Rakas mieheni jätti minut yksin

mutta onko teillä lapsia?

Jos on lapsia niin kotiovea pyöröovena käyttävä mies/isä vaikuttaa myös heidän turvallisuudentunteeseensa ja se luo omat paineensa, kuten ap:llä

233 vai mikä olinkaan

Iahn oikeasti ap. toi sun äijäs on kamala! Ja siis toi tekstari minkä se lähetti oli NIIIN selvä viesti siitä, että "sorry, mä oon niin paska, sä oot tosi jees, joten mä nyt tästä lähdenkin toisen naisen luokse, hauskaa loppuelämää lasten kanssa..."



Mä olenomalle miehelleni sanonut, että jos joskus sille tulee halua tästä huushollista jonkun hemaisevan työkaverin tms. matkaan lähteä, niin pitää mielessä, että tästä taloudesta ei lähde vain yhtä miestä, vaan sitten lähtee 4. Meillä on siis kolme poikaa. Saapahan siinä hempukka heti todellisuusmaisitiaisen, mitä se on kun pokaa varatun miehen. Ja mieskin tajuaa, että perhe on jotain, mitä ei noin vain jätetä.



Mies on kyllä aina todennut että "en mä kyllä ole tässä mihinkään lähdössäkään..."



Mutta ap. sinuna mä laittaisin ainakin sen isomman lapsen miehen matkaan. Ei se mies yhtään sen enemmän sekaisin, tai huonompi vanhempi tms. ole kuin sinäkään. Saisit vähän lepoa sinäkin, ja mies muistutuksen siitä, että hän EI ole sinkku. Hänellä on perhe. Hän ei voi vain lähteä ja jättää teitä. JA kuten muutkin sanoneet, ei siis lopullisesti, mutta kyllähän sinäkin tarvitset aikaa miettiä ja itkeä jne. Miksi miehen pitäisi saada mennä vaan rauhassa, ja sun kantaa vastuu koko perheestä, kun tilanne on kuitnekin miehen aiheuttamakin.



T: 67 joka on edelleen sitä mieltä, että ei meuhkata ja huudeta, mutta mies kyllä vaikuttaa koko ajan mulkeroisemmalta tyypiltä...

peesaan niin kympillä tätä kirjoittajaa!!! Tästä voisi useampikin kuin vaan ap ottaa opiksi!!!

Toivottavasti saisitte asiat selvitettyä, ja todella kunnolla keskusteltua. Jotain perisuhdeterapiaa (minkäs nimisiä ovatkaan) suosittelisin myös. Jos siellä olisi miehenkin helpompi puhua, kun on kolmas osapuoli mukana. Voisi olla vielä parempi, että terapeutti olisi mies, tuntuu auttavan monia miehiä..?



Se on niin totta, että miehesi ei noin vain voi jättää perhe-elämää taakseen. Lapset ovat täyttä totta ja kuuluvat hänenkin elämäänsä, eikä perheestä niin vain voi paeta.

Teillä on myöskin "toisen lapsen kriisi" meneillään, eli kuopus tosi pieni. Ei se elämä ole vielä teillä asettunut ollenkaan toisen lapsen syntymän jälkeen. Se vasta myllerrys onkin..vaikka esikoisen syntymä iso muutos onkin, niin toinen lapsi muuttaa elämää minusta jopa enemmän. Mutta se "kaaos-olotila" rauhoittuu siitä kyllä!



Tsemppiä, koeta saada rauhallinen keskusteluyhteys aikaan, toivottavasti asia selviää. Minusta ei vielä kuullosta siltä että tarvitsisi luovuttaa, tuntuu että teillä voi hyvinkin olla vielä yhteistä aikaa edessäpäin!

