Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8043)
Ikävä juttu tässä on se, että tämä asia tulee julkisuuteen vasta 10-15 v päästä. Kukaan ei uskalla omalla nimellään kertoa tästä, ennenkuin tuo lapsiaan rääkkäävä sukupolvi on kuollut (ja nyt en siis väitä että kaikki tuon ikäiset on niitä kaltoinkohtelijoita, mutta erittäin suuri osa kylläkin on).
Sama se on näissä muissakin ongelmissa. Siis esim vasta sitten julkkiset avautuu lehdissä lapsuusperheen alkoholiongelmasta, kun ne vanhemmat on ensin kuolleet. Tai esim lahkolaisten uskonnollisesta väkivallasta, vasta kun väkivallantekijät on kuolleet.
On niin iso pakottava normi olla lojaali vanhemmilleen, että jos sen rikkoo niin aikuista lasta syytetään ja sen kimppuun hyökitään (vaikka se varsinainen syyllinen on väkivaltahullu kaltoinkohteleva vanhempi).
Tämä on edelleen tabu. Minäkään en voi kertoa kellekään siitä mitä vanhempani mulle on tehneet. Siitä aina syytetään vain aikuista lasta, eikä kestetä sitä ajatusta että joskus vanhempi haluaa kaikin tavoin tuhota oman lapsensa ja vahingoittaa omaa lastaan.
Mun narsisti-psyko vanhempi on omistanut elämänsä lastensa tuhoamiselle ja vahingoittamiselle, ja se jatkuu yhä vieläkin. Saa edelleen sitten kaikin keinoin suojautua, varautua, valmistautua ja kamppailla. Arvatkaa onko kuormittavaa ja stressaavaa. Mikään välien poikkilaitto ei auta ollenkaan kun toinen osapuoli vaan keksii uusia tapoja perseillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu tässä on se, että tämä asia tulee julkisuuteen vasta 10-15 v päästä. Kukaan ei uskalla omalla nimellään kertoa tästä, ennenkuin tuo lapsiaan rääkkäävä sukupolvi on kuollut (ja nyt en siis väitä että kaikki tuon ikäiset on niitä kaltoinkohtelijoita, mutta erittäin suuri osa kylläkin on).
Sama se on näissä muissakin ongelmissa. Siis esim vasta sitten julkkiset avautuu lehdissä lapsuusperheen alkoholiongelmasta, kun ne vanhemmat on ensin kuolleet. Tai esim lahkolaisten uskonnollisesta väkivallasta, vasta kun väkivallantekijät on kuolleet.
On niin iso pakottava normi olla lojaali vanhemmilleen, että jos sen rikkoo niin aikuista lasta syytetään ja sen kimppuun hyökitään (vaikka se varsinainen syyllinen on väkivaltahullu kaltoinkohteleva vanhempi).Tämä on edelleen tabu. Minäkään en voi kertoa kellekään siitä mitä vanhempani mulle on tehneet. Siitä aina syytetään vain aikuista lasta, eikä kestetä sitä ajatusta että joskus vanhempi haluaa kaikin tavoin tuhota oman lapsensa ja vahingoittaa omaa lastaan.
Mun narsisti-psyko vanhempi on omistanut elämänsä lastensa tuhoamiselle ja vahingoittamiselle, ja se jatkuu yhä vieläkin. Saa edelleen sitten kaikin keinoin suojautua, varautua, valmistautua ja kamppailla. Arvatkaa onko kuormittavaa ja stressaavaa. Mikään välien poikkilaitto ei auta ollenkaan kun toinen osapuoli vaan keksii uusia tapoja perseillä.
Minä laitoin välit poikki äitiini. Isän kuoltua äitini alkoi kyykyttää minua kuten teki isälle. Ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Molemmat vanhempani ovat 50-luvun lapsia. Avioero ja abortti on kummallekin ihan outo asia, eihän niin voi tehdä missään nimessä! Edelleen kun kuulevat että joku on eronnut, niin sitä taivastellaan ja ihmetellään pitkän aikaa. Teininä minulle tehtiin selväksi, että jos poikien kanssa touhuillaan ja maha alkaa kasvaa, niin tietenkin lapsi täytyy synnyttää. Isompi häpeä olisi jos leviäisi tieto raskaudenkeskeytyksestä! Eivät silti tietenkään ehkäisystä kertoneet, ettei vain tulisi kannustettua moisiin puuhiin.
