uskotko, että koulutuksella on merkitystä kumppanin valinnassa?

joka ei ole opiskellut suht pitkälle. Yksinkertaisesti sen takia, että jos ihmistä ei kiinnosta opiskelu ja elämässä menestyminen niin sellainen ihminen ei vaan ole mun tyyppinen eikä meillä olisi mitään yhteistä.

Useimmiten akateemiset kait menee yksiin akateemisten kanssa, koska a) tapaavat toisiaan niissä ympyröissä ja b) todennäköisesti viehättyvät enemmän toisen ulosannista, koska se on niin lähellä omaa.



Mä kuulun myös siihen porukkaan, joka tykkää keskustella maailman tilasta. Olen itse duunariperheestä, jossa on aina kannustettu lukemaan, opiskelemaan ja ottamaan asioista selvää. Mutta toisaalta niissä ympyröissä kasvaneena olen nähnyt senkin, miten harvinainen meidän tapamme oli. Mun on ollut paljon helpompi löytää itselleni älykkyys- ja sivistystasoani vastaava kumppani akateemisista piireistä kuin muualta. Ennen yliopistoa törmäsin jatkuvasti siihen, että kiinnostavatkaan jätkät eivät vaan olleet _tarpeeksi fiksuja_. Yliopistossa tapasinkin sitten oman armaani, joka btw on myös duunariperheestä. :)

Jos olisin nyt etsimässä puolisoa todennäköisesti en rajaisi pelkän koulutuksen perusteella muuten hyvää ehdokasta pois. Kuitenkin pitäisin todennäköisenä että ihastuisin edes jonkin verran kouluja käyneeseen ihmiseen (olen itse FM). Mieheni on minua korkeammin koulutettu (FT), mutta ei tämä tasoero meitä haittaa. Mies tosin kannustaa minua lisurintekoon ja ehkäpä siihen rupeankin kunhan lapset kasvavat isommiksi.

vuoksi, että ollaan samalla alalla. Ei meillä puhuta työasioista kotona, vaikka ala kumpaakin kiinnostaa. Ja siltikin saadaan keskustella aikaiseksi ihan hyvin :)

sivistyneisyyttä (koulutusta). Olen melko vaativa ja tällä kertaa koulutuksen peittosivat fyysinen vetoavaisuus ja yhteisen hauskanpidon ja huumorin yhteensopivuus.



Lähdin siis suhteeseen ammattitutkinnon suorittaneen vähän yksinkertaisen ja mistään tietämättömän henkilön kanssa.



Ja täytyy sanoa, että hyvin usein tulee pohdittua oliko se suuri virhe ja pitäisikö tämä lopettaa ajoissa. Mutta eikö se olisi typerää vain siksi, että minusta todella tuntuu ettemme voi useinkaan keskustella järkevästi yhdessä ja olemme "eri maailmoista". Oli aihe mikä tahansa, on tajunnan kuilu tuntuva.



Jatkuvasti saa kuulla "mitä toi tarkoittaa", "kuka se oikein on" -kysymyksiä. Ei lue kirjoja tai ole oikein kiinnostunut muusta kuin autoista ja pelaamisesta. En tahtoisi olla se ns. fiksumpi vaan tuntea myös älyllistä tasavertaisuutta. Nauttisin eniten siitä jos toinen tietäisi vielä enemmän ja minä saisin olla se joka esittäisi kysymyksiä.



SIlti mies on tunteellisesti kypsä ja hyvä kunnollinen ihminen. Fyysisesti miellyttävä ja huumorintajuinen. Sellainen jolle riittää, että pääsee kerran viikossa saunaan, ruoka on pöydässä ja palkka juoksee työnkuvasta riippumatta. Kirjaa ei jaksa aloittaakaan saati loppuun lukea ja mitä väliä sillä on mikä on yhdyssana ja mikä ei.



Ja nyt olen sitten loukossa miettimässä, voiko oma asenteeni muuttua. Voinko löytää jostain arvostusta sivistymätöntä duunaria kohtaan ja elää yhdessä vailla älykkäitä keskusteluja. Hyvin usein tuntuu siltä että se ei ole mahdollista.



Mutta onko olemassa sitä täydellistä? Korvaavatko fiksut keskustelut ulkonäön, urheilullisuuden, huumorintajun, tunneälyn tai kunnollisuuden, vai voiko kaiken saada samassa paketissa?

kotona pitäisi voida jutella työasioista. Ei minua kiinnosta pätkääkään insinöörimieheni työasiat, eikä häntä minun sairaalaan liittyvät jutut. Silti se ei ole ongelma suhteessamme. Meillä riittää paljon keskusteltavaa muista asioista.

Jotkin ovat sen luontoisia että niistä no luonteva keskustella. Monilla aloilla käsitellään aiheita jotka ovat aina ajankohtaisia ja muuttuvia. Ihmiset ovat erilaisia.



Minunkaan ei tarvitsisi saada keskustella työasioistani, mutta olisi mainiota jos voisi keskustella vaikkapa uutisaiheista tai tv-sarjassa esiintulleesta huomautuksesta historiaan (mistä vain), niin että keskustelun molemmat osapuolet tietävät edes suunnilleen mistä on kyse ja pystyvät tasapuoliseen keskusteluun.