Kiitos todella paljon kaikille, kun olette jaksaneet lukea ja kommentoida minun surkeaa tilannettani. Tiedän, että miehen tämän hetkinen käyttäytyminen täyttää suunnilleen kaikki "mistä tiedät, että mies pettää"-kriteerit. Jotenkin en vain usko siihen ,en osaa selittää.. Siis en halua nyt vaikuttaa miltään naiivilta idiootilta, "ei minun mieheni koskaan...", en todellakaan, koska onhan tässä nyt muutaman päivän sisällä huomattu, että minun mieheni se vasta pystyykin vaikka mihin! En osaa siis selittää kunnolla mistä se tunne tulee, mutta jotenkin en vain usko siihen. En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan.. Kuintenkin olen melkein 100% varma, että tämä kaikki johtuu siitä, että hän kaipaa vapaata elämää. Ehkä, kun esikoisemme oli jo 4½v., kun vauva syntyi, niin se oli jonkinnäköinen shokki hänelle. Siis kun noin ison kanssa se elämä on suht helppoa, nyt kun on pieni vauva lisäksi, niin kaikki on paljon, paljon vaikeampaa ja raskaampaa. Ehkä hän on herännyt todellisuuteen ja todennut, ettei tämä olekaan sitä, mitä hän elämältänsä haluaa.



Mies on nyt aika etäinen ja tuntuu, että hän roikkuu täällä enää oikeastaan säälistä ja lasten takia. Hän toki kieltää sen ja sanoo, että jos hän ei välittäisi minusta ja epäröisi, niin hän olisi jo lähtenyt pois. Itse en usko tuohon, uskon, että vaikka hän ei minusta välittäisi, niin hän voisi jäädä vain lasten takia ja jos heitä ei olisi nyt, niin perävalot vaan näkyisivät... Sanoin hänelle eilen jutellessamme, että ei tässä nyt ole sellainen tilanne, missä hänen täytyisi NYT, tällä istumalla sanoa ja luvata, että olemmeko koko loppuelämän yhdessä (vaikka hän sen lupauksen kyllä teki jo naimisiin mennessämme, heh heh), vaan että hän katsoisi vaikka edes esim. puoli vuotta, että mihin suuntaan tämä menee ja jos vain huonompaan, niin sitten laitetaan eropaperit tai muutetaan erilleen. Hän piti sitä hyvänä ideana ja sanoi miettivänsä asiaa. Sitä en ymmärrä, siis että sitä on luvattu olla koko elämä yhdessä ja nyt yksi 6kk aiheuttaa noin paljon miettimistä?! Eli siis tuollainen epäröinti minua huolestuttaa, luulisi, että hän edes lasten takia olisi valmis sen vaivaisen 6kk elämästään uhraamaan, vaikkei minussa mitään näkisikään.. Tuokin siis viestisi siitä, että hänellä on parempi elämä muualla odottamassa valmiina...



Joulusta. Niin olemme siis aikoja sitten luvanneet mennä anoppilaan jouluksi. Ehdin jo raivopäissäni uhkailemaan miestä, että emme ole tulossa leikkimään sinne onnellista perhettä ja selitäppä se sitten perheellesi... mutta tietenkään minulla ei ole oikeutta pilata lasten joulua ja ilmeisesti leikimme sitten onnellista perhettä sen joulun... Mies oli sitä mieltä, ettei hänen vanhemmilleen kerrottaisi nyt vielä mitään, koska "sitten kaikkien joulu on pilalla". Minun joulullani ei sitten olekaan mitään väliä... Mutta onhan hän oikeassa..



Meillä on tänään hääpäivä. No, onpahan ikimuistoinen ainakin, jos ei muuta... Kiitos tosiaan vielä teille kaikille, jotka olette jaksaneet tukea ja lukea ruikutustani! On piristänyt, kun ei oikeen huvita muillekaan puhua...



ap

voisiko miehesi olla ihan vaan masentunut? miehellekin voi tulla babyblues. voisi olla ihan aiheellista tutkia ennen kuin aletaan hutkimaan ;) mies voi olla vain masentunut ja ahdistunut vauva-arjesta, ei se niin helppoa ole ollenkaan miehillekään.

suosittelisinkin, että pyytäisit miestäsi soittamaan neuvolaan / terveyskeskukseen/ mielenterveyspäivystykseen, että saisi apua tuohon pahaan oloonsa.

että ei aina kaikkeen liity sitä kolmatta osapuolta, vaikka tietty ensimmäinen reaktio on usein kaikissa kriiseissä, että nyt se toinen pettää. Voi suhteet kaatua ja rakkaus loppua ilman että toinen pettää...