Kehitysvammaisiin eivät osaa suhtautua ollenkaan, ovat aina jotenkin pilkanneet ja ivanneet down-ihmisiä ja muita epänormaaleja. Heille olisi ollut ihan kauhistus, jos joku lastenlapsista olisi syntynyt vammaisena. Kun tuttavaperheen tyttö sai down-lapsen, niin minun vanhempani ihmettelivät kun tuon lapsen isovanhemmat kehtasivat työntää sitä rattaissa ihmisten ilmoilla. Heille oli tosi kova paikka jo se, kun joillakin lastenlapsista oli ruoka-aineallergioita, astmaa ja yhdellä ADHD. Ihan kuin olisivat jotenkin viallisia, että ei ainakaan meidän suvussa kenelläkään ole, sieltä toisesta suvusta on vialliset geenit tulleet.
Tietenkin molemmat ovat ennakkoluuloisia, rasistisia ja homofobisia, kuinkas muutenkaan. Heidän inhottavat asenteensa ja mielipiteensä tosin muokkasivat minusta ihan päinvastaisen.
Kuin omat vanhempani. Oma äitini - joka siis on kauhea äiti ja juuri ketjussa kuvattujen hirviöiden kaltainen - katsoi aina lastenlsten kuvat tarkkaan ja haukkui jotakuta vammaisen näköiseksi ja lopuista oli huolissaan ettei vaan muuttuisi vammaisen näköiseksi. Ihan kuin vammaisuus olisi häpeä tai kakkosluokan lapsenlapsi. En laita enää kuvia, kestin 10v tuota lasteni haukkumista ja arvostelua.
Meillä se mun haukkuminen ja arvostelu (joka jatkuu vaan) siirtyi myös lapsiini, niissä ei ole yhtään mitään hyvää äitini mielestä.
Mielenkiintoista kuitenkin että osa ketjun kylmistä äideistä on isoäitinä ollut sitten hyvä. Omani ei ole, ei piittaa ainoista lapsenlapsistaan tuon taivaallista, ei pidä yhteyttä, ei halua tavata, ei huomioi mitenkään koskaan.Meillä myös mun äiti vihaa myös lapsenlapsia, kai koska osa mua. Kyykyttää varsinkin tyttöä, jolle valittaa että hoitaisi veljeään ja siivoaisi mikä elämän tarkoitus.
Lapsenlapset oli ok niin kauan kuin ne oli pieniä. Nyt ne on teinejä ja olen opettanut pitämään puolensa niin eivät enää kelpaa. Mummo eli boomeriäitini lähetti minulle kuvia täysin vieraiden ihmisten lapsista ja lapsenlapsista, mutta omistaan ei ole kiinnostunut. Pistin estoon numeronsa kun en enää jaksanut taivasteluaan jonkun naapurin kaiman taaperoista.
Tää on oikein tabujen tabu että isovanhemmat usein myös vihaa paitsi aikuista lastaan, myös lapsenlapsia (jaa syy ei ole lastenlasten vaan syy on se, että se aikuinen lapsi on narsistiperheen syntipukki).
Mä olen ollut aina syntipukki ja jo pikkutaaperona syyllinen kaikkeen - ja kaikesta mua rankaistiinkin väkivallalla. Olin syyllinen isän sakkoihin, työpaikan ongelmiin, sukuriitoihin, naapuririitoihin, avio-ongelmiin, rahaongelmiin.. ihan kaikkeen. Ja narsisti sitten myös väkivalloin pahoinpiteli mua näistä syyttäen.
Sama syntipukkius kohdistuu lapsiini.
Tämä on yllättävän yleistä mutta tätä asiaa ei taida virallisesti olla olemassa kulttuurisesti. Kun on niin vahva oletus että isovanhemmat aina rakastaa lapsenlapsiaan.
Ja tämä ei ole todellakaan provo.
Vierailija kirjoitti:
Tää on oikein tabujen tabu että isovanhemmat usein myös vihaa paitsi aikuista lastaan, myös lapsenlapsia (jaa syy ei ole lastenlasten vaan syy on se, että se aikuinen lapsi on narsistiperheen syntipukki).
Mä olen ollut aina syntipukki ja jo pikkutaaperona syyllinen kaikkeen - ja kaikesta mua rankaistiinkin väkivallalla. Olin syyllinen isän sakkoihin, työpaikan ongelmiin, sukuriitoihin, naapuririitoihin, avio-ongelmiin, rahaongelmiin.. ihan kaikkeen. Ja narsisti sitten myös väkivalloin pahoinpiteli mua näistä syyttäen.
