Onko muita " asiantuntija" asemassa olevia, jotka ovat uupumuksen partaalla?
En jaksa ja töissä olen itku kurkussa tai vihainen suurimman osan aikaa. Pörssifirmassa säästetään koko ajan, resurssit on täysin riittämättömät, asiakkaat joutuu odottamaan vastauksia liian pitkään. Töitä olisi enemmän kuin millään ehtii tehdä, vaikka tekisin 12h työpäivää, en ehtisi tehdä kaikkea. Matkustaminen vapaa-ajalla lisää ongelmia, tai ainakin tuntuu että uhraa koko elämänsä työnantajalleen ( tai ainakin vapaa-aikansa ilman mitään korvausta)
Periaatteesa työ on hyvin vapaata, mutta esim. vapaapäivän pitäminen on mahdotonta, koska työt vain kasautuisivat entisestään. Voisin mennä itkemään työterveyteen ja ehkä saisin sairaslomaa, mutta kun siitä ei ole mitään iloa, kun kaikki työt odottaisivat " loman" jälkeen tekemättöminä. Sama koskee muita sairaslomia ja ihan tavallisia lomia, ne vain siirtävät töitä. Vastaavassa tehtävässä ei ole yrityksessä Suomessa ketään, joten delegoida ei voi.
Olen aivan puhki, väsynyt ja uupunut, mutta asuntovelkaa on niin paljon etten voi irtisanoutua ainakaan ilman uutta työpaikkaa. Ja uusia työpaikkoja ei alan vaihtajalle ole, samanlaisiin hommiin samalle alalle en enää halua.
Esimiehiä on ympäri Eurooppaa ja muualla " kaikki" tekevät nurkumatta 12-14h työpäivää, joten heidän mielestään minä teen liian vähän töitä.... Mutta lapset on pieniä enkä suostu ilmaisiin ylitöihin.
Tämä riittämättömyys on kamalaa; pomot ja asiakkaat valittaa ja kaikki into on kuollut
Kommentit (78)
Vierailija:
Teidän kämppä on tuplasti senhintainen kuin mitä kolmiot Helsingissä muuten maksaa.
siinä ongelma. Itsellä liikaa töitä, mutta suostuu vielä tekemään muidenkin työt.
Sellaista aina vedätetään, kunnes uupuu niin ettei enää pysty mihinkään.
UUPUMUS EI OLE MIKÄÄN LEIKIN ASIA! Huudan koska luullaan, että uupumus on sitä että vähän väsyttää ja on depiksessä. Uupumus on ihan hirveää, kun ei pysty enää mihinkään, ei vaikka haluaisikin.
Älä ap aja itseäsi liian lähelle sitä!
maksaa sitten liikaa ja turhaan väärään aikaan ja uhraa lapsensa työlle. Mutta turha tulla väittämään, että keskivertokolmio maksaa Helsingissä 330 000.
Lyöpä rajaksi Oikotiellä.
jos tilanne kuitenkin jatkuu samana. Koita vastata asiakkaalle tai pomolle " valitettavasti en ehdi tätä tehdä, voisitko itse tehdä" tai " vastaan tähän noin 2 kuukauden päästä, jonot ovat pitkät" .
Lääkärissä tai rakennusfirmoilla tehdään se mitä pystytään. Asiakkaat ovat tottuneet odottamaan, eikä kaikkea saa heti!
Miten me naiset aina ollaan niin kilttejä ja tunnollisia että kauheassa stressissä vaan yritetään palvella mahdollisimman hyvin ja nopeasti kaikkia..
t. hoitovapaalla minäkin, kun töissä koin riittämättömyyttä...
Vierailija:
maksaa sitten liikaa ja turhaan väärään aikaan ja uhraa lapsensa työlle. Mutta turha tulla väittämään, että keskivertokolmio maksaa Helsingissä 330 000.Lyöpä rajaksi Oikotiellä.
Mä ajattelin Helsingin keskustaa, sori, mun moka!!
Resurssipula on tätä päivää, sitä on vaan opittava tehokkaammaksi tai lähdettävä muualle.
Sitäpaitsi uskotko tosissasi että jonkin pörssiyhtiön koulutettu asiantuntija asuu jo valmiiksi halvassa kerrostalokolmiossa jossain Jakomäessä tai Martinlaaksossa??
Oletko ikinä kuullut työhyvinvoinnista mitään?? Ja että työhyvinvoinnilla olisi merkitystä suorituksillekin???
Hyvät höttöset sentään mitä jengiä.
t se ylikiltteydestä puhunut
Ei 300 000 ole " ylihintaa" kolmiosta, tai no, tietysti KAIKKI pk-seudun asunnot ovat ylihintaisia tällä hetkellä, mutta se olkoon eri ketjun aihe se.
monissa työpaikoissa.
Ja jos ei meno miellytä, yt-neuvottelut pyörivät liki kaiken aikaa.
Itse taidat olla joko teorian opiskelija tai sitten jossain isäpapan suojatyöpaikassa...
Jos perheen tulot ovat 10 000 e/kk, on mahdollista ostaa hyvä asunto Helsingissä. Lontoossa tai missä tahansa oma säällinen asunto hyvällä sijainnilla olisi mahdottomuus edes sikäläisellä palkkatasolla. Ihan normityömatka vie vähintään tunnin suuntaansa, Helsingissä pitäisi olla työpaikka vartin matkan päässä maksimissaan, muuten tulee itku.
Lontoossa lasten tarhapaikka maksaa n. 800 puntaa/muksu kuukaudessa, ja tämä on lähtöhinta. Sisaralennuksia ei juuri tunneta. Mutta Suomessa kun pitää saada kaikki ja heti eikä olla valmiita maksamaan siitä mitään.
