Rakas mieheni jätti minut yksin

ap:n miestä puolustellut. Jokunen on kyllä esittänyt, että ap on tehnyt kärpäsestä härkäsen, mikä on voinut johtaa tapauksen pahenemiseen. Todennäköisesti ap ei ole myöskään täysin niin synnistä vapaa kuin antaa meidän olettaa. Yleensähän kukaan normaali mies tai nainen ei vaan yhtäkkiä häivy ellei siihen ole joku syy. Itse veikkaisin jotain kommunikaatio-ongelmaa, jossa mies on kokenut jo pitempään tulleensa mitätöidyksi. Ja hän varmaan olisi jo tullut kotiin jo silloin ensimmäisenä aamuna ellei olisi pelännyt kohtuutonta ripitystä. Tai sitten hänellä on toinen nainen ja on päättänyt jättää ap:n muhimaan omaan vihaansa kun vaihtoehtona on sympatiaa ja piparia.

Olen ollut parisuhteessa nyt 17 vuotta, enkä voisi edes kuvitella, että meistä kumpikaan jäisi yöksi pois kotoa ilmoittamatta. Täytyy kyllä sanoa, etten tiedä moisesta tuttavapiirissäkään. Toisaalta, eronneita ei tällä hetkellä oikeastaan ole.

Ihmekös parisuhteet tänä päivänä eivät kestä, jos joillekin tälläinen on arkipäivää.

Eiköhän enempi apua ole tilanteen tarkastelusta ilman syyttelyä ja puolien ottamista. Luulisin, että ap:n toive on kuitenkin saada perhelämä toimimaan, eikä saada täältä pelkkää myötätuntoa paskan miehen valinnasta ja neuvoja kuinka parhaiten kostaa miehelleen takaisin.









[Ootte te ihme sakkia..

[/quote]

pitää näköjään itsestäänselvänä edelleen sitä että miehet on miehiä ja tekee mitä lystää ja naiset kantavat kaiken vastuun. Sairasta, teette pahaa omille lapsillennekin tuolla asenteella.

Kyllä olisin hyvin hädissäni mäkin ap;n tilanteessa. Mutta koska olen elänyt jo 10v miehen kanssa joka on se klassinen ihana isä, mutta ei tosiaan vaivaudu kertomaan elämänsä käänteistä mulle, olen jo melko välinpitämätön asian suhteen. Enkä voi suositella tätä tietä.

Mun analyysi aiheesta on se että mies on jäänyt henkiseen teini-ikään, mitä lie äititraumoja. Mies ei kykene kunnioittavaan ja arvostavaan tasa-arvoisen aikuisen käytökseen vaan elää uudestaan teini-ikäänsä. JOka on KOHTUUTONTA vaimoa kohtaan kun on pieniä lapsia.

Kun mies tulee takaisin anna sille mahdollisuus pyytää anteeksi ja pyydä kanssasi terapiaan. Meillä tilanne on vuosi vuodelta vaan pahentunut, eikä anteeksipyynnöt kuulu miehen logiikkaan ollenkaan, koska kaikki on aina kuitenkin alunperin jotenkin mun syytä. Tällä liitolla ei tulevaisuutta taida enää ollakaan.

Ap, tilanteessa on yksinkertaisesti kysymys siitä että aikuisessa, tasavertaisessa ihmissuhteessa toista arvostetaan ja kunnioitetaan huolimatta omista tarpeista ja pimeistä puolista. Ja menemistensä ilmoittaminen on hyvin yksinkertainen perusasia. Pätee kaikkialla. Harvassa työpaikassakaan voi huidella fiiliksen ja irtiottojen mukaan, koska tehdään YHTEISTYÖTÄ. Avioliitto ja lastenkasvatus edellyttävät myös kunnioittavaa suhtautumista ja yhteistyötä.

Eri asia on sitten kun toinen on sairas, alkoholisti, henkisesti jälkeenjäänyt- silloinhan tarvitsee hoitoa.



Miehesi on erittäin lapsellinen- ei ehkä osaa parempaa. Yhden tempauksen antaisin anteeksi ja ehkä toisenkin- ja ottaisin oppiläksynä- elämä ei kuitenkaan ole täydellistä ja aina oman mielen mukaan menevää- mutta jos jatkuu, eikä anteeksipyyntöjä ja muurtosyritystä näy, niin itsekunnioitus menee sulta pidemmän päälle.