Sama syntipukkius kohdistuu lapsiini.Tämä on yllättävän yleistä mutta tätä asiaa ei taida virallisesti olla olemassa kulttuurisesti. Kun on niin vahva oletus että isovanhemmat aina rakastaa lapsenlapsiaan.
Ja tämä ei ole todellakaan provo.
Niinpä. Vanha äiti vaatii nyt että häntä pitää auttaa ja ei ole ikinä koskaan auttanut meitä eikä ole ollut tippaakaan kiinnostunut lapsenlapsistaan. Päinvastoin on näyttänyt avoimen halveksuntansa ja nimistä lähtien lapset on haukuttu.
Huvitti ja ärsytti kerran kun kävin äitini luona ja äiti oli mennessäni pihalla odottamassa ja joku naapuri sattui menemään pienen lapsensa kanssa ohi. Äitini harotti jalat harallaan ja lässytti ja puhutti niin maan p.rkeleesti nippanappa puhumaan oppinutta lasta ja pitkään. Äiti ei puhunut lapsilleni kerrassaan mitään kun nämä olivat pieniä. Äitini oli aivan kuin vieras ihminen heille. Kaiken huippu tuossa pihajutussa oli se että äitini sanoi minulle sisällä että puhuta sinäkin niitå lapsia pihalla niin saat niistä kaverin! Eli minä olen yhä olemassa vain muita varten ja äitini näkee yhä kun olen keski-ikäinen oikeudekseen sanella mitå minun pitää tehdä.
Äitini kyseenalaistaa kaiken mitä teen, tukka on vääränlainen, tosiaan lasten nimet on väärät ei hienot, tein liian vähän lapsia kun pysyin kahdessa lapsessa ja on kyllä ollut tarkkaa ja kun lähestyin 40v niin äiti jankutti minulle iltatähdestä. En käsitä mitä muuta iloa kuin se että minulla olisi ollut taas raskasta pienen kanssa siitä olisi ollut äidilleni kun tosiaan äitiä ei voisi vähempää lapseni kiinnostaa. Äiti oikeasti torjuu ja hylkii heitä.
Toivoisin niiden ihmisten jotka ihmettelee miksi jollakin herttaisella mummolla on kiittämättömiä lapsia jotka ei käy mummon luona ottaa huomioon että se mummo voi olla ja ollut aina tosi inhottava omilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ollut, ja äitini oli vielä kaiken lisäksi yh. Sain siteitä ja tamponeja, rintaliivejä, uusia vaatteita ja kenkiä (halpoja, merkkivaatteita oli turha pyytää). Tosin äitini on syntynyt 50-luvulla, joten ehkä se vaikuttaa?
Vaimon täti nosti äläkän, kun kuuli oman tyttärentyttärensä käyttävän tampooneja 13-14-vuotiaana. Oli kuulemma merkki siitä, että tyttö oli alkanut harrastaa seksiä, koska ne ei muuten mahtuisi sisään.
Täti syntynyt 40-luvulla, tytär suurinpiirtein 70-luvun alussa ja tyttärentytär 90-luvulla.
Tuollaiset ovat yksityisasioita mitkä eivät kuulu kenellekään! Miten tuo täti on saanut asian kuulla? Meidän suvussa on nainen joka on kertonut kaiken tyttärensä ruumiintoiminnoista, milloin alkanut valkovuoto ja varmaan kohta kuukautiset yms. aivan liian yksityistä. Haloo ihmiset, kaikkea ei tarvitse kertoa eteenpäin!!
