Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä täällä nyt ollaan niin äidin tyttöjä ja pidetään äitiin yhteyttä vaikka ensimmäiset 5100 kommenttia on korostettu etten siihen naiseen pidä yhteyttä, iloinen kun kuolee, auttaa en aio millään lailla
Tollo, tässä kerrotaan miten erilainen suhde monilla on omaan tyttäreensä vs. omaan äitiin. JA kuule, luuletko ettei se ole meille suuri suru, että läheinen, tai edes etäisesti normaali suhde omaan äitiin ei onnistu? Iloa tuo sitten taas se, että kun ei ole omille lapsille sitä äideiltä perittyä pa sk aa jatkettu, niin se tarkoittaa mielenterveydeltään ja itsetunnoltaan terveitä lapsia, joihin on hyvä ja rakastava ja luottavainen suhde.
Ja siis oikeasti sydämestä otti kun tuo yksi tuolla kirjoitti sanoneensä äidilleen että heissä on yksi ero: se että kirjoittajalla on ihanat ja rakkaat lapset, toisin kuin äidillään. Saman voisin sanoa äidilleni, ja varmaan tulenkin sanomaan sopivassa hetkessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkähänikäisten äitien lapsia ovat kaikki nuoret mt-ongelmaiset, huumeiden käyttäjät, syrjäytyneet nuoret peruskoulupohjalla?
Miten huonosti voi aikuinen ihminen jos jaksaa vihassa elää äitiään kohtaan jonka luonteeseem ei ehkä ole kuulunut se rakkauden vakuuttelu vaan on teoilla ja huolenpidolla sen osoittanut. Teinit murrosiässä kiukuttelevat vanhemmilleen mutta että joku vielä 35 vuotta myöhemmin?
Niiden, jotka eivät tässä ketjussa ole kirjoittaneet eivätkä heränneet tähän asiaan. On laitettu paha kiertämään ja jaettu eteenpäin sitä myrkkyä, mitä itse on perintönä saatu. Luuletko, että kaikki 70-luvulla syntyneet ovat niin onnellisessa asemassa, että ovat ymmärtäneet mitä ovat saaneet kokea ja vielä osanneet katkaista kierteen?
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä ymmärrä miten ette ole katkaisseet välejä kokonaan sellaisiin hirviövanhempiim kuin tässä ketjussa on kuvailtu
Mä olen syntynyt vuonna -76 ja äitini -40. Ja ei ole ollut tuollaista lapsuutta. Ei minulla eikä kellään lapsuudenkavereistani.
Ei minunkaan kavereilla. Eikä minulla, jos minun kavereilta kysytään. On niin kipeitä asioita että ei niistä puhuta vieläkään, varsinkaan, kun kaverit puhuu äideistään niin kauniisti.
Tämä ketju saa minut jotenkin kiukun valtaan. Että työikäiset ihmiset, hyvin koulutetut, yleistävät jonkun oman kotinsa ongelmat kaikkien 70-luvulla syntyneiden ongelmiksi.
Se on hyvä että ainakin heidän lapsensa elävät sitten kaiken mahdollisen huomion ja hyvän saaneena. Ei kieltoja, ei pettymyksiä, ankkaakin on saanut lukea ruokapöydässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju saa minut jotenkin kiukun valtaan. Että työikäiset ihmiset, hyvin koulutetut, yleistävät jonkun oman kotinsa ongelmat kaikkien 70-luvulla syntyneiden ongelmiksi.
Se on hyvä että ainakin heidän lapsensa elävät sitten kaiken mahdollisen huomion ja hyvän saaneena. Ei kieltoja, ei pettymyksiä, ankkaakin on saanut lukea ruokapöydässä.
Pysy sitten pois ketjusta.
Johan olet täällä aikasi jauhanut Aku Ankasta ja siihen taitaa ymmärryksesi rajoittuakin.
Pahoittelut muille keskustelijoille, eihän trolleille kannattaisi vastata.70-luvulla syntui vähän lapsia, etenkin alkupuolella vuosikymmentä kun äitiysloma oli vain 3 kk, päivähoitopaikkoja vähän. E-pillerit olivat tulleet joilla pystyi perhesuunnittelua tekemään. Oletko mielestäsi hirmuisen fiksu jos oikeasti ajattelet että kaikissa perheissä elettiin kuten sinun kodissasi, kaikki tismalleen samanlaisia?
( Joku oikeesti tuolla katkeroi kun ei saanut ees lukea ankkaa ruokapöydässä.)
Että kaikkien äidit eivät ymmärtäneet esim kuukautissiisteyttä opettaa lapsilleen?Luuletko, että tämä ketju on yhden ihmisen kirjoittama? Tässä ketjussa sadat samanikäiset ihmiset ovat kertoneet kokemuksistaan. Kyse ei ole kenenkään yhden kirjoittajan mielikuvitusmaailmasta tai hänen omasta perheestään. Ajattelusi rajoittuneisuus on viesti viestin jälkeen yhä hämmästyttävämpää. Myös luetun ymmärtämisen taso on nolla. Voisitko siis lopettaa sekaantumisen asiaan, jossa sinulta ei ole kysytty mitään niin me muut voimme jatkaa keskustelua ja toistemme vahvistamista. Kiitos ja hei!
