Rakas mieheni jätti minut yksin

olla provo!? Ja jos oli niin tulis ap edes tunnustamaan prkle!

se otti miehensä takaisin, antoi anteeksi, ja nyt ne viettävät siellä toista kuherruskuukautta.

normaalin tasolla eikä kamalia ylilyöntejä ole tullut, niin kuin provoviesteissä yleensä. Lisäksi provoilijat ovat koko ajan kommentoimassa, kun eivät malta olla koko ajan seuraamatta keskusteluaan.



Sitä paitsi provoa olisi huudettu jo viimeistään toisella sivulla, jos olisi ollut sellainen, tämä keskustelu olikin jatkunut ihmeteltävän pitkään ennen ensimmäistä provo-huutoa.

täällä on tullut sen verran paljon hyviä / huonoja kokemuksia esille!

Eli mies haluaa nyt kuitenkin erota, niinkuin te jotkut kyynisimmät (tai tässä asiassa kyllä realistisimmat) arvelittekin.. Mies jaksoi "yrittää" sen pari viikkoa ja eilen tuli sitten päätöspiste.



Olimme sopineet jo aikoja sitten, joskus raskausaikana, että menen uutena vuotena kavereiden tupareihin ja mies on lasten kanssa. Kuinkas ollakaan, he menivät sitten hänen synnyinkaupunkiinsa vanhemmilleen. Siellä kaikki ok, kunnes mies halusi lähteä moikkaamaan jotaon kavereitaan, jotka edelleen siellä asuu ja hehän toki olivat baarissa. Hän siis lähti yöllä sinne baariin, kun lapset nukkuivat (hänen vanhempansa siis tietysti oli kotona). Hän ei voinut mitenkään ymmärtää, että miksi minä tästä suutun. Kun hän on luvannut olla lasten kanssa, että pääsen ensimmäistä kertaa vuoteen johonkin, sitten hän dumppaa ne äidillensä ja lähtee baariin, hmm...



No eilen sitten, kun olin tapahtuneesta hieman kiukkuinen, niin hän sanoi yht' äkkiä, että se on ohi nyt. Hän tulee hakemaan tavaransa illalla jne. "Minulla on vain yksi elämä elettävänä, enkä halua elää sitä näin". Minä en siis toisin sanoen saisi suuttua hänelle mistään, ettei mies-rukka vain hermostu ja lähde. Hän tuli sitten illalla, kun lapset nukkuivat tuohon sohvalle muina miehinä katselemaan vain TV:tä. Hetken kuluttua sanoi menevänsä siirtämään autoa (se oli pihassa, siitä siis parkkipaikalle tolppaan). Ihmettelin siinä sitten, että eikös parkkipaikalle ole aika raskas kantaa noita tavaroita, niin hän totesi, ettei hän niitä nyt ala kantamaan ja kolistelemaan, kun molemmat lapset nukkuvat. Niin. No siinä sitten katselimme TV:tä ja olimme ja yritin vähän jotain keskustella. Mies ei ollut suunnitellut mitään käytännon asioita, kysyin mm. että mistä hän hakee asuntoa, tietääkö hän edes, että mistä sen eron saa, missä hän aikoo tavata lapsia siihen asti kun saa asunnon jne. "En tiedä" oli vastaus kaikkeen. Tuntuu siis, ettei hän oikeasti ole miettinyt mitään.



Kysyin syytä, että miksi hän ei sitten halunnutkaan yrittää, hänhän ei tehnyt vielä mitään, että tämä toimisi, päinvastoin. Hän sanoi tietävänsä, ettei tästä tule enää mitään ja ei ole järkeä yrittää. Minä sanoin, ettei sinulla ole kristallipalloa ja jos et ole lakannut rakastamasta, niin mielestäni kannattaisi ainakin edes lasten takia yrittää. Hän ei ole kuulemma lakannut rakastamasta, ei ole toista naista, eikä vapauden kaipuuta, mutta hän ei jaksa jokapäiväistä riitelyämme. Sanoin, että sillekin asialle voisi tehdä jotain, jos oikein yrittäisi, mutta se ei kuulemma kannata. Sitten kun noin sadannen kerran sanoin hänelle n. klo 1 yöllä, että tämä olisi paljon helpompi ymmärtää, jos sinulla olisi toinen nainen, nyt tuntuu, että lähdet suunnilleen "muuten vain", kun et ole valmis edes menemään juttelemaan mihinkään tms. Sitten hän hermostui, huusi olevansa kyllästynyt tuohon syyttelyyn ja hän ei jaksa tuhatta kertaa sanoa, että toista ei ole ja häntä v***ttaa hokea, ettei toista ole, kun en kuitenkaan usko ja hän lähti pois. En tiedä minne. Nyt heräsimme lasten kanssa tähän aamuun, minulla kurkku ja pää kipeänä (sopivasti) ja pyörittelen mielessäni kaikkea, onko tämä edes totta...