Samanlaisia tuntemuksia minullakin äidistäni kuin ap:llä. Vieraaksi kutsui jos joku sattui soittamaan minun "kotona" käydessäni....vierashan minä olen äidilleni, selkeästi narsismin piirteitä....tuuoli saattoi muuttua hetkessä helvetiksi ja muistankin meillä olleen paljon huutoa kotona kun en alistunut hänen jatkeekseen...ja samoin hän koki minut uhkana sanoi: säähän viet minulta miehen; kun isäni kuljetti minua autollaan....eikä tosiaankaan ostanut mitään siteitä eikä rintaliivejä, paperia laitoin ja rintaliivit sain isäni siskolta serkkuni vanhat....kaiken kaikkiaan hän on vienyt (tai pikemminkin minulle ei koskaan päässyt kasvamaan) tervettä minäkuvaa, itsetuntoa yms olin myös koulukiusattu (ja myöhemmin sitten työpaikkakiusattu)...olen aina terapoinut itseäni psykologisen kirjallisuuden avulla mutta varsinainen toipuminen on päässyt käyntiin muutettuani riittävän kauas narsistisista ympyröistä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kamalaa henkistä kiusaamista on, kun äitini joskus ihan yhtäkkiä sanoo jostain kymmeniä vuosia vanhasta asiasta mikä on tapahtunut lapsuudessani, ja mistä on jo aikaa kulunut ja olen kasvanut ja unohtanut ja päässyt asiasta yli. Niin ihan yhtäkkiä randomisti vaan kesken vaikka television katsomisen sanoo. Ja olettaa, että minä jotain siihen vastaisin tai olisin jotakin mieltä. Tyyliin, kyllä silloin ajattelin, että pitäisikö mun hakea sulle jotakin apua, kun näytti siltä että sulla ei ole kaikki hyvin, mutta en vienyt minnekään (esim. lääkärille, psykologille, neuvolaan), koska en halunnut, että leimaannut. Tarkoittaen aikaa kun olin ala-asteella ja näin jälkikäteen ajateltuna varmaan vähän masentunut, koska olin kiusattu eikä minulla ollut juuri silloin sillä hetkellä yhtään kavereita. Olisin varmaan ihan hyötynyt jostain keskusteluavusta. Mutta olen päässyt nyt tuosta ajasta yli ja tuntuu kuin pistettäisiin puukolla sydämeen, kun yhtäkkiä siitä taas muistutetaan. Olen jo aikuinen ja keski-ikäinen, perheellinen ihminen ja melko tyytyväinen nykyiseen elämääni, mutta äidilläni on joku tarve saada aina pilattua tunnelma.
Tai hän on vakaasti sitä mieltä, että asunnossani on hometta. Ja muistelee, että sekin setä kuoli syöpään ja silläkin oli hometalo. Muistamatta yhtään, että tämä setä oli alkoholisti ja ketjupolttaja ja poltti tupakkaa asunnossaan sisällä. Ei kun homeesta se syöpä johtui....ja siitä johtopäätös, että minullekin tulee syöpä, koska hometalo.
Tai yhtäkkiä muistaa, että sinun sisko silloin vei sinulta kaikki lelut ja sinä olit vihainen. Joo muistan ton, siskoni leikkasi barbeiltani hiukset ja jalat ja vei pehmolelujani minne sattuu, isänikin vei niitä kaatopaikalle. Kai minä olin pienenä lapsena vihainen, koska ne lelut oli minulle tärkeitä. Mutta eeeehei, äitini mielestä olin vaan kateellinen (kateellisuus oli muuten suurin synti mitä voi tehdä "leuhkailun" jälkeen. Eikä saanut olla kateellinen siskolleen) ja inhottava sisko. Äitini omat välit siskoonsa on huonot, niin jotenkin varmaan projisoi sitä kuviota lapsiinsa ja lastensa sisarsuhteisiin. Isästäni en jaksa edes puhua, hän on narsistialkoholisti, ja kaikki piti mennä hänen mukaansa. Pienikin ääni oli liikaa ja lapset ei saaneet näkyä eikä kuulua missään. Siksi olinkin aika paljon ulkona lapsena.
Ja nyt pitäisi käyttää omia lapsia heidän luonaan, joo ei huvita hirveesti, koska saa sitten aina kuulla kaikki miten on kasvattanut lapsensa väärin. Joo totta, en ole ollut omia lapsiani kohtaan samanlainen kylmä sadisti, kuin omat vanhempani Ehkä se on sitten väärin.
Vierailija kirjoitti:
Jotain ihmeen tabuja on tietyt asiat edelleen 50-luvulla syntyneelle äidilleni. Itse kun olen vaihdevuosissa, niin olen muutamaan kertaan yrittänyt kysyä äidiltä että koska se hänellä alkoi, millaisia oireita oli ja kauanko kesti. En vain saa kunnon vastausta. Äiti vastaa lyhyesti jos ollenkaan, ja vaihtaa puheenaihetta. Kiusaantuu valtavasti ihan normaalista asiasta, jonka jokainen nainen käy läpi ennemmin tai myöhemmin.
Toisaalta 72-vuotias äiti jaksaa jauhaa jostain Naked Attraction-ohjelmasta joka ikinen kerta kun soitan tai nähdään. Voi herranjestas miten jänskää on kun telkkarissa näkyy pippeleitä ja pimppejä, ja ihmiset menee oikein läheltä katsomaan millaisia vehkeitä mahdollisilla treffikumppaneilla on. Samoin se ohjelma missä ihmiset seikkaili alasti jossain viidakossa, sekin oli jotain tosi ihmeellistä ja siitä piti puhua aina kun oltiin yhteydessä. En ymmärrä. Itse en ole kyseisiä ohjelmia katsonut, eikä ne kiinnosta, mutta äiti on niistä innoissaan kuin teinipoika pornolehden kimpussa.