Mutta tosiaan voimia ap:lle ja muista että jos ero on tullakseen niin se ei ole maailmanloppu vaikka se siltä aluksi tuntuukin. Elämä on niin lyhyt, turha jäädä suhteeseen jota ei yritysten jälkeen saa millään toimivaksi. Todella hyvä jos saatte vielä suhteenne toimimaan, mutta muista ettei ole häpeä!



Ja tuli mullekin sama mieleen, että entä jos miehelläsi on joku vapaudenkaipuu tai masennus? On aika yleistä että jossain vaiheessa tulee ikävä elämää ilman lapsia, mutta se on vain vaihe. Voimia sinulle!

Ja tuli mullekin sama mieleen, että entä jos miehelläsi on joku vapaudenkaipuu tai masennus? On aika yleistä että jossain vaiheessa tulee ikävä elämää ilman lapsia, mutta se on vain vaihe. Voimia sinulle!

Mutta kun ei tästä perhe-elämästä vaan lähdetä niin vaan. En käsitä miten se olisi hyväksyttävää että kun isiä nyt vähän masentaa ja menotuttaa niin se vaan katoaa ja jättää perheen kotiin ja on nyt vähän aikaa missä lie. Kuka äiti myöntää häipyneensä päiväkausiksi noin vaan kun teki mieli vähän irtiottoa? Jos tekee mieli pois niin siitä sovitaan puolison kanssa ja mennään vaikka viikonlopuksi hotelliin nukkumaan mutta ei mitään tuollaista. Ei mitään vastuuta näköjään.

on kuule niitäkin äitejä, jotka tarvitsevat ihan sairaalahoitoa ja irtiottoa siitä arjesta, kun masentaa ihan oikeasti. masennus on sairaus ei olotila, johon tarvitaan ihan oikeaa hoitoa,.

Mä nostan hattua sulle ja sun miehelle. itku tuli kun luin sun tekstin, nyt mä vasta tajuan omat virheeni omassa suhteessani.



Kaikkea hyvää teidän perheelle.

Meillä oli tässä myös kriisi. Rakensimme ja lapset ovat pieniä. Saimme apua kirkon perheasiainneuvottelukeskuksesta. Googleta vaikka niin löydät lähimmän. Saimme ajan heti seuraavalle viikolle kun asiamme oli akuutti. Ei tarvitse olla srk jäsen tms., uskonto ei liittynyt palveluun mitenkään. Oli tosi kiva kun mukana oli joku ulkopuolinen joka kysyi että "miltä sinusta tuntuu" ja "mitä sinä tästä ajattelet" yms. Nehän eivät ota siellä mitään kantaa mihinkään ja ovat puolueettomia. Molemmilla meillä oli omat ongelmamme ja olimme ruvenneet puurtamaan liikaa omalla tahollamme. Saimme parisuhdetta "päivitettyä" ja nyt tiedän että pitäisi päivittää lisääkin ja hankkia yhteistä aikaa. Se ei ole vaan niin helppoa kahden pienen kanssa kun isovanhemmat asuvat kaukana eikä muuta lastenhoitoapua ole helposti saatavilla.

on kuule niitäkin äitejä, jotka tarvitsevat ihan sairaalahoitoa ja irtiottoa siitä arjesta, kun masentaa ihan oikeasti. masennus on sairaus ei olotila, johon tarvitaan ihan oikeaa hoitoa,.

Mutta mikään tuossa ap:n tekstissä ei kyllä viittaa siihen että mies olisi jossain sairaalahoidon tarpeessa vaan ihan vaan saanut tarpeekseen. Masennus on sairaus mutta tuo mies ei ole sairas vaan p****n perässä.

Läheiseni ovat siellä olleet keskustelemassa, ja sanoivat myös olleen hyvä apu. Ei siis mitään uskonnollista mukana, sitä ei tarvitse "pelätä".



Itse olen huomannut myös, miten suuri apu ja helpotus ulkopuolisen (ammattilaisen) kanssa puhuminen voi olla. Ei ole ollut aviokriisiä, mutta muuta kyllä.. Vain se että saa puhua tunteensa ulos selkiyttää omia ajatuksia paljonkin- kriisissä tuntuu että ajatukset puuroutuvat eikä mitään järkeä missään, mutta kun rauhassa ja ääneen saa puhua niin kummasti rauhoittuu kaaos omassa päässäkin.