Toivottavasti äijä tulee pian. (ja jos sillä on ollut syrjähyppy- senkin voi antaa anteeksi kunhan anteeksipyyntö on syvä, samoin katumus ja ryhtyy oma-aloitteisesti muuttamaan asioita paremmaksi. )



Mä petyn tällä palstalla erittäin usein kun täällä tulee vastaan se kuinka typerästi naiset ajattelevat ja kohtelevat toisiaan.

Tai mitenkään antaa olettaa, että olisin synneistä vapaa, en todellakaan ole. Mieheni ei ole mikään kusipää, joka silkaa vittumaisuuttaan (anteeksi) tekisi tuollaista, ilman muuta jokin minussa, tai meidän suhteessa on ajanut hänet lähtemään kotoa ja juomaan enemmän kuin piti..



En vain pysty ymmärtämään tätä jälkikäytöstä, sitä, ettei ilmoiteta, sitä ettei hän tule kotiin useaan päivään edes katsomaan lapsiaan, eikä anna kuulua itsestään mitään. Se mielestäni on jo vittumaista (anteeksi taas) käytöstä.



Eikä mieheni ole 24/7 missään kuristushihnassa, kuten sanoin, että hän juuri viikko sitten veti oikein kunnon kännit pikkujouluissa, kävi viikolla 3-4 kertaa ystävänsä kanssa kahvilla jne. En siis oleta, että hänen täytyisi kököttää kaiken aikaa kotona meidän kanssa, kun ei töissä ole, vaikka minä suunnilleen niin teenkin.



Mutta tosiaan, kukaan ei ole vastannut usein kysyttyyn kysymyksen; löytyisikö teiltä sama myötätunto äidille, joka tekisi näin?



Hän pääsee töistä parin tunnin päästä, niin saa nähdä soittaako hän tai tuleeko kotiin..



ap

nuo kommentit siitä, että mitenkä isän tempaus vahingoittaa äitiä- no 2kk:n ikäisen vauvan äiti ahdistuu yleensä hyvin helposti ja ahdistunut, vaihainen äiti on lapsille kaikkea muuta kuin mukava juttu. Tuossa elämäntilanteessa myös miehen pitäis äloytä se, että kotona on hauras, helposti haavoittuva vauva-perheen ilmapiiri. Ja omasta kokemksesta voin sanoa, että sitä tuntee olonsa lapsivuode-aikan hyvin helposti turvattomaksi ja ahdistuu niin että hädintuskin pystyy hulehtimaan lapsistaan. Mutta sitä ei ehkä oymmärrä jos ei itse ole kokenut. Isän välinpitämättömyys/ ilkeys vahingoittaa siis mitä suuremmassa määrin lapsia.

ongelmana ilmeisesti tuon ilmoittamattomuuden lisäksi se, että ap ei hyväksynyt miehen päätöstä olla pois kotoa. Ja se taas ilmeisesti oli syy siihen, miksi mies ei ilmoittanut jääneensä kaverin sohvalle. Itsekin ihmettelisin, jos mies ei ilmoittaisi missä huitelee, mutta toisaalta en olisi siitä hirveästi loukkaantunut, sillä kyllähän aikuinen nainen nyt yhden yön pärjää yksinäänkin. Samoin kuin aikuinen mies tarvittaessa. Ihmettelen hirveästi miten omistushaluisia monet ihmiset tuntuvat olevan puolisonsa suhteen. Oma pääni ei kestäisi, jos tietäisin, että mies pistäisi minun noudattamaan jotain kotiintuloaikoja ja nöyristelemään sitten seuraavana päivänä niin kuin joku pikkulapsi. En toisaalta ymmärrä mustasukkaisuutta muutenkaan, joten ehkä on paras jättää tähän ketjuun kirjoittelu tähän. Huumoria ja auringonpaistetta ap:lle.

