Psylogi servaa kiltti miehet
Passiivinen, kaikkeen myöntyvä mies ei ole naisten makuun, psykologi toteaa Helsingin Sanomille.
Naiset eivät halua liian kilttiä miestä, psykologi Tony Dunderfelt kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.
Dunderfeltin mukaan passiivisia miehiä on niin perinteisten sukupuoliroolien kuin tasa-arvon kannattajissa.
– Mies voi olla liian kiltti ja myöntyä kaikkeen. Hän pelkää loukkaavansa vaimoaan ja jättää tälle liikaa vastuuta. Niinpä nainen päättää kaiken töissä ja kotona eikä ole tyytyväinen.
Vaikka parisuhteen osapuolet ovat tasa-arvoisia, voi toiselta kaivata naisellisuutta tai maskuliinisuutta, Dunderfelt toteaa.
– Eniten minua on hämmästyttänyt, että modernit uranaisetkin haluavat rinnalleen miehekkään miehen. Ei nainen halua sänkyynsä ystävää vaan rakastajan isolla R:llä.
Dunderfeltin mukaan on yllättävän yleistä, ettei ihminen tiedä, miten kumppani haluaisi itseään kosketeltavan.
– Minustakin oli superahdistavaa myöntää, että 25 vuoden aikana minulla ei ollut hajuakaan ex-vaimoni kiihottumisen polusta. Ajattelin, että kunnioitus ja rakkaus välillämme riittää.
Kommentit (29)
Ap jospa opettelisit kirjoittamaan oikein!
Vierailija kirjoitti:
Psylogi vois mennä äidin kielen kurssille
Siellä ollaan asian ytimessä.
Miten voi edes päätyä suhteeseen, jos seksuaalinen yhteys on hukassa?
Vierailija kirjoitti:
Miten voi edes päätyä suhteeseen, jos seksuaalinen yhteys on hukassa?
Se on sitä tyytymistä. Läväytetään statsit pöydälle, vertaillaan ja sitten tyydytään. Ei niillä kemioilla niin väliä.
Jokainen joka ei osaa kirjoittaa tai puhua suomea vaan käyttää sanoja kuten "servaa" jne. on vähä-älyinen.
Pyssykoloki puhuu vaa omasta miesmaustaan 😁
Se kilttimies ei viehätä sen takia koska sillä ei ole mitään missiota itsellään, se ei tee mitään itselleen vaan aina toisille koska se hakee kokoajan hyväksyntää joka puolelta ja arvon tunnetta toisilta itselleen. Se ei ole löytänyt itsestään mitään voimaa koskaa. Tälläne ihminen on yleensä ihan hukassa oman moraalinsa kanssa myös ja kaiken muunkin kanssa oikeasti. Ystävällinen ja kiltti voi olla myös vahvana ja itsensä tuntevana, sitä naiset arvostaa, olematta kumminkaan mikään tossukka. Jos mies ei arvosta itseään, miten nainen sen voisi tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Psylogi vois mennä äidin kielen kurssille
Sinun pitäisi mennä samoille kursseille, opettelemaan yhdyssanoja ja välimerkkejä.
Toi on ikiaikainen viisaus. Parisuhdetta ei muodosteta rakastuttaessa järjellä vaan silloin päätöksen tekee se ihmisen alkukantaisin osa. Toki jos kyseessä on järkisuhde vailla rakkautta niin silloin käydään läpi ensin täyttääkö henkilö ne sata ennalta asetettua kriteeriä
Vierailija kirjoitti:
Jokainen joka ei osaa kirjoittaa tai puhua suomea vaan käyttää sanoja kuten "servaa" jne. on vähä-älyinen.
Jokainen, joka ei osaa kirjoittaa suomea, vaan jättää pilkut laittamatta oikeille paikoilleen, on vähäkykyinen.
Dunderfelt on eronnut vanha kurppa. Mitä hän naisista ja naisten toiveista on tietävinään :D
Kunhan setäselittää.
Tony mainostaa itseään. Tuliko halu ostaa? Mulle ei. Eihän toi ukkeli eroa mitenkään muista vanhoista äijistä.
Vierailija kirjoitti:
Dunderfelt on eronnut vanha kurppa. Mitä hän naisista ja naisten toiveista on tietävinään :D
Kunhan setäselittää.
Jollakulla on isot luulot naisten selittämättömyydestä
Kuulepa ap-incel: me naiset edelleen, kukin omatoimisesti, halutaan mitä halutaan eikä me ole kerrottu siitä Tonylle eikä kerrota sullekaan. Tulet kyllä huomaamaan jos joku sinut haluaa, mutta en usko että niin tapahtuu.
Tonyn heitti muija pellolle ja sen jälkeen moni muukin. Hän ei ilmeisesti ole hääppöinen rakastaja eikä varsinkaan isolla R:llä.
psylologithat ovat niitä, jotka ajavat vaimonsa ja perheensä volvolla mereen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulepa ap-incel: me naiset edelleen, kukin omatoimisesti, halutaan mitä halutaan eikä me ole kerrottu siitä Tonylle eikä kerrota sullekaan. Tulet kyllä huomaamaan jos joku sinut haluaa, mutta en usko että niin tapahtuu.
Tonyn heitti muija pellolle ja sen jälkeen moni muukin. Hän ei ilmeisesti ole hääppöinen rakastaja eikä varsinkaan isolla R:llä.
Iso rakastaja ei huoli mitään miesvihaista riivinrautaa jonka seurassa pitää pyydellä anteeksi olemassaoloaan joka päivä jollei hän ole masokisti, itsetuhoinen tai tyhmä kuin vasemman jalan saapas.
On kyl psyllarilt tiukkaa servii.
Minua hämmentää hieman se, että Dunderfelt jaksaa paasata tästä aiheestaan ja vaikuttaa vähän sille, että kun muut puhuvat esimerkiksi vastuuttomas miehestä tai miehestä, joka haluaa kovasti miellyttää (ulkopuolises, tsi sennkohteesta rasittavuuteen asti) joko tietoisesti tai tiedostamattaan valitsemiaansa naisia (esim äitiään tai ihastuksensa kohdetta) niin Dunderfelti vaikuttaisi puhuvan liian kiltistä miehestä.
Miksi?
Uskovainen mies
Psylogi vois mennä äidin kielen kurssille