hommaan, ei vain tuollaiseen raatamiseen. Luultavasti nykyinen työsi on kyllä arvostettu, eli vuodet tuolla ovat plussaa muuhun hakemisessa. Jos näin ei ole, vaihtamisella on ehkä suurempi kiire.



- Jos tavoitteet ovat mahdottomia, jätä ne omaan arvoonsa. Kohtuus kaikessa. Loppuun palanut työntekijä ei ole työnantajankaan etu.



- Entä nelipäiväinen työviikko? Eikä konetta mukaan sinä hoitovapaapäivänä. Toteat vain kymästi, ettet ehdi. Vaatii mielen lujuutta ja harjoittelua.



- Uusi äitiysloma hoitovapaineen? - saisit aikaa miettiä, miten haluat hoitaa työelämän jatkon. Tämä tietysti vain, jos todella haluat lisää lapsia.



- Lisäkoulutus tai erikoistuminen? Riittävän harvinainen osaaminen on pakko pitää talossa, vaikka tyyppi ei suostukaan mihin tahansa.



- Muista: Et varmaankaan ole enää vastavalmistunut tyttönen, jonka pitäisi näyttää kyntensä. Ota kokeneen asiantuntijan ote työelämääsi. Olet taitava ja tehokas, etkä ole helposti korvattavissa. Sinä et suostu mihin vaan, mutta teet reilusti sen, mikä lupaat. Ota esikuvaksesi joku arvostettu 45-vuotias, jolla asiat ovat hyvässä tasapainossa, ja pyri sitä mallia kohti; älä vertaa itseäsi hyperenergisiin vastavalmistuneisiin. Kilpaile työajan laadulla, ei määrällä.

Kylmä totuus on se, että keskijohdossa ei muualla Euroopassa tehdä mitään 8 tunnin työpäiviä. Itse olen kv- yrityksessä duunissa, tehnyt töitä tälle puljulle Lontoossa, Hampurissa ja Genevessä. Kaikissa paikoissa minimipäivän pituus on 10 tuntia ja aika usein menee 14 tuntiin. Monesti joutuu tekemään yölläkin töitä, kun on asiakkaita Australiassa tai jenkeissä ja on puhelinkonferenssia tms.



Mulla ja kaikilla muillakin työkavereillani on lapsia, mutta täällä ajatellaan, että jos haluaa hyvän duunin, niin perhe-elämä on sitten erilaista kuin tavis duunarilla. Eli kaikilla meillä on palkattuja ihmisiä, jotka hakee lapset koulusta tai tarhasta ja hoitaa harrastuskuljetukset ja iltajutut ja tekee kotityöt. Lasten kanssa ollaan viikonloppuisin ja lomilla, iltaisin maksimi pari tuntia.



Tää on valinta. Ei kai muualla kuin sossu-Suomessa ajatella, että vois olla SEKÄ kova liksa ja ns. haastava työ JA tekis normipäivää ja viettäis lepposaa koti-iltaa lasten kanssa.



Toki minä huolehdin parhaani mukaan, että olen läsnä lasten koulunäytelmissä jne. Aina ei onnistu, joskus käy niin, ettei mieskään voi mennä. Mutta tämä on meidän valinta. Halutaan rahallisesti hyvä elintaso ja ollaan kummatkin ammatillisesti kunnianhimoisia. Turha tässä sitten on vikistä työpäivän pituutta ja tavoitteiden ylivoimaisuutta. Business on raakaa ja se mikä merkkaa on viivan alle jäävä summa. Jos ei ole sen tyyppinen, että tämmöstä haluaa ja kestää, niin kantsii hakeutua muunlaisiin hommiin.



