Lue keskustelun säännöt.
Kannatatko aborttia downin syndrooman takia?
10.06.2026 |
Minusta abortti 12 viikon jälkeen pitäisi sallia vain siinä tilanteessa, että lapsi on niin vaikeasti sairas että kärsisi kovista kivuista ja kuolisi pian syntymän jälkeen. En ymmärrä tätä että saat abortin vaikka 20 viikolla, vain siksi että sikiö on vammainen. Jotkut lapset saattaa paljastua vaikeasti vammaiseksi vasta taaperona, eikä sillekään mitään voi. Aina raskaaksi tullessa on ymmärrettävä se mahdollisuus, että voi saada vammaisen lapsen. Sitten miettiä, onko valmis ottamaan sen riskin.
Kommentit (487)
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Feministi hyväksyy toisen päätöksen sitä siitä syystä, että lapsen hoitaminen kaatuu useimmiten naiselle. Hitler taas muista syistä, eikä siinä ollut vaihtoehtoja. Eli yhteneväisyyden hakusi on aika hutera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Feministi katsoo vammaisen abortointia sikiön mahdollisen tulevan elämänlaadun ja perheen jaksamisen kannalta, nämäkö olivat Hitlerin näkökulmat mielestäsi? Kerro lisää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Feministi hyväksyy toisen päätöksen sitä siitä syystä, että lapsen hoitaminen kaatuu useimmiten naiselle. Hitler taas muista syistä, eikä siinä ollut vaihtoehtoja. Eli yhteneväisyyden hakusi on aika hutera.
Miehiä syrjitään systemaattisesti yhteiskunnassa, siksi naiset saa usein hoitaa sitä lasta, ja miehen pitää maksaa elatusmaksuja, ilman että hän saa välttämättä edes nähdä lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Feministi hyväksyy toisen päätöksen sitä siitä syystä, että lapsen hoitaminen kaatuu useimmiten naiselle. Hitler taas muista syistä, eikä siinä ollut vaihtoehtoja. Eli yhteneväisyyden hakusi on aika hutera.
Miehiä syrjitään systemaattisesti yhteiskunnassa, siksi naiset saa usein hoitaa sitä lasta, ja miehen pitää maksaa elatusmaksuja, ilman että hän saa välttämättä edes nähdä lasta.
Taas näitä miesten vaaleanpunaisia hattaraunelmia lasten hoidon ja kasvatuksen arjesta, harvapa naine ne yksin haluaa hoitaa. Molemmat vanhemmat ovat yhtä lailla velvollisia elättämään lapsiaan, kolmasosa eronneista miehistä ei näin tee ja koko taakka jää lasten äidille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Feministi hyväksyy toisen päätöksen sitä siitä syystä, että lapsen hoitaminen kaatuu useimmiten naiselle. Hitler taas muista syistä, eikä siinä ollut vaihtoehtoja. Eli yhteneväisyyden hakusi on aika hutera.
Miehiä syrjitään systemaattisesti yhteiskunnassa, siksi naiset saa usein hoitaa sitä lasta, ja miehen pitää maksaa elatusmaksuja, ilman että hän saa välttämättä edes nähdä lasta.
Miehiä ei syrjitä mitenkään systemaattisesti yhteiskunnassa. Mene oikeuteen hakemaan oikeutta, jos oikeasti haluat ja sulla on laillisesti oikeutettu vaade. Turhaa jargonia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Feministi katsoo vammaisen abortointia sikiön mahdollisen tulevan elämänlaadun ja perheen jaksamisen kannalta, nämäkö olivat Hitlerin näkökulmat mielestäsi? Kerro lisää!
Joo, Hítlerillä oli myös samat ajatukset. Hän halusi pienentää kärsimystä, ja siksi halusi eliminoida esimerkiksi vammaisia. Hän yritti luoda ihmisiä joilla oli mahdollisimman vähän sairauksia ja jotka oli "täydellisiä".
Toisen maailmansodan aloittaminen oli osa tätä Hitlerin "kärsimyksen vähennystavoitetta"? Mitä vähemmän ihmisiä elossa, sitä vähemmän tuskaa ja sairauksia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Intersektionaalinen feminismi varsinkin on saanut inspiraatiota natsísmista. Feminismeillähän on myös se vanha natsíen käyttämä rotúhierarkia, paitsi että feminismissä se hierarkia on käännetty ylöspäin ja sitä kutsutaan uhrihierarkiaksi tai empatiataulukoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä ne vammaiset lapset, joita ei missään seulonnoissa havaita, tai synnytyksessä vammautuneet? Suurinta osaa kehitysvammoista ei pystytä havaitsemaan raskausaikana, vaan ne saattavat tulla esiin vasta lapsen ollessa jo 4-5 vuotias.
