uskotko, että koulutuksella on merkitystä kumppanin valinnassa?

Olipa mielenkiintoinen keskusteluketju. Esitetyt mielipiteet vahvistivat omia käsityksiäni siitä, millaisena eri koulutuksen saaneet henkilöt käsittävät oman suhteensa ympäröivään maailmaan.



Keskustelun kuluessa näytti unohtuneen varsinainen kysymys: uskotko, että koulutuksella on merkitystä kumppanin valinnassa. Varsinkin monet akateemiset kiiruhtivat kertomaan - paitsi oman akateemisuutensa - myös oman ylivertaisuutensa keskustelijoina ja elämässä eteenpäin pyrkivinä ihmisinä. Voiko samanlaista yhteenkuuluvuutta tuntea myös toisin tavoin, esim. yhteisen harrastuksen avulla tai vaikka pelkästään sitä kautta, että kumpikin sattuu tykkäämään samoista televisio-ohjelmista, joita voidaan katsoa yhdessä tarvitsematta pohtia ohjelmien syvintä tarkoitusta? Mielestäni voi.



Jos valitsisin nyt uudelleen, kiinnittäisin paljon enemmän sydämen sivistykseen ja ns. sosiaaliseen älykkyyteen ja sitä toivoisin muillekin. Tuttavapiiriini kuuluu paljon kaikenlaisia ihmisiä enkä voi väittää, että lukeneisuus millään tavalla korreloisi sen kanssa, miten kukakin ottaa toisen huomioon ja miten kohtelee toista. Olen tavannut hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka osaavat kyllä "keskustella". mutta eivät tajua lainkaan, milloin kannattaisi olla hiljaa. Toisaalta taas äärimmäisen hienotunteisia ja oikealla tavalla toiset huomioon ottavia henkilöitä, joita vain elämä on "koulinut".



Vähän tulee sellainen vaikutelma, että akateemisesti koulutettu voi arvostella ammattikoulutuksen saaneita henkilöitä pitkin ja poikin ikäänkuin korkea koulutus oikeuttaisi tällaiseen menettelyyn. Vastaavasti, jos vähemmän koulutettu arvostelee akateemisia samalla mitalla, kyse on hyvin herkästi "moukkamaisuudesta". Voi olla, että kyse on enemmänkin siitä, ettei vähemmän koulutettu löydä oikeita sanoja ilmaista itseään jäsentyneesti ja analyyttisesti.



Ai niin, itse peruskysymykseen. Liittomme on päättymässä, mutta en osaa kuvitella, että olisimme jatkaneet edes siinä tapauksessa, että koulutuksemme tai koulutustasomme olisi ollut sama; lopppujen lopuksi niin erilaisia olimme perusluonteeltamme, ettei meidän liitolla - järkevästi kun asiaa miettii näin jälkikäteen - ollut onnistumisen edellytyksiä alunalkaenkaan.

monet akateemiset saa kielenkäytöllään aikaan "fiksumman vaikutelman" ja vähemmän kouluttautuneen voi olla vaikea jäsennellä ajatuksiaan analyyttisesti kirjoittamalla, koska se on taito, joka opitaan harjoittelemalla. Jos ei ole tottunut kirjoittamaan analyyttisesti jäsennellen, niin helposti ulosannista voi saada moukkamaisen/sivistymättömän kuvan.



Minä olen opiskellut yliopistolla 4 vuotta ja vieläkin tuo analyyttinen kirjoittaminen tuntuu työläältä, vaikka päässä monenlaisia ajatuksia onkin. Ja ennen yliopistoa en olisi edes osannut kirjoittaa kovinkaan pohtivasti (vaikka ajatuksia oli siinä missä nytkin ja pohdin, mutta kirjoittaminen oli vaikeaa), mutta siellä on ollut "pakko" oppia edes vähän pohtimaan ja analysoimaan argumenttiensa tueksi.