Tosi paljon tsemppiä teille! Toivon teille kaikkea hyvää! Tilanne ei minusta näytä kuitenkaan ihan toivottomalta.

Voisittehan yrittää saada ajan keskusteluun jo nyt, vaikka se aika varmaan onkin vasta ensi vuonna..olisi selkeä päätös, ehkä rauhoittaisi tilannetta. "Aikalisä". Ja voit mennä sinne yksinkin, ellei mies halua tulla mukaan, tai mies yksin ensin. Rohkeasti apua hakemaan!



Minusta on hyvä että yritätte viettää nyt rauhallisen joulun suunnitelmien mukaan. Tosiaan lasten joulua ei kannata nyt pilata, ehditte puida tätä asiaa myöhemmin.



Ja koettakaa olla nyt asiallisia toisillenne. Yrittäkää tehdä jotain ihan pientä kivaa yhdessä, jos onnistuu. Leffailta kotona, vaikka lastenleffa jota esikoisennekin voi katsoa. Popkornit ja herkut kehiin.. :) Enkä tarkoita että se selvittää koko tilanteen, tosiaan..vaan pieni breikki myllerrykseen.



Kyllä sekä isä että äiti ihan varmasti kokee jossain vaiheessa vapaudenkaipuuta, ja miettii "tätäkö tämä elämä nyt onkin", ja etenkin silloin kun toinen lapsi noin pieni vauva. Ei tuossa elämäntilanteessa oikeasti pitäisi mitään isoja päätöksiä ja muutoksia tehdä, ellei nyt ihan tosi pahaa kriisiä ole (väkivaltaa tms.). Jo vuoden kuluttua kun elämä taas näyttää ihan erilaiselta!!



Jaksuja, ja toivottavasti pikkuinen joulumielikin saapuu kotiinne, kaikesta huolimatta!

Mä todellakin tiedän miltä susta tuntuu, koska koen olevani samassa tilanteessa kanssasi, vaikka meillä mies on sentään kotona :( Mieheni antoi selkeästi ymmärtää, että ei enää halua elää minun ja meidän 3,5v lapsemme kanssa. Seuraavana päivänä taas ilmoitti, että olisin ymmärtänyt kaiken väärin eli muutti mieltään joten en tiedä, mitä hän oikeasti tuntee. Se repii minua niin rikki henkisesti..odotan vain sitä päivää milloin mies ilmoittaa, että lähtee :(



Toivon todella, että sun miehesi ymmärtäisi ja haluaisi saada teidän suhteen toimimaan ja suostuu katsomaan edes sen puoli vuotta miten asiat menee. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tämäkin vaihtoehto on vaikea, koska sitä miettii miehen jokaista elettä, sanomisia jne, mutta toivottavasti saatte mahdollisuuden yrittää!



Mekin ollaan menossa anopin luokse jouluna. Pidemmän aikaa itsestäni on tuntunut siltä, että esitämme siellä täydellistä perhettä. Silti tunnen, että he ovat huomanneet, että kaikki ei ole kunnossa :(



Anna ne lapset miehelle mukaan, että saat levätä päivän pari.

Meillä on lapset 3v. 3 kk ja 2 kk. Ihan hyvin silti menee avioliitossa. Mies on töissä ja minä pyöritän kotia eli teen kotona ihan kaiken. Sukulaisia ei ole apuna ollenkaan mutta esikoista pidän päiväkodissa (saa haukkua) sen verran että en itse aja itseäni piippuun.



Tottakai olen väsynyt mutta paljon väsyneempi olin töissä ollessani kuin nyt vaikka vauva valvottaa. Valittamisen olen lopettanut kokonaan.



Halusiko miehesi toista lasta? Onko lapsi terve? Mitkä teilä on riidanaiheet?

Sait 275 viestiä kokoon.



AP on ikuinen provoilija. Näin on.

oleva tilanne. Miehen käytös, vaimo jää lasten kanssa yksin, toinen nainen jota ei myönnetä vaikka kaikki sen jo tietää...



Joten provo taikka ei, niin näitä tapahtuu koko ajan joka puolella.



Joten voimia ap:lle ja kaikille samassa tilanteessa oleville.



