Rakas mieheni jätti minut yksin

Eli mieleeni tuli se, että luuleeko ap:n mies että ap haluaa erota? Ja tällä tavalla tekee sen "helpommaksi" eli tekee itse päätöksen jotta ap:n ei tarvitse sitä tehdä? Eli nyt olisi silloin aika miettiä onko suhteella tulevaisuutta vai ei, eli haluaako ap mahdollisesti itsekin erota vai taistella liittonsa puolesta. Mielestäni on kuitenkin todella surullista että ihmiset eroavat kun pienin lapsi on vasta vauva - tuo on niin vaikeata aikaa muutenkin että silloin ei pitäisi mitään eropäätöksiä tehdä.



Mulla mies on kerran jo kirjoittanut eropaperit, niistä ei puuttunut kuin minun allekirjoitus.... Oltiin avioliitossa sellaisessa vaiheessa että vaan loukkasimme toisiamme, joskus tahallaan mutta usein tahattomasti. Revin tuon paperin kappaleiksi. Mies oli kuitenkin sanonut että mua rakastaa muttei halua jatkuvaa riitelyä (kuten en minäkään!). Tuon jälkeen liittomme rupesi kuitenkin kulkemaan parempaan suuntaan ja olemme edelleen yhdessä. Olen huomannut näitä alamäkiä liitossamme useampiakin mutta ne menevät ajan kanssa ohi kerta toisensa jälkeen =)



AP:lle toivon todella jaksamista ja voimaa tehdä päätöksiä ja pysyä niissä ja toivon että molemmat voitte myös ajatella niitä kahta pientä lasta jotka jakavat tuon arjen teidän kanssa. Ihan sydämestä toivon parasta teille kaikille!

En mahda mitään sille, mutta mielestäni ap sinun miehelläsi on joku toinen katsottuna. Tai ainakin himo löytää joku toinen, jonka kanssa voi pitää hauskaa, olla villi ja vapaa. Rento ja vailla vastuita.

Ap, olen pahoillani mutta miehelläsi on joku toinen. :( Olen tosi tosi pahoillani. Hän tietää olevansa paska ja sen aina välillä tuokin julki mutta hän on nyt niin ihastunut/rakastunut tms ettei sitten taas välillä välitä mitä sinulle sanoo ja miten käyttäytyy. Hän koittaa v***lla sinulle siksi että haluaa että sinäkin tulet siihen tulokseen ettei suhdetta kannata jatkaa. Että hän ei yksin joudu tekemään sitä päätöstä että liittonne loppuu. Tätä ehdotin vaihtoehdoksi sinulle jo (taisiko olla) kolmossivulla.

Miksi sitten olen tätä mieltä? Siksi että olen itse kokenut tämän saman. Mutta olin itse se paska ja häpeän nykyisin käytöstäni suuresti. :( Olin niin heikko etten uskaltanut lähteä avioliitosta ennen kuin minulla oli toinen. Ja sittenkin olin niin paska etten olisi halunnut koko vastuuta erosta itselleni. Olin todella ilkeä ja halusin että ex-mieheni olisi se joka sanoisi ettei enää haluaisi olla näin ilkeän ihmisen kanssa. Monesti sainkin kuulla että en ole enää se ihminen johon exäni rakastui, että hän ei enää tunne minua.

Ap, haluan lähettää sinulle miljoonat lämpimät tsemppihalit vaikka ehkä et tällaiselta samanlaiselta petturilta niitä välttämättä haluakaan ottaa vastaan. Jos yhtään lohduttaa niin näin jälkikäteen olen todella vahvasti tiedostanut kuinka paska olin ja olen pyytänyt suuresti anteeksi täydestä sydämestäni. Erosimme aikoinaan ja kummatkin olemme nyt onnellisesti uudessa avioliitossa. Toivon sinulle samaa tulevaisuutta!

Ap, minäkään en koskaan myöntänyt exälleni että minulla on joku toinen tai että kyse olisi vapaudenkaipuusta. Exäni sai tietää asiasta 9kk kuluttua siitä kun olin kerännyt kimpsuni ja kampsuni ja lähtenyt.