Aloitinkin tuon ketjun "avioero ja vauva", kun mietiskelin noita käytännön asioita. Miten siis pieni vauva (2½kk) voi tavata isäänsä, kun isällä ei ole edes asuntoa ja äiti ei halua olla jatkuvasti erossa vauvasta? Toki hän voi käydä täällä katsomassa, mutta siinäkin on omat hankaluutensa, kun en haluaisi häntä kokoajan katsella, on niin paha olo vielä ja olisi helpompaa, jos hän ei olisi tuossa vieressä koko ajan muistuttamassa itsestään. Toisaalta en haluaisi, että hän vie lapsia mihinkään joka päivä, koska en itse halua olla erossa. Sitten herää tietysti kysymys, että miksi miehen pitäisi haluta olla. En tiedä. Eikä hänellä ole edes paikkaa, mihin viedä heitä. Vaikea tilanne kerta kaikkiaan...



Huh huh, tuli pitkä teksti. Kylläpä helpotti vähän. Enää en usko miehen takaisin tuloon, siinä on nyt jokin syy mille minä en mahda mitään, joten tämä ei ole minun käsissäni enää. Nyt täytyy vain elää päivä kerrallaan ja alkaa järjestelemään käytännön asioita. Maitoa minulta ei enää tule, syömättömyyden, unettomuuden ja yleisen pahan olon vuoksi ja sekin masentaa. Pärjään kyllä, kun en ala miettimään miestäni, mutta minussa on sellainen inhottava vika, etten osaa nyt miettiä muita kuin hyviä asioita ja niitä ihania hetkiä. Eli jos tulee yksikin "hiljainen hetki", niin pillahdan kyllä itkuun ja siitä ei loppua tule. En tiedä vielä miten kerron esikoiselle. Onko ideoita?



Kiitos, jos joku jaksoi lukea viestini ja vielä vastatakin. En tiedä miten voisin todistaa, että tämä ei ole provo, mutta jos nyt joku edes uskoo minua. Ja älkää välittäkö kirjoitusvirheistä, nukuin yöllä todella vähän ja päätä särkee... :(



Ap

Ehkä se sitten on parempi erota, jos ei kerran yhteistä säveltä löydy millään ja yksin et kyllä pysty toisen puolesta yrittämään!

Tosi tosi tosi pahoillani olen tästä kaikesta mitä olet joutunut kokemaan. :( Kyllähän se tosiaan jo alussa kuulosti siltä että mies tulee lähtemään mutta ainahan se on niin että omalta osaltaan sitä ei haluaisi uskoa todeksi. Että juuri meillä käy paremmin kuin muilla jotka ovat vastaavassa tilanteessa.



Minä olen se "petturi"vastaaja tuolta jostain aikaisempaa jos vielä muistat viestini. Ihan samalla tavalla meidänkin suhteemme exän kanssa eteni sen jälkeen kun lähdin ekaa kertaa. Itse olin vielä niin kökkö että suostuin muutamille "treffeille" exän kanssa harkinta-aikana. Hän niin yritti ja yritti ja minulla oli paha mieli kun näin sen. Ja silti en pystynyt ihan kylmästi vaan sanomaan moido koska se sattui exääni niin paljon. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut paljon armeliaampaa vaan olla itse se v****mainen ämmä ja häipyä. Olisi exä saanut elämänsä raiteilleen paljon nopeammin. Eli ap, jos vaan pystyt niin koita unohtaa kaikki alitajuntaiset toiveesi suhteen jatkumiselle jos sinulla niitä on. Älä ole hemmetin ystävällinen, älä yritä niin paljon olla se "kiva" ihminen exällesi. Hän on tehnyt tosi paskamaisen tempun ja sinun ei tosiaan tarvitse mielistellä häntä millään tavalla. Omasta historiastani johtuen uskon yhä toiseen naiseen mutta se voi johtua ihan tosiaan vaan omasta historiastani.