No, heistä pidetään asianmukaisesti huolta. Tietenkin.
Tietenkin? Olet reaalimaailmasta täysin irrallaan.
Tietenkin siinä mielessä, että kun perheeseen syntyy vammainen lapsi, niin kyllä hän yleensä on rakas vanhemmilleen joka tapauksessa ja hänet hoidetaan. Eihän siinä ole edes vaihtoehtoja. Ja se on ihan reaalimaailmaa. Vanhemmat tietysti käyvät läpi hyvin monenlaisia tunteita ja alkuun tunne voi olla se, että tämä on maailmanloppu. Pikkuhiljaa elämä ja tunteet tasaantuvat ja elämästä vammaisen lapsen kanssa tulee sen perheen normaali.
Vauva-aika on aika usein (tietysti vamman laadusta riippuen) ihan samanlaista kuin muissakin vauvaperheissä. Rankemmaksi se muuttuu vasta lapsen kasvaessa ja erojen suurentuessa. Siinä vaiheessa myös terapiat ja terapeutit, vammaispalvelu, apuvälineet, tukihakemukset, lääkärinlausunnot, avustajat yms yms alkavat täyttää perheen arkea. Ja nämä ovat asioita, joista on aikaisemminkin pitänyt taistella ja nykyään ilmeisesti vielä enemmän, kun joka paikassa säästetään. Joten, jos tarkoitit tätä tuolla kommentillasi, niin se pitää paikkansa.
Sinulla on todella realiteetit hukassa. Kuinka monessa perheessä vauva aika vietetään erilaisissa leikkauksissa ja asutaan lastensairaalassa? Veljeni leikattiin kolmesti ennen vuoden ikää ja niitä leikkauksia, tutkimuksia, osastojaksoja jne. On ollut lukuisia myös tuon jälkeen ihan aikuisiälle asti. Toki sydän ongelmat isoimpina hoidettiin jo sen ensimmäisen elinvuoden aikana, kun muuten ei elinkelpoinen olisi ollut. Myös esim. oikaisuleikkaukauksia toiseen alaraajaan on ollut useita, ihan ensi vuodesta asti. Ilman ei olisi kävelystä tullut koskaan mitään, vasti lukuisia leikkauksia ja kuukausien kuntoutusjaksoja. Vanhempani lähes asuivat ensimäisen kymmenen vuotta sairaalassa. Olin kahdeksan kun pikkuveljeni syntyi ja muistan silti kuinka raskasta aikaa alituisesti sairaalassa ramppaaminen oli minullekin, puhumattakaan siitä kun en juuri vanhempiani muualla nähnyt. Koen edelleen lapsuuteni olleen pelkkää sairaalaa, kuntoutusta, erilaisia terapioita, vanhempien väsymystä, aivosumua, ulkopuolelle jäämistä, itkua ja veljeni kärsimystä joka purkautui minuunkin väkivaltana. Puhumattakaan siitä kuinka rankkaa se on vanhemmilleni ollut. Niin rakas kun hän minulle onkaan, myönnän että olen lukuisia kertoja toivonut ettei hän olisi koskaan syntynyt. Koen että olisin saanut ilman häntä kokea lapsuuden ja vanhempani olisivat saaneet elää suht tavallista elämää, ja hän itse olisi säästynyt niiltä valtavilta kivuilta joita lukuisat leikkaukset on aiheuttaneet.
- Sen yhden downin sisko
Minä sanoinkin, että vammasta riippuen. Oma kokemukseni vaikeasti monivammaisen lapsen äitinä oli tuo. Sairaalassa kävimme ensimmäisen vuoden aikana vain pari kertaa. Nekin taisivat olla polikliinisia tutkimuskäyntejä. Myöhemmin epilepsian puhjetessa ja toistuvien keuhkokuumeiden alkaessa käyntejä olikin sitten sitä enemmän. Joten älä luule, että sinun kokemuksesi on ainoa totuus vammaisuudesta.
Äläkä sinä mitätöi toisen kokemusta.