Tätä nyt on parkin käyttänyt vasta-argumenttina. No, kuvitellaas tämmöinen aloitus:



Mä olen niin rikki. Miehen kanssa ollut tosi vaikeaa jo pitkään eikä se suostu puhuman mistään. Haukkuu vaan että en hoida hyvin työtä enkä kotia enkä avioliittoa. Lauantaina lähdin sitten kaverilla käymään ja purin sen kanssa tätä tilannetta. Otettiin vähän viiniä ja jäinkin sinne nukkumaan, kun tiesin että kotona on kumminkin vastassa vaan haukut siitä, että olen taas ollut poissa lasten luota vaikka mulla ei ole omia menoja kuin ehkä kaksi kertaa vuodessa. Nukuin sitten aamulla pommiin ja kun soitin kotiin, niin mies vaan tiuskasi että ei tarvii enää tänne tulla. Onneksi sain jäädä kaverille vielä yhdeksi yöksi. Nyt olen täällä töissä ja mietin että uskaltaisinko mennä kotiin tänä iltana. Pelkään että miehellä on siellä mulle jo laukku pakattuna ja jokin selityskin valmiina lapselle, miksi äiti ei voi nyt jäädä kotiin...



Haukkuisitteko kirjoittajan lyttyyn vai sanoisitteko että sen mies on sika?

en väittänyt, että mies olisi tehnyt oikein. MUTTA ap:n kirjoituksesta paistaa ilmi se, että hän tietää itsekin tehneensä virheitä (harvoin niitä pitkässä liitossa pelkästään toinen tekee), mutta ne eivät hänen mielestään ole yhtään niin tärkeintä, kuin nyt tämä miehen yöllinen poissaolo. Eli tässä kohden ap tekee virheen, jos hän pelkästään katsoo miehen poissaoloa, eikä tajua, että liitossa on muutenkin jokin vialla ja NIITÄ asioita pitäälähteä selvittämään, eikä takertua siihen, että mies oli poissa. Ymmärtääkö kukaan mitä ajan takaa, vai onko ajatus ihan outo?

Monesti tuntuu täällä ja muualla naisten juttuja lukiessa, että se mies on siellä vain, jotta nainen pääsee purkamaan kaiken oma turhautumisensa, kiukkuamisensa, kyllästymisensä ja stresaantuneisuutensa miehelle ja miehen pitää vaan aina jaksaa ottaa kaikki vastaan ja "kantaa vastuunsa" perheestä.

Entäs jos näin on jatkunut vuositolkulla ja mies on nyt todennut, että mitta tuli täyteen? Väärällä tavalla hän ehkä sen osoitti, mutta ei pidä unohtaa, että on niitä tunteita miehilläkin.



Ja musta on ihan äkytöntä, että aikuinen ihminen sanoo toiselle, ettäei tarvi enää tulla kotiin. Onhan se miehenkin koti ja miten muuten niitä asioita oikeasti päästään selvittämään, kuin kasvotusten?

Älkää välittäkö kirjoitusvirheistä.



Eli tämä ei ollut provo, vaan valitettavasti ihan totisinta totta minulle. Mutta kiva, kun te jotkut pidettä elämääni niin hohdokkaana, että piditte tätä keksittynä!



Ja sitten tuosta "sodanjulistus"-sanasta, mistä nyt näköjään syntyi enemmän keskustelua kuin oli tarkoitus. Eli laitoin siihen eteen 'ns.' juurikin siitä syystä, etten keksinyt parempaa sanaa siihen hätään. Takoitin siis sillä sitä, että kyseessä ei voi olla mikään "en tiennyt, että tämä loukkaisi sinua näin paljon/olisi näin suuri asia", koska mies nimenomaan tiesi, että tämä olisi pahinta, mitä hän minulle voi tehdä. Sitä minä tarkoitin, anteeksi, kun en keksinyt parempaa sanaa. Toivottavasti ymmärrätte kuitenkin, mitä tarkoitin.