Oletko varma, ettei tunne muuttuisi jossakin vaiheessa halveksunnaksi? Olen varma, että tuollainen kokonaispakettikin on löydettävissä. Itse löysin omani kirjaimellisesti kompastumalla häneen teekkarikylässä, vaikka itse olenkin humanisti. Onnea sinulle.

an saati loppuun lukea ja mitä väliä sillä on mikä on yhdyssana ja mikä ei.

Ja nyt olen sitten loukossa miettimässä, voiko oma asenteeni muuttua. Voinko löytää jostain arvostusta sivistymätöntä duunaria kohtaan ja elää yhdessä vailla älykkäitä keskusteluja. Hyvin usein tuntuu siltä että se ei ole mahdollista.

Mutta onko olemassa sitä täydellistä? Korvaavatko fiksut keskustelut ulkonäön, urheilullisuuden, huumorintajun, tunneälyn tai kunnollisuuden, vai voiko kaiken saada samassa paketissa?

Yleistettynä akateemikoilla ei ole minkään maailman tunneälyä ainoastaan kirjatietoa. Itse ei osata ajatella yhtään mitään. Korkeasti koulutettu on tukehtua omaan erinomaisuuteensa kun osaa tulkita toisen kirjaviisaan koukeroita.

Hyvinhän tästä kertoo se että jos joku julkaisee uuden teorian tai tutkimukset se tyrmätään heti kättelyssä vaikka aiheeseen ei olisi edes tutustuttu. Asiaa ei edes teoriassa voida kuvitella mahdolliseksi. Muutaman vuoden kuluttua tämä tutkimus tai teoria onkin sitten normi kunhan nämä viisaat ovat saaneet märehtiä asiaa aikansa.



Surullisinta on kuitenkin että koulutuksen vuoksi joku on valmis luopumaan RAKKAUDESTA. Täytyy varmasti olla todella älykäs ihminen tehdäkseen niin.

ainakaan oman kokemuksnei perusteella. Meillä siis molemmilla DI-tutkinto. Keskustellaan kyllä paljon, mutta harvemmin ihan tekniikasta, vaan melkolailla laidasta laitaan aiheista.

Kyllähän tietenkin jostain auton tekniikasta voi tulla puhetta joskus ja ehkä asuntoon liittyvistä asioista, eli rakennustekniikasta tai sähkölaitteista jne, mutta kai näistä muutkin kotonaan joskus juttelee.

Itselleni ei ole koskaan ollut tärkeää toisen koulutusaste, mutta älykkyyttä ja perussivistystä kyllä edellytän. Muistan teini- ja nuoruudenvuosiltani treffikokemuksia, joissa olen tuskastunut kaverin yksinkertaisuuteen tai ihan silkkaan tyhmyyteen ja tietämättömyyteen. Tämä on ilmennyt lähinnä siten, ettei hoksottimet ole olleet kunnossa keskustelun tiimoilla. Paha asia on myös huumorintajuttomuus.

mistä DI:t teidän oletuksenne mukaan keskustelevat? Kysyy TkT :n akka, FM.

Jos koulutus on jollain tasolla samanalinen, on helpompi keskustella esim. työasioista, ja varmaan ajatusmaailmakin on keskimäärin samankaltaisempi kahdella putkimiehellä kuin vaikka putkimiehellä ja teoreettista filosofiaa lukeneella.

että samaistetaan akateeminen koulutus ja elämässä menestyminen. Minusta ne ovat täysin eri asioita; hyvin erilaiset koulutustaustat voivat tuottaa menestystä tai menestymättömyyttä, mitä se nyt sitten onkaan.



Mutta olen kyllä sitä mieltä, että kohtuullisen samankaltainen koulutus auttaa avioliitossa paljon. Ymmärtää esim. toisen työoloja, työkulttuuria jne. ja sitten tietysti tuo jo usein mainittu keskustelukulttuuri on enemmän samanlainen.

Varsinkin monet akateemiset kiiruhtivat kertomaan - paitsi oman akateemisuutensa - myös oman ylivertaisuutensa keskustelijoina ja elämässä eteenpäin pyrkivinä ihmisinä.