En tajua oikein ton ap:n vinkumista. Kai hänen taustallaan pääsis vaikka heti vähemmän vaativaan duuniin, jossa ei olis burn-out uhkaa. Ettei vaan olis kysymys siitä, että ap on näitä ihmisiä, jotka haluaa saada kaiken. Kaikkea ei yleensä voi saada ja elämä on valintoja.

palkkaa tulee vähemmän mutta on aikaa olla lapseni kanssa ja olen nyt paljon onnellisempi. Minulla ihmiset ovat niin paljon tärkeämpiä kuin ura, joten tämän ratkaisun tein. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen ja niin kuin joku tuossa edellä sanoi, kaikkea ei voi saada.

välillä yritetäänkin tarjota jotain vaativampaa. Nykyinen työ pikkupomona ja 3600 Euron palkka 37,5 tunnin työviikosta on minusta erittäin sopiva. Rakastan elämääni kotona perheen kanssa, enkä ole valmis luopumaan siitä. Käymme miehen kanssa molemmat töissä ja palkat on suunnilleen samat. Tulemme hyvin toimeen, pystymme tekemään montaa hauskaa juttua noilla palkoilla ja silti elämämme on muualla kuin työssä.



Siis toki stressiä on, mutta ylitöitä ei tarvi tehdä. Tiedän hyvin, että keskijohdossa on ihan kamalaa: pitkät päivät, taloudellinen korvaus ei kuitenkaan iso ja stressi valtava. Ihan ylhäällä sitten maksetaankin hyvin...

Hävetkää nyt arvostelijat.



Suomessa tuo apuvoimien palkkaaminen ei välttämättä onnistu vielä 4800 euron palkalla, käteen jää sen verran vähän ja kustannukset korkeat. Etenkin, jos on asuntolainaa. Ja sitähän lapsiperheillä on, vaikkei koti olisi mikään luksuspalatsi.

Palasin tänä syksynä töihin ja työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen tuottaa harmaita hiuksia. Huono omatunto, kun riippumatta siitä, miten monta (palkatonta) ylityöntuntia teen olen kuitenkin aina se, joka tiimistämme lähtee ekaksi, ja kotona on huono omatunto siitä, ettei ehdi olla tarpeeksi lapsen kanssa. Meidän firmassa on vielä tosi huonot etätyö- yms joustomahdollisuudet.



Nyt mä olen tosiaan vaan tylysti lähtenyt jossain vaiheessa iltaa vaikka muut ovat jääneet - toisaalta tuntuu, etten voi pidemmän päälle kerätä juurikaan ruusuja työstäni kun teen sen noin, eli etenemistä tms on turha toivoa ja ajatus jonkinlaiseen työpaikan paarialuokkaan kuulumisestakin masentaa. Rahan lisäksi kun töistä olisi kiva saada vähän sitä henkistä tyydytystäkin.



Meili tekisi vaihtaa töitä, mutta koska palkka (nyk. 5.500/kk) ei saisi paljon laskea, yksityissektorilla pitäisi pysyä. Tuntuu vähän toivottomalta lähteä etsimään uuttaa työtä sillä ajatuksella, mitä joku aiempi tuossa jo kommentoikin, että tehtävät saisi olla vaativia, palkka hyvä ja työaika kuitenkin säännöllinen ja kohtuullinen. Jos sellaista paikkaa ylipäänsä on olemassa, niin mistä sen tietää etukäteen? Vähän hankala noita jossain työhaastattelussa tiedustella... Ja ojasta allikkoon en välittäisi todellakaan vaihtaa, muutos on kuitenkin iso stressitekijä jo olemassaolevien lisäksi, ja nykypaikassa on kuitenkin myös monta hyvää puolta. Äh.

Suomessa ei ole ihmisiä, jonka saisi palkattua hakemaan lapsia hoidosta tms. Kukaan ei ole valmis muutaman tunnin työpäivään ja työnantaja maksujen kanssa se on työnantajallekin niin kallista, että keskipalkkainen ei vaan pysty palkkaamaan apua. Ja lisäksi sosiaalinen paine siihen, että " kunnon" vanhempi viettää aikaansa lastensa kanssa on suuri. Jo pelkästää siivoojan palvelujen käyttämistä halveksitaan Suomessa. Eikä asiaa auta yhtään koulujen lyhyet päivät, eka-kolmaluokkalaiselle on järjestettävä hoito jo muutenkin.



Saati sitten se, että uran lisäksi on opiskeltava, harrastettava, pidettävä huolta itsestään ja parisuhteestaan ja lasten harrastuksiin menee jo kaikki se vähä vapaa-aika mitä on.