Miehellä onkin yhtäkkiä hirveä hoppu pois, on niin paskaa ja huonoa ja katuvaa. Yrittää vaan viikossa saada homman nippuun että pääsisi mahdollisimman nopeasti jälkiä jättämättä pihalle.

mutta olen todellakin yhä enemmän vakuuttunut siitä että miehelläsi on toinen nainen, ja tämän otinkin jo aiemmin esiin ketjussa, että et voi olla niin sokea ettet nyt haluaisi asiaa nähdä.

olen myös todella todella pahoillani siitä mitä miehesi tekee ja miten hän juuri noin koittaa saada vieritettyä syytä omilta harteiltaan sinulle. tiedän tasan tarkkaan nämä kuviot ja miten se sattuu, koska olen sen keskellä elänyt liian monta kertaa.

kaikkein ikävintä on että peinet viattomat laspet kärsii tilanteesta.



ja mieshän ei välttämättä koskaan halua asiaa tunnustaa suoraan vapaaehtoisesti, voi kieltää vielä päin naamaa kaiken kivenkovaa, vaikka kiinni jäisikin.

hänellä ei ole siis selkärankaa kantaa vastuuta perheestään ja tehdä se mikä on moraalisesti oikein, miksi hänellä olisi selkärankaa myöntää petturuus? eikä toinen nainen välttämättä tiedä myöskään koko totuuutta teidän suhteestanne.e



paljon tsemppiä sinulle ap, olet vahva nainen ja pärjäät ihanien lastesi kanssa yksinkin, ellei miehesi päätä ryhdistäytyä ja todellakin koittaa korjata suhdettanne ja pelastaa perheenne.

Hän ei tiennyt mitä on edessä, kun ollaan raskaana ja mitä sitten kun vauva syntyy. Kuinka sidottu on lapseen ja kuinka suuri se vastuu on. Raskaanaolevan ja vastasynyttäneen naisen hormoonimyrskytkin voivat yllättää. Tsemppiä ap:lle, muuta en osaa valitettavasti sanoa.

Hän ei tiennyt mitä on edessä, kun ollaan raskaana ja mitä sitten kun vauva syntyy. Kuinka sidottu on lapseen ja kuinka suuri se vastuu on. Raskaanaolevan ja vastasynyttäneen naisen hormoonimyrskytkin voivat yllättää. Tsemppiä ap:lle, muuta en osaa valitettavasti sanoa.

Mutta heillä on myös 4v ikäinen lapsi. :(

Jos teillä on kaksi pientä lasta niin tottakai teillä on riitoja ja kaikenlaista paskaa. Oikeasti. Te olette molemmat väsyneitä ja stressaantuneita, ja ainakin sulla on lisäksi niskassa menneisyyden painolastia. Kyllä mäkin "rankaisin" omaa miestäni aikanaan eksäni teoista, mutta kyllä niistä pitäisi päästä eroon jo tuossa vaiheessa suhdetta.



Parisuhdeterapiaan hopi hopi.

Näin mä tekisin. Jo ihan siksi että saisin itse levättyä ja toipua hiukan, mutta myös siksi että jos menee toisen toisen luokse (mitä vahvasti epäilen) saavat he heti elää arkea ja nainen huomaa ettei se mies lasten kanssa enää olekkaan niin houkutteleva. En siis tarkoita lopullisesti lapset mukaan vaan muutamiksi päiviksi, olet sen ansainnut mun mielestä.

Olen lukenut tätä ketjua ja ajatellut omaa avioliittoamme. Olemme olleet jo 16 vuotta yhdessä. Ja muistan kun toinen lapsemme syntyi, meillä riideltiin ja paljon. Mutta myös annettiin anteeksi! Keskustelimme yhdessä ja apua hakien ulkopuolelta. Ja ihan niinkuin meilläkin ensin puhuttiin toisesta todella loukkaavasti ja sitten sanottiin rakkaaksi. Teilläkin on todella mahdollisuus vielä elää onnellisesti yhdessä jos vain haluatte. Niinkuin moni on jo sanonut, istukaa rauhassa, keskustelkaa ja selvittäkää asiat. Tiedän omasta miehestäni että ei aina osaa sanoa mikä on, miksi sanoo niinkuin sanoo yms. Sanotaanhan että mies on putkiaivo. Hyvää jatkoa ja voimia sinulle ap ja perheellesi.

Tuo kuulostaa niiiin tutulta...