Jotain outoa on muutenkin tapahtunut viimeisen parin vuoden aikana, kun kunnollista keskustelua ei saa enää aikaiseksi, ja äiti höpöttää aina päälle ihmisistä joita en tunne, kysyy aina samat asiat uudelleen ja uudelleen, mutta ei jaksa kuunnella vastausta, ja jauhaa niistä telkkarin alastomista ihmisistä. Dementiaa, seniiliyttä tai jotain, mutta velvollisuudentunnosta tulee soiteltua ja sitten aina puhelun jälkeen ottaa päähän kun itse ei saanut kunnolla edes suunvuoroa ja joutui kuuntelemaan turhanaikaista jaarittelua puolikin tuntia.
Jep, minun äitini taas katsoo kaikki parisuhdetositeevee ohjelmat kuten Love Island ja kaikki pettämis sarjat ja rakkautta ensisilmäyksellä ym. Näitä, mitä nykyaikana katsoo ehkä jotkut teinit. Ja innoissaan seuraa miten ihmiset pettää tyttö- ja poikaystäviään. Ihan kuin olisi joku uutta teini-ikää elävä. Ja sitten hurahtaa johonkin lahdutus -juttuihin. Tai sanoo tietäväisellä äänellä, että ymmärtää miksi joku lapsi tekee näin ja noin. Sitä ymmärrystä ei kyllä omille lapsille liiennyt koskaan. Ja ei muuten koskaan pitänyt lastensa puolia. Kuka vaan sai tulla sanomaan mitä vaan esim. minusta ja sitten hirveä haloo, että miten sinä noin teit ja ei saa!!! Vaikka syyllinen olisi ollut joku vieraan lapsi. Mutta sille vieraalle lapselle piti lässyttää. Olen kateellinen miehelleni, jonka äiti on aina mieheni puolella. Miehen äiti ei muuten ole suomalainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt 76 ja äitini 55. Äitini on ollut yksi parhaimmista ytävistäni ja selittänyt myös lisääntymis- ja kuukautisasiat jo varhaisessa vaiheessa. Edelleen välit läheiset. Sylittelyä ja rakkautta olen saanut. Kuskasi teininä mehudiskoihin ja takaisin.
Ajattelin että jotain muunlaistakin juttua tämä ketju ansaitsee. Myötätunnot toki kaikille ketjuun kirjoittaneille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut jännä lukea osaa tästä keskustelusta (liian pitkä kokonaan luettavaksi). Olen itse 70 -luvulla syntynyt ja vanhemmat 40 -luvulla syntyneitä. Ihmettelen, että onko kaikilla huonoja kokemuksia vain äidistään? Meillä äiti oli se, joka rakasti ja rakastaa lapsiaan ja lapsenlapsia, pitää yhteyttä, huolehtii edelleen kuinka pärjätään jne. Hän yksinään maksoi kaikki meidän lasten tarvikkeet (vaatteet, ruoka ym.) koko lapsuutemme ajan. Oli tietenkin aiheita, josta hänen oli vaikea puhua, mutta suurimmaksi osaksi meillä on ihan hyvä suhde.
Sen sijaan isäni on aina ollut äärimmäisen halventava, kulissit ylläpitävä, usein vihainen, lapset lyttäävä, omaa erinomaisuuttaan täynnä oleva entinen opettaja, jonka vaihtelevat mielentilat tekivät lapsuudestani arvaamattoman helvetin. Ihmettelen, miksi isä ylipäätään hankki lapsia, koska ei hän meihin mitenkään panostanut tai viettänyt aikaa kanssamme. Hän eli omaa elämäänsä, jota perhe tuntui lähinnä häiritsevän.
Isä ei koskaan ole pyytänyt anteeksi mitään tekemisiään, riehumisiaan eikä sanomisiaan, mikä on ironista, koska on olevinaan niin pyhä uskovainen. Ilman äitiä en olisi varmaan selvinnyt hengissä, mutta eihän se silti hääviä ollut kuunnella niitä tappeluita tai nähdä äidin yritykset suojella meitä lapsia ja ns. yrittää kääntää kaikki parhain päin. Joskus sanoinkin hänelle, että lapsena niin toivoin, että hän olisi eronnut isästä. Se oli ilmeisesti ihan mahdoton ajatus sen ikäluokan naiselle.
