Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (871)
Vierailija kirjoitti:
Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat.
Entäs jos se tunne onkin ääretön helpotuksen tunne, kuin taakka putoaisi harteilta. Minulle kävi näin, tosin vanhempani olivat pahempia kuin ap:n. En nyt mene yksityiskohtin mitä tarkoitan. Eivät kaikki isät ja äidit ole vanhoina herttaisia, jos eivät ole olleet sitä nuorempinakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat.
En ymmärrä tätäkään. Minulla on paljon paikkoja mihin mennä ja hyviä ystäviä. Suoraan sanottuna en usko, että edes itkisin heidän poismenoaan vaan seuraava murhe on perintö, josta todennäköisesti kieltäydyn. Sitten elämä helpottaa. Pakko tää on myöntää ääneen, etten todellakaan välitä vanhemmistani. En todellakaan halua olla samanlainen riippakivi omille lapsille myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat.
Mun äiti kuoli 2 vuotta sitten. Kuukautta vaille 97-vuotiaana. En ole vieläkään itkenyt äidin kuolemaa. Mun siskoni taas vollottaa heti, jos edes mainitaan äiti. Siskoni tosin ei joutunutkaan huolehtimaan paria vuotta muistisairaasta äidistään vaan sai viettää mukavaa elämäänsä ihan rauhassa, koska minä huolehdin äidistä. Koska minä huolehdin äidin, siskoni vuoro on huolehtia isä. Ja siskoni on nyt ihan helisemässä, kun ei voikaan elää mukavaa elämäänsä vaan isä hyppyyttää siskoani edestakaisin milloin milläkin asialla. Olen siskolleni sanonut, että en ala hyppimään puolestasi, koska sinäkään et äidin osalta hypinyt kertaakaan mun puolestani, mutta voin olla sulle tukena, kun hyppelet.
Jos tarvii ajaa vaan 150 km suuntaansa, niin kävisin aina päivämutkan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kiitos tästä - 6/5. E
Aina tämä vaatimus. Mahdollisesti kouluttamattomien mummojen ja pappojen pitäisi osata keskustella maisterin/lakimiehen/opettajan/insinöörin työhaasteista, hänen kotikaupunkinsa kuntosaleista ja taidenäyttelyistä. Maöediivien parhaista lomakylistä.
Onpa teillä tyhmiä kahdeksankymppisiä siellä lapsuuskodissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle aloittaja. Kerrohan olosi ja tunnelmas sen jälkeen kun menetät vanhempasi. Montako vuotta he sinusta huolehti kun olit avuton lapsi. Älä vahingossakaan tule tänne palstalle itkemään sitten kun vanhempasi kuolee eikä sinulla ole enää paikkaa minne menet ja mistä nyt valitat.
Entäs jos se tunne onkin ääretön helpotuksen tunne, kuin taakka putoaisi harteilta. Minulle kävi näin, tosin vanhempani olivat pahempia kuin ap:n. En nyt mene yksityiskohtin mitä tarkoitan. Eivät kaikki isät ja äidit ole vanhoina herttaisia, jos eivät ole olleet sitä nuorempinakaan.
Ei vanhan (80 -90) ihmisen kuolemasta henkisesti terve aikuinen enää hemoromahdusta saa tai teinimäistä "kieltäydyn perinnöstä".
Oletkohan ainut lapsi. Mietin vain, että jollet sinä käy vanhempia katsomassa, niin kukaan ei käy.
Vähän ihmettelen tilannetta. Ilmeisesti elämäsi on nyt aivan hyvää, sinulla on mies, ehkä lapsiakin. Sinulla ei ole mitään kurjia kokemuksia vanhemmistasi. Silti kerrot, että lähinnä käyt säälistä vierailuilla. Etkö tunne mitään lämpöä, kiintymystä, iloa suhteessa vanhempiisi. Miksi ajattelet, että vanhempiesi pitäisi osata keskustella juuri niistä aiheista, jotka sinua kiinnostavat. Miksi et voi ajatella, että toisit perheesi kanssa iloa heidän elämäänsä. Veisit vaikka jotain hyvää syötävää, kukkia jne. Olisit auringonpaiste käynneilläsi. Tuntuisi, että sinulla on siihen nyt resursseja.