Todella paljon jaksamista sinulle ap. Tuntuu todella pahalta puolestasi varsinkin kun minullakin on pieni vauva. En osaa sanoa miten pärjätä yksin kahden lapsen kanssa joista toinen on vasta vauvaikäinen mutta iso halaus sinulle. Pakko sen on vaan onnistua!

Eikö sulla ollut tarve nähdä omia ystäviäsi? Tarkoitus ei varmaan ollut se, että mies ei saa lähteä mihinkään? Ymmärrätköhän mitä tarkoitan... Siis pointti oli sinun tekemisissäsi, ei miehen. Jos lapset olivat jo nukkumassa ja parikin aikuista heidän kanssaan, eivät he varmaankaan kärsineet miehesi lähdöstä. Saipa mieskin sitten nauttia vuoden vaihtumisesta ystävien kanssa. Mielestäni me naiset syyllistymme usein tällaiseen: miehen pitää tehdä jokin, esim lastenhoitoon liittyvä juttu JUURI NIIN KUIN ME OHJEISTAMME, muuten meille tulee paha mieli. Ei ihme että miehesi tuntee sinun rajoittavan häntä.



Muuten sympatiat ovat tottakai puolellasi. Voimia!

ratkaisun kannalta. Tämä olisi tapahtunut jonkin mun asian tiimoilta kuitenkin, ehkä päivää tai kahta myöhemmin. Mies sai nyt syyn vain tuosta. Loppu, mikä loppu.

Ap:lle voimia ihan hirveästi, niitä tulet tarvitsemaan. Turhaan mietit vauvan ja miehen tapaamisia nyt. Mies hankkikoon kunollisen asunnon ja järjestäköön asiansa ja sitten tulee vierailujen aika.



Vuosien päästä olet tyytyväisenä jonkun mukavan ja empaattisen miehen kainalossa.

Silloin tämä joulu ja uusi-vuosi on vain katkeransuolainen muisto.

En usko että syy miehen lähtöön on ollut mikään riita uudenvuodenvietosta. Uskon että tuo päätös on vaatinut paljon aikaa kypsyäkseen ja nämä omat menot mitä hänellä nyt on ollut ovat vain viimeiset pisarat siihen ämpäriin mikä on pikkuhiljaa täyttynyt.



Ja riitoihinhan yleisesti ottaen tarvitaan kaksi osapuolta...



Yritä ap ajatella asiaa niin että et olisi kuitenkaan jaksanut elää sillä tavalla että koko ajan joudut miettimään jokaista sanaasi jotta miehesi ei vaan lähde. Parempi että hän nyt sitten "rehellisesti" lähtee ja se on sinunkin puolelta ohi ja voit suunnata katseesi tulevaisuuteen. Yritä keskittyä ongelman ratkaisuun ja pilko tehtävät asiat tarpeeksi pieniksi osiksi joita on "helppo" saada tehtyä. Sitten huomaat pikkuhiljaa että olet jo voiton puolella. Ja siitä surusta voisi varmaan olla hyvä keskustella jonkun kanssa, ettei se jää kalvamaan mieltäsi - lapsesi tarvitsevat kuitenkin sinua ihan täysissä voimissasi joten keskity nyt myös siihen että saat itsesi siihen tilaan!



Voimia ap!

mutta harmittaahan se silti. Ja eri asia, jos kuopus olisi vanhempi, mutta kun hän on vasta muutaman kuukauden ikäinen, niin sehän olisi ollut erittäin todennäköistä, että hän herää tuolla välillä. Ja tosiaan, jos tämä ei olisi saanut miestä lähtemään, niin se olisi seuraavana päivänä ollut jokin toinen mitätön asia, mistä hän etsii suurennuslasin kanssa syyn.



Tällä hetkellä jokainen pienikin käytännön asia tuntuu mahdottomalta.. Miten laitan esikoiselle puuron, kun vauva kitisee? jne. vaikka olen näistä kotitehtävistä selvinnyt, niin nyt on jokin marttyyri-vaihde päällä, etten koskaan enää ikinä tule selviämään mistään.