Nuorin veljeni kokee jostain syystä tarvetta puolustella isän käytöstä, en oikein ymmärrä miksi. Ehkä hän kuitenkin poikansa on saanut parempaa kohtelua (synt. 80 -luvulla). Oli huvittavaa huomata kuinka isän kokoamasta sukupuusta puuttui tytär kokonaan, vain pojat mainittiin.
Nyt kun molemmat ovat melkein kahdeksankymppisiä, he tarvitsevat apua yhä useammin. Mä autan äitiä enemmän kuin mielelläni, mutta ärsyttää, että koska isä on aina paikalla. Hän heittelee edelleen ikäviä kommentteja milloin mistäkin (olen liian lihava, en ole onnistunut elämässäni jne.). On raskasta, kun siitä ei vieläkään pääse eroon.
Mun isä oli samanlainen kuin sulla, mutta suuri ero oli siinä että äitini ei todellakaan puolustanut tai rakastanut tai hellinyt tippakaan koskaan. Vaan äidin aika meni isän palvomiseen ja hyysäämiseen, isän lepyttelyyn ja mielentilojen oikkujen ennakointiin.
Tää on hyvin tavallista jos toinen puolisoista on narsisti tai psykopaatti. Silloin sen toisen kaikki voimavarat menee siihen että se hyysää, mielistelee ja palvelee sitä hullua. Sitten niille omille lapsille ei jää yhtään voimia tai aikaa rai kiinnostusta.Sun tilanne on ollut edes kohtalainen koska äitisi välitti ja rakasti. Meillä monille se äiti oli yksi kiusaaja ja alistaja myös.
Omien vanhempien kohdalla on ollut erittäin hämmentävää huomata että vanhuksena se entinen alistuja-palvelija-äiti onkin nyt päässyt vähän niskan päälle narsisti-isän suhteen. Ja äidiatä on tätä myöten tullut aivan hirveä, siis loukkaava, julma, kiristäjä ja uhkailija. Tajuan kyllä sen, että se haluaa maksaa potut pottuina kun on ollut 50 v ajan alistettu, nöyryytetty ja pahoinpidelty. Mutta kun se sen kosto kohdistuu kaikkiin syyttömiinkin. Eli siis omiin aikuisiin lapsiin.
Mä voin täydellä sydämellä sanoa että mulla on aivan 100% hirviövanhemmat. Niistä ei ole oikeasti mitään hyvää sanottavaa. Siis yhtään mitään.
Äidilläsi voi olla muistisairaus, se kun toisinaan muuttaa ihmisen luonnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 76 ja äitini 55. Äitini on ollut yksi parhaimmista ytävistäni ja selittänyt myös lisääntymis- ja kuukautisasiat jo varhaisessa vaiheessa. Edelleen välit läheiset. Sylittelyä ja rakkautta olen saanut. Kuskasi teininä mehudiskoihin ja takaisin.
Ajattelin että jotain muunlaistakin juttua tämä ketju ansaitsee. Myötätunnot toki kaikille ketjuun kirjoittaneille.
Tämä ketju on vertaistukikeskustelua äitiensä kaltoin kohtelemaksi tulleille. Voit perustaa oman ketjun positiivisille äitikokemuksille, jos haluat. Jätetään tämä ketju meille, joita aihe koskettaa ja jotka kärsivät äitiensä "kasvatusmetodeista" vielä keski-ikäisinäkin. Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 76 ja äitini 55. Äitini on ollut yksi parhaimmista ytävistäni ja selittänyt myös lisääntymis- ja kuukautisasiat jo varhaisessa vaiheessa. Edelleen välit läheiset. Sylittelyä ja rakkautta olen saanut. Kuskasi teininä mehudiskoihin ja takaisin.
Ajattelin että jotain muunlaistakin juttua tämä ketju ansaitsee. Myötätunnot toki kaikille ketjuun kirjoittaneille.
Ai positiivista tänne ei saakkaan kirjoittaa, alanuolista päätellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 76 ja äitini 55. Äitini on ollut yksi parhaimmista ytävistäni ja selittänyt myös lisääntymis- ja kuukautisasiat jo varhaisessa vaiheessa. Edelleen välit läheiset. Sylittelyä ja rakkautta olen saanut. Kuskasi teininä mehudiskoihin ja takaisin.
Ajattelin että jotain muunlaistakin juttua tämä ketju ansaitsee. Myötätunnot toki kaikille ketjuun kirjoittaneille.