Hertsyygeli sentään, teillä on osa teini-iän valemuistoja ja liioiteltua. Aikuiselömän vaikeudet laitatte äidin syyksi.
Kuitenkin ajan eläneenä, työelämässä, sukulaiset, tutut, ei tosiaan ainakaan pääosassa koteja ollut tuollaista. Tyttärenikin sentään olivat 80-luvun teinejä, kaikilla kavereillaankin oli vaatteet, meikit, hygienia-asiat kunnossa, rintaliivit, kaveripiirit laajoja mm. harrastusten vuoksi. Itsekin olin heidän mukanaan harrastukseen liittyvissä jutuissa. Kerran ulkomaillakin.
Sinä et silti tiedä, mitä siellä kodin sisällä tapahtui. Nämä ketjussa mainitut asiat ovat sellaisia mitä itsekään en ole kertonut muille. Sinusta on varmaan hauska pilkata, mutta minä ihan oikeasti haluaisin tietää, miksen ollut koskaan tarpeeksi hyvä omalle äidilleni. Kun tuon n tiennyt lapsesta asti, niin se on vaikuttanut muuhun elämään töistä alkaen ja parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveän pitkä ketju mutta samat kokemukset on vaikka äiti on syntynyt 50 luvulla itse 80 luvun alussa.
Seksi oli jotain likasta eikä siitä saanut kysyä. Opit sitten koulussa.. kuukautissuojat olivat kuulemma inhottavia ja mies ei saa niitä nähdä. Vaarin uusi vaimo kävi säännöllisesti haukkumassa koko perheen ja kehui oman tyttärensä lapsia (eivät koskaan menestyneet järin hyvin, toinen alkoholisti). Hänen mielestä olin myös liian laiha, perse oli kuitenkin teininä synnyttäjän perse. Äiti katsoi vierestä kun isä hakkasi remmillä veljeä. Isä pahoinpiteli myös äitiä välillä sekä petti. Isän kuoltua jouduin usein yksin hoitamaan veljiä (olin 10v) kun äiti meni alkoholistin kanss yksiin. Pelastin hänet mieheni kanssa vuosia myöhemmin joutumasta katuojaan. Nyt äiti vaatii päivittäin huomiota ja kiukuttelee jos ei saa miyä haluaa. Juo liikaa.
Esittää julkisesti tykkäävänsä lapsenlapsistaan mutta kun lapsi haluaa kysyä jotain. On kuin ei kuulisi tai ynähtelee vastaukseksi.
Kaverin äiti oli minulle pelastava esikuva normaalista pergeestä ja siististä kodista. Olisin halunnut asua siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä täällä nyt ollaan niin äidin tyttöjä ja pidetään äitiin yhteyttä vaikka ensimmäiset 5100 kommenttia on korostettu etten siihen naiseen pidä yhteyttä, iloinen kun kuolee, auttaa en aio millään lailla
Tollo, tässä kerrotaan miten erilainen suhde monilla on omaan tyttäreensä vs. omaan äitiin. JA kuule, luuletko ettei se ole meille suuri suru, että läheinen, tai edes etäisesti normaali suhde omaan äitiin ei onnistu? Iloa tuo sitten taas se, että kun ei ole omille lapsille sitä äideiltä perittyä pa sk aa jatkettu, niin se tarkoittaa mielenterveydeltään ja itsetunnoltaan terveitä lapsia, joihin on hyvä ja rakastava ja luottavainen suhde.
Ja siis oikeasti sydämestä otti kun tuo yksi tuolla kirjoitti sanoneensä äidilleen että heissä on yksi ero: se että kirjoittajalla on ihanat ja rakkaat lapset, toisin kuin äidillään. Saman voisin sanoa äidilleni, ja varmaan tulenkin sanomaan sopivassa hetkessä.
Vanhat ihmiset, suuret ikäluokat, ovat just oikea kohde aikuisten lastensa kiukuttelulle ja syytöksille. Siitä vaan sanomaan suoria sanoja.
Mieti tota asiaa. Mun lapset ei ikinä voisi sanoa mulle noin, koska he tietävät, ja ovat aina tienneet, että ovat ihania ja rakastettuja. Mun äiti taas on aina tehnyt mulle selväksi, että mä olen jotain ihan muuta.
Ehkä mulla sitten on vaan käynyt tuuri, ja mun äidilla huono tuuri? Ei kai tuo sen ihmeemmin suorien sanojen sanomista ole, vaan ihan totuus, ja sitä voi jokainen omassa sydämessään tutkailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti tykkäsi jostain syystä nolata minua eri tilanteissa. Jos hän tiesi että tykkäsin jostain pojasta, niin eikös hän mennyt sanomaan sen sille pojalle silleen että minä olin vieressä. Mun nolot sanomiset ja tekemiset piti kertoa kun oli sukulaisia tai tuttavia kylässä. Tuli kyllä sellainen olo, että miten äiti voi tehdä tuollaista, nauraa omalle lapselleen ja nöyryyttää eri tilanteissa.