Kaikkein eniten surettaa se, että miten kertoa esikoiselle. Olen niin väsynyt, pinnani on mitätön ja kiukkuan koko ajan kaikesta turhasta. Tiedän kyllä, että tulen pärjäämään, kunhan nyt sisäistän ja hyväksyn tämän tilanteen, mutta se tuntuu tällä hetkellä olevan todella kaukana. Mietin vain, että miten tämä ja tämäkin olisi niin paljon helpompaa, jos mies olisi kotona. Ja kuinka olisi kiva tästä jutella miehen kanssa. Ja tämä koti on kaaoksen vallassa, vaikkei mies ole ollut edes kokonaista vuorokautta pois. Mitenköhän sitten viikkojen kuluttua?



Olen päättänyt, että mies saa hoitaa käytännön asiat ihan itsekseen. Jos hän kerran haluaa erota, niin saa pärjätä sitten yksikseen ja pitää itse itsestään huolta. Eli hän saa hakea ja täyttää eropaperit, muuttaa kirjansa muualle jne. Ja sen hän saa kyllä tehdä mahdollisimman pian, että minä alan saamaan tukia. Ja varata lastenvalvojalle ajan. Mitähän vielä? Huhhuh....



Väsyttää. Tiedän kyllä, etten saisi unta nyt, vaikka tilaisuus nukkua tulisikin... Mietin, että pitäisiköhän minun käydä lääkärillä hakemaan tilapäiseen unettomuuteen/unen saannin vaikeuteen jotain lääkkeitä. Saakohan niitä, jos on ero vireillä? Minun on nimittäin todella vaikea saada yksin unta ja se on todella turhauttavaa, kun vauva nukkuisi. Ja sitten olen väsynyt kaiken aikaa...



Kiitos tsemppi-viesteistä ja neuvoista.. Lisääkin haluaisin lukea.



Ap

mutta kommentoin tätä ap:n uusinta. Eli olet nyt varmasti väsynyt, joten käy hakemassa lääkäristä unitabletteja. Ota yhteyttä myös neuvolaan - saat varmaankin kodinhoitajan avuksi.



Tiedän, että sinulla on rankaa. Itsekin olen yh, jolla on puolivuotias vauva ja kaksi päiväkoti-ikäistä lasta. Itseäni auttoi tähän yllättävään yksinhuoltajuuteen tottumisessa yksinkertaisesti asenne: minä selviän ja minä pärjään hienosti ilman miestä! Sitä kummasti selviää, kun päättää selvitä. Pyydä nyt kuitenkin pikaisesti apua ensi hätään ja ryhdy sitten asennemuokkaukseen.



Koita jaksaa!

AP: otan osaa!! Olen todella pahoillani puolestasi. Ja paras vinkki lienee, että yrität tietoisesti alkaa toivoa että pääset hänestä yli. Et sinä tarvitse miestä jonka tekemiset pitäisi aina hyväksyä kuinka inhottavia ne sitten olisivatkaan.

Tiedän että suurin murheesi on nyt arjesta selviytyminen. Koska sinulla on pieni vauva, suosittelen että otat yhteyttä neuvolaan ja kerrot ongelmistasi. He voivat järjestää keskustelu- ja muutakin apua.

Äläkä turhaan stressaa imetyksen suhteen. Oman vauvani ollessa kuukauden ikäinen olin niin väsynyt ja stressaantunut että minulla ei tullut ollenkaan maitoa. Aloin antaa rintamaidon lisäksi korviketta ja oma maidontuotantokin pikku hiljaa palautui. Eikä se korvike yksinkään mitenkään huonoa ravintoa ole. Hyvä jos olet tähän asti antanut rintamaitoa, mutta tiedän lapsia jotka ovat alusta asti saaneet korviketta (mm. useimmat tuntemani kaksoset) ja ovat pärjänneet elämässä oikein hyvin :)

Hae apua että jaksat lastesi kanssa. Hae sitä neuvolasta, perheeltäsi (joo, nyt on aika kertoa heille että tarvitset heitä) ja ystäviltäsi.

VOIMIA!

Onko sinulle hyviä ystäviä tai asuvatko vanhempasi lähellä? Nyt kannattaa oottaa koko tukiverkosto käyttöön. Minusta voit myös ihan hyvin kysyä anopin apua esim. lasetn hoidossa, jotta saisit välillä nukuttua. Mutta älä puhu anoppisi kanssa mitään miehestäsi. Yksi asia on varman ja se on se, että anoppi näkee asian poikansa, oman lapsensa kantilta ja on tottakai poikansa puolella. Mutta hyvä olisi, että teidän välit pysyvät hyvinä, koska eihän lasten tarvitse "erota" isovanhemmistaan vaikka isä onkin päättänyt erota sinusta.