Minäkin päivän selvästi kerroin vain ja ainoastaan oman perheeni kokemuksista ja jo ensimmäisessä viestissäni kirjoitin että KAIKKI eivät ole niitä aurinkoisia, eivät välty sairaalassa asumiselta yms. Minkä voi tulita myös että kaikki eivät myöskään ole niin vaikeita. Minä en kirjoittanut mistään muusta kuin omasta ja vanhempieni kokemuksesta ja kerroin täyden faktan siitä että kaikki downit eivät ole vähällä tuella pärjääviä ja "melkein terveitä" ja käväse vain sarunaisesti lääkärissä. Veljeni on viettänyt siellä puolet elämästään. Kaikki mitä kirjoitin kirjoitin meistä, ja meidän kokemuksista kumotakseni monien harhaluulon että kaikki downit on ns. "helppoja vammaisia". Tekstini pitäisi kyllä aueta myös sinulle ihan omasta kokemuksestani kirjoitetuksi, ilman että voit väittää minun sen enempää vähitellen kuin ykeistäneenkään. Jos et tekstiäni osannut lukea ilman että halusit itse sen päässäsi muuksi muuttaa, niin sitä en kyllä ole vastuussa minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Kerro toki millaiset seulonnat oli käytössä yli 80 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä ne vammaiset lapset, joita ei missään seulonnoissa havaita, tai synnytyksessä vammautuneet? Suurinta osaa kehitysvammoista ei pystytä havaitsemaan raskausaikana, vaan ne saattavat tulla esiin vasta lapsen ollessa jo 4-5 vuotias.
No, heistä pidetään asianmukaisesti huolta. Tietenkin.
Tietenkin? Olet reaalimaailmasta täysin irrallaan.
Tietenkin siinä mielessä, että kun perheeseen syntyy vammainen lapsi, niin kyllä hän yleensä on rakas vanhemmilleen joka tapauksessa ja hänet hoidetaan. Eihän siinä ole edes vaihtoehtoja. Ja se on ihan reaalimaailmaa. Vanhemmat tietysti käyvät läpi hyvin monenlaisia tunteita ja alkuun tunne voi olla se, että tämä on maailmanloppu. Pikkuhiljaa elämä ja tunteet tasaantuvat ja elämästä vammaisen lapsen kanssa tulee sen perheen normaali.
Vauva-aika on aika usein (tietysti vamman laadusta riippuen) ihan samanlaista kuin muissakin vauvaperheissä. Rankemmaksi se muuttuu vasta lapsen kasvaessa ja erojen suurentuessa. Siinä vaiheessa myös terapiat ja terapeutit, vammaispalvelu, apuvälineet, tukihakemukset, lääkärinlausunnot, avustajat yms yms alkavat täyttää perheen arkea. Ja nämä ovat asioita, joista on aikaisemminkin pitänyt taistella ja nykyään ilmeisesti vielä enemmän, kun joka paikassa säästetään. Joten, jos tarkoitit tätä tuolla kommentillasi, niin se pitää paikkansa.
Sinulla on todella realiteetit hukassa. Kuinka monessa perheessä vauva aika vietetään erilaisissa leikkauksissa ja asutaan lastensairaalassa? Veljeni leikattiin kolmesti ennen vuoden ikää ja niitä leikkauksia, tutkimuksia, osastojaksoja jne. On ollut lukuisia myös tuon jälkeen ihan aikuisiälle asti. Toki sydän ongelmat isoimpina hoidettiin jo sen ensimmäisen elinvuoden aikana, kun muuten ei elinkelpoinen olisi ollut. Myös esim. oikaisuleikkaukauksia toiseen alaraajaan on ollut useita, ihan ensi vuodesta asti. Ilman ei olisi kävelystä tullut koskaan mitään, vasti lukuisia leikkauksia ja kuukausien kuntoutusjaksoja. Vanhempani lähes asuivat ensimäisen kymmenen vuotta sairaalassa. Olin kahdeksan kun pikkuveljeni syntyi ja muistan silti kuinka raskasta aikaa alituisesti sairaalassa ramppaaminen oli minullekin, puhumattakaan siitä kun en juuri vanhempiani muualla nähnyt. Koen edelleen lapsuuteni olleen pelkkää sairaalaa, kuntoutusta, erilaisia terapioita, vanhempien väsymystä, aivosumua, ulkopuolelle jäämistä, itkua ja veljeni kärsimystä joka purkautui minuunkin väkivaltana. Puhumattakaan siitä kuinka rankkaa se on vanhemmilleni ollut. Niin rakas kun hän minulle onkaan, myönnän että olen lukuisia kertoja toivonut ettei hän olisi koskaan syntynyt. Koen että olisin saanut ilman häntä kokea lapsuuden ja vanhempani olisivat saaneet elää suht tavallista elämää, ja hän itse olisi säästynyt niiltä valtavilta kivuilta joita lukuisat leikkaukset on aiheuttaneet.