Tämä ketju on vertaistukikeskustelua äitiensä kaltoin kohtelemaksi tulleille. Voit perustaa oman ketjun positiivisille äitikokemuksille, jos haluat. Jätetään tämä ketju meille, joita aihe koskettaa ja jotka kärsivät äitiensä "kasvatusmetodeista" vielä keski-ikäisinäkin. Kiitos.
Otsikossa on että onko teillä muilla samanlaista. Miksi ei saa ilmaista, että ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti jaksaa sitten ihmetellä sitä, että olen läheinen oman aikuisen tyttäreni kanssa. Matkustelemme yhdessä, tapaamme usein ja oikeasti tykkäämme viettää aikaa yhdessä. Minä olen tyypillinen 70-luvun lapsi, jota ei koskaan kehuttu, kerrottu että rakastetaan, joka oli kaikesta päätellen vain riesa johon kului rahaa. En ole siitä huolimatta kohdellut omaa lastani siten, toisin kuin vanhempani, jotka kostivat omaa kurjaa lapsuuttaan meille lapsille.
Ei heitäkään kuulemma pidetty sylissä, ei kannustettu tai rakastettu. Ei sitten tullut mieleen katkaista huonon kohtelun perinnettä?Tätä olen ihmetellyt. Vanhempiemme sukupolvi on jatkanut omilta vanhemmilta saatua perintöä kuuliaisesti kyseenalaistamatta sitä. Miten me 60-ja 70-luvuilla syntyneet olemme tajunneet ja halunneet kohdella lapsiamme toisin?
Osa meistä on tajunnut osa ei. Olen ottanut välimatkaa pariin 70-l alussa syntyneeseen kaveriin kun näin miten kohtelevat teinejänsä. Nyt nämä teinit ovat masentuneita, yhdellä paha anoreksia jne. Pikkulapsivaiheessa jotenkin osasivat vielä olla, mutta pää ei kestänyt teinien itsenäistymisvaihetta, luulen.
Mielestäni me, jotja teimme toisin, olemme onnekkaita. On ihana nähdä omien lapsien kasvavan ja aikuistuvan kun heitä on tuettu, kuunneltu ja rakastettu. Kipeää se on tehnyt kun itse on niin vailla, mutta onnekasta silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus kirjoittanut kokemuksiani tähän ketjuun aiemminkin. Vähän aikaa sitten kävin taas äitini kanssa käsittämättömän keskustelun seksistä. Pohdin parisuhdettani ja sitä, että olisin sopinut paremmin elämään yksin. Äitini mielestä se tarkoitti sitä, että haluaisin vaihtaa seksikumppaneita jatkuvasti ja panna kaikkia vastaantulijoita. Hänen suurin huolenaiheensa tuntuu yhä yli 70v pyörivän seksin ja siveyden ympärillä. Ihan kuin se olisi ainoa asia, mitä elämässä on. Itse ajattelin lähinnä omaa aikaa ja tilaa. Se on jotenkin hämmentävää, miten ihminen saa yksin asumista ja omaa rauhaa koskevan keskustelun käännettyä kokonaan kyllikarusellin tavoitteluksi. En ollut lainkaan pohtinut asian tiimoilta mitään seksihurjasteluja vaan mielentauhasta oli puhe.
Noinhan se heillä päässä vääntyy.
Oma iäkäs äitini kertoi vasta jostakin tuttavan tuttavan tutusta miehestä joka oli saanut uuden vaimonsa kanssa esikoislapsen ja että on se kiva kun on samat vanhemmat molemmilla pojilla. Kysyin että sinähän sanoit että sai uuden vaimon kanssa esikoislapsen johon äitini että on sillä miehellä vanhempikin poika, on mahtavat veljekset ja on samat vanhemmat molemmilla. Kysyin että mutta sillä vanhemmalla pojallahan on selvästi eri äiti kuin nuoremmalla että eihän heillä ole samat vanhemmat johon äitini sanoi että on kun isä on sama!
Ei taivas, kuulostaa sellaiselta mitä oma äitini voisi sanoa. On tyhmä kuin saapas, mutta varma että logiikkansa on huippulaatua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 76 ja äitini 55. Äitini on ollut yksi parhaimmista ytävistäni ja selittänyt myös lisääntymis- ja kuukautisasiat jo varhaisessa vaiheessa. Edelleen välit läheiset. Sylittelyä ja rakkautta olen saanut. Kuskasi teininä mehudiskoihin ja takaisin.
Ajattelin että jotain muunlaistakin juttua tämä ketju ansaitsee. Myötätunnot toki kaikille ketjuun kirjoittaneille.