Eli meilläkin käynyt monta kertaa niin, että mies mennyt "parille" ja yöllä oon herännyt ihmettelemään kun miestä ei kuulu. Laittanut viestiä ja yrittänyt soittaa ja sitten kun olen ruvennut jo ajattelemaan mitä pahaa on voinut tapahtua niin mies ilmoittaa olevansa matkalla kotiin. Niin raivostuttavaa! Kun eikö se puhelin ole sitä varten että voi ilmoittaa että menee myöhempään? Olen sanonut miehelleni, että minun ei tarvitse tietää minuutilleen koska hän on tulossa kotiin ja tietää tarkalleen missä hän on, mutta jos hän sanoo illalla lähtiessään että menee vaan parille ja tulee himaan parin tunnin sisällä niin totta kai huolestun kun miestä ei kuulu!!!



En ymmärrä mikä siinä on niin vaiketa, ilmoittaa vaan tekstarilla että meneekin myöhempään, en tiedä monelta tuun. Tuntuu, että aina kun mies näkee ystäviään hän unohtaa tyystin minun ja poikamme olemassaolon.. Se on turhauttavaa ja raivostuttavaa ja aina olen joka kerran jälkeen pitänyt sellaisen palopuheen hänelle kun näin on tapahtunut, että luulisi minun pointtini menevän läpi, silti joka kerta sama toistuu. Hiljaa mielessäni olen päättänyt että seuraavan kerran jälkeen pakkaan minun ja pojan kamat ja menen sukulaisille vähäksi aikaa, tajuaa ainakin äijä että olen tosissani!



On ihan kamalaa miettiä yöllä että mitä on voinut tapahtua, vaikka takaraivossa jyskyttää tieto, että se on taas vaan niin itsekäs ja naureskelee kavereilleen kuinka akka laittaa koko aika viestiä, enpäs vastaa. Nous taas raivo päälle kun rupes miettimään näitä juttuja...



Mutta jokatapausessa voimia ap:lle, toivottavasti asiat kääntyy paremmaksi!!

Esim. seurakunnalla on parisuhdeterapiamahdollisuus. Kysy teidän seurakunnan diakonissalta (vai mikä se nyt on), että miten teidän olisi mahdollisuus päästä yhdessä terapiaan.



Vaikka kuinka olet nyt loukattu, niin ällä tartu näihin viimepäivien juttuihin vaan mieti todella, että mitä haluat. Jos sinä oiekasti haluat olla yhdessä, sano se miehelle. Ja tee miehelle selväksi, että lapsetkin saisivat elää molempien vanhempien kanssa. Olen kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä muiden kanssa, että teillä on vain vaikea vaihe, kun toinen lapsikin on noin pieni. Jos oikeasti molemmat haluatte, niin pääsette tästä yli yhdessä. Jos miehelläsi on toinen, niin sitten häne ei ehkä ole valmis enää yrittämään, mutta tee kaikkesi ja niele ylpeytesi ja yritä saada mieskin yrittämään.



Voit soittaa sinne seurakunnalle vielä tänän ja se on ilmaista palvelua. Jos ette kuulu kirkkoon, niin kysy vaikka kuntasi kriisikeskukselta mahdollisuutta päästä juttelemaan.



Voimahaleja täältäkin.

Koska itse olen ainakin hyvin kiivas luonteinen ja monesta pikkuasiasta olen jo miettinyt että nyt jätän miehen kun se käyttäytyy niin idioottimaisesti jne, mutta pienen välimatkan ja rauhottumisen jälkeen kaikki selkeneekin. Kaikki ihmiset tekee virheitä ja meilläkin lapsen tulo vaikutti paljon suhteeseemme, mies voi mennä vapaasti ja vaikka viiden minuutin varoitusajalla, mutta minä olen pienen vauvan kanssa kotona aina.



Vaikka ette saisi enää suhdetta toimimaan niin puhukaa asiat halki niin ei jää mitään kenellekään epäselväksi ja molemmilla mielenrauha! Olisi kamalaa erota hirveissä riidoissa ja asiat jäisi kummittelemaan... Jos ette keskenänne saa puhetta sujumaan niin ammattiauttajan avulla!

Tuo tekstari kertoi sen niin hyvin! Juuri nuo kliseet "Olet hyvä vaimo...et ansaitse tällaista pelleä.." jne ovat niitä, mitä käytetään, kun halutaan hoitaa homma siististi ja nopeasti, Eipä taida poika tietää, että siisti ero on oikeastaan mahdottomuus, kun on pienet lapset ja kaikki.