Ensi kerralla otat perheesi mukaan ja teette reissusta hyvän. Ole antaja, älä ole ottaja.
En tiedä, ohitinko masennusfiiliksesi liian kepeästi. Jotenkin tekstistäsi vain tuli tunne, että piehtaroit menneissä liikaakin ja se estää nauttimasta kotikäynneistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ja vielä sekin kun vanhemmat alkaa selkeästi pehmenemään päästään ja ahdistaa sekin kun eivät ole enää sellaisia normaaleja teräviä itsejään kuin joskus keski-ikäisinä vielä. Silloin pystyi hyvin mielin kysymään vanhemmilta neuvoa kun heitä piti automaattisesti viisaampina mutta nyt se kuppi näyttää kääntyneen ja vanhemmat sen sijaan kyselee minulta neuvoa mitä yksinkertaisimmissakin asioissa, kuten kanavan valitsemisessa televisiosta vaikka ihan samalla tavallahan ne edelleen toimii kuten silloin aikoinaankin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse ap vanhemmista, eikä kotiseudusta, ongelma on ap oma elämä josta hän syyllistää vanhempiaan. Kannattaa miettiä mikä on omassa elämässäsi pielessä, pian ei vanhempia ole, sittenkö luulet olevasi vapaa? Olet kiittämätön ollut koko ikäsi
Sano yksikin asia, mistä minun pitäisi olla kiitollinen. Tajuan nyt, ettei minustakaan varsinaisesti ole huolehdittu. Vanhemmilla olisi periaatteessa ollut elatusvelvollisuus 18v ikään asti, mutta tämä olisi tarkoittanut sitä, että olisin joutunut edelleen elämään masentuneena ja ahdistuneena.
Omassa elämässäni ei ole pielessä mikään muu, kuin se, että vanhempani ovat yhä elossa. Saatanpa enemmän siirtyä tälle linjalle, että pelkästään puhelinyhteys. Äitini soittaa minulle joka päivä muutenkin. Pitäisi vain keksiä, mitä sanon syyksi, miksi en enää tule hetkeen. Pakko ottaa etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan epäjohdonmukainen aloitus. Ensin vika on olevinaan vanhempien jutuissa, mutta sitten horistaankin tuppukylän yleisestä tunnelmasta. Sekä maalla että Helsingin kantakaupungissa asuneena olen vakaasti sitä mieltä, että ihminen projisoi näihin asuinpaikkakeskusteluihin aina lähinnä omaa persoonaansa. Tarkoittaa mm. sitä vanhaa viisautta, että tylsillä ihmisillä on tylsää. Jos ajatus naakkojen tarkkailusta aiheuttaa paniikkikohtauksen niin kannattaa ehkä tarkastella sisintään ja miettiä, mistä moinen. Ja jos naapurusto on kovin "mielenkiintoinen" niin se on vakituisen asukkaan näkökulmasta usein pikemminkin huono asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen maalta muutettiin ruvettiin kovin hienoiksi. Puoli vuotta kaupungissa ja kotona käymään. "Mikä se tuo valkoinen lintu joka sanoo kotkot". Oltiin niin hienoja että. Sama kai aloittajalla kyseessä. Pari yötä maaseudulla ylivoimaista. Kun lintujakin. ( joiden seuraaminen ja tunnistaminen on kivaa.)
Mistä vuosituhannesta sinä puhut?
Minun isovanhempanikin olivat asuneet kaupungissa 1900-luvun alusta saakka.
Aloittajan vanhemmat asuvat edelleen maalla ja hön on maalta muuttanut. Teinin asenne, äh, maalla tylsää. Niinhän siellä tietysti onkin nuoren näkökulmasta jos ei hyviä liikenneyhteyksiäkään.