Mä nimittäin kirjoitin luultavasti yhden noista viesteistä, jotka voisi tulkita ylivertaisuuden osoitukseksi (näin oletan). Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus, vaan vastasin vain kysymykseen. Kyllä koulutuksella on mun mielestä vaikutusta kumppanin valinnassa sen takia, että haluan pystyä keskustelemaan puolison kanssa asioista tietyllä tasolla. Siihen kuuluu esimerkiksi se, että voimme keskustella asioista yleisellä tasolla ilman tätä "sanoiksää mua tyhmäks?" -aspektia, mikä tässäkin keskustelussa on.

Mä tunnen paljon ihan fiksuja, oivaltavia, elämässään menestyneitä ihmisiä, joilla ei ole juuri mitään koulutusta. Viihdyn heidän kanssa hyvin ja voimme puhua monenlaisista asioista. Usein opin itsekin, kun kuuntelen heidän "duunarinäkökulmaansa" ;) mm. yhteiskunnallisista asioista. MUTTA en mä voisi olla naimisissa yhdenkään heistä kanssa!

Aviomieheni on erittäin fiksu, pitkälle koulutettu ja koska hän on täysin eri alallakin kuin minä, hänen kanssaan oleminen kehittää myös minua (sama pätee tietenkin häneen). Duunarin kanssa oleminen olisi ehkä mukavaa yms, mutta se ei kehittäisi minua älyllisesti. Joku nyt tästäkin loukkaantuu, mutta tätä asiaa ei voi ymmärtää, jos ei tunne samaa älyllisen itsensä kehittämisen paloa. Eivät kaikki akateemisetkaan tunne.

Surullisinta on kuitenkin että koulutuksen vuoksi joku on valmis luopumaan RAKKAUDESTA. Täytyy varmasti olla todella älykäs ihminen tehdäkseen niin.

sitä vaan rakastuu tietyntyylisiin ihmisiin, jos ei arvosta samoja asioita kuin itse, niin ei sellaiseen voi rakastua, minä ainakaan!

Eli kun ihminen on aktiivinen, utelias, älykäs, hän usein hankkii melko korkean koulutuksen. Ei tietenkään aina ja toisaalta moni tuollainen saattaa toteuttaa itseään muuten vapaa-ajalla ja kouluts (ja työ) ei ole niin oleellista. Mutta jos ajatusmaailma on sellainen aivot narikkaan, ihminen yleensä ei kouluttaudu kovin pitkälle. Ja toisaalta akateemisissa on niitäkin, joita ohjaa pääasiassa rahan ja vallan halu (tyypillisesti tällaiset hakautuvat lukemaan lakia tai jotain tuotantotaloutta). Yök sekin.



Ja minua nyt vain kiinnostaa ajatteleva ja hoksaava ihminen ja useimmat sellaisista ovat olleet akatemisia. Toki ne piiritkin, joissa tulee liikuttua ovat aika koulutettuja, kun ystäviä on tullut opiskeluajoilta ja työn kautta tutkijaporukasta.



Ei meillä kotona (mies IT-puolen FM) paljon tieteestä puhuta, mutta näkyyhän se teoriatieto joskus. Aika vasta mietittiin lämpöpumppujen hyötysuhteita ja sitä, miten teräslevy vaikuttaa magneettikenttään. Mutta minkään täysin epäkäytännöllisen yhteiskuntatieteilijän kanssa en tuntisi oloani kotoisaksi ;)



Enkä usko sitäkään, että fiksuus ja älyllisyys sulkee pois sporttisuutta ja huumorintajua. AInakin minun tuttavapiirissä ollaan pääasiassa liikkuvaisia ja jutut ovat välillä suorastaan psykedeelisen hauskoja (poikkeavia mielipiteitä varmasti on)

alemmin koulutetut kokevat heti tulleensa loukatuksi jos(oletetusti) akateeminen pohtii YLEISELLÄ tasolla jotakin.