Toivon sulle voimia ap. Voit niellä ylpeytesi ja taistella miehestäsi. Itse en siihen pystyisi, koska todennäköisesti voisit voittaa tämän taistelun mutta eivät ne siihen loppuisi.



Been there, done that.

ja paria vauhdikasta eroa läheltä seuranneena mieleeni tuli vielä sanoa sinulle ap, että yksi syy miksi ihmiset muuttuu erossa "hirviöiksi" ja latelee kaikkea kauheaa toiselle, on se että he ovat niin sekaisin itsensä kanssa ja heidän on vaikea irrottautua mutta kuitenkin haluavat irrottautua. Monet ihmiset ei osaa erota millään muulla tavalla kuin saamalla "hulluuskohtauksia" ja haukkumalla toista (vaikka sitten aika ajoin peruisikin niitä puheita).



Kun jotkut täällä sanoo että miehesi on suunnitellut jutun, haluaa että sinä inhoat häntä ja haluat myös eron jonka hän haluaa, niin ei se välttämättä niinkään ole. Vaikka hän haluaisi eron oikeasti, se voi olla hänelle vaikeaa ja siksi käyttäytyy kummallsiesti. Oikeinhan se ei tietenkään ole. ja on tietysti ymmärrettävää että se kovasti sattuu sinuun.



Mutta sinun kannttaa ehkä kuitenkin vakuutella itsellesi että tuo toinen on nyt sekavassa tilassa ja laukoo kaikenlaista. Välttämättä kaikki ei ole totta. Ja missään tapauksessa negatiiviset asiat jotka hän sinulle sanoo sinusta syinä eroon, tuskin ovat sitä.



Jos joku haluaa eron, niin turha siinä on toisen itsetuntoa lähteä murentamaan syytöksillä. Niin vaan monet tekee. Raadollista.



Virtuaalihaleja täältäkin!!

Meillä oli sitten samaan aikaan samanlainen viikonloppu, paitsi että minun miehelläni on nyt sitten varmasti toinen, ja hän on sen kanssa, käynyt tässä kyllä mun luona harrastamassa seksiä (!!) kun ei ilmeisesti muuta minusta enää halua, ei suostu puhumaan koko asiasta ja sanoo että annetaan ajan kulua ja katsellaan miten meile käy, on niin tyhjä olo ja en tiedä mitä tekisin seuraavaksi,



siksipä en tee nyt mitään, annan miehen tulla ja pidellä mua jos haluaa, itse en enää aio hänessä roikkua mutten estäkään jos hän haluaa ottaa mua kädestä tms, ollaan me oltu lähekkäin ja puhuttu rakastavamme toisiamme, mutta tästä toisesta naisesta emme puhu,



en halua nyt kysellä kun en tiedä itsekään mitä haluan tehdä.



Päivä kerrallaan, sen päätin etten enää miehelle itke ja raivoa enkä myöskään anele häntä takaisin. Katson mikä on hänen siirtonsa, jos haluaa sen toisen enemmän kuin minut, nii nsitten ottaa, en mä sen mieltä voi saada muuttumaan raivoamalla enkä myöskään kerjäämällä.



No hieno päätös, ehkä jo huomenna sorrun soittamana perään ja itkemään ;)



On se minusta rakastavan oloinen silti, ehkä vaan ne meidän kaikki riidat ja ongelmat on nyt liikaa ja hän etsii itseään ja meitä, toivon että palaa minun luo, mutta jos ei niin alan nyt jo yrittää henkisesti eroon hänestä, en siis soittele perään ja kysele mitään, toivon jopa että hän alkaa itse tulla vastaan kun huomaa että mä en itkekään perään,



mönkään voi mennä ja rajusti, eli mies haluaakin nimenomaan että mä tajuaisin itse jäädä kuvioista, ja näin pääsee helpolla ja pysyy poissa, mutta en mä sillekään mitään voi, menee jos on mennäkseen.