Miten ap on voinut 15 v muuttaa kotoaan pois jos kuitenkin peruskouluajan lapsi? Peruskoulu päättyy 16-vuotiaana. Eikä taatusti voinut vuokria maksaa itse kun kertoo koulua käyneensä
Kylläpä tämä nyt herättää kiukkua. Sinustako on aivan normaalia ja hyväksyttävää, ettei lapsella ole ystäviä eikä mieleisiä harrastuksia koko lapsuutensa aikana? Edes kirjastoon ei pääse, kun sellaista ei ole.
Kyllä, menin 15-vuotiaana lukioon, asuin halvimmassa mahdollisessa solussa ja kävin töissä maksaakseni vuokran ja oppikirjat. Osan kirjoista lainasin kirjastosta. Elin äärettömässä niukkuudessa kunnes 17-vuotiaana sain huomattavasti paremman työpaikan. Vanhempani olivat sitä mieltä, että olisi pitänyt hakeutua ”lähikouluun” joka on 40 kilometrin päässä. Sain kuitenkin vääntämällä väännettyä itseni toiselle paikkakunnalle kokonaan.
Yötyöhon eli lehdenjakoonkin on aina ollut 18 vuoden ikäraja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikää jo omaa vanhuutta kun sekin on edessä. Miten haluatte että lapset suhtatuvat jos/kun " pää ei enää toimi" kuin nuorempana. Siitä mietinnästä voi saada jopa jotain siihen miten nyt omiin vanhempiinsa tulisi suhtautua ja heitä kohdella. Ei auta se, mutta kun minä..
Taas tällainen itsekäs inisijä aloittanut keskustelun, jota täällä käydään viikosta toiseen. Toivottavasti käyttäydyt joskus niin omahyväisesti ja omalla nimelläsi, että saat syytteen vanhempiesi heitteillejätöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse ap vanhemmista, eikä kotiseudusta, ongelma on ap oma elämä josta hän syyllistää vanhempiaan. Kannattaa miettiä mikä on omassa elämässäsi pielessä, pian ei vanhempia ole, sittenkö luulet olevasi vapaa? Olet kiittämätön ollut koko ikäsi
Sano yksikin asia, mistä minun pitäisi olla kiitollinen. Tajuan nyt, ettei minustakaan varsinaisesti ole huolehdittu. Vanhemmilla olisi periaatteessa ollut elatusvelvollisuus 18v ikään asti, mutta tämä olisi tarkoittanut sitä, että olisin joutunut edelleen elämään masentuneena ja ahdistuneena.
Omassa elämässäni ei ole pielessä mikään muu, kuin se, että vanhempani ovat yhä elossa. Saatanpa enemmän siirtyä tälle linjalle, että pelkästään puhelinyhteys. Äitini soittaa minulle joka päivä muutenkin. Pitäisi vain keksiä, mitä sanon syyksi, miksi en enää tule hetkeen. Pakko ottaa etäisyyttä.
Onpas nyt outoa jos äiti soittaa joka päivä. Teillä todella ihme suhde. Onko hän edelleen huolissaan miten jaksat elämääsi ikuisen murrosiän kourissa ?
Ei juurikaan globaaleja vistoja,
naapurin wc-paperin merkki
ja p#nokuviot kiinnostavat.
(Karrikoidusti sanottuna).
Tämä on pienten
maalaiskuntien kirous.
Täysin tyhjänpäiväinen
jonninjoutavien juoruilu.
Kaupunkilaiselle/kosmopoliitille
tämä on kova kulttuurishokki.
Kerron esimerkin seinän takaa.
Ensimmäinen uusi vuosi Savossa.
Ryhmä miehiä kokoontui
ottamaan kuppia yksiöön.
Seinät ovat paperia,
poimin sanoja heidän
keskustelustaan. Miehet eivät
sivunneet sanallakaan maailmaa
mullistanutta Covid19-pandemiaa
ja sen (valtavaa) vaikutusta
elämiimme käytännön tasolla.
He juoruilivat kuin pahaiset
kylämummot. Kuulin pitkän
pätkän itsestäni, muunmuassa
kropastani ja kaupassa
käyttämistäni vaateparsista.
Olin täysin ällikällä päähän lyöty.
Tuntikaupalla tyhjän 'huastelua'
nuorten miesten toimesta..