- Sen yhden downin sisko
Minä sanoinkin, että vammasta riippuen. Oma kokemukseni vaikeasti monivammaisen lapsen äitinä oli tuo. Sairaalassa kävimme ensimmäisen vuoden aikana vain pari kertaa. Nekin taisivat olla polikliinisia tutkimuskäyntejä. Myöhemmin epilepsian puhjetessa ja toistuvien keuhkokuumeiden alkaessa käyntejä olikin sitten sitä enemmän. Joten älä luule, että sinun kokemuksesi on ainoa totuus vammaisuudesta.
Äläkä sinä mitätöi toisen kokemusta.
En mitätöi. En myöskään yritä sanella toisille, miten heidän pitäisi toimia tai ajatella.
Olen koko ajan kertonut vaan omia kokemuksiani kehitysvammaisen lapsen äitinä. Ne ovat ihan yhtä todellisia kuin jonkun muunkin kokemukset.
Silti kiellät muiden kokemuksen, kun se poikkeaa omastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kannata. Näen downit hyvänä asiana ja ihmisyyden monimuotoisuutena kuten adhd ja autismi. Sydäntäni särkee, että heitä syrjitään näin voimakkaasti tappaen heitä eri säännöin kuin terveitä. Raja pitäisi olla siellä 12 viikossa ja sen ylittäneillä vain jos olisi välitöntä vaaraa. Down ei kuitenkaan ole.
Itse en näe ongelmaa down lapsessa sinänsä vaan siinä että 99% heistä tulee olemaan yhteiskunnan holhottavana. Eri asia jos omalla rahalla ja ajalla hoidetaan
Höpöphöpö. Olisin enemmän huolissani sinun lasten tuen tarpeesta tolla asenteella kasvatettuina.
Kehitysvammaisen tuettu asuminen maksaa yhteiskunnalle 25 000 - 70 000 euroa vuodessa. Jos elää 80 vuotiaaksi asuen 60 vuotta tuetusti, kulut voivat olla siis yli 4 miljoonaa yhtä kehitysvammaista kohdeb.
Aika harva kehitysvammainen elää 80-vuotiaaksi, kun keskiverto terveenä syntynyt mieskään ei siihen pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä ne vammaiset lapset, joita ei missään seulonnoissa havaita, tai synnytyksessä vammautuneet? Suurinta osaa kehitysvammoista ei pystytä havaitsemaan raskausaikana, vaan ne saattavat tulla esiin vasta lapsen ollessa jo 4-5 vuotias.
No, heistä pidetään asianmukaisesti huolta. Tietenkin.
Tietenkin? Olet reaalimaailmasta täysin irrallaan.
Tietenkin siinä mielessä, että kun perheeseen syntyy vammainen lapsi, niin kyllä hän yleensä on rakas vanhemmilleen joka tapauksessa ja hänet hoidetaan. Eihän siinä ole edes vaihtoehtoja. Ja se on ihan reaalimaailmaa. Vanhemmat tietysti käyvät läpi hyvin monenlaisia tunteita ja alkuun tunne voi olla se, että tämä on maailmanloppu. Pikkuhiljaa elämä ja tunteet tasaantuvat ja elämästä vammaisen lapsen kanssa tulee sen perheen normaali.
Vauva-aika on aika usein (tietysti vamman laadusta riippuen) ihan samanlaista kuin muissakin vauvaperheissä. Rankemmaksi se muuttuu vasta lapsen kasvaessa ja erojen suurentuessa. Siinä vaiheessa myös terapiat ja terapeutit, vammaispalvelu, apuvälineet, tukihakemukset, lääkärinlausunnot, avustajat yms yms alkavat täyttää perheen arkea. Ja nämä ovat asioita, joista on aikaisemminkin pitänyt taistella ja nykyään ilmeisesti vielä enemmän, kun joka paikassa säästetään. Joten, jos tarkoitit tätä tuolla kommentillasi, niin se pitää paikkansa.