Hän on tehnyt myös kaikenlaisia ohareita ja loukannut mua, epäilen että ei uskalla/pysty jättämään mua, ehkä säälii tms, ja toivoo että mä suuttuisin ja jättäisin tai edes uhkaisin jättää ja hän voisi sanoa sama kuin apn mies, no hyvä on itsepä käskit lähtemään, mutta sitä iloa mä en nyt sille anna, saa itse sanoa päin näköä tai vaikka tekstarilla että ei ole palaamassa.



On tää kamalaa silti.

mutta onko teillä lapsia?



Jos on lapsia niin kotiovea pyöröovena käyttävä mies/isä vaikuttaa myös heidän turvallisuudentunteeseensa ja se luo omat paineensa, kuten ap:llä

mutta epäilen kanssa vahvasti. Etenkin jos tuo "kaverilla" olo venyy kovin pitkäksi.



Olisi kiva kuulla miten mies aikoo sinnitellä joulun: meinaako olla kunnon isä ja tulla kotiin lasten luokse (ettei tarvitse sen isomman lapsen joulua pilata) vai jatkaako tuota "kaverin" sohvalla olemista pitempäänkin. Itsellä tuli mieleen että jos uhraa joulunkin tuohon kriisiinsä niin sitten on 99,9% varmuudella toinen ja mies ajatteli asua siellä jossain pyhien ajan, samanaikaisesti kun ap saa sinnitellä joulun lasten kanssa.



Paljon voimia!!!

jolloin huudettiin puolin ja toisin todella kauheita ja loukkaavia asioita. Molemmat esim. julistivat katuvansa yhteisen lapsen hankkimista, koska se vaikeuttaa eroa, haukkuivat toisiaan kaikilla mahdollisilla haukkumasanoilla, välillä jopa uhattiin väkivallalla yms. Kaameita ja rankkoja tilanteita, mutta ei nitä enää muistella, kun kriisi on ohi ja suhde kukoistaa taas. Tokihan ne ovat muistissa, mutta en hetkeäkään epäile, etteikö mieheni rakastaisi minua ja lastamme, enkä itsekään todellakaan kadu lapsen syntymää, vaikka niin miehelleni riidan tuoksinassa väitin. Ollaan puhuttu asiat noiden riitojen välissä ja jälkeen moneen kertaan halki ja selvitty todella suurista vaikeuksista, kun molemmat ovat vain olleet valmiita tekemään kaikkensa suhteen eteen. Nöyryyttä, peiliin katsomista ja omien virheiden korjaamista on tarvittu puolin ja toisin, eikä se aina ole ollut helppoa, mutta nyt voin sanoa, että kannatti. Meillä on hyvä parisuhde ja lapsella ehjä ja onnellinen koti.

järkähtämätön AV-mammamainen *"mitään en anna anteeksi ja toinen on loukannut minua paljon enemmän kuin minä häntä, joten minun ei ainakaan tarvitse nöyrtyä" -asenne. Onnellista parisuhdetta ei pysty rakentamaan yksin, joten parisuhdekriisissäkin on aina kaksi osapuolta, joista kumpikaan ei ole synnitön. Toinen on ehkä tehnyt isompia virheitä kuin toinen, mutta loukkauksia mittaamalla ja muistelemalla ei kumpikaan voita mitään.

jolloin huudettiin puolin ja toisin todella kauheita ja loukkaavia asioita. Molemmat esim. julistivat katuvansa yhteisen lapsen hankkimista, koska se vaikeuttaa eroa, haukkuivat toisiaan kaikilla mahdollisilla haukkumasanoilla, välillä jopa uhattiin väkivallalla yms. Kaameita ja rankkoja tilanteita, mutta ei nitä enää muistella, kun kriisi on ohi ja suhde kukoistaa taas. Tokihan ne ovat muistissa, mutta en hetkeäkään epäile, etteikö mieheni rakastaisi minua ja lastamme, enkä itsekään todellakaan kadu lapsen syntymää, vaikka niin miehelleni riidan tuoksinassa väitin. Ollaan puhuttu asiat noiden riitojen välissä ja jälkeen moneen kertaan halki ja selvitty todella suurista vaikeuksista, kun molemmat ovat vain olleet valmiita tekemään kaikkensa suhteen eteen. Nöyryyttä, peiliin katsomista ja omien virheiden korjaamista on tarvittu puolin ja toisin, eikä se aina ole ollut helppoa, mutta nyt voin sanoa, että kannatti. Meillä on hyvä parisuhde ja lapsella ehjä ja onnellinen koti.