Otetaan vaikka tämä tyyppi joka sanoi että kokee tärkeäksi se että kotona voi puhua politiikasta ja filosofiasta, heti on joku kiljumassa että 'Minä en ainakaan mitään politiikka puhu ärrärrär!'. Minusta kyse oli lähinnä siitä, että on ihanaa kun jakaa puolison kanssa intohimon, ei siitä että kaikki jotka eivät kotona politiikasta puhu olisivat idiootteja!



Heti jos täällä puhutaan jostain järkevästä ja asioista joita voi ihan oikeasti pohtia niin av-mammat ovat haukkumassa kutakuinkin ylimielisiksi ja tunneälyltään vajavaisiksi...

suurin osa akateemisista osaa erottaa keskustelussa yleistason ja yksittäistapaukset, mutta tosi monella ei-akateemisella tuntuu olevan sen kanssa vaikeuksia. Yksittäistapauksista vedetään hirveän usein yleistyksiä tyyliin kun minä olen tällainen niin muutkin on tai sitten päinvastoin eli jos sanoo että keskimäärin asia on x niin heti joku vinkuu että eipäs olekaan koska minä tiedän tapauksen jossa asia on ollut toisin o_O

alemmin koulutetut kokevat heti tulleensa loukatuksi jos(oletetusti) akateeminen pohtii YLEISELLÄ tasolla jotakin.

Otetaan vaikka tämä tyyppi joka sanoi että kokee tärkeäksi se että kotona voi puhua politiikasta ja filosofiasta, heti on joku kiljumassa että 'Minä en ainakaan mitään politiikka puhu ärrärrär!'. Minusta kyse oli lähinnä siitä, että on ihanaa kun jakaa puolison kanssa intohimon, ei siitä että kaikki jotka eivät kotona politiikasta puhu olisivat idiootteja!

Heti jos täällä puhutaan jostain järkevästä ja asioista joita voi ihan oikeasti pohtia niin av-mammat ovat haukkumassa kutakuinkin ylimielisiksi ja tunneälyltään vajavaisiksi...

herattaa niin suuria aggressioita joissain toisissa vastaajissa?



Itse naen kysymyksen hyvin tarkkarajaisena: vaikuttaako koulutus puolison valinnassa? Ei siis etta "onko koulutus AINOA kriteeri puolison valinnassa" (koska se tuskin kenellakaan pitaa paikkansa, eika kukaan vastaaja ole tahan saakka nain myontavasti vastannutkaan, vaikka jotkut tuntuvat ymmartaneen toisten nain vastanneen).



Kysymys ei myoskaan ollut etta "halveksutko yleensa ihmisia joilla on erilainen koulutus kuin itsellasi"; ap:n kysymys koski vain ihan sita lahinta ihmissuhdetta, puolisoa, ja minkalaisia odotuksia juuri haneen liittyy eri ihmisilla. Se ei tarkoita sita etta ne ihmiset jotka pitavat samanlaista koulutusta tarkeana puolisossaan jotenkin vaheksyisivat sukulaisiaan tai ystaviaan joilla on erilainen koulutus (koska varmaan kenenkaan suku eika ystavapiiri ole taysin homogeeninen koulutuksen suhteen). Kaikilla meilla on varmasti _jotain_ kriteereita joiden perusteella valitsemme puolison (toisilla niihin kuuluu koulutus, toisilla ei), kenellekaan ei kelpaa "ihan kuka vaan", eika ole mitaan syyta loukkaantua siita jos toisilla on erilaiset kriteerit kuin itsella, tuskinpa itsekaan haluaisitte naita henkiloita omiksi puolisoiksenne. ;-)



Lisaksi monet ovat tuoneet esille sita kuinka koulutus ei ole ainoa tie keskustelutaitoon tai yleissivistykseen; tamakin on varmasti totta, mutta sitakaan ap ei mielestani kysynyt. Yhteinen koulutus on monesti kuitenkin se kaytannossa helpoin tie loytaa se samanhenkinen kumppani (jos siis kuuluu niihin jotka haluavat parisuhteessaankin keskustella koulutukseen/tyohon liittyvista asioista), koska todella moni parisuhde saa alkunsa yhteisesta opinahjosta tai tyopaikalta. Muilla tavoin samanhenkisen ihmisen loytaminen vaatisi huomattavasti enemman toita.

vai ihanko oikeasti ihmiset toimivat näin?! Sama kuin lähtis koiraa hankkimaan, se otetaan millä on parhaat paperit, sille sama vaikka korvien välissä olisikin luonnevikaavikaavikaa...