Helpointa on myös, se että teet pätöksen, että sinä pärjäät. Kirjoitustesi perusteella tunnut vahvalta naiselta ja sellaiselta, jota ei poljeta. SINÄ PÄRJÄÄT!

Sopikaa heti aika lastenvalvojalle ja menkää tekemään paperit lasetn elatuksesta ja tapaamisista. Sieltä voi tulla ihan hyviä neuvojakin noiden tapaamisten suhteen etenkin pienemmän kohdalta. Yritä kuitenkin pitää yllä lasten ja miehen suhdetta, koska mies ei vältämättä sitä itse osaa ja pahimmassa tapauksessa mies ei osaa olla lasten kanssa ja suhde jää muodostumatta. Itse tein nin sikoinaan ja onneksi, koska nyt isä osaa olla lapsen kanssa ja haluaa nähdä lasta säännöllisesti. Ilman minun "pakottamista" ja järjestelyjä olisi suhde ehkä jäänyt muodostumatta.



Sitten sihen, miten kerrot esikoiselle. ÄLÄ kerro sitä yksin, van sovitte miehen kanssa, että milloin kerrotte ja miten kerrotte. Ja kertokaa se yhdesä. Sitten ei tarvitse kummankaan miettiä, että mitä toinen on puhunut lapselle erosta ja sen syystä ja siitä, miten se lapsen/lasten elämään vaikuttaa.



Käy myös Kelalla jättämässä hakupaperit asumistuesta ja yksinhuoltajakorotuksista. Lisäksi tarvitse varmasti toimeentulotukea, niin varaa sossusta myös siihen aika.



Alat vain järjestelemään asioita. Ja kun käyt asioilla niin pyydä jotain vaikka siksi aikaa hoitamaan lapsia, nin saat rauhassa hoitaa, eikä mikän unohdu. Minusta sinä voit samalla varata sen ajan sille lastenvalvojalle ja kerrot miehelle, että milloin teillä on aika. Näytä miehellesi, että sinä olet vahva ja pärjäät. Myös tee miehelle selväksi, että hänen sitten tulee myös muuttaa pian, koska teidän muiden tuet riippuvat siitä. Muuttakoon kirjansa vaikka vanhempiensa luokse, jos ei hänellä ole vielä omaa asuntoa tiedossa ja meinaa vaikka parikin kuukautta notkua kavereilla tai sitten sen naisen luona. Ja jos ei asuntoa löydy, niin ehdota, etä muuttaa vanhempiensa luokse, niin siellähän voi helposti olla lastenkin kanssa.



VOIMIA SINULLE. PÄRJÄÄT VARMASTI SEN TULISEN TEMPPERAMENTTISI VUOKSI, NIIN MINÄKIN PÄRJÄSIN.

Ei ollut työkaverillaan, joku nainen hänellä. Vaalea, nuorempi. Yhdenillanjuttu, mutta tietää hänet entuudestaan. Tekee tämän toistekin. Puhukaa ja sitten suosittelen eroa.



Jaksat kyllä, Voimia.

Näkijä.

minulta. et tarvitse tuollaista miestä mihinkään ja teillä on lapsein kanssa onnellisempi elämä ilman tuota kaikkea. jonain päivänä vielä löydät rinallesoi miehen joka arvostaa sinua enemmän ja tekee sinut onnelliseksi.



en tiedä minkä sortin näkijä olen, tiedän kyllä joitain asioita kummasti aina joskus, mutta sanoin tässä ketjussa jo aikaa sitten että miehelläsi on toinen nainen ja olen yhä vakuuttunut siitä. hän on vaan niin selkärangatton ettei kehtaa edes myöntää sitä sinulle päin naamaa, ja rumastihan hän tekeenin selkäsi takan ja hylätessään pienen perheensä.



mutta aika parantaa haavat ja avaa sinunkin silmäsi. keskity nyt vain lapsiisi ja omaan jaksamiseesi, ole itsekäs äläkä tuhlaa enää ajatuksia ja kyyneleitä turhaan huonoon mieheesi.