Ai positiivista tänne ei saakkaan kirjoittaa, alanuolista päätellen.
No itketään nyt sun alanuolia sitten, mitä kaltoinkohdelluista ja hakatuista lapsista kun sinä sait alanuolia kivaan juttuusi. Jos äitisi oli mukava niin mistä opit kaasuvalotuksen jalon taidon?
Sota-ajan ja sen jälkeinen sukupolvi on elänyt hyvin erilaisessa maailmassa kuin 70 luvun lapset ja sitä nuoremmat. Oli sodan jälkeinen pelko, nälkä, puute ym.
Itse olen sitä sukupolvea, että vanhempia puhuteltiin kunnioittavasti, eikä olisi tullut kuuloonkaan, että vastaan olisi sanottu. Vanhempien kunnioitusta ei loukattu.
Meistä jokainen on oman aikakautensa kulkija, kannamme mukana oman menneisyyden taakkaa ja traumoja. Nuorempi sukupolvi ei ymmärtä tätä, koska aika kulkee eteenpäin, eikä katso taakseen.
Syyttelyllä ja katkeroitumisella ei voita elämässä mitään.
Jotkut edellisistä teksteistä olisi voineet olla omien 70 luvun jälkeläisten kirjoittamia.
Vierailija kirjoitti:
Sota-ajan ja sen jälkeinen sukupolvi on elänyt hyvin erilaisessa maailmassa kuin 70 luvun lapset ja sitä nuoremmat. Oli sodan jälkeinen pelko, nälkä, puute ym.
Itse olen sitä sukupolvea, että vanhempia puhuteltiin kunnioittavasti, eikä olisi tullut kuuloonkaan, että vastaan olisi sanottu. Vanhempien kunnioitusta ei loukattu.
Meistä jokainen on oman aikakautensa kulkija, kannamme mukana oman menneisyyden taakkaa ja traumoja. Nuorempi sukupolvi ei ymmärtä tätä, koska aika kulkee eteenpäin, eikä katso taakseen.Syyttelyllä ja katkeroitumisella ei voita elämässä mitään.
Jotkut edellisistä teksteistä olisi voineet olla omien 70 luvun jälkeläisten kirjoittamia.
Tämä taas oli kuin 40-luvulla synteneen äitini kirjoittama. Hänellä oli kova lapsuus ja vanhempia syyttelemällä ja katkeruudella ei mitään voita, kertoi myös hän.
Kun ymmärtää ja myöntää sen, että oma äiti kohteli hyvin huonosti ja ymmärtää, miten se minuun on vaikuttanut, millaisen ihmisen se minusta on muovannut, ymmärtää paljon. Ymmärtää olla jatkamatta ketjua eteenpäin, kohdella omia lapsiaan toisin. Kun ymmärtää mutta ei hyväksy.
Alue: Aihe vapaa
Mun isä oli samanlainen kuin sulla, mutta suuri ero oli siinä että äitini ei todellakaan puolustanut tai rakastanut tai hellinyt tippakaan koskaan. Vaan äidin aika meni isän palvomiseen ja hyysäämiseen, isän lepyttelyyn ja mielentilojen oikkujen ennakointiin.
Tää on hyvin tavallista jos toinen puolisoista on narsisti tai psykopaatti. Silloin sen toisen kaikki voimavarat menee siihen että se hyysää, mielistelee ja palvelee sitä hullua. Sitten niille omille lapsille ei jää yhtään voimia tai aikaa rai kiinnostusta.
Sun tilanne on ollut edes kohtalainen koska äitisi välitti ja rakasti. Meillä monille se äiti oli yksi kiusaaja ja alistaja myös.
Omien vanhempien kohdalla on ollut erittäin hämmentävää huomata että vanhuksena se entinen alistuja-palvelija-äiti onkin nyt päässyt vähän niskan päälle narsisti-isän suhteen. Ja äidiatä on tätä myöten tullut aivan hirveä, siis loukkaava, julma, kiristäjä ja uhkailija. Tajuan kyllä sen, että se haluaa maksaa potut pottuina kun on ollut 50 v ajan alistettu, nöyryytetty ja pahoinpidelty. Mutta kun se sen kosto kohdistuu kaikkiin syyttömiinkin. Eli siis omiin aikuisiin lapsiin.
Mä voin täydellä sydämellä sanoa että mulla on aivan 100% hirviövanhemmat. Niistä ei ole oikeasti mitään hyvää sanottavaa. Siis yhtään mitään.