Sinulla on todella realiteetit hukassa. Kuinka monessa perheessä vauva aika vietetään erilaisissa leikkauksissa ja asutaan lastensairaalassa? Veljeni leikattiin kolmesti ennen vuoden ikää ja niitä leikkauksia, tutkimuksia, osastojaksoja jne. On ollut lukuisia myös tuon jälkeen ihan aikuisiälle asti. Toki sydän ongelmat isoimpina hoidettiin jo sen ensimmäisen elinvuoden aikana, kun muuten ei elinkelpoinen olisi ollut. Myös esim. oikaisuleikkaukauksia toiseen alaraajaan on ollut useita, ihan ensi vuodesta asti. Ilman ei olisi kävelystä tullut koskaan mitään, vasti lukuisia leikkauksia ja kuukausien kuntoutusjaksoja. Vanhempani lähes asuivat ensimäisen kymmenen vuotta sairaalassa. Olin kahdeksan kun pikkuveljeni syntyi ja muistan silti kuinka raskasta aikaa alituisesti sairaalassa ramppaaminen oli minullekin, puhumattakaan siitä kun en juuri vanhempiani muualla nähnyt. Koen edelleen lapsuuteni olleen pelkkää sairaalaa, kuntoutusta, erilaisia terapioita, vanhempien väsymystä, aivosumua, ulkopuolelle jäämistä, itkua ja veljeni kärsimystä joka purkautui minuunkin väkivaltana. Puhumattakaan siitä kuinka rankkaa se on vanhemmilleni ollut. Niin rakas kun hän minulle onkaan, myönnän että olen lukuisia kertoja toivonut ettei hän olisi koskaan syntynyt. Koen että olisin saanut ilman häntä kokea lapsuuden ja vanhempani olisivat saaneet elää suht tavallista elämää, ja hän itse olisi säästynyt niiltä valtavilta kivuilta joita lukuisat leikkaukset on aiheuttaneet.
- Sen yhden downin sisko
Minä sanoinkin, että vammasta riippuen. Oma kokemukseni vaikeasti monivammaisen lapsen äitinä oli tuo. Sairaalassa kävimme ensimmäisen vuoden aikana vain pari kertaa. Nekin taisivat olla polikliinisia tutkimuskäyntejä. Myöhemmin epilepsian puhjetessa ja toistuvien keuhkokuumeiden alkaessa käyntejä olikin sitten sitä enemmän. Joten älä luule, että sinun kokemuksesi on ainoa totuus vammaisuudesta.
Äläkä sinä mitätöi toisen kokemusta.
Minäkin päivän selvästi kerroin vain ja ainoastaan oman perheeni kokemuksista ja jo ensimmäisessä viestissäni kirjoitin että KAIKKI eivät ole niitä aurinkoisia, eivät välty sairaalassa asumiselta yms. Minkä voi tulita myös että kaikki eivät myöskään ole niin vaikeita. Minä en kirjoittanut mistään muusta kuin omasta ja vanhempieni kokemuksesta ja kerroin täyden faktan siitä että kaikki downit eivät ole vähällä tuella pärjääviä ja "melkein terveitä" ja käväse vain sarunaisesti lääkärissä. Veljeni on viettänyt siellä puolet elämästään. Kaikki mitä kirjoitin kirjoitin meistä, ja meidän kokemuksista kumotakseni monien harhaluulon että kaikki downit on ns. "helppoja vammaisia". Tekstini pitäisi kyllä aueta myös sinulle ihan omasta kokemuksestani kirjoitetuksi, ilman että voit väittää minun sen enempää vähitellen kuin ykeistäneenkään. Jos et tekstiäni osannut lukea ilman että halusit itse sen päässäsi muuksi muuttaa, niin sitä en kyllä ole vastuussa minä.
Ps. Sori lukuistat typot. Näyttö rikki. Siihenkin liittyisi "hauska" tarina monen mielestä aina aurinkoisen downin meltdownista. Mutta jätän kertomatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Intersektionaalinen feminismi varsinkin on saanut inspiraatiota natsísmista. Feminismeillähän on myös se vanha natsíen käyttämä rotúhierarkia, paitsi että feminismissä se hierarkia on käännetty ylöspäin ja sitä kutsutaan uhrihierarkiaksi tai empatiataulukoksi.