Koska tässä kysyttiin vaikuttaako koulutus puolison valinnassa, ei valitsitko puolisosi kaoulutuksen perusteella. Ihan sama kuin jos kysyisi vaikuttaako puolison valinnassa ikä, ulkonäkö, poliitinen mielipide, uskonto, taloudellinen tilanne, kasvissyönti...

vai ihanko oikeasti ihmiset toimivat näin?! Sama kuin lähtis koiraa hankkimaan, se otetaan millä on parhaat paperit, sille sama vaikka korvien välissä olisikin luonnevikaavikaavikaa...

mies on baarimestari.

Siis että millään muulla kuin tunteella olisi jotain tekemistä puolison valinnan kanssa. Rakkaudestahan sitä naimisiin mennään, vai? Itse en ainakan ole nostanut itseäni niin korkealle jalustalle, että kokisin mieheni sivistymättömäksi moukaksi joka ei kelpaisi isäksi minun lapsilleni. Työasioista keskustelemaan kykeneminen puolestaan, no, jokainen vastuullisen ammattietiikan sisäistänyt tietää, ettei luottamuksellisista asioista keskustella kenenkään kanssa, vähiten sen kotona olevan puolison kanssa.



T. HtL-vaimo ja lastenhoitaja-mies

Siis mitä väliä sillä koulutuksella on jos mies on ihana rakastetttava jne. Mulla itellä on koulutus mutta miehellä ei, joskin aikoo hankkia ku vaan keksii mikä kiinnostaa. Mutta en tajua miks sillä koulutuksella pitäs olla merkitystä ?? Miestä kyllä itteään "hävettää" ettei ole minkäänlaista koulutusta. Mutta siis suhteessa sillä koulutuksellä ei kyllä tee mitään. Paremminki voisin kuvitella että jos ois joku tylsä korkeasti koulutettu herra niin en ite jaksais niitä keskusteluja mitä siitä saattais syntyä.

Meillä osa työasioiden puhumisesta on ihan vaan teknistä hommaa: analyysiohjelmista puhumista ja siitä miten analyysit ovat onnistuneet (ei tuloksista), tulosten kirjoittamisesta (siis siitä prisessista) ja julkaisemisesta jne. Ainakin minun on helpompi puhua tämän tyyppisistä sellaisen ihmisen kanssa joka tietää ne perusasiat ilamn että tarvitsee juurta jaksain selittää miksi tietyt vaiheet pitää tehdä tietyllä tavalla tms.

Minusta sitä koulutusta ei voi erottaa persoonallisuudesta, sillä ihan kuten vaikka maailmankatsomus tai poliittinen mielipide ne kertovat jtoain siitä ihmisestä. Harvalle ne kai ykköskriteerejä ovat, mutta keskimäärin samansuuntaisesti näissä asioissa ajattelevat ovat muutenkin samankaltaisempia, kärjistetysti vihreitä kannattava, naistutkimusta opiskellut agnostikko viihtyy todennäköisesti paremmin toisen samanlaisen kanssa kuin kuin Nina Mikkosen.

Työasioista keskustelemaan kykeneminen puolestaan, no, jokainen vastuullisen ammattietiikan sisäistänyt tietää, ettei luottamuksellisista asioista keskustella kenenkään kanssa, vähiten sen kotona olevan puolison kanssa.

joten... Lukiolaispojan otin. No, nyt sillä on 3 akateemista tutkintoa, mutta eipä ollut koulutuksella väliä.