Ja nyt asiaan... Kerron nyt lyhyesti pääkohdat, koska olen viime yön muutaman tunnin yöunien jälkeen mahdottoman väsynyt. Eli mies soitti maanantaina kuuden maissa, että hän tulee huomenna hakemaan tavaransa ja katsomaan lapsia. Se tyynenä pysyminen oli suunnitelmana todella hyvä, mutta voitte varmaan kuvitella, että toteutus meni sitten niin pahasti metsään, kun voi vain mennä.. Eli minähän räjähdin sinne puhelimeen, itkin, haukuin ja ulvoin. Tiedän, ettei se ollut paras mahdollinen tapa tätä tilannetta hoitaa, mutta en kertakaikkiaan mahtanut itselleni mitään. Ehkä teillekin on joskus käynyt niin? No mies sitten sanoi tulevansa jo sen maanantain aikana ja tulikin puoli yhdeksän aikaan ja laittoi esikoisen nukkumaan. Siitä lähtien olemme sitten enemmän tai vähemmän keskustelleet ja riidelleet asiasta, enemmän kuitenkin riidelleet. Olen antanut miehelle tilaisuuksia selittää, että mikä hänet moiseen ajoi ja paras mihin hän pystyi oli "no se lähti käsistä" ja "kun sä sanoit, että älä tuu..", eli kuten arvasittekin, minun syyksi. Olen yrittänyt raivota, olla surullinen, kuunnella, ymmärtää, mutta mies ei anna minulle mitään itsestään. Hän sanoi olleensa kaverillaan yötä ja uskon häntä kyllä, tässä on nyt jotain muuta takana. Hän haluaa erota, koska ei usko meihin enää. Vaikka emme ole edes käyneet juttelemassa kenenkään ulkopuolisen kanssa, niin hän uskoo, että mitään ei ole tehtävissä.



En tiedä miten tästä eteenpäin, meillä olisi huomenna hääpäivä ja ensi viikolla on joulu. Mukavaan saumaan tuli siis tämä, todella! Tässä oli vain pääkohdat ja paljon jäi kirjoittamatta, tulen kertomaan vaikka lisää sitten, kun olen hieman virkeämpi, jos jotain kiinnostaa lukea. :) Kiitos kaikille paljon viesteistä ja tuesta!



ap

Toivottavasti saatte asianne selvitettyä. Älkää antako liian helposti periksi!

Jaksamista ja kiva kun kerroit kuulumisianne!

jäikö miehesi nyt kuitenkin kotiin selvittämään asiaa ja auttamaan sinua lasten hoidossa?

Teinarit tekee noin ettei kanna vastuuta ja nukkuu missä sattuu. Antaisin kyllä anteeksi tuon kerran mutta jatkossa en todellakaan katselisi tuollaista teiniä!!

Jos haluat oikeasti, että pystytte työstämään liittoa eteenpäin, pure hammasta/käy ulkona lenkillä/aloita tupakan poltto, ihan mitä vaan että pysyt rauhallisena.

Huutamalla ette pääse mihinkään ja miehestäsi oikeasti tuntuu, ettei tällä ole tulevaisuutta. Tiedän, ettei ole helppoa, mutta mieti mitä olet menettämässä.

Laittakaa lapset hoitoon, jotta saatte rauhassa jutella, neljävuotiaan ei kuulu elää ja kuunnella vanhempien riitoja. Ja vauvan kanssa menee muuten aikaa.

Mieti joulua vasta ensi viikolla.

Tsemppiä...

Hän oli jo pakkaamassa tavaroitaan ja lähtemässä, mutta tein hänelle selväksi, että vaikka hän ei halua kantaa vastuuta avioliitostamme, niin hän saa kuitenkin kantaa lapsistamme. Sanoin hänelle, että en ihan totta todella pärjää molempien kanssa yksin ja katson hirveästi ylöspäin niitä, jotka jaksaa. Hän sanoi auttavansa kaikilla tavoilla ja hyvä niin. Hän kyllä moneen otteeseen keskustellessamme sanoi, että hän haluaisi, että tämä toimisi ja hän ei halua elää ilman minua. Jotenkin vaan hän on muuttunut, hän loukkaa minua nykyään ihan uudella tasolla haukkumalla ja tuolla katoamistempulla. Hän on mm. sanonut melko suoraan katuvansa, että teki minun kanssa tuon vauvan. Toki hän pyyteli anteeksi ja itkien sanoi heti sen jälkeen, että ei tarkoittanut sitä, mutta se riittää, että hän pystyi jo sanomaan sen.Koska se minun entinen aviomieheni ei olisi loukannut minua edes humalapäissään vihaisena ja tämä uusi versio hänestä tuntuu käyvän koko ajan jotain kilpailua itsensä kanssa, että miten saisi uuden loukkauksen vieläkin pahemmaksi kuin sen edellisen. Ja siksi olen hänet nainut, koska hän oli sen exäni täydellinen vastakohta, joi todella harvoin, asetti minut ykköseksi, kunnioitti ja palvoi. Nyt hän alkaa uhkaavasti muistuttamaan sitä exääni.