Tuntui aika tutulta tuo aloitus.Hävetti nuorena kun äiti tutki kaikki tavarat ja luki päiväkirjan(siihen sen pitäminen sitten loppui).
Äitinä olen ollut surkea, kodinhoitotaitoni ovat
olemattomat...jostain syystä en ole enää tekemisissä äitini kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntui aika tutulta tuo aloitus.Hävetti nuorena kun äiti tutki kaikki tavarat ja luki päiväkirjan(siihen sen pitäminen sitten loppui).
Äitinä olen ollut surkea, kodinhoitotaitoni ovat
olemattomat...jostain syystä en ole enää tekemisissä äitini kanssa.
Mitä sinulla on vielä sanomatta äitisi pahuudesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis niin monta kommenttia ehtivät tänne 40-luvulla syntyneet kirjoittaa. Nehän täältä on poistettu.
Vierailija kirjoitti:
Siis niin monta kommenttia ehtivät tänne 40-luvulla syntyneet kirjoittaa. Nehän täältä on poistettu.
Mitä X-sukupolvi on vuosikymmenen rakentanut, sen boomeri viikossa tuhoaa. Ja on siitä iloinen ja ylpeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko jonkun mielestä nää keskustelut jotenkin merkittäviä tai tärkeitä? Ajanvietettä. Modet kaivaa parin vuoden päästä esiin vanhoja.
Päätä hoidatetaan ihan muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis niin monta kommenttia ehtivät tänne 40-luvulla syntyneet kirjoittaa. Nehän täältä on poistettu.
Mitä X-sukupolvi on vuosikymmenen rakentanut, sen boomeri viikossa tuhoaa. Ja on siitä iloinen ja ylpeä.
Etkö siis olekaan tyytyväinen että nelkytlukulaisten kommentit on välistä poistettu? Siinä lienee mennyt ketjuissa muitakin sitten.
Vierailija kirjoitti:
https://ulilauta.org/aihevapaa/132056623
Uusi ketju
Ylilaudanpoikia ei varmasti 40-50-v vanhojen käpyjen narsismit kiinnosta.
Sielläkin pystyy sitä paitsi ilmiantamaan viestejä.
Katsoin ylilaudan aloituksen. Rouva on kovasti vakavissaan, kyllä nää s24 ja vauvat on kuohuttavaa hänen mielestään, jonninjoutavaa jonkun mielestä. Kirjoittajista jotkut huvittelevat.
Rouvalla jos on poikia on oivaa anoppiainesta, ei miniät suuta uskalla aukaista. Nyt nuijii mummeleit hiljaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Ylilaudanpoikia ei varmasti 40-50-v vanhojen käpyjen narsismit kiinnosta.
Sielläkin pystyy sitä paitsi ilmiantamaan viestejä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on vanha, kiukkuinen ja raivoisasti naputteleva? 🤣
https:/uylilauta.org/aihevapaa/132056623
Mä tiedän. 70-luvulla syntynyt narsistihullu!
Alue: Aihe vapaa
Ai vitsi mikä tyyppi, eihän tälle voi kuin nauraa :D ;D :D
Hyvin huomaa mikä on ollut kommunikaation taso omassa perheessään: on vaan kyräilty ja oleteltu sitä tätä ja tuota, mutta selkeästi suoraan puhuminen ei ole ollut vaihtoehto.
Mutta vastaus itse kysymykseesi: normaalisti kommunikoivassa nykyperheessä ( meidän 70-luvulla syntyneiden perheissä) kyllä osataan puhua ja kysyä. En usko hetkeäkään, että yksikään äiti jotenkin vain ohimennen tuppautuisi teiniensä porukoihin, vaan ihan varmasti osataan kysyä onko ok olla mukana. Ja se että pelataan rantalenttistä ei tarkoita että sitä tehdään pikkupikkubikineissä, vaan ihan voi olla vaikka shortsit ja T-paita.
Mä en itse ole tuollainen rantalenttis-mutsi, mutta hyvä ystäväni on aina pelannut ja urheillut paljon lastensa kanssa, ja edelleen on messissä kun lapset teinejä. Ja arvaa, noiden teinien kaveritkin on ihan mielissään kun on kiva ja turvallinen aikuinen mukana touhuissaan. Katsos kun me 70-luvulla syntyneet ei väkisin pidetä jotain juopaa itsemme ja nuoremman sukupolven välillä, vaan osaamme olla kiinnostuneita ja kuunnella myös nuorempien näkemyksiä ilman että on pakko koko ajan neuvoa tai kyräillä tai olla ihmeissään nykymenosta. Osataan kohdata kaikenikäiset ihan vaan ihmisinä. Ja ei, se ei estä mitenkään olemasta myös hyvä vanhempi ja tarvittaessa vetää rajoja jne.
Mutta huomaa kyllä että sulla on tosi hakusessa noi rajat, jos kuvittelet että nuorten menoissa mukana oleminen tarkoittaisi heti että ollaan kaljaa ostamassa. Kun yleensä se on nimenomaan päinvastoin, kun on muuta järkevää puuhaa, ei tarvitse pussikaljoitella jossain lähipuistossa.