Mikä ihmeen hierarkia insektionaalisessa feminismissä? Ihminen voi todellakin olla syrjitty samaan aikaan monen ominaaisuuden suhteen. Innokkaimmat intersektionaalisen feminismin vastustajat ovat koomisesti usein miehiä, jotka kokevat olevansa sorretuin ihmisryhmä niin sukupuolensa, rotunsa, seksuaalisuutensa kuin ruokavalionsa suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kannata. Näen downit hyvänä asiana ja ihmisyyden monimuotoisuutena kuten adhd ja autismi. Sydäntäni särkee, että heitä syrjitään näin voimakkaasti tappaen heitä eri säännöin kuin terveitä. Raja pitäisi olla siellä 12 viikossa ja sen ylittäneillä vain jos olisi välitöntä vaaraa. Down ei kuitenkaan ole.
Itse en näe ongelmaa down lapsessa sinänsä vaan siinä että 99% heistä tulee olemaan yhteiskunnan holhottavana. Eri asia jos omalla rahalla ja ajalla hoidetaan
Höpöphöpö. Olisin enemmän huolissani sinun lasten tuen tarpeesta tolla asenteella kasvatettuina.
Kehitysvammaisen tuettu asuminen maksaa yhteiskunnalle 25 000 - 70 000 euroa vuodessa. Jos elää 80 vuotiaaksi asuen 60 vuotta tuetusti, kulut voivat olla siis yli 4 miljoonaa yhtä kehitysvammaista kohdeb.
Aika harva kehitysvammainen elää 80-vuotiaaksi, kun keskiverto terveenä syntynyt mieskään ei siihen pysty.
Ajattelit 2,5 miljoonan olevan pikkuraha?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Intersektionaalinen feminismi varsinkin on saanut inspiraatiota natsísmista. Feminismeillähän on myös se vanha natsíen käyttämä rotúhierarkia, paitsi että feminismissä se hierarkia on käännetty ylöspäin ja sitä kutsutaan uhrihierarkiaksi tai empatiataulukoksi.
Miehiä syrjitään systemaattisesti yhteiskunnassa, siksi naiset saa usein hoitaa sitä lasta, ja miehen pitää maksaa elatusmaksuja, ilman että hän saa välttämättä edes nähdä lasta.
Tän ylläolevan kirjoittanut tyyppi on sitten varmaan tosi feministi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Kerro toki millaiset seulonnat oli käytössä yli 80 vuotta sitten.
Seulontamenetelmä oli pärstäkerroin. Jos "ali-ihmiseksi" luokiteltu nainen tuli raskaaksi niin hänen piti tehdä abortti.
Ja seulontaa ja keskeytyksiä toki jatkettiin myös syntymän jälkeen. Natseilla oli vammaisia lapsia varten "lastenklinikoita" joissa toimenpiteet tehtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Kerro toki millaiset seulonnat oli käytössä yli 80 vuotta sitten.
Seulontamenetelmä oli pärstäkerroin. Jos "ali-ihmiseksi" luokiteltu nainen tuli raskaaksi niin hänen piti tehdä abortti.
Ja seulontaa ja keskeytyksiä toki jatkettiin myös syntymän jälkeen. Natseilla oli vammaisia lapsia varten "lastenklinikoita" joissa toimenpiteet tehtiin.
Tiedän. Mutta tuossa aiemmin väitettiin, että downeja abortoitiin. Tämä ei pidä paikkaansa. Tuo muu kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hítler kannatti myös abortteja down syndroomaisille. Jotain yhteistä natsísmissa ja feminismissäkin on.
Kerro toki millaiset seulonnat oli käytössä yli 80 vuotta sitten.
Seulontamenetelmä oli pärstäkerroin. Jos "ali-ihmiseksi" luokiteltu nainen tuli raskaaksi niin hänen piti tehdä abortti.
Ja seulontaa ja keskeytyksiä toki jatkettiin myös syntymän jälkeen. Natseilla oli vammaisia lapsia varten "lastenklinikoita" joissa toimenpiteet tehtiin.
Eiköhän ne "abortit" tehty myrkkyruiskeilla ja liikkuvilla kaasukammioilla.
Oikeus päättää omasta kehosta menee tärkeysjärjestyksessä tuon ohi.