Jos tulot ovat 10 000 brutto niin se on jotain 6000 netto, josta tällä korkotasolla menee melkein puolet asuntovelan lyhennykseen. Ei siinä paljon enää palkkailla siivojaa ja lapsenhoitajaa arkea helpottamaan.
Juu, Lontoossa varmasti maksaa päivähoito, mutta kyllä siellä tienataankin enemmän. Älkää esittäkö pelkkiä kustannuksia, vaan yrittäkää suhteuttaa ne paikalliseen ostovoimaan!
Vierailija:
Jos perheen tulot ovat 10 000 e/kk, on mahdollista ostaa hyvä asunto Helsingissä. Lontoossa tai missä tahansa oma säällinen asunto hyvällä sijainnilla olisi mahdottomuus edes sikäläisellä palkkatasolla. Ihan normityömatka vie vähintään tunnin suuntaansa, Helsingissä pitäisi olla työpaikka vartin matkan päässä maksimissaan, muuten tulee itku.Lontoossa lasten tarhapaikka maksaa n. 800 puntaa/muksu kuukaudessa, ja tämä on lähtöhinta. Sisaralennuksia ei juuri tunneta. Mutta Suomessa kun pitää saada kaikki ja heti eikä olla valmiita maksamaan siitä mitään.
Olen tehnyt monenlaisia hommia (2 korkeakoulututkintoa, että en ole duunarikaan), mutta ikinä en ole " sieluani myynyt" työpaikalle. Jostain syystä minut on haluttu pitää, vaikka olen ehtoja asettanutkin.
Ihmisen voimilla nyt vaan on tietyt rajat, täts it.
202 kappaletta kolmioita Helsingistä alle 200 000 eurolla. Sen lisäksi Helsinkiin on erittäin hyvät yhteydet Espoosta, Vantaalta, Kirkkonummelta, Sipoosta, joissa on tarjolla lisää kolmioita vieläkin halvemmalla.
300 000 on luksuskolmion hinta Helsingissä. Katsoin haitarilla 300 - 320 000. Kaikki ne kolmiot ovat ns. hyvillä alueilla ja valtaosa uustuotantoa.
kun olet kaksi tutkintoa lukenut. Enempi on selvästikin kokemusta normaalin työelämän ulkopuolelta.
Saat varmaan orgasmin kun pörssikurssi- ym tuloskäyrät osoittavat ylöspäin...
Vierailija:
pärjää siinä vaativammassa duunissa! Ja jos suomalainen progressiivinen verotus tökkii, niin kielitaitoinen asiantuntijahan voi helposti lähteä vaikkapa sinne Keski-Eurooppaan duuniin. Mutta voin kertoa, että ei täälläkään hyville palkoille pääse, jos haluaa stressittömän duunin ja pitkät illat kultamussukoiden kanssa.Jos on töissä pörssiyhtiössä, siellä pelataan niillä säännöillä. Jossei ole stressinsietokykyä, niin vaihtaa muihin hommiin. Kuten sanottu, ap:n hommiin on varmasti noilla nykyisilläkin ehdoilla paljon tulijoita.
Ap:n pitää nyt vaan ottaa lusikka kauniiseen käteensä ja tehdä niitä VALINTOJA. Mulla on ollut alaisina ihmisiä, jotka eivät ole loppupeleissä olleet tehtäviin sopiva. No, ikävä homma, jos on lainat mitotettu tiettyyn tuloon, mutta ei tää firma ole mikään suojatyöpaikka, jossa mitotellaan työtehtäviä ja stressejä sillain " ettei vaan pikku perheenemännälle tule burnout" .
Tavoitteet on sovittu Euroopan yksiköiden yhteisissä kokouksissa ja siinä se. Samalla lailla se on mullekin tulos tai ulos. Jos rupee vanne kiristämään päätä ja yöunet menemään, niin munkin on hyväksyttävä, ettei musta ole näihin hommiin ja etsittävä omia kykyjäni vastaava duuni.
Ap kuuluu tähän ihmistyyppiin, jotka tekee yksinkertaisista asioista monimutkaisia.
Helsingissä voi saada aika monta asiaa mitä et saa Lontoossa tai Genevessä. Voit saada uran, lapsia, oman kivan asunnon, kohtuu työmatkat molemmille vanhemmille jne. Jos saa hyvää liksaa, ei aina voi saada lyhyitä työpäiviä. Lontoossa tai Genevessä ei voi välttämättä saada tuosta yhtälöstä niin montaa asiaa, ja se on itsestäänselvyys.
Täällä maristaan, kun kaikkea ei voi saada. Niinpä, ei voi missään muuallakaan. On tehtävä valintoja.
Joo, jossain kiinalaisessa hikipajassa tietty raadetaan vielä surkeammalla liksalla, mutta nyt puhutaan Euroopassa toimivista pörssiyhtiöistä.
Kenties jotain tehtäviä voisi joku muu hoitaa? Tai olla hoitamatta ollenkaan ? Tai tehdä huonosti ja nopeasti?
Mene pomolle sanomaan, mitä et ehdi tehdä. Eli koita " ulkoistaa" edes jotain työtehtäviäsi jollekin muulle tai ostaa alihankkijalta?
Älä tunne syyllisyyttä. Noudatat vain työehtolakeja ja työaikaasi. Sen on riitettävä.
Mieheni painoi pitkää päivää. Sitten firma lopetettiin. Että mitä järkeä oli tehdä ilmaista ylimääräistä työtä firmalle, joka ei kuitenkaan toden tullen pysty puolustamaan tavallisia työntekijöitään?