*Vaimoistaan ja lapsistaan he
eivät turinoineet. 🤨
E
Vierailija kirjoitti:
Taas tällainen itsekäs inisijä aloittanut keskustelun, jota täällä käydään viikosta toiseen. Toivottavasti käyttäydyt joskus niin omahyväisesti ja omalla nimelläsi, että saat syytteen vanhempiesi heitteillejätöstä.
Tai kunnianloukkauksesta, yksityisasioiden levittelystä
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse ap vanhemmista, eikä kotiseudusta, ongelma on ap oma elämä josta hän syyllistää vanhempiaan. Kannattaa miettiä mikä on omassa elämässäsi pielessä, pian ei vanhempia ole, sittenkö luulet olevasi vapaa? Olet kiittämätön ollut koko ikäsi
Voisin kuvitella että juuri noin ap:n vanhemmat lapsestaan ajattelevat. Sinä puolestasi et tiedä ap:n elämästä yhtään mitään, projisoit olkiukon jonka muotoilet omien kuvitelmiesi näköiseksi. Ap:lle ahdistus omasta lapsuudenkodista on tosiasiallista, en ymmärrä miksi joillakin tässä ketjussa on tarve sitä vähätellä ja dissata.
Kiittämätön mistä? Lapset eivät ole vanhemmilleen velkaa yhtään mitään. Väitettä tällaisesta velkasuhteesta olen minäkin kuullut niin isovanhemmilta kuin omilta vanhemmiltani, niin omani kuin puolisonkin, mutta omille lapsilleni olen toistellut että vain vanhempi on lapselleen velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kiitos tästä - 6/5. E
Aina tämä vaatimus. Mahdollisesti kouluttamattomien mummojen ja pappojen pitäisi osata keskustella maisterin/lakimiehen/opettajan/insinöörin työhaasteista, hänen kotikaupunkinsa kuntosaleista ja taidenäyttelyistä. Maöediivien parhaista lomakylistä.
Onpa teillä tyhmiä kahdeksankymppisiä siellä lapsuuskodissa
Estääkö koulutuksen puute kuuntelemisen? Voisihan se mummo hetken aikaa ihan vaan antaa lapsensa puhua, eikä heti olla kääntämässä puhetta naakkoihin ja naapureihin. Sitäpaitsi, itse ainakin valitsen keskustelunaiheet niin, että niistä voisi olla vanhemmillakin jotain sanottavaa, mutta kun ei niin ei. Ne omat asiat ja oma ääni on vain tärkeimpiä.
Joka tapauksessa kaikkien kannattaisi olla edes jossain määrin kiinnostunut ympäröivän maailman asioista. Estäisi muistisairauksiakin, kun pyrkisi ajattelemaan vähän laajemmin ja ottamaan selvää asioista. Ei vaadi kuin lukutaitoa, niin ihan maksuttomistakin palveluista saisi jo paljon tietoa maailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Se ja vielä sekin kun vanhemmat alkaa selkeästi pehmenemään päästään ja ahdistaa sekin kun eivät ole enää sellaisia normaaleja teräviä itsejään kuin joskus keski-ikäisinä vielä. Silloin pystyi hyvin mielin kysymään vanhemmilta neuvoa kun heitä piti automaattisesti viisaampina mutta nyt se kuppi näyttää kääntyneen ja vanhemmat sen sijaan kyselee minulta neuvoa mitä yksinkertaisimmissakin asioissa, kuten kanavan valitsemisessa televisiosta vaikka ihan samalla tavallahan ne edelleen toimii kuten silloin aikoinaankin.
Miksi haluaisit vielä neuvoja vanhuksilta kun itse kuitenkin pidät heitä tyhminä? Niin, aikuinenkin voi kokea turvattomuutta jos ei ole ees puolisoa tukena.
Onhan todella liikuttava tarina. Köyhän perheen tytär tahtoo opintielle jakaen sanomalehtiä.
Tottahan on että toisen asteen koulutukseen ei tainnut isompia tukia saada kun vanhempien tulot huomioitu ja elatusvelvollisuus.
Kerrot tarinan murrosikäisen uhmasta joka ei ole laantunut