Hän lähetti kyllä aamulla töistä viestin minulle, jossa luki näin:

"Mä oon kyllä ollut ihan helvetin kamala sulle, on niin huono olo, että oksettaa... Musta tämä kaikki on lähtenyt. Ansaitset jotain paljon parempaa, mä oon muuttunut joksikin v***n idiootiksi ja sun ei tarvitse tällaista katsella. Kaikki paha mitä oon susta sanonut, on ollut vain puhetta. Yritän vain voittaa tilanteen haukkumalla sua, että vihaankin itseäni... Sä oot niin hyvä vaimo ja mä vaan jotenkin alitajuisesti yritän hajoittaa tämän. En tiedä mikä mussa on vikana. Jokatapauksessa oot ihan helvetin mahtava ihminen ja toivon sulle pelkkää hyvää, koska sä ansaitset sen, etkä tällaista tunnevammaista pellee."



En tajua tuota soutamista ja huopaamista, eilen suunnilleen kaikki oli syytäni ja nyt hän ottaakin kaiken vastuun ja minä olen mahtava vaimo? Miksi hän luovuttaa niin helpolla? Heittää heti pyyhkeen kehään.. En ymmärrä. :(



ap

Minne miehesi on siis nyt menossa? Jonkun kaverin luokse, hotelliin....? Vai onko sittenkin jo uusi nainen katsottuna? Jotenkin noin yllättävä lähtö viestisi siitä että joku paikka on jo valmiina.

Minne miehesi on siis nyt menossa? Jonkun kaverin luokse, hotelliin....? Vai onko sittenkin jo uusi nainen katsottuna? Jotenkin noin yllättävä lähtö viestisi siitä että joku paikka on jo valmiina.

En mahda mitään sille, mutta mielestäni ap sinun miehelläsi on joku toinen katsottuna. Tai ainakin himo löytää joku toinen, jonka kanssa voi pitää hauskaa, olla villi ja vapaa. Rento ja vailla vastuita.

Jos mies jääkin, siitä ei tulisi mitään, koska hänen ajatuksensa ovat jossain muualla... oli se sitten toinen nainen tai vapaudenkaipuuta.

Teillä on kaksi lasta, joista toinen pieni vauva, stressaava elämäntilanne. Onko miehelläsi töissä paineita? Yt-uhkaa tai muuta? Miehellesi tekisi hyvää päästä puhumaan jollekin ulkopuoliselle taholle ja teille yhdessä pariskuntana myös purkamaan tilannetta jollekin ulkopuoliselle. Jotenkin se, että miehesi käytös on muuttunut noin kovin haiskahtaa joko masennukselta tai jonkinlaiselta stressireaktiolta. En sano, että miehesi käytös olisi mitenkään puollusteltavaa, saati hyväksyttävää, mutta ihan lähipiiristä olen vähän vastaavan tapauksen "passittanut" työpsykologille keskustelemaan. Psykologi oli ollut sitä mieltä, että tällä henkilöllä oli paha työuupumus ja lievä masennus. Nyttemmin on saanut asiansa paremmalle tolalle ja perhe-elämä on taas hyvällä mallilla.

ja hän voi kyllä tarvittaessa varmasti yöpyä sielläkin. Ja hänkin on niin pirun ylpeä, että jos sanon, ettei kotiin tarvitse tulla, niin hän nukkuu ennemmin autossa kuin tulee. Vaikka minä vain haluaisin, että hän edes joskus sanoisi, että voi rakas, anna minun tulla, en voi olla ilman sinua.. Ehkä olen joo vähän prinsessa ja ehkä olen vähän dramaqueen, mutta haluaisin, että hän edes joskus soisi minulle sen, kun minäkin yritän suoda hänelle sitä mitä hän tarvitsee.



Itse en siis usko toiseen naiseen, mutta en missään nimessä sano, ettei toista olisi. Eihän sitä voi kukaan tietää muuta kuin hän itse. Ja tuota minäkin hänelle sanoin, että aika vahvasti vaikuttaa siltä, että kaipaat vapautta ja haluat olla sinkku ja sen voisin jotenkin ymmärtääkin, mutta sitä en ymmärrä, että heität kaiken menemään ilman mitään kunnon syytä. Hän vakuutteli, että siitä ei ole kyse, mutta sitä minäkin siis vahvasti epäilen, että se vapaampi elämä on alkanut kiehtoa ja hänen kaikki juoksunsa ei oltu sittenkään vielä juostu, kun menimme naimisiin...



ap