Yksi asia, joka lähipiirissämme on hoidettu oikein, että perheen lapset pidettiin erossa riidoista ja he ovat hämmästyttävän tasapainoisia kaikesta huolimatta (koululaisia jo). Eli ero tapahtui vain vanhempien välillä, lapsia molemmat rakastavat kuten ennenkin. Toista puolisoa ei haukuta lasten kuullen ja kaikki erokeskustelut ihmisten kanssa hoidetaan niin etteivät lapset kuule isästään mitään negatiivista parjausta. Kaiken muun lapset saavatkin kuulla tilanteesta, sillä äiti ei millään pysty peittämään sitä että on surullinen ja tietysti isä ei ole joka päivä kuvioissa, mutta mies on eronnut vain äidistä , ei lapsistaan.

On ollut kaikenlaista jouluhössötystä sun muuta, siksi en ole ehtinyt kirjoittamaan. Nytkin vauva sylissä, eli en ehdi kuulumisia sen tarkemmin kertomaan, kun että ihan hyvin menee. Mies ei ole ottanut tuota viikonloppua esille ja minäkin olen yrittänyt olla ottamatta. Kerran hänelle siitä hieman kiukuissani piikittelin ja hän vastasi "onko siitä pakko nyt puhua? tiedän tehneeni väärin, olen todella pahoillani ja se ei tule todellakaan toistumaan". Jaa. Täytyy siis jotenkin pitää mölyt mahassa, mies tietää jo, että mitä hänen tempauksestaan ajattelen...



Niin ja tämä ei siis ole provo. Ei tämä tapahtumaketju mielestäni nyt niin yliluonnollinen ole, että sitä ei voisi tapahtua oikeasti..? Muistan tuon kyseisen ketjun, jossa se Kiljunen rustaili ja muistan itsekin sitä seuratessani ajoittain epäilleeni provoksi, joten en syytä teitä. Oli siinä kuitenkin paljon eroavaisuuksia, joita en nyt ehdi alkaa luettelemaan, kun pitää vauvan neuvolaan alkaa pian valmistautumaan...



Kiitos kuitenkin, kun tuitte minua silloin, kun sitä eniten tarvitsin. Ei sillä nyt enää niin väliä, jos provoksi luulette, kun pahin tilanne on ohi (toivottavasti).



On varmaan paljon kirjoitusvirheitä, kun tämä vempula hikottelee sylissä, älkää välittäkö.. :)



ap

tapahtuu kaikkea. Hyvää joulua kumminkin ap!

olen katkera? Päinvastoin. Kaikilla on mukavampaa kun jokaiselle annetaan vähän vapautta. Siitä se vastuukin syntyy. Jos pistää toisen niin kireään naruun, että ei hengittämään pysty, kyllä se jossain vaiheessa kostautuu.

Ja mitä tulee siihen mikä kuulostaa nelikymppiseltä ja mikä ei, niin sanoisin, että kyllä nelikymppiselläkin voi olla kavereita, ja joskus on mukava jatkaa juttua vielä siellä kaverin sohvalla, varsinkin jos viimeinen bussi on jo mennyt ja taksijono on pitempi kuin nälkävuosi. Olenpa joskus itsekin tullut vasta aamulla kotiin. Mies joutuu lisäksi käymään silloin tällöin toisella paikkakunnalla työhön liittyvissä edustuspippaloissa, joissa ei vedetä mitään kännejä, mutta kotiin voi olla vaikea ehtiä kun julkiset eivät kulje öisin. Se ei suinkaan tarkoita, että parisuhteessa olisi jotain vikaa. Live and let live.

Sinusta naru on kireällä, jos muiden mielestä perheellisen ihmisen hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa, jos aikoo olla yhtäkkiä päiväkaupalla pois omilla ryyppyretkillään? Ja tämä "kireä naru" toisin sanoen oikeuttaa moiset ryyppyretkille jäämiset ja on sille kotiin jääneelle ihan oikein?

Meillä tällaisissa tilanteissa molemmilla on ilmoitusvelvollisuus. Sinä olet ilmeisesti joutunut katselemaan tällaisia ex tempore -viikonloppureissuja enemmänkin lastesi ollessa vauvaikäisiä, kun suhtaudut niin kovin ymmärtäväisesti ap:n miehen toilailuihin. Olisihan se kiva, jos muillakin olisi yhtä ikävää, eikö niin?