Olisin ihan hyvin voinut mennä naimisiin sähköasentajan kanssa! Isänikin on sellainen ja äiti sairaanhoitaja. Ihan siis duunariperheestä olen lähtöisin, vaikka olenkin koulukseltani FT ja mieheni on KTM. Se täytyy kuitenkin myöntää, että tulen ns. paremmin juttuun akateemisesti koulutettujen kanssa olivat nämä sitten diplomi-insinöörejä tai taidehistoroitsijoijta. Tämä pätee niin naisiin kuin miehiinkin.

yleistämistä, ihan kuin pelkästään akateemiset ihmiset olisivat hyviä keskustelijoita! Ja ikään kuin vähemmän koulututetut eivät voisi olla sivistyneitä. Se sivistys kun ei sieltä kirjasta löydy, kuten täällä joku mainitsikin. Mutta onhan se tuo koulutus keino, jolla voi päteä, jos ei muutakaan voi.

Meilla seka mies etta mina tehtaisiin varmaan tyota talla alalla missa ollaan vaikkei meille maksettaisikaan siita mitaan, noin vain hiukan karjistaen. Se on oikeasti sellainen asia mista me jaksetaan ja halutaan jutella yomyohaan, ei siis ole mitaan pakkopullaa vaan me tykataan aidosti niista asioista, ihan samalla tavalla kuin joku toinen puhuisi yhteisesta harrastuksesta. Mutta tietysti puhutaan paljon muustakin ruuanlaitosta arkkitehtuuriin ja kaikesta silla valilla, ja mies on kaikin puolin hyva paketti, eli komea, kunnollinen, huumorintajuinen, hyva isa, jne. Mutta painottaisin sita etta mika sopii yhdelle parille ei valttamatta merkitse mitaan toiselle, eli niita toisten kiinnostuksen kohteita ei tarvitsekaan ymmartaa, jos oma parisuhde tuntuu hyvalta.

ja sen takia en voisi olla miehen kanssa joka on käynyt vaan jonkun peruskoulun ja ammattikoulun. Mulla on elämässä tavotteita, haluan jakaa elämäni sellaisen kanssa, jolla on myös tavotteita, joka ei tyydy vaan siihen 9-16 duuniin. Jos käy vaan amiksen, hän tyytyy perusduunarin elämään, mä en tyytyisi ikinä.

En usko että mulla olisi mitään yhteistä jonkun valkokauluksen tai akateemikon kanssa. Varsinkin kun kokemukseni ja tämän palstan mukaan pitävät kaikkia muita vähempiarvoisina ihmisinä.

ja sen takia en voisi olla miehen kanssa joka on käynyt vaan jonkun peruskoulun ja ammattikoulun. Mulla on elämässä tavotteita, haluan jakaa elämäni sellaisen kanssa, jolla on myös tavotteita, joka ei tyydy vaan siihen 9-16 duuniin. Jos käy vaan amiksen, hän tyytyy perusduunarin elämään, mä en tyytyisi ikinä.

- Aviopuolisot ovat ulkonäöltään ns. samaa tasoa (kumpikaan ei ole selvästi paremman näköinen kuin toinen) vai



- Aviopuolisoiden koulutustaso on suunnilleen sama?

- Aviopuolisot ovat ulkonäöltään ns. samaa tasoa (kumpikaan ei ole selvästi paremman näköinen kuin toinen) vai

- Aviopuolisoiden koulutustaso on suunnilleen sama?

mä tykkään ihmisestä, en siitä mihin se pukeutuu, mitä se on opiskellut, mitä tekee työkseen tai minkä värinen tukka sillä on. Jos on mahtavan mukava tyyppi, niin nuo asiat ovat ihan toissijaisia

mistä DI:t teidän oletuksenne mukaan keskustelevat? Kysyy TkT :n akka, FM.

sellaiseen perusduunarin elämään. Ja haluan mieheltä samaa kunnianhimoa. Ja jos ei ole valmis edes opiskelemaan niin tuskin sitä kunnianhimoa löytyy muutenkaan. 34

Luottamuksellisia tietoja ei vaan voi vuotaa, vaikka välillä kuinka tuntuis siltä, että pitäis päästä purkamaan tilannetta jonkun kanssa.



Ja en ole terveydenhuoltoalalla, vaan kaupallisella puolella.



Eli miehen kanssa keskustellaan ihan muista jutuista kuin työasioista. Politiikkakaan ei nappaa. Ollaan molemmat akateemisia.

En usko että mulla olisi mitään yhteistä jonkun valkokauluksen tai akateemikon kanssa. Varsinkin kun kokemukseni ja tämän palstan mukaan pitävät kaikkia muita vähempiarvoisina ihmisinä.

Jos akateeminen keskustelee yleisellä tasolla tai teoriassa, ei-akateeminen olettaa itseään loukatun. :)

t: se joka ei treffeillään ole kouluja kysellyt, insinöörin kanssa naimisissa oleva trade